Kolmensadan vuoden yksinäisyys: Yksinäisyyden representaatioita 1500-1700-lukujen eurooppalaisessa kirjallisuudessa

By Juri Nummelin

Kolmensadan vuoden yksinäisyys käsittelee yksinäisyyden kulttuurihistoriaa neljän eri tekstin kautta. Tarkasteltavana ovat Martti Lutherin pöytäpuhe, René Descartesin Metodin esitys, Daniel Defoen Robinson ja Xavier de Maistren Matka huoneessani.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Jan 11, 2017
• ISBN: 9789523304956

Juri Nummelin

Juri Nummelin (s. 1972) on kirjallinen silpputyöläinen.

Book preview

Sisällysluettelo

Kolmensadan vuoden yksinäisyys

Lukijalle

Sisällysluettelo

1. Johdanto

2. Yksinäisyydestä, autismista ja vallasta

3. Käsitteiden määrittelyjä

4. Martti Luther: Pöytäpuheet

5. René Descartes: Metodin esitys

6. Daniel Defoe: Robinson Crusoe

7. Xavier de Maistre: Matka huoneessani

8. Lopuksi

Lähteet

Esitelmä yksinäisyyden kulttuurihistoriasta

Hipsuvarvas ja yksinäisyyden historia

Nollamatkalla, hyppelehtien

Henry David Thoreau: Elämää metsässä

Luontokirjallisuuden ja yksinäisyyden klassikko

Valmistusmerkinnät

Kolmensadan vuoden yksinäisyys

Lukijalle

Valmistuin Tampereen yliopistosta kesällä 1997. Olin tehnyt yleisen kirjallisuustieteen pro gradu -tutkielmaani Kolmensadan vuoden yksinäisyys tavalla tai toisella jo usean vuoden ajan. Jo seminaariesitelmäni vuonna 1993 oli käsitellyt samaa aihetta, siinä yritin saada jotain otetta siitä, mitä ranskalainen ammattiupseeri Xavier de Maistre sanoo niin sanotusta subjektivoitumisesta kirjassaan Matka huoneessani. Siitä kasvoi yli 120-sivuinen gradu, jossa de Maistren lisäksi käsittelin Martti Lutherin yksinäisyyttä käsittelevää pöytäpuhetta, René Descartesin kuulua esseetä Metodin esitys ja Daniel Defoen romaania Robinson Crusoe. 

Kirjat olivat kulkeneet matkassani jo hyvän aikaa. Robinsonin tarinan olin lapsena lukenut moneen kertaan lyhennetystä nuortenpainoksesta, de Maistren kirjan taas olin saanut ystävältäni Simo Kuusiselta jo 80-luvulla, hän oli ostanut sen halvalla jostain divarista, ehkä Tiimarista, joka tuolloin vielä myi käytettyjä kirjoja.

Seminaariesitelmän sysäsi varsinaisesti liikkeelle elävän kuvan arkeologiaa tutkinut Erkki Huhtamo, jonka kurssilla kävin vuosien 1992 tai 1993 paikkeilla. En muista enää, teinkö Huhtamolle jonkin paperin kurssia varten vai oliko kyse yksityisestä keskustelusta, mutta Huhtamo joka tapauksessa heitti, että monet varhaiset audiovisuaalisen kulttuurin tavat ja de Maistren kuvaaman tapaiset nojatuolimatkat liittyvät yhteen. Olin aiemmin ajatellut tekeväni graduni matkakirjallisuuden historiasta, joka tuolloin minua kiinnosti, mutta heitin uuden idean Mikko Lehtoselle. Hän taas heitti idean takaisin siinä muodossa kuin se graduksi jalostui: yksinäisyyden kuvaukset suhteessa modernisaatioon ja subjektivisoitumiseen. Lehtonen oli juuri saanut valmiiksi kirjansa Kyklooppi ja kojootti (1994), jota pidin inspiroivana ja siteerasinkin sitä lopulta paljon. Lehtonen toimi myös graduohjaajajani. Hän oli tiukka, mutta kannustava, ilman häntä gradusta olisi tullut paljon löperömpi. Vuonna 1993 virkaan tullutta professori Pekka Tammea aihe ei kauheasti kiinnostanut, mutta ei hän sitä vastustanutkaan, kysyi vain, luenko kirjat alkukielellä. 

