Valoa lehtien lomasta

By Glendy Vanderah

Huikaisevan kaunis romaani menetyksestä, anteeksiannosta ja rakkaudesta Missä metsä kohtaa tähdet -menestysteoksen kirjoittajalta.Ellis Abbeyn elämä luhistuu silmänräpäyksessä. Hän jättää vastasyntyneen tyttärensä Violan vain muutamaksi minuutiksi yksin. Palatessaan hän huomaa lapsensa kadonneen. Violan sieppaus hajottaa jo valmiiksi rakoilevan avioliiton, ja Ellis uppoaa suruun, syyllisyyteen ja päihteisiin. Hän jättää miehensä ja pienet poikansa ja lähtee vaeltamaan vuorille yrittäen haudata epätoivoisen kaipuunsa joka askeleella yhä syvemmälle.Washingtonin metsäisillä syrjäseuduilla nuori Raven kantaa myös salaisuuksia sisällään. Hänen äitinsä on kieltänyt Ravenia puhumasta vieraille ja paljastamasta perheen salaisuuksia. Yksin jätetty ja eristyneisyydessä elävä Raven kaipaa elämäänsä kuitenkin jotain enemmän.Ellisin ja Ravenin tiet risteävät odottamattomalla tavalla, kun luonto, rakkaus ja perhe kietovat kahden eri-ikäisen naisen kohtalot toisiinsa.Valoa lehtien lomasta on koskettava lukuromaani Delia Owensin ja Kristin Hannahin hengessä. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 6, 2024
• ISBN: 9788727028286

Book preview

Valoa lehtien lomasta

Design credit: Shasti O’Leary Soudant

Translated by Virpi Kuusela

Original title: The Light Through the Leaves

Original language: English

Copyright ©2021, 2023 Glendy Vanderah and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727028286

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Perheelleni

Prologi

Ensimmäiset sanat, jotka Ellis kirjoitti metsälle, olivat: Ole kiltti ja tule takaisin. Hän oli yhdeksänvuotias ja istui joentörmällä Villissä metsässä. Zane oli antanut metsälle sen nimen. Kun Ellis oli tullut kotiin kengät kurassa ja tukka tuulen tuivertamana, Zanellä oli ollut tapana sanoa: Onko menninkäinen ollut jälleen Villissä metsässään? Ja hän oli vastannut: On. Metsähän oli villi ja se oli hänen.

Ainoastaan Ellis kävi asuntovaunualueen vieressä olevassa metsässä, joka ulottui kauas joen toiselle puolelle asti. Muiden mielestä pieni joki ja metsä olivat yhtä tyhjän kanssa. He eivät ymmärtäneet metsän kauneutta. Päästäkseen asuntovaunualueelta metsään oli osattava ryömiä piikkisten villiruusu- ja karhunvatukkapensaiden läpi. Ellis tiesi juuri oikean kohdan. Se oli aivan kuin lumottu ovi.

Ensimmäisen viestin kirjoitettuaan hän oli mennyt metsään suoraan koulubussista. Hän oli tehnyt niin useimpina päivinä viime kuukausina, kun äidin kunto oli huonontunut. Hänestä oli mukavaa tehdä läksyt joentörmällä istuen, mutta tänään matematiikan ongelmat olivat ratkaisemattomina hänen sylissään. Hän halusi ainoastaan katsella jokea.

Vesi oli korkealla kevätsateiden vuoksi, ja kaikenlaista roskaa virtasi ohi. Lehtiä, oksia, pahvimuki. Aavemainen valkoinen kangas, kenties t-paita, pujotteli kivien lomasta. Se tarttui hetkeksi veden alla olevaan oksaan, mutta joki irrotti sen, veti ja venytti, kunnes kangas irtosi oksasta. Ellis suoristi selkänsä nähdäkseen, tarttuisiko se uudelleen. Kummituspaita kuitenkin katosi, kieppuvat pyörteet imaisivat sen syvälle tummaan veteen. Jostain syystä hänestä tuntui siltä kuin hänen sisimpänsä olisi uponnut sen mukana.

Hän repäisi pienen neliön vihon sivusta ja kirjoitti viisi sanaa: Ole kiltti ja tule takaisin. Hän tuijotti sanoja pitkään ja lisäsi sitten vielä kaksi: Terveisin Ellis.

Hän taitteli paperin ja heitti sen jokeen. Hän katsoi, miten pieni vene lipui nopeasti tiehensä harmaan veden kiiltävällä pinnalla. Hän kuvitteli sanansa seitsemäksi päättäväiseksi merimieheksi, jotka uhmaisivat kuohuvan veden vaaroja viedäkseen hänen viestinsä perille. Hän katseli noita sanoja, kunnes ne katosivat joenmutkan taakse.

Viestin lähettämisestä tuli hyvä olo. Aivan kuin hänen ja joen välillä olisi tapahtunut jotakin tärkeää.

Kun hänen viestinsä ei ollut tuottanut tuloksia muutamaa päivää myöhemmin, hän päätti olla tarkempi. Hän kirjoitti tuulisena huhtikuun päivänä huolellisesti: Rakas tuuli, ole kiltti ja tuo Zane takaisin. Terveisin Ellis. Hän kiipesi vakiopaikalleen tutun kiipeilypuunsa korkealle oksalle, odotti voimakasta tuulenpuuskaa ja antoi pienen kirjeen lähteä. Se lensi näkymättömiin paljon ensimmäistä viestiä nopeammin. Hän toivoi, että se oli hyvä merkki.

Se ei ollut, sillä Zane ei tullut takaisin, mutta hän kirjoitteli silti edelleen metsälle. Hän lähetti lisää sanoja alavirtaan ja tuuleen, työnsi pieniä viestejä puiden juuriin, jätti niitä kivien alle, upotti niitä lahoavien puunrunkojen pehmeään massaan.

Hän ei tiennyt, miksi jatkoi sitä. Se vain tuntui hyvältä, ehkä samalla tavalla kuin joistakin lapsista tuntui, kun he puhuivat Jumalalle rukouksissaan. Jonkin ajan kuluttua sitä vain ymmärsi, ettei kukaan vastaisi. Se teki oikeastaan kaiken paremmaksi, koska saattoi sanoa minkä tahansa salaisen asian, jota ei olisi sanonut kenellekään, joka olisi kuunnellut. Vain sillä oli väliä – sillä, että sai joitakin sanoja ulos ennen kuin niitä kertyi sisimpään liikaa.

