Hukutettu mieli: Rikosromaani

By Sebastian Lindell

Mökkiesittelyreissu Sodankylään muuttuu surmatutkimukseksi, kun entinen kunnanlääkäri löydetään kuolleena Lokan tekojärvestä. Pian komisario Edelmannin murharyhmä tarpoo varuskuntapaikkakunnalla lukuisten tutkintalinjojen suossa. Kunnanlääkärin kuolema ei jää viimeiseksi. KRP:n painetta lisää Sodankylän kuntajohto, joka haluaa katkaista villeiltä huhuilta siivet ennen kansainvälisten elokuvajuhlien alkamista. Sitkeä rikostutkinta ajaa ennen pitkää Sonja Fribergin ensimmäistä kertaa pohtimaan omia vaikuttimiaan jatkaa rikospoliisina. Kuohuvan 1960-luvun mullistukset Keski-Lapissa tuntuvat kummittelevan edelleen vahvasti paikkakuntalaisten elämässä ja mielissä: Sinä syksynä halla hiipi ihmisen sieluunkin. Sebastian Lindell on luonut tihentyvää jännitystä takaavan monisyisen lappilaismysteerin, jonka ratkaisu yllättää kokeneenkin dekkarilukijan. Hukutettu mieli on viides romaani, jossa keskusrikospoliisin Rovaniemen yksikön komisario Markus Edelmann ja ylikonstaapeli Sonja Friberg kaivautuvat lappilaisten rikosten syövereihin. Sebastian Lindelliltä aikaisemmin ilmestyneet Lappi-dekkarit: Kun pimeys peittää valkeat yöt (2012), Kun kesä ei tullutkaan (2013), Kun varjot pitenevät (2014) ja Rajatapaus (2015).

Lapin Kansan arvioita Hukutettu mieli -kirjasta (LK / Heidi Lakkala 5.5.2017): Lindell on tehnyt perusteellista pohjatyötä paikallishistorian ja paikkakunnalla sattuneiden tragedioiden osalta. - - Lindell rakentaa talonsa kalliolle, sillä dekkarin taustoitus, paikallisväri ja poliisityö vakuuttavat. Uskottavia ovat myös rikokset ja erityisesti niiden motivointi. Hukutettu mieli ei ole nobelistiproosaa, mutta maalaa silti toden sielunmaiseman lappilaisen sydänalasta; rempseänoloisen ja vähän melankolisen. Nyt vain pitäisi jonkun nätti-Jussin ryhtyä järjestelemään tutustumismatkoja romaanin tapahtumapaikoille!

Sebastian Lindellin ja kaikkien hänen suomeksi, englanniksi ja saksaksi ilmestyneiden Lappi-dekkareidensa kotisivulta osoitteessa: http://www.lapland-crime-mysteries.jimdosite.com/ löytyy runsaasti lisätietoa, mm. haastatteluja Helsingin kirjamessuilta, linkkejä kirjojen YouTube-esittelyvideoihin ja paljon kirjojen arvosteluja mediassa.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Feb 3, 2020
• ISBN: 9789528020752

Sebastian Lindell

Sebastian Lindell (oikealta nimeltään Timo Liukkonen, s. Tervolassa Lapissa) on suomalainen rikoskirjailija. Lappiin sijoittuvien rikosromaanien päähenkilöt ovat Rovaniemen KRP:n komisario Markus Edelmann ja ylikonstaapeli Sonja Friberg. Koulutukseltaan Liukkonen on tekniikan tohtori ja asuu Salossa. Hän on julkaissut kaikkiaan viisi suomenkielistä rikoskirjaa.: Kun pimeys peittää valkeat yöt (2012), Kun kesä ei tullutkaan (2013), Kun varjot pitenevät (2014), Rajatapaus (2015) ja Hukutettu mieli (2017). Esikoisdekkarista on julkaistu englanninkielinen (When Darkness covers the White Nights: A Crime Mystery from Lapland) ja saksankielinen (Wenn Dunkelheit die hellen Nächte bedeckt: Kriminalroman aus Lappland) versio 2019.

Book preview

understand…

Luku 1

PITKÄT, KAPEAT SORMET kiitivät pianon koskettimilla pehmeästi kuin tanssien. Chopinin Kevätvalssi vuodelta 1847 soi upeasti suomalaistaiturin hyppysissä. Pianon runoilijan ehkä tunnetuin valssi sai monisatapäisen konserttiyleisön haltioihinsa. Salissa kaikuivat välitaputukset performanssin noustessa yhä hurjempaan lentoon.

Runsas kolmekymppinen taiteilija soitti välillä silmät kiinni eläytyen musiikin vietäväksi koko sopusuhtaisella kropallaan. Näytti kuin hänen frakkiin puettu vartalonsa olisi ollut keitettyä makaronia, sillä se huojui puolelta toiselle ja pää keinui vuoroin eteen, taakse, oikealle ja vasemmalle kuin vieterin nokassa. Välillä miehen pää kääntyi yleisöön päin ja hän avasi musiikin hurmoksesta hehkuvat silmänsä. Samalla hymy nousi hänen huulillaan; esitys oli suuri nautinto niin soittajalle kuin yleisöllekin. Pianistin tukena hieman taaemmaksi sijoitetut säestäjät olivat täysin sivuosassa, estradilla oli vain yksi huomion keskipiste.

Uuden vuosituhannen yhdeksi lupaavimmaksi suomalaismuusikoksi tituleeratun miehen silmien jälleen kerran avautuessa hänen katseensa eteni utuisasti salin keskirivillä, seuraten vasemmalta oikealle pitkin musiikin ilosta nauttivan yleisön onnellisia kasvoja. Kohta mestarin silmät olivat enää puoliavoimena, sitten jo valmiina painumaan taas kiinni hurmion maininkien rauhoittuessa hetkiseksi, kuin itse musiikkikin olisi välillä vetänyt hetken henkeä.

