Länsirajan tarinoita.: Petsanmäestä Kalkkuun. Kalkun ja ympäristön historiaa

By Matti Vuorikoski

Kalkku on Tampereen kaupungin läntisin kaupunginosa. Kalkku, joka aiemmin tunnettiin nimellä Petsanmäki, sijoittuu Myllypuron maisemiin. Petsanmäkeä oli vain länsirannalla, mutta nykyisin Kalkku on laajentunut myös itään Myllypurosta Kalkun- ja Musta-vuoren alueille.

Historiallisesti Kalkun alue on kuulunut Pirkkalan pitäjän Harjun jakokunnan Pitkäniemen kylään. Kylässä on ollut sekä Pitkäniemen että Villilän talon maita. Pysyvä asutus Kalkkuun tuli vasta ensim-mäisen torpan myötä 1831. Ensimmäiset asukkaat paikalla olivat jo kivikaudella Suomusjärven kulttuurin varhaisvaiheessa, 8. vuosituhannen lopulla tai seuraavan vuosituhannen alussa. Asuinpaikastaan nykyisen Nokian rajan tuntumassa he saattoivat tähystää Pyhäjärven selälle ja tarkkailla vieressä virtaavaa mahtavaa Myllypuroa, joka vuosituhansien kuluessa on mahtavasta virrasta kutistunut pikku puroksi.

Kalkkua ei voi ajatella vain Myllypuron varrella sijaitsevana alueena, vaan sen historiaan kuuluu olennaisesti myös lähiympäristö. Keskeisimpinä vanhat Pitkäniemen ja Villilän kylät, mutta ei pidä unohtaa myöskään Raholaa ja Kaarilaa, jotka ova lähinaapureita ja ovat osaltaan vaikuttaneet alueen kehitykseen vuosisatojen ajan. Siten Kalkun historia on myös sen lähinaapureiden historiaa.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Jan 4, 2018
• ISBN: 9789515688613

Matti Vuorikoski

Matti Vuorikoski on tamperelainen tietokirjailija, joka on kirjoittanut useita teoksia kylä- järjestöhistoriasta sekä kansanperinteestä. Uusin teos käsittelee yrityshistoriaa.

Book preview

Kiviniemen torpan päärakennus 1890-luvulta. Rakennus purettiin 1960-luvun alkuvuosina. Kuva: Pentti Nikulan kuva-arkisto.

Kalkku muodostui alkuaan Myllyron länsipuolella sijaitsevalle alueelle kuuluen Pitkäniemen kylään. Alueella sijaitsi Pitkäniemen talon niittyjä ainakin 1600-luvun jälkipuoliskolta lähtien, mutta oli muutoin asumatonta lähes 1800-luvun puoliväliin saakka. Ensimmäinen torppa perustettiin vuonna 1831 ja toinen vasta pari vuosikymmentä myöhemmin vuonna 1851. Kolmas torppa, oikeammin mäkitupa, ilmaantui vasta vuonna 1870. Nämä kolme torppaa, Kiviniemi, Myllymäki ja Pikku-Kiviniemi muodostivat kulmakunnan, josta käytettiin nimitystä Töllikylä.

Sisällysluettelo

LUKIJALLE

TUTKIMUSAIHEESTA

Kaupunginosahistoria tutkimuskohteena

Muistitieto historian lähteenä

HENKILÖNIMISTÄ

KALKUN NIMESTÄ

ALUEEN VARHAISVAIHEET

Jääkausien aika ja jäätikön häviäminen

Pyynikinharjulta Maatialan harjulle

VÄESTÖN KEHITYS ESIHISTORIALLISELLA AJALLA

Esihistorialliset löydöt

PITKÄNIEMEN KYLÄN ESIHISTORIALLISET ASUINPAIKAT

Ristamanpuisto

Pitkäniemi

VARHAISEMPI KÄSITYS

KESKIAIKAISEN PIRKKALAN PITÄJÄNHALLINTO.

