Romuluksen pojat: -

By Jussi Katajala

Antiikin Roomaan sijoittuva tiivistunnelmainen dekkari!Entinen pankrationin olympiavoittaja Marcus Sertorius Merula on köyhä kuin kirkonrotta törmätessään majatalossa erikoiseen kuolemantapaukseen. Isäntä palkkaa Merulan selvittämään kauppiaan mystistä kuolemaa puhdistaakseen talon maineen, ja erikoiset johtolangat johtavat Merulaa pitkin Rooman kujia. Mutta mihin kauppiaan viimeinen sana "lupus" viittaa?Aikamatka kiehtovaan Rooman valtakuntaan vuoteen 22 eaa! Etsivä Merulan tutkimukset johtavat erikoisen kultin jäljille, ja miehen tiukka kunto sekä äly joutuvat koetukselle tässä hengästyttävän jännittävässä historiallisessa dekkarissa.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 28, 2023
• ISBN: 9788727027456

Book preview

Romuluksen pojat

Cover image: Shutterstock

Copyright ©2016, 2023 Jussi Katajala and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727027456

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

I

– Oletko harkinnut ehdotustani? Vibius kysyi.

Nostin katseeni viinikupista ja mulkaisin Vibiusta.

– Minua ei kiinnosta ryhtyä gladiaattoriksi, vastasin. – Montako kertaa se pitää sanoa?

– En ole ehdottanutkaan sellaista. Riittää, että ottelet tunnettua gladiaattoria vastaan Statilius Tauruksen amfiteatterissa. Tuttavallani Mettiuksella on gladiaattorikoulu, hän huolehtii kaikesta. Saat viidenneksen lipputuloista.

– Minä olen atleetti, enkä mikään sirkuseläin.

– Hyvä on, saat neljänneksen lipputuloista. Se on viimeinen tarjoukseni.

– Minä sanoin jo ei.

Vibius huokaisi.

– En ymmärrä, miksi kieltäydyt rahasta. Pelkäätkö häviäväsi? Onko liiallinen viini veltostuttanut sinut?

– Olen yhtä hyvässä kunnossa kuin ennenkin. Jos et usko, voin otella Brennusta vastaan.

– Pidä nyrkkisi kaukana orjistani. Kerro minulle edes yksi hyvä syy kieltäytymisellesi!

– Atleetille ei ole suurempaa kunniaa kuin voitto pyhällä urheilukentällä jumalten ja ihmisten silmien edessä. Jo pelkkä ehdotus, että alentuisin ottelemaan tyydyttääkseni väkijoukkojen verenjanoa on loukkaava.

– Väitätkö, etteivät kisoista saatavat rahapalkinnot houkuta sinua?

– Ainakaan se raha ei ole veren tahrimaa, niin kuin areenalla voitettu raha.

Vibius tuhahti.

– Toivottavasti sinulla on rahaa, sillä vuokraasi ei voi maksaa kunnialla.

Kaivoin kukkarostani kasan sestertiuksia ja ojensin ne Vibiukselle.

– Tuon pitäisi kattaa parin seuraavan viikon vuokra, sanoin.

Vibius sujautti rahat omaan kukkaroonsa ja lähti palvelemaan tavernan muita asiakkaita. Paikka oli sinä iltana lähes täynnä. Orjat vaelsivat asiakkaiden seassa kuljettaen ruokaa ja juomaa pöytiin. Vibiuksen vaimo Marca seisoi tiskin takana ja huusi ohjeita keittiöön. Vibius kulki ottamassa tilauksia ja keräämässä maksuja.

Join viiniä ja mietin tilannettani. Kukkarossa olivat viimeiset rahani. Olin jättänyt iltaruoan väliin säästääkseni muutaman kolikon. Minun pitäisi keksiä pian jokin tulonlähde, mutta en tiennyt mitä tekisin. Vaihtoehtoni olivat vähissä, sillä taidoilleni ei ollut urheilukisojen ulkopuolella juurikaan kysyntää. Kreikassa järjestettiin vuosittain useita kisoja, mutta matka sinne olisi kallis eikä minulla ollut rahaa tai rikasta patronusta. Siitä oli vain kaksi vuotta, kun olin voittanut laakeriseppeleen Olympian kisoissa. Silti tähteni oli jo alkanut himmentyä ja jouduin maksamaan viinini itse.

Pohdin muita vaihtoehtoja. Gladiaattoriksi ryhtyminen olisi sama kuin myisin itseni orjaksi. Legioonalaiseksi olin jo liian vanha. Ehkä joku senaattori olisi halukas ottamaan minut henkivartijakseen? Jos en keksisi ratkaisua, minun pitäisi nöyrtyä ja suostua Vibiuksen ehdotukseen. Katsoin oven suuntaan. Brennus nojaili ovenkarmiin ja haukotteli. Vibius ei tarvitsisi ovivahtia, mutta voisin kysellä töitä muista majataloista. Saisin ainakin ilmaisen ruoan ja majoituksen, ehkä jopa muutaman sestertiuksen.

Brennus valpastui. Tavernaan astui harmaahiuksinen, vaaleaan tunikaan pukeutunut mies.

– Kuka teistä on Vibius Cominius Restitutus, tämän majatalon omistaja? mies kysyi.

– Minä, Vibius vastasi. – Yösijaa ei löydy, ainoastaan ruokaa ja viiniä.

– En kaipaa kumpaakaan.

– Mitä te sitten haluatte?

