Hei skinhead girls, näin me reilataan: Kesä 1987

By Martti Masson

Martti on monitahoinen hahmo, joka tuo tarinaan mielenkiintoista syvyyttä. Hänen taustansa ja vakaumuksensa tekevät hänestä ainutlaatuisen protagonistin ja antavat hänen näkökulmalleen erityistä merkitystä.

Nuoruuden innostus ja uteliaisuus, sekä halu kokea uusia asioita ja ylittää omia rajoja, on kirjan keskeisiä teemoja. Martti-hahmo tuntuu olevan kiehtovan paradoksaalinen hahmo: hän on isänmaallinen skinhead, joka on myös demokraattinen ja kannattaa oikeusvaltioperiaatetta sekä ihmisoikeuksia.

Jokainen matkalla tapaama nainen näyttää tarjoavan Martille uuden perspektiivin tai kokemuksen, mikä auttaa häntä kasvamaan ja kehittymään hahmona. Tämä on hieno tapa kuvata Martin suhdetta naisten kanssa ja hänen oppimistaan ja kasvuaan matkan varrella.

Humoristiset ja veijarimaiset piirteet tasapainottavat tarinan vakavampia teemoja, ja ne antavat tarinalle vauhdikkaan ja eläväisen tunnelman. Ironia ja sarkasmi tuovat lisämaustetta tarinaan ja pitävät lukijan kiinnostuneena.

Tarina on myös ajankohtainen ja relevantti, sillä se käsittelee monia tärkeitä yhteiskunnallisia teemoja, kuten rasismin ja äärimmäisen ideologisuuden vaikutuksia yksilöön ja yhteiskuntaan. Tarina antaa näin ollen lukijoille mahdollisuuden peilata omaa aikaamme historialliseen kontekstiin ja pohtia, miten yhteiskunnalliset ilmiöt vaikuttavat yksilön elämään.

Kokonaisuutena tarina vaikuttaa sekoitukselta realistista ja satiirista kerrontaa, joka tasapainottaa vakavat ja kepeät teemat. Se voisi tarjota kiinnostavan ja tuoreen näkökulman skinhead-kulttuuriin ja 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun Eurooppaan.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Sep 12, 2023
• ISBN: 9789528042167

Martti Masson

Olin skinhead 1984-1993. Pidin musiikista ja hauskan pidosta. Mulla oli ihan oma poliittinen näkemys. Olin kansallissosiaalidemokraatti, en ollut äärioikeistoa, enkä äärivasemmistoa. Kaikki Skinhead musiikki kiinnosti.

Book preview

OSA-1. SUOMESTA RUOTSIIN JA SIELTÄ TANSKAAN

Luku 1. Kamat hyttiin - Tax-freesta kunnon viinaa

Kiireissämme ehdimme juuri ja juuri Turusta Tukholmaan lähtevään iltalaivaan, Viking Linen M/S Rosellaan. Laivan moottorit käynnistyivät täsmälleen kello yhdeksän. Kiipesimme laivan kannelle ihailemaan, kuinka se irrottautui Turun satamasta. Näkyvyys oli erinomainen ja taivas oli kirkkaan kaunis.

Kaivoin harmaasta matkakassistani kostean juhannuksen jälkeen jääneitä Carlsberg Elefantti-oluita. Käytin savukkeensytytintä aukaistakseni pullot, jonka jälkeen tarjosin ensimmäisen avatun pullon Juhikselle ja otin toisen kruunukorkkisen itselleni. Reippaasti lausahdin Juhikselle: Nyt on aika kohottaa malja ja nauttia! Aloimme tyhjentämään laivan keulakannella olutpulloja ottaen pitkiä ryyppyjä ja röyhtäillen, sekä siinä samassa poltellen tupakkaa.

Turun satama näkyi vielä hetken aikaa laivan kääntyessä loivasti Ruissalon ohi. Laivareitin varrella katselimme Turun sisäsaaristoa. Mäntyisiä ja graniittikallioisia saaria, joita oma sukunikin oli vuosisatojen ajan asuttanut.

Lestini ollessa tyhjä, pudotin tyhjän pullon kannelta suoraan mereen. Parissa sekunnissa se loiskahti meren aaltoihin, joka ilman armoa nielaisi sen syvyyksiinsä. Sytytin punaisen Marlboro savukkeen. Tuumailin Juhikselle ääneen ajatuksiani: Jos laivasta pitäisi hypätä pois, täytyisi hypätä mahdollisimman kauas, koska laivan rungon alta ja tuosta heti sen vierestä laivan potkurit saavat aikaan valtavan vesivirran imun. Jos tippuisi mereen suoraan laivan viereen, niin potkurien aiheuttama virta veisi ihmisen suoraan laivan alle ja mitä pikimmin potkureihin. Ihmisestä tulee noiden laivojen potkureissa pelkkää jauhelihaa. Eipä ehdi edes hukkua... jos siis joutuisi jättämään laivan, tulisi hypätä mahdollisimman kauas laivasta, eikä mielellään ihan laivan keulasta… en tiedä, mutta en alkaisi mielelläni kokeilemaan… Juhis totesi tähän kärsimättömästi: Ai jaa mielenkiintoista… No mutta, mennään viemään kamat hytteihin ja ostamaan Tax-freesta kunnon viinaa! Joudumme Tukholmasta matkustamaan koko päivän läpi tylsän Ruotsin!

Nippasin etusormella savukkeen mereen ja totesin: Sitä minäkin ajattelin, ei kannata tänään juoda niin hirveästi. Ruotsin laivojen Tax-freet eivät nykyään ole edes niin halpoja. Irlantilainen kermaliköörikin maksaa Alkossa 50 markkaa. Laivalla sellainen on vain markan halvempi! Meillä menee rahaa reissussa paljon. Kannattaisi varsinkin tässä alussa elää säästeliäästi. Rahojen pitää riittää. Edessä on pari kuukautta raiteiden päällä juhlistelemista.

Siirryimme ulkokannelta sisätiloihin. Laskeuduimme Infon vieressä sijainneella hissillä kerroksen alemmas. Hyttimme sijaitsi kannella neljä. Laitoimme kassit kerrosvuoteen viereen. Juhis poltteli röökiä, joi kaljaa ja ohessa röyhtäili, kunnes alkoi kiillottamaan bootsejansa.

