Rikosreportaasi Pohjoismaista 2008

By Eri tekijöitä

Rikosreportaasi Pohjoismaista 2008 kertoo pitkän rivin jännittäviä ja autenttisia poliisitarinoita Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Tarinat ovat rikostutkimuksissa mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Tarinat ovat saaneet päätöksensä ja tuomiot niistä on annettu. Rikosreportaasi Pohjoismaista 2008 on hengästyttävää luettavaa – totuus kun on usein tarua ihmeellisempää. Lukija pääsee kurkistamaan muutamien Skandinavian poliisihistorian dramaattisimpien tarinoiden kulissien taakse, ja tutustumaan siihen palapeliin, minkä syyllisten selvittäminen vaatii.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 2, 2018
• ISBN: 9788711972533

Book preview

www.egmont.com

Rikostapauksia · Norja

Pysäköinninvalvojan salaisuus

Knut Aurebekk, politispesialist, Agder.

Trond Olsen työskenteli kaupungin pysäköinninvalvonnassa. Hän oli hauska mies, joviaali ja pidetty työtoveri. Hän viihtyi työssään, oli siinä kuin kala vedessä ja tunsi paljon ihmisiä kotikaupungistaan. Hän oli ammatissa, jossa joutui usein yleisön kritiikin kohteeksi, joten oli tärkeää suorittaa tehtäviään hymyssä suin ja kaikin puolin positiivisella mielellä. Trondilla oli tämä ominaisuus ja hän nautti sen vuoksi johdon luottamusta. Hän oli edennyt apulaispäälliköksi ja toimi tiimin esimiehenä.

Mutta Trondilla oli salaisuus.

---

Perjantaina 17. kesäkuuta 2005 Agderin poliisipiirin talousjaoksen tunnelma oli katossa. Yksinkertaisesti siitä syystä, että oli ihastuttava kesäpäivä ja puolet porukasta aloittaisi lomansa tuona päivänä. Mutta loman alku muuttui hiukan erilaiseksi kuin mitä olimme kuvitelleet. Tuona päivänä nimittäin saimme harvinaisen tiedoksiannon Økokrimistä. Kysymys oli pankista tulleesta rahanpesuepäilystä.

Lyhyesti sanottuna tämä epäily piti sisällään sellaista, että mieshenkilö oli tallettanut tililleen 1. tammikuuta ja 30. huhtikuuta 2005 välisenä aikana yhteensä 386000 kruunua. Ei siinä sinänsä ole mitään erikoista. Mutta tiedotteessa oli edelleen, että summa oli talletettu kolikkoina ja että asianomainen työskenteli kaupungin pysäköinninvalvonnassa. Oli selvää, että tähän tiedoksiantoon tuli suhtautua vakavasti.

Eräs pankin työntekijä oli joutunut auttamaan pysäköinninvalvojaa kolikkokoneen temppuillessa. Hän oli muina naisina kysynyt, miten miehelle oli kertynyt niin paljon kolikoita. Pysäköinninvalvoja – kutsukaamme häntä nimellä Trond Olsen – oli sanonut, että ne olivat osin peräisin hänen poikiensa vohvelinmyynnistä. Tämän lisäksi mies sanoi ottaneensa kolikoita vastaan kavereiltaan sekä voittaneensa peliautomaateista.

Loma pilalla?

Talousjaokseen kutsuttiin kokoon pikakokous samana päivänä. Kävi ilmi, että pysäköinninvalvonnan johto ei tiennyt, että pankista oli tehty ilmoitus rahanpesuepäilystä. Ei myöskään asianomainen pysäköinninvalvoja ollut tietoinen, että pankissa tai poliisissa olisi herännyt epäilyjä häntä kohtaan. Tämän perusteella oli aihetta olettaa, että nämä mahdollisesti rangaistavat teot jatkuivat edelleen.

Yksimielisesti todettiin, että aiotut lomat joka tapauksessa pidettäisiin. Tämänkaltainen ilmoitus ei voi mennä lomien ohi, mutta hiukan niitä täytyi siirtää. Niinpä tutkijat soittivat kotiinsa ja pyysivät parin päivän viivytystä loman alkamiselle.

Tässä tilanteessa näimme, että vaara todisteiden tuhoamiselle oli niin suuri, että ei ollut aiheellista kutsua asianomaista kuulusteluun. Sen vuoksi haettiin päätös pidättämisestä ja kotietsinnästä. Tässä vaiheessa myös syyttäjäviranomainen esitti syytteen Trondia vastaan rikoslain pykälän 317 perusteella. Tuo pykälä koskee laittomasti hankitun rahan omistamista ja säilyttämistä.

Harkitsimme, pitäisikö meidän ilmoittaa pysäköinninvalvonnan johdolle. Taktisista syistä pidimme kuitenkin parempana tavata ensin epäilty itse. Olihan pieni mahdollisuus, että kysymys olikin väärinkäsityksestä. Silloin Trond joutuisi aiheetta huonoon valoon, jos ottaisimme ensin yhteyttä työnantajaan.

Seuraava tunnit käytettiin tiedonhankintaan. Oli tarpeen kartoittaa tekijästä:

millainen hänen työaikansa on vai onko hän kenties juuri nyt lomalla

missä hän asuu ja millaista ajoneuvoa käyttää

asuuko hän yksin vai onko hän perheellinen

mistä voimme odottaa löytävämme hänet

missä kaikissa paikoissa oli tarpeen suorittaa kotietsintä?