I OSA

Villin metsän tytär

1

Ellis näki tammen juuressa pimeän kolon. Siihen olisi hyvä jättää viesti.

Mitä hän kirjoittaisi? Miten hän muotoilisi näkemänsä, kun ei vieläkään pystynyt ymmärtämään sitä?

Hän yritti kuvitella, miten hän olisi sanonut sen yhdeksänvuotiaana. Tiiviisti, pienelle paperilapulle: Rakas puu, Jonah on pettänyt minua. En tiedä mitä tehdä. Terveisin Ellis.

Oikeasti hän halusi kirjoittaa: Mitä minun pitäisi tehdä? Mutta jos ei ottanut lukuun sitä päivää, kun hän oli pyytänyt tuulta tuomaan Zanen takaisin, hän ei yleensä pyytänyt mitään suoraan. Viestien kirjoittaminen oli ollut lähinnä tapa käsitellä häntä vaivanneita tapahtumia. Hän oli tehnyt sitä vuosia, ja viestien pituus oli kasvanut hänen vanhetessaan.

Rakas kivi, mietin vain missä Zane on ja ikävöikö hän minua.

Rakas puu, äiti ei nouse sängystä eikä minulla ole ruokaa. Ehkä minun pitäisi pyytää Edithiltä illallista.

Rakas salamanteri, Heather sanoi minulle tänään, että minun pitäisi pestä vaatteeni. Hän sanoi sen kaikkien kuullen bussissa. Voisinpa asua tämän puunrungon alla sinun kanssasi. Sinä saat olla niin likainen kuin haluat.

Jasper ja River olivat juosseet edellä. He olivat melkein metsälammen pienellä laiturilla.

Ellis joutui kiskomaan ajatuksensa takaisin nykyhetkeen.

Varovasti! hän huusi. Älkää menkö liian lähelle vettä. Pojat olivat neljä ja puoli vuotta vanhoja, ja he olivat oppineet kellumaan uimakoulussa, mutta hän pelkäsi silti heidän ollessaan niin lähellä syvää, tummaa vettä.

Kun hän tuli laiturille, pojat olivat sillä vatsallaan haavit kädessään ja etsivät nuijapäitä. Ellisin käsivarsien ja olkapäiden kivistävät lihakset rentoutuivat, kun hän laski vauvan alas turvaistuimessa. Hän ojensi pojille kaksi lasipurkkia toisessa kädessään olevasta laukusta.

Niitä löytää paremmin rannasta, hän sanoi.

Hän näytti pojilleen mistä nuijapäitä löysi, eli rantaliejusta. River astui korkeavartisissa kumisaappaissaan veteen Jasperin eteen. Hän halusi saada kiinni ensimmäisen.

Jonah ja Ellis vitsailivat pojilta salaa, että kaksoset olivat ottaneet nimensä turhan kirjaimellisesti: River oli äänekäs ja spontaani kuin kuohuva vesi, Jasper oli hiljainen ja kärsivällinen kuin kivi. River oli syntynyt kolme minuuttia ennen veljeään ja oli ollut siitä asti kolme askelta Jasperiä edellä.

Jonahin ajatteleminen sai Ellisin voimaan fyysisesti pahoin. Hän istahti maahan vauvan viereen.

Hänen olisi erottava Jonahista. Tietenkin.

Jonah oli luultavasti ollut Irenen kanssa Ellisin raskauden alkuvaiheista asti. Silloin Jonah oli aloittanut tunnit. Jonah oli maannut kaikki ne kuukaudet jäntevän tennisopettajansa kanssa, kun vaimo oli muuttunut pehmeämmäksi hänen lapsensa odottamisesta. Ellis arveli Jonahin valehdelleen hänelle vaikeista tapauksista asianajofirmassaan. Valehdelleen pojilleen. Lauantaina Jonah ei ollut edes vienyt poikia puistoon. Hän oli ollut luultavasti Irenen kanssa.

Ellis näki sen yhä mielessään, näki, miten Jonah nousi Irenen valkoiseen urheiluautoon työpaikkansa lähellä. Hän näki intohimoisen suudelman. Puoli kahdeltatoista päivällä. Tennis ei ollut ainoa asia, mikä oli kohottanut Jonahin kuntoa viime aikoina. Ilmeisesti Jonah treenasi tiiviisti myös pitkien lounastuntiensa aikana.

Pojat olivat olleet autossa, kun Ellis oli nähnyt suudelman. He olisivat saattaneet nähdä sen, ellei hän olisi sanonut nopeasti jotakin harhauttaakseen heidät. Joku hänen ystävistään olisi saattanut nähdä sen. Luultavasti jotkut heidän yhteisistä ystävistään olivat nähneet kaksikon yhdessä tai tiesivät suhteesta. Ellisistä tuntui, että hekin olivat pettäneet hänet.

Löysin tosi monta! River sanoi. Äiti! Tule katsomaan!

Ellis vilkaisi turvaistuimessa nukkuvaa Violaa. Tyttö oli nukahtanut heidän kävellessään metsän halki. Ellis jätti tytön laiturille ja meni katsomaan nuijapäitä.

Näetkö ne? River kysyi. Äiti? Äiti?

Näen.

Astut niiden päälle, Jasper sanoi. River, lopeta!

Enkä astu! Ne uivat pois.

Pojat, rauhoitutaan nyt, jooko? Ottakaa lammesta vähän vettä purkkeihin ja yrittäkää saada muutama kiinni.

Miten monta? Jasper kysyi.

Pyydystäkää kumpikin kymmenen. Kaksikymmentä on sopiva määrä suureen akvaarioon, eikö olekin?

Minä haluan pitää minun nuijapäät eri paikassa kuin Jasperin nuijapäät, River sanoi.

Ei, vaan ne menevät kaikki samaan akvaarioon. Ja tuomme ne takaisin tänne heti, kun niistä tulee sammakoita.

Miksi?

Tämä on niiden koti. Ne ovat tottuneet tähän ympäristöön.