Finlandia-talon ulkopuolella, Helsingin hämärtyvässä kevätillassa, aurinko oli juuri laskemassa horisonttiin. Kevään 2002 maaliskuinen palmusunnuntai oli jäävä historiaan poikkeuksellisen lämpimän pääsisäisviikon aloittajana. Sää oli hurmannut lukuisat iltakävelijät, sillä vielä näinkin myöhään ilman lämpötila oli selvästi plussan puolella, ja itse pääsiäiseksi oli ennustettu edelleen lämpenevää.

Sisällä konserttisalin lavalla Kevätvalssin lento jatkui. Pianistineron silmät avautuivat jälleen kohdistuen nyt ihaileviin kuuntelijoihin, jotka istuivat lähinnä Finlandiatalon estradia, salin ensimmäisillä penkkiriveillä. Virtuoosin katse oli pysähtynyt vain pienen pieneksi hetkiseksi rivin keskivaiheille – yhtäkkiä hänen silmänsä avautuivat ammolleen.

Ote herpaantui sekunnin murto-osaksi, mutta se riitti vikasointuun, yhteen viheliäiseen vikasointuun. Sellaista ei ollut tapahtunut vuosiin. Kaikkein harjaantuneimmalle kuulijalle se saattoi olla havaittava virhe, ehkä, todennäköisesti ei sittenkään – suurin osa yleisöstä nautti edelleen Chopinin sävelistä täysin siemauksin.

Pianistille itselleen sen sijaan kihosi nopeasti hikikarpalot kiharan tukan verhoamalle otsalle. Esityksen loppuosuus oli yhtä tuskaa, ja hän taisteli sen vain rautaiseen ammattitaitoonsa nojautuen. Hänen sydämensä yritti hakata itseään frakin verhoamasta rinnasta tyystin ulos.

---

KIIRASTORSTAINA 28. MAALISKUUTA, liki tuhannen kilometrin päässä pohjoisessa, baarin ulko-ovi kävi tuoden sisään lyhyen tuulahduksen kevätillan raikkautta ja vieden yhden vakituisista miesasiakkaista ulos baarista lyhyelle kotimatkalle pääsiäisen viettoon. Kuppilaan jäi silti kaksi pöydällistä äänekästä porukkaa, jolla ei ollut kiire mihinkään, ja myös baarin isäntä istui muiden mukana juttelemassa.

Välskäri sai sitten tarpeekseen ja lähti, isäntä ajatteli vilkaistessaan sulkeutuvaa ulko-ovea ja kääntäessään sitten katseensa takaisin pöytäseurueeseen. Pitkänäperjantaina baari olisi suljettuna, ja näytti siltä kuin kantaporukka ja muutama satunnaisemminkin käyvä asiakas halusivat ladata paristot täyteen pyhien ajaksi niin mallasjuomaa kuin tuttua seuraakin.

Suurimmalla osalla asiakkaista oli pöydällä karvareuhkan tai pipon vieressä tuoppi olutta – osalla tosin lakki pysyi vanhasta tottumuksesta koko baarissa vierailun ajan tiukasti päässä – muutamilla omalla autolla tulleilla edessä oli sentään vain kahvikuppi ja nisukäntty.

Baaritiskin yläpuolella katosta roikkuvassa televisiossa uutistenlukija kertoi, että pääsiäisenä rikottaneen maaliskuun lämpöennätyksiä ainakin eteläisessä Suomessa, mutta kaunista oli luvassa Lappiinkin.

Lisäksi uutisoitiin, että Potilasvakuutuskeskuksen tilastojen mukaan potilasvahinkovalitusten määrä oli lisääntynyt kuluvan vuosipuolikkaan aikana niin, että jos tahti jatkuisi loppuvuodesta samanlaisena, ennustettiin vuodesta 2002 tulevan valituksissa kaikkien aikojen huippuvuosi.

Satakunnassa Pohjankankaalla järjestetyssä Puolustusvoimien ampumaharjoituksessa oli yksi tykin kranaateista jäänyt esivalmistelematta oikein, ja kranaatti oli iskeytynyt Honkajoen Saunakylän asuinalueelle neljän kilometrin päähän rikkoen kahden omakotitalon piharakennuksia, mutta henkilövahingoilta oli vältytty.

Lyhyen humoristisen kommentin ja sitä seuranneen naurunremahduksen jälkeen yhdellä jos toisella pöydän ääressä istuvalla kuulosti olevan päivän uutisiin jotain kommentoitavaa. Sole mikhän. Äläkä sie valehtele, kuka muka niin sano? pipopäinen mies kommentoi edellistä puhujaa äänessään epäuskoa. Äläpä nyt, olen minäkin jotain tuollaista kuullut, sanoi toinen ja otti kulauksen oluestaan kuin vahvistaakseen sanojaan. On muuten itte asiasa pieni ihime, ettei tämä meän jääkäriprikaati ole sähälänny viime aikoina, totesi kolmas vaihtaen aihetta ja ryysti äänekkäästi kahviaan lautaselta huulten välissä pitämänsä sokeripalan kera.

Myös viereisessä pöydässä hiljennyttiin, kun toisten keskustelu paikka paikoin alkoi kuulostaa yhä mielenkiintoisemmalta.