Toiminnan ajankohdaksi sovittiin seuraava maanantai.

Isku

Maanantaina, kesäkuun 20. päivänä kello 10 siviilipoliisiautomme oli pysäköitynä pysäköinninvalvonnan toimiston ulkopuolelle. Soitimme keskukseen ja kysyimme Trondia. Hän oli työpaikallaan, niin kuin jo olimme selvittäneet. Puhelu yhdistettiin hänelle, esittäydyimme poliiseiksi ja sanoimme haluavamme puhua hänen kanssaan. Hän vastasi heti tulevansa alas kysymättä lainkaan, mitä asia koski ja odottamatta, että pyytäisimme häntä tulemaan. Tämä viittasi siihen suuntaan, että hänellä oli huono omatunto.

Trond tuli ulos luoksemme ja istuutui autoon. Siellä hänelle kerrottiin asiasta ja epäilyistämme. Edelleen hänelle selitettiin, että hänen ei tarvitse vastata poliisin kysymyksiin. Trond vaikutti hermostuneelta.

Seuraavaksi koetimme saada Trondilta lyhyen selvityksen tapahtumista. Tässä vaiheessa on näytön kannalta erittäin merkittävää nähdä, miten epäilty suhtautuu syytteeseen. Kerroimme edelleen, että meidän täytyi suorittaa kotietsintä hänen asunnossaan sekä paikoissa, joissa hän oleskeli tai säilytti tavaroitaan.

Trond suhtautui epäilyihin käsittämättä, mistä on kysymys. Hän sanoi olevansa aikeissa muuttaa ja että asui tuolla hetkellä äitinsä luona. Sanoimme, että siitä huolimatta meidän täytyi tutkia hänen asuntonsa. Hetken kuluttua Trond sanoi, että hänellä oli äitinsä asunnossa vain yksi laukku.

Kysyimme Trondilta, oliko hänellä suuria rahasummia kotonaan. Pienen harkinnan jälkeen hän ilmoitti, että hänellä oli pussillinen kolikoita kaapissa asunnollaan. Tuo summa on noin 20000 kruunua.

Trond vietiin selliin odottamaan kuulustelua.

Tiimi jaettiin kahteen ryhmään. Toisen tehtäväksi tuli kotietsintä, toisen kuulustelu.

Sain kollegani kanssa tehtävän lähteä Trondin asunnolle kotietsinnälle. Siellä piti siis ilmoituksen mukaan olla noin 20000 kruunua kolikkoina.

Tuhat kiloa kolikoita

Emme olleet viipyneet kauankaan Trondin asunnossa, kun jäimme suu auki tuijottamaan toisiamme. Piti nimittäin paikkansa, että kaapissa oli Rimin muovikassi täynnä kolikoita. Mutta ei vain yksi, vaan 41. Toisen huoneen kaapista löysimme vielä 21 täyttä muovikassillista, eli yhteensä 62 täyttä muovikassillista, pääasiassa yhden kruunun kolikoita. Karkeasti arvioituna kukin kassi painoi noin 16 kiloa. Toisin sanoen meillä oli takavarikko, jossa oli noin tonni kolikoita.

Samaan aikaan kollegamme olivat alkaneet kuulustella Trondia. Hän oli yhteistyöhaluinen, mutta ei ollut saanut tietää, mitä olimme löytäneet hänen kotoaan. Toki hän aavisti, mitä tuleman piti.

Trond kertoi nyt, että hänellä oli kotonaan 100000 kruunua kolikkoina. Rahat olivat kertyneet pitkän ajan kuluessa ja hän oli niitä jo vaihtanutkin, näin hän kertoili. Hän oli pelannut muun muassa pyramidipeliä WGI:ssä (World Games International) ja saanut siitä kaiken kaikkiaan noin 400000 kruunua. Edelleen hän oli saanut kolikoita äidiltään ja veljeltään sekä peliautomaateista.

Verolaki – pienempi kahdesta pahasta

Trondilta kysyttiin edelleen, miksi hän ei ollut vienyt kolikoita tililleen. Hän selitti toimineensa näin, jotta veroviranomaiset eivät saisi tietää, että hänellä oli niin suuret tulot rahapelistä. Toisin sanoen välttääkseen verotuksen. Trondille ei siis tuottanut minkäänlaista ongelmaa myöntää rikkoneensa verolakia.

Kun on aikansa työskennellyt rahanpesuun liittyvien juttujen kimpussa, on saanut tottua siihen, että kuulustelun tässä vaiheessa syytetty tunnustaa mukisematta verolain rikkomuksen. Se on heidän mielestään pienempi kahdesta pahasta ja kenties jopa uskovat, että tunnustus uppoaa poliisiin.

Tässä tapauksessa jo suunnaton kruunun kolikoiden paljous vei tämän selityksen uskottavuudelta pohjan. Trondilla ei myöskään ollut minkäänlaista dokumenttia eikä todistajaa vahvistamaan, että rahat olivat peräisin WGI:stä.

