Elämäni päivät osa IV: Vuodet 1982-1994

By Hannu Kaunonen

Elämäni päivät osa IV käsittää päiväkirjan muotoisesti elämäni ajanjakson vuosilta 1982-1994.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Feb 15, 2024
• ISBN: 9789528081678

Hannu Kaunonen

Olen syntynyt Joutsassa Keski-Suomessa 1946 ja muuttanut 60-luvun lopulla Helsinkiin opiskelemaan ja siellä tehnyt työurani. Nyt elän vanhuuttani osin Helsingissä osin Joutsassa.

Book preview

Sisältö

Johdannoksi

Vuosi 1982

Vuosi 1983

Vuosi 1984

Vuosi 1985

Vuosi 1986

Vuosi 1987

Vuosi 1988

Vuosi 1989

Vuosi 1990

Vuosi 1991

Vuosi 1992

Vuosi 1993

Vuosi 1994

Elämäni päivät, osa IV johdannoksi

Varsinaiset päiväkirjaliuskat loppuivat 31.10.1982, 36. syntymäpäivääni. Sitten on vain hajanaisia merkintöjä sinisessä ruutuvihossa, jonka kanteen on vain aina lisätty seuraava vuosi: 1982 /1983 /1984 /1985 1986 / 1987. Jollekin vuodelle ei ole juuri mitään merkintöjä.

Lundenin Ristolle olen kirjoittanut puheen ja pitänyt sen juhlassa Kalastajatorpalla 23.11.1988, hänen täyttäessään 65 vuotta. Jonkinlaista uutta kirjoittamisen yrittämistä vuosilla 1989 ja 1990.

Näillä silpuilla, kalenteritiedoilla ja muistamisillani minä yritän tätä aukkoa täyttää. Tietoja olen noukkinut myös säilyneistä tuntilistoistani ja pankkikirjoistani.

Varsinaisesti olen alkanut kirjoittaa päiväkirjaa uudelleen vuoden 1991 alusta, ja sille vuodelle on peräti 4 ruutuvihkoa.

Vuoden 1993 keväällä ostin tietokoneen ja aloin kirjoittaa päiväkirjaa sillä.

Miksi kirjoittamiseeni jäi näin pahoja aukkoja? Miksi tiivis kirjoittamiseni katkesi äkkiä maaliskuulla 1982? Lopahtiko se liian tiiviiseen alkuvuoteen? Työkiireisiin? Ilmapiiriin Calorissa? Siihen, että Paavilainen lakkasi uskomasta kykyihini kirjoittaa julkaisukelpoista tekstiä? Vai siihen, että olin tavannut Leenan kesällä 1981, rakastunut häneen, enkä uskaltanut Tertun takia kirjoittaa mitään, koska tiesin hänen pöyhivän kaikki esiin ja lukevan?

Miksi sitten äkkiä aloin kirjoittaa hyvin tiiviisti vuoden 1991 alusta? Luultavasti siksi, että suhde Leenan oli alkanut hajota ja kirjoittaminen nousta pintaan tilannetta analysoimaan ja pitämään psyykeäni jotenkin kasassa.

Hajallaanhan oli myös 70-luvun loppupuoli. Sieltä oli kyllä tekstiä liiankin kanssa, mutta ei säännöllistä päiväkirjaa. Aikaa sieltä tekstien välistä pystyi kuitenkin jotenkin seuraamaan.

Sitten on vielä tietysti lapsuus, ja nuoruuden aikani ennen Helsinkiin muuttoa. Mutta elämäni alkupuolesta on hyvä synopsis: Paavilaiselle kirjoitettu, silloinen ’elämäkerta’.

Näistä kirjoittamisen ’aukoista’ olen surullinen. Minulta on niinä aikoina puuttunut ote elämään. Olen seilannut tuuliajolla. Mutta nekin on pitänyt elää, niistä hengissä selvitä. Ja kai minä niistä olen jotain oppinutkin. Mihinkään ulkopuoliseen johdatukseen en usko, sattuma on pelannut omaa peliään. Ja joskus olen sitä saattanut auttaakin.

Ihminen elää sellaisen elämän, minkä olosuhteet hänelle suovat. Parhaan mahdollisen. Ja siihen on tyydyttävä, oli se sitten millainen tahansa.

….

Vuosi 1982

Vuoden 1982 saatteeksi

Mikonlinnan saneerausta suunnitellaan tiiviisti tammi- maaliskuu, Hämeenlinnan vankilasairaalaa pitkin vuotta, Onttolan rajavartioasemaa loka-marraskuulla osin ylitöinäkin, Mikonlinnaa taas ylitöinäkin joulukuun alussa. Vesilaboratorion suunnittelu on jo vireillä pitkin vuotta, Stockmann Tapiolan ja Lahden teatterin häntiä.

Presidentinvaalikampanjaa käydään tammikuussa ja Koivisto voittaa vaalit 145 äänellään.

Vuoden alussa yritän kirjoittaa tekstejä Paavilaiselle.

26. 1. vien tekstejä Paavilaiselle Kotkaan.

27.1. tapaan Boris Paulomon, Gripenbergin toimiston arkkitehdin, miellyttävän ja sivistyneen vanhan herran.

Tammi-helmikuun vaihteessa käydään Turussa ja tapaan Suokiven Eilaa.

3-4.2. kirjoitan Paavilaiselle versioita mummo- ja Riitta-jutuistani.

Mietin Niskasen elokuvaa Ajolähtö ja saan Bragelta nuotit Moskovan valoihin.

Helmikuun lopulla ollaan maalla ja käydään Akselin 70-vuotisjuhlissa Kaivomäessä.

8.3. olen taas Kotkassa ja Paavilainen tyrmää tekstejäni. 13.3. kirjoitan lopullisempia versioita mummo- ja Riitta-jutuistani.

28.5. käydään Toukon ja Rauskin kanssa Virroilla katsomassa alustavasti Kiillon liimatehtaan viraapelityötä.

13.6. Heinosen Pauli ja Teijo kuolevat, hautajaiset juhannusaatonaattona 24.6. Juhannuksena nauhoitan Akselia Hoilolassa.

9.-11.7. Leenan ja Heidin kanssa Hoilolassa.