TV:n mukaan muita päivän uutisia kuuluivat olevan Arabiliiton huippukokous Beirutissa, sekä Soneran ja ruotsalaisen Telian ilmoitus yhdistymisestä, mikä oli heti herättänyt suurta huolta Soneran henkilöstössä Suomessa mahdollisten henkilöstövähennysten pelossa.

Kevät sitte senku paranee. Meänperän hotelleihin on, kuuleman, tehty lämpimän sään houkuttelemana runshaasti varrauksia pääsiäiseksi, joku sanoi ja vaihtoi taas puheenaihetta. Etelä-Suomesta on tulosa porukkaa Soankylän keväthangile.

Baarin asiakkaat jäivät keskenään porisemaan ja pudistelemaan päätään toisilleen baarin isännän vilkaistessa seinäkelloa ja noustessa pöydästä. Eteläsuomalaiset lomailijat saattaisivat tuoda mukavan lisäsiivun ensi viikon myyntiin, hän mietti.

Ottakaahan janoiset sankarit sitten kierros lisää, jos mielenne tekee, ja tekeehän se. Minäkin aion nimittäin tästä pikkuhiljaa laittaa oven säppiin ja hipsiä pääsiäisen viettoon, isäntä sanoi kuuluvasti päästyään tiskin taakse ja tarttuen samalla valmiiksi Lapin Kullan oluthanaan.

Luku 2

LIKI PARI KUUKAUTTA myöhemmin, keskiviikkona 22. toukokuuta, kevätaurinko vihdoin helli lappilaisia. Yksinäinen kalastaja istui veneessä aavalla järvellä, jonka pinnalla kellui siellä täällä suuria jäälauttoja. Tänä vuonna jäiden lähtö oli ollut etuajassa.

Perämoottori oli sammutettu, ja mies veti airoista silloin tällöin, niin että vene lipui hiljakseen eteenpäin. Kädet lepäsivät airoilla, ja uistin oli vedessä, tunnelma oli odottava. Vanhemman mieshenkilön silmäluomet eivät kuitenkaan millään tahtoneet pysyä auki. Hetken kuluttua nuokkuvan kalastajan pikkuveneen ohitti muutaman sadan metrin päässä ammattikalastajan vene, joka puksutti eteenpäin varsin niukaksi jääneessä saalislastissaan. Ohittava vene havahdutti miehen, joka nosti päätään ja katseli hetken kalastusvenettä. Sitten hän nopeasti veti airoista pari kertaa, vene oli miltei pysähtynyt paikalleen. Tarkistettuaan siiman ja uistimen liikkuvuuden hän kömpi parempaan asentoon ja korjasi vielä alas valahtaneen vavan asentoa.

Miehellä oli mukanaan veneessä vanha matkaradio. Keskipäivän uutiset olivat tunnussävelen mukaan alkamassa, mies väänsi radion ääntä suuremmalle. Kalastusvene oli ehtinyt kauemmas, moottorin ääni vaimeni. Matkaradiossa uutistenlukijan monotoninen ääni toimi parhaan unilääkkeen tavoin.

Miehen pää alkoi uudelleen tuntua raskaalta ja silmät painuivat väkisin kiinni. Kevätauringon lämmön raukeuttava voima oli vastustamaton.

Uni säästi armeliaasti hänet huomaamasta taivaalle pikkuhiljaa kerääntyviä, sadetta enteileviä tummia pilviä.

---

ALKUILLASTA SATOI KESKI-LAPISSA vettä jo taivaan täydeltä. Arviolta runsas viisikymppinen, pitkähkö mieshenkilö istui sodankyläläisen Hotelli Karhun alakerrassa krouvin baaritiskin ääressä märkä, edestä auki oleva sadetakki yllään. Hän puhui samalla kännykkään. Mies otti silmälasit päästään, laski ne tiskille ja siemaili Lapin Kultaa huurteisesta olutlasista. Miehen edessä tiskillä oli pienehkö muistilehtiö. Baaritiskin yläpuolella meteorologi lopetteli ennustustaan ja lupasi seuraavalle päivälle poutaa.

Minkä takia en voi tulla tervehtimään? Koko tämä matkako turhan takia, mies sanoi närkästyneenä puhelimeen.

Kuunneltuaan hetken vastapuolta hän jatkoi: Mikä voi olla niin vakavaa, ettei tämä nyt muka onnistu? Sitten mies vei puhelimen kauemmas korvastaan ja katsoi sitä kummastuneena. Hän vei puhelimen uudelleen korvalleen ja kuunteli. Sitten hän vetäisi sen nopeasti taas kauemmas, kuin vastapuoli olisi huutanut hänen korvaansa.

No mutta rauhoittukaas, piru vieköön! Ihan rauha, rauha vaan… hei, hetkinen, odottakaas nyt!

Mies huuteli vielä haloot useampaan kertaan, mutta linja oli mykkä. Helvetti, löi luurin korvaan, mies mutisi itsekseen laittaessaan puhelimen taskuunsa. Sitten hän joi viimeisen, pitkän kulauksen oluestaan, siirsi tiskiltä kannettavan tietokoneensa ja pienen lehtiönsä nahkaiseen olkalaukkuunsa ja työnsi tupakka-askin taskuunsa. Lopuksi hän kietoi mustan pitkän sadetakin tiukemmin ympärilleen, kaivoi aurinkolasit sadetakin taskusta kiinnittäen ne omien silmälasiensa päälle ja poistui ripeästi ulos sateeseen katsomatta tiskin takana puhtaita juomalaseja hyllylle laittavaa baarimikkoa, joka silmäili poistuvan miehen perään.