ASUTUS, MAANOMISTUS JA JAKOKUNNAT

Asutuksen kehitys

Torpparilaitos

PITKÄNIEMEN KYLÄ JA TALO

Pitkäniemi I

Pitkäniemi II

Pitkäniemi III

Pitkäniemi IV

Pitkäniemen puustelli

PITKÄNIEMEN KYLÄN TORPAT

Maaveräjä

Kivimäki

Kiviniemi

Pikku-Kiviniemi

Myllymäki

VILLILÄN KYLÄ JA TALO

Ala-Villilä

Ylä-Villilä

Villilän torpat

Kankaansyrjä

Kankaanpää

Suonsyrjä

Radakisto

Lammi

Pajamäki.

Pakkala

Nurmelin

RAHOLAN KYLÄ JA TALOT

Ippinen

Hannula

Jurvala

Raholan talo

KAARILAN KYLÄ

Kaarila

MUISTOJA KÄRÄJÄPAIKOISTA

Käräjäpaikkoja

Käräjätörmä

Käräjämäki

Likokallio

Käärmeiden käräjät

HIIDENHAUTA – TAPPARAMÄKI – KUNINGASHAUTA

Tapparamäen aurinkosuuntaukset

HARJU

Harjun markkinat

Harjun kaupunkisuunnitelma

Harjun kirkko

AHLMANNIN KOULU

KALKKU SODASSA

Davidin kapina

Nuijasota

Isonvihan ja pikkuvihan aika

Suomen sota 1808–1809

Sisällissota Pitkäniemessä ja Villilässä

PITKÄNIEMEN SAIRAALA

POIKKEUSAIKOJA PITKÄNIEMESSÄ

Pitkäniemi sisällissodassa

SOTAVUODET 1939–1945

Jatkosota

PITKÄNIEMEN KIRKKO JA HAUTAUSMAA

Pitkäniemen hautakappelit

Hautausten lopettaminen ja kunnostus puistoksi

Hautausmaan kummitukset

MYLLYPURO

MYLLYPURON LUONNONSUOJELUALUE

MYLLYT

KALKUN MYLLYT

Myllypirtti

Jalkamyllyn rakenne

Tilketehdas

TIET JA LIIKENNE

RAUTATIEN RAKENTAMINEN

Porin rata

KALKUN KENTTÄLINNOITUS

Kolme puolustuslinjaa

Kalkun linnoittaminen

Kalkun–Mustavuoren linnoitusrakenteet

Puolustusasemat

MUUT LINNOITUSRAKENTEET

Piikkilankaesteet

Konekivääriasemat

Tähystysasemat

Tykkien tuliasemat

Linnoituksen liikenneyhteydet

Yhdystiet

Puhelinverkko

Suojatilat ja suojahuoneet

Majoitus

Rakentaminen

Linnoituksen nykyisyys

KALKUN HISTORIALLISTA PAIKANNIMISTÖÄ

Teollisuusalue

Myllypuron varsi

Kalkun harjut

Teollisuusalue

Myllypuron varsi

Kalkun harjut

PETSANMÄKI – KALKKU

Aika ennen asemakaavaa

Varhaisempi rakennuskanta

Paavo Halme – Betanian vesi

Vuorimäki

Malmbergin talo

LIITTÄMINEN TAMPEREESEEN

Kalkun kaavoitus ja rakentaminen

Alueen tiestö ja vesihuolto

Kalkun nimeäminen

Rakennustyöt alkavat

Myllypuro

Mustavuoren alue

Kalkunvuori

LÄNTISTEN LIITOSALUEIDEN LIIKENNE

Ensimmäiset yritykset

Liikenne vakiintuu

JULKINEN LIIKENNE

Juna

Linja-auto

KALKUN YRITYKSIÄ

Puolustusvoimien Autovarikko

Sotavankileiri

Väärinkäytöksiä sodan jälkeen

Luolasto

Huutokaupat

Henkilöstön asunnot

SAKO OY

Punaisen Ristin logistiikkakeskus

Kaipion kassakaappitehdas

KAUPAT JA MUUT PALVELUT

Ratakiston kauppa ja huvila.

