Vanha aurinkokello kertoo

By Aino Pälsi

Lumoavia satuja perheen pienimmille!Naantalin kirkonmäellä sijaitsee aurinkokello. Kello on hyvin vanha, ja se on nähnyt elämänsä aikana kaikenlaista. Koska kello on ehtinyt kokea paljon, se osaa tietysti kertoa satuja. Ja minkälaisia satuja! Haluaisitko kuulla tarinan pienestä Mariasta ja kultaomenasta? Tai villistä naakanpoikasesta, jota äiti ei saanut kuriin? Entä kirkossa asuvien hiirien joulusta?Vanha aurinkokello kertoo on ihastuttava satukirja täynnä toinen toistaan veikeämpiä kertomuksia. Kirja on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1946.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Aug 29, 2022
• ISBN: 9788728445747

Book preview

Vanha aurinkokello kertoo

Copyright © 2023 SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728445747

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Vanha aurinkokello Naantalin kirkon mäellä

Arvasit oikein, lapsoseni, olen vanha, kovin vanha. Silloin kun tuossa kirkontornissa ei ollut vielä kelloa, minulla oli hyvinkin tärkeä tehtävä tässä mäellä. Olen näet ajanmittari. Sauvani varjo kulkee auringon mukaan kivitaulullani ja näyttää aikaa. Ennen jokainen poikkesi luokseni, niin vanha kuin nuorikin. Olin kaikkien ystävä. Opin tuntemaan heidän ilonsa ja surunsa. Nauroin, kun hekin nauroivat. Itkin, kun hekin itkivät.

Nyt olen oikeastaan virkaheitto. Könötän tässä kirkonmäellä kuin mikäkin muinaismuisto. Kivitauluni on halkeillut vanhuuttaan, ja puujalustani vaaleanvihreä väri on haalistunut. Mutta ajan näytän vieläkin tarkalleen, kunhan ohikulkijat antavat sauvani olla rauhassa. Tietämättömyydessään he usein siirtelevät sitä, kun se on niin höltynyt. Silloin tietysti näytän väärin. Se surettaa ja hävettää minua. Mutta aina sitä kuitenkin poikkeaa luokseni viisaampi ihminen, joka asettaa sauvani paikoilleen. Nytkin näytän oikeata aikaa. Huomaa, kellokirkontornissa lyö juuri kahta. Minunkin sauvani varjo lankeaa kahden numeron päälle. Älä ihmettele! Se on aivan luonnollista. Minä näytän auringon mukaan. Auringon mukaan jokainen kello on asetettu käymään. Nouse hiukan varpaillesi, niin näet tarkemmin! Kas noin! Enkös ollut oikeassa? Kaksi on kumpainenkin kello: tornikello ja minä, aurinkokello.

Mutta oletko huomannut, että minulla on toinenkin tehtävä? Rinnallani riippuu rautalipas, johon kerään almuja kaupungin köyhille jouluksi. Voi, voi, vai tahdot sinäkin panna lippaaseen roposi! Kiitos, kiitos! Taisit menettää kaikki säästösi? Etkö? — Mitä sinä kysyt? Niin, osaanko kertoa satuja? Tietysti osaan! Kaikki vanhat osaavat kertoa satuja. Ohho, vai mielit sinä kuulla satuja entisiltä ajoilta. Luulet varmasti minun muinoin olleen ajanmittarina luostarin yrttitarhassa. Silloin en ollut vielä ollenkaan aurinkokello. Tauluni oli vain tavallinen kivilaatta nunnaluostarin muurilla. Muistan ne ajat kuitenkin hyvin. Olihan minulla oiva näköala. Ja naakat kertoivat usein kummia tarinoita. Naakoilla on aina ollut täällä hyvin keskeinen asema.

Odotahan huomiseen, niin koetan palauttaa mieleeni muinaisia taruja. Tule silloin takaisin! Varmasti kerron sinulle sadun entisiltä ajoilta.

Kultaomena

Pieni Maria asui äitinsä kanssa vähäisessä mökissä tuolla Kuparivuoren kainalossa. Vuori suojasi mökkiä talven kylmiltä, ja suuri omenapuu varjosti sitä kesän helteiltä. Heidän oli hyvä asua pienessä mökissään, vaikka he olivatkin kovin köyhiä. Äidin rukki hyrisi ahkerasti aamunkoitosta illanhämärään. Pieni Maria toimitteli kodin askareita. Sittenkin heidän elämänsä olisi ollut aika niukkaa, ellei omenapuu olisi kantanut syksyisin runsasta satoa.

He rakastivat suuresti omenapuutaan. Keväällä sen kukkiessa äiti siirsi rukkinsa avonaisen oven eteen. Silloin puu tuoksui ihanasti. Rukki hyrisi kilpaa kukissa pörisevien mehiläisten kanssa. Pieni Maria ilakoi ympärillä, Se oli kevään juhla-aikaa.

Koko kesänkin he seurasivat hartaina omenapuutaan. Vähitellen sen hedelmäkodat paisuivat ja paisuivat. Kohta vihreät, kauniit raakaleet täyttivät oksat. Pian ne kasvoivat suuremmiksi ja suuremmiksi. Syksyyn mennessä puu oli täynnänsä isoja, keltaisia omenia, jotka loistivat auringossa kuin kulta. Laajalti tunnettiin pienen mökin omenapuun hedelmät. Mutta ne olivatkin makeita kuin sokeri.

Niin kului aika onnellisesti pienessä mökissä, kunnes äiti sairastui. Ahkera rukinhyrinä pysähtyi. Äidin oli mentävä vuoteeseen.

— Mikäs nyt eteen? äiti voivotteli, kun leipä alkoi loppua.

Pieni Maria pillahti neuvottomana itkuun.

Mutta äiti jo ehti lohduttamaan: — Odotahan, kohta omenat kypsyvät ja sitten olemme rikkaita.

— Silloin poimin korillisen kaikkein kauneimpia hedelmiä ja vien ne luostariin, pieni Maria ajatteli. — Sieltä saan äidille