---

SAMAN TOUKOKUISEN VIIKON perjantainvastaisena yönä, vähän ennen puoltayötä, rikoskomisario Markus Edelmann seisoi Joika-koiransa kanssa kadulla rivitaloasuntonsa edessä Rovaniemen Korkalovaarassa. Hän yritti kävellä katua edestakaisin saadakseen länsiylämaanterrierin tekemään tarpeensa. Alkuillasta Joika oli viety eläinlääkäriasemalle, jossa koiran anaalirauhaset oli tyhjennetty ja koira oli saanut antibioottikuurin. Parina edeltävänä päivänä koira oli käyttäytynyt omituisesti: istunut matolle ja sitten vetänyt itseään etujaloillaan eteenpäin hangaten samalla takapuoltaan mattoa vasten. Isäntä oli lopulta soittanut ylikonstaapeli Sonja Fribergille, joka oli pitkän koirakokemuksensa perusteella osannut heti epäillä anaalirauhasten tulehdusta ja kehottanut esimiestään viemään koiran eläinlääkäriin.

Aurinko oli juuri laskemassa. Joika vaikutti tavallista jännittyneemmältä, se pysähtyi vähän väliä tuijottamaan isäntäänsä. Koiran takapuolessa olevan tulehduksen aiheuttama tykyttävä paineen tunne ei tuntunut miellyttävältä.

Mahtavaa että kesä on tulossa, Edelmann mietti ja nuuhki keväistä ilmaa. Kohta on taas kesä, ja sitten kesäloma. Kulunut päivä olikin ollut Lapissa hyvin lämmin, kuin lupauksena tulevasta suvesta, täydellinen vastakohta edellisillan kaatosateelle.

Vuosi 2002 ei kuitenkaan ollut alkanut lupaavasti, sillä komisario oli saanut kirjallisen varoituksen toiminnastaan vuodenvaihteeseen venyneen murhatutkinnan aivan loppuvaiheissa. Rangaistus olisi voinut olla rankempikin, mutta oli ollut mahdotonta todistaa, oliko komisarion ratkaisu johtunut hoksaamattomuudesta vai tahallisuudesta. Sisäisen tutkinnan aikana Edelmann oli ollut vapaalla virantoimituksesta. Edellisvuoden loppu oli merkinnyt myös raskaita henkilökohtaisia menetyksiä, kun pitkäaikainen työtoveri, vanhempi konstaapeli Jouni Autti oli kuollut keuhkosyöpään lyhyen sairastamisen jälkeen.

Talven lähes ainoa positiivinen asia, Katja-tyttären kihlautumisen lisäksi, oli ollut Autin paikalle Rovaniemelle palkatun tervolalaissyntyisen Taisto Luusuan nopea sopeutuminen KRP:n väkivaltarikosten ryhmään.

Vihdoinkin, Edelmann huokasi, kun näki Joikan vääntävän pitkät pötköt katuojan pohjalle. Nyt päästään nukkumaan, hän ajatteli tyytyväisenä.

Kun hän viiden minuutin kuluttua asettautui Eeva-vaimon viereen peiton alle, laskeutui Joika kiepille makaamaan isännän vieressä lattialla olevassa korissaan pyörittyään ensin pari kierrosta ympyrää. Hyvä poika, isäntä kuiskasi, vilkaisi koiraa ja sammutti sitten lukulampun valon.

---

RUNSAS KOLME TUNTIA myöhemmin toisaalla, ikkunasta öiselle, hiljaiselle kadulle katselijaa ei nukuttanut.

Mitä helvettiä minä täällä teen? Tämähän on aivan… hullua, ei olisi pitänyt uskoa ketään. Eikä olisi pitänyt tulla ollenkaan, helvetin helvetti! Lähden pakoon häntä koipien välissä, minne vain… mutta sinne en mene.

Hän seisoi kiivaine ajatuksineen ikkunan ääressä ja katseli öiselle, mutta jo aurinkoiselle kadulle. Hän veti paksuja, pölyisiä verhoja sivummalle ja kumartui pidemmälle nähdäkseen lähemmäs ulko-ovea, joka oli suoraan hänen alapuolellaan. Joku myöhään kaupungilla juhlinut sielu saapui oven eteen taksilla.

Käsillä oli yötön yö ja Lapin orastava kesä. Kello oli kohta puoli neljä. Samat kysymykset vaivasivat koko ajan. Hän oli ollut hereillä jo lähes kaksi tuntia. Hän huokaisi, istui tuolille pienen kirjoituspöydän eteen ja hieroi otsaansa. Hermot eivät sallineet aivoille sitä rauhaa, että uni olisi tullut. Mieli oli täynnä epätietoisuutta ja epävarmuutta, sekä pelkoa. Kaiken lamauttava pelko oli hiipinyt sisuksiin äänettömästi kuin varas yöllä, se oli jäytänyt häntä jo pitkään, levittäytynyt nyt muutaman viime päivän aikana jokaiseen kehon soluun, niin että tavanomainen tarmokkuus ja toimintakyky olivat tiessään. Hän tunsi itsensä puolikuntoiseksi, jos sitäkään. Välillä vitutus nousi päällimmäiseksi tunteeksi.

Kadulta kuului sireenien ulvahdus. Hän nousi ripeästi ylös ja kurkisti ikkunasta kadulle. Ambulanssi ajoi ohi siniset valot välkkyen liikennevaloihin, jotka vilkkuivat keltaisella. Risteävää katua ajanut rekka pysähtyi ja antoi tietä. Ambulanssin perässä ajoi poliisiauto.

