Rikosreportaasi Pohjoismaista 1998

By Eri tekijöitä

Rikosreportaasi Pohjoismaista on kokoelma jännittäviä ja autenttisia poliisitarinoita Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Tarinat ovat rikostutkimuksissa mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Tarinat ovat saaneet päätöksensä ja rikosten tekijät on tuomittu. Rikosreportaasit ovat hengästyttävää luettavaa, sillä totuus on usein tarua ihmeellisempää. Lukija pääsee kurkistamaan Skandinavian poliisihistorian dramaattisimpiin tarinoihin ja tutustumaan siihen palapeliin, joka on koottava syyllisten löytämiseksi. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 2, 2018
• ISBN: 9788711972434

Book preview

www.egmont.com

Rikostapauksia · Tanska

Kallis Monacon matka

Harald Kvist, kriminalassistent, Århus.

---

Tiedotusvälineissä poliisin tehtävistä eniten huomiota saavat useimmiten verta tihkuvat rikokset. Murhat, raiskaukset ja raa’at ryöstöt sekä huumausainerikokset vievät eniten lehtien palstatilasta.

Tämä tarina osoittaa, että poliisiviranomaisten tehtäviin kuuluu todella myös toisenlaisten rikostapausten tutkinta. Tarinassa verottajan ja epäillyn yrittäjän välinen mitätön erimielisyys verovähennysoikeudesta johti sellaisen rikoksen selviämiseen, jota tanskalaisen oikeuskäytännön mukaan voidaan pitää törkeänä veropetoksena.

Sekä käräjäoikeus että hovioikeus tuomitsivat syytetyn vuodeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja määräsivät hänet lisäksi maksamaan miljoonien kruunujen sakot.

Valkokaulusrikollisuus

Oikeudenloukkauksina talousrikoksia tapahtuu yhtä paljon kuin väkivaltarikoksia ja niihin syyllistyvät useimmiten henkilöt, joita pidetään hienostoon kuuluvina ihmisinä. Tekijät ovat siis hyvin menestyneitä kansalaisia, jotka ovat korkeasti koulutettuja ja hyvässä ammatissa joko johtajina tai itsenäisinä liikkeenharjoittajina.

Suurin osa näistä toimeliaista ihmisistä ei käytä asetta, fyysistä väkivaltaa tai uhkauksia rikoksia tehdessään vaan päinvastoin. He istuvat kirjoituspöytien ääressä tai hallintohuoneissa ja suunnittelevat konnankoukkujaan.

Ulkoisesti syntyy vaikutelma, että kaikki on mitä parhaimmassa järjestyksessä ja heidän kätensä näyttävät puhtailta. Heidän yhteiskunnallinen asemansa on taattu. He liikkuvat oikeissa piireissä ja tapaavat hienoja ihmisiä. Heidän asemaansa ovat osoittamassa komeat autot, omakotitalot, kesämökit ja he suuntaavat lomamatkansa aina hienoston lomakohteisiin. Kaikki näyttää hyvältä.

Mutta toisinaan kupla puhkeaa. Silloin useimmiten paljastuu huomattavan laaja talousrikos. Kyseessä voi olla yritys, yhtiö, yhdistys tai yksityinen henkilö tai yhteiskunta, joilta on huijattu suuria summia rahaa. Toisinaan huijari on tehnyt muutamia yksinkertaisia laittomia rahansiirtoja käyttämällä hyväksi yhteiskunnan kyseiselle henkilölle antamia asemakohtaisia – lähes rajoittamattomia valtuuksia. Toisinaan kyseessä saattaa olla hyvin mutkikas taloudellinen rikos, joka juuri laajuutensa ja tekotapansa vuoksi on vaikeasti selvitettävissä, tutkittavissa ja lopulta myös tuomittavissa.

Tämäntyyppistä rikollisuutta kutsutaan toisinaan, hieman alentavasti, valkokaulusrikollisuudeksi. Nimi johtuu tekijän yleisimmin käyttämästä vaatetuksesta – irtotakista ja solmiosta.

Kuten monissa muissakin yhteyksissä mielipiteet jakaantuvat voimakkaasti, kun kyse on siitä mihin poliisin tulisi suunnata voimavarojaan. Monet talousrikoksiin syyllistyneet ovat sitä mieltä, että viranomaiset toisinaan ryhtyvät liian aikaisin vaikeuttamaan heidän toimiaan ennen kuin he edes ehtivät kehittyä vireiksi yrittäjiksi. Monet pikkuvarkaat ja ryöstäjät puolestaan eivät voi ymmärtää, miksi poliisi on niin virkaintoisen kiinnostunut juuri heistä, samalla kun paljon suuremmat rosvot saavat suurimmaksi osaksi huseerata miten haluavat.

Juhlava syntymäpäivä

Tämän tapauksen päähenkilö on 50-vuotias johtaja, joka omisti erään mainostoimiston Århusin laitamilla. Kuten aiemmin mainittiin, tapaus alkoi purkautua, kun verottaja ei hyväksynyt vähennyksenä lähes 170000 kruunua 20 hengen Monacoon tekemästä opintomatkasta.

