Tirant Valkoinen 2

By Joanot Martorell and Marti Joan de Galba

Renessanssiaikaisen ritariromaanin toinen osa!Ritari Tirant Valkoisen huimat seikkailut jatkuvat. Urotekoja riittää tehtäväksi, neitoja pelastettavaksi sekä rakkauskiemuroita kohdattavaksi. Mutta mitä urhoollinen toiminnan mies ei tekisi puolustaakseen Bysantin keisarikuntaa!Legendaarinen Tirant on jälleen vauhdissa ritarieepoksen hauskassa toisessa osassa. Romaanin kirjoitti renessanssin aikaan elänyt ritari Joanot Martorell, mahdollisesti ystävänsä Galban avustuksella.Toiminnallinen ja hauska ritariromaaniklassikko renessanssiajalta!

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 3, 2023
• ISBN: 9788728405536

Book preview

Tirant Valkoinen 2

Translated by Paavo Lehtonen

Original title: Tirant lo Blanc

Original language: Catalan

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2023 SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728405536

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Osa 2

CLXXIX

MITEN PRINSESSA LOHDUTTI TIRANTIA

Koska Onnetar on tehnyt teistä kohtaloni valtiaan, teidän tulisi olla mielissänne voimistanne ja ottaa minut palkkioksenne. Miten te voitte kuvitella että minä menisin naimisiin pakanan kanssa? Minun uljas henkeni ei voisi koskaan elää saraseenikoiran kanssa, joka voi saada kaikki naiset joita haluaa, mutta yksikään heistä ei kuitenkaan ole todella hänen vaimonsa, sillä hän voi erota heistä jokaisesta milloin haluaa. Vaikka monet kuninkaat ovat yrittäneet naida minut, minä olen torjunut heidät kaikki, ja te menette todella liian pitkälle kuvitellessanne moista! Minun täytyisi menettää järkeni ennen kuin sellainen ajatus juolahtaisi mieleeni, ja jos teitä huolestuttaa se että isäni saattaisi suostua neuvonantajiensa ehdotuksiin, älkää pelätkö koska minä pysyn sanassani riippumatta siitä mitä hän sanoo. Teidän rakkautenne ja toiveenne ovat hauraita, ja huono onni johtaa aina niitä kurjimuksia jotka eivät luota kelpo rakastettuihinsa. Älkää empikö, urhea ritari, vaan luottakaa Carmesinaanne, joka puolustaa teidän oikeuksianne aivan niin kuin te olette puolustanut hänen oikeuksiaan.

Tällä kohtaa keisarinna tuli sisään ja kysyi mistä he olivat keskustelleet, mihin Tirant vastasi: Koska Teidän Majesteettinne haluaa tietää, me keskustelimme noista lähettiläistä jotka ovat niin mielettömästi ja julkeasti pyytäneet prinsessaa naimaan sen luopiokoiran. Entä jos se mies kieltää vaimonsa samoin kuin hän on kieltänyt Jumalansa? Varmaankin hän tekee näin ja kuka silloin pelastaa teidän tyttärenne? Kenen puoleen prinsessa silloin kääntyy pyytämään apua? Isänsäkö? Hän on liian vanha eikä prinsessan äidistäkään ole apua, sillä kaikkien naisten tavoin te pelkäätte ajatustakin vaarallisesta merimatkasta. Toisaalta, jos teidän olisi lähdettävä, kuka estäisi jotain turkkilaista toteuttamasta mielihalujaan ja näin riistämästä meiltä ei vain yhtä vaan kahta naista? Kun vain ajattelenkin tätä, sieluni itkee verta ja kylmä hiki valuu alas selkääni, kun taas pelkkä maininta tuollaisista ehdotuksista saa minut kaipaamaan kuolemaa. Häpeä estää minua sanomasta enempää ja minä toivon vain että sieluni olisi taivaassa ja ruumiini haudassa.