Minä aloin keskittyneesti laskea rahojani hiljaa mumisten: Hmm toi noin...400 Suomen markkoja, 550 Ruotsin kruunuja, 300 tanskan kruunua, 500 Saksan markkaa käteisenä ja kaksi 500 D-markan matkashekkeinä, 350 puntaa käteisenä ja 500 puntaa matkashekkinä, 500 frangia käteisenä ja 2 000 Ranskan frangia matkashekkinä. Farkkujen etutaskussa on vielä kourallinen markan kolikoita tuossa noin…

Piilotin isot rahat, sekit, Interrailkortin ja Suomen sinikantisen passin rinnan ympärillä menevään kankaiseen rahavyöhön. Lopuksi napitin sinivalkoruudullisen Ben Sherman paidan takaisin päälleni. Nostin vielä ohuet, kirkkaanpunaiset henkselit ylös ja laitoin ylleni v-kauluksisen viininpunaisen puseron, jossa keltaisella oli Fred Perry seppele vasemmalla puolella rintaa. Pidin väriyhdistelmästä. Annoin sinisen pilottitakin olla kassissani, vaikka takissa oli ylpeästi Suomen lippu ja yllä luki Finland. Lompakkoon olin jättänyt Suomen markat, sekä kaikki Ruotsin ja Tanskan kruunut.

Juhis oli vieläkin lempipuuhassaan eli kiillottamassa keskittyneesti mustia Dr. Martensin bootseja. Hänelle se oli miltei rituaalinomainen toimitus. Vilkaisin omia häränveren punaisia Dr. Martensejani. Totesin tyytyväisenä niiden kiiltävän ihan riittävästi. Ehdotinkin Juhikselle: Lähdetään nyt sitten sinne Tax-free myymälään!

Juhis katseli kiillotettuja bootseja ja nauhoitti bootsit jalkoihinsa ja seurasi hetken kuluttua perässäni Tax-free myymälään.

Tottuneina matkalaisina emme kauaa aikaa haaskanneet Tax-Free myymälän antimien ja hintojen ihmettelemiseen. Tosin katselin rivistöjä Napoleon konjakkipulloja, mutta ne olivat laivallakin minusta aivan liian kalliita. Ostimme vain puolen litran skotlantilaiset viskitykit, olutpatterit ja kartongit tupakkaa. Kassalla ei ollut juuri jonoa ja lunastimme ostoksemme Suomen markoilla omistukseemme.

Luku 2. Schreck ja Viherhiukkanen

Istahdimme verovapaan vieressä oleville penkeille ja korkkasimme oluet sekä laitoimme savukkeet palamaan. Katselimme ohi kulkevia ihmisiä. Useita kauniita naisia, japanilaisia turisteja kameroineen ja saksalaisia retkeilijöitä vihreiden reppujensa kanssa valui virtoina ohitsemme. Kaiken kaikkiaan laivalla ei ollut niin paljon matkustajia kuin olisi ajatellut. Olihan kesä tavallisesti sesongin aikaa matkustajalaivoilla.

Hämmästykseksemme Tax-freesta tuli ulos kovaa vauhtia parivaljakko hyvänpäiväntuttuja. Kysymyksessä oli Schreck ja Viherhiukkanen. He olivat Naantalin Oi Punkkareita.

Schreckin bändin harjoituskämppä oli Naantalin leikkikoulussa. Sitä vastapäätä asui kuuluisa entinen näyttelijä nimeltä Pekka O. Silvennoinen. Näyttelijän työstä vapaalle siirtynyt nelissäkymmenissä oleva Hitler-viiksinen okkultisti oli jo vuosia näytellyt itse Hitleriä. Hän uskoi jopa olevansa Adolf Hitlerin reinkarnaatio. Toisinaan Naantalissa presidentin kesäasunnosta ohjeistettiin poliisia, Silvennoisen lippusalossa oleva hakaristilippu piti ottaa alas. Kultarannasta käsin lippu näkyi kiusallisen selvästi sinne suuntautuneiden valtiovierailujenkin aikana.

Schreck tervehti meitä vitsikkäästi: Katos vain Martti ja Juhis! Moro vaan, onhan se aina hauskaa tappaa vanha tuttu! Kaikki puhkesivat nauramaan. Schreck nauroi suu auki, kuin gorilla. Hänen valkokultaiset hampaansa vain kiiltelivät hirtehisesti hänen suustansa. Muut laivamatkustajat katsoivat pelokkaasti ja pitkään, kun Schreck liikehti levottomasti tatuoinnit naamallaan. Schreckin tatuoinneista näyttävin tai ainakin näkyvin oli juuri tämä kasvojen oikealle puolelle tatuoitu hämähäkinseitti. Se oli Suomessa 1980-luvulla aivan tavatonta. Hänen lyhyet ja epätasaisesti leikatut hiuksensa olivat luonnostaan pikimustat ja paksun hiuslakkakerroksen ansiosta hiukset näyttivät melkein hevosen jouhilta. Paitsi, ne sojottivat tanakasti pystyssä, kuin vessaharjan harjakset.

Schreck oli Naantalin ja Turun anarkistipunkkareiden kauhu, anarkistit pelkäsivät häntä ja siitä alkujaan tuli miehen nimi Schreck, saksasta suomeksi se tarkoittaa mm. pelkoa, kammoa ja kauhua.

Schreckin uusimmalla tyttöystävällä Viherhiukkasella oli vetyperoksidilla valkaistut, hiuslakalla pystytetyt hiukset. Hiusten päälle oli laitettu myrkynvihreää väriä. Siitä tuli naisen nimi. Tosin myrkynvihreä väri oli kulahtanut hiuspehkosta osaksi pois ja vaaleat kutrit näkyivät paikka paikoin tuon peikon hiuksista. Viherhiukkanen oli hoikka ja kaunissäärinen, suurin piirtein saman ikäinen nainen kuin uusin poikaystävänsä Schreck. Muija oli siis aika vanha, eli melkein 25-vuotias. Viherhiukkanen oli meikannut itsensä poikkeuksellisen räikeästi. Maskia oli vähemmän kuin...

... sirkuspellellä, mutta varmaankin yhtä paljon, kuin jollakin kaliningradilaisella satamahuoralla. Se oli sääli, sillä nainen oli sinänsä kaunispiirteinen. Hänellä oli yllään hihallinen verkkopaita ja sen alla hihaton Vice Squad t-paita. Hänen keinonahkaisen minihameensa ympäri kiersi lanteilla riippuva niittivyö. Hän käytti verkkosukkia ja jaloissa oli mustat Dr. Martensit. Nimi Viherhiukkanen sopi hänelle siinäkin mielessä, sillä hän haisi aina ruoholle eli kannabikselle.