Mäkelän kauppa

Peltosen kauppa

Selinin kauppa

Virtasen kauppa

Aromabaari

Kioski

Voima

Tammelan meijeriliike

Sinkkosen kauppa

Leppäsen puu

Posti

Koulut ja päiväkodit

Neuvola

Seurakunta

KALKUN YHDISTYKSET

Kalkun urheilijat

Kalkun omakotiyhdistys

Suomi-Neuvostoliitto seuran Kalkun osasto r.y

Henkilöhakemisto

LÄHTEET

Daniel Hall. Pirkkalan pitäjänkartta 1770. Kalkku oli vielä asumatonta aluetta. Siellä sijaitsi Pitkäniemen sotilasvirkatalon niittyjä ja mylly.

Pirkkala XXX XX 22-23. Ote senaatin kartastosta vuodelta 1909. Senaatin kartastoiksi kutsutaan Venäjän armeijan topografisten joukkojen 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa mittakaavassa 1:21 000 laatimia Etelä-Suomen karttoja. Autonomian ajalla yksityiskohtaisia maastonkorkeuksia koskevia tietoja sisältäneiden karttojen laatiminen ja valmistus oli keskitetty Venäjän sotilasviranomaisille. Tällaiset topografiset kartat olivat sotilaallisen merkityksensä vuoksi salassa pidettäviä.

Lukijalle

Kalkun kaupunginosa¹ on Tampereen läntisin kaupunginosa, josta on keskustaan matkaa noin kymmenen kilometriä. Kalkun rakentaminen aloitettiin sotien pahentaman asuntopulan vuoksi 1940-luvun lopulla, ja pitkään Kalkku säilyikin lähinnä 1950–1960-lukujen pientaloalueena, kunnes Kalkun ja Raholan välille jakautuvalle Kalkunvuorelle alettiin 2000-luvulla rakentaa uutta asuinaluetta.

Historiallisesti Kalkku, joka aiemmin tunnettiin nimellä Petsanmäki, kuuluu Vanhan Pirkkalan pitäjän Pitkäniemen ja Villilän kyliin ja Harjun jakokuntaan. Kalkun torpat rakennettiin Pitkäniemen kylään ja Pitkäniemen sotilasvirkatalon maille.

Kalkku sinänsä on varsin pieni alue, joka asutettiin varsin myöhään. Siten historiallinen mielenkiinto ei kohdistu pelkästään Kalkkuun, vaan myös sen lähialueille niin Pitkäniemen, kuin Villilän, Raholan ja osin myös Kaarilan kyliin. Maantieteellisenä rajauksena on lännessä Pitkäniemen kylän raja, joka on Nokian puolella. Pohjoisena rajauksena toimii Porin rata ja idässä Kaarilan kylä. Teoksessa käsitelty historia on rajattu päättymään 1970-lukuun. Rajaus jättää ulkopuolella alueen sen jälkeisen kehityksen. Kyseessä on niin läheinen historia, että ei ollut tarkoituksenmukaista ottaa sitä mukaan tähän teokseen.

Työtäni on tukenut Kalkun omakotiyhdistys ja lukuisat yksityishenkilöt, jotka ovat auliisti kertoneet muistojaan alueen historiasta. Omakotiyhdistys on auliisti auttanut tavoittamaan näitä henkilöitä. Esitän kiitokseni kaikille niille henkilöille ja tahoille, jotka ovat auttaneet minua työssäni.

Kalkussa marraskuussa 2017

Matti Vuorikoski

---

¹ Kaupunginosa on nimitys kaupungin virallisessa kaavassa määritellylle kunnanosalle.

Tutkimusaiheesta

Kaupunginosa on sinänsä hieman ongelmallinen käsite. Sen voidaan ajatella olevan ainakin etäistä sukua kyläkäsitteelle varsinkin, kun historiallisena taustana usein on kylä. Kaupunginosa muodostaa kunnan osa-alueen, jotka muodostuvat kunnan itsensä määrittelemistä toiminnallisista aluekokonaisuuksista. Aluejako on suhteellisen pysyvä, mutta kunnilla on kuitenkin mahdollisuus tarkistaa osa-aluejakonsa kerran vuodessa.