Keisarinna yritti nopeasti lohduttaa Tirantia:

CLXXX

KEISARINNAN LOHDUTUKSEN SANAT

Nämä lähettiläät tulevat pahaa tahtoen ja nopeaa menestystä toivoen, mutta valheellinen ja epäoikeudenmukainen ajatus kumotaan nopeasti. Antaa keisarin käydä neuvottelujaan; minun tyttäreni ja minä olemme myös täällä, ja se joka unohtaa vieraansa joutuu laskemaan kahdesti. Koska te osaatte erottaa oikean väärästä, puolustakaa meidän asiaamme, sillä jos he koettelevat minun kärsivällisyyttäni, minä lupaan rangaista niitä jotka antavat huonoja neuvoja, ja jos tästä syntyy avioliitto, minä tiedän tuhat keinoa millä surmata itseni kivuttomasti, koska olen oppinut pelkäämään ulkomaalaisia toisen tyttäreni mentyä naimisiin ulkomaalaisen kanssa. Nyt minä en voi tehdä muuta kuin itkeä helpottaakseni suruani, ja yöllä minun silmäni vuodattavat lepäämättä katkeria kyyneleitä, mutta unohtakaamme surulliset ajatukset jotta ne eivät lisäisi minun tuskaani. Urhea ylipäällikkö, teidän ritariutenne ansaitsee suurta ylistystä, ja minä antaisin tyttäreni mieluummin rohkealle köyhimykselle kuin ylhäisimmälle pelkurille. Älköön kukaan luulko että minä sallin Carmesinan lähteä rinnaltani enkä minä hyväksy kosijaa jonka rakkaus on epäpuhdasta ja menneisyys saastaista.

Rakas äiti, prinsessa kysyi, mihin kiihkeä narri kelpaa? On totta että jalosyntyisyys, rohkeus ja viisaus liittyvät usein toisiinsa, mutta näistä viisaus on hyödyllisin ja arvostetuin.

Tällä kohtaa keisari tuli sisään ja kysyi mistä he keskustelivat, mihin ylipäällikkö vastasi. Teidän Majesteettinne, täällä käydään erittäin huvittavaa väittelyä. Keisarinna sanoo että jos hänellä olisi poika, hän alistaisi tämän Herra Rohkeuden valtaan, sillä urhoollisuus on paras lahja jonka luonto voi meille antaa, kun taas prinsessa väittää että vaikka Rohkeus on mahtava herra ja sitä pitäisi suuresti kunnioittaa, Viisaus on arvokkaampi, sillä ilman sitä kukaan ei voi tehdä uljaita tekoja. Tästä he väittelevät; suvaitsisiko Teidän Majesteettinne ratkaista asian?

Keisari vastasi: Minä en voi ratkaista asiaa kuulematta molempia osapuolia, minkä vuoksi minä pyydän sinua, tyttäreni, kertomaan mitkä ovat käsityksesi.

Hyvä isä, minun ei sovi kertoa käsityksistäni ennen arvoisaa äitiäni.

Puhu, keisarinna sanoi, jos isäsi käskee, ja paljasta viisautesi, jonka vuoksi minä lupaan rakastaa sinua entistä enemmän.

Naiset vaihtoivat kohteliaisuuksia ja kieltäytyivät puhumasta, kunnes Carmesina lopulta myöntyi ja lausui seuraavaa:

CLXXXI

MITEN PRINSESSA PUHUI VIISAUDEN PUOLESTA

"Antiikin ihmisillä oli tästä aiheesta monenlaisia käsityksiä ja monet heistä pitivät arvossa rikkautta, joka voi tuoda kunniaa. Vergilius, joka oli yksi heistä, kirjoitti tutkielmia vaurauden kokoamisesta, ja myös Caesar väitti että onni piilee rikkaudessa. Toiset puolustivat ritariutta, koska rohkeat ritarit saavuttavat loistavaa mainetta, ja näihin kuului Lucanus, joka kirjoitti tarinoita ritariudesta ja valloitti suurimman osan maailmaa. Toiset taas tavoittelivat terveyttä, joka pitkittää ihmiselämää, ja tällainen oli Galenos, joka kirjoitti teoksia sairaiden parantamisesta, eikä meidän esi-isämme Konstantinus epäröinyt uhrata valtakuntaa terveytensä vuoksi. Jotkut pitivät arvossa rakkautta, joka tekee ihmiset iloisiksi ja onnellisiksi ja saa heidät tekemään loistavan unohtumattomia uljaita tekoja. Heihin kuului Ovidius, joka ylisti rakkautta, ja Paris, joka teki Helenan vuoksi monia urotekoja. Toiset sanoivat että hyvät tavat kohottavat ihmiset alhaisuudesta, ja yksi heistä oli Cato, joka kirjoitti kirjojen hyvästä käytöksestä.