9.-15.8. Tertun kanssa Budapestissa.

11.9. Pikkukissat syntyvät tynnörisaunan sänkyyn. Santeri I ja kaksi muuta.

13.-20.11. matka Prahaan Leenan ja HELVIN porukan kanssa. 15.12. saan lämpimän kirjeen Helenalta.

Kiista ylityökorvauksista näyttää Calorissa käydyn, kun niitä on merkitty virallisesti tuntilistoihin ja niistä on ruvettu virallisten sääntöjen mukaan maksamaan. Vileniuksen Tapsa sitä asiaa hoiti oikein lakikirjojen kanssa, kun se velimies oli lakimies.

Olen alkanut pitää viikoittaista ’huoneentaulua’. Ne ovat A4:lle liimattuja lehtileikkeitä: Bisquitin pakinoita, Karin piirroksia, muistokirjoituksia, lehtijuttuja, yms. Niitä on kahdessa mapissa. Näytän keränneeni niitä harventuvasti vuoteen 1989 saakka. Harmi, että se tapa sitten jäi: se oli hyvää ajankuvan seuraamista.

Olen myös alkanut merkata ’omaan kalenteriini’ vuoden mittaan lukemiani kirjoja. Se tapa on sitten säilynytkin. Vuodelle 1982 näyttää olevan merkattu vain 24 kirjaa.

Veroilmoitukseen merkattu: ’Ansiotulot’ 102.194 mk, ’Muut palkkatulot’ 12.000 mk. Paljon ylitöitä ja viraapelitöitä. Nettopalkka näyttää pysyvän ennallaan, noin 5000 mk/kk.

Nettokuukausipalkka näyttää pankkikirjojen mukaan alkuvuodesta olleen noin 4000 markkaa ja loppuvuodesta vajaat 5000 markkaa. KOP Etelä-Haagan pankkikirja on kuoletettu helmikuussa ja Calorin tilit ovat siirtyneet KOP Pakilaan.

….

1.1.82, 16.40, Hoilola

Kun olet jonkun ajatuksen ajatellut, olet sen ajatellut. Hyvä, että tuli ajateltua. Olla omien ajatustesi takana, niitä puolustamassa, mikä typerä ajatus. Sinähän olet muuttuva ihminen.

Minä istun kaasuvalossa. Yksin. Ja mitään minusta ei jää.

Perjantai 1.1.82

Siitä se sitten taas vuosi alkaa. Koko yön on tuullut ja pyryttänyt ja pakkasmittari helissyt haarukassaan. Ei meinannut vessaan päästä, kun oli pyryttänyt polun tukkoon. Kissakin tuli sisälle kuin nuoli.

Oli vielä aamulla vähän heikko olo. Keitin äsken vettä ja tein lihalientä. Kahvin sijaan join illallista teetä. En ymmärrä nytkään, mistä pirusta se illallinen mahakiertäminen oikein johtui. Olin minä melko kauan siellä saunassa ja saattoi se sen syömisen kanssa yhdessä sen tehdä. Mutta olen minä ennenkin syönyt ja saunonut, enemmänkin. Jotain epänormaalia siinä oli.

Vai kummitteleeko se rovasti tuolla alitajunnassa niin paljon, että se menee mahaankin mylläämään? Toisaalta minä olin eilen harvinaisen tasapainoisessa kunnossa koko päivän. Se kirjoitusurakka oli tietysti vähän liian suuri ja kahteen suuntaan, noin moraalisesti ajatellen, repivä. No, ihminen ei itseään niin kovin tarkkaan tiedä: sen se ainakin taas kerran osoitti.

Siellä on pakkastakin 15 astetta, ja tuuli tohisee edelleen, ja mittari rällättää. Telineen alatuki on poikki. Siihen pitää lyödä uusi reikä ja naulata kiinni. Hermoonhan se tuollainen rällätys käy. Nyt onkin mittariasiat muuten kunnossa: ostin pari lisää: tupaan ja toisen voisi viedä perunakuoppaan, että voisi ihan uteliaisuuttaan seurata sen lämpötilaa. Pitäisi tuoda sieltä kaupungista se mittari, jolla näkisi myös kosteuden ja vertailla niitä kaupunkikellarin kanssa.

Minä alan nyt kirjoittaa sillä tavoin, että numeroin liuskat. Kaikki tekstion sitten tavallaan päiväkirjaa. Sieltä voi sitten poimia kirjalliset tekstit puhtaaksikirjoittamalla niin kuin eilen ne kaksi juttua tein.

Taidan tehdä nyt heti tänään sellaisen A4-kitsin siitä kirjan rungosta. Ajattelin, että sen työnimenä voisi olla Miehen Vuodenajat. Kyllä minä sen nyt itselleni Uudenvuoden Lupauksena lupaan, että kyllä minä proosakirjan tämän vuoden aikana johonkin muotoon teen.

Jarkki soitti. Olivat illalla olleet Kauppiaan häissä. Velimies ollut lasten kanssa ilotulitusta katsomassa.

Aamulla tuossa sängyssä ajattelin, että minun pitää saada laajennettua se juttu Helvistä, siitä ensirakkaudestani. Se on kanssa sellainen juttu, jota olen yrittänyt monta kertaa kirjoittaa, ja johon olen saanut muutamia ihan hyviä jaksoja, mutta joka ei ole koskaan yleisellä tasolla toiminut. Minun pitää saada siihen fiktiota mukaan. Tunnot siinä on. Ja ehdottomasti se kuuluu tuntojensa puolesta yhtenä kehitysvaiheena minun naiskavalkadiini. Nainen siinä tematiikassa päällimmäisenä kumminkin on.

Armeijan kuvaus minun pitää myös tehdä. Minulla on tunne, että se syntyy suhteellisen helposti. Sen minä teen ilman muuta talleilta ja otan siihen mukaan vain Holmin Tapanin ja ehkä ylivääpeli Suomisen, ainakin taustahahmona. Siihen pitäisi saada taustalle myös voimakkaana patoutuva seksuaalisuus, armeijan kertakaikkinen vääryys nuorta ihmistä kohtaan. Minä näytän sen ilman muuta koomisessa valossa. Jutun tematiikka täytyy miettiä erittäin tarkoin.