Kaupunginosan nimi ja raja vahvistetaan asemakaavassa. Muuta tapaa siihen ei ole. Tampereen tapauksessa tämä merkitsee sitä, että siirryttäessä keskustan ulkopuolelle asemakaavoilla vahvistetuista rajoista ei enää muodostu eheitä alueita.

Tampere käyttää aluejakonsa määrittelyyn kolmitasoista aluejakoa: suuralueet, suunnittelualueet ja tilastoalueet. Tampereella tilastoalueet ovat noudatelleet asemakaavassa vahvistettuja kaupunginosien rajoja. Kaupungin kasvaessa rajoja on kuitenkin jouduttu tarkistamaan. Käytännössä asemakaavan mukaista koko kaupungin kattavaa kaupunginosajakoa ei ole olemassa, joskin kunnan tilastoaluejakoa voidaan käyttää korvikkeena. Niinpä nykyinen Kalkkukin voidaan määritellä Kalkku-nimisenä suunnittelualueena.

Tässä teoksessa käsitellään Kalkun historiaa, joten pelkästään nykyiseen suunnittelualueeseen pitäytyminen antaisi kovin vajavaisen kuvan alueesta. Nykyisen Kalkun historiallisen taustan muodostavat Harjun jakokunta sekä Pitkäniemen ja Villilän kylät. Siten viime kädessä kyseessä on näiden kylien historia .

Suunnittelualueella on selkeät rajat, mutta asukkaiden mielessä rajat saattavat poiketa suunnittelualueen rajoista. Asukkaiden mielessä Kalkun ja Raholan raja on häilyvä. Itäisempi osa Mustavuoresta kuuluu Raholaan, mutta hiihtomäki luetaan jo selvästi Kalkkuun. Suunnittelualueena se kuitenkin kuuluu Villilään ja välittömästi hiihtomäen pohjoispuolella olevat juoksuhaudat puolestaan Kalkkuun.

Kalkun suunnittelualueen rajat.

Aikaisemmin Myllypurosta länteen sijaitseva alue tunnettiin nimellä Petsanmäki. Alkuaan kyseessä oli alueella sijainnut yhteispelto. Petsanmäkenä pidettiin erityisesti alueen metsämaata, joka sijoittui nykyisen Juuselankadun suunnalle. Laajimmillaan Petsanmäen katsottiin ulottuvan Myllyojasta nykyisen Nokian rajaan ja kuului Pitkäniemen kylään ja Pitkäniemen maihin. Petsanmäen ja radan pohjoispuolella oleva alue kuului Villilän kylään. Alue Myllypurosta itään – nykyinen Kalkunvuoren asuinalue – kuului sekin Villilään. Kalkun kaupunginosa nimen alue sai, kun asemakaava vahvistettiin vuonna 1944. Nimi Kalkku on otettu Kalkun vuoresta.

1890-luvun alussa oli nykyisen Pitkäniemen sairaalan paikalla kruununvirkatalo eli puustelli. Sotilasvirkatalona se oli menettänyt merkityksensä jo 1800-luvun alkupuolella, kun Suomi liitettiin Venäjään ja ruotujärjestelmä lakkautettiin. Pitkäniemi oli kuitenkin edelleen kruunun omaisuutta ja se oli vuokrattu. Torpansopimuksetkin teki vuokraaja, eikä kruunu. Lähellä Kalkun entistä rautatieseisaketta sijaitsi kolme Pitkäniemen puustellin torppaa: Kiviniemi, Pikku-Kiviniemi ja Myllymäki. Näitä kolmea torppaa nimitettiin yhteisellä nimellä Töllikyläksi. Näistä etelään, enemmän Myllypuron varrella sijaitsi Myllykylä.