Me Trondin asunnossa muovikassien keskellä istuvat tutkijat yritimme ratkoa, mitä ihmettä tekisimme tonnin painoiselle kolikkovuorelle. Olisiko edessä pitkät yön tunnit kolikoiden laskemista? NOKAS (Norsk Kontantservice AS) tuli avuksemme. Voisimme viedä kolikot sinne. Ihan vähällä emme silti päässeet: ensimmäisenä työnä oli kantaa kolikot autoon. Kun olimme saaneet sinne puolet rahoista, poliisiauto oli täynnä ja pohja pelottavan lähellä maata. Oli tilattava toinen auto.

Kului tunteja ja muutama käsivarsi venyi ennen kuin rahat olivat turvallisesti NOKASissa. Siellä suoritettu laskeminen osoitti, että näissä 62 muovikasissa oli 325794 kruunua (38933 euroa). Nämä siis pankkiin talletetun 380000 kruunun lisäksi. Juttu paisui ja pani samalla pohtimaan, miten usein Trond on vienyt kolikoita pankkiin.

Juttu paisuu

Samalla heräsi toinenkin kysymys: mitä oli tapahtunut ennen tammikuun 1. päivää 2005? Oli erittäin todennäköistä, että Trond oli vaihtanut kolikoita jo ennen sitä.

Poliisitilintarkastaja hankki vanhat tilitiedot. Jo seuraavana päivänä tilitietojen tultua hänellä oli laskettuna uudet luvut. Kolikoita oli vaihdettu 1. tammikuuta 2003 lähtien 1 183564 kruunun arvosta, lisäksi asunnosta löydetyt kolikot. Kaikkiaan olimme päässeet lukuun 1509358 kruunua (180372 euroa).

Pysäköinninvalvonnan johdolle oli nyt informoitu asiasta ja sen kehityksestä. Tieto oli täydellinen sokki johdolle ja työtovereille. Trondia ei kukaan ollut osannut epäillyt mistään. Päinvastoin johto vakuutti, että Trondilla oli luottamuksellisuutta edellyttävä asema yrityksessä. Hän oli muun muassa vastannut parkkiautomaattien tyhjentämisestä ja tilityksestä. Se että kolikkotakavarikko oli peräisin parkkiautomaateista, oli poliisin teoria rahojen alkuperästä.

Pysäköintiautomaatit voidaan jakaa kahteen ryhmään: elektronisiin ja manuaalisiin. Elektronisia on parkkitaloissa, sellainen rekisteröi kaikki maksutapahtumat ja olisi aika päiviä sitten paljastanut, jos rahoja olisi puuttunut. Manuaalisissa, niin kutsutuissa parkkimittareissa sen sijaan ei ole mitään rekisteröintiä.

Oletimme sen vuoksi, että kolikot olivat peräisin parkkimittareista. Meillä ei kuitenkaan ollut todistetta. Päinvastoin, kenelläkään ei ollut vähäisintäkään tietoa, että parkkimittareiden tilityksistä puuttuisi rahaa. Lisäksi pysäköinninvalvonnan johto selitti, että parkkimittarien tyhjentäminen on varmistettu siten, että tyhjentämistä suorittavan pysäköinninvalvojan ei ole mitenkään mahdollista varastaa siitä. Tehtävä suoritetaan niin, että NOKASista noudetaan sinetöidyt laatikot, jotka kiinnitetään suoraan parkkimittariin. Nämä laatikot luovutetaan saman tien takaisin NOKASiin. Pysäköinninvalvoja ei ole fyysisessä yhteydessä kolikoiden kanssa. Edelleen pysäköinninvalvojat liikkuvat aina kaksittain tyhjentäessään parkkimittareita.

Viime mainittu tieto oli huolestuttava. Se viittasi siihen suuntaan, että Trondilla olisi vähintään yksi rikostoveri.

Epäilty muuttaa kertomustaan

Meillä ei enää ollut epäilystäkään, etteikö Trond ollut kavaltanut suuren summan työnantajaltaan. Täytyi vaan selvittää, miten tämä mahdoton oli tapahtunut. Päätimme aloittaa siitä päästä, että pidämme Trondille uuden kuulustelun.

Tiistaina kesäkuun 21. päivänä 2005 Trond noudettiin uuteen kuulusteluun. Hänellä oli ollut edellinen vuorokausi aikaa ajatella asiaa. Hän ilmoitti heti alkuun haluavansa muuttaa eilistä kertomustaan. Trond tunnusti olleensa epärehellinen työnantajaansa kohtaan ja ottaneensa rahaa parkkimittareista. Hän selitti yksityiskohtaisesti, miten oli onnistunut kavaltamaan kolikot. Hän kertoi NOKASin sinetöityjen laatikoiden tekniikan ja tyhjennyskäytännön.

Pari vuotta sitten erään laatikon lukituksessa oli vikaa. Se vietiin huoltoon, josta se palautui lukitsemattomana. Trondin olisi pitänyt luovuttaa laatikko NOKASiin, mutta hän pitikin sen itsellään.

Trond odotti jonkin aikaa, mutta kun huollossa ollutta laatikkoa ei kaivattu, Trond kehitti suunnitelman. Hän keksi, että lähtiessään tyhjentämään parkkimittareita hän ottaisi mukaansa myös tämän lukitsemattoman laatikon. Tarkastelematta laatikkoa läheltä ei pystynyt näkemään, oliko siinä riippuva lukko auki vai kiinni. Kollegalleen Trond selitti, että oli hyvä olla varalaatikko, jos parkkimittariin kiinnitettävään putkeen tulisi jokin vika. Tyhjentäessään mittareita Trond käytti välillä lukittua ja välillä lukitsematonta laatikkoa. Useimmiten Trondin mukana ollut työtoveri tarkasti autoja sillä välillä, kun Trond tyhjensi mittareita. He veivät yhdessä lukitun laatikon NOKASiin ja erosivat sitten toisistaan. Trond otti suunnan asunnolleen ja kävi tyhjentämässä toisen laatikon.