Johniksi kutsuttu johtaja oli ensin kirjannut matkan menot asiakkaiden hankinnaksi. Sitten hän oli ilmoittanut veroviranomaisille, että matka oli liiketaloudellisesti tarpeellinen, koska mainostoimiston oli tärkeä kehittää TV-mainontaa ja pitää sitä koskeva koulutus ajan tasalla. Myös TV-mainonnan uusien virikkeiden hyödyntäminen Tanskan mainos-TV:ssä oli johtajan mukaan tärkeää.

Verottaja katsoi, että matkasta aiheutuneet kustannukset eivät olleet vähennyskelpoisia, koska kyse oli täysin yksityisluonteisesta lomamatkasta. Tämän verottaja perusteli sillä, että matka oli tehty johtajan 50-vuotispäivän aikoihin.

Mainostoimiston johtaja piti kuitenkin kiinni väitteestään, että matkasta aiheutuneet kustannukset olivat liiketoimintaa ja siten verovähennyskelpoisia. Tästä johtuen verottaja päätti paneutua asian tutkintaan perusteellisesti. Muun muassa matkustajaluettelon vertaaminen kirkonkirjoihin osoitti melko nopeasti, että kaikki matkalle osallistuneet olivat tavalla tai toisella Johnin sukulaisia. Tästä huolimatta John ei halunnut kuulla puhuttavankaan menojen yksityisestä luonteesta. Ei edes silloin, kun paljastui, että johtajan vaimo ja poika olivat olleet mukana matkalla.

Uskomattoman pieni yksityinen kulutus

Sen jälkeen kun paikallinen veroviranomainen jätti tapauksen tutkimisen, ongelmalliseen Monacon matkaan tutustui silloinen lääninverohallinto (nykyään Tulli-ja Veropiiri).

Johnin talouden lähempi tarkastelu osoitti, että hänen yksityinen verotettava tulonsa oli epätavallisen pieni hänen elintasoonsa nähden. Tämän takia verohallinto kääntyi vuonna 1989 Århusin poliisin puoleen ja pyysi siltä apua tapauksen jatkotutkimuksiin.

Vuoden 1989 lopulla poliisi avusti verottajaa Johniin liittyvissä kotietsinnöissä neljässä eri paikassa Århusissa ja sen ulkopuolella. Etsinnät tehtiin tuomioistuimen luvalla, sen jälkeen kun Århusin käräjäoikeus oli ensin tutustunut tapaukseen ja ottanut kantaa verottajan ja poliisin epäilyihin.

Mainostoimiston johtajaan liittyvistä toimipaikoista löydettiin luonnollisesti runsaasti erilaisia tiliasiakirjoja. Myös Johnin yksityisestä omakotitalosta löydettiin tilitietoja, muun muassa hyvin yksityiskohtainen Johnin kotitaloutta koskeva talousarvio. Myöhemmin osoittautui, että tällä tarkalla talousarviolla oli erittäin suuri merkitys tapauksen arvioinnissa. Sen avulla pystyttiin laskemaan perheen yksityinen kulutus.

Tiedusteltaessa johtajalta, oliko kodissa jotain erityisen arvokasta omaisuutta, hän vastasi kieltävästi. Mutta Johnin ilmoitus ei pitänyt paikkansa. Poliisin ja verottajan mukaan oli nimittäin selvää, että koti oli varsin kalliisti sisustettu. Eikä ainoastaan lattioilla ollut kalliita persialaismattoja, vaan myös seinillä oli Tanskan tunnetuimpien taiteilijoiden modernia taidetta ja maalauksia.

Erityisen huomiota herättävä oli suuri ja kaunis öljymaalaus, jonka oli tehnyt maailmankuulu tanskalainen taiteilija Asger Jorn. Suoraan kysymykseen taulun aitoudesta John joutui vastaamaan kyseessä olevan aito Jorn. Maalauksen arvosta ei kenelläkään ollut selvää käsitystä, mutta John joutui jälleen vastaamaan myöntävästi, kun eräs taidetta vain jonkin verran tunteva tutkintaan osallistuva poliisi kysyi, että eikö taulun arvo liikkunut miljoonan kruunun hintaluokassa.

Enää täällä ei ole mitään arvokasta, John väitti. Mutta tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkansa, sillä seinillä roikkui Egill Jacobsenin, Karen Appelin, Anna Ancherin ja monien muiden kuuluisien taiteilijoiden tauluja. John muuttui yhä töykeämmäksi ja sulkeutuneemmaksi sitä mukaa kuin kotietsintä eteni ja siinä tehdyt muistiinpanot lisääntyivät.

Luonnollisesti Johnilta kysyttiin sekä ennen kotietsintää että sen jälkeen, miten hän suhtautui esitettyyn syytteeseen veropetoksesta. Hän kielsi, että kyse voisi olla mistään sellaisesta.

John pysyi vankkumattomana kannassaan. Hän ei muuttanut mielipidettään edes silloin, kun tutkijat löysivät valokuvakansion Monacon juhlavista 50-vuotispäivistä sekä kiitoskirjeet monilta matkalle osallistuneilta iloisilta perheenjäseniltä. John ei muuttanut käsitystään matkasta puhtaana liikematkana eikä sen vähennyskelpoisuudesta verotuksessa.

