Veljet: novelli

By Juhani Halla

Veljet - Vanhempi veli kiipeää katolle tarkoituksenaan ottaa henki itseltä. Vielä viimeinen puhelu nuoremmalle, elämässä pärjänneelle veljelle.

"Aurinko laski yhä alemmas. Sen viime säteet valaisivat savupiiput joiden varjossa Hessu istui. Hän oli ottanut muutaman pillerin naapurin Eskon kuolinvuoteen viereisestä kaapista ja huuhtoi sen alas taskussaan tuomalla kaljalla. Ne antavat hyviä aineita kuoleville, sellainenhan hänkin oli."

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Mar 22, 2021
• ISBN: 9789528044413

Juhani Halla

Juhani Halla ([e-mail]) kertoo terävänäköisesti suomalaisen naisen ja miehen todellisuudesta. Itse hän sanoo sen johtuvan hänen amerikansuomalaisesta taustasta. "Vieraan silmin näkee paremmin." Hänen lauseensa ovat selkeitä ja yksinkertaisia vailla piilomerkityksiä, mutta hän haastaa lukijan näkemään suuren kuvan lakonisten lauseiden takaa. Halla pitää esikuvanaan amerikkalaista novellistia Raymond Carveria, jolta hän on saanut paljon aineksia tyyliinsä, kuten pyrkimyksen tiiviiseen ilmaisuun ja pitkät dialogit.

Book preview

Veljet

Veljet

Valmistusmerkinnät

Veljet

Juhani Halla

Veljet

novelli

Kapakasta lähdettyään hän oli kävellyt halki aution jalkapallokentän. Siellä he olivat lapsina pelanneet, hän muisti muutaman kirvelevän tappion ja sen yhden kerran kun hän kaikkien ihmeeksi sai rangaistuspotkun kiinni. Hän oli unohtanut voitot, olihan niitäkin täytynyt olla. Hänet laitettiin yleensä maalille ja hän oli kiitollinen että sai olla mukana. Kenttää peittävä hiekka oli kuurassa, ilma oli kuulas, muutama aste pakkasta. Hän oli suunnannut askeleensa tuttuun osoitteeseen Vuorikadulle, mennyt sisään porttikongista, seisahtunut hetkeksi sisäpihalla, katsellut pihan pientä ruohoplänttiä, tiilistä rakennettua tulipaikkaa ja keinua, jossa joskus oli tullut istuttua. Hän oli katsellut talon harmaata rapattua seinää ja valaistuja ikkunoita, joita oli kuudessa kerroksessa ja kuvitellut  jokaisen ikkunan taa ihmisiä, jotka osasivat elää siten, että tulivat onnellisiksi. Sitten hän tarttui tarttui tikapuihin, katsoi ylös, räystäs tuskin erottui tummaa taivasta vasten. Hän yritti laskea askelmat mutta sotkeutui laskuissa, niitä oli monta. Sitten hän ryhtyi kiipeämään ja jatkoi kiipeämistä vaikka sormet puutuivat, tikapuiden rauta oli jääkylmä. Hän seisahtui ja lepäsi kiivettyään noin kaksi kolmannesta, puhalteli kämmeniinsä ja puristeli niitä nyrkkiin ja katseli auringonlaskua. Hän oli aivan hiljaa, hän ei tahtonut tulla huomatuksi, oli hyvä että hämärä laskeutui eikä noista valoisten huoneiden onnellisista harhailijoista kukaan voinut nähdä yksinäistä kiipeilijää. Sitten hän jatkoi ylös katolle asti harkitsematta kertaakaan paluuta takaisin