Ambulanssin ja partioauton näkeminen hätkäytti vaistomaisesti. Mitä pirua hän hötkyili, ei virkavalta häntä ollut hakemassa? Rauhoitu ja ota itseäsi niskasta kiinni, hän yritti ajatella tyynnyttääkseen itseään. Mutta yritys ajatusten suuntaamiseksi miellyttävämpiin asioihin ei auttanut. Samat kysymykset pyörivät mielessä.

Hän pelkäsi hyperventiloivansa ja pyrki keskittyneesti hengittämään palleallaan. Se ei kuitenkaan auttanut. Hengitys tapahtui edelleen liian kiihkeästi, ja joka puhalluksella hiilidioksidia poistui elimistöstä enemmän kuin olisi pitänyt. Pyörtyminen oli lähellä.

Hän ryntäsi ikkunan luota kylpyhuoneeseen hakeakseen paperipussin, tarvittaessa olisi hengitettävä vaikka kylppärin likaiseen roskapussiin.

Luku 3

TAISTO LUUSUA KURVASI Ford Focuksensa huoltoaseman pihaan Sodankylän keskustassa, lähellä Kemijärventien ja Jäämerentien risteystä. Ajomatka Melalammelta oli vienyt vain kymmenkunta minuuttia.  

Vajaan yhdeksäntuhannen asukkaan Sodankylä oli keskisen Lapin hallinnollinen keskus Nelostien varrella. Kesäaikaan aurinko paistoi paikkakunnalla läpi yön toukokuun lopusta heinäkuun puoliväliin.

Siinäpä teille hyvä mökki, eikä ole kaukana Rovaniemeltä. Vain 130 kilometriä, ei matka eikä mikään, komisario Markus Edelmann sanoi ja nosti matkustajan puolen aurinkolipan yläasentoon. Toukokuun loppupuolen auringonpaiste oli saanut komisarion hakemaan silmilleen häikäisysuojaa äsken Melalammelta matkaan lähdettäessä. Juuri ennen huoltamolle saapumista Luusuan ylittäessä Kitistä komisario oli ihaillut arkkitehti Yrjö Lindegrenin, Helsingin olympiastadionin luojan, suunnittelemaa mahtavaa Kitisenrannan koulua.

Luusua pysäköi auton. Edelmann nousi autosta ja laski Joikan sylistään istumaan jalkatilaan ja vannotti koiraa pysymään lattialla. Penkille ei saanut hypätä.

Pitäisikö kuitenkin löytää mökki lähempää? Luusua kysyi ja lukitsi auton ovet.

Hei, odotas vielä, avataan varmuuden vuoksi vähän ikkunaa raolleen pojalle, vaikkei nyt mikään kuuma olekaan, Edelmann sanoi ja veivasi sivuikkunaa alemmas sen jälkeen, kun Luusua oli avannut ovet lukosta.

Vanhempi konstaapeli Taisto Luusuan perheen kotiutuminen pääkaupunkiseudulta Rovaniemelle tuntui sujuvan vauhdilla. Tammikuun lopulla mies osti perheelleen kolmion Napapiirin asuntomessualueelta uudehkosta rivitalosta, joka oli myynnissä avioeron vuoksi. Hiihto- ja pääsiäislomat vaimo ja lapset olivat viettäneet jo uudessa kodissa, lisäksi muutaman pidennetyn viikonlopun kevään aikana. Enimmäkseen Taisto Luusua oli kuitenkin matkustanut viikonloppuisin pääkaupunkiin. Perheen kerrostaloasunto Myyrmäessä oli myyty, ja viikon päästä koulun päättyessä ja lasten kesäloman alkaessa koko perhe muuttaisi pysyvästi Rovaniemelle. Luusua oli nähnyt edellisviikonloppuna mökki-ilmoituksen Lapin Kansassa, innostunut heti ja pyytänyt Edelmannia mukaansa mökkiä Melalammelle katsomaan.

Kävellessään huoltamon kahvilaa kohti Luusua vilkaisi taakseen. Joika hyppäsi ketterästi lattialta apumiehen penkille ja tapitti silmillään poistuvien miesten perään. Koira läähätti hieman, ja pieni, vaaleanpunainen kieli näkyi somasti sen suusta. Luusua pudisti päätään ja astui kahvilaan. Hän oli katsonut epäuskoisena aamulla, kun oli nähnyt komisarion koira sylissään odottavan häntä Korkalovaaran rivitaloasuntonsa edessä. Edelmann oli selittänyt Eeva-rouvalla olevan jotain pitempää menoa Gisela Tyrväisen kanssa, eikä Eeva ollut suostunut jättämään koiraa niin pitkäksi aikaa yksin kotiin. Isännän vastaväitteistä huolimatta Eeva oli vaatinut tätä ottamaan lääkekuurilla olevan Joikan mukaansa Sodankylän reissulle.

Jos Markus Edelmann olisi tiennyt koirien saavan helposti antibioottikuurista ripulin, ei hän olisi jättänyt Joikaa Luusuan autoon niin luottavaisesti.

Äkkiä tämä sinun mökkikuumeesi nousi, Helsingin muuttokuormakin kohta edessä? Edelman ihmetteli istuessaan huoltamon kahvion pöytään. Luusua istuutui vastapäätä ja leikkasi ostamansa possumunkin kahteen osaan. Hän oli huomannut komisarion tuijottavan vitriinin luona tuoreita possumunkkeja pitkään ja kehottanut tätä ottamaan itselleen yhden. Luusua oli luvannut maksaa pullakahvit, kun Edelmann oli lähtenyt oikein sunnuntaipäivänä hänen seurakseen Sodankylään mökkiesittelyyn. Edelmann oli tukahduttanut munkinhimonsa ja pudistanut päätään siirtyen lopulta pelkän kahvin kanssa kassalle. Otetaan puoliksi, oli Luusua todennut ja ostanut munkin. Hän tiesi esimiehensä persouden kahvileivän perään, mutta tiesi myös toisaalta, että tämä yritti laihduttaa.

