Vienan kulkuri

By Jari Helmisaari

Jari Helmisaari Vienan kulkuri
Kirjan hintaan kuuluu myös Vienan kulkuri CD tai äänite, jossa on kahdeksan kirjan aiheisiin liittyvää laulua Ville Mäkimattilan studio -orkesterin tahdittamana: Äänisen aallot, Yökuvia, Mustalainen, Moskovan ikkunat, Vienalainen tuuvituslaulu, Lintunen, Uhtuan lintu ja Elämän laulut.
Musiikki-CD tai äänite ei ole kirjan mukana, vaan kirjan hankkinut voi tilata sen maksutta osoitteesta: www.jarihelmisaari.fi

Jari Helmisaari
Olen tehnyt vuonna 1993 jännittävän seikkailu- ja työmatkan Venäjälle Vienan Karjalan Kalevalaan (entinen Uhtua). Samaan aikaan Moskovassa käytiin parlamenttitalon valtausta, josta alkoi Neuvostoliiton luhistuminen.
Elämä antoi minulle uskomattoman mahdollisuuden saada suunnitella ja olla rakentamassa Vienan Karjalan Kalevalaan mm. ortodoksisen- sekä evankelisluterilaisen kirkon, lastenneuvolan, synnytyssairaalan ja työvoimatoimiston.
Tarinat, joita kirjassani kerron, ovat tapahtuneet niinä lähes kymmenenä vuotena, kun olen toiminut Kalevalan hankkeiden vetäjänä.
Suuria hetkiä olivat ortodoksikirkon vihkiäiset ja se, kun sain pitää ensimmäistä pienokaista sylissäni suunnittelemassani ja rakentamassani synnytyssairaalassa. Näistä tunteista ja muista kokemuksista syntyi tämä kirja.
Kirjassa on myös jatkokertomussarja Rakkautta Vienan tähtien alla, jota kirjoitin Kalevalassa ilmestyneeseen karjalan- ja suomenkieliseen Uhtuan Uutiset -lehteen.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Dec 10, 2019
• ISBN: 9789528030652

Jari Helmisaari

VIENAN KULKURI  Esikoisromaaninsa Vienan kulkurin kirjoittanut Jari Helmisaari käyttää ihmisten tunteiden tulkkina laajaa sivellintä kirjoittajana ja laulajana. Tuhansien laulukeikkojen miehenä hän löytää tien kuulijansa tunnemaailmaan niin surujen kuin ilojenkin hetkinä. Jari Helmisaari tunnetaan Kalevalan kirkkojen suunnittelijana ja kirkonrakentajana sekä sadoista suunnittelemistaan rakennuksista ja kymmenistä koulutushankkeistaan. Hän on rakennusinsinööri (ylempi AMK) ja rakennusmestari sekä rakentamisen opettaja. Oikeudenmukaisuus ja ihmisten välinen ystävyys sekä luonto ovat Jarin elämän kulmakiviä. Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Elämää eteenpäin!

Book preview

Kiitos

1 Rakennusmestari

Laulukeikalla

Heinäkuun lopun kaunis ilta on hämärtynyt perjantai-illasta uuden vuorokauden ensimmäiselle tunnille. Pyhäjärven mainingit ovat rauenneet ja utuinen usva on levittänyt siipensä järven sinisen ulapan ylle. Tanssiorkesterini Yölintu on soittamassa Yläneen Valasrannan tanssipaviljongilla illan viimeisen valssin introa. Seison mikrofonin takana hieman väsyneenä, mutta kuitenkin valppaana seuraten tanssivaa ihmisjoukkoa. Tanssin erilaisia tyylejä on mukava katsella omalta aitiopaikaltani. Ihmisten käyttäytymistä eri tilanteissa on mielenkiintoista seurata. Esiintymislavalta näkee oikeastaan kaiken, mitä muut tanssijat eivät edes huomaakaan. Sovitut ulosmenot, suudelmat, lähentelyt, ihailut, korvapuustit ja kaiken muun. Ne ovat kaikki kuin tarjottimella koko orkesterille. Intron päätyttyä aloitan lauluni, joka kertoo yksinään saalistavasta yölinnusta. Vain linnun lennon verran onnea saavuttaa. Se lentää luokse yhden kerran, pois taas katoaa.

Välisoiton aikana en tunne suurta esiintymisen iloa, koska ajatukseni ovat kotona. Olen saanut vaimoni Ullan kanssa elämältä suuren lahjan, pienen suloisen pojan. Työnimeltään Sibelius on vajaan vuoden ikäinen. Hän sai kasteessa nimen Johan Robert Aleksander.

Olin ennen hänen syntymäänsä tehnyt ratkaisevan päätöksen luopua orkesterin kanssa kiertämisestä eri paikkakunnilla. Musiikki on tietenkin lähtemättömästi osa minua, josta en tulisi luopumaan. Olen opiskellut laulua yksityisoppilaana Turussa usean vuoden ajan, joten laulajanakin töitä riittäisi.