Kiire tuli lopulta, ja aikomani luku Henry David Thoreaun kirjasta Elämää metsässä jäi kesken, vaikka olin lukua valmistellut Matti Savolaisen järjestämällä luontokirjallisuuden kurssilla, jolla tein Thoreausta paperin. Luku oli lopulta pakko jättää tekemättä; vuosia myöhemmin sain käytettyä siitä osia Kulttuurivihkoihin tekemässäni artikkelissa, kun Thoreauta ilmestyi pitkän tauon jälkeen suomeksi. (Thoreausta muuten sen verran, että 2010-luvullahan tuli laajemmin julkisuuteen tieto, että hän liioitteli yksinäisyyttään ja sankarillisuuttaan. Hän asui lähellä äitinsä kotitaloa ja haki sieltä tarpeen tullen tarvikkeita ja ruokaa. Tätä en gradua tehdessäni tiennyt.) 

Taideaineiden laitoksen seminaarissa pidin myös yksinäisyydestä esitelmän, tämä oli ehkä vuonna 1996. Siinä lähestyin yksinäisyyden fiktiivisyyttä Robinson Crusoen, Rousseaun, Marxin ja Jules Vernen kautta; tämä oli aihe, joka ei sellaisenaan näy gradussani. Esitelmää kehuttiin jälkeenpäin, mutta myöhemmin olen harmitellut, etten tehnyt siitä koskaan julkaisukelpoista versiota esimerkiksi Kulttuurintutkimus-lehteen (tai johonkin maksavaan mediaan, esimerkiksi Parnassoon; tällainen vitkuttelu leimaa koko työuraani).

Jätin gradun tarkastettavaksi joskus keväällä 1997. Muistan että viimeistä versiota tulostaessani Tampereen yliopiston mikroluokassa jalkani kramppasivat jännityksestä. Kun kävin hakemassa yliopiston päärakennuksen kioskista kaksi valkoista kansiota, vuosien varrella tutuksi tullut myyjä sanoi hymyillen: Nytkö on tullut se aika? Muistan myös tehneeni lisäyksiä vielä esitarkastuksen jälkeen, ainakin Descartesin kohdalla tekemäni viittaus ruusuristiläisiin tuli Visa Kalivan kirjasta Rosenkreutz ja suuri työ (1996), johon olin sattumalta törmännyt kirjastossa. Luin tuossa vaiheessa nautiskellen, hyvin satunnaisia kirjoja, joilla ei ollut mitään kiinnekohtaa muihin tekemisiini. En sitten kuitenkaan osannut olla käyttämättä tätä viitettä. 

Gradu sai arvosanaksi magna cum laude approbaturin, tarkastajina olivat professori Aarre Heino ja Päivi Kosonen, joka on edelleen hyvä ystävä. Arvostelukin oli aika pitkä, kaksi liuskaa. Siinä oli monia hyviä näkökulmia, joiden avulla olisi voinut jatkaa aiheen tutkimista. Käsitteellisiä ongelmia löytyi, enkä vieläkään voi sanoa täysin ymmärtäneeni, mitä tarkoitetaan representaation käsitteellä tai miten sitä käytetään analyysissa. Sama pätenee myös 'diskurssiin'.

Lukeneisuuteni eksoottisuutta moitittiin yhdessä kohtaa ja toivottiin laajempaa perehtyneisyyttä muihinkin aikalaisteksteihin, esimerkiksi madame de La Fayetten Clevesin prinsessaan (jota en ole vieläkään kokonaan lukenut). Yksinäisyys näyttäytyykin gradussani maskuliinisena projektina. Aarre Heinon kädenjälkeä on selvästi pitkä huomautus siitä, että Luther piti pöytäpuheensa frühneuhochdeutschiksi ja sitä olisi pitänyt tutkia alkukielisestä laitoksesta eikä englanninnoksesta, niin kuin minä tein. Päivi Kososta taas on selvästi huomautus siitä, että munkit ja nunnat puhuivat latinaa, ehkä heillä sittenkin oli jokin tapa puhua yksinäisyydestään, päin vastoin kuin gradussani väitin. Olli Löytty kehui gradun nimeä, mikä on varmaan ainoa myönteinen asia, jonka hän on koskaan minulle sanonut. En muista enää, millä tavalla keksin nimen, mutta toisaalta se on hyvin tavanomainen toisesta taideteoksesta napattu nimi. Ehkä tämän tyyliset nimet eivät olleet niin yleisiä 1990-luvulla kuin sittemmin. 

