Se oli sallittu

By Edvin Calamnius

"Se oli sallittu" – Edvin Calamnius. Julkaisija - Good Press. Good Press on moneen tyylilajiin keskittynyt laajamittainen julkaisija. Pyrimme julkaisemaan klassikoita ja kaunokirjallisuutta sekä vielä löytämättömiä timantteja. Tuotamme kirjat jotka palavat halusta tulla luetuksi. Good Press painokset ovat tarkasti editoitu ja formatoitu vastaamaan nykyajan lukijan tarpeita ottaen huomioon kaikki e-lukijat ja laitteet. Tavoitteemme on luoda lukijaystävällisiä e-kirjoja, saatavilla laadukkaassa digitaalisessa muodossa.

• Language: Suomi
• Publisher: DigiCat
• Release date: Dec 14, 2022
• ISBN: 8596547468387

Book preview

Edvin Calamnius

Se oli sallittu

EAN 8596547468387

DigiCat, 2022

Contact: [e-mail]

Sisällysluettelo

I.

II.

III.

IV.

V.

VI.

VII.

VIII.

IX.

X.

XI.

XII.

XIII.

XIV.

XV.

XVI.

XVII.

I.

Sisällysluettelo

Mäntyvaaran talo sijaitsee korkean vaaran huipulla, josta on laaja ja vaihteleva näkyala. Sinne näkyy vesiä joka suunnalta, mistä isompia, mistä pienempiä, järviä, lampia ja virtoja vuorottain. Ensimmäiseksi sattuu katsojan silmiin iso lahtirikas Muikkujärvi, jonka kimaltelevat veet ympäröivät Mäntyvaaraa usealta taholta, jättäen sen suurelle niemelle. Muikkujärven isoimmat selät aukenevat pohjoiseen päin ja täällä järvi tekee kaarrelmia moneen suuntaan, katoaa milloin vahvaa metsää kasvavien törmien, milloin korkeiden kalliovaarain taakse, joiden välistä se näyttäytyy monessa osassa, ikäänkuin monena eri järvenä. Mäntyvaarasta länteen päin on talon nuottaranta. Se on ison selän varrella, jonka eteläpäähän yhtyy pitkä, itään päin kääntyvä Hoikkalahti ja jonka läntisellä rannalla silmä helposti voi eroittaa Peltolan viljavat vainiot.

Seudut ovat täällä harvasti asuttuja. Ainoastaan vesien rannoilla näkyy tuon tuostakin viljelty seutu ja siellä täällä vaarojen huipulla kohoaa milloin yksi, milloin kaksi taloa, välistä pieni kyläkin. Mutta koko Mäntyvaaralla on ainoastaan yksi talo ja tästä on likimmäinen neljänneksen päässä.

Mäntyvaaraan näkyvien vesien takana kohoaa vaara vaaran, ylänkö ylängön vieressä, jotka ovat sitä korkeammat, kuta kau'empaa ne näkyvät, Etimmäiset vaarat siintävät hyvin kaukaa, kuvastuvat taivaan reunaa vasten ikäänkuin savuvuoret, ylenevät kaarevasti vaalean sinisinä.

Mäntyvaarassa asuu vanha Iikka isäntä joukkoineen. Isäntä ja emäntä ovat molemmat jo yli kuudenkymmenen vuoden vanhat. Heidän lapsensa ovat kaikki täysikasvuisia ja näistä on kaksi naimisissa. Antilla on vaimona Anni ja heillä on kolme lasta, Junnu, Anni ja Antti. Toinen veljeksistä Lauri on naimisissa Tiinan kanssa, joka on jotenkin pullearuumiinen. Heidän lapsensa Heikki ja Elsa näyttävät perineen äitinsä ruumiillisia etuja. Mäntyvaaran isännän nuorin lapsi Kaisu on noin kahdenkymmenen vuoden vanha tyttö, punaposkinen ja luonnoltaan iloinen, veljiään paljon hilpeämpi.

Kesäisinä iltoina katselee usein Mäntyvaaran isäntä talonsa pihalta järvelle, katselee, eikö järven aaltoeleminen ala hiljetä, eikö tule nuottailmaa; ja jos järvi tyyntyy rasvatyyneeksi, silloin hän keräilee väkeään nuotalle, lähteäkseen muikun vetoon.