Turussa asuessani työskentelin putkiasentajana suurilla teollisuus- ja asuinrakennustyömailla. Putkiasentajan ammattikoulutus on elämäni ensimmäinen ammatti ja se työllisti minut hyvin. Puusepän poikana puutyöt kiinnostivat myös. Siksi kalusteiden valmistus Yläneellä tulikin yhdessä vaiheessa yrittäjänä mukaan kuvioihin. Se kuitenkin toi huonon menestyksen työuralleni.

Olin keväällä 1990 ollut pyrkimässä Turun teknillisen oppilaitoksen rakennustekniikan osastolle, koska rakentaminen ja talojen suunnittelu ovat minulla erityisesti verissä. Minulla ei ollut päästötodistuksessa lainkaan fysiikasta numeroa. Siksi suoritin peruskoulun fysiikan oppimäärän, koska fysiikan numero todistuksessa toi tärkeitä lisäpisteitä. Fysiikan suoritin Yläneen peruskoulun rehtorin Reino Sahlan ohjauksessa ja koe pidettiin kotimme keittiön pirtinpöydän ääressä, jossa samalla korotin matematiikan numeroni. Koetta valvoi silloinen koulun matematiikan opettaja. Sain kiitettävät arvosanat kummastakin aineesta.

Kesä on kulunut Turun teknillisen oppilaitoksen pääsykokeen tuloksia odotellessa. Rakennan vaimoni kanssa uutta omakotitaloa Yläneen Vainionperään. Istun telineillä ja mietin ulkoseinälaudoituksen erästä yksityiskohtaa. Talo on sisältä valmis ja olimme muuttaneet siihen vapunaattona.

- Hei Jari. Sinulle on kirje Turun teknilliseltä oppilaitokselta. Tuonko sinne, huutaa vaimoni Ulla, tullessaan talomme tienhaarassa sijaitsevalta postilaatikolta.

- Tulen alas. Keitetään kahvit ja katsotaan, miten miehen kävi, vastaan vaimolleni.

Olen odottanut kyseisen kirjeen saapumista, koska sen tuoma sisältö tulisi ratkaisemaan, mitä tulisin seuraavien vuosien aikana tekemään. Saadessani kirjekuoren käteeni olen liikuttunut, koska kirjekuori on paksu. Siitä tiedän, että ponnisteluni eivät ole menneet hukkaan, vaan minut on valittu tuohon arvostettuun opinajoon lukemaan itseni rakennusmestarien kysyttyyn joukkoon.

Opiskelupäätöstäni oli tukenut se, että halusin olla yhdessä vaimoni kanssa antamassa pojalleni kodin turvaa ja osallistua hänen elämänsä eri kehitysvaiheisiin suurella sydämellä ja tunteella. Suuren perheen kasvattina ja omista lapsuuden kotioloistani tiesin, että kodista saa alkunsa elämän eri vaiheiden kehitys, jolla poika voi ottaa vastaan lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden haasteet. Tämän lisäksi tarvitaan tietenkin paljon muuta.

Olen tyytyväinen opiskelupaikasta ja odotan tämän soittokeikan loppumista sekä pääsyä kotiin omieni luokse. Vielä on kuitenkin vedettävä tämä laulu loppuun ja lastattava soittokamat autoon.

- Jari hei, välisoitto on loppunut. Tule kolmannella tahdilla mukaan, kuiskaa orkesterissani harmonikkaa soittava veljeni Jarmo.

Huomaan olleeni uppoutuneena ajatuksiini niin, etten huomannut välisoiton loppuneen ja lauluosuuden alkaneen. Vinkaan orkesterin jäsenille ja otan laulun kiinni seuraavasta tahdista. Laulan illan viimeisen valssin viimeisen säkeistön erityisellä tunteella, joka siivittää yleisön antamaan valssin loputtua koko orkesterilleni raikuvat aplodit.

Opiskelupäätökseni jälkeen olen saanut kokea aivan erilaisen elämän, josta voisi kirjoittaa satoja tarinoita. Musiikki on edelleen elämässäni tärkeällä sijalla. Konsertoin harvakseen ja se tuntuu hyvältä. Poikani, Johan on opiskellut rakennusinsinööriksi. Seuraan vaimoni kanssa mielenkiinnolla, miten hän kulkee omaa elämänpolkuaan.

Rakennusmestarista rakennusinsinööriksi

Rakennus- ja rakennesuunnittelutöitteni sekä Kalevalan projektieni jälkeen minulle tarjottiin projektipäällikön sekä puurakentamisen, puutuoteosien ja Cads Planner-mallinnus ohjelman opettajana töitä lähes viidentoista vuoden ajaksi Turun ammattikorkeakoulussa.