Miten pojat tottuisivat heitä odottavaan uuteen elämään? He asuisivat vuoroin kummankin vanhemman luona kahdessa eri kodissa. Jäisikö talo Ellisille vai Jonahille? Pitäisikö Ellisin mennä töihin? Millaista työtä hän saisi kasvibiologian kandin papereilla – etenkin kun hänellä ei ollut kokemusta mistään muusta kuin vauvoista?

Hän palasi tyttärensä luokse ja veti huovan tytön enkelimäisten kasvojen leukaan asti. Vaikka Violalla oli vielä vauvanpulleutta, Ellis näki että tytöstä tulisi hänen näköisensä. Violalla oli ruskeat silmät ja vaaleanruskea iho, ja tämän tummissa hiuksissa oli jo paljon kiharoita. Hänen tyttärensä olisi ensimmäinen sukulainen, joka näyttäisi häneltä. Pojat olivat tulleet Jonahiin ja Ellisin äitiin, ja heillä oli vaaleampi iho, siniset silmät ja suora tukka. Ellis oletti, että hän ja Viola muistuttivat hänen isäänsä, mutta hän ei tiennyt isästään muuta kuin syntymätodistuksessaan olevan nimen. Tosin hän kyseenalaisti senkin, sillä ainoalla kerralla, kun äiti oli vastannut hänen kysymykseensä isästään, tämä oli sanonut: En tiedä kuka sinun isäsi oli.

Ellis pyyhkäisi sormenpäällään vauvan suupielestä valunutta rintamaitoa. Viola reagoi hänen kosketukseensa kääntämällä vaistomaisesti suunsa sormea kohti, muttei herännyt.

Vielä nytkin, yli kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen, Ellisin oli toisinaan vaikea uskoa, että Viola oli olemassa, uusi hänen luomansa olento, uusi pieni ihminen, joka oli riippuvainen hänestä. Juuri kun hän oli viimein tottunut rutiineihinsa Jonahin ja poikien kanssa, kun hän oli miltei sopeutunut outoon tulevaisuuteen, jonka yllätyskaksoset olivat hänen ja Jonahin harteille pudottaneet. Sysänneet heidät kampuselämästä esikaupunkielämään. Kasvitieteen oppikirjat olivat vaihtuneet vanhemmuusoppaisiin. Sinkkujen bileet olivat vaihtuneet lasten kerhoihin. Jatko-opintopaikkahakemukset olivat hautautuneet esikouluesitteiden alle.

Ellis arveli, että uuden vauvan äkillinen todellisuus oli ollut liian suuri järkytys Jonahille. Ehkä Jonah oli sen vuoksi paennut suhteeseen Irenen kanssa. Kuitenkin juuri Jonah oli halunnut uutta lasta. Kun pojat olivat olleet jo yli kolmevuotiaita ja näyttäneet enemmän pikkupojilta kuin taaperoilta, Jonah oli sanonut, että halusi taloon jälleen vauvan. Hän ikävöi vauvavaihetta ja toivoi tyttöä.

Ja tässä Jonahin pikkutyttö nyt oli, enimmäkseen Ellisillä – uupuneella, maitoa tihkuvalla äidillä, joka pinnisteli myös kahden aktiivisen pojan kanssa, kun taas Jonah sai elää kaksikymmentäyhdeksänvuotiaan elämää, jutella aikuisten kanssa töissä, käydä drinkillä töiden jälkeen ja tuntea itsensä hyvännäköiseksi kauniiden nuorten naisten seurassa.

Lopeta! River sanoi. Äiti!

Nuijapäiden pyydystäminen ei sujunut hyvin. Mikään ei sujunut hyvin. Ellis oli tullut metsään rauhoittuakseen, mutta hänellä oli huonompi olo kuin hänen saapuessaan ja ollessaan yhä sokissa. Nyt hän oli myös vihainen.

Ja hän ymmärsi, että oli tuntenut myös syyllisyyttä, sillä aavistus, joka hänellä oli alusta asti ollut siitä, ettei häntä ja Jonahia ollut tarkoitettu yhteen, oli varmasti ollut totta. He olivat olleet jo kuukausia yhdessä, kun hän oli vaistonnut Jonahissa intohimon puutetta, vaikka tämä olikin vakuuttanut usein rakastavansa häntä. Hän ei ollut luottanut aavistuksiinsa, vaan oli olettanut vajavaisuuden – mikäli sellaista oli – johtuvan hänestä. Hänellä oli paljon todisteita siitä, että syy oli hänen. Hänen äitinsä ei ollut halunnut häntä. Zane oli jättänyt hänet sanomatta hänelle edes hyvästiä. Ellis ei ollut kuten tavalliset ihmiset. Hän oli pidättyvä ja erikoinen, ei sellainen ihminen, jonka kanssa kukaan olisi halunnut olla.

Hänen oli päästävä pois metsästä. Ensimmäistä kertaa hänen elämässään hänen lempipaikkansa tuntui täysin väärältä, aivan kuin sekin olisi pettänyt hänet. Puut ja kivet ja tumma metsä kuiskailivat hänestä, kertoivat tarinoita turvattomasta pikku tytöstä, joka oli kirjoittanut viestejä ei kenellekään.

Hän vauhditti nuijapäiden pyydystämistä. Pojat valittivat siitä, että hän auttoi, mutta tätä vauhtia he olisivat täällä tuntikausia, sillä Jasperillä oli kaksi ja Riverillä neljä nuijapäätä purkissaan. Ellis kauhaisi nuijapäitä Jasperiltä ottamaansa haaviin ja pudotti ne poikien purkkeihin. Kun hän yritti saada pojat liikkeelle, River valitti, että Jasperin purkissa oli enemmän nuijapäitä.

Ei sillä ole väliä. Ne pannaan kaikki samaan akvaarioon, Ellis sanoi.

Se ei ole reilua, River väitti.

Ellis pudotti uuden haavillisen uiskentelevia nuijapäitä Riverin purkkiin ja kasvatti tämän saalista ainakin puolella tusinalla. River virnisti Jasperille voitonriemuisasti.

Äiti… Jasper aloitti.

Riittää jo, Ellis sanoi ja kiersi purkkien kannet kiinni.