Kaupunginosahistoria tutkimuskohteena

Paikallishistorian tutkimus on Suomen historiantutkimuksen vanhin erikoisala ja historian harrastuksen suosituimpia kohteita. Paikallishistorioitten kirjoittaminen juontaa jo 1600- ja 1700-luvuilta. Tutkimuskohteen pienimpänä kohteena pidettiin pitkään kuitenkin pitäjää.

Kylätutkimus, johon kaupunginosahistoriakin kuuluu, tavoitteenaan täydentää paikallishistorioiden antamaa kuvaa pienistä yhteisöistä on puolestaan varsin uusi paikallishistorian osa alue. Siitä on 1970-luvulta lähtien kuitenkin tullut varsin suosittu niin tieteentekijöiden kuin kotiseutuihmistenkin keskuudessa. Varsinaista historiatieteellistä tutkimusta on kylistä tehty varsin vähän. Runsaimmin kylähistorioita ovat kirjoittaneet paikallishistorian harrastajat. Teosten luonne on vaihdellut muistelmateoksista hyvinkin perusteellisiin kylän historiallisten vaiheiden selvittelyihin

Kylätutkimuksen ongelmana tieteellisestä näkökulmasta on kohteen pienuus. Kylätutkimuksen avulla saadaan kyllä läpileikkaus tietyn ajankohdan oloista ja lyhyen aikavälin muutoksistakin. Suurempien ja pidempien kehityslinjojen hahmottaminen perustuu kuitenkin suurempaan yksikköön – pitäjään. Kylä, vielä vähemmän kaupunginosa, ei ole irrallaan suuremmasta yksiköstä ja yhteiskunnallisten muutosten moottori on kylää laajempi yksikkö. Toisaalta, pitäjä on jo liian laaja yksikkö vaikkapa väestön geneologisen polveutumisen tutkimiseen, mutta kylän kokoisessa yksikössä se on tehtävissä, joskaan se ei ole tämän teoksen tavoite. Sosiaalihistoriankin kannalta kylä on sopiva yksikkö. Menneisyydessä kylä oli ihmisille sekä konkreettisin että läheisin yhteisö, joka koettiin läheisemmäksi kuin kunta tai seurakunta.

Lähteiden osalta kylätutkimuksen tekeminen on ongelmallista. Kunta tai seurakunta on yleensä lähteiden pienin yksikkö. Yksittäistä kylää koskevien tietojen löytäminen lähteistä vaatii yleensä koko aineiston läpikäymisen. Siten kylätutkimuksen lähdeaineiston kerääminen vaatii oikeastaan vielä enemmän työtä kuin seurakuntaa tai pitäjää käsittelevä tutkimus.

Kalkusta tai sen edeltäjistä Pitkäniemen ja Villilän kylistä ei pelkästään niitä koskien ole aikaisemmin kirjoitettu kirjaa. Tampereen kaupunginosakirjoja on alueen naapureista kirjoitettu, mutta niiden luonne ei ole varsinainen historiankirjoitus.

Muistitieto historian lähteenä

Yksi merkittävä lähde on muistitieto ja suullinen historia. Käsitteet ovat läheistä sukua toisilleen, vaikkakaan ne eivät ole aivan sama asia, sillä menneisyyttä koskevaa muistitietoa voidaan kerätä muutenkin kuin suullisesti. Tässä yhteydessä muistitieto perustuu sekä kirjalliseen aineistoon että suullisiin haastatteluihin.

Muistitiedon erityisyys on siinä, että se kertoo enemmän tapahtumien merkityksestä kuin itse tapahtumista. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei muistitieto pyrkisi totuuden etsimiseen. Puhujan subjektiivisuus on se ainutlaatuinen ja arvokas elementti, jonka suulliset lähteet voivat tarjota ja jota millään muilla lähteillä ei ole samassa määrin. Jos muistelija näkee ja kertoo asian tietyllä tavalla, sen vaikutus voi olla todellinen, vaikkei totuus olikaan yksityiskohdissaan täsmällinen.