Totta, taisin innostua vähän liikaa. Pitänee ensin saada perhe kotiutumaan Rovaniemelle. Mutta olisi se niin soma nousta sunnuntaiaamuisin aikaisin soutelemaan lammelle ja heitellä vähän virveliä veteen, hörpätä välillä Airamin termoksesta kuumaa kahvia ja kuunnella lintujen laulua…

Äläpä muuta sano. Eikä tuossa mökissä ollut mitään laittamista enää, aivan valmis koko hela hoito, senkun alkaa asua. Ja myyjäkin tuntui luotettavan oloiselta, toisti vielä hinnankin vanhoissa markoissa ilman erillistä pyyntöä. Tiesi varmaan itsekin, että nuo eurohinnat aiheuttaa päänvaivaa kenelle tahansa. Ei asioiden arvoa tajua ennen kuin nykyhinnat kertoo kuudella. Sitten vasta älyää, kuinka kallista kaikki on!

Kun miehet kymmenen minuuttia myöhemmin olivat jatkamassa matkaa takaisin Rovaniemelle, he miltei törmäsivät ovisuussa Edelmannin vanhaan tuttuun.

No perkele! Heikkinenkö se on? Edelmann kysyi ja katsoi miestä edessään. Tervehdyksen aloitus oli perilappilaiseen tapaan karu mutta rehti.

Taisto Luusuaa alkoi vieressä hymyilyttää itsekseen kuullessaan komisarion sanat. Täällä Lapissa todellakin elää villi kansa, hän mietti, tervehditäänkin vanhoja tuttuja aina niin kohteliaasti.

Harmaatukkainen, laiha, hieman kuivettuneen oloinen mies katsoi takaisin ja hymy nousi hänen huulilleen. Edelmann? No, onhan se, Markushan se siinä!

Edelmann esitteli miehen Luusualle. Ilmari Heikkinen oli eläkkeellä oleva sodankyläläinen vanhempi konstaapeli. Edelmann oli joskus vetänyt rikostutkintaan liittyviä kursseja myös Sodankylässä, lisäksi hän oli tavannut miehen muutaman kerran 80- ja 90-luvuilla Keski-Lappiin sattuneen haastavamman rikosjutun tiimoilta. Edelmann muisti Heikkisen olleen aikanaan kiivas vasemmistolainen – asia oli joskus aiheuttanut erimielisyyksiä Sodankylän poliisin työyhteisössä.

Edelmann kertoi Heikkiselle heidän olevan Luusuan kanssa katsastamassa kesämökkimarkkinoita Pyssykylässä, jolla nimellä Sodankylä varuskuntapaikkakuntana Lapissa tunnettiin.

Mitä mies näin sunnuntaipäivänä, tankkaamaanko tulit? hän kysyi Heikkiseltä.

Enhän toki, sumpille tulin. Olin juuri pojan mukana Lokan altaalla, sieltä olen tulossa, poika pudotti minut tähän, Heikkinen sanoi. Sitten hän alensi ääntään ja jatkoi: Mies oli löydetty hukkuneena tekojärvestä, kalastamassa vissiin ollut. Oli kai sitten pudonnut veneestä ja sotkeutunut jotenkin veneen kiinnitysköyteen. Olin sattumoisin pojan luona aamulla, kun hän sai käskyn lähteä altaalle.

Onko poikasi pelastusmiehiä?

Sodankylän poliiseja se Jouko on, jatkoi isänsä jalanjälkiä.

Pari minuuttia myöhemmin kolmikko oli siirtynyt pöytään. Edelmann ja Luusua ottivat santsikupit kahvia, mutta nyt munkit jätettiin vitriiniin. Ilmari Heikkinen osti ison kahvin lisäksi komean viinerin.

Rutiinitapausko? Edelmann kysyi, kun Heikkinen oli saanut nielaistua ensimmäisen haukkauksen viineristä.

Siltähän se näytti, roikkui lähellä rantaa veneen perässä kietoutuneena veneen köyteen, vai oliko raukkaparka yrittänyt sen avulla pysyä pinnalla, en tiedä. Vapa oli vielä kiinni veneen perässä, uistin oli vedessä. Olisikohan potkuri jäänyt kiinni kalaverkkoon, mies meni sitä irrottamaan, repimään irti, ja pullahti itse veteen. Siinä joutui veden varaan ja lopulta hukkui piruparka. Kova kalamieshän se oli, tämän tästä tekoaltaalla uistinta vetämässä, tuttu mies…

Mitä meinaat?

Se oli Kautto, perkele, Maunu Kautto, meidän vanha kunnanlääkäri.

---

SEURAAVANA PÄIVÄNÄ, MAANANTAINA 27. toukokuuta, komisario Edelmann huhki Rovaniemellä liian pieniksi käyneissä verryttelyhousuissa ja valkoisessa T-paidassa jumppasalilla, jossa vedettiin selkävaivoista kärsiville selkäkoulua. Hän oli saanut kehotuksen liittyä selkäkouluun lääkäriltään nyt kun selkä oli tuntunut jonkin aikaa huomattavasti paremmalta. Ennaltaehkäisyksi työterveysaseman lääkäri oli todennut.