Ehkä yritän sittenkin heti luonnostella sitä armeijan kuvausta, panna ainakin jotain repliikkejä ja tuntoja ylös.

Mutta ensin pitää kuunnella Manun puhe. Kello on kohta 12. Se on Manulle hienovireinen homma tässä saumassa.

Kyllä Manu taitavan puheen piti. Mutta ei kuitenkaan syyllistynyt liialliseen lipevyyteen, eikä käyttänyt asemaansa mitenkään propagandistisesti hyväksi vaaleja ajatellen.

Yksi lämmin kielikuvakin sieltä mieleen jäi: ’ei rikkinäinen kansakunta voi olla yhdistämässä rikkinäistä maailmaa’. Ehkä kekkosmainen, mutta hyvä kumminkin. Myös lopun lämmin uudenvuoden tervehdys Kekkoselle oli hyvin huomaavaisesti ajateltu. Hän teki sen osin koko kansan nimissä: hän teki sen jo presidenttinä.

Mietin Holmin Tapanin persoonallisuutta. Voinhan minä sitä tietysti muuttaakin, yhdistää siihen muita, mutta toisaalta se on niin erikoisella tavalla ehjä, että sitä tekee mieli käyttää sellaisenaan, jopa karrikoiden. Mutta en minä voi alkaa selittää liikaa, että hän on Yli-Iistä, eikä juuri mitään puhu. Sen täytyy vain käydä repliikeistä jotenkin selville.

Sitten seuraa kuusi konekirjoitusliuskaa armeijan kuvausta, proosaharjoitelmaa, jota en tähän ota.

Ma 4.1.82, Vantaanpuisto

Ei tämä työvuosi kovin rautaisesti ala. Krapula on, ihan oikeasti nyt. Tuli eilenkin vielä sitä kaljaa juotua.

Esko kävi kaverinsa kanssa lauantaina iltapäivällä. Reijo tuli sitten illalla, ja kai sitä Koskenkorvaa meni siinä useampia pulloja.

Kyllä minä viideltä nousin, mutta ei tässä mitään ole tekemään pystynyt, kun ei jaksa oikein istuakaan.

Kuuntelin äsken useampaan kertaan Albinonin Adagion. Tämä Albinoni näyttää eläneen Venetsiassa 1671-1750. Adagion sanotaan olevan hänen triosonaattinsa vapaa kenraalibassosovitus. Ei olla aivan varmoja onko hän tämän säveltänyt.

Mahakin on sekaisin ja paskalla saa hypätä vähän väliä.

Soitin toissailtana Paavilaisellekin. Hän sanoi, että minun pitää oksentaa vielä monta kertaa sitä pappia pois. Hän väitti itse eläneensä Saarikosken ja Rydmanin kanssa kouluaikanaan kristillisen vaiheen, epäili minun tehneen spontaani oharin koko homman suhteen. Sanoin, että kyllä se pappi tuntuu siellä kuitenkin kummittelevan.

Kyllä minä menen kumminkin siellä Kotkassa noiden tekstieni kanssa käymään. Täytyy heti tänään soittaa sinne kirjastoon ja varata aika.

Ti 5.1.82

Nyt on jo vähän helpompi aamu. Hikoilutti vieläkin koko yön. Helanderin Karin soitto pyöri mielessä koko yön. Kari soitteli illalla ja pyyteli vähän Niemen toimistoon töihin. Tässä saumassa voisi vaikka lähteäkin, ellei se olisi niin hankalan matkan päässä. Kyseli Artunkin numeroa: kai se soittaa sen vanhemman pään läpi.

Eilen oli bussiliikenne täysin jumissa; minullakin meni yli tunti aamulla ja olin vasta puoli yhdentoista maissa töissä. Jäi kuulematta Riston joulusaarna. Me on kuulemma juotu sen jouluviinatkin: mennyt vanhalta mieheltä pieruksi koko joulu. Jokkehan ne viinat meille neuvo, kun yöllä lähti. Toisena asiana sillä oli ollut, että kaikki kalenterit poistetaan seiniltä.

Tytöt pitäisi panna leikkikouluun ja Risto vanhainkotiin: tällainen tunne siitä vähän tuli.

Eilalta Turusta on tullut kaunis joulutervehdys. Hän elää hyvin vaikeaa vaihetta ja kestää sitä kaiketi vain uskonsa avulla. Hänen miehessään on jo useita vuosia ollut syöpä

Eila kirjoittaa yhä uusia versioita siitä Hindriikastaan. Pari vuotta sitten hänen piti saada se van Gogh kirjansa, se piti olla jo sovittu juttu, mutta kai se siihen kalleuteen sitten kilpistyi.

Kyllä Eilaa pitää poiketa tervehtimässä, jos me nyt alkuvuodesta sinne Turkuun mennään.

Tilasin eilen ajan Paavilaiselle: 26.1, 17.15. Se on kolmen viikon kuluttua tiistaina. Siihen mennessä minun pitää saada ennen kaikkea jonkinlainen hahmotelma kirjan rungoksi. Kyllä minä nyt toistaiseksi sitä vuodenaikojen mukaan hahmotan. Panen sille nyt työnimeksi, vaikka sen MIEHEN VUODENAJAT. Otan valmiita juttuja mukaan sen verran, kun niitä on. Pyrin kirjoittamaan vaikkapa silloin viimeisellä viikolla vielä uudelleen tuon Hautajaiset ja Ruskean naisen. Tässä ennättää saada niihin vielä hieman välimatkaa.

Mutta nyt pitää alkaa sen armeijajutun kimppuun.

Ke 6.1.82

Kyllä se armeijajuttu siitä muotoutuu. Sitä kehittyy nykyisellään noin 6 liuskan verran. Se on toisaalta sellaista juttua, johon on helppo ympätä lisää: kyllähän niitä armeijatarinoita maailmassa riittää.

Kiljunkeitto siinä on toinen pääaihe ja se siinä tuli jo mielestäni niin ehjästi kuvattua, että se ei siitä kovin paljon muutu. Talliporukan sosiaalisen taustan kuvaus on toinen juttu: sitä ehkä voisi vielä laajentaakin. Eilen minä ymppäsin siihen puolen sivun verran taustaa. Toisaalta sekin liian pitkänä alkaa toistaa itseään.