Viola nukkui yhä. Ellis tarttui turvaistuimen kahvaan, otti laukun, jossa haavit olivat, ja lähti polulle. Jokainen autoa kohti otettu askel tuntui siltä kuin hän olisi lähestynyt kallionkielekettä. Hän kertoisi Jonahille päätöksestään, kun tämä tulisi kotiin. Hänen olisi astuttava kielekkeeltä alas ja tehtävä loppu tästä esityksestä, jota he kutsuivat avioliitoksi.

Tai ei hän siitä loppua tekisi. Jonah oli jo tehnyt. Hänen olisi muistettava se.

Korppi raakkui pysäköintipaikalle vievän polun suunnassa. Jokin oli hermostuttanut sen, kenties sen pesän lähellä oleva haukka. Ellis näki korpin pysäköintipaikalle tullessaan. Se istui hänen tila-autonsa yläpuolella olevalla oksalla ja raakkui oudon kiihkeästi, antoi äänen hänen tilanteensa kurjuudelle. Hän toivoi, että se vaikenisi.

River ja Jasper kinastelivat siitä, kumpi istuisi keskipenkillä ja kumpi takapenkillä. Ellisiä inhotti mennä helpoimman kautta, mutta hän antoi rauhallisemmalla Jasperille lyhyen korren, kuten usein teki ristiriitoja minimoidakseen.

Mutta River sai istua keskellä tänne tullessa, Jasper sanoi.

Saiko? Ellis kysyi. Vauhtia nyt, menkää autoon.

Mutta äiti, se ei ole reilua. Nyt on minun vuoro.

Jasperin piti alkaa juuri tänään kaikista mahdollisista päivistä kyseenalaistaa Riverin etuoikeudet. Ellis kuitenkin piti pojan yllättävästä itsevarmuudesta.

Selvä, River menee taakse.

En halua istua takana! River sanoi.

Äiti käski!

Äiti sanoi ensin, että saan istua keskellä!

Korpin kraa, kraa, kraa! -huudot tihenivät.

"Menkää autoon!" Ellis huusi.

River kömpi takapenkille. Jasper meni keskipenkille. Ellis pani lattialle laukun, jossa haavit olivat, ja piteli Jasperin purkkia, kun poika kiinnitti turvavyön.

Takapenkiltä kuului parkaisu. Minun nuijapäät! River huusi.

Ellis laski vauvan turvaistuimen maahan ja kumartui auton sisälle. Hän näki Riverin purkin kaatuneen takapenkille ja nuijapäiden luikertelevan penkillä olevassa vähäisessä vedessä.

Miksei kansi ollut kiinni? hän kysyi.

Minä yritin… yritin saada tuon toisen jutun purkista pois. Tuon ison, pelottavan ötökän! River itki.

Se oli luultavasti sudenkorennon toukka. Petohyönteinen oli kieltämättä pelottavan näköinen.

Äiti, ne kuolevat! Jasper sanoi. Äiti! Auta niitä!

Jasperin julistus sai Riverin parkumisen yltymään.

Ellis juoksi tila-auton toiselle puolelle, jottei joutunut kumartumaan Jasperin yli. Hän otti Jasperin purkin, kömpi keskipenkin yli ja yritti poimia nuijapäät. Hän ei kuitenkaan saanut niistä otetta.

Molemmat pojat parkuivat, ja korppi säesti heitä raakkumisellaan.

Ellis sieppasi hoitokassista rätin ja pyyhkäisi Jasperin purkkiin niin monta nuijapäätä kuin pystyi. Osa oli kuitenkin hänen näkymättömissään tummalla matolla. Ja yksi oli istuimien välisessä raossa. Hän luultavasti liiskaisi sen, jos hän yrittäisi ottaa sen. Pojat olisivat vielä enemmän tolaltaan, jos näkisivät sen kuolleena purkissa. He vastustelivat äänekkäästi, kun hän sulki purkin.

Et saanut niitä kaikkia! River sanoi.

Yksi on istuimen välissä! Jasper sanoi. Se kuolee. Sinun pitää ottaa se!

Yritetään ottaa se kotona, Ellis sanoi.

Se kuolee!

Haluan mennä takaisin hakemaan lisää! River sanoi.

Ei käy! Et olisi saanut avata kantta. Me lähdemme, ja meillä on niitä vielä vaikka kuinka paljon.

Meillä ei ole tarpeeksi!

Lattialla on kaksi! Jasper huusi.

Äiti!

Korppi metelöi yhä poikien kanssa, kun Ellis käynnisti auton. Kun hän kääntyi pois pysäköintipaikalta, River purskahti dramaattisesti itkuun.

Ei mitään hätää, Jasper sanoi veljelleen. Ehkä ne ovat vielä elossa kun pääsemme kotiin.

Eivätkä ole! River itki.

Jos isä on kotona, hän pelastaa ne, Jasper julisti varmana.

Ellis saattoi miltei maistaa ajatustensa kitkeryyden. Miksi Jonah oli poikien sankari? Miksi harvoin kotona oleminen antoi tälle moisia jaloja ominaisuuksia? Jasper ei ihailisi isäänsä, jos olisi nähnyt mokoman paskiaisen suutelevan toista naista sinä aamuna.

Ellisiä pökerrytti ajatella, mitä Jonah oli tehnyt ja mitä tällä oli ollut meneillään.

Riverin itku lakkasi heidän tullessaan päätielle.

Äiti? Jasper sanoi.

Mitä?

Sinä unohdit Violan.

Ellis jarrutti ja katsoi taakse. Hän tuijotti Jasperin vieressä olevaa tyhjää paikkaa. Ei se ollut mahdollista. Ei hän olisi unohtanut vauvaansa. Turvaistuin ei kuitenkaan ollut penkillä. Hän oli unohtanut nostaa vauvan autoon, kun nuijapäät olivat kaatuneet.

Kaikki tuntui jähmettyvän hänen sisällään. Tai tuntui pikemminkin siltä kuin hänellä ei olisi ollut kehoa. Hän ei tuntenut käsissään olevaa ohjauspyörää. Hänellä ei ollut kasvoja tai käsivarsia tai jalkoja.

Jotenkin hän sai käännetyksi tila-auton ympäri, ja ilmeisesti hänen jalkansa painoi kaasua.

Ei mitään hätää. Hän on yhä siellä, hän nukkuu yhä. Ei mitään hätää. Ei mitään hätää.