Schreck tiedusteli, olimmeko menossa Tukholmaan. Juhis vastasi: Olemme menossa Interrailille, noin parin kuukauden reissulle ympäri Eurooppaa, tai ainakin niin kauan kuin rahat riittävät. Schreck ja Viherhiukkanen istuivat seuraamme ja hetken kuluttua Schreck pomppasi laivan tuolilta ylös ja avasi väljän mustan takkinsa - ns. Crombie Jacketin. Sen silkinpunaisiin vuoriin oli ommeltu kolme suurta taskua. Niissä jokaisessa oli Napoleon konjakkipaketit. Hänestä tuli jotenkin mieleen sirkuspellen ja joulupukin välimuoto.

Ja voi vittu, kun meitä nauratti noin härski varastaminen, jota hän harjoitti aivan pokeristi, vieläpä laivan henkilökunnan silmien alla.

Schreck vaahtosi lisää: Ei tarvitse, kuin tuolla myymälässä vähän pyörähtää niin on röökiä ja viinaa, jos on, tällännen ritzlaustakki. Hän ilmaisi asiansa näin. Schreck jatkoi: Kannattaa varastaa vain kallista, silloin jengi ostaa halvalla... Meillä ei ole hyttiä onko teillä?

Vastasin myöntävästi. Päätimme pitkälti laivapoliisinkin pelossa lähteä hytillemme ryyppäämään. Ihmiset ympärillämme olivat alkaneet pällistellä meitä paheksuvasti.

Ahtauduimme hyttiimme ja täytyy sanoa, neljä henkilöä on paljon pienessä kahden hengen hytissä. Hyttiin päästyään Schreck avasi urheilukassinsa, jossa oli kolme Napoleon konjakkipulloa. Hän lisäsi kassiinsa kaksi pulloa lisää ja avasi tottuneesti viimeiseksi käteen jääneen Napoleonin. Olimme ritzlaamassa kaupassa kolme kertaa, totesi Schreck. Olimme Juhiksen kanssa hämmästyneitä, mutta nauroimme kaikki, sillä aika usein Schreck tuntui koomiselta omissa touhuissaan. Minä ja Juhis emme aina ihan yltäneet Schreckin aaltopituudelle. Emme esimerkiksi pitäneet tapanamme varastella. Varastaminen voisi tulla korkeintaan kyseeseen, mikäli nälkäkuolema uhkaisi. Ja janoon kuoleminenhan olisi vielä kamalampaa, joten katselimme kasvavan janon vaivaamina Schreckin saalista. Sanotaan Hätä ei vaadi lakia, joten otin hytin vessasta neljä kertakäyttömukia. Schreck kaatoi mukit täyteen Napoleon konjakkia. Tuttu Napoleon oli ominaisuuksiltaan: …meripihkanruskea, täyteläinen, lämmin, pehmeä ja erittäin henkevä ja taianomaisen maaginen. Juoma oli tosiaan nimensä veroinen, sillä mielestäni Napoleon konjakin aromissa oli jokin, se oikeasti yliluonnollinen elementti. Sillä sen maku ja tuoksuvivahteet saivat minut tuntemaan, kuin Keisari Napoleon oli jollakin ihmeellisellä tavalla läsnä keskuudessamme. Mikä parasta ajatukseni toisinaan Napoleon konjakkia juodessa uppoutui ajattelemaan Napoleonin suurta persoonaa. Napoleon oli nerokas sotapäällikkö. Hän oli myös huomattava uudistaja eri yhteiskunta-alojen ja tieteiden saralla. Nykyään myydään vain Napoleon brandya ja se ei lainkaan ole samaa tavaraa.

Tupakka paloi ja mukit tyhjenivät. Schreck kaatoi taas meille kaikille Napoleonia vielä lisää. Jouduin jarruttelemaan, sillä koin tulevani liian humalaan. Tässä kohtaa Schreck kaivoi takkinsa syövereistä muutaman putkilonpötkön pillereitä ja sulki samalla turvallisuuteen vedoten hytin oven. Schreck kysyi haluaisiko joku maistaa hänen pillereitään. Vastasimme kaikki kieltävästi. Itse hän otti puoli kourallista pillereitä putkilosta ja huuhtoi pillerit konjakilla kurkustaan alas.

Juhis kysyi: Mitä nämä sinun pillerisi oikein ovat?

Virkoin Schreckille: Annapa kun mä katson sun pilleriputkiloa?

Saatuani putkilon käteeni katsoin kyljestä olevaa tekstiä. Luin ääneen: Pervitin 3 mg.

Tiesin tavaran laadun heti ja huomautin: Nämähän on metamfetamiinia, jota mm. suomalaiset saivat saksalaisilta, eihän tällaiset enää toimi, kun ovat yli neljäkymmentä vuotta vanhoja...?

Viherhiukkanen osallistui keskusteluun. Hän totesi polttavansa mieluummin maria, mutta sitäkin vain selvinpäin.

Schreck jatkoi keskustelua: Tosiaan, nämä piristeet olisivat jo ajat sitten vanhentuneita, kun ovat reilut neljäkymmentä vuotta sitten valmistettuja. Minun edesmennyt pappani keksi lääkkeiden varastointiin systeemin, jonka ansiosta ne ovat ihan hyviä vieläkin. En veisi niitä apteekkiin hävitettäväksi. Tietysti joukossa voi olla pilalle menneitä yllärirandomeita… ainakin monet narkkarit tykkäävät juuri niistä yllärirandomeista. Silloin kun osuu kohdalle pieni yllärirandomi, sellainen vaikuttaa vähän samalla tavalla, kuin LSD pohjaiset ekstaasinapit ja kyllä yllärirandomin pillerin huomaa jo päältäpäin. Silloin kun nappi on ylläri, se on tullut vähän vihertäväksi. Ja kun mies puolestaan syö sellaisen, näyttää hän sinisenvihreältä ja näkee näkyjä, vaikkapa esimerkiksi, punaisia panttereita ja sen sellaista… ööh, öö

Hetken aikaa vaikutti siltä, että Schreck alkaisikin oksentelemaan. Kaikki ympärillä ottivat heti vaistomaisesti etäisyyttä häneen. Schreck kokosi itsensä ja keskittyi. Oksennusreaktio meni häneltä pian ohi, eikä se noin ajatuksen asteelta toteuttanutkaan itse itseään.

Schreck nosti päätään ja uudelleen piristyneenä jatkoi silmät tapissa: " Niin joo... otin Turun satamassakin muutaman yllärirandomin ja nyt jytisee tämän nokan savupiippu ja lujaa."

Kommentoin: No se selittääkin paljon, ja naurahdin pienessä Napoleon konjakki paukkujen alaisuudessa.

Schreck vain jatkoi: Tiedättekö Turusta sen Piri-Paavon?

