Maailman raunioilta
5/5
()
About this ebook
Mika Hämäläinen
Mä oon Mika Hämäläinen, olen tohtoriopiskelijana kieliteknologiassa Helsingin yliopistossa. Mulla on filosofian maisterin paperit espanjalaisesta filologiasta samaisesta yliopistosta. Filologian lisäksi opiskelin tietojenkäsittelytiedettä, sosiaalipsykologiaa ja kognitiotiedettä. Pidän viikoittaista blogia osoitteessa https://mikalikes.men
Related to Maailman raunioilta
Related ebooks
Pohjoistullin tyttösakki Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKoiranelämää Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsElämäni Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsHerra johtaja Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsTerveisin Marja!: Yökävelijä - Kertomuksia eri vuosikymmeniltä Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsIsäni koti Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsYlös orjuudesta Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsDavid Copperfield I David Copperfield nuoremman elämäkertomus ja kokemukset Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsViestini menneiltä sukupolvilta Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSinisen kammarin uni: - Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKosken tytär Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsMeritien maa Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsAarresaari Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsPurppurakuun yö: Tukaanitrilogia Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsNuorin veli Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsPikakuvia 1867 katovuodesta ja sen seurauksista Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsChikago: Nykyajan romaani Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsMaanantaisyndrooma Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsJungmannina purjelaivalla Amerikkaan: Merimiehen seikkailut merellä ja maalla Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKuolemattomat Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSinisilmä Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsTilapäisesti kuolematon: Ensimmäinen Rating: 0 out of 5 stars0 ratings"Vaikka kokee, eipä hylkää herra": Tosikuvaus erään kansanlapsen elämäntaistelusta Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsNuoren tytön elämäntarina Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKetunkiven Eeva Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKuusten juurella Romaani Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSyrjäkylän kasvatti.blogi.fi: Elämä hallitussa sivuluisussa Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKittyn päiväkirja Kuvauksia hengellisistä liikkeistä Englannissa viime vuosisadan keski-ajoilla Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsJoulupukki tulee kohta: Runoja Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsMierolaisen tie Rating: 0 out of 5 stars0 ratings
Reviews for Maailman raunioilta
1 rating0 reviews
Book preview
Maailman raunioilta - Mika Hämäläinen
Maailman raunioilta
Nimiösivu
Prologi
Päivä, joka muutti elämiä
Syntymäoikeus
Tie arkkiin
Vihan siemenet
Mies, joka jäi taakse
Tärkeän tytön tärkeä päivä
Sankarin hautajaiset
Aurinkoinen päivä järvellä
Pohjalta huipulle
Menneisyyttä vailla
Puhdistavat liekit
Annabellen salaisuus
Mikä lopulta on tärkeää
Rakas mieheni
Epilogi
Valmistusmerkinnät
Omistan kirjan äidilleni, Irma Hämäläiselle, joka nukkui pois ollessani vain 14 vuotias.
Prologi
Maapallo oli kestokykynsä äärirajoilla. Globaalit ympäristöongelmat olivat pahoja jo 2000-luvun alussa, mutta vuosisadan lopulla käyty kolmas maailman sota sai tilanteen riistäytymään käsistä. Sodassa tärkeintä oli vastustajan kukistaminen, ei ympäristön suojelu.
Sodan päätyttyä oli selvää, ettei planeettaamme enää voitu rakentaa uudelleen. Valtaosa metsistä oli palanut maan tasalle, pommituksessa tuhoutuneet ydinvoimalat olivat muuttaneet laajoja maa-alueita hedelmättömiksi ja vesistöt olivat täynnä biologisissa aseissa käytettyjä myrkkyjä.
Ainoa vaihtoehto oli pakomatka avaruuteen. Sodan aikana kehitelty hävittäjä- ja ohjusteknologia nousivat arvoon arvaamattomaan avaruusvalloitushankkeessa. Ongelmaksi kuitenkin nousi se, että lähin mahdollisesti elinkelpoinen planeetta sijaitsi 15 valovuoden päässä - tutkimusryhmän lähettämiseen ei siis ollut aikaa.
Jokaiselle mantereelle annettiin tehtäväksi rakentaa oma arkki. Arkkien suunnitelmat olivat yhteisesti hyväksyttyjä, ja jokaiseen arkkiin tulisi ihmisiä kaikilta mantereilta, mikä takaisi geneettisen moninaisuuden, ja parantaisi populaation selviämismahdollisuuksia yli vuosisadan kestävällä avaruusmatkalla. Yksi ratkaiseva ero arkeilla kuitenkin oli; kukin matkustaisi kohti omaa tähteään, kohti omaa uutta kotiplaneettaansa. Syy tähän oli yksinkertainen. Kukaan ei voinut tietää varmasti, mitkä planeetat olivat elinkelpoisia ihmiselle, joten jakautuminen useaan ryhmään edisti mahdollisuuksia selviytyä.