Trond kertoi myös auliisti, miten usein ja missä määrin hän oli kavaltanut rahoja. Hänen oma arvionsa summan suuruudesta oli 800000–1200000 kruunua vuoden 2004 alusta kesään 2005. Lopulta Trondilta kysyttiin seikkaa, jota olimme pohtinet viime vuorokaudet:

– Miten olet tämän puolentoista vuoden aikana onnistunut vaihtamaan yli miljoona kruunua kolikoita? Sehän on painoltaan melkein kolme tonnia.

Trond tunnusti, että juuri se oli vaikeinta koko kavalluksessa. Käteinen ei tänä päivänä ole käypää kalliimpia ostoksia tehtäessä. Eivätkä kruunun kolikot varsinkaan.

Hän päätti viedä rahat pankin kolikkoautomaattiin ja panna tililleen. Hän oli vienyt niitä 3000–4000 kruunun erissä tasaiseen tahtiin. Näin talletetut rahat olivat pääosin hänen tilillään, paitsi että hän oli viimeisen vuoden kuluessa ostanut 360000 kruunua maksaneen veneen ja 220000 kruunun hintaisen auton.

Totuus?

Käsityksemme mukaan Trond nyt oli antanut uskottavan selityksen asioihin. Mutta se toi mukanaan lisää työtä. Muun muassa meidän täytyi tutkia, oliko kavallus koko laajuudessaan Trondin kertoma vai kenties suurempikin. Edelleen oli tärkeää kuulustella pysäköinninvalvonnan työntekijöitä, jotta saisimme varmuuden, oliko juttuun sotkeutunut muita kuin Trond.

Trondin työtoverit kuulusteltiin vuorotellen. He antoivat yhteneväiset kertomukset, mikä hälvensi epäilyt mahdollisesta rikostoverista. Kuitenkin kaksi työntekijää ilmoitti auttaneensa Trondia kolikoiden vaihtamisessa. Kerran Trondilla oli ollut muovikassillinen kolikoita ja hän oli sanonut niiden pikku hiljaa kertyneen hänen lompakkoonsa. Hän aikoi antaa ne lahjaksi pojalleen ja pyysi työtovereitaan vaihtamaan ne pankin kolikkoautomaatissa. Nämä kaksi työtoveria olivat sitten täyttäneet Trondin pyynnön. He eivät olleet lainkaan epäilleet Trondin puheita.

Liian uskomatonta ollakseen totta

Kuulusteluun kutsuttiin myös virkailijoita pankista, jossa Trond oli vaihtanut rahoja. Nämä kertoivat ensi kerran reagoineensa asiaan noin kaksi vuotta sitten. Tuolloin Trond oli alkanut käydä usein vaihtamassa valtavia kolikkomääriä. Eniten huomiota kiinnitti kuitenkin se, että kerta toisensa jälkeen pankkiin tuli virka-asuun pukeutunut pysäköinninvalvoja ja alkoi tyhjentää kolikkoautomaattiin muovikasseja, jotka olivat kolikoita täynnä. Ei ole ihme, että muut asiakkaat olivat pudottaa silmät päästään. Pankin työntekijät kuulivat näiden kysyvän yhä uudestaan Trondilta:

– Noinko parkkimittareiden rahoja käsitellään?

Ja yhä uudestaan Trond selitti, miten varma ja aukoton heidän systeeminsä on ja miten mahdotonta siitä olisi vetää välistä. Pankin työntekijöiden silmin tämä oli epäilyttävää. Tuntui, että kaikki ei ole niin kuin pitää, mutta saman tien nousi epäilyn epäily: on liian uskomatonta ollakseen totta, että nämä rahat todellakin olisivat parkkimittareista peräisin. Mutta kun Trond tuli yhä uudestaan ja uudestaan, virkailijat kysyivät häneltä, mistä kolikot olivat peräisin. Trond kertoi muun muassa myyvänsä poikiensa tekemiä vohveleita. Edelleen hän sanoi, että hänen kavereillaan oli limpsa-automaatti erään koulun vieressä ja että hän auttoi kavereitaan tyhjentämään automaattia. Eräs pankin työntekijä selvitti tämän väittämän ja kävi ilmi, että se ei voinut pitää paikkaansa. Niinpä työntekijät jättivät pankin johdon ratkaistavaksi, tehdäkö ilmoitus rahanpesuepäilystä Økokrimille.

Juttu näytti nyt olevan selvitetty ja tutkinnan tulokset voitiin laskea käsistä. Trond päästettiin tutkintavankeudesta viikon kuluttua, jolloin ei enää ollut vaaraa todisteiden tuhoamisesta.