Toiset taas puolustivat viisautta, joka auttaa hmeitä tuntemaan Jumalan ja itsemme. Tällainen oli Aristoteles, joka kirjoitti erittäin älykkäitä kirjoja, ja toinen oli Salomo, jolle Jumala osoitti ylittämätöntä armoa lähettämällä enkelin tarjoamaan hänelle kolmea lahjaa: verratonta viisautta, rikkauksia tai voittoa vihollisista. Salomo valitsi viisauden, ja enkeli sanoi että hän valitsi hyvin, sillä tällä lahjalla hän oli saanut myös muut. Hän ei ollut vain viisain vaan myös rikkain mies, ja opittuaan tuntemaan filosofien kiven salaisuuden hän käytti aarrettaan vihollistensa kukistamiseen. Sitten Teidän Majesteettinne voi katsoa roomalaisia, jotka vähälukuisina valloittivat maailman viisauden avulla, eikä yksikään typerys pääsisi roomalaiseksi konsuliksi tai senaattoriksi, vaikka olisi miten urhea tahansa. Valtakunta säilyi niin kauan kuin he pitivät voimassa tätä tapaa, mutta sitten kun he lakkasivat valitsemasta viisaita keisareita, heidät kukistettiin nopeasti. Viisaus ratkaisee taistelut, tekee rakastavaisista jalomielisiä, kokoaa rahaa ja edistää hyveellisyyttä, minkä vuoksi jokainen haluaa viisaan miehen neuvosmiehekseen, herttuakseen, kuninkaakseen tai hallitsijakseen, ja ne jotka ovat rohkeita mutta joilta puuttuu viisaus ovat tyhmänrohkeita. Meidän tulisi kaikkien pelätä kuolemaa, joka on ultimum terribilium, koska ruumis ei ole mitään sen jälkeen kun sielu on sen hylännyt, ja näin minä totean että viisaus on kaikkia muita ominaisuuksia tärkeämpi."

Kun prinsessa oli päättänyt viisauden ylistämisen, keisarinna ryhtyi puhumaan:

CLXXXII

KEISARINNAN VASTATODISTUS

"Oikeat mielipiteet torjutaan usein siksi että ne on kömpelösti ilmaistu, ja koska minä, toisin kuin tyttäreni, en ole koskaan opiskellut vapaita taiteita, minä en osaa tukea näkemyksiäni filosofeja lainaamalla. Minä vetoan kuitenkin terveeseen järkeen sillä tavoin että Hänen Majesteettinsa suo minulle kunniapalkinnon, ja ensiksi minä ilmoitan että viisaus ei sovi ritareille, sillä viisas ritari ei koskaan tee uljaita urotekoja vaan välttää kunnian tavoittelua jotta hän ei vahingoittuisi, minkä vuoksi minä väitän että viisaus ja rohkeus ovat yhteensopimattomia. Tiedättekö te kuka tarvitsee viisautta? Porvarit ja rauhantuomarit, joiden on johdettava kaupunkeja, jaettaja oikeutta ja suojeltava rahvasta sodalta.

