Tunteiden mainingit

By Greta Kiiski

Rakkautta, isoja päätöksiä ja vastustamattomat suklaasilmät.Kaisa käy yhdessä ystävänsä Tiinan kanssa vakoilemassa juuri valmistuneen ökykerrostalon asuntonäytössä. Sairaanhoitajan palkoilla ei paljon hienoja asuntoja ostella, mutta ainahan katsomassa saa käydä. Varsinkin kun näytössä silmänruokaa tarjoilee huippumodernien rakennusratkaisujen lisäksi eräs suklaasilmäinen mies, joka on myös tullut asuntoa katsomaan...Ei mene kauaakaan, kun Kaisa törmää suklaisiin silmiin uudelleen. Asuntonäytössä tavattu mies on nimittäin Jukka-Mikael Nenonen, neurokirurgi ja sairaalan uusi työntekijä. Samaa voi tosin sanoa myös Jukan kihlatusta Rosellasta, joka aloittaa päivystyksen akuuttilääkärinä. Varattua miestähän ei saisi sillä silmällä katsella, mutta Kaisa ei voi mitään sille, että jokin Jukassa vetää häntä puoleensa. Ja kun mies tuntuu vastaavan Kaisan katseeseen vähän väliä, ei kipinöitä voi kieltää. Mutta onko kaikki ihan sitä, miltä vaikuttaa?-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Dec 18, 2023
• ISBN: 9788727109633

Book preview

Tunteiden mainingit

Cover image: Shutterstock

Copyright ©2022, 2023 Greta Kiiski and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727109633

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1. Maininkivahdin katveessa

– Aivan mieletön kämppä, Kaisa supatti Tiinalle.

Tiina nyökytti päätään isosti sen merkiksi, että hän oli asiasta täysin samaa mieltä. Kaisa ja Tiina seisoivat valtavien olohuoneen ikkunoiden edessä ja tuijottivat intensiivisesti merinäköalaa, joka avautui heidän edessään.

– Tervetuloa Maininkivahtiin! ylipirteä ja täydellisesti huoliteltu kiinteistövälittäjä kujersi juuri saapuneelle pariskunnalle. – Olette ehkä katsoneetkin jo 3D-esittelymme, mutta tässä teille vielä kaikki asunnon tiedot printtinä.

Kaisa ja Tiina vilkaisivat toisiaan merkitsevästi. He ymmärsivät ilman sanojakin, että asuntoon oli juuri astunut potentiaaliset ostajaehdokkaat. Täydellisen tasaista ja valkoista hammasrivistöään auliisti esittelevä välittäjä oli toivottanut myös Kaisan ja Tiinan tervetulleiksi, mutta tämä oli kadonnut nopeasti selostamaan saunaosaston hienouksia. Silkasta uteliaisuudestahan he olivat tulleet katsomaan asuntoa, eivätkä he odottaneet, että välittäjä tuhlaisi heihin kallista aikaansa.

Kaisa asui viereisessä, huomattavasti paljon matalammassa kerrostalossa, jonka ikkunoista oli aikaisemmin saattanut hyvällä tuurilla nähdä männynoksien välistä meren välkettä. Näkymä oli hurmannut Kaisan, ja hän oli todennut, että pystyisi hankkimaan talosta pienen asunnon mummon jättämän perintöosuuden avulla.

– Pelkästään sairaanhoitajan palkalla tähän ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia, Kaisa oli todennut ystävättärelleen, kun he olivat juhlineet asuntokauppoja paikallisessa baarissa kuohuviinilasillisilla. – Parasta tässä on se, että tuohon viereen on kaavoitettu vain matalia liiketiloja. Näkymät mäntykankaalle ja taivaaseen sekä pilkahdus merta sopivat minulle paremmin kuin hyvin.