Työympäristöni innoitti minut opiskelemaan rakennusinsinööriksi. Jälkikäteen ajateltuna päätös opiskelusta oli parempi kuin sitä aloittaessani mietinkään. Samalla kypsyi mielessäni ajatus suorittaa opettajan pätevyys Helsingin yliopiston ja Haaga-Helian järjestämässä koulutuksessa Turussa.

Suoritettuani vielä työni ohella rakennusinsinöörin ylemmän ammattikorkeakoulun tutkinnon huomasin, että ihmisen tiedonjano on sammumaton. Samalla saa työkaluja, joilla voi tarkastella eri asioita uudenlaisista näkökulmista ja se tuntuu hyvältä.

Olen sitä mieltä, että todellinen ammattitaito ja ammatillinen kokonaisuus ovat monien kokemusperäisten ja opittujen tietojen sekä niin sanotun arvokkaan hiljaisen tiedon yhteiskeitos maustettuna tunnetiloilla ja elämän kokemuksella. Tämä kaikki on ihmiselle mahdollista vain avoimen kiinnostuksen, oppimisen ja kovan työn tuloksena. Rakennusinsinöörin ylempi ammattikorkeakoulun tutkinto rakennus- ja rakennesuunnittelun kannalta tuntui mielekkäältä jatkolta elämänaikaisessa opiskelussani.

Valmistuin Turun teknillisestä oppilaitoksesta vuonna 1993 talonrakennusmestariksi. Vahvuuksinani ovat talojen rakenne- ja rakennussuunnittelu. Uuden ammattini myötä sain todeta, mihin ihmeellisiin seikkailuihin rakennusmestarin polkuni maailmalla minua veikään.

Jälkikäteen on mielenkiintoista arvioida, miten erilaiset ratkaisut elämän eri tilanteissa vaikuttavat omiin päätöksiin. Samalla pohtii tai ainakin uskoo, että on tehnyt aina suurin piirtein järkeviä, jopa älykkäitäkin ratkaisuja.

Tässä kirjassani kerron pienen katkelman omasta, hyvin vaiherikkaasta elämästäni, jossa sattuman ja ehkä pienen järkeilynkin kautta elämä työllisti minut täysillä 1990-luvun rakennusalan hyvin vaikean lamaajan yli Vienan Karjalan Kalevalassa (vanhalta nimeltään Uhtua, jota käytän myös kirjassani paikkakunnan nimenä) ja antoi mahdollisuuden olla yhtenä historian osana uuden Venäjän ja Karjalan tasavallan synnytystuskien aikana.

Ihmissuhteet ja harrastukset sekä rakkaus ovat elämän suola

Elämäni tärkein kulmakivi on ollut ehdottomasti oma perhe sekä hyvät ystävät ja luottamus omiin elämänarvoihin. Minulla on ollut onnea, koska harrastukseni kohtaavat perheen ja ystävien kautta toisensa. Tämä antaa hyvää yhdessäolon tunnetta molemmin puolin. Toki minulla on harrastuksia, jotka antavat minulle myös omaa yksityistä aikaa. Tärkeimmät niistä ovat musiikki ja kirjoittaminen.

Lähimmäisen auttaminen ja huomioon ottaminen ovat minulle ensiarvoisen tärkeitä asioita. Ihmisellä on hyvä olla, kun hän on itsensä kanssa sinut mennessään illalla nukkumaan. Silloin on hyvä nousta uuteen aamuun ja ottaa uusi päivä riemulla vastaan. Elämän suola, rakkaus, antaa ihmiselle kaiken sen, mitä hän tarvitsee.

Vienan Kalevala eli Uhtua

Rakennusmestarina suunnittelin ja johdin Vienan-Karjalan Kalevalassa yläneläisen Dryfinn osakeyhtiön valmistaman puutavarakuivaamon rakentamisen.

Karjalan tasavallassa, Venäjän federation luoteisosassa sijaitseva paikkakunta tunnettiin aikaisemmin nimellä Uhtua. Suomalaiset ovat olleet aina kiinnostuneita Vienan Karjalasta. Elias Lönnrot tunnetaan Vienassa vieläkin erittäin hyvin, vaikka hänen runonkeruumatkoistaan Kalevala-eeposta varten tulee kuluneeksi lähes kaksi sataa vuotta.

Puutavarakuivaamon pystytyskeikan jälkeen minulle alkoi heti hahmottua päässäni ajatusmalli, jolla Kalevalan eli Uhtuan rakennuskantaa voitaisiin parantaa. Ajatuksen pohjana oli viedä uuden tyyppinen rakennusalan ammattikoulutuksen malli paikkakunnalle. Koulutusmallin pohjana oli suomalainen rintamamiestalo, joka oli Suomessa osoittautunut varsin hyvin onnistuneeksi asuntotuotannon ratkaisumalliksi toisen maailmansodan jälkeen.