Vaikka maailman väkiluku olikin laskenut roimasti tuhoisan sodan seurauksena, oli selvää, etteivät kaikki mahtuisi massiivisiin avaruusarkkeihin. Osan oli jäätävä riutuvalle planeetalle, muuta heitäkään ei unohdettaisi. Arkkien lähdettyä omassa aurinkokunnassamme aloitettaisiin mars- ja kuuprojektit, joiden tarkoitus olisi siirtää asutusta hiljalleen kyseisille taivaankappaleille. Näiden projektien onnistumista pidettiin epätodennäköisempänä, sillä maapallon elinolot olivat muuttuneet todella ankariksi, joten maapallolta oli päästävä pois niin nopeasti kuin mahdollista. Tukikohtien rakentaminen marssiin ja kuuhun olisi kuitenkin pitkälle riippuvaista maapallolta toimitetuista materiaaleista ja elintarvikkeista, ennen kuin rakennushankkeet olisivat edenneet tarpeeksi pitkälle ollakseen riittävän omavaraisia.
Suurin panostus kohdistui siis arkkeihin, joiden rakentaminen oli ensimmäinen kollektiivisesti kaikkia maailman ihmisiä yhdistävä hanke. Jokainen ihminen vähintään tunsi jonkun, joka oli tavalla tai toisella mukana hankkeessa. Jotta kaikki saataisiin puhaltamaan yhteen hiileen, päätettiin, että kaikki halukkaat voisivat osallistua arvontaan, jolla valittaisiin, ketkä pääsevät mukaan matkalle. Tällä haluttiin viestiä sitä, ettei kaikkein köyhimpiä ihmisiä käytetty rakentamaan pakoalusta rikkaalle eliitille, joka pelastuisi työväenluokan jäädessä maapallon kurjiin oloihin. Arvottujen onnekkaiden lisäksi jokaiseen arkkiin lähtisi koulutettu miehistö, jonka tehtävä olisi varmistaa se, että arkit pääsisivät määränpäähänsä.
Päivä, joka muutti elämiä
Herätyskello soi ivallisesti aamukuudelta. Löntystelin keittiöön Victorin jäädessä vielä sänkyyn nukkumaan. Tänään on perjantai, eli se päivä viikosta, jolloin tekisi eniten mieli soittaa töihin ja sanoa, etten pääse tulemaan, ja painua takaisin pehkuihin. Pistin kuitenkin tavalliseen tapaani kahvin porisemaan, sillä tiesin, että kupposen jälkeen jaksan paremmin lähteä bussipysäkkiä kohti, ja aloittaa työpäiväni tehtaalla. Ovelta käännyin ympäri katsomaan Victorin suuntaan. Mokomakin onnenpekka, kun hänellä ei ole aamuherätyksiä.
Päästyäni töihin pomo ilmoitti, että koko viikon työstämämme seinusosat on saatava valmiiksi tänään, jotta ne voidaan toimittaa kiertoradalle. Tämä merkitsi sitä, että tänään kaikkien oli suurella todennäköisyydellä jäätävä ylitöihin, tai muutoin arkin rakentaminen avaruudessa viivästyisi. Arkit kun ovat näes elementtirakenteisia. Niin kookkaat alukset on koottava suoraan avaruudessa, koska valmiina sellaista alusta ei saisi ylös maan ilmakehästä, vaikka miten yrittäisi. Niinpä elementtitoimitusten on lähdettävä tehtaaltamme ajoissa, jotta avaruuden elementtiasentajat eivät joutuisi pyörittelemään näppejään.
Välillä mietin, kuka näistä aikatauluista oikein päättää, sillä tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun piti saada yhtäkkiä kiireellä valmista. Vielä eilen meillä oli sellainen käsitys, että toimitus tapahtuisi vasta tiistaina aamulla, jolloin meillä olisi kokonainen maanantai vielä aikaa saada seinät valmiiksi. Noh, nyt ollaan taas tässä tilanteessa, joten ei muuta kuin vasaraa heilumaan.