Kaisa oli ehtinyt asua uudessa, omassa kodissaan vajaa vuoden, kun kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt kaavamuutoksen. Se mahdollisti 16-kerroksisen kerrostalon rakentamisen hänen kotinsa ja rannanläheisen metsäkaistaleen väliin. Hanke oli yritetty torpata vetoamalla siihen, että se tuhoaisi alueen luonnonmukaisuuden ja tärvelisi rikasta kasvillisuutta, joka jatkui aina merenrantaan saakka. Kaupunki kuitenkin vetosi rakennustavoitteisiin ja alueen asuntopulaan.

– Ei hyvää päivää, Kaisa oli puuskahtanut tuohtuneena, kun viereisellä tontilla oli alkanut massiivinen maansiirtotyö.

Koneiden jyrryytyskin oli tuntunut kestävän ikuisuuden. Kaisa oli paheksunut rakennustyömaata, joka oli kohdennettu eliitille.

– Järkikin sanoo, ettei tuollaiseen taloon voi muuttaa kuin ökyrikkaat. Kuntosali lasitetulla kattoterassilla, aulapalvelu, juhlatilat, hohhoijaa.

Uusia katsojia tulvi asuntonäyttöön. Kaisa näki heti jo päältä päin, ketkä olivat paikalla samasta syystä kuin hekin: urkkimassa ökytaloa. 100-neliöisen asunnon velaton hinta oli sellaisissa sfääreissä, ettei sitä kovin moni lyhentäisi kokonaan kymmenienkään vuosien takaisinmaksuajalla. Välittäjä, joka oli ilmoittanut nimekseen Taru-Liina, oli elementissään, suorastaan transsissa. Oli selvää, että tämä kuittaisi välityspalkkiona sievoisen summan omalle tililleen.

– Keittiökalusteet ovat uusinta uutta. Kuten huomaatte, puhtaan valkoinen alkaa väistyä murrettujen sävyjen tieltä. Asunto on kokonaisuudessaan edellä jopa lähitulevaisuutta. Tämä on koti, joka muuttaa kaupunkiasumisen trendejä!

Kaisa kummasteli huonetta, jonka arvasi keittiöksi vain hanasta. Kaikki muu oli upotettu kaapistoihin.

– Uuni puhdistuu luonnollisesti pyrolyysitoiminnon avulla, ja liesituuletin on integroitu näppärästi tähän lieden keskelle, Taru-Liina esitteli saarekkeen huomaamattomia kodinkoneita ja räpsytteli samalla aistikkaasti volyymiripsiään.

– Löytyykö täältä aamiaiskaappi? tummatukkainen, tyylikkääseen housupukuun sonnustautunut nainen kysyi kuuluvalla äänellä.

Taru-Liina lähti oitis kävelemään kohti kaapistoa, jonka eteen pysähtyi.

– Rouva hyvä, hän aloitti dramaattisesti ja piti pitkän tauon.

Kaisa katsoi kysyjää ja tämän vieressä seisovaa miestä, joka näytti vaivautuneelta. Kysyjä halusi selkeästi näyttää, että hänellä oli jopa varaa valita tämän ja toisen yhtä hintavan asunnon välillä itselleen ja vieressä seisovalle miehelleen. Naisen vasemmassa nimettömässä kimalteli timanttisormus, jonka arvoa Kaisa ei voinut edes kuvitella. Miehen nimetön sen sijaan oli tyhjä. Kaisa tunsi myötätuntoa miestä kohtaan. Oli selvää, ettei mies ollut yhtä kiinnostunut asunnosta kuin hänen seuralaisensa. Kaisa seurasi, miten mies lähti kävelemään itsekseen kohti makuuhuonetta. Siellä mies seisahtui katsomaan ulos. Näkymät kieltämättä huikaisivat.

– Aamiaiskaappi on passé, Taru-Liina selosti ja antoi käsillä pontta sanoilleen. – Tässä ultramodernissa keittiössä kodinkoneet ovat kyllä poissa näkyvistä, uusien ratkaisujen keinoin.

Tummatukkainen nainen nyökytteli ja hymisteli tyytyväisenä tutkiessaan tarkemmin keittiön kaikkia yksityiskohtia, joita Taru-Liina asiantuntevasti esitteli. Osa pariskunnista lähti vähin äänin, osan Taru-Liina ehti pysäyttää ennen ovea.