Verottaja tarkastaa kirjanpidon

Tutkinnan aloittamisesta syytteen nostamiseen kului melko pitkä aika. Osoittautui, että John oli kamppaillut pitkään verottajan kanssa saadakseen surullisen kuuluisan Monacon matkansa hyväksytyksi liikematkaksi. Jo aiemmin mainittujen Johnin esittämien selitysten lisäksi ilmeni, että matkan todellinen tarkoitus oli ollut hankkia matkan järjestänyt matkatoimisto mainostoimiston asiakkaaksi.

Tilintarkastuksessa kävi ilmi monia mielenkiintoisia seikkoja. Yhtiön pääosakkaaksi itsensä maininnut John oli hankkinut osakeyhtiölleen lähes joka vuosi yhden maton. Näin oli tapahtunut vuosina 1977, 1978 ja 1979. Näiden mattokauppojen yhteenlasketut kustannukset olivat pyöreästi 55000 kruunua.

John oli antanut merkitä mattojen ostot osakeyhtiön käyttötilille, minkä jälkeen hän oli pystynyt tekemään niistä vähennykset. Matot löytyivät kuitenkin Johnin asunnolta sinne tehdyssä kotietsinnässä. Tämän takia yrityksen vähennyksiä täytyi noiden vuosien ajalta pienentää 55000 kruunulla. Vähennyksestä muodostui kuitenkin hieman korkeampi, kun kuluttajahintaindeksi huomioitiin. Johnin henkilökohtaista verotettavaa tuloa oli nostettava mattojen sisäänostohintaa vastaavalla summalla, koska matot olivat omistajan yksityisessä osoitteessa.

Kotietsinnässä löydettiin vielä yksi århusilaisen mattoliikkeen vuonna 1984 asettama lasku, joka koski kahta persialaista mattoa. Toinen oli 66000 kruunun arvoinen Tabrizia ja toinen 62000 kruunun Sarough. Myös nämä matot oli ostettu yritykselle. Eräästä pankin tallelokerosta poliisi löysi neljä mattoliikkeen lähettämää laskua. Ne koskivat 45000 kruunun arvoista Saroughia, 66000 kruunun Tabrizia ja lisäksi vielä kahta muuta mattoa: 77000 kruunun arvoista Teherania ja 33000 kruunun Faraghania.

Nämä kaksi viimeksi mainittua mattoa poliisi löysi Johnin kodin lattioilta. John kertoi, että hänelle oli tarjottu neljää mattoa 221000 kruunun hinnalla, mutta hän väitti tinkineensä yritykselle hankitut matot 128000 kruunuun ja kaksi itselleen hankkimaansa 22000 kruunuun.

Mattokauppias kertoi myyneensä kaikki neljä mattoa Johnille, mutta John oli pyytänyt merkitsemään laskuun vain kaksi mattoa.

Tämän kirjanpidollisen tapahtuman vuoksi oikeus korotti Johnin henkilökohtaisia tuloja noin 60000 kruunulla, joka vastasi kahden hänen kotonaan olevan maton arvoa sekä pienensi yrityksen vähennyksiä noin 50000 kruunulla, koska liikevaihtovero oli ensin vähennettävä summasta.

Seinät täynnä taidetta

Tutkimusten aikana kävi ilmi, että Johnin taulukokoelma oli pääasiassa hankittu hyvin erikoisissa olosuhteissa. Tämä koski esimerkiksi erästä Anna Ancherin maalausta.

Eräs taidehuutokauppayritys toimeenpani 1980-luvun puolivälissä huutokaupan suuressa Århusissa sijaitsevassa hotellissa. Yksi huutokauppaluettelossa olleista maalauksista oli kuuluisan skagenilaisen taidemaalarin Anna Ancherin teos. Maalaus oli mainostoimiston johtajan kotona seinällä. Mutta laskuun, joka myös löytyi Johnin kotoa, ostos oli merkitty matoksi. Tässä yhteydessä on huomattava, että aidot matot voidaan vähentää verotuksessa yritystoiminnassa, mutta tauluja ei.

Huutokauppayrityksen omistaja oli itse toimeenpannut huutokaupan ja hän oli täysin varma, että kyseisellä huutokauppanumerolla oli myyty juuri Anna Ancherin maalaus eikä mitään muuta. Sanojensa tueksi hän näytti huutokaupan tarkasta kulusta oman luettelonsa, johon oli merkitty myös tehtyjen tarjousten suuruudet. Omistajan vaimo piti kirjaa myytyjen tavaroiden luovuttamisesta ja huolehti myös niiden maksujen vastaanottamisesta.

Omistajan ja hänen vaimonsa mukaan virhe oli saattanut syntyä ainoastaan huudettujen tavaroiden luovutuksen yhteydessä. Usein nimittäin luovutukseen muodostuu jonoja ja ruuhkaa, joten huutokaupan toimeenpanijat ovat saattaneet keskittyä enemmän huudetun ostoksen hintaan kuin siihen, mikä esine todella on ollut huudon kohteena.

Tungoksessa omistajan rouva on saattanut merkitä laskuun maton taulun sijasta, koska jonossa ollut asiakas on saattanut sanoa, että laskuun tulee merkitä matto.