Ruokiksella heitimme läppää, siitä miten hienoa olisi päästä arkkiin matkustajaksi. Kuitenkin jokainen meistä tiesi, ettemme tulisi koskaan näkemään arkista kuin vain ne osat, jotka valmistamme tehtaalla. Ku tää projekti on ohi, ni mehän voitais tehhä vaik oma arkki
, keksi Oliver. Joo, tai hei, rakennetaa viimosii arkin osiin pienet lokerot, joho me voitais ite mahtuu, ja mennää jäniksinä mukaa
, lisäsi Pascal. Ääliö, jos ne osat kulkee avaruudes, ni luuletsä, et meil riittäis happee tai, et siel ees ois lämmint
, Oliver huomautti ja jatkoi, mehä jäädyttäis tai tukehuttais enneku ees oltais lähelläkää arkkii
.
Mitäs täällä juonitaan?
, totesi pomo, joka oli hiipinyt paikalle kenenkään huomaamatta. E-ei mitää…
, kakisti Oliver. Hei, olkaa iha rennosti! Patrick ku jää tänään eläkkeelle, ni aateltiin, et voitasi kaikki lähtee tänää kaljalle istuu iltaa töitten jälkee. Mitäs sanotte?
, pomo ehdotti. Muille ehdotus tuntui sopivan, muuta itse jouduin kyllä kieltäytymään tarjouksesta, sillä olimme jo sopineet Victorin kanssa tapaavamme ystäväpariskuntamme illallisella. Lupauduin kuitenkin tulemaan, mikäli illalliskutsut loppuisivat ajoissa.
Työpäivä kesti tunnin tavallista pidempään ja Victor olikin saapunut jo kotiin harvinaisesti minua aikaisemmin. Voi onnekasta, hän meni myöhempään töihin ja tuli aikaisemmin kotiin, tasan eivät mene onnen lahjat, ajattelin.
Sulle on tullu kirje
, Victor sanoi ojentaen kirjekuoren minulle. Avasin kirjeen ja olin ratketa riemusta luettuani sen sisällön: Sinut ja perheesi on valittu matkustajaksi Aasian arkkiin, jonka päämäärä on Gliese 667 Cc -eksoplaneetta
.
Aloimme hyppiä Victorin kanssa tasajalkaa. Meist tulee astronautteja
, huudahdin. Vähänkö ne on maanantaina kateellisii töis, ku kerron, et pääsen mieheni kaa intergalaktiselle matkalle!
, Victor riemuitsi. Kauaa emme kuitenkaan ehtineet ilakoida, sillä kello tikitti ja meidän oli valmistauduttava illalliskutsuja varten. Isabellellä ja Thomasilla oli meille jotain kerrottavaa, kun he kutsuivat meidät syömään. Uskoimme Victorin kanssa, että Isabelle on taas raskaana, joten päivä olisi täynnä iloisia yllätyksiä. Riensimme askel keveänä hymyillen kohti taksia, jonka oli määrä viedä meidät tapaamiseen - nyt meilläkin olisi jotain iloista kerrottavaa.
Taksi ajoi meidät ravintolan pihalle. Olimme sopineet tapaamisen pienehköön ravintolaan, jonka omistajista oli tullut vuosien varrella tuttujamme, sillä olimme käyneet siellä niin usein. Tiesimme, että tavalliseen tapaan Isabelle ja Thomas odottaisivat meitä kulmapöydässä, josta oli näkymä kävelykadulle, jota valaisivat iltaisin tunnelmallisen antiikkiset katuvalot. Sillä kadulla Victor kosi minua vuosia sitten ilotulitteiden räiskyessä uutenavuotena. Kuinka paljon muistoja paikkaan liittyikään!
Avasimme ravintolan oven, mutta hämmästykseksemme emme nähneetkään iloista tuttavapariskuntaa viittomassa meitä kutsuvasti vakipöytämme suuntaan. Sen sijaan meitä tervehtivät Isabellen surulliset kasvot ja Thomasin vakavoitunut ilme. Katsahdin Victoria, ja huomasin hänenkin hämmentyneen tilanteesta. Jotain vakavaa oli sattunut; toivottavasti kummityttäremme, Annabelle, oli kunnossa.
Istuuduimme pöytään, ja Victor alkoi heti kysellä kuulumisia: Onko jotain sattunu, kun ootte noin vakavina?
Isabelle aloitti: Tehän tiiätte, et mulla on ollut pahoinvointia, ja kävin tossa, tota, lääkärissä, ja se sano…
Hänen lauseensa keskeyttivät silmiin nousseet kyyneleet. Olimme tunteneet Isabellen jo kauan, ja hän oli aina vaikuttanut määrätietoiselta ja vahvalta naiselta. Nyt kuitenkin hän vapisi kuin haavan lehti ja kyyneleet virtasivat