Muuanna lämpimänä päivänä kesäkuussa iltapuoleen seisoo Mäntyvaaran isäntä talonsa pihalla, katselee, tähystää järvelle, joka hiljalleen läikyttääpi aaltojaan, vaan tuulen hiljetessä tyyntyy tyyntymistään. Oli tuullut aika lailla aamusta asti, vaan puolelta päivin oli tuuli ruvennut asettumaan, ja nytpä ei tuulen henki isosti tunnukaan. Sen vuoksi isäntä hyvillä mielin arvelee, että nuottailtapa taitaa tullakin; ja kun emäntä sattuu pihalle, niin hän sanoo sille: tyyntyvän näyttää. Nuotalle saadaan lähteä.

Nuottailtapa tulee, vastaa emäntä järvelle katsellen, ja jopa tuo olisikin keitto tarpeen, sillä entiset varat ovat lopussa. Ei ole muikun päätäkään talossa, eikä ole paljon leipääkään eikä jauhoja.

No, annahan kun tästä nuotalle joudutaan, niin eiköhän mahtaisi sattua hyvä parvi apajaan! Päivän kun tuulee ja sitten tyyntyy, niin silloinhan muikku näkyy.

Mitäpä jos näkyykin! Huonostipa meidän kuitenkin on aina kaloja saatu.

No, ei ole silloin enempää sallittu; eihän järvi joka kerralla kaloja anna; vaan toisinaan se taas antaa paljonkin, kun niin on sallittu.

Ketä niitä lähtisi nuotalle?

Olihan puhe Antin ja Laurin kanssa heidän haudalle lähtiessään, että, jos ei ilma estä, illalla lähetään nuotalle. He kun tulevat ja minä, niin siinähän on jo kolme. Kaisu tulkoon neljänneksi! Meneppä sanomaan hänelle, että laittautuu nuotalle, sillä tuoltapa nuo jo Antti ja Lauri tulevat.

Kun nyt Antti ja Lauri ovat tervahaudalta palanneet, niin hankkiutaan nuotalle lähtemään. Kotiin jäävät emäntä, Anni ja Tiina lapsia hoitamaan ja lehmiä lypsämään. Antti ja Lauri ottavat kumpikin konttinsa selkään ja samoin isäntäkin, arvellen, että onpahan varalla, jos toiset vähäksi käyvät. Kaisu ajattelee, että mahtuvat kai ne kalat kolmeen konttiin, eikä siis ota mitään mukaansa. Niin lähtevät he kaikki neljä peräkanaa rantaan päin astumaan, Antti edellä, sitten Lauri ja hänen jälissään isäntä, vaan jälimmäisenä astua kippasee Kaisu.

Neljännes on matkaa rantaan. Sinne vievä polkutie alenee ensin tasaisesti Mäntyvaaran peltojen poikki, laskeutuu sitten jyrkästi vaaraa alas, vaan sitten se taas verkalleen alenee alenemistaan suolle asti. Mänty männyn, kuusi kuusen vieressä kohoaa molemmin puolin tietä. Täällä ei ole tervamiehen kirves vielä metsää hävittänyt, sillä tervaspuut otetaan kaikki toiselta suunnalta, missä nytkin on kolopuita kosolta.

Mäntyvaaran miehet astuvat äänettöminä, aina yhtä tasaisessa kulussa, tietä pitkin Mäntyvaaraa alaspäin, ja heidän jälissään käyskentelee Kaisu milloin hitaammin, milloin nopeammin, kuunnellen siellä täällä metsässä visertelevien lintusten laulusäveleitä ja joskus itsekin jotain laulukappaletta hyrräillen. Kuta alemmas nuottamiehet laskeutuvat, sitä tihjemmäksi tulee metsä, joka lopulta muuttuu vahvaksi kuusikoksi. Kun he tulevat suon laidalle, on siellä molemmin puolin tietä, mutta etenkin vasemmalla puolella, korkea, tiheä ja synkkä kuusimetsä, joka ulottuu kauas suon laitaa pitkin.

Tuossa olisi metsän kuninkaalla hyvä olopaikka, sanoo isäntä tiheikköön viitaten. Kun se vaan sattuisi näille seuduille tulemaan.

Niinpä kyllä, myöntää Lauri. Vaan se toki on hyvä, ettei sitä vuosikymmeniin ole kuulunut näillä seuduilla.

Eihän sitä ole kuulunut, lausuu Antti, vaan saattaisihan sattua, että se joskus tännekin tulee, kun se lähikylissäkin kuuluu useammin näyttäytyvän kuin ennen.

Kunpahan tulisikin! toivottelee Kaisu.

Miksikä sen tulla pitäisi? kyselee isäntä.

No, olisihan somaa joskus saada karhun lihaa maistella.