Juhis vastasi: Juu kyllä me hänet tiedetään. Turku on pieni paikka. Kyllä sitä väkisinkin tietää kaikenlaisia hipinreuhakkeitakin.

Schreck jatkoi: Myin Piri-Paavolle näitä Pervitiinejä 15 tuubia. Paavo kuulemma rakastui näihin pillereihin niin lujaa, harkitsi jättävänsä oman eukkonsakin ja elävänsä näiden mömmöjen kanssa elämänsä onnelliseen loppuun asti. Niinpä juuri ennen viime vuoden Ruisrokkia Paavo pyysikin minua myymään jälleen vielä lisää Pervitiinejä... Piri-Paavo veti muutaman murskatun Pervitiinin ruiskulla suoraan ränniin ja sen perästä siivosi kämppäänsä kolme päivää. Kun sitten sen kaverit tulivat Ruisrockista takaisin Paavon kämpille, niin sen kämppä oli kuulemma kerrankin siisti, homeessa olleet astiatkin oli puhtaaksi nuoltu! Voi helvetti nyt me nauroimme, mutta lujempaa.

Raportoin: Piri-Paavo on ollut muuten Pekka O. Silvennoisen linnakaveri.

Juhis: No mitäs, sitten se oli varmaan komentaja Pekka O. Silvennoisen adjutantti, tukka ponnarilla melkein perseeseen asti ja koppalakki päässä. Schreck hymyili.

Juhis kertoi: Oletteko kuulleet siitä, kun neljä tamperelaista skinheadia oli mennyt sinne Puntalan anarkistipunkkareiden festivaaleille vitsiksi ja kun 700 punkkaria oli siellä leirintäalueen kedossa leiriytyneet. Heti kun neljä skinheadia ilmestyivät metsän reunalle, kaikki 700 punkkaria olivat täydessä paniikissa lähteneet niityltä neljää skinheadia karkuun…

Schreck hymähti: Joo tiedän tuon jutun, vanha juttu, mutta minä en todellakaan käy missään anarkistien tapahtumissa.

Aikaa oli vierähtänyt ja päätimme yksissä tuumin siirtyä laivan baariin. Schreck jätti kassinsa ja varastetut viinat hyttiimme ja kysyi: Voisiko meidän kamamme jäädä yöksi tänne, olisivat tallessa? Otamme kassimme, kun ollaan Tukholmassa?

Lausuin: Kyllä se sopii… nyökäten Schreckille ja suljin oven.

Luku 3. Sandia ja Mette

Siirryimme hissiin. Sinne tuli myös pari vanhaa, mutta charmikasta naista. Naiset olivat kolmekymppisiä. Toinen tummempi ja toinen vaaleampi. Kohtasin tummemman naisen katseen ja näin, kuinka hänen rintansa ponnahtivat pystyyn. Ne osoittivat minua kohden kuin kaksi sopusuhtaista hedelmää. Ajattelinkin, tuon naisen törröttäviä meloneita olisi kiva rutistella. Minä iskin naiselle silmää ja nainen hymyili minulle hieman ujosti, mutta silti iski silmää takaisin. Me esittelimme itsemme ja näin tekivät myös naiset meille. Tummempi oli nimeltään Sandia ja vaaleampi nainen oli Mette. Sandia lievästi karsasti.

Naiset tulivat seurassamme viidennen kannen baariin. Juhis tarjoutui tarjoamaan koko ensimmäisen kierroksen. Otimme kaikki oluet ja jägermeisterit ja istuimme pöytään.

Sandia kysyi: " Where you come from? Do you live in Finland?"

Minä vastasin: Yes, we live in Finland, and we are Finnish people. Also, we are very patriotic, but all nice people, especially beautiful ladies are welcome to Finland. Same thing with tourists from different countries. Not so many foreigners live in Finland, but our European brothers have problems with some people from Africa and Asia. Also, we are skinheads. We hate the Soviet Union… Do you know anything about The Finnish Winter War 1939–1940?

Mette vastasi: Tiedän aika paljonkin Suomen sodista, myös Suomen Talvisodasta.

Juhis kysyi naisilta, mitä he tekevät työkseen.

Mette vastasi: Olen palvellut Hollannin armeijassa kapteenina, mutta sain vähän virkavapaata Kuninkaallisesta Alankomaiden Armeijasta, 43 mekanisoidusta prikaatista. Täytyy vähän prepata, kun alan taas opiskella.

Sandia kertoi olevansa: terveydenalan ammattilainen. Juhis alkoi pienessä vaarallisen kovassa nousuhumalassa selittämään: Minä olen vänrikki eli tarkoitan ympäripyöreästi second lieutenant arvoasteikolla nuorin upseeri yleensä joukkueen-, jaoksen- tai tulenjohtaja tai mikä tahansa sellainen… …Anteeksi muuten, jos käytän termistöä väärin, englannin kielessäni on vielä kehittämisen varaa… … Vaikka sotatieteistä, sotataidosta kiinnostuneena olen käynyt lävitse erityisesti militäärialan sanastoa. Olkaa hyvät vain ja keskeyttäkää, jos sanon väärin tai teistä tuntuu siltä, jos olettekin ymmärtäneet asian väärin. Kysykää ihmeessä...kun minulla on vielä tämä hieman suomalainen aksenttikin.

Mette hymyillen totesi: Ei se mitään, kyllä minä ymmärsin kaiken mitä sinä virkoit.

Minua alkoi nolottaa Juhiksen selostukset. Varsinkin, kun itse olin vain korpraali, viestikomppaniasta ja vain ammattikoululaisena valmistunut teleasentajaksi, tosin hyvin arvosanoin. Juhis puolestaan oli ylioppilas ja hänen aikomuksensa oli mennä opiskelemaan Turun yliopistoon.

Mette oli 32-vuotias ja Sandia 31. He kertoivat olevansa nykyään sinkkuja ja molemmat miestä vailla. Totesin Mettelle, hän oli aika nuori kapteeniksi. Mette kiitteli kohteliaisuudesta, mutta kiisti olevansa, niin hirveän nuori kapteeni. Hän vähätteli tai pikemminkin suojasi itseään. Hän ei myöskään kertonut, olleensa kadettikoulun kurssinsa priimus ja nyt oli preppaamassa sotakorkeakoulun pääsykokeisiin. Koulu kestäisi kaksi vuotta ja sieltä valmistui yleisesikuntaupseereita. Hän ei kokenut tarvetta puhua asiassa ulkopuolisille, ei varsinkaan uusille tuttavuksille. Se olisi ammattiupseerilta tahditonta. Lisäksi työasioistaan puhuminen oli upseerilta turvallisuusriskikin. Juuri siksi hän rajasi tietoisesti kertomustaan armeijaurastaan.