Rikoksella saavutettu hyöty

Muuan seikka on viime vuosina ollut poliisin ja syyttäjäviranomaisten huomion kohteena tämänkaltaisissa tapauksissa: rikoksella saavutettu taloudellinen hyöty. Yhtä tärkeätä kuin saada tekijälle rangaistus on ottaa häneltä taloudellinen hyöty, jonka hän on koonnut rikoksellaan. Edelleen on poliisin tehtävä – siinä määrin kuin mahdollista – varmistaa, että loukattu osapuoli hakee korvausta kohtuullisessa määrin.

Tässä tapauksessa pysäköinninvalvonnan esittämä korvausvaatimus kattoi koko puuttuvan summan eli mainitun 1509358 kruunua plus korot ja kulut. Poliisi oli varmistanut kolikkotakavarikon sekä sulkenut Trondin pankkitilin. Nämä yhteensä tekivät noin miljoona kruunua, joten hiukan yli puoli miljoonaa vaaditusta korvaussummasta puuttui. Näin ollen oli tarpeen arvioida Trondin omaisuutta. Kuten on jo kerrottu, hän oli äskettäin ostanut uuden auton ja veneen. Oli tuskin epäselvää, miten hän oli rahoittanut nämä hankinnat. Trond itse oli samaa mieltä, että poliisi huolehtisi auton ja veneen myynnistä.

Kun auto ja vene oli myyty, poliisi oli varmistanut esitetyn korvausvaateen. Summa talletettiin takavarikkotilille odottamaan lopullista tuomiota.

Tuomio

Tosin Trond ei aivan heti kertonut totuutta poliisille, mutta hän teki sen jo seuraavana päivänä ja siitä lähtien Trond teki kaiken aikaan yhteistyötä ja selvitti jutun perin juurin. Hän antoi niin sanotun varauksettoman tunnustuksen. Tälle pantiin paljon painoa tuomiota määritettäessä. Juttu käsiteltiin 9. marraskuuta 2005 ja Trond tuomittiin syytteen mukaisesti 1. tammikuuta 2003 ja 16. kesäkuuta 2005 välisenä aikana kavalletusta 1509358 kruunun summasta yhden vuoden vankeusrangaistukseen sekä korvaamaan kavallettu summa korkoineen ja kuluineen. Oikeus painotti, että jos Trond ei olisi tehnyt yhteistyötä poliisin kanssa, tuomio olisi ollut vuosi ja neljä kuukautta vankeutta. Tuomiosta ei valitettu, joten siitä tuli lainvoimainen.

Jutun tiivis tutkintavaihe kesti vain muutaman päivän. Lomalle aikoneet tutkijat saivat huokaista helpotuksesta ja lähteä kotiin. Kuitenkin oli vielä paljon työtä ennen kuin juttu oli lopullisesti saatu päätökseen ja mapin kannet voitiin sulkea.

Oma lomani oli suunniteltu alkavaksi heinäkuun lopulla. Niinpä auton ja veneen myyminen jäi minun huolekseni. Tuona aikana tunsin oloni vain vähän poliisiksi ja paljon myyntimieheksi tai välittäjäksi, mutta kokemus oli ehdottoman hyödyllinen.

Auto ja vene täytyi myydä sellaiseen hintaan, että syyttäjäviranomainen, korvausvaatimuksen esittäjä ja tekijä saattoivat sen hyväksyä. Mutta tämäkin osa tutkintaa ratkesi aikanaan.

Pysäköinninvalvonta, jonka työtapojen piti alun perinkin olla sellaiset, että rahan anastaminen on mahdotonta, vakuutti tulevaisuudessa panostavansa eritoten tällaisten porsaanreikien tukkimiseen.

Trond tietenkin erotettiin työtehtävistään.

Miksi tätä ei huomattu aikaisemmin?

Jälkikäteen voidaan kysyä, miksi tällaisesta ei ilmoiteta poliisille jo varhaisessa vaiheessa.

Osasyy on, että yleisesti ottaen tietyissä tehtävissä oleviin ihmisiin luotetaan, varsinkin kun he esiintyvät virkapuvussa.

Moni sanoikin tämän jutun tutkinnan yhteydessä: liian uskomatonta ollakseen totta. Kerta toisensa jälkeen ilmenee, että tällaisia juttuja ei paljasta itse perusrikos, kavallus, vaan rahanpesu. Tässäkin tapauksessa tekijä herätti epäilyjä yrittäessään tallettaa kolikoita tililleen.

Viranomaiset ovat viime vuosina tiukentaneet ohjeita, jotka velvoittavat ilmoittamaan epäillyn rahanpesun. Näin kiinnijäämisriski tämänkaltaisten rikosten osalta kasvaa.

Laivanvarustaja kiristyksen ja tappouhkausten kohteena

Jørn Lier Horst, politioverbetjent, Vestfold politidistrikt.

Kello 7.45 keskiviikkona toukokuun 19. päivänä 1999 käynnistettiin operaatio Hevonen. Toiminta alettiin ottamalla kiinni ohjastaja ja ravivalmentaja Atle Hamre. Kiinniottoa edeltäneinä päivinä ja viikkoina Kripos yhteistyössä Sandefjordin ja Larvikin poliisin kanssa oli tutkinut erästä Norjan rikoshistorian laajimmista ja ihmeellisimmistä kiristysjutuista. Edessä olevina päivinä juttu kehittyisi vailla vertaansa olevaksi ja päättyisi siihen, että tunnettu ravivalmentaja saisi lain salliman ankarimman rangaistuksen kiristettyään yli 28 miljoonaa kruunua.