Kuuleppa kummaa! Luuletko sinä, että sen vuoksi metsän pedon lihaa saat, jos peto maille tulee?

No, eihän sitä mikään estäne saamasta, jos joku teistä ampuu pedon sen näille seuduille tultua.

Sinä siis luulet, että siltä on yhtä helppo henki ottaa kuin esimerkiksi linnulta?

No, tottahan ampumalla on yhtä helppo henki ottaa siltä kuin muiltakin eläviltä.

Älä luule, että se niin helposti antaa itseänsä pettää, saapi sanoakseen Lauri. Kyllä se on siksi viisas, että se tietää varoa pyssymiestä.

Vaan pyssylläpähän niitä kuitenkin tapetaan, inttää Kaisu.

Se on kyllä tosi, selittää isäntä, että pyssy on tavallisin surma-ase semmoisessa tapossa. Mutta se on kuitenkin harvinainen tapaus, että jollekin onnistuu kaataa metsän kuningas. Eipä ole lähikylissäkään viime vuosina mesikämmenen peijaita vietetty, vaikka siellä kyllä metsä useinkin on liikkeessä.

Nuottamiehet olivat jo tulleet tiheikön sivu ja astuvat nyt vanhoja porrasremuja myöten suon poikki. Sieltä tie lähtee taas kohoamaan, kunnes se korkean törmän päältä taas laskeupi järvelle asti.

Mäntyvaaralaiset, jätettyään konttinsa rannalle, työntävät veneet vesille. Toiseen veneeseen asettuvat isäntä ja Kaisu, toiseen taas Antti ja Lauri. Veneet käännetään heti ulkuja vasten, ja Kaisu sekä Lauri pitelevät ulkupuista kiinni, sill'aikaa kun isäntä ja Antti lappavat nuottaa veneisiin. Kukon ottaa isäntä itse veneeseensä ja sitoo nuotan perän kiinni. Ja niin lähdetään, veneet rinnatusten, soutelemaan kotilahtea, joka rasvatyyneenä kimaltelee auringon paisteessa. Siellä sitten katsellaan, eikö muikku rupea näkymään, katsellaan milloin rannan puolelle, milloin selälle, joka on aivan tyyntynyt sekin. Jo ovat soutajat soutonsa heittäneet ja omassa varassaan kelluvat veden pinnalla veneet, joista kahdeksan tarkkaavaa silmää tähystelee tyyntä pintaa, muikkuparvea etsien, ja isäntä useinkin veneensä perässä nousee seisalleen, paremmin nähdäkseen. Ja tuolla etäällä selällä näkyy kyllä kalan liikettä. Siellä milloin siika tavottaa perhosta, milloin hauki porahtaa, milloin lohi hypätä loiskahtaa. Ja jopa näkyy siellä muikkuparviakin monessa kohti; vaan nepä eivät ole saatavissa. Jopa pistäikse veneittenkin likellä muuan parvi, vaan kaukana on rannasta sekin.

Ka, tuossahan tuo on parvi, huutaa Kaisu parven huomattuaan.

Siinäpähän on, huomaa isäntäkin.

Kaukanapa tuo on, sanoo Antti.

Annahan kun se maatuu, virkkoo isäntä levollisena, niin meillä on keitto tiedossa.

Tuonnehan tuo siirtyy syrjään.

Kyllä se siitä vielä maatuu.

Ka, jopahan tekee kierroksen maahan päin, huomaa Kaisu.

Vaan nytpä tuota ei näykään, tietää Lauri.

Kyllä se vielä kohoopi näkyviin, vakuuttaa isäntä. Vaan soudetaanpa kierros tuonne selälle, ett'ei pääsisi parvi ulkoutumaan.

Niinpä tehdään pieni mutka selälle päin ja aletaan taas tähystää parvea maan puolelta.

Täältäpä tuo näkyy veneen kohdalla, huomaa Kaisu.

No, nytpä tuo alkaa maatua, näkee isäntä.

Kohtapa siihen saattaa potkea, arvelee Lauri.

Vielä tässä on syvyyttä liiaksi, tietää Antti.

Vaan maahan päin se on menossa, parvi, lisää isäntä, meloillen venettä rantaan päin, ja vähän ajan perästä hän, kukon käsiinsä otettuaan, komentavaisesti sanoo: Nyt!