Hän painoi kaasupoljinta kovempaa.

Hänen tekonsa oli täysin normaali. Hän ei ollut tottunut panemaan kolmatta lasta autoon. Lapsia oli ollut yli neljän vuoden ajan vain kaksi. Tällaista tapahtui tuoreille vanhemmille. Hän oli kuullut tarinoita siitä, miten vauva oli unohdettu kotiin. Autoon. Vain pariksi minuutiksi. Se ei ollut vaarallista. Kaikki olisi hyvin.

Kaksi kilometriä mutkikkaalla tiellä tuntui kahdeltakymmeneltä.

Mitä jos hän oli ajanut Violan yli lähtiessään liikkeelle? Hän oli saattanut tappaa tyttärensä. Millainen äiti teki sellaista?

Hän hidasti vauhtia tullessaan luonnonpuiston pysäköintipaikalle polun päähän. Oli aivan hiljaista, korppi oli lentänyt pois oksaltaan. Pysäköintipaikalla oli kaksi autoa kaukana paikasta, jossa tila-auto oli ollut. Ellis tuijotti tyhjää kohtaa, jossa hänen autonsa oli ollut.

Ei turvaistuinta. Ei vauvaa.

Hänen mielessään käväisi pikaisesti, ettei hänellä ollut koskaan ollutkaan kolmatta lasta. Eikö toisinaan ollut tuntunutkin sellaiselta? Aivan kuin tämä elämä, kolme lasta, olisi pelkkää unta? Hän sulki silmänsä uskoen, että kun hän avaisi ne, kaikki palaisi siihen mikä sitten olikin normaalia, kaksi tai kolme lasta.

Äiti?

Ellis avasi silmänsä.

Missä Viola on? Jasper kysyi.

Vauva oli poissa. Joku oli vienyt Ellisin tyttären.

2

Ellis heräsi verhonpidikkeiden kilinään verhotangolla. Hän nousi istumaan sängyssä unilääkkeistä tokkuraisena eikä tiennyt vuorokaudenaikaa ennen kuin sälekaihtimet alkoivat nousta. Hän suojasi käsivarrellaan silmiään viiltävältä valolta.

Mitä sinä teet?

Ai!

Nainen ei ollut tiennyt, että huoneessa oli joku. Ellis katsoi silmiään siristellen tuntematonta henkilöä, jonka ääriviivat piirtyivät tuskallista kirkkautta vasten.

Olen pahoillani, rouva, nuori nainen sanoi. Minun käskettiin siivota tämä huone.

Kuka käski?

Rouva… tuota… Bauhammer. Haluatteko, että lähden? Ellis ei ennättänyt vastata, kun nainen lisäsi: Minun käskettiin siivota koko huone. Kylpyhuone. Vaihtaa lakanat…

Nainen pelkäsi, että saisi itse Moukarista. Useimmat pelkäsivät. Ellis ja Jonah olivat aina vitsailleet lempinimestä, jonka Ellis oli antanut Jonahin äidille. Vitsailu oli jäänyt sen jälkeen, kun Jonahin äiti oli muuttanut taloon auttamaan heitä heidän kriisissään.

Ellis ei aiheuttaisi siivoojalle enempää harmia kuin tällä oli jo Mary Carolin kanssa. Hän kiskoi itsensä ylös sängystä. Sitten toinen moukari iski. Jättimoukari.

Hänen vauvansa oli kadoksissa. Kaksi viikkoa. Vauvan löytämisestä ei ollut enää juurikaan toivoa. Vauva saattoi olla kuollut. Hyväksikäytetty. Koska Ellis oli unohtanut vauvan pysäköintipaikalle, tarjoillut tämän kuin uhrilampaan jollekin mielipuolelle.

Hän oli särkynyt asian painon alla. Hän oli muuttunut sen iskettyä yhä uudelleen tietoisuuteen. Hän oli rikkinäisiä palasia naisesta, joka oli aiemmin ollut Ellis Abbey Bauhammer, Jonahin vaimo, kolmen lapsen äiti, joka oli elänyt täysin normaalia esikaupunkielämää.

Hän puki aamutakin ylleen. Hänen rintojaan kivisti yhä, mutta maito oli jo enimmäkseen ehtynyt.

Siivooja ei ollut liikkunut. Hän tuijotti Ellisiä uteliaisuuden ja myötätunnon sekainen ilme kasvoillaan. Hän tiesi epäilemättä koko tarinan, kuten tiesivät useimmat ihmiset, jotka asuivat lähelläkään sitä New Yorkin osavaltion aluetta. Ellis ei kestänyt tuota katsetta ihmisten silmissä, muttei voinut laskea sitä naiselle viaksikaan.

Jatka vain, Ellis kehotti. Menen toiseen kylpyhuoneeseen.

Poikien kylpyhuoneessa oli toinen siivooja. Ellisin olisi käytettävä Violan huoneen kylpyhuonetta.

Ei, hän ei voisi mennä sinne. Hän ei käynyt siellä enää koskaan.

Hän lähti alakertaan, missä oli kaksi muuta naista imuroimassa ja pyyhkimässä pölyjä. Hän kävi vessassa ja meni sitten keittiöön. Mary Carol oli siellä. Anopin olkapäille ulottuvat kastanjanruskeiksi värjätyt hiukset olivat täydellisen sileät, hänen farkkunsa ja paitapuseronsa sen verran istuvat, että ne korostivat hänen vartaloaan. Hän oli lieden ääressä valmistamassa aamiaista – vai lounasta? Pojat istuivat pöydän ääressä keskittyneinä uusiin videopelilaitteisiinsa, jotka heidän isoäitinsä oli heille antanut.

Kumpikaan naisista ei ennättänyt sanoa sanaakaan, kun Moukari, se ihmismoukari, iski Ellisiä musertavan syyttävällä katseella.

Nousit siis viimeinkin? Mary Carol totesi.

Siivooja herätti minut.

Herättikö?

En saanut unta kuin vasta kuuden jälkeen aamulla.

Eivätkö unilääkkeet tepsi?