Johnin selitys oli puolestaan ihmeellisempi. Hän väitti ostaneensa maton, kuten laskukin osoitti. Mutta hän kertoi katuneensa ostostaan jo huutokaupan aikana, sillä hänen mielestään kyseessä ei ollut se matto, jota huutokaupassa oli mainostettu. Samassa hän oli huomannut erään nuoren parin, joka oli näyttänyt iloiselta huudettuaan juuri itselleen Anna Ancherin maalauksen. Yhtäkkiä eräs huutokauppaan osallistuneista oli herättänyt epäilyn, oliko huudettu maalaus aito Ancher ylipäätään. Tämä ilmeisesti oli hermostuttanut nuoren parin ja silloin John oli tarjoutunut ostamaan taulun heidän sijaansa.

Huutokauppahenkilökunnan avustuksella tämä oli järjestynyt ilman, että laskuja oli muutettu. Johnin mukaan avustajana oli toiminut nimenomaan omistajan vaimo.

Kuitenkaan kukaan huutokauppayrityksen henkilökunnasta ei muistanut tuollaista tapahtumaa. Kaikki torjuivat Johnin selityksen ja sen vuoksi verottaja katsoi, että myös tämä taulu oli ostettu yrityksen rahoilla ja siirretty sen jälkeen Johnin yksityiseen omistukseen.

Asger Jornin maalaama taulu

Kaikkein vaikuttavin taulu Johnin huvilalla oli maailmankuulun tanskalaisen Asger Jornin tekemä iso öljymaalaus. Kyseessä oli hänen kaikkein tunnetuin teoksensa, josta oli kuvauksia monissa taidekirjoissa ja aikakausilehdissä. Teos on ollut esillä monta kertaa Asger Jornin näyttelyissä ja poliisi arvioi sen spontaanisti arvoltaan noin miljoonaksi kruunuksi.

Löydetyn tilintarkastusmateriaalin läpikäymisen päästyä kunnolla vauhtiin löydettiin eräs Tanskan johtavassa taidegalleriassa kirjoitettu paperi. Kirjoitus oli lähinnä kuitti Johnille taideteoksesta. Hinnaksi siihen oli merkitty 1,2 miljoonaa kruunua liikevaihtoveroineen.

Eräässä Johnin tallelokeroista oli kaksi muuta gallerian laskua. Niistä toinen koski Egill Jacobsenin 100000 markan taulua ilman liikevaihtoveroa ja toinen Asger Jornin maalausta, mikä oli myyty vientiin 850000 kruunulla.

Oikeuden mukaan John oli naamioinut yhteensä kolmen taulun ostot yhden taulun ostoksi, nimittäin suuren Asger Jornin taulun, jonka yritys oli maksanut mutta jonka John oli ottanut itselleen.

Galleriasta puolestaan selitettiin kirjoitusta, jossa mainittiin 1,2 miljoonan kruunun hinta, että sitä oli pidettävä ainoastaan taulun arvioituna hintana kyseisellä hetkellä. John oli kuitenkin käyttänyt kirjallista todistusta ostotositteena.

Yritys maksaa lämmitysöljytkin

Kuten aikaisemmin mainittiin, Johnilla oli hyvin yksityiskohtainen yksityisen talouden kirjanpito. Siinä ei ollut kuitenkaan mitään mainintaa yksityisen omakotitalon lämmityskustannuksista. Tämä tietysti hämmästytti tutkijoita.

Tutkimuksissa kävi ilmi Johnin käyttäneen monien vuosien ajan samaa öljy-yhtiötä sekä yrityksensä että yksityisen asuntonsa lämmitysöljytoimituksissa. Niinkin varhain kun vuonna 1986 John oli pyytänyt öljy-yhtiön autonkuljettajaa ajamaan yrityksen osoitteesta suoraan Johnin omakotitalolle ja täyttämään öljysäiliön myös siellä. Tämä oli tapahtunut kahdesti tuona samana vuonna ja sen jälkeen öljy-yhtiö oli tehnyt sen automaattisesti. Siitä lähtien kaikki öljytoimitukset oli laskutettu yksinomaan yritykseltä.

Oikeuden joutuessa ottamaan kantaa tähän omituiseen yksityisen asunnon lämmityskustannusten jakoon se katsoi Johnin syylliseksi. Jo vuonna 1979 John käytti 4 600 litraa öljyä omakotitalossaan. Varovaisen arvion mukaan Johnin yksityinen kulutus vahvistettiin 3000 litraksi/vuosi vuodesta 1979 lähtien.

Autot ja korjaustyöt

Mainostoimiston johtajana toimivalla Johnilla oli yrityksen hänen käyttöönsä antama Jaguar. Myös Johnin vaimolla oli yrityksen omistama auto käytössään, vaikka muutamia pieniä lähettitehtäviä lukuun ottamatta vaimo ei ollut lainkaan yrityksen palveluksessa.

Vaimon antamat tiedot auton käytöstä huomioituna hänen yksityiset ajonsa arvioitiin 5000 kilometriksi vuosittain. Tämän perusteella pystyttiin arvioimaan, että Johnin yrityksen tililtä oli oikeudettomasti vähennetty kustannuksina noin 67000 kruunua. Kun verovaikutus otetaan huomioon, summa nousee noin 89000 kruunuksi, mikä voidaan katsoa siirtyneen Johnille.

Monista puroista kertyy suuri joki! Kuten vanhassa sananlaskussa sanotaan. John oli ymmärtänyt näiden viisaiden sanojen merkityksen täydellisesti. Näitä pieniä puroja olivat esimerkiksi omakotitalossa muutamaan otteeseen tehdyt korjaustyöt. Kirvesmies oli saanut nimenomaisen käskyn osoittaa laskun mainostoimistolle.