– Ei kiitos, tämä ei vastaa täysin sellaista, jota olemme etsimässä, joku vastasi, kun Taru-Liina alkoi ehdottaa tarjouksen jättämisestä.

– Tässä on korttini siltä varalta, että tulette toisiin ajatuksiin.

Kaisa katsoi välittäjän toimintaa. Käyntikorttien tuhlaamista, hän ajatteli. Lähtemässä olevat pariskunnat eivät todellakaan tekisi tarjousta tästä asunnosta. Uteliaisuuttaan tirkistelivät, kuten hän ja Tiinakin.

Tiina oli ehtinyt kiertää saunaosaston ja makuuhuoneet, kun Kaisa vielä tarkkaili sivusta potentiaalisten ostajaparien käyttäytymistä.

– Huomasitko sen tummatukkaisen miehen? Sen hiljaisen tyypin, jonka vaimo halusi selvästi näyttää, että heillä on varaa ostaa tämä asunto? Kaisa kysyi Tiinalta, kun he hetkeä myöhemmin kävelivät kohti Rantaraittia.

– Huomasin kyllä. Mies näytti jotenkin tutulta, mutta en saa päähäni, missä olen nähnyt hänet.

Tiina mietti, oliko tämä kenties lääkäri.

– Niitä tulee ja menee, ettei niitä kaikkia ehdi rekisteröidä, vaikka olisi kuinka komea tapaus. Ja tämähän oli ihan mukiinmenevä.

Kaisaa alkoi naurattaa. Tiina, jos kuka oli perillä työpaikkansa hyvännäköisistä lääkäreistä. He molemmat työskentelivät sairaanhoitajina kaupunkinsa yliopistollisessa sairaalassa, Kaisa päiväsairaalassa ja Tiina neurokirurgian osastolla. Kumpikin heistä oli sinkku, mutta Tiina oli heistä se, joka etsi unelmiensa prinssiä hanakammin.

– Oli miten oli, mies ei selvästi ollut yhtä innoissaan asunnosta kuin hänen puoliskonsa, Kaisa totesi ja uskoi olevansa oikeassa. – Hän vaikutti hyvin kiusaantuneelta, kun nainen tiedusteli kaiken maailman nippelitiedot. Niitähän Taru-Liina hyvin mielellään listasikin.

– Ehkä hän oli vain antanut vaimolleen vapaat kädet, mutta joutunut tulemaan mukaan. Yhdessähän he kaiketi olivat asuntoa ostamassa, Tiina yritti järkeillä. – Tai ehkä miehelle kävi työstä arvailla, missä huoneessa kulloinkin on.

Naiset purskahtivat nauramaan ja arvelivat, että mies olisi takuulla ollut mieluummin lyömässä palloa griinille kuin jossain steriilissä ja kliinisessä uudisasunnossa.

– Joka on rakennettu pilaamaan minun näköalani, Kaisa jatkoi masentuneella äänellä.

– Sekin vielä, Tiina kivahti. – Talo on rakennettu silmällä pitäen ökyrikkaita. Juuri heillähän on pula hienoista merinäköaloista ja kuntosaleista.

Kaisa ja Tiina tulivat pienelle kioskille, joka näytti avanneen terassinsakin tälle kesälle. Koululaiset olivat juuri aloittaneet kesälomansa, ja nuoriso laahusti porukoissa rannalle. Kaunis sunnuntai-iltapäivä houkutteli Kaisan ja Tiinankin ostamaan kioskilta isot jäätelötötteröt. He istuutuivat nauttimaan niitä isoille, laakeille kiville lähelle rantaa.

Maininkivahti, jossa he olivat juuri käyneet asuntoesittelyssä, kohosi vasemmalla. Sen asukkaat paistattelivat päivää lasitetuilla parvekkeillaan. Osa asunnoista oli myyty jo rakennusvaiheessa, mutta isompia asuntoja oli yhä kaupan. Kaisa tähyili kohti taloa ja varjosti kädellään silmiään auringon kirkkaudelta. Hän nosti käden silmiltään ja osoitti parveketta, jossa hän näki liikettä.