Mary Carol saattoi tietää Ellisin saaneen unilääkkeitä lääkäriltään vain jos Jonah oli kertonut. Mary Carol katsoi Ellisiä omahyväisesti, aivan kuin vahvistaakseen, että hänen poikansa uskoutui nyt hänelle enemmän kuin vaimolleen.

Ellis meni poikien luokse ja kosketti heidän pehmeitä, tummia hiuksiaan molemmin käsin. Hei, kaverit.

Hei, äiti, Jasper sanoi ja kohotti katseensa pikaisesti pelistään häneen.

Hei, River sanoi pitäen katseensa ruudussaan.

Hänen poikansa eivät halunneet enää edes katsoa häneen – hänen tekonsa vuoksi. Hän karkotti ajatuksen ja sanoi itselleen, että pojat olivat vain keskittyneitä peleihinsä.

Hän kaatoi kupillisen kahvia ja kääntyi anoppiinsa päin. Pystyn kyllä siivoamaan oman taloni, hän sanoi hiljaa.

Mary Carol näytti loukkaantuneelta. Yritin vain auttaa. Tiedän että sinun on vaikeaa – jaksaa – tässä tilanteessa. Hän sanoi kuin todisteeksi: Pojat sanoivat olevansa nälkäisiä. Grillaan kinkkujuustoleipiä. Maistuisiko sinulle?

Ellis katsoi paistinpannuun. Kinkkua? Tiedät, että olemme kasvissyöjiä!

Jonah ei ole.

On silloin kun minä kokkaan. Ja River ja Jasper ovat myös.

Mutta ethän sinä kai kokkaa?

Pieni säie, joka oli pitänyt Ellisin kytkettynä kohteliaisuuteen, katkesi. Hän sieppasi grillileivän pannulta ja heitti sen roska-astiaan. Hän poltti kätensä, mutta hädin tuskin huomasi kipua. Hän avasi jääkaapin ja näki kinkkuleikkeleet.

Se on kallista lihaa, Mary Carol sanoi.

Viis siitä, Ellis sanoi ja pudotti lihaviipaleet roskiin.

Pojat, olen pahoillani, mutta teidän lounaanne katosi, Mary Carol sanoi.

Pojat keskeyttivät pelaamisen. He näyttivät melkein siltä kuin olisivat pelänneet omaa äitiään.

Minä grillaan juustoleipiä, sopiiko?

Okei, Jasper sanoi hiljaa.

River ei sanonut mitään. Hänen silmissään oli uusi ilme, vihainen tuijotus, joka oli saada Ellisin itkemään. Poika oli vihainen siitä, että kaikki oli muuttunut. Kaikki se itku. Poliisit. Rikostutkijat. Kaikki kotona varpaisillaan – etenkin Mary Carolin saavuttua. Ystävät ja naapurit kävivät miltei päivittäin tuomassa ruokaa tai vain vaikeroimassa heidän kanssaan. River vihasi sitä. Hän vihasi Ellisiä. Hän vihasi Ellisiä Violan kadottamisesta ja hänen täydellisen elämänsä pilaamisesta.

Ellis käänsi selkänsä kolmelle läpitunkevalle tuijotukselle. Unenpuute huimasi häntä ja oli saada hänet voimaan pahoin, mutta hän alkoi tehdä voileipiä. Missä Jonah on? hän kysyi.

Hänen piti lähteä käymään töissä, Mary Carol sanoi.

Oli lauantai. Jonah oli luultavasti Irenen kanssa. Saamassa tältä lohtua. Jonah ei nimittäin saanut lohtua aina vain häiriintyneemmältä vaimoltaan, joka oli unohtanut hänen tyttövauvansa metsään.

Mary Carol istuutui pöytään kupillinen mustaa kahvia kädessään. Hän joi kahvia kaiken päivää pitääkseen ruokahalunsa kurissa. Vartalosta ja kaikesta ulkonäköön liittyvästä huolehtiminen oli ollut Mary Carolin päätehtävä melkein koko hänen elämänsä. Ellis saattoi kuvitella mitä mieltä hänen anoppinsa oli hänen nykytilastaan. Ellis ei edes katsonut enää peiliin.

Hän lisäsi omenaviipaleita poikien lounaaseen, toi lautaset pöytään ja istuutui poikia vastapäätä. Pankaa pelit pois ja syökää, hän sanoi. Kun pojat jatkoivat pelaamista, hän sanoi: Nyt heti.

River mulkaisi häntä jälleen. Ellis pohti mitä myrkkyä Mary Carol pojille syötti, kun hän ei ollut paikalla. Ja kieltämättä hän ei ollut kovin usein paikalla nykyään. Hän yritti pitää itsensä ja pahenevan tasapainottomuutensa kaukana pojista. Hän tiesi miltä tuntui nähdä vanhempansa menettävän järkensä.

Menen huomenna poikien kanssa kirkkoon rukoilemaan Violan puolesta, Mary Carol kertoi. Olet tervetullut mukaan. Jos heräät ajoissa. Jumalanpalvelus alkaa kahdeksalta.

Varsinaista lyödyn lyömistä. Mary Carol ampui täydeltä laidalta tänään.

Ellis laski kahvikuppinsa alas ja katsoi teräksensinisiin silmiin naista, joka oli syyttänyt häntä siitä, että hän oli saanut tämän pojan ansaan raskaudellaan. Mary Carol ja tämän aviomies olivat vastustaneet kiivaasti sitä, että Jonah oli nainut asuntovaunussa varttuneen kasvibiologian opiskelijan. Jolla oli kaiken kukkuraksi narkomaaniäiti ja tuntematon isä. Ellis oletti Jonahin äidin käyttäneen usein ilmaisua asuntovaunualueen roskaväkeä häntä kuvaillessaan, vaikkei Jonah ollut koskaan sanonut sitä hänelle. Mary Carol oli jopa varoittanut Jonahia siitä, että avioliitto Pride-kulkueisiin osallistuneen naisen kanssa saattaisi herättää kielteistä huomiota mediassa ja aiheuttaa hankaluuksia Jonahin isälle, joka oli tunnettu konservatiivisenaattori.

Ellis vastasi Moukarin haastavaan katseeseen. Hän näki asian selvästi. Nainen, joka oli käynyt taistelua Ellisiä vastaan siitä asti kun Jonah oli kertonut tälle heidän kihlauksestaan, tekisi nyt kaiken mahdollisen voittaakseen sodan. Ellisin suojamuuri oli murtunut, ja Bauhammer hyökkäsi täydessä taisteluvarustuksessa.