Gradusta pidettiin muutenkin, mutta en jäänyt tutkijaksi yliopistoon. Lähdin valmistuttuani Turkuun sivariin ja jäin sille tielleni. Muutin tyttöystäväni kanssa yhteen, teimme lapsen, tein kirjan (aivan toista aihetta käsitellyt Pulpografia: amerikkalaisia kioskidekkareita suomeksi 1936-1989) ja erosimme. Olin Turun ylioppilaslehden päätoimittajanakin parin vuoden ajan, sittemmin menin naimisiin ja olen tehnyt uraa yleisluontoisena tietokirjailijana. Olen usein miettinyt, että tekisin väitöskirjan, mutta käsitykseni akateemisen maailman nykytilasta on aika synkeä eikä paluu houkuta millään tavalla. 

Vuosien ajan olen kuitenkin pohdiskellut, että graduni voisi tai pitäisi julkaista. Opiskelutoverini Olli Sotamaa kertoi jossain vaiheessa, että se oli aika luetun näköinen Attilan kiinteistön kirjastossa. Ehkä sen aihe oli poikkeuksellinen, en ainakaan muista törmänneeni samaan näkökulmaan muissa tutkimuksissa. 2000-luvun puolella juttelin Jussi Parikan kanssa, joka oli perustamassa humanistista Eetos-kustantamoa, ja Jussi olikin sitä mieltä, että gradun voisi julkaista Eetoksen sarjassa, mutta sitä pitäisi täydentää sieltä täältä. Tähän en ole koskaan löytänyt riittävästi energiaa tai aikaa. Hiukan myöhemmin ajattelin, että kirjan voisi julkaista omakustanteena, niitä olen kuitenkin useita tehnyt ja tiesin, että voisin hyvin saada myytyä kirjaa noin 50 kappaletta, millä voisi saada kulut peittoon. En kuitenkaan koskaan saanut hommaa valmiiksi, vaikka rupesinkin jossain vaiheessa tekstiä editoimaan. Monista tutkimistani teksteistä ilmestyi myös uusia käännöksiä ja minun olisi pitänyt vaihtaa sitaattini, mihin en jaksanut ruveta. 

Julkaisin alkuvuodesta 2016 pienen sähkökirjan (Törky on ihanaa), ja mietin, että graduni voisi julkaista siinä formaatissa: se olisi sen verran vaatimaton, että ei tuntuisi hölmöltä kaivaa melkein 20 vuotta vanhaa tekstiä esiin. Lisäksi kirjan voisi halutessaan julkaista myös painettuna. Tuumasta toimeen, vaikka samaan aikaan tein suuritöistä suomalaisen lännenkirjallisuuden historiaa. Se valmistui maaliskuun lopussa 2016, joten huhtikuussa jäi aikaa viimeistellä tämäkin monta vuotta mielessä pyörinyt projekti.

Olen jonkin verran editoinut gradututkielmani tekstiä ja vähentänyt esimerkiksi hakasulkeiden määrää, varsinkin sitaateissa. Lisäksi olen poistanut alaviitteet niin että relevanteissa tapauksissa olen siirtänyt niissä ollutta tekstiä varsinaiseen tekstiin. Käännössitaatteja en jaksanut ruveta päivittämään, vaikka tiedän hyvin, että joissain kohdissa analyysi voisi olla erilainen (puhumattakaan siitä, että olisin analysoinut alkukielisiä tekstejä).

Mukana on myös liitteitä: mainitsemani seminaariesitelmä yksinäisyydestä; pieni omaelämäkerrallinen teksti, joka liittyy ensimmäiseen kirjaan, jonka olen itse lukenut eli Hipsuvarvas autiolla saarella (tein tästä pienen omakustanteen ja jaoin sitä 20 kappaletta ystävilleni); Parnassossa ilmestynyt arvostelu Xavier de Maistren Matka huoneessani -teoksen uudesta käännöksestä; ja keskeneräinen Thoreauta käsittelevä luku sekä Thoreau-aiheinen artikkeli Kulttuurivihkoista. Toivon, että Thoreau-luku keskeneräisyydestään huolimatta antaa jotain pontta ajattelulle. Se on muutenkin tässä pointti: yksinäisyys on aihe, joka kiinnostaa monia jatkuvasti ja se on välillä uutisotsikoissakin. Yksinäisyyden kasvot ovat kuitenkin historiallisesti muuttuvia, ja voi olla hyvä palata asian menneisyyteen. 