Kalevalan ortodoksisen kirkon suunnittelu ja rakentaminen oli minulle voimakas lähtölaukaus ihmeelliselle, noin kymmenen vuoden työskentelyjaksolle Kalevalassa. Sain silloin suunnitella sinne erilaisia rakennuksia, hakea niihin rahoituksia ja lisäksi opettaa siellä rakentamista.

Kalevalassa suunnittelemiani ja koulutusprojekteillani rakennettuja rakennuksia tulivat olemaan Pietarin ja Paavalin ortodoksisen kirkon lisäksi lastenneuvola, synnytyssairaala, evankelisluterilainen kirkko talousrakennuksineen, paikallisen Uhut-Seuran talo, omakotitalo, erilaisia laajennuksia, Kalevalan työvoimatoimisto, lastenkodin lapsille sauna, vammaisten lasten päiväkodin hevoselle talli sekä Kalevalan ammattiopiston toimitilojen korjausrakentaminen ja muita pieniä kohteita.

Vienan tarinat ja laulut

Tämän kirjani tarinat kertovat erilaisista tilanteista ja tapahtumista Vienan reissujeni vuosien 1993 - 2016 ajoilta. Ne eivät ole aikajärjestyksessä, vaan kulkevat uskomattomina tarinoina, jolloin lukijalle aukeaa paremmin mielikuva, millaisissa olosuhteissa ja tilanteissa työskentelin, puhumattakaan vivahderikkaiden ihmisten kohtaamisia. Keikkamuusikon lauluhommia tehneenä haluan täydentää tarinoitani lauluilla, jotka antavat uutta ulottuvuutta ja tunnetta tarinoiden yhteydessä.

Synnyin tähän maailmaan joulupäivänä 1949, toisesta maailmansodasta onnella hengissä selvinneen yläneläisen puuseppä Mooses Helmisaaren ja hänen vaimonsa Roosa-Eliisan, kutsumanimeltään Liisan poikana. Sisarussarjaani syntyi kaikkiaan kahdeksan lasta, joista olen sisareni Eiran jälkeen toiseksi vanhin.

Jokaisen kannattaa selvittää vielä vanhempien eläessä, millainen oma ensimmäinen syntymäpäivä eli syntymähetki on ollut, koska se on sinulle ainutlaatuinen hetki ja siitä alkaa elämänhistoriasi synty. Kyselin syntymähetkestäni äidiltäni Liisalta, jotta tietäisin elämäni kannalta merkittävämmän päivän tapahtumat. Minun maailmaantuloani tarvittiin, jotta minulle tapahtuisi sellaisia kokemuksia, joista voisin kirjoittaa lukijoilleni.

Kirjan musiikki, cd-levy JARI HELMISAARI VIENAN KULKURI tilataan veloituksetta osoitteesta: www.jarihelmisaari.fi

2 Kyll se Mooses teki sitteki hyvän tyän

Syntymäni hetki

Kuten kerroinkin, pitää olla ensin ihmisen syntymä, jotta hänestä voidaan kirjoittaa tarinoita. Siksi kirjoitinkin kirjaani tarinan syntymäni hetkistä, koska ilman niitä näitä asioita ei olisi tapahtunut juuri sellaisina, joista lukijoilleni tulen kertomaan. Jokaisen kannattaa ottaa selvää syntymänsä hetken tapahtumista, jotta mahdolliseen kummilusikkaan kaiverretut päivämäärä, paino, pituus ja syntymätodistuksen maininta kehitysasteesta saisivat ympärilleen tarinan tapahtuneesta ajasta. Oma syntymähetkeni ajoituu Vapahtajamme Jeesuksen kanssa samaan ajankohtaan, joulupäivään, minun kuitenkin 1949 vuotta myöhemmin. Kuten Jeesuksen maallinen isä Joosef oli puuseppä, niin minunkin isäni Mooses oli puuseppä. Pyysin äitiäni Roosa Eliisaa (häntä kutsuttiin nimellä Liisa) kertomaan minulle seikkaperäisesti syntymääni edeltäneen jouluaaton ja joulupäivän tapahtumat, jotta tietäisin mitä syntymäni aikaan tapahtui. Tiedän senkin, miksi minut kastettiin Jari-nimiseksi ja tunnen nimeä Helena kohtaan suurta lämpöä, koska tyttönä syntyessäni olisi nimeni ollut juuri Helena. Annan vuoden 1949 jouluaatosta ja joulupäivästä kertovan syntymätarinani selvittää, miten kaikki tapahtui:

Jouluaatto

Mooses työntyy Mykkälän tuvasta pimeään porstuaan, jossa hän eteni käsikopelolla ulko-ovelle. Lumi narskahti kantapäiden alla, kun hän astuu puiselle ulkorappuselle. Talon koira Tessu tulee iloisesti haukahtaen navetalta päin harmaan aitan kulmalle ja lähtee seuraamaan uteliaana Mooseksen reipasta kulkua. Mooseksesta tuntuu, että hänen pitäisi nyt pinkaista kevyeen juoksuun, koska kiire siivittää hänen menoaan. Tuiskulumi teki juoksun kuitenkin heti vaikeaksi ja hänen on hidastettava vauhtinsa reippaaksi tarpomiseksi. Hänellä on joulusaunan löylyjen jäljiltä hartioillaan vielä hikoilua. Muutamat ryypytkin, jotka hän oli salaa vaimonsa Liisan tädin Ailin kanssa saunaa lämmittäessä ja saunomisen jälkeen naukkaillut, lämmittävät mukavasti ja tekevät olon hyväntuuliseksi. Elämä tuntuu asettuvan pikkuhiljaa raiteilleen, vaikka sotareissun muistot välillä ahdistivatkin. Rippikoulukaveri Liisan kanssa solmittu avioliitto tuntuu onnenpotkulta, joka olisi turvana koko hänen elämänsä ajan.

- Noh Tessu se siinä, juu juu, lepertelee Mooses koiralle ja jatkoi komentavaan sävyyn:

- Eijei, Tessu jää ny kottii, mulla on tärkiä asia nyt menos. Perkele, ku tota luntaki ny sit lykkäs tollai. Noh on täsä pahemistaki paikoist selitty.

Roosa Elisan (Liisan) synnytyspoltot ovat alkaneet yllättäen. Niitä oli jo jonkin aikaa odotettukin, sillä laskettu aika on jo ohitettu yli viikolla. He viettävät vuoden 1949 jouluaaton iltaa Mykkälän tuvassa. Oli syöty ohrapuuroa ja juteltu kylän kuulumisia. Liisan täti Aili Sainio ja hänen 16-vuotias tyttärensä Raili asustavat kahdestaan pienellä Mykkälän tilalla, joka sijaitsi Vanhankartanon kulmilla Yläneen pitäjässä.

Peltoa oli juuri nimeksi ja metsästä riitti puuta pitämään talon vaivoin lämpimänä. Navetassa Heluna-lehmä antaa niukasti maitoa. Navetassa on lisäksi pikkuinen vasikka, josta toiveikkaana kasvatetaan uutta lypsylehmää sekä muutama huonosti muniva kana. Porsaan kohtalo oli sinetöity jo ennen joulua, kun teurastaja kävi sen laittamassa kinkeriin, joten ruokaa talossa riitti.

Liisa asusteele väliaikaisesti miehensä Mooseksen sekä heidän kaksivuotiaan tyttärensä Eiran kanssa lapsuudenkodissaan tätinsä Ailin ja tämän tyttären Railin luona. Mooses ja Liisa rakentavat ensimmäistä omaa kotiaan Raision Ihalaan.

Kylän nuoret miehet Viljo Laiho sekä veljekset Pentti ja Reino Linnansuu naapureista olivat tulleet käymään, koska heidän ikätoverinsa Suomen Matti oli poikennut lapsuuden kotiinsa. Liisan ja Matin äidit olivat olleet sisaruksia, jotka kumpikin kuolivat hyvin nuorina. Liisa ja Matti olivat jääneet pieninä asumaan Mykkälään, josta Matti muutti Väinö-isänsä kanssa Riihimäen taloon. Vaikka Matti nykyisinkin asui samassa kylässä, niin he tapailivat usein viikonloppuisin ja arki-iltaisin Mykkälässä.

- Oiih, huudahtaa Liisa ja pitelee suurta pyöreätä vatsaansa.

- Mitä ny, kysyy Aili hellan vieressä kääntyen kohti tuvan pöytää, jonka vieressä Liisa istuu.

- Kuule mää luule, et nyt o poltot alkanu yhtäkii siihen mallii, et tullee varmaa koht lähtö Turkuu läänil synnytyslaitoksel, voihkii Liisa.

- Mitäs nyt tehrää, ko on yä vastas ja viäll joulu, ihmettelee Mooses

- Kuule Mosse jouluyänä se Jeesuskin syntys, tokaisee Aili ja jatkaa tuttu pilke silmäkulmassa: Kyll täsä o jottain enteellist tualt raamatust, ko on puuseppä Mooses ja hänen vaimonsa Elisa ja sit viäll jouluyä ja sit viäll seki ko synnytyksenki aikaki tullee tällai melkei niin ko yö aikaa.