Kokonaan toinen asia on sitten se, että tarinasta puuttuu dramatiikka. Toisaalta ajattelin jättää sen ihan novellimaisesti ajatellen sen asian varaan, että nämä kaksi päivystäjää odottavat Suomista, joka on PU:na, juttelevat ja muistelevat (toinen ajatuksissaan); ja päättää jutun aivan alun kaltaisilla repliikeillä, johon sama odotus jää edelleen päälle. Armeijassahan herran pelko jo yleisesti riittää peloksi. Ja Suominenhan paljastuu erikoisen ’hulluksi’.

Torstai 7.1.82

Uni on kummallinen fraseologi. Eira sanoi minulle unessa äsken jokseenkin sanatarkasti näin: Onhan se itsestään selvä, ettei tänne mustalaisia tuoda. Tässä o kohta kiveä kiven päällä. Sitä ennen Rättilän Arttu oli sanonut: No mustalaisten kanssako sä nyt tänne tulit".

Me soitettiin mustalaispojan kanssa haitaria. Sillä oli pienessä muistikirjassa nuottejakin Mustien silmien vaikeimmista paikoista. Minun Giuliettini oli ollut patterin vieressä ja taipuillut koko laveeriltaan ihan vääräksi. Manne soitteli omallaan. Jonkinlainen pianopeli sekin oli. Pojat meni ulos ja minä oioin sitä väkisin siinä tuvan lattialla. Siihen ne tuli huutamaan; ensin Arttu ja sitten Eira. Minä kysyin että mitäs isä sano, johon Eira sitten vastasi edellisellä repliikillä.

Ensin yöllä me oltiin Seppälän Sepon kanssa jossain kapakassa Kalliossa. Siinä oli kai Riipisen Martti kanssa. Meidän piti lähteä joidenkin naisten kanssa, mutta sitten pojat alko siinä ryyppäämään ja ne naiset lähti. Vähän ajan kuluttua minä lähdin niiden perään, ajattelin Sepon tulevan perässä. Sitten minä olin äkkiä kotona maalla; kävelin pellon viertä siinä alatallin mutkassa, kun pojat ajoi Mannen kanssa kiesillä vauhdilla ohi, niin kuin toista katua siitä viereltä. Mannella oli haitari ja alettiin soittelemaan.

Kummaan muotoon se uni asiat panee. Kaikkihan johtui tietysti siitä eilisestä Riston saarnasta, jonka se jouluviinojensa juonnista piti. Unessa esiintyneet henkilöt voisivat ehkä rinnastua Rauskiin, Lasseen ja Vesaan; Rättilän Arttu Arttuun. Mutta Rättilän Artulla on toinenkin aspekti: hänhän, ehkä pitkälle Unton ryyppäämisen johdosta, vuosia sitten rupesi hyvinkin kunnolliseksi eläjäksi ja rakensi omakotitalon ja sitä rataa. Muut unen kaverit + Manne nyt edustavat juuri sitä ’pohjasakkaa’, joiden seurasta minua niin kuin muitakin oli koko lapsuus varoteltu.

Ristohan kävi eilen melko hiilenä aika ajoin. Huomasin itsestäni, etten enää lainkaan pelännyt sitä ja vastailin muutaman kerran sille melko tiukastikin. Jollain tavoin eilisessä tilanteessa erilaisuudestaan huolimatta oli samoja kuin viime lauantaisessa keskustelussamme Paavilaisen kanssa. Minä taidan vähitellen päästä eroon näistä isähahmoistani. Unessa isä ei tullut edes sisälle. Siinä moittivat minua tosiaan ensin Arttu ja sitten Eira. En muista tarkoin kysyinkö minä isän mielipiteestä jotain vai ajattelinko vain kysyä. Jotain sellaistakin minä ajattelin, että kaiketi se jäi tekemään pihalle hevoskauppoja sen Mannen kanssa.

Eira minulle tietysti edustaa pitkällekin isähahmoa nykyisellään, mutta se ei ole enää hänen kohdallaan mitenkään todellinen vaan eräänlainen koominen haamu tai varjo, jonka kautta minä voin piruillessani muistella lapsuuteni arvomaailmaa.

Kummallisesti uni pelaa ihan nimienkin tasolla. Joskin Artun kohdalla oli kyseessä muutakin. Torssosen Arttuhan jäi eilisessä tapahtumassa eräänlaiseksi välihenkilöksi, koska meillä oli ollut se sanasota jo puolenyön jälkeen ja Arttu häipynyt siitä vähin äänin. Mutta on siinä Artun kohdalla paljon muutakin.

Meissä törmää Artun kanssa vastakkain kaksi aivan erilaista arvomaailmaa. Artun esikuvaksi on jossain nuoruudenvaiheessa muodostunut Amerikassa asuva veljensä. Ehkä se on vielä pikkuveli, ja asia on kiharampi. Minä en ole voinut koskaan sietää Artun pikkuporvarillisia mieltymyksiä joittenkin kvasitavaroitten perään, yms. Ja minun kauttani Arttu on niitä piirteitä itsessään huomannut eikä ole niitä tietysti voinut itsekään hyväksyä. Siis, minä olen Artulle hyvin suuri ristiriitojen aiheuttaja. Kaiken päällähän Artulla on vielä eräänlainen narrin rooli, ja tämän minä tietysti olen lyönyt rikki silloin pikkujouluyönä. Ehkä minuun päin on Artunkin kohdalla kyse eräänlaisesta isähahmosta; ehkä minä sitä hänestäkin joskus Calorin alkuaikoina hain, sillä Arttuhan töiden puolesta oli Ollen ohella minun oppi-isäni. Artusta minä en vaan enää kirveelläkään isähahmoa itselleni löytänyt. Ja tämä oli minulle tietysti pettymys. Samoin oli tietysti myös Larkimon Jussin kohdalla. Se oli myös auktoriteettisuhde ja osin sen vuoksi vielä ristiriitaisempi. Mutta kaikissa niissä oli siinä kehitysvaiheessani kyse ennen kaikkea arvomaailmojen törmäämisestä henkilötasolla.

Jotain tällaista tapahtuu ’Miehen tiellä’.