Erään kerran kaikki omakotitalon verhot oli uusittava. Myös niiden maksu järjestettiin yrityksen kirjanpidon kautta. Jokainen voi nähdä, että myös pienet voitot olivat yrittämisen arvoisia.

Paikkansapitämätön yksityinen kulutus

Kuten on käynyt ilmi, Johnin henkilökohtainen palkkatulo oli huomiota herättävän pieni – noin 36000 kruunua vuodessa. Kotietsinnöissä löydetyn pikkutarkan talouskirjanpidon ansiosta pystyttiin toteamaan monia yksityisiä maksuja, joita ei ollut merkitty alkuperäiseen veroilmoitukseen. Myös muutamia maksukuitteja löydettiin asunnolta. Niin ikään salattiin kiinteistökustannuksia yli 13000 kruunun, uushankintoja melkein 17000 kruunun ja sekalaisia menoja lähes 12000 kruunun arvosta. John oli siis siirtänyt yritykseltä runsaat 52000 kruunua ylimääräistä rahaa yksityiseen talouteensa.

Näin voitiin arvioida vuoden 1979 yhteenlasketuksi palkkatuloksi runsaat 95000 kruunua. Ero Johnin alkuperäiseen ilmoitukseen oli siis useita kymmeniä tuhansia kruunuja. Syyttäjä katsoi tämän summan vähennetyksi yrityksen tulosta, mistä syystä sekä yrityksen että Johnin veronalaisia tuloja oli korotettava kyseisenä vuonna tuolla määrällä.

Vastaavalla tavalla voitiin laskea myös seuraavien vuosien kohdalla. Vuonna 1980 korotus oli 168000 kruunua, vuonna 1981 runsaat 88000 kruunua, vuonna 1982 yli 83000 kruunua, vuonna 1983 runsaat 130000 kruunua, vuonna 1984 melkein 115000 kruunua, vuonna 1985 lähes 66000 kruunua, vuonna 1986 melkein 119000 kruunua, vuonna 1987 runsaat 96000 kruunua ja vuonna 1988 yli 100000 kruunua.

Johnilla ei ollut esittää mitään väitteitä verottajan hänen tuloistaan tekemiä laskelmia vastaan. Hän kuitenkin huomautti, että laskelmissa ei ollut huomioitu kahta asiaa. Ensinnäkin vaimo oli ostanut itselleen kaksi joululahjaa, joista oli olemassa myös kaksi kuittia. Kyse oli kuitenkin yhteensä vain muutamasta tuhannesta kruunusta.

Toiseksi John oli tyytymätön, koska hänen taideharrastustaan ei ollut tarpeeksi otettu huomioon tutkimuksissa. John selitti oikeudessa, että hän oli alkanut jo verraten nuorena kerätä taidetta ja tehdä kauppaa sillä.

Lisäksi löydettiin paperilappu, jota ei voitu pitää kuittina mutta joka kuitenkin oli otettu todisteeksi eräästä taulukaupasta vuodelta 1980. Taustatietona oli, että John oli ostanut tunnetun tanskalaisen taiteilijan Egill Jacobsenin teoksen eräältä henkilöltä, jonka nimeä ei mainittu ja joka oli nyt jo kuollut. Taulun hinnaksi mainittiin 100000 kruunua. John kertoi, että kauppa oli suunniteltu pienintä yksityiskohtaa myöten, mutta sitä ei ollut kuitenkaan toteutettu. Tämän takia hän katsoi, että paperilappua ei pitäisi lainkaan huomioida todisteena.

Myös monet muut taulukaupat olivat esillä. John kertoi muun muassa, että hän oli vuonna 1983 myynyt kaksi taulua veljelleen lainan lyhennykseksi noin 300000 kruunulla. John oli lainannut rahat veljeltään vuosien 1979 ja 1983 välisenä aikana. John ei kuitenkaan pystynyt tarkemmin kuvaamaan myytyjä teoksia eikä myöskään voinut esittää kuittia tai muutakaan ostajan tietoja sisältävää asiakirjaa todisteeksi kaupasta.

Johnin veli kuoli vuonna 1987. Perunkirjoituksesta kävi ainoastaan ilmi, että häneltä jäi yksi tanskalaisen taiteilijan Leif Ewensin 75 kruunun arvoinen maalaus ja yksi Carl Wennemoesin maalaus, joka oli arvoltaan 600 kruunua.

Johnin oma verotus käytiin tarkkaan läpi, mutta sieltäkään ei löytynyt mitään mainintaa hänen velastaan veljelleen noina vuosina.

Selitykseksi John kertoi myyneensä vuosina 1982, 1984 ja 1988 tarkemmin erittelemättömiä tauluja lehti-ilmoitusten välityksellä. Mutta hän ei pystynyt esittämään kuitteja tehdyistä kaupoista tai kopioita lehti-ilmoituksista. Johnin yhteenlaskettu tilittämätön varallisuus käsitti siis noin miljoona kruunua.