Mykkälän tuvassa puhkeaa naurun remakka, josta Mooses ei ole lainkaan hyvillään. Hän miettii:

- Perkele, että aina joutuu kärsimää tost kansanjohtaja nimest. Jos ny syntyy poika ni em mää ainaka raamatu mukkaa sil nimmee kyll anna.

- Aijai, vinkaisee Liisa uudestaan.

- Kyll nyt taitaa oll tosi kysymykses. Tollai meilläki oli ko meijän poika rupes maailmaan telemaa, sanoo Pentti asiantuntevasti

- Meinaaks et nyt sit olis semmome aika, kysyy Mooses Liisalta.

- Kyll tää ihan samalaist on ku toi Eiranki kans oll, et kyll mää luule, et nyt on sit mentävä. Haeks sää Mosse pirssin, vastaa Liisa ähisten.

- Juu mää mene heti, vastaa Mooses ja antaa Matille ja Viljolle muutamia ohjeita, vetäessään päällysvaatteita ylleen.

- Juu me tehrää Villen ja poikain kans nii, lupaa Matti Moosekselle touhuissaan.

Tuiskulumi oli kevyttä höytyä, mutta sitä oli puoleen sääreen asti. Pirssiauto, jota Mooses on lähtenyt kiireellä Yläneen kirkonkylälle tilaamaan Turun kyytiä varten, ei kyllä nyt millään pääsisi ajamaan Mykkälän pihalle asti. Mooses oli lähteissään sopinut Suomen Matin ja Laihon Viljon kanssa, että he toimittavat korvakelkalla Liisan Turun tien varteen, mistä hänen hakemansa pirssiauto sitten ottaisi Liisan kyytiin. Aitan ohi päästyä tie laskee loivasti, eikä lumi ollut tuiskunnut puiden suojassa olevalle tielle nimeksikään. Tessu vingahtelee vielä muutaman kerran, mutta jää sitten kuuliaisena nuuskimaan kotipihan mielenkiintoisia hajuja. Lumikinos vahveni heti tien johtaessa peltoaukean osuudelle, vaikka pajupensaita olikin tien laidassa tiheään.

- Täähä on ku Törnin Lauri porukas kaukopartioretkell. Sillo oli vaa se hyvä puali, et oli sukset jalas, mut kiire sillonki oll, ku ruskipojat ajovat takkaa ja mää joutusi pioneerina jäämää poruka jälkee miinottammaa lattuu, et ne joutus hiihtäämää umpihankee. Siin pelastus koko meijä porukka, muute sitä ei ny täsä juastaiska mittää pirssii hakemaa, puhelee Mooses hengästynä itsekseen.

Pyry on hellittänyt ja pilvet alkavat väistyä tuoden esille sinistä tähtitaivasta. Etäällä metsän reunassa tuikkivat himmeinä Lepistön torpan valot. Joulua valvottiin vielä, vaikka kello olikin yli yhdeksän. Linnansuun Miinan sekä Rätyn mökin ikkunoista kajasti myös valoa ja savut tuprahtelivat kummankin talon piipuista leviten tuulessa keinuen ympäristöön.

Mooses on elämänsä kunnossa, joten hän askeltaa vaivatta lumessa eteenpäin. Noustessaan Pöllölän pientä mäkeä hän huomaa, että Manta ja Anna ovat jo yöpuulla. Valtatie Turkuun näyttää olevan ihan ajettavassa kunnossa, joten matka synnytyslaitokselle Turun lääninsairaalaan ei ole ainakaan tien puolesta mahdotonta, toteaa hän tyytyväisenä tietä ylittäessään.

Pienen ruskeasilmäisen Eiran tumma, vahva ja pörröinen tukka näkyy, kun keittiöstä kamariin oviaukon kautta lankeava valokeila osuu siihen. Hän nukkuu tuhistaen autuaan unta, lämpimästi peiteltynä sängyssään. Kaikkien hemmottelema esikoistyttö oli sanonut mustasukkaisena, kun oli kuullut, että hänelle oli tulossa sisko tai veli: Mää tapan sen perkeleen, jos koskee mun tavarii. Eiran kainalossa makasi nukke, jonka hän oli saanut pukinkontista. Nuken silmät tuijottavat kattoa kohti, kun Eira jatkaa onnellisena uniaan, tietämättä mitä ympärillä tapahtuu. Mykkälän tuvassa käykin kova kuhina, jotta tuskainen Liisa saataisiin nopeasti Turuntien varteen. Sieltä Laihon Väinön pirssiauto veisi hänet lääninsairaalan synnytysosastolle.

- Mää mene Villen kans hakemaa vesikelkkaa, misä se muuton o, kysyy Matti vetäen paksua pomppaa yllensä.