---

Kertomus alkaa vuodesta 1988, kun Atle Hamre tuli Bergenistä tallinhoitajaksi Skoganin tilalle Sandefjordiin. Samalla alkoi yhteistyö 145 hehtaarin suuruisen maaomaisuuden omistajan, laivanvarustaja ja monimiljonääri Thor Christensenin kanssa. Laivanvarustajan investointi hevosiin tuotti noin 15 miljoonan kruunun taloudellisen tappion, ja vuonna 1993 tehtävä lopetettiin ja Skoganin tila myytiin.

Laivanvarustajan ja ravivalmentajan välille oli kuitenkin kehittynyt ystävyys. Thor Christensen kustansi Hamrelle uuden tallin perustamisen Ullebergin tilalle Larvikiin korvaukseksi pitkäaikaisen vuokrasopimuksen päättymisestä.

Tutkinta aloitetaan

Samalla kun Atle Hamre lopetti työnsä, kiristäjiltä tuli ensimmäinen vaatimus. Thor Christensen ei missään vaiheessa epäillyt, että Atle Hamre olisi kiristyksen takana tai olisi siihen edes mitenkään osallinen. Hän piti Hamrea koko ajan uskollisena ystävänään, tukijanaan ja auttajanaan.

Kun kiristystä oli jatkunut kuusi vuotta, laivanvarustajan talous alkoi olla romahduspisteessä. Vuodenvaihteessa 1998-1999 hänen sijoittajansa panivat osakkeensa myyntiin ja halusivat vetäytyä koko toiminnasta. Laivanvarustaja kertoi luottamuksellisesti asianajajalleen vuosia kestäneestä kiristyksestä ja syystä rahoitusvaikeuksiin. Lakimies vaati oitis, että asiasta on ilmoitettava poliisille. Christensen kielsi tämän selittäen, että kiristäjä oli erittäin hyvin perillä kaikista hänen tekemisistään.

Muutaman päivän kuluttua lakimies kuitenkin otti yhteyttä valtionsyyttäjä Tor Aksel Buschiin laivanvarustajan tietämättä. Valtionsyyttäjä otti yhteyttä keskusrikospoliisiin ja kaikkien aikojen kohutuimman kiristysjutun tutkinta aloitettiin.

Ensimmäinen tapaus

Eräänä tammikuisena iltana vuonna 1993 puhelin soi nelilapsisen Christensenin kodissa. Soittaja oli Atle Hamre, joka kertoi, että jotkut ulkomaalaiset olivat ottaneet yhteyttä häneen ja ilmoittaneet panevansa sisällöltään epämiellyttävän kirjeen laivanvarustajan postilaatikkoon seuraavana aamuna.

Christensen poimi aamulla kirjeen. Siinä vaadittiin puolta miljoonaa kruunua. Jos maksaminen ei kiinnostaisi, luvassa olisi kostotoimia häntä ja hänen perhettään kohtaan. Kiristäjä ilmoitti, että heitä on monta ja he ovat vahvoja. Luettuaan kirjeen Christensenin piti tulla ulos polttamaan kirje. Kiristäjät seuraisivat tapahtumaa kukkulalta kiinteistön takaa.

Kun Christensen luki kirjettä yhä uudestaan, Atle Hamre sattui tulemaan hänen kotiinsa. Hamre tuki ja rohkaisi Christensenia. Yhdessä he polttivat kirjeen ohjeen mukaan. Hamre tarjoutui toimimaan välikätenä ja luovuttamaan rahat, mutta Christensen halusi tehdä sen itse.

Lähipäivinä ravivalmentaja Atle Hamre sai jatkoohjeita. Rahat piti luovuttaa 13. tammikuuta Bjerkebanenin edessä olevalla parkkipaikalla.

Christensen nosti käteissumman ja pani sen muovikassissa autonsa tavaratilaan. Hän kertoi asiasta yrityksen johtajalle, joka halusi ottaa yhteyttä poliisiin. Christensen oli kauhusta sekaisin ja kielsi ehdottomasti, että poliisia ei saanut sekoittaa asiaan. Kaikessa hiljaisuudessa johtaja kuitenkin kävi kertomassa Stovnerin poliisiasemalla, mitä oli meneillään. Tämän tehtyään hän lähti laivanvarustajan kanssa Osloon. Jo tässä vaiheessa johtaja oli sanonut poliisille epäilevänsä, että Atle Hamre on kiristyksen takana.

Christensenin ja johtajan ollessa matkalla Atle Hamre soitti Christensenin matkapuhelimeen. Hän oli saanut uuden ohjeen kiristäjiltä. Rahat pitikin luovuttaa ruokakaupan luona Bjerkebanennin takana. Siellä he tapaisivat kuriirin ja kiristäjät itse makaisivat pensaitten kätköissä.

Samaan aikaan poliisi oli järjestämässä tarkkailijoita alkuperäiselle luovutuspaikalle, mutta johtaja istui autossa Christensenin kanssa eikä voinut ilmoittaa luovutuspaikan vaihtumisesta.

Uudella luovutuspaikalla he kohtasivat hienosti puetun ulkomaalaisen miehen. Huonolla norjalla hän selitti tulleensa noutamaan sitä, mikä Christensenilla oli mukanaan. Hän otti rahakassin ja poistui.

Samana iltana Atle Hamre voitti suuren summan Bjerken raviradalla.