Ellis nousi seisomaan ja otti pöydästä tukea vapisevin käsivarsin. Voisitko tulla juttelemaan kanssani työhuoneeseen?

Jonahin työhuoneeseenko? Mary Carol kysyi. Hän haluaa pitää sen huoneen yksin omassa käytössään.

"Tämä on helvetti minun taloni, minun työhuoneeni!"

Mary Carol kohotti kulmakarvojaan Ellisin kielenkäytölle tai kenties muistuttaakseen Ellisille, että oli antanut miehensä kanssa talon käsirahan Jonahille häälahjaksi.

Yhteenoton hämmentämät pojat olivat lakanneet syömästä.

Jutteletko kanssani kahden kesken vai et?

Mary Carol näki Ellisin vapisevan ja näytti Ellisin mielestä tyytyväiseltä. Jos välttämättä haluat, hän sanoi ja nousi seisomaan. Älkää olko huolissanne, pojat. Kaikki on hyvin.

Ellis sulki oven heidän takanaan alakerran työhuoneessa ja katsoi vastustajaansa. Et tee tätä, hän sanoi.

Tee mitä?

Pyyhi minua pois.

Mary Carol näytti huvittuneelta. Olet tainnut ottaa niitä pillereitä muutaman liikaa, Ellis.

Olenko? Miksi annoit pojille videopelit, vaikka se on vastoin meidän sääntöjämme? Miksi syötät heille lihaa, vaikka tiedät, etten minä halua sitä? Miksi viet heidät sinun kirkkoosi, vaikka tiedät, että heillä on jo oma kirkko?

Mary Carol näytti epäilevältä. Mikä se onkaan nimeltään, unitaari universumi…?

Unitaariuniversalistien kirkko.

Pojat kertoivat minulle mitä he tekevät niin kutsutussa pyhäkoulussaan. Oppivat buddhalaisuudesta ja juutalaisuudesta ja islamista… Jasperillä on jopa norsujumalan kuva huoneessaan! Se ei ole mikään kirkko. Se on pikemminkin kuin kultti!

Sinun on parasta olla sanomatta noin minun lapsilleni. Päätimme tästä Jonahin kanssa yhdessä. Haluamme heidän löytävän oman hengellisen tiensä.

Älä sotke Jonahia siihen. Ajatus oli sinun, ja tiedät sen. Jos hän olisi nainut kristityn naisen, nuo lapset tietäisivät, että Herramme Jeesus Kristus on heidän ainoa Vapahtajansa!

Ellis arveli sen olevan totta. Jonahin olivat kasvattaneet vanhemmat, joilla oli vankkumaton usko, joten Jonah oli oppinut menemään virran mukana. Jos Jonah olisi nainut naisen, jonka usko olisi vaatinut viemään lapset kirkkoon – tai synagogaan tai moskeijaan tai temppeliin – hän olisi sallinut sen. Jonahilla oli kaksijakoiset tunteet järjestäytynyttä uskontoa kohtaan, ja hän oli tottunut siihen, että häntä ohjailtiin.

Etkö sinä ymmärrä mitä olet tehnyt? Mary Carol kysyi.

Ellis todellakin ymmärsi mitä oli tehnyt. Hän näki sen mielessään sata kertaa päivässä. Pienen vauvan turvaistuimessa yksin metsässä.

Tämä hirvittävä asia tapahtui, koska sinä et usko ainoaan Jumalaan, joka voi pelastaa nuo lapset helvetiltä! Koska sinä ohjasit Jonahin jumalattomuuteen! Jumala vei teiltä teidän lapsenne rangaistakseen teitä kumpaakin! Mary Carolin silmiin kohosi kyyneleitä, aitoja kyyneleitä. Jumala rankaisee myös minua. Ja miestäni. Meidän olisi pitänyt yrittää päättäväisemmin estää poikaamme naimasta sinua. Emme näe enää ikinä ainoaa pojantytärtämme. Kärsimme ikuisesti siitä, mitä hän koki elämässä tai kuolemassa. Meitä kaikkia rangaistaan koko loppuelämämme!

Ellis pystyi hädin tuskin hengittämään.

Mary Carolin siniset silmät leiskuivat tuskasta. Ellis ei ollut koskaan nähnyt anoppinsa paljastavan tunteitaan niin avoimesti. Hänen anoppinsa kääntyi kuitenkin nopeasti toiseen suuntaan ja itki palatessaan poikien luokse.

Ellisin mennessä keittiöön River ja Jasper katsoivat häntä kuin hän olisi ollut paha noita. Mikä muu olisi saanut heidän raudanlujan isoäitinsä itkemään lohduttomana?

Ei se haittaa, äiti. Minusta on mukavaa mennä mummin kanssa kirkkoon, Jasper sanoi sovittelevasti. Mummi sanoi, että meidän pitää rukoilla, että Viola tulee takaisin.

Ei rukoilu tuo häntä takaisin, River tuhahti.

River! Muista uskoa! Mary Carol sanoi.

Miksi? poika kysyi. En halua häntä takaisin. Minä vihasin häntä.

Hän on sinun siskosi! Ellis huusi. Miten voit sanoa noin! Hänen silmiinsä ilmestyi hopeisia pilkkuja. Hän yritti tarttua tuoliin hidastaakseen kaatumistaan, mutta hänen päänsä osui pöydän reunaan, ja hän menetti tajuntansa.

3

Jonah tuli makuuhuoneeseen Ellisin uusien lääkkeiden kanssa. Ne olivat jonkinlaisia rauhoittavia. Hän istahti sängynreunalle ja ojensi pillerin sekä vesilasin.

Sanoin sinulle, etten ota noita, Ellis sanoi.

Psykiatrin mukaan sinun pitää nukkua ja alkaa syödä. Sinun pitää vähentää stressiä.

Ellis katsoi Jonahia silmiin. Pilleri ei korjaa sitä mitä käyn läpi, ja tiedät sen.