Subjektiivisuus kuuluu historiantutkimukseen samalla tavalla kuin selvät faktat. Se, mihin kertojat uskovat, on historiallinen tosiasia samalla tavalla kuin se, mitä todella tapahtui. Muistelijan oma kokemus menneestä ei ole väärä, vaikka se ei olisi aivan oikein muistettu ja aukoton

Muistitiedon käyttöön lähdemateriaalina sisältyy toki ongelmia, kuten mihin hyvänsä materiaaliin. Menneisyyden voidaan katsoa olevan sosiaalisesti rakentunutta, tietyssä historiallisessa asiayhteydessä, historiakontekstissa, tuotettua tulkintaa.

Muistitietohistorian yhteydessä puhutaan sosiaalisesta tai kollektiivisesta muistista, joilla tarkoitetaan jonkin tietyn yhteisön tai yhteiskunnallisen ryhmän ylläpitämiä historiantulkintoja sekä niitä yhteisöllisiä tapoja, joilla näitä tulkintoja ylläpidetään. Yksilöllinen ja kollektiivinen ovat toisistaan riippuvaisia. Yhteisö antaa muistelemiselle yleisiä ohjenuoria säädellen muistelu- ja muistamistapoja ja määrittää, mitkä asiat ovat muistamisen arvoisia. Muisteleva yksilö on siten riippuvainen yhteisöstä.

Muistelu voi ulottua hyvinkin kauas menneisyyteen sisältäen sekä yksilöllistä että jaettua tietoa kokemuksista. Yksilö saattaa muistaa myös sellaista, mikä ei ole alun perin liittynyt hänen omaan henkilökohtaiseen kokemuspiiriinsä; julkinen muisteluperinne voi elää omiin muistoihimme sekoittuneena. Muistoille on tyypillistä kiteytyminen ja yksinkertaistuminen, mutta toisaalta muisti toimii myös valikoiden, jolloin se saattaa jättää jotain muistin ulkopuolelle. Vastaavasti muistelija voi muistaa menneestä myös sellaisia asioita, joita ei oikeasti koskaan tapahtunut.

Henkilönimistä

Teoksessa käytetään historiallisia nimiä, joiden normaalistaminen nykymuotoon tuottaa omat ongelmansa. Kaikki kirkonkirjat laadittiin 1860-luvulle saakka ruotsiksi ja latinaksi, joskus myös ranskalaiseen tai saksalaiseen asuun. Asiakirjat laadittiin keskushallinnolta saatujen ohjeiden ja kaavojen mukaisesti. Kirjureille ja papeille opetettiin tavat kirjata suomalaisten nimet sekä hallinnon vaatimalla kielellä että siinä muodossa ja järjestyksessä, kuin asiakirjat ja kieli edellyttivät.

Nykyinen suomalainen yhtenäinen nimikäytäntö syntyi vasta 1800- ja 1900-lukujen vaihteen molemmin puolin ja muodostettiin suku- ja etunimilaeiksi vasta itsenäisyyden aikana. Varhemmin kansanomaisia tapoja varsinkin lisä- ja sukunimien osalta oli runsaasti etunimikäytännön ollessa yhtenäisempää. Pappien ja kirjurien piti tallentaa nimet omien kaavojensa mukaan. Se vaati melkoista taitoa, sillä kansankieliset nimien ilmiasut olivat runsaat ja vaihtelevat. Etunimien osalta pitääkin erottaa yhtäältä itse nimi ja toisaalta nimen asiakirjaan viety kirjoitusasu. Ne ovat kaksi eri asiaa.

Etunimien käytössä ja kirjaamisessa voidaan erottaa erilaisia jaksoja. Ensimmäisen jakson muodostaa nimien käyttö keskiajalta kirkonkirjojen alkuun. Suuri osa keskiaikaisesta nimistöstä hävisi tultaessa 1500-luvulle, eikä tätä paikallisnimistöä esiinny tässä teoksessa.