Sandia puolestaan kysyi meiltä: Mitä te teette työksenne?

Vastasin: Myymme tietokoneita eräässä postimyyntifirmassa, joka on turkulainen tietokoneita ja tietokoneohjelmistoja sekä oheislaitteita kauppaava yritys. Veljeni parin hänen kaverinsa kanssa omistavat firman. Firma julkaisee kuukausittain katalogia. Asiakkaat tilaavat tietokoneita ja ohjelmistoja ja oheislaitteita postitse. Työsuhteemme on joustava. Saimme kaksi kuukautta vapaa-aikaa, tähän reissuummekin. Olen käynyt ammattikoulun teleasentajaksi, se sisälsi ensin analogista elektroniikkaa, digitaalitekniikkaa ja itse verkko ja puhelinkaapelin asentamista, sekä pc-tekniikkaa ja vähän ohjelmointia.

Naisilla oli silmäpeliä meidän kanssamme. Vaikka heolivatkin kymmenen vuotta meitä vanhempia. He puhuivat jotakin meistä hollanniksi välillä nauraen. Vihreäsilmäinen Mette ehdotti: Hei hyvät nuoret herrat voinko tarjota seuraavan kierroksen, vaikka Heineken olutta ja giniviinaa hollantilaiseen tapaan. Pidättekö niistä?

Vastasimme: Joo!!

Viereisessä pöydässä Schreck ja Viherhiukkanen imivät sinistä enkeliään reiällisillä lakritsanauhoilla, kuin imupilleillä. Samalla he kauppasivat konjakkipulloja ja pillereitä ohi kulkeville matkustajille. Jonkin ajan kuluttua he olivat juuri aikeissa tulla pöytäämme sikailemaan. Ennen kuin Mette marssi baaritiskille, hän korotti äänensä … ja katsoi määrätietoisesti viereisessä pöydässä istuvan kaksikon suuntaan.

Kirpeästi Mette huomautti heille: Hei te kaksi punkkia. Erityisesti sinä metallihampainen kaveri, vaikka sinulla on kaunis hämähäkinseitti poskellasi, niin voitko ystävällisesti olla tulematta tähän pöytään. Ja vie pois tuo neitosi samalla, joka juuri tumppasi savukkeen pöydälle! Voisitte ystävällisesti etsiä oman pöydän jostain muualta.

Schreck näytti keskisormea Mettelle. Hän valitti meille tuohtuneesti: Miten vitussa te jätkät jaksatte jauhaa paskaa kahden tuollaisen ulkomaalaisen kanan kanssa? Me tosiaan lähdetään Viherhiukkasen kanssa vittuun täältä!

Olimme Juhiksen kanssa helpottuneita, kun ei tarvinnut pelätä ja hävetä mitä Schreck keksisi päässään seuraavaksi. Niin mainio tyyppi kuin hän muuten olikin. Seurueet eivät vain sopineet tällä kertaa samaan pöytään.

Hetken kuluttua Mette toi meille jokaiselle oluet ja ginipitoiset viinalasit pöytään. Myös Amsterdamissa ihmiset pubeissa juovat mielellään Heineken oluen kanssa giniviinaa.

Sandialla oli mustat pitkät hiukset. Hän oli kaunispiirteinen, pituudeltaan 160 senttinen. Vaikka naiset olivat vähän iäkkäämpiä, olivat he miltei mallivartaloisia. Sandialla oli kastanjanruskeat silmät. Hän oli kurvikkaampi, kuin Mette, joka oli kuin hollantilainen amazoni. Sandialla oli kimmoisan näköiset rinnat ja hänellä oli hyvin profiloituva kaareva nenä ja suuret silmät. Hän kertoi piilokarsastavansa hieman ja mainitsi, se näkyy yleensä hivenen vasta silloin, kun on vähän väsynyt ja / tai otti hieman enemmän alkoholia. Juhis vinoili vanhaa vitsiä suomeksi eräästä turkulaisesta tyypistä, joka Juhiksen mukaan oli seuraavanlainen: "Kun oikea silmä katsoo Virusmäkeen, niin vasen silmä katsoo persläpeen." Voi vittu, minun oli pakko nauraa, se oli vain niitä Juhiksen ja Timon sarkastisia vitsejä. Naiset kyselivät mitä minä nauroin. Totesin Juhiksen puhuvan vain omiaan.

Jatkoimme ryyppäämistä. Aina silloin tällöin, kun puhuin Sandialle jotakin, aivan kuin hänen ryhtinsä olisi parantunut, silmät suurentuneet ja hänen rintansa ponnahtaneet ylös. Kaikki näytti lupaavalta. Ajattelinkin, siinäpä on kiimainen nainen. Sandia oli pukeutunut tummiin farkkuihin ja mustaan paitaan. Hihansuissa ja kauluksessa oli valkoiset raidat. Ulkonäön lisäksi huomiota herätti hänen arvokkaan näköiset kultaiset korunsa. Korvissaan hänellä oli suuret ja ohuet korvarenkaat.

Mette oli kapea, pitkäluinen ja melkein Juhiksen mittainen korkokenkiensä kanssa. Hän oli noin 175 senttiä pitkä. Jotenkin hänestä tuli mieleen erämaankeitaalla oleva palmu. Hän oli kauniskasvoinen ja omasi sellaiset ns. germaaniset piirteet. Hän oli siro ja näytti hyvältä kauniiden kapeiden sääriensä, sekä lyhyiden geelillä muotoiltujen hiustensa kanssa. Hän oli jopa ehkä hieman poikamainenkin, kuitenkin omassa ylväässä sorjuudessaan. Ei mikään tavallinen blondi. Ilmankos hän esitteli olevansa Hollannin armeijan kapteeni. Mette pukeutui armeijan vihreään hihattomaan paitaan ja tumman vihreisiin farkkuihin. Jännittävää oli hänen käsivartensa yläosassa olevat renkaat. Ne olivat pujotettu juuri naisen kapeiden hauisten tuntumaan tai hieman niiden yläpuolelle. Renkaat olivat ehkä sentin verran leveydeltään ja kultaiset tai ainakin kullatut. Niissä oli joitakin riimuntapaista kaiverrusta ja kuviota. "Tuli jotenkin mieleen mahtoiko nainen olla biseksuaali… Tuli vain tuosta ammatinvalinnasta ja poikamaisuudesta jotenkin mieleen. Joka tapauksessa kovin Mette oli Juhiksesta kiinnostunut. He tulevat niin hyvin keskenään juttuun, pian ne varmaan menevätkin hyttiin", näin laskeskelin mielessäni.