Kunnia tekee kuitenkin pienistä miehistä suuria hallitsijoita, kuten Aleksanterin tapauksessa, joka pienestä koostaan huolimatta valloitti urheasti maailman, tai Julius Caesarin, josta miehukkuutensa ansiosta tuli Rooman keisari, ja oletko sinä unohtanut, tyttäreni, miten Hektor ja Troilus pitivät kreikkalaiset aisoissa kymmenen vuoden ajan? Entä kuningas Arthur, Lancelot, Tristram ja ennen kaikkea Galahad, joka yhdessä Boorsin ja Percivalin kanssa rohkeasti hankki takaisin Pyhän Graalin? Näitä ritareita ei muisteta viisaudesta vaan rohkeudesta, ja näin rohkeus on viisautta arvokkaampaa, sillä viisas mies pakenee vaaraa. Hän tyytyy siihen vähään minkä pystyy tajuamaan, kavahtaa kunniaa ja siihen liittyviä vaaroja, kun taas vaeltavan ritarin täytyy kestää nälkää, janoa, vilua ja hellettä sekä vaarantaa henkensä kaupungeissa, kylissä ja linnoissa. Viisas mies ei tee tällaista vaan välttää aurinkoa kesällä ja kylmää yöilmaa talvella, ja kun hän näkee kylän tai kaupungin palavan, hän valittaa omaisuuden menetystä. Hän ei nauti sodankäynnistä ja pitää hyvää pahaa parempana, ja kuitenkaan urhea ritari ei pyri mihinkään muuhun kuin vihollistensa tuhoamiseen ja mitä enemmän hän voi heitä vahingoittaa sitä onnellisempi hän on. Urhea Tirant on hyvä esimerkki: katsokaa miten pelottomasti hän surmaa vihollisensa ja pyrkii uroteoillaan palauttamaan meidän vapautemme ja keisarillisen arvokkuutemme, mistä huomaa että rohkeus on kuningas ja viisaus sen neuvonantaja.

Lisäksi minä väitän että vain rohkeus sai Kristuksen kuolemaan meidän syntiemme vuoksi viisautta ylenkatsoen, vaikka Hän toivoikin että olisi voinut välttää kuoleman. Sen joka tavoittelee taivaan kunniaa täytyy taistella tätä maailmaa, lihaa ja Perkeleen viettelyksiä vastaan niin kuin monet rohkeat marttyyrit jotka ovat pitäneet kuolemaa parempana kuin uskosta luopumista. Minä uskon jo sanoneeni tarpeeksi, jos te olette suostuvaisia muuttamaan mielenne, sillä rohkeus on hengen voimaa jolla Kristus innoitti opetuslapsiaan, jotta he kykenisivät lähtemään levittämään Jumalan sanaa, niin kuin Apostolien teoissa kerrotaan, ja siksi minä pyydän Teidän Majesteettianne julistamaan minut voittajaksi."

Prinsessa vastasi nopeasti:

CLXXXIII

PRINSESSAN VASTAUS ÄIDILLEEN

"Koska luonnollinen oikeus ja järki velvoittavat minut tottelemaan Teidän Majesteettianne, minä yritän vastata kömpelöllä tavallani ja pyydän äidiltäni anteeksi että väitän hänen yleviä sanojansa vastaan. Jotta minä en väsyttäisi teidän korvianne hyödyttömällä toistolla, minä käsittelen vain uljaan Aleksanterin urotekoja, joista Teidän Korkeutenne puhui väittäen että hän oli pienikokoinen mutta valloitti maailman urhoollisuutensa avulla. Kaikella kunnioituksella, näin ei tapahtunut, koska viisas Aristoteles auttoi tuon ritarin voittoihin neuvomalla häntä polttamaan sotasaaliit, jotta hänen joukkonsa eivät väsyisi taistelemaan. Caesar oli tietenkin mahtava soturi, mutta myös hän saavutti valtansa viisaudella, vaikka uran huipulla hänestä tuli julma ja hänen toverinsa surmasivat hänet. Minä en puhu muista.