- Kyll se vissiin jäi puuvaijaa, tai voi se luvassaki ol, mut kattokaa myäs neveta erest, sanoio Aili touhuissaan ja jatkaa: Mää kato jonku lämpimä peito siihe vesikelka pääl. Jos se kelkka o oikei jääs, nii pankaa vähä heinii tai pahnoi pohjal. Nii ja kattokaa myäs et se naru o semmone, et se kestää vetämist kans.

- Kyll ol hyvät ja tarkat ohjeet, niill me pärjätää oikee hyvin, vastasi Viljo painaessaan karvalakkia päähänsä ja astuessaan Matin perässä ulos tuvasta.

- Oijoi, valitti Liisa ja jatkoi: Tulipa sieält eteiset sit kylmä pussaus tuppaa. Voih, voih…

- Täsä on tämmöne Eetla vanha pomppa siihen vesikelka pohjal ja pankaa tämä paha fälly sit Liisan pääll. Kattokaa sit, etette oikein hullumaisest men, et toi Liisa pyssy kyyris eikä sen ol paha ol, vaik kyll sil siltiki o huano olo. Tuakaa noi roikaleet sit takasi, ku kaikest o ny nii pirust pullaa, touhaa Aili kiireissään.

Mooseksen matka jatkuu Turuntieltä kohti kartanon suurta hevostallia, koska siitä on paljon oikoisempi polku kirkonkylään mentäessä. Pitkä hirsinen Vanhakartanon työläisten asuinrakennus jäi polun vasemmalle puolelle. Muutamasta ikkunasta tuikki vielä himmeää valoa ja savupiipuista pöllysi savun rippeitä.

Hevosen lannan tuoksu tarttuu sieraimiin Vanhakartanon tallin seinänviertä tarpoessa. Tallista kuuluu heti vaimeita hirnahduksia, kun hevoset aistivat ohikulkijan liikkeet. Tallimestarin asunnossa nukuttaan jo, koska aamulla olisi taas aikainen herätys kartanon isännän joulukirkkomatkan johdosta.

Yläneenjoen mutkassa uinuva pajalampi on tuiskanneen lumen alla jäässä. Hevosen lannan haju vaihtuu lehmän lannan voimakkaaksi lemuksi, koska etäämpänä vasemmalla seisoo Vanhakartanon suuri kivinavetta uhkaavan näköisenä mustana möykkynä.

Vanhakartanon renkituvan vellikello sojottaa aavemaisesti kohti taivasta. Ikkunoista lankeavat valoviirut lumiselle tielle. Tallitie tavoittaa Turuntien Yläneen Vanhakartanon päädyn kohdalla, johon Mooses saapuu hengästyneenä ja paita hartioistaan hikisenä. Kartanon päärakennuksen muutamasta ikkunasta tuikahtelee vielä valoa. Suuri kaksikerroksinen mansardikattoinen päärakennus on valkeaksi maalattu. Muuten kartanon lähitienoo uinuu hiljaisena jouluyön kynnyksellä.

Turuntie kulkee aivan kartanon pitkän julkisivun seinustan läheisyydessä ja kulkijat saattavat nähdä alakerran ikkunoista salin hirsisen sisäseinän. Heti rakennuksen jälkeen on pihaan johtava portti. Portinpylväiden päissä olevat karhuveistokset viittaavat kartanon talonpoikaissuvun historiaan.

- Saas näkkii, onks Väiski koto. Luulis kyll ko se Hultaki o paksuna, mumisee Mooses tarpoessaan riuskasti eteenpäin: En tiär mitä mää sit teen, jos en saa kyytii Turkuu. Noh se nährää sit. Piru ko jäi se mu viinapottiki sin Mykkälää.

Yläneen Vanhakartano on rakennettu Yläneenjoessa pauhaavan kosken partaalle. Kartanon pihapiiriin kuuluu renkitupa ja aivan kosken rannalla oleva vanha päärakennus sekä tiilinen, suuri saunarakennus ja muita pieniä rakennuksia. Kosken yli johtaa jyhkeä kivinen holvisilta. Kosken kartanon puoleisella sivulla on puinen uittoränni keväisiä tukinuittoja varten. Joen virtaus on talvisin lähes olematon ja siksi kosken kivet ovat jäässä. Kivisillan jälkeen häämöttää kosken toisella partaalla hirsinen viljamakasiini ja Turuntien yli vasemmalla vesimylly. Myllyyn johtaa kivestä rakennettu kanaali. Myllypäivinä kanaalin kautta johdetaan vettä myllyn siipirattaalle, josta saadaan voima jyvien jauhamiseksi myllynkivien välissä jauhoiksi.

- Ny o sit kaikki reeras. Me orotettaa tuall ulko, ko kartano pollet, et rouva tullee kyytii, sanovat miehet.

- No onks sull ny sit kaikki tarpeeline fölis, kysyy Aili

- Meinaaks sää äiti, et määki mene miäste kans viämää Liisaa, kysyy Ailin tytär Raili tohkeissaan.