Äskeisen kaltainen selvittely on sinänsä hyvin tärkeää ja voisi toimia ihan vaikka kirjan tekstinä. Taiteellisen muodon löytäminen sille on jo komplisoidumpi juttu. Salama vyyhteää vastaavat kohdat muistelevina monologeina. Ja sen kaltainen ratkaisu siinä ensin minullekin mieleen tulee. Kyllähän siitä dialogia syntymään saa, mutta keinotekoista siitä tulee, sellainen tunne minulla on. Siitä syntyy jotain vastaavaa, kun Turusen Kolmen hevosen miehessä: tapahtumat on lukijalla jo päässä kymmeniä sivuja tekstiä edellä.

Minulle tuli äkkiä mieleen se Lenin-runoni, joka on tavallaan toteamus ja samalla hätähuuto siinä tilanteessa, kun joskus ensimmäisiä kertoja välähdyksenomaisesti ymmärsin, että kaikki isäni ovat kuolleet. Sitä voisi hyvinkin käyttää tällaisen monologin alussa.

Taas minä puolustelen runojeni tarpeellisuutta.

Perjantai 8.1.82

Kissa pitää joka-aamuisen rituaalitanssinsa: kaapii matot kasaan ja kiipeilee verhot. Pakkasta on nytkin 18. Panin kissan pieneksi aikaa parvekkeelle; tuli mieleen vanha sanonta että, ’siitä vaan, satoi vaikka vanhoja akkoja äkeet selässä. Keski-Suomessa sanottiin hankmot selässä.

HS:ssa menee presidenttiehdokkaiden haastattelukierros. Ja niinhän se menee TV:ssäkin, jossa Antero Kekkonen ja Jyrki Koulumies yrittävät ampua kovilla. HS:n haastattelut ovat eri henkilöiden tekemiä, ja lähes kaikki ne ovat todella törkeitä. Arskan kanssa puhuttiin eilen tästä Suomeenkin nyt lopullisesti pesiintyneestä revolverityylistä. Sakari Määttänenhän sen HS:ään alun perin toi ja itse sen jotenkuten osaa Suomen oloihin soveltaa. Mutta useimpien muiden kohdalla se paljastaa lähinnä toimittajan typeryyden.

Kalle Heiskasen juttu Kalevi Kivistöstä oli jo törkeyden huipentuma. Se oli jo suoranaista vittuilua.

Käytiin eilen Elorannan kanssa Lahden teatterin kokouksessa. Siellä jo SP (Fläkt, silloinen Suomen Puhallintehdas) tekee konehuoneita täyttä päätä.

Lauantai 9.1.82

Erik Tawaststjerna esitteli äsken Sibeliuksen oopperan Neito tornissa. On se Erik melkoinen persoonallisuus. Lienee latteaa puhua hänen kohdallaan persoonallisuudesta tai temperamentista: se on kai lähinnä ’pyhää hulluutta’.

Miten minulle lie tullut halu etsiä mahdollisimman paljon vastakohtapareja. Kai se lähti US:n alfa ja omega asettelusta.

alku ja loppu /alfa ja omega/ kynnys ja kamana /rakkaus ja viha /valo ja pimeys /mies ja nainen /valkoinen ja musta /hyvä ja paha /taivas ja maa /tuli ja vesi /ihminen ja jumala

Sunnuntai 10.1.82

Katselin hieman vanhoja proosatekstejäni. Kyllä näistä pätkistä näyttää pikemminkin novellikokoelma alkavan muodostua. Toisaalta yhä vieläkin ajattelen esim. sitä vuodenaikaideaani. Jollain tuollaisella ne voisi ehkä sitoa enemmän kuin pelkäksi novellikokoelmaksi. Tästä minun pitää Paavilaisen kanssa keskustella.

Iltapäivällä kävin hakemassa Vanhalle jääneen laukkuni. Tai ei se sinne unohtunut, se oli kerta kaikkiaan hukassa. Kai ne sen siinä narikassa vain sotki.

Joulunaikaiset lehdet sain luettua. Kesällisiä on vielä reilut puoli metriä.

Eilen illalla oli kuun pimennys. Äsken Heikki Oja oli Riitta-Sisko Jukkala-Benishin vieraana ja kertoili tähtitieteestä.

Eija on tulossa tänään kylään.

Maanantai 11.1.82

’Pyöri, pysy kolossasi, älä kuumene’.

Piti oikein lukea Moreenin ensimmäinen sivu pitkästä aikaa. Siinähän se on, sivun lopulla. ’Perustuslaki – nerokas, yksinkertainen: pyöri, pysy kolossasi, älä kuumene.’

Esko aloittaa Tien vähän samalla tempolla. Hänen tiiviit lyyriset vaikutteensa tulevat Kiveltä, Viidalta ja Mukalta. Sillanpäästä en osaa sanoa, kun en ole lukenut

Pakkanen on laskenut 5 asteeseen. Eija oli yötä ja lähti jo 7.10 bussilla Heinolaan rehtoriseminaariin. Hän tuntui olevan kahden vaiheilla sen paikan hakemisen suhteen.

Eilen sain luettua joulun aikaiset lehdet ja hieman järjesteltyä paikkoja. Nyt on taas veto pois: on sellainen tyhjyyden ja turhuuden tunne. Silloin kun yrittää kirjoittaa, ei pysty lukemaan mitään laajempaa. Muutamia runokirjoja luin: Pertti Niemisen, Mirkka Rekolan ja Märta Tikkasen uusimmat.

Me mennään tänään katsomaa Uuden Suomen painotalon ilmanvaihtoa, ja huomenna Pasilan virastotalon valvontasysteemiä. Mikonlinnan lopullisesta aloituksesta ei ole vieläkään päätöstä. Monta miestä istuu Calorissa ja tuijottelee niitä piirustuksia. Torstaina on taas jokin kokous, jossa pääjohtaja Kairamolle viedään lisää papereita.

Tämä viikko menee ihan juoksuhommissa: keskiviikkona mennään Rauskin kanssa Tapiolan Stockalle katsomaan valvontasysteemit ja hälytykset läpi. Eihän tähän jää, kun torstai ja perjantai varsinaisia työpäiviä.