Kahden oikeusasteen päätökset

Århusin käräjäoikeudessa John ja hänen avustajansa puolustivat Johnin väitettä 50-vuotispäivän yhteydessä tehdyn Monacon matkan ammatillisesta luonteesta siitä huolimatta, että kaikki matkalle osallistuneet olivat olleet perheenjäseniä. Oikeus hylkäsi Johnin väitteet ottaen todisteina huomioon myös yksityiskohtaisia perhekuvia sisältävän valokuva-albumin ja matkasta esitetyt kiitoskirjeet.

Tapausta käsiteltäessä hovioikeudessa Johnin uusi avustaja ilmoitti päämiehensä puolesta, että Monacon matka oli ollut yksityisluonteinen. Århusin hovioikeudessa puolustusasianajaja luonnehti Johnin olevan aktiivinen ja päämäärätietoinen henkilö, jonka mielenkiinto taiteeseen oli rakentunut taulujen ostoon ja myyntiin. Hän kertoi, että mainostoimiston johtamisen lisäksi John omisti arvopapereita ja kiinteistöjä.

Asianajajan mielestä ei ollut olemassa mitään näyttöä siitä, että John olisi siirtänyt yrityksen varoja omaan käyttöönsä. Hän ei kiistänyt verottajan tekemää arviota Johnin ansioista kyseisiltä vuosilta, mutta hän katsoi, että John oli selvittänyt miten hän oli rahoittanut henkilökohtaisen kulutuksensa.

Århusin käräjäoikeus totesi kuitenkin, että syyte oli täysin perusteltu. Monacon matkalla ei ollut todellakaan ollut mitään ammatillista tarkoitusta. Naamioimalla matkan osakeyhtiön tileihin merkinnällä asiakkaiden hankinta oikeus katsoi Johnin tahallisesti pyrkineen välttämään verot ja maksut sekä osakeyhtiöltä että itseltään.

Mattokauppojen osalta oikeus katsoi, että John ei ollut laskuttanut yrityksensä käyttötiliä, mutta hän oli ostanut taulut itselleen täysin epärealistisella hinnalla. Jättämällä merkitsemättä kirjanpitoon tehtyä omaisuuden siirtoa palkanlisäksi John oli toiminut tahallisesti välttääkseen sekä osakeyhtiön että itsensä verojen maksulta.

Oikeus hylkäsi myös Johnin selityksen Anna Ancherin maalauksen hankintaan liittyvistä olosuhteista. Oikeuden mukaan tarkoituksena oli ollut naamioida vähennysoikeudettoman esineen hankinta sellaiseksi, että vähennyksen pystyisi tekemään. Kirjanpidossa maalaukset nimittäin katsotaan sijoituksiksi, mutta mattoja ei. Oikeus katsoi maalauksen siirtyneen Johnille verolaskelman ulkopuolella.

Oikeuden mukaan Jornin taulun kaupassa John oli ostanut kolme maalausta 1,2 miljoonalla kruunulla, nimittäin kaksi Asger Jornia ja yhden Egill Jacobsenin. Hän oli naamioinut kaupan yhden aidon taulun kaupaksi. Oikeus uskoi Johnin tarkoituksen olleen salata kahden taulun hankinta: Asger Jornin ja Egill Jacobsenin. Yritys maksoi ne, mutta taulut siirrettiin Johnin haltuun.

Oikeus piti öljyn hankintaa yrityksen kirjanpidon kautta Johnin yksityiseen omakotitaloon häikäilemättömänä. Tarkoituksena oli ollut kätkeä Johnin yksityisen omakotitalon öljytoimitukset yrityksen kirjanpitoon. Oikeus pani merkille, että omakotitaloon vietyä öljyä ei ollut eritelty osakeyhtiön käyttötilille.

Oikeus käsitteli myös vaimon yrityksen omistamalla autolla tehdyt yksityiset ajot, sillä hän ei ollut lainkaan yrityksessä töissä. Oikeus katsoi, että Johnin vaimo ei ollut tehnyt mitään liikkeen toimintaan liittyviä työtehtäviä, lukuun ottamatta muutamia mahdollisesti täysin puhtaita tilapäistoimeksiantoja. Vaimon nimeä ei myöskään mainittu missään yrityksen työntekijäluettelossa edes avustavana työntekijänä. Käytännössä hänellä oli kuitenkin auto täysin vapaasti käytössään ja yritys oli maksanut kaikki siitä aiheutuneet kulut. Autoedun suuruus arvioitiin normaalin verohallinnon käytännön mukaan.

Myös oikeudessa asiaa päätettäessä yksityinen kulutus muodosti oman asiakokonaisuuden. Ei ollut minkäänlaisia epäilyjä, etteikö John olisi maksanut kaikkia kulujaan siten kuin tutkinnassa oli selvinnyt. Vaikkakaan jokaisesta yksittäisestä kruunusta ei tutkinnan aikana Johnin kanssa keskusteltu, niin osoittautui, että John oli käyttänyt omiin maksuihinsa liikkeen tiliä kaikissa tutkituissa tapauksissa, vaikka hän nimenomaan kiisti maksaneensa juuri kyseisen maksun liikkeen rahoilla. Oikeus katsoi, että Johnin selitys yksityisen kulutuksen laskennallisesta rahoituksesta ei ollut uskottava.