Lisäksi graduni on omasta mielestäni edelleen ihan hyvin kirjoitettu, vaikka omat maneerinsa siinä onkin. (Onneksi Mikko Lehtonen onnistui aikoinaan vähentämään niitä.) 

Turussa maaliskuussa 2016

Juri Nummelin

Sisällysluettelo

1. Johdanto                                    

2. Yksinäisyydestä, autismista ja vallasta     

Yksinäisyys ja moderni                   

Yksinäisyys ja keskiaika               

Mistä yksinäisyys syntyy?              

Yksinäisyyden valta                    

3. Käsitteiden määrittelyjä            

Moderni                                

Etäännytetty subjekti                    

Sensuroitu subjekti                      

Subjekti ja aika                         

Valta                                    

Diskurssi                                

Diskurssit ja valta                    

Diskurssit ja konteksti                

Loppusanat ennen aloitusta             

4. Luther: Pöytäpuheet                 

Yksinäisyyden pahuus                   

Reformatorinen sensuuri                

Iso ja pieni subjekti                  

Munkkilaitos ja subjekti               

Modernisaation vastustaja?             

5. Descartes: Metodin esitys                  

Vetäydyn, siis olen                      

Ykseyden ylistys                       

Matkustamisen hyödyllisyys             

Kulttuurin hylkääminen                 

Cogito ja kieli                        

Huone maailman keskipisteenä           

Ruumis vai henki?                      

Mies ja nainen – henki ja ruumis      

Urbaani Descartes                     

Viaton sivustaseuraaja                

Paha hyvä kaupunki                    

Väkijoukon ihminen                   

6. Defoe: Robinson Crusoe                    

Erakoituminen siviloitumisena           

Subjektiksi yksinäisyydessä             

Crusoe, luonto ja taloudellinen kehitys 

Siviloitumisesta hallitsemiseen         

Toisen ihmisen pelko                    

7. Xavier de Maistre: Matka huoneessani             

Assosiatiivinen kerronta ja subjekti    

Matka vai ei                            

Kehityskuvaus                         

Matkustamisen kaikki haitat           

Ruumis toisena                        

Vaarallinen seksuaalisuus/sosiaalisuus  

8. Lopuksi                                 

Lähteet                                 

Liitteet

Esitelmä yksinäisyyden kulttuurihistoriasta

Hipsuvarvas ja yksinäisyyden historia

Nollamatkalla, hyppelehtien

Henry David Thoreau: Elämää metsässä

Luontokirjallisuuden ja yksinäisyyden klassikko

1. Johdanto

On ihmisiä, jotka eivät ole toisiinsa missään kosketuksissa, mutta ovat silti ylpeitä kuin eläimet jotka eivät tunne yksinäisyyttä; heidän mielestään elämä on kaiken toisintoa. He ovat tyytyväisiä kunnes heidät paljastetaan, kun he saavat osakseen myötätuntoa, kun toisten myötätunto on heidän. Tätä he eivät voi kestää. 

Jyrki Pellinen: Tähän asti minä olen puhunut (1971)

Aamulehti uutisoi 13.3.1997 otsikolla Ankeus on kallista seuraavan uutistoimisto Reuterin välittämän uutisen: 

Vapaa-ajan mökki meren rannalta? Pakoon pahaa mutta kehittynyttä maailmaa?

Auttajasi voisi olla USA:n Massachusettsissa toimiva yleishyödyllinen järjestö Provincetown Community Compact, joka tarjoaa vuokrattavaksi pientä puumökkiä, jossa ei taatusti ole vesijohtoa, sähköä eikä puhelinta – ja josta on kilometrejä lähimpään ihmisasumukseen.

Taiteiden ja ympäristön hyväksi toimivan järjestön perustaja, taiteilija Jay Crichley sanoo, että näytelmäkirjailija Eugene O'Neillille aikoinaan kuuluneen mökin ainoa ylellisyys on viikkovuokra: 400 dollaria eli runsaat 2000 markkaa.