Ensimmäinen suomalaisille tarkoitettu almanakka ilmestyi vuonna 1608 ruotsiksi ja 1705 suomeksi. Eivät silloiset almanakat mitään nimipäiväkalentereita olleet, mutta ne kuitenkin vaikuttivat nimikäytäntöön. Tällä ajanjaksolla esiintyy asiakirjoissa ruotsinkielisten ja muiden ei-suomalaisten nimiasujen ohessa jonkin verran myös suomalaisia nimiasuja, jotka yleensä ovat kansanomaisia. Ongelmia aiheutuu siitä, että henkilöstä on voitu käyttää kahta erilaista suomalaista nimivarianttia. Kirjuri on saattanut kuulla nimen suomalaisasussa, mutta ei ole osannutkaan ruotsintaa sitä ja on siksi kirjannut joskus kuulemansa kansanomaisen muodon, joskus olettamansa virallisen suomalaisasun. Kirjurienkin taidot vaihtelivat.

On myös saattanut käydä niin, että henkilö on itse antanut eri kerroilla nimensä eri muodossa: joskus kansanomaisessa, joskus olettamassaan suomalaisessa normaaliasussa. Aina ei ole niinkään yksinkertaista päätellä esiin tulevasta nimiasusta sen normaaliasua. Tätä nimiaineistoa esiintyy myös tässä teoksessa.

Toisen jakson muodostaa kirkonkirjojen ruotsinkielinen jakso 1870–1880 luvuille. Tänä aikana nimet ovat asiakirjoissa lähes yksinomaan ruotsiksi, joskin joskus näkyy myös latinalaisia asuja. Ranskalaiset ja saksalaiset asut ovat jo lähes täysin poistuneet. Erilaisia kirjoitusasuja samankin henkilön nimestä on edelleen runsaasti. Tämän jakson nimiä teoksessa esiintyy runsaasti.

Teoksessa henkilöiden etunimien kirjoitusasut on normaalistettu suomenkieliseen yleisasuunsa². Tämä ei takaa sitä, että asianomaisesta on käytetty juuri kyseistä muotoa. Käytännöstä on poikettu silloin, kun tosiasiallisesti käytetty muoto on tiedossa. Samakantaisista nimistä käytetään aina samaa asua nimen esiintymisajasta riippumatta. Joskus on vaikea päätellä, mikä olisi nimen kansanomainen suomalaisasu tai se on niin lähellä sitä, että nimeä on saatettu käyttää sellaisenaankin. Näissä tapauksissa nimi on jätetty alkuperäisasuunsa.

Lähdeteoksissa olevia nimiä käytetään siinä muodossa, kuin ne kyseisessä teoksessa ovat, eikä niitä ole normaalistettu. Tästä saattaa seurata ristiriitaa esimerkiksi lähdeteosten ja käyttämieni kirkollisten lähteiden osalta. Varsinkin vanhemmissa lähdeteoksissa nimi on saatettu normaalistaa eri tavalla, kuin mitä itse olen tehnyt. Tekstissä nimi on ensimmäisen kerran esiintyessään ensin normaalistetussa suomenkielisessä muodossa ja lähteen mukaisessa muodossa suluissa ja sen jälkeen esiintyessään vain normaalistetussa muodossa. Henkilöhakemistossa nimet ovat normaalistetussa muodossa. Talojen ja torppien asukkaita ei ole erikseen kirjattu nimiluetteloon. Kirkonkirjoissa ja muissa arkistolähteissä nimi saattaa esiintyä vaihtelevassa kirjoitusasussa. Olen pyrkinyt käyttämään niistä yleisintä, mutta se ei takaa sitä, että nimeä olisi käytetty juuri siinä muodossa. Poikkeavista muodoista on maininta vain, jos sillä on asian kannalta merkitystä esimerkiksi tunnistuksen kannalta

---

² Useimmat nimet ovat suomalaisten henkilöiden nimiä riippumatta siitä, ovatko he puhuneet suomea. Esimerkiksi kartanoiden omistajat eivät varhaisempina aikoina välttämättä puhuneet suomea, vaikka taustaltaan olivatkin suomalaisia.

Kalkun nimestä