– Olin matkalla kotiin, kun löysin miehen kadulta makaamasta. Hän sanoi nimekseen Trebius Aleksandrialainen ja pyysi, että hänet tuotaisiin tänne. Sen jälkeen hän menetti tajuntansa. Onneksi yksi henkivartijoistani tiesi missä päin majatalonne sijaitsee.

Vibius katsoi miestä arvioivasti päästä jalkoihin.

– Ette suoraan sanottuna näytä mieheltä, joka tarvitsisi henkivartijoita, Vibius sanoi.

– Olen senaattori Marcus Herennius Picens.

– Miksi ette sitten ole pukeutunut purppuraraitaiseen tunikaan?

– Rosvot kävisivät heti kimppuuni kullan toivossa. Näinä rappion aikoina senaattoriakaan ei enää kunnioiteta.

Picens viittasi ulkona oleville merkiksi tulla sisään. Brennus vilkaisi Vibiusta, joka nyökkäsi. Sisään astui neljä miestä. Olemuksesta päätellen he olivat senaattorin henkivartijoita. Kaksi heistä kantoi suurta kangaskääröä, kahdella muulla oli kädessään puinen nuija. Kaikilla oli tikari vyöllään. Oviaukosta näin kadulla vielä kaksi miestä soihtujen kanssa. Asiakkaat hiljenivät. Käärö laskettiin maahan. Se oli viitta, jonka sisältä paljastui veren tahrima mies. Tunnistin hänet Trebiukseksi. Olin jutellut hänen kanssaan pari kertaa viinikupillisen ääressä. Tiesin hänen olevan aleksandrialainen viljakauppias, mutta siinä kaikki.

– Mitä hänelle oikein tapahtui? Vibius kysyi.

– En tiedä, Picens vastasi. – Hän oli tuossa kunnossa löydettäessä.

Senaattori poistui seurueineen. Vibius näytti neuvottomalta.

– Auta minua kantamaan Trebius huoneeseensa, sanoin Brennukselle. – Ei häntä voi tuohon lattiallekaan jättää.

Vibius tointui hämmennyksestään. Hän kääntyi vaimonsa Marcan puoleen.

– Mene mukaan puhdistamaan Trebiuksen haavat, Vibius sanoi.

Kannoimme Trebiuksen yläkertaan ja laskimme hänet sängylle. Marca saapui mukanaan vettä ja viiniä, joilla hän puhdisti haavat. Tutkin Trebiuksen vammoja. Häneltä oli murtunut useita luita ja hän oli mustelmien sekä ruhjeiden peitossa. Oli ihme, että hän oli vielä hengissä. Trebius hengitti tuskaisesti. Aina välillä hän yski verta. Eniten minua huoletti hänen päässään oleva haava. Trebiuksen kallo saattoi olla murtunut.

– Kuka tämän teki? kysyin Trebiukselta. – Mihin olit menossa tähän aikaan?

Trebius ei vaikuttanut ymmärtävän sanojani. Toistin kysymykseni kreikaksi. Trebius vain tuijotti tyhjyyteen. Palasin alakertaan, jossa asiakkaat jatkoivat jo juomista ja syömistä.

– Miltä näyttää? Vibius kysyi. – Selviääkö hän?

– Jos jumalat ovat suosiollisia, hän saattaa elää auringonnousuun asti, vastasin. – Onko sinulla oopiumia, jotta voisin lievittää hänen kipuaan?

– Ei, lähetän jonkun ostamaan sitä huomenna. Kertoiko hän mitään tapahtuneesta?

– Hän ei saanut sanaa suustaan.

– Onko Marca vielä Trebiuksen luona? Häntä tarvitaan täällä alakerrassa, en minä voi yksin kaikkia asiakkaita palvella.

– Kuka sitten pitää huolta Trebiuksesta? kysyin.

– Ei kai hän mitään huolenpitoa tarvitse, Vibius vastasi. – Sinähän sanoit, että hän kuolee kuitenkin pian.

– Jonkun pitäisi olla paikalla siltä varalta, että Trebius kertoo jotain tapahtuneesta.

– En minä voi Brennustakaan määrätä tehtävään, hänen pitää vartioida ovea. Muita orjia tarvitaan keittiössä ja tarjoiluapuna.

– Minä voin istua Trebiuksen luona, sanoin. – Hän saattaa houreissaan puhua kreikkaa, eivätkä orjasi ymmärrä sitä.

– Arvatenkin haluat jotain palkkioksi avustasi?

– Vain viiniä ja syötävää, en sen ihmeempää. Saatan joutua valvomaan myöhään.

Nousin yläkertaan ja sanoin Marcalle, että hänen pitäisi palata alakertaan. Hänen lähdettyään katselin ympärilleni. Trebiuksen huone oli suurempi kuin omani. Minulla oli vain sänky ja pieni pöytä, Trebiuksella oli sängyn ja suuremman pöydän lisäksi tuoli sekä hylly. Pöydällä oli vaaka, kirjoitusvälineet, sekä asiakirjoja, ilmeisesti Trebiuksen liiketoimiin liittyviä. Trebiuksen lukolla suljettu matka-arkku oli nurkassa. Siirsin tuolin sängyn lähelle. Hetken päästä yksi orjista toi minulle viiniä, leipää ja juustoa. Syötyäni otin mukavamman asennon. Alakerrasta kuuluvasta möykästä huolimatta nukahdin.

Säpsähdin hereille aamuyöllä. Majatalo oli hiljentynyt. Avoimesta ikkunasta puhalsi viileää ilmaa. Öljylamppu oli sammunut, huonetta valaisi vain tähtien ja kuun valo. Nousin ylös ja venyttelin. Lähdin kohti ikkunaa sulkeakseni