Olimme pöydässä kaksiparisena: Minä ja hieman persikan tuoksuinen Sandia, joka siirtyi viereeni ja upseerispari Juhis ja Mette. Mette haisi kannabikselta. Tästä kannabiksen hajusta Juhis kysyikin Metteltä suoraan, onko hän polttanut pilveä. Mette lausui naurahtaen, haju tuli vain hänen hajuvedestänsä.

Sandia kysyi minulta: Mitä tuumaat itseksesi? Hän hymyili minulle. Otin huikan kaljasta, nielaisin ja vastasin: Anteeksi olin vain hieman ajatuksissani.

Juhiskin tarjosi kolmannella ja neljännellä kierroksella sitä samaa, kuin Mette oli tarjonnut. Eli giniä ja kyytipojaksi Heineken olutta. Nieleskelin kiihtyvään tahtiin omaa suolaista sylkeäni. Tuntui siltä, kun ginipaukut meinasivat lentää suoraan yrjönä suustani ulos. Rehellisesti, en koskaan ollut pitänyt ginistä. Siinä on vähän sellainen oksettava, hirvittävä katajanmarjainen jälkimaku. Keskityin ja nielin sylkeä, sekä röyhtäisin pari kertaa varovasti, nyrkillä suojaten. Olin paikallani hetken, kunnes paha olo hälveni.

Sandia kysyi: Miten sinä Martti, voit? Onko sinulla huonoolo?

Vastasin: Oli vähän tuota merenkäynnistä johtuvaa pahaa oloa, mutta nyt on parempi.

Sandia kysyi: Kuinka vanha sinä Martti olitkaan?

Vastasin: 20 vuotta, mutta täytän tämän kesän elokuussa 21 vuotta.

Naiset totesivat siihen hieman nauraen, he etsivätkin vähän nuorempaa seuraa. Olimme juuri sopivan ikäisiä, näköisiä, sekä tapaisia.

Luku 4. Laivan yökerhossa

Olimme tehneet selvää useammasta oluesta ja ginipaukusta ja naiset ehdottivat: Lähdetäänkö laivan yökerhoon? Lausuimme tulevamme mielellämme yökerhoon.

Laivan yökerhossa naiset valitsivat erään kulmapöydän ja pyysivät Juhista ja minua istumaan sen ääreen. Otimme kaikki, Metten mainostamaa mangomehua ja siinä vodkat tuplana.

Ilta oli jatkunut ihan rattoisasti. Minulle tuli mieleen ja kysyin naisilta: Miten te olette tänne laivalle eksyneet?

Sandia vastasi: Mette on hyvä kaverini ja me olemme kesälomalla. Metten kanssa on katseltu vähän Eurooppaa, näin pohjoisessa en ole aiemmin käynytkään.

Naurahdin ja kysyin: Olet siis etelän tyttöjä vai?

Sandia vastasi: Isäni muutti Toisen maailmansodan jälkeen Saksasta Argentiinaan, mutta myöhemmin, kun olin 11-vuotias muutimme Argentiinasta takaisin Eurooppaan, eli Hollantiin. Argentiinassa asuu myös paljon Saksasta muuttaneita, mutta äitini suku on Espanjasta. Olen silti protestantti. Äitini tutustui sattumalta Argentiinassa isääni ja kääntyi luterilaisuuteen ja menivät Argentiinassa naimisiin. No Argentina on kuitenkin aika tavalla katolilainen maa, kuten koko Latinalainen Amerikkakin, mutta äitini nyt vain halusi kääntyä luterilaisuuteen.

Kerroin naisille, me puolestamme olemme aloittamassa Interrail-matkaa, eli: Kierrämme Eurooppaa junalla parisen kuukautta, ehkä hieman vajaan, riippuen siitä kuinka paljon meillä menee rahaa.

Sandia nyökkäsi: Ouh…Also… me lennämme paikasta paikkaan. Tukholmaankin me tulimme lentäen Länsi-Berliinistä. Tukholmaan päästyämme päätimme tehdä pienen risteilyn Suomeen. Menemme seuraavaksi Pariisiin ja sen jälkeen lennämme Barcelonaan…

Sandia jatkoi: …te voisitte tulla käymään luonani Amsterdamissa? Minulla on omakotitalo siellä.

Juhis mainitsi humalassa: Ympäripyöreästi, kyllä se sopii.

Join jo neljättä paukkua yökerhossa ja tilasin kaikille seurueen toivomuksesta suomalaista Karjalan A-olutta. Juotuamme oluet Sandia ja Mette menivät yhdessä naisten vessaan.

Naisten kesken Sandia visersi: "Nuo miehet ovat niin ihania. Minä kuitenkin pelkään, he juovat itsensä pöydän alle. He ovat alkaneet täällä yökerhossa imuroimaan alkoholia aika kiivaasti."

Sitä minäkin pelkään, jos heidän juomistahtinsa pysyy samana, he eivät pysty sängyssä hommiinsa. Minun on saatava tänä yönä Juhikselta vähän banaania... Mette hymähtäen totesi.

Sandia naurahti ja sanoi Sitä minäkin vähän pelkään, Juhis ja Martti ovat juoneet itsensä pian pöydän alle, eikä heistä ole silloin mitään iloa.

Sandia jatkoi hieman ilkikurisen näköisenä: " Huomenna tiemme eroavat. Minulla on laukussani lääkekokaiinia, se selvittäisi poikien päitä, jos ei muuta. Aine on täysin puhdasta. Katukaupassa parhaatkin laadut Amsterdamissa on vain jotain vajaa 50 prosenttisia…

Minulla on kansainvälinen huumeresepti kokaiiniin, joten ei ole tarvinnut tullissa pelätä kiinnijäämisestä. Käytän sitä toisinaan lääkinnällisesti, jos luen pitkään ja väsyttää. Aine on lähes 100 prosenttista. Voisihan sitä antaa vähän meidän skinhead-pojillemme. Skinit vaan, eivät välttämättä suostu ottamaan mitään troppeja, sen verran kuin olen kuunnellut heidän mielipiteitään...

Mene hakemaan kahdeksan paukkua. Tuo ne paukut vaivihkaa tänne vessaan, niin minä laitan niihin jokaiseen varttigramman huippulaatuista kokaiinia. Se on tuju annos lääkekokaiinissa… Tämä on hyvää ainetta myös paikallispuudutukseen… Ei kuitenkaan ole tarkoitus puuduttaa meidän miestemme meisseleitä spageteiksi, joten noin viidesosa grammaa per paukku lienee parempi."

Sandia mittaili ainetta silmämääräisesti kokaiinirasiansa peilipinnalla.