Firman henki on nyt ihan nollilla sen Riston ryöpytyksen jälkeen. Niitä näyttää nyt Joken kanssa vituttavan itseäänkin se koko homma ja sen ryöstäytyminen liian pitkälle.

Jostain syystä tämä on nyt taas sellainen muistumien aamu: ’Älä oo minulle hyvä, mä en kestä sitä; mä en kestä sitä, että joku tulee mulla mieleen, ihan ykskaks, keskellä päivää.’ Hyvin pitkälle tällainen tämä aika juuri on. Ihmisten sosiaalisessa kanssakäymisessä on jotain pahasti pielessä. Niin kuin Erkka Lehtola sanoi tv:ssä, tätä sukupolvea on turha yrittää opettaa enää lukemaan; samaa voidaan sanoa yleisemminkin: tätä sukupolvea on enää turha opettaa elämään

Toivottavasti uuden sukupolven kapina on tarpeeksi suuri.

Eilen minä ymmärsin, että minun juttuni Ruskea nainen on pelkkä eroottinen tarina, hieman hiottuna parempaa lehtitasoa. Tietysti se toimisi jossain kokonaisuudessa näinkin, mutta minun alkuperäinen tarkoitukseni oli aivan toinen; se, jota olen hautonut jo vuosia.

Juttu pitää motivoida uudella tavalla. Siitä pitää saada muodostumaan seksuaalisen ja sosiaalisen vapautumisen kliimaksi. Siihen täytyy saada näkyviin myös se ’hinta’, millä kauppa käydään. Nythän se on eräänlainen harmonian kuvaus, joka syö pois muuttumisen ja kehityksen. Ei ihmisen elämäkään ole mitään ehjiä tarinanpätkiä tässä ajassa. Jutun pitää repiä elämä auki, näyttää se, ja jättää se auki, jos se auki jää. Ei tästä ajasta ehjää novellia tai romaania muodostu, ei sitten millään.

Se kirjemuoto, joka lähti liikkeelle Artusta, laajenee minun päässäni koko ajan. Siitä saattaa tulla melko laajakin. Sen kanssa pitää olla tarkkana, ettei se ala keittää ironiassaan ja kepeydessään yli. Siinä on myös vaara latistua ajan fraseologiaan. Minun pitää nyt ajatella näitä tuntemiani meneviä miehiä ja saada heistä kasattua sellainen ’ylimenevä mies’. Tiukkuudessaan teksti pitäisi saada pysymään jossain Henrikin tasossa, muuten siitä tulee loruilua. Kirjemuodon tempo ja hengitys tuntui lähtevän kyllä kivasti liikkeelle.

….

Me istuttiin joskus öitä. Joimme joskus hillitystikin. Haltioiduimme. Ja silloin tuntui, että huominen olisi kohdallamme hieman parempi, olisi enemmän veljeyttä ja ystävyyttä. Niinä öinä me koimme, että ihminen voi päästä hieman lähemmä toista ihmistä. Ja eikä se jäänyt näihin öihin: oli joskus tällaisten öiden jälkeen pitkiäkin aikoja firmassa, kun hommat luisti, oli henki päällä. Niin kuin lapsi olisi opetellut kävelemään, niin herkkävireinen se oli. Ja jonain päivänä se sitten saattoi kaatua yhteen lauseeseen, yhteen pahaan sanaan.

Seuraavaksi mapissa on kirje otsikolla ’Hyvä veli’; neljä konekirjoitusliuskaa. Se on lähinnä Artulle ja Artusta, mutta en sitä koskaan hänelle lähettänyt, tuskin siitä edes puhuimme; siitä tuli vain mapin täyte päiväkirja tekstin väliin.

12-13.1.82, ruutuvihkosta 82-87

Tämä aamu on kuin /lasiin kaadettu kupliva juoma. /Vapautuvassa paineessa /nopea silmä kuvaa sen, /pysäyttää hetkeksi /omankin kuplansa /ennen kuin se räiskähtäen hajoaa pintaan.

Saman runon sommitelmia erilaisilla vasemman sivun rivilähdöillä.

Tiistai 12.1.82

Käytiin eilen Uuden Suomen painotalossa. Siinä painettiin päivällä juuri Metsälehteä, jota tuli alle sekuntivauhdilla. Tänään mennään Pasilan Virastotaloon.

Keskiviikko 13.1.82

Virolainen oli illalla tv:n vaalitentissä. Kyllä Jussi selvisi tähän mennessä mielestäni parhaiten: hän jopa johdatteli Kekkosta ja Koulumiestä. Manu jännitti toissailtana niin perkeleesti ja kakisteli niitä lyhyitä vastauksiaan. Holkeri on tänään viimeisenä: saa nähdä miten ne sitä pöllyttävät. Harrin pinna ei ole niitä venyvimpiä.

Näin viime yönä sellaista untakin, joka kaiketi tuli siitä vaalimylläkästä. Bisquit siinä oli ja oltiin jossain diskossa koko yö. B. selvitti, että oltiin toki monista asioista yhtä mieltäkin: seksuaalipolitiikasta, perhe- ja päivähoidosta, disainereista, jne.

Tuli väkisinkin potalla Uutta Suomea lukiessa mieleen, miten omassa sarjassaan Kekkonen presidenttinä oli. Hän oli jotain samaa kuin Fagerholmin vitsissä , kun ensin oli yhden tähden Jallu, sitten kolmen tähden Jallu ja Monopoli, ja sen jälkeen ei ollut pitkään aikaan mitään; ja vihdoin tuli V.S.O.P.

Kyllä tilanne alkaa nyt valitsijamiesvaaleja ajatellen olla selvä. Uusi Suomikin on nyt jo todella huolestunut oikeiston kohtalosta, eikä enää pelaa edes suuremmin Holkerin nimen ympärillä. Kyllä sillä puolella Virolainen selvästi vahvin on. Kyllä Kyllikki puree suomalaisiin naisiin, ja miehiinkin. Kuningatarta nämä haluavat niin kuin englantilaisetkin. Heillä ei ole sitä pitkään aikaan ollut. Onhan Manullakin tarjota sitä Tellervosta, ainakin ideologisesti ajattelevalle vasemmistolle ihan riittämiin. Mutta horjuvat ja sitoutumattomat menevät jo Kyllikille.