- Ei sun sin kannat lähtee. Katotaa me yhres tota Eiraa, nii ko sovittii Liisan kans. Kyll noi pojat siel pärjää ja tulle ne sit kertoo, mite Väiski pirssin kans kävi. Kyll kai se Mosse ny käsitti, et hakkee ainaki kätilö, jos ei Turkuu päästä, sanoo Aili ja jatkaa: Nii tuakaa se Liisa sit äkkii takas, jos Väiski ei tuu, ettei Liisa vilustu. Nii ja menkää vaik Pöllölää orottamaa, jos tullee vilu.

- Joo joo, sanovat Pentti ja Reino yhteen ääneen.

- Taas ottaa vatast, voihkii Liisa kääntyen Pentin puoleen: Autaks sää vähä jakun kans ja kato samal, et mää en kompuroi tual porstuas.

- Kaikki järjestyy, sanovat Pentti ja Reino täysissä pukimissa.

- Pärjää ny sit Liisa ja onks teill rahhaa fölis ja tua taas terve mukula tullesas, sanoo Aili tohkeissaan.

- Kyll rahhaa o ja kiitos ko katotte tota Eiraa, vastaa Liisa ja työntyy Pentin ja Reinon auttamana eteiseen ja sieltä ulos.

Mooses näkee hämärästi kauempana oikealla sijaitsevan kartanon pajan ja tien läheisyydessä kyhjöttävän ison ladon, siitä tie kaartuu lievästi hienoisen nousun myötä. Pienen mäen päälle päästyään hän saapuu hengästyneenä vajaan puolen kilometrin mittaiselle Vanhakartanon koivukujalle, joka halkoo Yläneen jokilaakson hienoa peltomaisemaa päätyen Santaveräjän risteykseen. Turun suunnasta tultaessa Yläneen kirkonkylä häämöttää vasemmalla kartanon ja Kylä-Heikkilän peltojen takana. Risteyksen keskellä on suuri maitopukki ja monisakarainen tienviittapylväs, josta matkaajat voivat katsoa eri paikkakuntien suunnan ja paljonko kilometrejä on vielä edessä.

Santaveräjän risteyksestä Mooses etenee Oripääntietä pitkin kohti kansakoulun erittäin jyrkkää mäkeä. Mäen päällä on kansakoulun rakennusryhmä. Rakennukset kiertävät tiehen rajautuvaa isoa pihaaluetta. Heti koulun ohitettuaan Mooses kääntyy oikealle pienen mökin pihalle, jossa taksiautoilija Väinö Laiho asuu vaimonsa Huldan kanssa. Mökin ikkunoista pilkistää onneksi vielä valoa. Kotona näytetään olevan. Pirssiä ei kuitenkaan näy pihalla, mutta auton jäljistä Mooses voi päätellä sen olevan piharakennuksen uumenissa. Hengästyneenä Mooses nousee puisille portaille ja alkaa jyskyttää ulko-ovea.

- Täältä tullaan, kuluu matala miehen ääni sisältä, oven haka kilahtaa ja pienellä ryskäyksellä ovi avautuu selälleen saranat parkuen.

Taksikuski Väinö Laihon olemus piirtyy hämärässä valossa oviaukkoon, Mooses hökäisee:

- Terve Väiski, nyt on kiire laitoksell Turkuu, kun muijall alko ne poltot.

- No terve Mosse, vai sillai ova asiat, tuumaa Väinö ottaen asian ohjat käsiinsä ja jatkaa.

- Täytyy laittaa vaa vettä Letuka syylärii, ko laski vere jo pois, ettei masina jääry yäl. Akku on kyll paikal viäl. Tota noi, meneks sää varmuure vuaks pyytämää tota kätilöö mukkaa, meinaa vaa, jos tapahtuu reisul jottai yllättävvää. Se Marja assuu uures terveystalos Vainionperä pualises pääs. Mää hae teirät sitte siält. Oliks koulu ahre oikein piru liukas. Noh ei mittää, mull o kyll Letukas aika hyvät kummit. Mens sää ny vaa äkkii.

- Joo mää tiäränki misä se kätilö assuu, sanoo Mooses ja lähtee toimittamaan asiaansa.

- Hei Mosse, huutaa Väinö perään, mite me saaraa se Liisa siält Mykkäläst ko tota lunta o tuiskannu varmaa tiä tukkoo?

- Mää käski Mati ja naapuri poikai vettää se vesikelkall tiä viäree, huutaa Mooses vastaan ja lähtee ripein askelin jatkamaan matkaansa terveystalolle.

Palatessaan takaisin Oripään tielle hän päättää oikaista Yläneen kirkonkylän kansakoulun pihan läpi, josta liukas ja jyrkkä polku johtaa Turuntien yli suoraan terveystalon pihalle.

Mykkälän