Jonahin katseen kylmyys oli saada Ellisin itkemään. Hän yritti kuitenkin ymmärtää. Jonah suri tytärtään yhtä paljon kuin hänkin. Ja hänhän se oli unohtanut heidän vauvansa metsään. Media ei ollut todellakaan jättänyt tarinan sitä osaa mainitsematta: Senaattori Bauhammerin pojantytär siepattiin äidin unohdettua hänet metsään.

Ellis yritti kuvitella millaista Jonahille oli mennä joka päivä asianajotoimistoon. Mitä Jonahin työtoverit olivat voineet sanoa hänelle, kun hänen oma vaimonsa oli kadottanut vauvan? Ehkä he välttelivät häntä, koska olisi liian kiusallista osoittaa myötätuntoa.

Jonah ojensi pillerin. Sinun on otettava tämä. Mitä jos olisit pyörtynyt, kun olit kuljettamassa poikia? Hän nyökkäsi Ellisin otsassa olevaan siteeseen. Sinulla oli kuulemma onnea, kun et saanut pahempaa iskua.

Hallitsin kaatumista. Olin tajuton vain muutaman sekunnin.

Äitini mukaan se kesti kauemmin.

Hän sanoo niin vain perustellakseen sen, että soitti hätänumeroon. Hän ei olisi saanut soittaa!

Syytätkö häntä siitä? Jonah kysyi epäuskoisena.

Syytän! Etkö ymmärrä? Hän yrittää luoda vaikutelman, etten pysty hoitamaan kotiani ja lapsiani. Sinun on saatava hänet lähtemään!

Pojat kertoivat minulle kaiken, mitä tapahtui. Huusit Riverille. Sait äitini itkemään. Heitit äidin tekemän lounaan roskiin. Kuka tämän tarinan roisto on, Ell? Sinä vai äiti?

Voi hyvä luoja! Kutsuitko minua roistoksi?

Ja Jonah oli tullut juuri Irenen sängystä. Ellis oli toisinaan varma, että saattoi haistaa miehessään tämän rakastetun tuoksun, joka oli tämän ympärillä kuin imelä pilvi.

Jonahin ilme lientyi, kun hän näki Ellisin silmien kyyneltyvän. Olen pahoillani. En olisi saanut käyttää niin voimakasta sanaa.

Mitä sanaa sinä käyttäisit?

Tarkoitan vain, että äidillä oli täysi oikeus soittaa hätänumeroon. Käyttäydyit epäloogisesti, pyörryit, ja päästäsi vuoti verta. Pojat olivat kauhuissaan.

Hän pelästytti heitä lisää hälyttämällä ambulanssin.

Jonahin siniset silmät kylmenivät jälleen.

Hän tekee kaiken pahemmaksi. Tiesitkö, että hän vie pojat huomenna kirkkoonsa?

Entä sitten? Ehkä he tarvitsevat kirkon lohtua juuri nyt.

Heillä on kirkko! Minä päätän mitä minun lapseni tarvitsevat. Olen heidän äitinsä. Muistatko sen, Jonah? Olen heidän äitinsä!

Jonahin ilme pysyi kylmänä, ja se jäädytti Ellisin syvältä sisältä. Hän ymmärsi mitä katse tarkoitti. Häneen ei voinut luottaa. Jonahin mielestä poikien oli parempi olla Mary Carolin kanssa.

Jonah, rukoilen sinua, pakota hänet lähtemään.

Tarvitsen hänen apuaan, kun olen töissä. Hän lähtee sitten kun sinä pystyt hoitamaan poikia yksin.

Minähän pystyn!

Ei minusta siltä näytä, Ell.

On kulunut vasta kaksi viikkoa! Meille kerrottiin juuri, että on miltei mahdotonta löytää Violaa enää. Anna minulle mahdollisuus käsitellä asiaa.

Sitä varten lääkkeet ovat. Ne auttavat sinua toipumaan.

Ellis katsoi pientä pilleriä, joka auttaisi häntä toipumaan. Kaksi viikkoa sitten hän oli ollut varma, etteivät hän ja lapset toipuisi koskaan Jonahin petollisuudesta. Nyt se kaikki oli jäänyt paljon syvemmän surun alle. Suru painoi häntä, sai hänet uppoamaan liian nopeasti. Hän yritti tarttua johonkin, mihin tahansa – jopa Jonahiin, joka oli alun perin synnyttänyt heidän välillään olevan kuilun.

Ota se, Jonah sanoi ja tyrkkäsi pillerin Ellisin huulille.

Muuta Jonahilla ei siis ollut tarjota. Miksei tämä ottanut häntä syliinsä? Halannut häntä, antanut hänelle todellista turvaa, kun hän oli niin selvästi hukkumassa?

Hän maistoi suolaiset kyyneleet pillerin kitkeryyden lisäksi. Mutta hän olisi kiitollinen, jos pilleri voisi turruttaa Jonahin petollisuuden synnyttämän tuskan.

Jonah kohotti vesilasin hänen huulilleen. Hän joi vettä ja nieli lääkkeen.

Hyvä, Jonah sanoi ja taputti Ellisin poskea kuin hän olisi lapsi. Nukuhan nyt. Me hoidamme illallisen. Pojat tekevät pitsaa äidin kanssa.

Ei lihaa! Älä anna hänen panna pitsoihin lihaa, Ellis sanoi.

Jonah huokaisi ja sulki oven.

4

Pillerien ottaminen kävi aina vain helpommaksi. Lääkkeet eivät niinkään vähentäneet Ellisin ahdistusta, vaan sumensivat sitä. Hänen päiviensä armottoman terävät valokuvat muuttuivat impressionistisiksi maalauksiksi. Pillerien ottaminen, monikossa, sillä kun hän ei voinut taaskaan nukkua, hänelle annettiin uusi pilleri.

Kahden lääkkeen yhdistelmä tepsi. Reilun viikon kuluttua Ellis uskoi niihin kyselemättä. Ihmisen ei kuulunut joutua tuntemaan olemassaolon tuskaa.

Hän ei tietenkään saanut ajaa autoa käyttäessään lääkkeitä. Mary Carol ja Jonah vastasivat talosta. Toisinaan kunnianarvoisa senaattori Jonah Bauhammer II kävi kylässä, laukoi suvaitsemattomia mielipiteitään lasten kuullen, lietsoi talossa vallitsevaa jännitystä. Ellis menetti usein