Eikä tämä ole mikään vitsi.

Eilisen aamun teksti puhkesi peräti runoksi. Tänä aamuna ei ennätä edes proosaan. Kello tulee 7. Meidän pitää olla Rauskin kanssa Stockalla 8.30. Pitää lähteä 7.10 bussilla.

Torstai 14.1.82

Chaplin sarja alkoi tv:ssä eilen hänen elämäkertaelokuvallaan Herrasmieskulkuri. Sen jälkeen tuli hänen ensimmäisiä lyhytpätkiään, kokoelma Auringon puolella.

Herrasmieskulkurissa on kohtauksia lähes kaikista hänen pitkistä elokuvistaan. Samalla siinä näytetään hänen elämänsä tärkeimmät tapahtumat. Kokoelma on kronologinen, ja vaikka se ei varsinaisesti korosta sitä, niin siitä käy hyvin selville Chaplinin ehkä suurin taito: hänen kykynsä kääntää vastoinkäymisensä voitokseen. Jos ajatellaan esim. Ritari Sinipartaa: mitä muuta se on kuin huikea piruilu hänen omista, juuri tapahtuneista oikeudenkäynneistään. Amerikkalainen käräjöinnin historia on tietysti tulvillaan mitä ihmeellisimpiä farsseja, mutta tuskin Chaplinin vastaavat kauaksi kärkisijoilta jäävät.

Richard Pettersson on Herrasmieskulkurissa kaiketi jopa yrittänyt näyttää yhtäläisyyksiä Chaplinin oman elämän ja hänen elokuviensa välille, ja minulla ainakin meni sekaisin dokumentit oikeudenkäynnistä ja Ritari Siniparrasta. Tuomarin puhe, jota siinä luettiin, oli kaiketi suoraan pöytäkirjoista.

Holkeri oli illalla viimeisenä ehdokkaana tv:n vaalitentissä. Toimittaja Kekkonen oli terästäytynyt ja kysymykset olivat harvinaisen asiallisiakin, mutta samalla Holkeri joutui kyllä tiukoille. Mutta melko hyvin hän siitä selvisi. Hän antoi ’suomalaisen miehen sanan’, ettei ’mustaa hevosta’ ainakaan porvarillisella puolella käytetä. Mieluummin sitten vaikka ’sosialisti’.

Tänään vaalihommissa on tv:ssä välipäivä. Huomeniltainen Suuri Vaalikeskustelu alkaa kello 20 ja päättyy 22.45; uutiset välillä. Täytynee kai se show seurata.

Oltiin eilen Rauskin kanssa koko päivä Stockalla. Kyllä sieltä vielä kaikenlaisia puutteellisuuksia löytyi. Pitää taas tehdä niistä puutelista. Yksi vesilinja on jäätynyt ja vuotaa. Siihen täytyy panna sähkösaatto.

Helsingin paras ruokamyymälä siellä on, mitä minä niitä tunnen. Ei sitä johtaja Viljanen suotta sano ’Herkkuosastoksi’.

Tai Espootahan se on. Minä puhun aina Helsingistä, kun tarkoitan koko Helsingin seutua.

14.1.82, ruutuvihkosta 82-87

Sinä kuljet naistesi lävitse kuin unessa. Hetken heissä kosketat äitiäsi. Kuolema on sinut lopullisesti merkinnyt, eikä mitään toivoa ole.

Kuolevien ihmisten toivo on olla Jeesus ja yhteinen taivas tulevassa. Joidenkin ihmisten toivo näyttää olevan yhteinen totaalinen tuho, tässä ja nyt; skeptikon taivashelvetti, kaikkien uskontojen moderni vaihtoehto, hyvin konkreettinen.

Perjantai 15.1.82

Äsken piti Aamuvartion joku kristitty toiminnanjohtaja, joka oli ollut kaksi viikkoa ilman työtä. Tämäkin kaksi viikkoa oli jo muuttanut hänen ajatteluaan täysin: hän puhui jo lähes marxilaisin äänenpainoin työttömyydestä, joka kuuluu osana meidän perussysteemiimme.

SAK:n Viinanen piti eilen puheen, jossa hän kysyi avoimesti kentältä, asetetaanko työttömyyden poistaminen ensimmäiselle sijalle liiton tavoitteissa. Hän myös samalla jo heti sanoi, että se edellyttää reaaliansiotason nousun ja palkkaerojen jättämistä pienemmälle painotukselle.

Viinanen on ainakin tähän mennessä vetänyt selkeää ja rehellisen tuntuista linjaa.

Minä näin viime yönä unta, jossa me oltiin menossa junalla, en muista ketä ne kaksi henkilöä oli, kenelle minä pidin esitelmää jollain asemalla. Minä puhuin kuitenkin Eero Paloheimon viimeisestä kirjasta. Puhuin siitä Arskalle toissa päivänä, sieltä kai se tuli, ja Viinasen puheesta.

Kova tuuli ja lämpömittari nollassa. Toimitin tuossa ihan työasiankin heti seitsemän jälkeen: unohdin soittaa eilen Stockan työmaalle eristäjän. He olivat kyllä tilanteen tasalla.

Asennusliikkeisiin tuntuu porukka menevän vielä seitsemäksi töihin. Niinhän se käynnistyy teollisuuskin, joilla on tunnin ruokatunti ja liukumaton työaika.

Mietin noita tekstejäni Paavilaista varten. Täytyy tehdä huominen päivä hommia niitten kanssa. Tiedä vaikka seuraava lauantai joudutaan olemaan töissä.

Kyllä minä kirjoitan tuon runokokoelmankin kertaalleen puhtaaksi ja näytä sitä Paavilaiselle. Jos hän siinä jotain itua näkee, niin heitä sen sitten jollekin luettavaksi. Vaikkapa Kirjayhtymään.

Kirjojen Ale-luettelot olivat eilen tulleet. Ilmoitus näytti olleen jo eilisessä HS:ssa. Häänpään kootut siellä oli melkein ainut, jonka toivoisi saavansa.

Vaikka näyttihän siihen listaan kertyvän melkein 1000 markan arvosta. Haanpään kootut maksaa melkein 300 markkaa.