Sandia jatkoi hiljaisesti sanoen: Otetaanpa tämä asia nyt vain käytännöllisen farmasialoogisesti. Mette nauroi, sitten hän teki työtä käskettyä ja suuntasi baaritiskille.

Minä ja Juhis odotimme naisiamme. Ensin meni kymmenen minuuttia, sitten oli kulunut jo vartti ja kun naisia ei kuulunut parinkymmenenkään minuutin jälkeen aloimme hermostua. Juhis lausui: Naiset taisivat jättää meidät.

Minä murehdin: "Näin taisi käydä", ja katsoin kelloa ja totesin kärsivällisenä lisäten: Odotetaan vielä hetki.

Meni vielä tovi ja sieltä naisemme tulivat. Mette kantoi tarjottimella meille kahdeksan paukkulasia.

Mette huusi: Hei miehemme! Toimme teille kunnon paukut!

Mette laittoi tarjottimen keskelle pöytää. Minä kysyin mitä paukkuja ne oikein ovat… Mette iski silmää ja huomautti: Pyysimme baarimestaria tekemään drinkin minun salaisen reseptini mukaan. Paukut ovat nimeltään: Bitter to the end, siinä on jokaiselle parit paukut. Halasin ja suutelin Sandiaa ja murisin: Minulla oli jo niin ikävä sinua. Sandia totesi veitikkamaisesti hymyillen: Niin minullakin sinua, Martti.

Mette lausui: Olkaa hyvä, hyvät Herrat ja maistakaa paukkujamme Bitter to the end!

Otimme onnellisina yhdet paukut ja kilistelimme ja skoolasimme paukkulaseillamme ja lausuimme kaikki samaan aikaan: Cheers!!

Otimme kaikki kunnon hörpyt: Katkeraan loppuun asti.

Minä analysoin paukkua maiskuttaen: Tämä on hyvän kitkerää, vähän kermaliköörimäistä, petrolinen vahvasti ammoniakkinen, mutta oliko joukossa hieman Chiliäkin? Joka tapauksessa aika jännän makuista. Lopulta totesin: "Itse asiassa juoma oli todella hyvää!" Join juomani loppuun toisella huikalla. Mette iski silmää Sandialle ja heillä oli pokerissa pitämistä. Sen sijaan minä ja Juhis emme tajunneet koko jekkua.

Yhtäkkiä ruumiissani tapahtui kuin kirkastava kouristuksen voima olisi noussut koko kehooni ja nauroin: Hei minulla on tärkeää asiaa…!

Juhis yritti puhua: …anna nyt kuin minä sanon vaan…!!

Mette: No sano sitten vaan ja olkaa nyt hetken paikoillanne, kun minun piti sanoa…!

Sandia, oli maistanut vain vähän paukkua ja katsoi kaikkia meitä kolmea, hän oli kuolla nauruun, kun kaikista tuli niin puheliaita, ettei kukaan tahtonut saada puheenvuoroa.

Minä arvostelevasti totesin: Vittu täällä yökerhossa on paskaa musiikkia...! Otin taskustani c-kasetin ja vein sen tiskijukalle. Tiskijukka oli kaljuuntunut 30-vuotias lihava, vartaloltaan päärynän muotoinen ruotsalainen mies. Koomista vaikutelmaa täydensi paksut ns. maajussin henkselit. Annoin c-kasetin tiskijukalle tehden kauppaa: Laita tämä soimaan niin saat 100 kruunua. Päärynän muotoinen ruotsalaismies tiskijukka otti rahan ja juuri päättyvän Madonnan kappaleen jälkeen laittoi kasettini soimaan. A puolella oli Skrewdriverin Voice of Britain EP-levy ja B kasetin puolella Boots and Braches EP-levy.

Jotkin diskohileet ja muut disko ihmiset jäivät vain seisomaan ympärille, mutta me pompimme ja heiluimme ja tanssimme naistemme kanssa. Olo oli kristallisen taivaallinen, aivan kuin olisi humala hävinnyt, mutta fiilis oli silti mitä parhain. Riensimme vielä pöydän viereen juttelemaan ja otimme ronskisti toiset katkeraan loppuun asti paukut.

Juhis totesi minulle: Vittu täällä on hauskaa! …joten me joimme lisää...

Lopulta tuli valomerkki ja lopetimme. Halasin ja suutelin jälleen kielisuudelmia Sandian kanssa ja puristelin hänen pystyssä sojottavia rintojaan. Juhis ja Mette muhinoivatkin jo penkillä keskenään.

Sandia kuiskasi: Tuletko sinä rakas hyttiini?

Johon vastasin: Tulen minä rakas.

Kun lähdimme tiskijukan ohitse, sykersi musta mies huonolla suomella: Ettekö te soittaneet kuku mitään?

Lausuin: "Täh, en ymmärrä!? "Nauroin.

Luku 5. Yön kohokohta

Sandia ja minä lähdimme käsikkäin laivan ylemmälle kannelle suoraan Sandian ja Metten suureen hyttiin. Päästyämme hytin sisälle istuimme sängyn reunalle suudellen. "Kun ovi Sandian ja Metten tilavaan hyttiin sulkeutui takanamme, Sandia ja minä olimme kuin toiseen maailmaan jääneitä matkustajia, kaukana kaiken muun ulottumattomissa. Istuimme sängyn reunalle ja antauduimme toistemme katseisiin, läheisyyteen, kiihkeisiin suudelmiin, tutkien ja tunnustellen toistemme kehoja kuin uutta, jännittävää maailmaa.

Hän hymyili minulle, silmät täynnä elämää ja iloa, kun aloimme riisua vaatteitamme. Huokaus pääsi hänen huuliltaan, kun olimme viimein täysin alasti toistemme edessä, ja minä näin hänessä naisen, jonka kanssa halusin jakaa tämän hetken, tämän salaisuuden, tämän nautinnon.

Riisuin Sandian rintaliivit ja pikkuhousut, paljastaen hänen täydellisen vartalonsa. Hänen tuoksunsa, makea ja raikas kuin kevätaamu, täytti hytin, ja minä annoin sormieni eksyä hänen pehmeälle iholleen, tutkia hänen salaisimmat paikkansa. Sandia hengitti syvään, kun kosketukseni sai hänet värähtämään.

Sandian suudelmat olivat tulisia ja kiihkeitä, ja hän kietoi kätensä ympärilleni, vahvistuen siitä, miten halusin häntä, miten olin valmis antautumaan hänelle. Hän tarttui minuun lujasti ja alkoi ohjata minua, näyttää minulle mitä halusi, mitä tarvitsi.