Teidän Majesteettinne on sanonut että viisas tyytyy vähään, koska Jumala auttaa häntä erottamaan hyvän pahasta. Meidän Herramme todella kielsi meitä voittamasta mitään epäoikeudenmukaisesti, ja viisas mies todella välttää sellaisia tekoja, mutta viisaudella on kaksi puolta: ajallinen ja henkinen. Henkinen puoli vain varoittaa meitä kavahtamaan pahuutta, noudattamaan kymmentä käskyä, kunnioittamaan uskonkappaleita ja sovittamaan syntimme. Ajallinen puoli opettaa meitä tuntemaan itsemme ja velvollisuutemme, tutkimaan ja jäljittelemään viisaiden ja päättäväisten sankareiden urotekoja. Viisas mies on sen arvoinen että voi hallita maailmaa, kun taas urhea typerys voi vain kuolla synnissä, ja totisesti vain typerys voisi luulla Kristuksen pelastaneen meidät osoittakseen voimansa. Kaikki teologit ovat sitä mieltä että Hänen vaikuttimenaan oli vain viisaus, ja koska nainen oli meidän tuhomme aiheuttaja, Jumala valitsi naisen korjaamaan vahingon: naisen joka oli vapaa kaikesta kuolemansynnistä, anteeksiannettavasta synnistä ja perisynnistä. Saatuaan ihmisen hahmon hänen neitseellisessä kohdussaan Hän kuoli ristillä antaakseen meille iankaikkisen elämän, eikä pelkkä rohkeus olisi kyennyt sellaiseen urotekoon. Viisaus asustaa kuolemattomassa sielussa, kun taas rohkeus on sydämessä, joka kuolevaisena ei voi elää ruumista pitempään. Koska vain viisaus voi todella varjella meitä pahalta, ne jotka elävät rohkeuteen turvautuen eivät kestä pitkään, koska he ovat tämän maailman murheiden ja harhojen orjia. Muistakoon Teidän Korkeutenne että kukaan ei pääse taivaaseen muuten kuin viisauden avulla, minkä vuoksi minä pyydän teitä olemaan välittämättä minun kömpelöistä todisteluistani ja harkitsemaan vain sanoissani ilmenevää totuutta."

Keisari oli mielissään tyttärensä ymmärryksestä ja tämän puhetta koristavista viehättävistä sanonnoista.

Keisarinna ei kuitenkaan epäröinyt vastata:

CLXXXIV

KEISARINNAN VASTAVÄITE

Kun me tarkastelemme avaraa maailmaa, me näemme että vain rohkeus säilyttää sen, minkä vuoksi tämä ominaisuus on selvästi viisautta paljon arvokkaampi, ja kuitenkin sinä puolustelet itsepintaisesti toivotonta asiaa. Viisaus on päässä kun taas rohkeus on sydämessä, minkä vuoksi filosofit väittävät että se on meidän jaloin elimemme ja muut sen nöyriä palvelijoita, koska kaikki ruumiin voimat ovat peräisin sydämestä. Kasvot paljastavat helposti onnettoman sydämen, ja kun sydän nukkuu, meidän muut ruumiinosamme makaavat hiljaa. Kuten sydän hallitsee ruumista samoin rohkeus hallitsee viisautta, ja tästä syystä Jumalallinen Sallimus sijoitti ihmisen sydämen keskelle hänen vartaloaan aivan niin kuin kuningas ratsastaa taisteluun joukkojensa ympäröimänä. Tästä syystä aatelittomat sanovat rohkeutta arvokkaimmaksi hyveeksi, sillä yksikään ihminen ei voi toivoa toisten kunnioitusta ellei hänellä ole sitä. Minä uskon sanoneeni riittämiin todistaakseni kantani oikeaksi, sillä ilman rohkeutta kukaan ei voi päästä taivaaseen tai kukistaa vihollisiaan, ja näin minä jätän asiani harkittavaksi ja pyydän keisaria julistamaan päätöksensä.

Keisari vastasi nopeasti:

CLXXXV

KEISARIN VASTAUS VAIMOLLEEN JA TYTTÄRELLEEN

Ne jotka hämärtävät totuuden uhmaavat sekä Jumalaa että ihmistä, ja vaikka minä huomaan että kumpikaan teistä ei tarvitse asianajajaa, sillä teidän kaunopuheisuutenne on ilmeistä, huomenna neuvoteltuani ritareiden ja viisaiden miesten kanssa minä julistan puolueettoman tuomioni.