– Eikös tuo parveke ole siinä asunnossa, jossa juuri kävimme?

– Voi olla, en ole varma, Tiina empi. – Siellä on ihmisiä, vaikka esittelyn on täytynyt loppua ainakin vartti sitten.

Kaisa siristeli silmiään ja tuijotti Maininkivahdin toiseksi ylintä kerrosta.

– Jos en nyt ihan väärin näe, niin tuolla ovat se tummatukkainen nainen ja Taru-Liina, hän totesi ja nuolaisi hitaasti päärynäjäätelöään.

– Eikö sitä miestä kiinnosta ollenkaan hulppea parveke, jolle mahtuisi melkein koko minun asuntoni? Tiina alkoi nauraa.

Hän oli viihtynyt omassa kerrostaloyksiössään jo vuosia.

Kaisa säpsähti ja käänsi katseensa nopeasti merelle päin. – Shh, älä nyt katso, hän jatkoi kuiskaten. – Mies kävelee paraikaa tännepäin.

– No jopas, Tiina virkkoi. – Lähtiköhän hän meidän peräämme?

Kaisa ja Tiina alkoivat hytkyä naurusta. Ajatus tuntui absurdilta.

Kaisa tarkkaili vaivihkaa miestä, joka lähestyi kioskia. Tämän tummanruskeat hiukset olivat lyhyet korvallisilta, mutta päälaen pidempi osuus oli vedetty geelillä taaksepäin. Miehellä oli parin päivän parransänki, ja tämän suklaanruskeat silmät loistivat tummien ripsien välistä. Miehen ilme oli tuikea, ja hän oli vetänyt suunsa tiukaksi viivaksi. Tämä käveli ripein askelin kioskille ja tilasi kahvin. Seuraavaksi hän istuutui tyhjään pöytään aurinkovarjon alle ja alkoi selailla puhelintaan. Tiinan ja Kaisan oli helppo seurata miehen toimia huomaamattomasti.

– Varmaan nainen viestittelee miehelle äkeänä, Tiina arveli.

– Takuulla, Kaisa lähti mukaan mielikuvitusleikkiin. – Ja nyt nainen ja Taru-Liina kiikaroivat vuoron perään parvekkeelta ja ihmettelevät yhdessä, minne mies oikein lähti kesken kaupanteon.

– Ehkä tyypillä on jopa seurantapanta, Tiina keksi. – Niin kuin joillakin vangeilla. Tai susilla.

Nauru alkoi pulpahdella heidän sisältään kuin kiehumaan alkava vesi. Kaisa viritti naamansa peruslukemiin, ennen kuin hän uskalsi katsoa uudestaan mieheen päin. Hän näki, että tämä nosti katseensa puhelimestaan. Sen sijaan, että mies olisi paheksunut heitä kahta, jotka hihittelivät kuin teini-ikäiset, hän tuijotti kohti horisonttia. Mies hengitti sisäänsä raikasta meri-ilmaa ja nautiskeli hitaasti kahviaan.

– On kyllä täydellinen alkukesän ilma, Kaisa palasi tähän hetkeen, vaikka hän olisi halunnut vakoilla miestä lisää. – Toivottavasti lämpöä riittää vielä elokuulle, jolloin vihdoin pääsen lomalle.

Kaisa ja Tiina söivät jäätelönsä loppuun ja juttelivat lomasuunnitelmistaan. Kun he viimein nousivat auringon lämmittämiltä kiviltä, he huomasivat, että mieskin oli lähdössä. Tämä ehti kävelemään juuri heidän edelleen kohti Maininkivahtia ja sen takana sijaitsevaa Kaisan taloa. Mies ei pitänyt kiirettä askeltaessaan kevyenliikenteenväylän oikeaa reunaa. Kaisa noteerasi, että tämä piti käsiään rennosti ruskean pusakkansa taskuissa.

– Katso, miten timmi takapuoli,