Kello oli vähän yli neljä iltapäivällä. Hiki virtasi Edelmannin otsalta ja hänen vaalea tukkansa oli litimärkä. Herrajumala, mies ajatteli, tätä kidutusta vielä yhdeksän kertaa! Sitten hänen kännykkänsä soi, ja mies erkani muista salin takaosaan, johon hän oli jättänyt puhelimensa pyyheliinan alle. Selkäkoulun vetäjänä oleva nuori nainen heitti komisarioon tuiman katseen.

Orjapiiskuri! komisario ajatteli vilkaistessaan naista ennen kuin nosti puhelimen korvalleen. Soittaja oli Toivo Tyrväinen.

Terve Topi, Edelmann sanoi ja pyyhki hikeä otsaltaan pyyheliinaan.

Terve. Keskeytinkö jotain tärkeää? Puuskutatko sinä?

Ei mitään, anna tulla vaan.

Tämä Sodankylän vainaja, Lokan altaalta löydetty, joka tuotiin tänne aamulla.

Niin?

Ehditkö käymään?

Toki. Tämä olikin tässä, voin hyvin lähteä, kun olen käynyt pikaisesti suihkussa. Noudan Fribergin toimistolta mukaan, hän aikoi jäädä sinne pitempään.

Selkäkoulun vetäjän katse oli vähintäänkin yhtä tuima kuin äskenkin, kun Edelmann keräsi kamppeensa ja poistui ovesta pukuhuoneeseen vain runsaan varttitunnin huhkimisen jälkeen.

Kolme varttia myöhemmin hän seisoi ylikonstaapeli Sonja Fribergin kanssa Lapin keskussairaalan patologian osastolla ruumiinavauspöydän ääressä. Pöydällä oli lakanan alla kunnanlääkäri Maunu Kauton ruumis.

Mies on sitten tuotu tänne, Edelmann totesi.

Sodankylän terveyskeskuksesta oli päivystävä käynyt altaalla tekemässä ulkotarkastuksen, mutta kuten vesiruumiin kohdalla yleensä, aina on syytä tehdä avaus oikeuslääketieteellisenä, Tyrväinen vastasi. Hän kohotti kasvojen suojana olevaa lakanaa. Päiväkausia Lokan tekojärvessä lojunut ruumis oli kasvoiltaan kuitenkin lähes muuttumaton, otsa ei kuitenkaan näyttänyt normaalilta.

Toivo Tyrväistä keskusrikospoliisi Rovaniemellä oli käyttänyt jo vuosien ajan oikeuslääketieteellisenä asiantuntijana. Ylilääkäri Toivo Tyrväinen oli esimiestensä, kollegoidensa ja rikospoliisin korkealle arvostama huippuasiantuntija. Komisario Edelmann luotti ystävänsä ammattitaitoon, ja vaikkei Toivo Tyrväinen virallisesti KRP:n henkilöstöön kuulunutkaan, Edelmannilla oli tapana pyrkiä hälyttämään hänet ensimmäisten joukossa rikospaikalle.

Jos ei otsan ruhjetta oteta lukuun, ei miehestä ainakaan vielä ole löytynyt mitään, mikä puhuisi onnettomuutta vastaan.

Entä se otsa? Edelmann kysyi.

Oikein kunnon täräys keskelle otsaa jonkin tyyppisellä astalolla, halkaisija viitisen senttiä. Kaikki kolme siirtyivät lähemmäksi uhrin pääpuolta.

Onko se ollut kuolettava?

Ei. Tajuttomuuden se on varmaan aiheuttanut, otsaluussa on murtumia, joten isku on ollut kova. Ja siinä vaiheessa sydän on vielä lyönyt.

Mies on lopulta hukkunut? Friberg kysyi ja vetäytyi ruumiista kauemmaksi.

Keuhkoissa ei ole vettä, ei myöskään mahalaukussa. Uhri ei ole siten hengittänyt eikä niellyt vettä. Tosin monissa hukkumistapauksissakin keuhkoista löytyy vain kuohumaista vaaleaa materiaalia ja ehkä mutaa, hiekkaa tai muuta hengityksen mukanaan tuomaa.

Mikä hengen sitten vei?

Teen vielä keuhkojen tarkemmat viipaletutkimukset varmuuden vuoksi, mutta arvelen sydänpysähdystä. Näette sitten lopullisesta raportista.

Selvä. Mikä on arviosi kuolinajasta? Edelmann kysyi. Juonteet syvenivät miehen otsalla.

Kolme neljä… ehkä viisi päivää sitten. Ja vielä yksi asia: pari kylkiluuta on poikki.

Sekin vielä. Jos mies on kompuroinut ja kaatunut veneessä, voiko otsan ruhje tulle kaatumisesta pää edellä johonkin paksuun tappiin?

Kaipa se voi, aivan hyvin. Mies on pudonnut koko painollaan jonkin tapin päälle, ehkä. Mutta siinä tapauksessa teidän on löydettävä veneestä joku sopiva tappi.

Ja miten hän siinä tapauksessa olisi saanut kiedottua toisen käsivartensa veneen kiinnitysköyteen, ja sitten päätyä veteen roikkumaan veneen perässä? Friberg pohti ääneen. Hän näki, että Antti Latikainen yritti tavoittaa häntä puhelimella. Latikainen ja Luusua lienevät jo valmiina palaveria varten, hän ajatteli ja vastasi puheluun.

---

PALAVERI ILLALLA KUUDELTA oli lyhyt. Edelmann kertasi Fribergille, Luusualle ja Latikaiselle, mitä Sodankylän tapauksesta tiedettiin. Paikalla piipahti myös Toivo Tyrväinen matkallaan patologiselta osastolta kotiinsa. Porukassa kiersi maanantain Lapin Kansa, jossa oli lyhyt juttu myöhään lauantai-iltana Lokan tekojärvestä hukkuneena löydetystä sodankyläläisestä miehestä.