– Täysin primitiivinen mökki ei sentään ole. Sen voi lämmittää puulieden avulla, ja pihassa on ulkohuussi.

Mitä tästä voidaan päätellä? Ilmeisesti ainakin sen, että on ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan kalliisti siitä, että he pääsevät pois toisten ihmisten luota (pakoon pahaa jne.). 

Elämäntapalehti Voi hyvin taas otsikoi Yksin tavoitat voimiesi ytimen (2/1996). Arja Sihvola kirjoittaa mm. näin: Yksinolo on elintärkeää erityisesti sisäisen voimataloutemme kannalta. Vain tutustumalla itseemme löydämme syvimmät voimavaramme. (s. 38) Juttua koristavat jonkinlaiset iskulauseet, joista yksi sanoo: Hiljenny kuuntelemaan. Yksin ollessa [sic] kuulet sisimpäsi äänen (s. 35) ja toinen: Yksinolo on tie itsetuntemukseen ja omien voimavarojen löytämiseen. (s. 37) Tutkimuksessani yritän päästä perille siitä, miten tämä tarve yksinäisyyteen ja vetäytymiseen on historiallisesti syntynyt. 

Tutkin toisin sanoen yksinäisyyden representaatioita ja niissä näkyvää subjektikäsityksen muutosta 1500-luvulta 1700-luvun loppuun; kysyn, missä ja miten on tapahtunut se muutos, jossa yksinäisyys on ruvettu näkemään myönteisenä asiana. Tutkielmani kohteita ovat seuraavat neljä tekstiä: Martin Lutherin pitämäksi väitetty pöytäpuhe yksinäisyyden haitoista (1530-luku), René Descartesin Metodin esitys (Discours de la method, 1634), Daniel Defoen Robinson Crusoe (1719) ja Xavier de Maistren Matka huoneessani (Voyage autour de ma chambre, 1795). Olen valinnut tekstit niin omien kaunokirjallisten mieltymysteni kuin myös sen mukaan, kuinka hyvin niissä ilmenee etsimäni muutos. Tekstit on niinikään julkaistu noin sadan vuoden päässä toisistaan, jolloin muutokset voi havaita helposti. 

Työni on osa sitä teoriakenttää, jonka tarkoituksena on luoda entistä tarkempi kuva modernin länsimaisen ihmisen (jota usein myös moderniksi subjektiksi kutsutaan) synnystä 1500-luvulta eteenpäin. Yritän hahmottaa, miten yksinäisyyden kuvauksissa näkyy tämän subjektikäsityksen muutos. Näin asetettuna tutkielmani on poikkitieteellinen ja siinä sivutaan kirjallisuudentutkimuksen ja -historian lisäksi niin historiaa, sosiologiaa, maantiedettä, filosofiaa kuin teologiaakin. Jos itse saisin päättää, mille (kuvitellulle) oppiaineelle tarjoaisin työtäni, se olisi esseistiikka.

Työlläni on myös niinsanotusti poliittisia tarkoitusperiä: Pyrin hahmottamaan prosessia, jossa yksinäisyys on voitu alkaa nähdä positiiviseksi, hyväätekeväksi voimaksi. Yksinäisyyttä pidetään ihmiselle tarpeellisena keinona parantaa elämisen laatua – puhutaan paljon hiljentymisestä, ajan omistamisesta itselle, rauhoittumisesta. Nämä kaikki vaatinevat yksinäisyyttä. Tämä liitetään usein vahvaan itsetuntoon: [–––] itsensä hyvin tunteva voi lyöttäytyä vapaaehtoiseen yksinäisyyteen, koska silloin voi saada itselleen lisää energiaa. Yksinäisyyden tyhjyydestä voi tankata täyttä elämää. (Kalliopuska 1984, 13) Annetaan myös olettaa, että vain tietyntyyppisillä ihmisillä on kykyä vetäytyä tällaiseen hedelmälliseen yksinäisyyteen: 

"Sielunelämältään rikkailla, emootioiltaan voimakkailla ihmisillä yksinäisyys saattaa olla juuri se katalysaattori, jouduttaja, suuri kirvoittaja, joka auttaa ja jopa suorastaan pakottaa kuuntelemaan oman sielun musisointia. [–––] Luovalle ja