Sinisen lähteen taikuri

By Toivo Kauppinen

Suloisessa satukokoelmassa on kuusi runollista vanhanajan tarinaa:
"Sinisen lähteen taikurissa" kalastaja etsii näkeviä silmiä pojalleen ja oppii, mitä on olla hyvä ja epäitsekäs.
"Iloisessa viulussa" isoisän viulu saa isoisän ja pikku Anteron unohtamaan sen, että toinen on muiden mielestä liian vanha ja toinen liian nuori.
"Omenapuussa" pikkuinen tyttö haluaisi kovasti oman omenapuun, mutta saita naapuri ei suostu myymään tainta tytölle.
"Simpukassa" itseään tyhmänä ja rumana möykkynä pitävä simpukka oppii sydämen kauneuden tärkeyden.
"Mustekalassa" pikkulapset löytävät lätäköstä mielikuvituksen voimalla mustekalan, ja leipuri lepyttää kiukkuisen tädin.
"Uniputkessa" vanhemmat tuudittavat vastasyntynyttä lastaan, mutta menninkäinen yrittää panna kapuloita rattaisiin.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jan 3, 2024
• ISBN: 9788726581034

Book preview

Sinisen lähteen taikuri

Copyright ©1946, 2023 Toivo Kauppinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788726581034

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Omistettu

Veijo-pojalleni

SINISEN LÄHTEEN TAIKURI

Asui kalastaja, punatukkainen kalastaja, meren rannalla, niin rannalla, että meri ärjyessään melkein ulottui nuolaisemaan suolaisella kielellään kalastajan harmaan mökin seinää. Mutta ei ulottunut sittenkään, sillä kallio, jolla mökki seisoi, oli liukas ja jyrkkä ja luisutti vihaisimmankin aallonkielen kumeasti nauraen takaisin vaahtoavaan syvyyteen.

Milloin kallio nauroi tuota ähäkuttiaan merelle, silloin nauroi myös kalastaja, joka punaisten hiustensa villisti tuulessa harottaessa istua kyhjötti mökkinsä portaalla ja odotti sään paranemista voidakseen laskea suuren rysänsä mereen.

Niin, kalastaja nauroi, kun meri meurusi ja myrskytuuli vihelsi korvissa, niin että ihmisen ääni hukkui heti kuin tuulen nielaisemana. Mutta kalastaja ei nauranut kauniisti. Vaikkei naurun ääntä kuulunutkaan, niin hänen kasvonsa antoivat ilmi sen, että hän nauroi ilkeästi ja tylysti.

Miksi tämä punatukkainen kalastaja nauroi silloin, kun myrsky kävi, kun meri vaahtosi ja ilma repeili? Hyvät ihmiset eivät naura silloin. He ristivät kätensä ja ajattelevat ihmisiä, jotka laivoineen ovat jääneet meren armoille, ja he rukoilevat, että merimiehillä olisi hyvä onni mukanaan.

Tämä punatukkainen kalastaja ei siis varmaankaan ollut hyvä mies.

Ei, ei hän ollutkaan. Isännät ja emännät, jotka asuivat hänen mökkinsä takaa alkavassa kylässä, eivät pitäneet hänestä. Eivätkä lapsetkaan, jotka hiljaisina ja jännittyneinä tuijottivat kalastajaan tämän liikkuessa kylän teillä. Kalastajahan ei koskaan hymyillyt, ja lapsillehan pitää hymyillä. Niin, sekä silmillään että suullaan.

Mutta eräänä päivänä kalastaja hymyili. Hän hymyili koko kylälle, sillä hän riensi talosta taloon. Hän kävi jokaisessa talossa kertomassa, että hän oli saanut pojan.

— Meillä on lapsi, hän huusi jokaisessa talossa päästyään ovesta sisään. — Vaimo sanoi, että vie uutinen jokaiseen taloon. Se on iloinen uutinen ja iloinen uutinen tekee ihmiset aina onnellisiksi.

Ihmiset tulivatkin onnellisiksi, isännät, emännät ja lapset. Isännät sanoivat: — Kas vain sitä punapäätä. Saammepa nähdä, saako poikakin punaisen tukan. Ja tuleekohan kalastaja siitä miehenalusta …? Totta kai siitä kalastaja tulee. Tokihan poika tahtoo olla isänsä mittainen.

Emännät taas sanoivat: — Meidän täytyy käydä tervehtimässä kalastajan vaimoa, ja meidän täytyy viedä hänelle jotakin hyvää lahjaksi.

Ja nämä armeliaat naiset ottivat esille vaatekappaleita ja leipoivat hyviä leipiä ja lähtivät kalastajan mökille. He eivät olleet siellä ennen käyneet. He eivät edes tietäneet, että kalastajalla oli vaimo.

— Milloinkahan hän on itselleen vaimon ottanut, ja kukahan on hänen elämäntoverikseen lähtenyt, emännät puhelivat lähestyessään kalliorannalla seisovaa mökkiä.

He kohtasivat mökissä vaalean, hennon naisen, joka melkein pelästyi nähdessään emäntien saapuvan. Mutta kun hän näki heidän hyvän hymynsä ja