Siitä huolimatta, että John oli pienintä yksityiskohtaa myöten säästänyt vuosittain kaikki pieniäkin kuluja koskevat tositteet, ei hänellä ollut esittää yhtään tositetta myymistään kalliista maalauksista. Ja Johnin oma selitys ainoasta löydetystä kirjanpidon ohi tapahtuneen myynnin tositteesta oli, että juuri kyseistä kauppaa ei ollutkaan toteutettu.

Tämän vuoksi Johnin maalauksia koskevat selitykset hylättiin.

Tuomiot

Oikeus harkitsi, oliko veroviranomaisten arvioima yksityinen kulutus mahdollisesti voitu rahoittaa Johnin osakeyhtiön tuloilla, joita ei ollut ilmoitettu verottajalle ja jotka olivat siitä syystä siirtyneet Johnin käyttöön. Tällaiselle otaksumalle ei ollut kuitenkaan löydettävissä mitään tukea.

Johnin päätoimena oli johtaa mainostoimistoa. Ja koska hänkään ei pystynyt esittämään yhtään käyttökelpoista ajatusta mistä rahat olisivat voineet olla peräisin, oikeus otaksui, että yksityinen kulutus oli maksettu yhtiöön tilittämättä jääneillä rahoilla.

Århusin käräjäoikeus katsoi, kuten on käynyt ilmi, että syyte oli aiheellinen ja tuomitsi Johnin ehdottomaan vankeuteen yhdeksi vuodeksi. Tämän lisäksi Johnille langetettiin kahden miljoonan kruunun sakot.

Rangaistusta mitattaessa otettiin huomioon maksamatta jääneiden verojen ja maksujen suuruus sekä yrityksessä tapahtuneiden määräämistoimien luonne. Lisäksi otettiin huomioon tapauksen vaatima pitkä aika veroviranomaisten ja syyttäjän käsittelyissä.

Hovioikeudenkin mielestä vankeusrangaistus oli Johnille oikea tuomio. Johnin ja hänen asianajajansa käsityksen mukaan vankeustuomion olisi kuitenkin pitänyt olla ehdollinen. Hovioikeus katsoi rikokset tehdyiksi niin monien vuosien aikana käyttäen tiettyä menetelmää, joten ei ollut mitään syytä muuttaa tuomiota, erityisesti kun otetaan huomioon maksamatta jääneiden verojen ja maksujen suuruus.

Hovioikeus teki joitakin pieniä tarkistuksia muutamiin laskelmiin. Tämän takia John tienasi 100000 kruunua, sillä hänelle jäi maksettavaksi tehdyn tarkistuksen jälkeen 1,9 miljoonan kruunun sakot.

Johnin perheelleen tarjoama Monacon seuramatka tuli siis erittäin kalliiksi. Liiketoimissa monta kertaa vahvuutena oleva itsepäisyys koitui tällä kertaa Johnin Waterlooksi.

Omalla käytöksellään John kiinnitti veroviranomaisten ja poliisien huomion itseensä. Täten paljastui laaja ja törkeä veropetos, josta kaksi oikeusastetta antoi lähes yhtenevän tuomion. Molemmissa oikeusasteissa tuomareina toimivat lakimiehet.

Tapauksessa käsiteltiin osakeyhtiön pääomistajaa, joka teki kuten ammattikielellä sanotaan peiteltyjä kauppoja. Mutta oikeuslaitos ymmärsi laittaa tälle rikolliselle toiminnalle oikean hinnan…

Leikkuulautamurha

Allan Frederik Nicolajsen, kriminalassistent, Svendborg.

---

Maanantaina 22. elokuuta 1994 Tvedissä lähellä Svendborgia tapahtui murha. Lähes kaksi kiloa painavalla leikkuulaudalla 39-vuotias Ib Jensen surmasi entisen avopuolisonsa, 34-vuotiaan Birthe Hansenin. Aluksi sekä murhan motiivi että murha-ase olivat tuntemattomia.

Ib Jensen ei ole kuitenkaan murhaajan oikea nimi, sillä tämän kertomuksen kaikki henkilönimet on muutettu.

---

Maanantaina elokuun 22. päivänä 1994 kello 15.44 Svendborgin poliisi sai puhelimitse ilmoituksen, jonka mukaan eräs nainen oli löydetty surmattuna asunnostaan. Nainen makasi kuolleena suuressa verilammikossa erään omakotitalon makuuhuoneessa Tvedissä lähellä Svendborgia.

Omakotitalon omisti Birthe Hansen, joka asui talossa kahden lapsensa, 14-vuotiaan poikansa ja 9-vuotiaan tyttärensä kanssa.

Birthe Hansen teki yötöitä eräässä tehtaassa Langelandissa ja hän oli ollut yövuorossa elokuun 22. päivän vastaisena yönä. Hän oli saapunut kotiin, kuten tavallista, kello 7:n aikaan aamulla ja huolehtinut lapset kouluun. Tyttärensä Birthe oli vienyt autolla, ja heidän erotessaan hän oli luvannut hakea tytön koulupäivän päättymisen jälkeen. Mutta Birthe Hansen ei saapunut koskaan noutamaan tytärtään.

Tytär odotti äitiään, kuten oli sovittu, koulun ulkopuolella mutta sai lopulta kyydin kotiin koulukaverinsa äidiltä.