Hamre välitysmiehenä

Puolitoista kuukautta myöhemmin kiristäjä antoi taas kuulua itsestään. Atle Hamreen otettiin uudelleen yhteyttä. Hän tarjoutuikin toimimaan kiristäjien ja laivanvarustajan välillä, koska Christensen oli kovin peloissaan itsensä ja perheensä vuoksi. Christensen yksityistili osoitti 800000 kruunun nostoa helmikuun 25. päivänä 1993. Hän antoi rahat Hamrelle, joka ystävällisesti huolehti niiden luovuttamisesta eteenpäin – toivoen että kiristäjät nyt olisivat tyytyväisiä.

Laivanvarustajan painajainen kesti kuitenkin kuusi vuotta. Vuoteen 1999 mennessä hän antoi rahaa 35 eri kertaa. Tieto kiristäjiltä hänelle tuli aina suullisesti Hamren kautta, joka oli saanut kasettinauhoja, kirjeitä ja viestejä.

Hamre esiintyi välimiehenä ja joka kerta hän vei rahat kiristäjille. Hän palasi kertoen tavanneensa tummaihoisia miehiä parkkitaloissa ja raviradoilla. Rahanluovutus tapahtui säännönmukaisesti niin, että Hamre jätti rahat auton jalkatilaan kumimaton alle ja auton lukitsematta. Kiristäjät puolestaan jättivät ruusun kuitiksi auton istuimelle. Jos he olivat tyytyväisiä maksettuun summaan, oli ruusu ehjä. Päinvastaisessa tapauksessa varsi oli taitettu.

Mafia

Atle Hamren kertomukset kohtaamisista kiristäjien kanssa synnyttivät Christensenissa syvää pelkoa ja kauhua. Hamren mukaan suomalais-venäläinen mustalainen oli kiristäjäryhmän pää. Hän kuului suureen itäeurooppalaiseen rikollisjärjestöön, joka operoi monessa maassa, myös Monacossa, jossa Christensenin perhe asui. Keskeinen toimija mafiajärjestössä oli slaavilainen mies nimeltä Arkan, Hamren mukaan yksi maailman vaarallisimmista ja etsityimmistä rikollisista. Hamrella oli lehtileike, joka kertoi keskeisistä tekijöistä Oslossa toimivassa pakistanilaisessa jengissä. Hän näytti myös VG:n artikkelia, jossa oli kuva Shaid Rashoolista ja kertoi, että tämä oli yksi henkilöistä, joille hän oli luovuttanut rahoja.

Tapaamiset Atle Hamren ja kiristäjien välillä olivat kaiken lisäksi hyvin dramaattisia ja väkivaltaisia. Eräässä tilanteessa Atle Hamre kertoi, että hänen autonsa etuikkunan läpi oli ammuttu. Toisella kerralla lamput oli rikottu. Hamre ehdotti monta kertaa, että laivanvarustajan pitäisi mennä poliisin luo ja tarjoutui tulemaan mukaan tai menemään Christensenin puolesta. Samaan hengenvetoon hän katsoi aiheelliseksi myös varoittaa siitä, millaisten kostotoimien kohteeksi Christensen voisi joutua. Hänen mielestään kiristäjät saattaisivat viedä Christensenin tai hänen perheensä jäseniä johonkin toiseen maahan ja kiduttaa heitä. Hamre oli kuullut kertomuksia, että henkilö, joka oli rikollisjärjestölle velkaa pikku summan, oli pantu ammeeseen, johon on johdettu 220 voltin virta. Toinen mahdollisuus oli, että häntä ammuttiin polveen ja hän päätyi pyörätuoliin loppuelämäkseen.

Niinpä he kerrasta toiseen päätyivät yksimielisyyteen, että kaikesta huolimatta oli parempi maksaa ja pitää terveytensä. Sitä paitsi kiristäjät antoivat aina ymmärtää, että tämä olisi viimeinen kerta.

Varmuuden vuoksi Atle Hamre varusti Christensenin pesäpallomailalla ja opasti, että sillä tulee lyödä polviin henkilöä, joka mahdollisesti ilmestyisi uhkailemaan.

Sormi lasipurkissa

Laivanvarustajan taloudelliset vaikeudet kävivät ylivoimaisiksi 90-luvun puolivälissä. Hän ei selviytynyt kiristäjien rahavaatimuksista. Tämän johdosta Atle Hamren kautta tuli eräänä päivänä ilmoitus, että kiristäjät halusivat tavata Christensenin tuona samaisena iltana kello 22.00 Atlantic-hotellissa Sandefjordissa.

Christensen pelästyi kovin ja pyysi Hamrea neuvottelemaan sellaisen ratkaisun, että Hamre voisi mennä tapaamiselle yksin. Tämä onnistui. Tapaamisen jälkeen Hamre otti yhteyttä Christenseniin ja kertoi istuneensa hotellihuoneessa kolmen rikollisliigaan kuuluvan miehen kanssa: päällikön ja kahden muun. Nämä olivat olleet humalassa, riehuneet ja öykkäröineet, tehneet selväksi, että jos rahaa ei ala kuulua, seuraukset eivät ole miellyttäviä. He olivat näyttäneet Hamrelle lasipurkkia, jossa oli katkaistu sormi. Sormi oli arendalilaiselta mieheltä, jonka luona he olivat vierailleet samana päivänä.