Antti Jalava on saanut Kalevi Jäntin palkinnon romaanistaan Asfalttikukka. Se on erittäin oikeaan osunut palkitseminen ja jopa rahallisesti, 10.000 markkaa, jotain merkitsevä.

15.1.82, ruutuvihkosta 82-87

Vaalimainokset ovat jääneet lumien alle.

Monen sosialidemokraatin vasemmistolaisuus on enää sitä, että pitää mulkkua vasemmassa lahkeessa.

Maanantai 18.1.82

Vaalien toinen päivä on alkamassa. Eilen tehtiin jo uusia äänestysennätyksiä. Itse ennustin jopa niin korkeaa prosenttia kuin 85. Tein karkean arvion valitsijamiesjakautumastakin: Koivisto 100, Kivistö (yht. 160), Virolainen 70, Holkeri 40, Vennamo 20, Sipilä 1, Westerholm 0. Saattaa olla arvioitu Kivistö ylä- ja Holkeri vähän alakanttiin.

Tämän mukaan Koiviston voitto on varma, vaikka Kivistön äänistä menisi esim. 10 Virolaiselle, olisi vieläkin vasemmistolla 150, ja siihen Vennamon äänet, niin peli on selvä. Vennamo näiden vaalien todellinen ratkaisija on.

Ensi yönä se sitten nähdään, onko Suomi aamulla sosialistinen maa. Ranskassa Mitterrandin lainsäädäntö on jumissa. Oikeisto käyttää kaikki keinonsa vetkuttaakseen pankkien kansallistamista viimeiseen saakka.

Sain lauantaina kirjoitettua sen vireillä olleen kirjeen aika mukavaan muotoon. Ei se siitä nyt tällä kertaa enää parane. Antaa hautua, saattaa siihen jotain lisää vielä tulla. Teksteistä alkaa muotoutua yhä enemmän novellikokoelma. Saattaa olla keinotekoista yrittää sitä vuodenaikarakennetta.

Seuraavan jutun minä yritän kirjoittaa mummosta ja siitä kesästä, kun tein remonttia maalla. Olen sitä jo aikaisemmin kirjoittanut; täytyy kaivaa esiin ne vanhat jossain vaiheessa ja ottaa niistä mitä ottamista on.

….

’Mitä se tuo piikakin tuossa juoksee?’

Tuomi alkaa olla jo täydessä kukassa. Minä lupasin viedä Riitalle? tuomenkukkia. Mutta taitavat ennättää mennä ohi. Minulla menee tässä vielä melkein viikko ennen kuin seinät on levytetty, ja sitten on vielä lattian levytys, ja maalaus. Pari päivää se ottaa maalauskin.

Aamulla mummo purki taas kertaalleen nyyttinsä. Sillä on siinä eri värisiä matonkudekeriä ja pari liinaa. Sitten se solmi taas shaalin kiinni, pyysi minua etsimään itselleen sopivan kepin, millä kantaisi pussiaan olalla. Se on olevinaan Hirvensalmella ja muistaa mökkinsä tuohon lammen taa.

’Äkkiähän minä tästä menen. Täytyy mennä leipomaan, pyhätkin tulossa’.

’Työmiehelle minä tarjoon. En minä noille, rikkaita ihmisiä, ostakoot ihte viinasa.’

’Se onkin mummolla oikein kolmen tähden Jaloviinaa.’

’Pontikkata se on. Panin kahvia sekaan. Ville vainaan vanhoja pontikoita.’

’Ville tais pontikkata keittää.’

’Keitti, keitti, voe veikkone. Viinaa keitti ja laulo, ei se Ville muuta tehny. Ei kattova korjannut. Sano, ettei pouvalla vuoja ja sateella ei vihti männä. Lautoilla kulki, soitti haetaria ja laulo.

’Mitenkä se Ville kuoli?’

’Puruu se kuol. Mahaasa piteli ja valitti. Viinaa yritti ottaa teelusikalla, mutta siihin kuol.’

’Jospa se oli väärä lääke.’

’Kaks miestä minon kuolettannu. Kolmannen taijan vielä ottaa. Jokos sitä teillä on akka kahtottunna?’

’Onhan niitä naisia siellä suuressa kaupungissa.’

’Voe, voe. Kyllä niitä tuollaiselle nuorelle timpermannille on tulijoeta.

Johannes ol kanssa näppärä hyppysistään.’

’Mitenkä vanha se vaari oli, kun ne sen ampu?’

’Ei se vanha ollu. Se ol riski mies Johannes. Tappelua män selvittää ja takaa päe ampuvat. Kaks miestä minon kuolettannu.’

’Se rakenti vaari kirkkojakin?’

’Kirkkoja ja lääviä. Pytinkijä kaekenlaisia.’

….

Tiistai 19.1.82

Korjailin eilen hieman ennustettani, kun pantiin oikein vitosen veikkaus pystyyn. Lisäsin Manulle ja nostin hänet 110:een, Virolainen 60, Holkeri 50, Kivistö 50, Vennamo 20, Jansson 10, Sipilä 1, Westerholm 0.

Näin sitten kävi:

Minun ennusteeni meni kyllä johdonmukaisesti pieleen. Koivisto vei suoraan Vennamon äänet ja niin myös Kivistön. Ehkä minä Kivistölle ajattelin hieman liikaa alun perinkin ja Holkerille liian vähän.

Kello tulee 9. Soitin haitaria pitkästä aikaa. Nuo vaalit on sen verran päällimmäisinä, ettei oikein pysty kirjoitushommaan keskittymään.

Täytyy lähteä töihin, tekemään Mikonlinnan konehuonetta. Ja selvittämään kuka vei vaaliveikkauksen potin.

Keskiviikko 20.1.82

Aloin kirjoittaa runokokoelmaa puhtaaksi. Saa Paavilainen sanoa siitä sitten lopullisen tuomion. Tässä onkin enää vajaa viikko aikaa. Täytyy tänään kopioida töissä ne kuviorunot; niitä ei viitsi ruveta uudelleen koneella asettelemaan. Haen tänään alekirjat, jos ne on jo valmiiksi kerätty. Ei minua siellä muut kiinnosta, kun en Haanpään kootut.

Perjantai 22.1.82

Kokoelma on nyt kirjoitettu puhtaaksi. Kyllä