Epämiellyttävä löytö

Omakotitalon ovet olivat lukossa eikä tyttärellä ollut avaimia, mutta hän tiesi pesutuvan oven olevan teljettynä sellaisella tavalla, että sen pystyisi avaamaan hieman oven lukkoa lirkuttamalla.

Tällä tavalla tytär, hänen ystävänsä ja ystävän äiti pääsivät sisälle omakotitaloon, mistä he melko pian löysivät Birthe Hansenin. Tämä makasi elottomana suuressa verilammikossa makuuhuoneessa sänkynsä vieressä lattialla.

Verta oli sängyssä, seinillä ja lattialla. Ilmiselvästi Birthe Hansen oli joutunut rikoksen uhriksi.

Sekä ambulanssi että järjestyspoliisi kutsuttiin välittömästi paikalle. Melko pian tämän jälkeen paikalle kutsuttiin myös rikospoliisi, joka huolehti tästä eteenpäin kaikista vakavan rikoksen vaatimista tutkintatoimenpiteistä.

Paikalle kutsuttu oikeuslääkäri saattoi vain todeta Birthe Hansenin olevan kuollut. Alustavat tutkimukset osoittivat naisen saaneen useita voimakkaita iskuja päähän, vartaloon ja käsiin. Hän oli menettänyt runsaasti verta.

Birthe Hansenille tehtiin samana iltana ruumiinavaus, jonka perusteella hänen voitiin todeta kuolleen vähintään yhdeksän voimakkaan iskun aiheuttamaan verenhukkaan ja sitä seuranneeseen tukehtumiseen.

Motiivi ja murha-ase

Tässä vaiheessa murhan motiivi oli täysin epäselvä, eikä poliisilla ollut tietoa tekovälineestäkään.

Murha-aseen löytämiseksi paikalle kutsuttiin poliisikoiria, jotka haravoivat tapahtumapaikan lähiympäristöineen. Etsintä ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta.

Tämän jälkeen poliisi aloitti murhatun Birthe Hansenin sukulaisten ja naapureiden kuulustelut. Melko pian alkoikin hahmottua kuva mahdollisesta tekijästä.

Birthe Hansen oli eronnut 7–8 vuotta sitten. Hänen kaksi lastaan olivat syntyneet tästä eroon päättyneestä avioliitosta.

Viimeisten vuosien aikana – muutamaa lyhyttä katkoa lukuun ottamatta – hän oli asunut yhdessä Ib Jensenin kanssa aina vuoden 1994 maaliskuun alkuun saakka. Heidän suhteensa ei ollut aina kuitenkaan ollut paras mahdollinen.

Ib Jensen oli hyvin mustasukkainen ja hän oli pahoinpidellyt Birtheä useita kertoja. Hän ei sietänyt lainkaan, mikäli Birthe katseli muita miehiä puhumattakaan, mikäli hän jutteli heidän kanssaan. Ib Jensen halusi yksinkertaisesti pitää Birthen kokonaan itsellään.

Sitä mukaa kuin tutkinta edistyi, kasvoi myös poliisin halu päästä puhuttamaan Ib Jenseniä. Poliisi etsi Jenseniä hänen omakotitalostaan, joka sijaitsi vain 500–800 metrin päässä Birthe Hansenin talosta.

Löydökset?

Koska Ib Jensen ei ollut kotona, poliisi kääntyi hänen vanhempiensa puoleen, jotka myös asuivat lähistöllä.

Vanhemmat hankkivat avaimen Ib Jensenin omakotitaloon, jotta poliisi pääsisi tutkimaan sen. Asunnossa suoritetussa kotietsinnässä löytyi muutamia esineitä, jotka osoittautuivat erityisen tärkeiksi tutkinnan kannalta.

Ensinnäkin omakotitalosta löytyi eräänlainen jäähyväiskirje, jonka Ib Jensen oli kirjoittanut alaikäiselle pojalleen. Kirjeessä Jensen kuvaili, mitä hän oli tehnyt ja syytti tapahtuneesta Birthe Hansenia.

Lisäksi poliisi löysi palojäänteitä keskeltä autotallin lattiaa. Ne osoittautuivat urheilupuvun jäänteiksi sekä puolikkaaksi puutarhakäsinettä. Myöhemmin löytyi vielä suuri leikkuulauta, joka oli piilotettu autotallissa olevaan jäteastiaan.

Leikkuulauta oli haljennut kahtia ja se oli kauttaaltaan veressä. Ei tarvinnut epäillä, etteikö murhaase olisi löytynyt.

Murhapaikalta oli löydetty suuria puunpalasia sekä leikkuulaudan kädensija. Teknisissä tutkimuksissa kävi myöhemmin ilmi, että nämä tapahtumapaikalta löydetyt kappaleet sopivat yhteen Ib Jensenin autotallista löydettyjen leikkuulaudan puolikkaiden kanssa. Tämä vahvisti lopullisesti, että löydetty esine oli murha-ase.

Murhaajan kiinniotto

Etsinnät kohdistettiin Ib Jenseniin, mutta hän oli kadonnut kuin maan nielaisemana.

Poliisi suoritti mittavat etsinnät löytääkseen hänet Svendborgista, ja lopulta sattuma – tai kohtalo – tuli poliisin avuksi.

Illalla tutkijoiden tietoon tuli, että eräs mies oli yrittänyt tehdä itsemurhan