Thor Christensen oli Hamrelta salaa ajanut autollaan hotellin ulkopuolelle sovitun tapaamisen aikaan. Hän oli pelännyt, että joku vahingoittaisi hänen hyvää ystäväänsä ja auttajaansa. Christensen ei kuitenkaan ollut nähnyt Hamrea eikä kiristäjiä, mutta ymmärtänyt, että he olivat tietenkin kulkeneet jostakin sivuovesta. Kuultuaan Hamren selostuksen tapaamisesta hän hankki rahat oikopäätä.

Kuolleet koirat

Syksyllä 1995 Thor Christensenin ja yhtiön johtajan piti mennä metsästämään Skinnarbuhun. He lähettivät lintukoiransa edellä, jotta ne tottuisivat ilmastoon. Koirat löytyivät kuitenkin kuolleina aitauksestaan vuorelta. Eläinlääkäri tutki koirat ja totesi, että ne oli myrkytetty.

Christensen yhdisti tapahtuman kiristykseen ja joutui taas pelon valtaa. Hän pyysi Atle Hamrea kysymään kiristäjiltä, olivatko he tappaneet koirat. Hänen epäilynsä osui oikeaan. Koirat oli tapettu varoitukseksi.

Hiukan myöhemmin perheen toinen koira, Likørniminen mopsi katosi. Atle Hamren välityksellä Christensen sai tietää, että kiristäjät olivat ottaneet koiran. Muutaman päivän kuluttua se kuitenkin ilmestyi. Kiristäjät eivät antaneet mitään selitystä yllättävälle käyttäytymiselleen. Tapahtuma oli kuitenkin kiristämässä väkivallan verkkoa laivanvarustajan ympärille. Pelko kalvoi häntä öin ja päivin. Hän otti henkivakuutuksen itselleen ja perheenjäsenilleen ja laati tiukat säännöt. Kukaan ei saanut liikkua yksin, he nukkuivat pareittain, lapset vietiin autolla kouluun ja sieltä pois. Itse hän kävi ulkona tuskin lainkaan. Elämänpiiri kapeutui, aviopari riiteli ja lopulta vaimo muutti pois. Pian Hamre oli ainoa, johon Christensen saattoi tukeutua ja jonka puoleen kääntyä.

Uhkauskirjeet

Vuonna 1997 Thor Christensen alkoi saada Atle Hamren välityksellä kirjeitä ja käskyjä kiristäjiltä. Hän irrotti palan makuuhuoneen lattiamatosta ja kätki kirjeitä sinne Hamre tietämättä. Saman vuoden joulun aikaan Atle Hamre toi käsinkirjoitetun kirjeen, jonka allekirjoitus oli mahdoton tulkita. Ravivalmentaja kertoi, että kiristäjät vaativat rahaa kustantaakseen järjestönsä vankilassa istuvien jäsenten perheille joulunvieton. Aikanaan kirjettä tutkineen käsiala-asiantuntijan mukaan käsialaa oli yritetty muuttaa, mutta siinä oli runsaasti yhtäläisyyksiä Atle Hamren käsialan kanssa.

Kirje paljasti muutakin. Arkissa nimittäin oli painauma sen päällä kirjoitetusta tekstistä. Atle Hamre kertoi itse kirjoittaneensa muistiin puhelinkeskustelun kiristäjien kanssa. Johtopäätös oli siis, että Hamren omat merkinnät ja vaatimuskirje joulujuhlien kustantamisesta oli kirjoitettu samalle kirjoituslehtiölle ja ne oli kirjoittanut sama henkilö: Atle Hamre.

Nauhoitus

Kesällä 1998 Atle Hamre tuli Thor Christensenin kotiin mukanaan ääninauha. Christensen, yhtiön johtaja ja Christensenin naisystävä kuuntelivat nauhan. Siinä käheä-ääninen mies puhui ruotsin ja englannin sekoituksella. Christensen oli kuullut äänen aikaisemmin. Kerran Atle Hamre oli soittanut kiristäjille näiden vaatiessa 500000 kruunua. Hamre haukkui langan toisessa päässä olevaa henkilöä ja Christensen sai itsekin puhua miehen kanssa, joka uhkasi tulla hänen kotiinsa, jos rahoja ei makseta. Laivanvarustaja joutui kauhun valtaan ja myöntyi vaatimukseen. Nyt käheä-ääninen vaati kolme miljoonaa toimitettavaksi kahden viikon kuluessa. Rahat oli luovutettava hevosystävän kautta.

Christensenilla ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuutta maksaa vaadittua summaa. Hän itki ja pelkäsi henkensä edestä, mutta ei voinut taloudellisen tilanteensa vuoksi muuta kuin pyytää Hamrea neuvottelemaan kiristäjien kanssa. Hamre palasi ja kertoi saaneensa voiton ääninauhan lähettäneestä kiristäjäryhmästä. He voivat perua vaatimuksensa.

Puoli vuotta myöhemmin laivanvarustaja sai kuitenkin kuulla äänen uudelleen. Hänen puhelinvastaa-jassaan oli käsky, jossa käheä-ääninen sanoi huonolla ruotsilla soittavansa Tukholmasta ja että he olivat keskustelleet aikaisemminkin. Hän antoi puhelinnumeron ja käski Christensenin soittaa.