Onko meidän syytä olettaa, että tämä Kautto kuoli jonkun toisen toimesta? Latikainen kysyi, kun Topi oli lyhyesti kerrannut löydöksensä.

Otsan ruhje ja käsivarren ympärille kietoutunut köysi tuntuvat vaativan lisäselvityksiä, Tyrväinen sanoi. Mutta miten mies joutui veden varaan?

Eli ellei veneestä löydy sopivia kohtia, joihin ruhjeet sopivat, niin… Latikainen jatkoi.

Tohtori Tyrväinen nyökytteli päätään. Sitten mies heilautti kättään kaikille ja poistui.

No niin, Edelmann sanoi hetken kuluttua ja nousi ylös, Huomenaamulla lähdetään Pyssykylään kaikki neljä. Haen kopion ruumiinavauspöytäkirjasta patologiselta mukaan, se on aamulla valmiina. Topi lupasi vielä jonkun pikku yllätyksenkin raporttiin.

Luku 4

SEURAAVANA YÖNÄ KELLON lähestyessä kahtatoista hansikkaat käsiensä suojaksi vetänyt ja tummiin vaatteisiin pukeutunut yöllinen vieras avasi tottuneesti oven lukituksen. Saranat kuitenkin narahtivat hieman hänen aukaistessaan ovea. Hän nosti ovea kahvasta ylöspäin, paino saranoilla keventyi ja ovi aukeni hiljaa. Oli aika astua ripeästi mutta äänettömästi sisään.

Pimeä ei yöllisestä kellonajasta huolimatta ollut, linnut lauloivat Lapin yöttömässä yössä. Hymy kareili huulilla, helppo homma. Auto odotti varmuuden vuoksi turvallisen matkan päässä kauempana, kävelymatka ei muodostunut pitkäksi. Saapuja eteni varovasti seinän vieriä pitkin mahdollisimman kaukana ikkunoista ja veti povitaskustaan esiin jotain. Kenkien päälle vedettyjen paperisten suojien avulla oli turvallista pujahdella huoneesta toiseen löytääkseen etsimänsä. Tähän ei kauan menisi.

Viitisen minuuttia myöhemmin yöllinen vieras oli jo takaisin ulkona lukittuaan sitä ennen oven. Mihinkään ei jäänyt merkkiäkään siitä, että paikalla oli joku käynyt.

Kaikki oli sujunut kuin elokuvissa. Matka jatkui ripeästi kävellen takaisin autolle. Tyytyväisyys tuntui pursuavan rinnasta ulos.

---

"HENGITYSTEISSÄ EI OLE vettä eikä keuhkojen hiussuonistosta löydetä hukkuneelle tyypillisiä mikroskooppisia verenvuotoja" , Sonja Friberg luki ääneen.

Tässä ei vielä ole mitään yllättävää eilisen perusteella, hän sanoi Mondeon pelkääjän paikalta ja piteli edessään tohtori Toivo Tyrväisen laatimaa raporttia. Oli tiistaiaamu, ja hän oli komisario Edelmannin kanssa matkalla Sodankylään. Mondeon takana seurasivat toisella autolla Luusua ja Latikainen.

Se tulee vähän myöhemmin, luehan eteenpäin, Edelmann sanoi. Hän ajoi Nelostietä pohjoiseen ja ohitti juuri Kemijärvelle lähtevän tien risteyksen Vikajärven kohdalla.

" Merkkejä terävästä ulkoisesta väkivallasta ei ole, mutta hyvin voimakasta tylppää ulkoista väkivaltaa on kohdistettu uhrin vielä ollessa elossa otsaan, ja se on voinut tulla astalolla lyömisestä tai uhrin kaatuessa ja lyödessä otsansa johonkin sopivan kokoiseen tappiin. Eri puolille vartaloa uhri on saanut useita vähäisempiä ruhjeita, mutta ne ovat tulleet sydämen pysähtymisen jälkeen. Ne on voinut aiheuttaa esimerkiksi ruumiin törmäily rantakiviin tai vedessä kelluviin puunrunkoihin ja -oksiin.

" Mahalaukussa on osittain sulamatonta ruokaa, mm. tummaa leipää, keitettyä kananmunaa ja puuroa, mikä viittaa siihen, että uhri oli syönyt aamiaista korkeintaan neljä viisi tuntia ennen kuolemaansa. Mahan sisällön säilymistä on auttanut kylmä, vain muutaman asteen lämpöinen järvivesi, mutta mahalaukussa ei itse järvivettä ole, eli uhri ei sitä ole niellyt.

" Kaksi vasemman puolen kylkiluuta on poikki. Vasemman käden pikkusormi on pahoin sijoiltaan. Sormi on vääntynyt ylöspäin niin voimakkaasti, että nivel on hajonnut, mutta sormi on lopulta jäänyt lähes normaaliasentoon. Vamman laatu varmistettu röntgenillä. ─ ─ Ruumiin mätänemisen ja turpoamisen hidastumista ja siten ruumiin ulkonäön säilymistä lähes normaalin näköisenä on edesauttanut kylmä järvivesi ─ ─ lautumat ovat tyypillisissä paikoissa ja varsin punaisia väriltään, mikä ei ole poikkeuksellista kylmässä vedessä olleelle vesiruumiille ─ ─ lopullinen kuolinsyy on äkillinen sydämen ja hengityksen pysähtyminen ilman veden hengittämistä, mikä on todennäköisesti aiheutunut rajuna heijasteena nenän limakalvoihin sekä käsivarsien, pään, kasvojen ja kaulan alueen ihon