Isäntä paiskaa kukon ja nuotan perän järveen ja soutajat työntävät veneet erilleen toisistaan, perät vastakkain ja lähtevät kumpikin vastakkaista suuntaa soutamaan yhtäsuuntaisesti rannan kanssa, ja sillä aikaa ukko ja Antti syytävät kerkiämistään nuottaa järveen. Kun nuotta alkaa olla kokonaan järvessä, kääntävät soutajat äkkiä veneet suoraan rantaa kohti ja soutavat toisiaan likemmäksi, sill'aikaa kun isäntä ja Antti antavat köydet solua järveen. Vaan kun ne ovat loppuneet, paiskaavat Lauri ja Kaisu kumpikin ankkurit pohjaan. Isäntä ja Antti siirtyvät veneittänsä keskelle ja rupevat, köysiä hiljalleen lappaen, nuottaa vetämään. Siinä he lappavat lappamistaan, työhönsä kiintyneinä, ja silloin tällöin ympärilleen vilkaisten, näkyisikö parvea muualla. Mutta vähän ajan perästä alkaa ukko epäillä vetoa liian kiivaaksi ja tuumaa Antille:

Keviältäpä tämä tuntuu. Jokohan tulee koholla nuotta!

Ei tunnu kyllä raskaalta, vastaa Antti ja hiljentää vetoaan, vaan tuskinpa tuo koholla kuitenkaan tulee. Enpä ole kovin rajusti vetänyt.

Kuiva nuotta kohoaa helposti; ja veneetkin taisivat sattua liiaksi kauas toisistaan.

Kyllähän tulee nuotta jotenkin levällään, niin että jokohan tuo olisi koholla kulkenut!

Sitten se välttää, puuttuu puheeseen Lauri, jos muikut alate ovat päässeet.

No, äsken minusta näytti, sanoo Kaisu, että kukko olisi vilahtanut.

Etköhän nähnyt väärin! arvelee Antti. Enpähän minä nähnyt.

Kyllä sitten pilan teki meille, jos vaan kukko näkyi, sanoo Lauri.

No, vedetäänhän varovammin nyt, tuumaa isäntä tyyneesti. Ehkä niitä viellä on jäänyt muikkuja apajaankin.

Kun köydet ovat lapetut, nostavat Lauri ja Kaisu ankkurit veneisiin ja soutavat veneet yhteen aivan naatikkaallo, jonne ankkurit paiskataan. Isäntä ja Antti rupeavat taas keskeltä veneitä köysiä vetämään, Kaisu hypähtää veneensä perään ja Laurikin siirtyy perän puolelle toisessa veneessä. Jouten nyt saavat Lauri ja Kaisu istua kököttää niin kauan kuin köysiä piisaa. Vaan kun ne ovat lapetut, nousevat he seisoalleen, ottavat porkkansa ja liikuttavat niitä hiljalleen vedessä nuotan laitoja pitkin. Niin kokevat he puuta pitää ja isäntä ja Antti vetävät vetämistään nuottaa, lappavat hiljoksellen veneisiin, joihin karttuu palukka palukan perästä.

Nuotta kulkee kulkemistaan järven pohjaa myöten ja kahtena pitkänä sarjana lähenevät nuottapalukat veden pintaa myöten veneitä, joihin ne nousevat yksi toisensa perästä, ja etummaiset sukeltavat niinkuin vesilinnut veden alta näkyviin. Viimein kohoo kukkokin näkyviin ja silloin isäntä sen huomattuaan sanoo:

Nytpä tuota on arvattu tasaisesti vetää, koska kukko komiasti ihan keskellä näkyä muklahtaa.

Tasaisestihan tämä veto nyt on käynyt, myöntää Antti.

Vaan jos äsken muikut alate pääsivät, arvelee Lauri, niin tyhjäänhän se koko veto menee.

Tuollahan näkyy parvi nuotan ulkopuolella, huomaa Kaisu.

Sielläpähän on, näkee isäntäkin; sielläpähän ovat muikut, vaan saattaa niitä kuitenkin olla nuotan sisäpuolellakin. — Pitäkäähän puuta vaan, sillä eihän vara venettä kaada!

Kaisu ja Lauri liikuttavatkin nyt kiivaammin porkkia ja jopa se kukko on likelle siirtynyt.

Tarpokaa jo! komentaa isäntä.

Voimakkaasti työntävät nyt Lauri ja Kaisu porkkiaan veden pintaa vasten nuotan edessä, vetävät pian ylös ja taas työntävät, tarpovat niin jotta vesi vaahtona nuotan perän edessä kuohuu. Voimakkaasti tarpoo Lauri, vaan Kaisu heittelee porkkaansa niin sukkelaan, että vesi parskuu korkealle ilmaan ja roiskii vasten silmiä. Mutta tarvonta ei kaidan kestä; kukko kelluu jo