Rakasta minua, Sandia kuiskasi, ja niin minä tein. Hän avasi itsensä minulle, ottaen minut vastaan syvälle itseensä, ja minä annoin itseni hänen hallintaansa, tuntien jokaisen liikkeen, jokaisen sykkeen, jokaisen hengähdystauon.

Hetki, joka tuntui kestävän ikuisuuden, lopulta täyttyi voimakkaasta tunteesta, joka sai meidät molemmat huokaamaan nautinnosta. Hän katsoi minua silmiin, kun viimeiset aallot kulkivat lävitseni, ja hymyili minulle, onnellisena ja tyydyttyneenä.

Älä vielä ota sitä pois, hän kuiskasi, ja minä tottelin, pysyen hänessä vielä hetken, kunnes viimeiset värähdykset olivat vaimenneet. Sitten asetuimme vierekkäin, molemmat hikisinä ja tyytyväisinä, ja jäimme toistemme syliin nauttimaan toistemme läheisyydestä ja rauhasta, joka seurasi myrskyn jälkeen.

Olit uskomaton, Sandia kuiskasi minulle, ja minä suutelin häntä vielä kerran, ennen kuin antauduimme yön syliin, tietäen, että olimme jakaneet hetken, jota kumpikaan meistä ei koskaan unohtaisi."

Luku 6. Aamuseksiä ja Meriaamiainen

Oli varhainen perjantaiaamu. Olin kuin syvällä pehmeän usvan pumpulissa, kun jokin voima alkoi toistuvasti ravistelemaan minua. Ravistelu aina vain voimistui. Sitten kuulin naisen soinnikkaan äänen jostain korkeuksista kutsuvan minua ja jokaisen kutsun aikana tuli kasvoilleni lämmin, raikas tuulahdus. Aloin nousemaan valvetilaan koko ajan joutuisammin. Naisen ääni alkoi kuulostamaan selkeämmältä ja tutummalta. Herää Martti, Herää!

Meni hetki, kunnes silmäni avautuivat. Sitten näin Sandian kauniit kasvot. En hetken aikaa saanut sanottua mitään, kun Sandia tapitti minua suoraan silmiin. Hänen silmänsä ei enää karsastanut.

Sandialla oli terävä ja hyvin tarkkaavainen katse, mutta hän samalla hymyili. Molempien silmien kauniit tummanruskeat iirikset liikkuivat edestakaisin. Sandian iloinen hymy tarttui kasvoilleni. Naiseni pussasi minua ja annoin hänelle kielisuudelman.

Alastomina toistemme edessä, tunsimme yhtä aikaa jännitystä, kunnioitusta ja himoa, joka alkoi polttaa ihollamme.

Hänen silmänsä pohjalla paloi himo, joka veti minua puoleensa kuin magneetti. Hän veti minut lähemmäs, kietoi kätensä ympärilleni ja alkoi suudella minua intohimoisesti. Tunsin, kuinka hän vapisi hieman jännityksestä, mutta hän ei vetäytynyt. Päinvastoin hän avautui minulle täysin, päästäen minut lähelleen, näyttäen minulle kaikki salaisuudet, jotka hän oli piilottanut minulta.

Hänen huulensa olivat pehmeät ja kutsuvat, ja kun hän avasi ne, annoin kielemme kohdata toisensa, tuntien kuinka jokainen suudelma sai sydämeni sykkimään kovemmin. Hän hengitti raskaasti, rintakehänsä nousten ja laskien nopeasti, ja hänen ihollaan oli hien patina, joka teki hänet entistä houkuttelevammaksi.

Hänen rintansa olivat täydellisen pyöreät ja kiinteät, ja tunsin, kuinka nännit kovettuivat kosketukseni alla. Suutelin ja imin niitä vuorotellen, tuntien kuinka hän värähti mielihyvästä.

Työnsin sormeni hänen jalkojensa väliin ja tunsin, kuinka märkä hän oli. Hän huokaisi mielihyvästä ja avasi itsensä minulle, ottaen minut vastaan. Tunsin, kuinka hänen kehonsa liikkui rytmissä minun kanssani, jokainen liike tuoden meidät lähemmäs ja lähemmäs huippua.

Hän voihki äänekkäästi, kehonsa vavahdellen jokaisen työntöni alla, ja minä tiesin, että hän oli lähellä huippua. Tunsin, kuinka omakin kiihkoni kasvoi, ja tiesin, että en pystyisi pidättäytymään enää kauan.

Kun viimein tunsin, kuinka hän kouristui orgasmista, annoin myös oman nautintoni purkautua, syöksyen syvälle hänen sisäänsä, täyttäen hänet lämmölläni. Se oli voimakas ja intensiivinen kokemus, joka sai meidät molemmat huokaamaan tyytyväisyydestä.

Hetken aikaa makasimme siinä, toistemme sylissä, hengittäen raskaasti ja nauttien toistemme läheisyydestä. Minä tunsin, kuinka hän kietoi kätensä ympärilleni ja painoi päänsä rintaani vasten, ja tiesin, että olimme jakaneet jotain todella erityistä.

Hetken kuluttua Sandia meni uudelleen suihkuun. Hän kehotti minuakin peseytymään. Sandia katsoi kelloa ja totesi: Täytyy pitää kiirettä. Sillä meidän pitää mennä laivan Meriaamiaiselle. Kello tulee puoli seitsemän Ruotsin aikaa.

Otin suihkun ja puin vaatteet ylleni. Sandia oli nyt kylpytakissaan. Uusi puhdas pyyhe oli hänen hiustensa ympäri kiedottuna. Sandia meikkasi itseään. Annoin vielä suudelman. Lähdin minun ja Juhiksen alakannen uumenissa sijainnutta pienen pientä hyttiämme kohden.

Hyttimme oven edessä nukkui Schreck ja Viherhiukkanen. He makasivat käytävällä vierekkäin kuin kaksi sardiinia. Tyypit heräsivät tultuani ovelle. Pyysin ystävällisesti heitä vähän väistymään. Silloin sain hytin oven kunnolla auki. Hytissä nukkuivat vieri vieren Juhis ja Mette.

Schreck ja Viherhiukkanen ottivat nyt hytistä kamansa. Schreck läiskäisi protestina minulle pari tuubia Pervitiiniä. Hän lausui ärtyneenä: "Siinä on palkkio viime yön majoituksesta!"

Minä hölmistyneenä katsoin pois menevää Schreckiä ja tiedustelin: Eikö Juhis päästänyt hyttiin sisälle?

Sanoin heti perään: "Me sovimme vain, teidän kamanne ovat hytissämme. Majoituksesta emme sopineet! Mitä