Sitten keisari meni toiseen huoneeseen, minne hän kutsui ylimyksensä ja lakimiehensä, jolloin seurasi toinen suuri väittely rohkeuden ja viisauden kannattajien kesken.

Lopulta keisari järjesti äänestyksen, ja seuraavana päivänä määrättyyn aikaan hän istuutui valtaistuimelleen. Hänen vaimonsa istui hänen rinnallaan ja heidän tyttärensä heidän edessään, ja koko kreikkalainen aatelisto odotti kuulevansa hallitsijansa päätöksen.

Kun he olivat kaikki istuutuneet ja olivat hiljaa, keisari käski suurkanslerinsa puhua, jolloin kansleri nousi, polvistui ja lausui nämä sanat:

CLXXXVI

KEISARIN PÄÄTÖS

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, kolmipersoonaisen Jumalan nimeen, me, Henrik, Konstantinopolin keisari Jumalan armosta, kuultuamme väittelyn rakastetun puolisoni ja tyttäreni kesken, julistamme Jumala silmiemme edessä ja pyhän neuvoston enemmistön päätöksen mukaisesti viisauden suurimmaksi lahjaksi jonka Jumala ja luonto voivat suoda meille, koska muut hyveet eivät ole mitään ilman sitä, ja aivan niin kuin planeetat ja tähdet saavat valonsa auringosta, samoin valaisee jalo viisaus maailmankaikkeuden, mutta ihmiset tarvitsevat myös rohkeutta, jota ilman kukaan ei voi saavuttaa kunniaa, minkä vuoksi näiden kahden hyveen täytyy olla erottamattomia, vaikka rohkeus onkin arvoltaan toinen. Ritari joka on sekä viisas että rohkea ansaitsee kunnian ja kuninkaallisen valtaistuimen, sillä hengeltään jalo on ylipäällikkö joka rakastaa kiihkoa, ja tällä tavoin Pompeius urhoollisesti kukisti vihollisensa. Siksi me käskemme keisarinnaa, joka kannatti rohkeutta, ylistämään viisautta tästä hetkestä lähtien, ja aina kun hän kuulee puhuttavan viisaudesta ja rohkeudesta hänen täytyy pitää arvokkaampana edellistä, jota hän itse omistaa, ja tehdä näin iloisella mielellä ja ilman pahaa tahtoa. Älköön äidin ja tyttären välillä olko katkeruutta, vaan pikemmin todellista äidin ja tyttären rakkautta.

Molemmat naiset ylistivät päätöstä, jolle kaikki läsnäolijat osoittivat suosiotaan toistaen kansanviisautta: Niin kuin arvokkaasta siemenestä kasvaa hyvä puu, niin arvokkaasta ritarista tulee hyvä tuomari.

Suurkaramani, Armenian kuningas ja sulttaanin lähettiläät olivat niin ikään läsnä. He odottivat kun keisari neuvotteli ritareittensa ja ylipäällikön kanssa, jotka kehottivat häntä järjestämään suuret juhlat ja vastaamaan saraseeneille. Sitten Hänen Majesteettinsa käski Tirantin järjestää asemittelöitä, tansseja ja muita huvituksia, jolloin ritarimme lähetti nopeasti julkisia kuuluttajia ilmoittamaan kahden viikon kuluttua pidettävistä juhlista.

Kun Stefana ei nähnyt Diafebusta Konstantinopoliin kokoontuneiden ylimysten joukossa, hän kutsui luokseen aseenkantajan ja antoi tälle seuraavan kirjeen:

CLXXXVII

STEFANAN KIRJE SUURKONNETAABELILLE

Ritaria joka rikkoo luottamuksen rangaistaan petoksesta, ja te olette pettänyt minun rakkauteni olemalla palaamatta rinnalleni. Te ette ansaitse anteeksiantoa, koska te ette kadu, ja minä huomaan että te painatte vähemmän kuin vehnänjyvä. Pelkäättekö te että minä en ole kelvollinen teidän vaimoksenne? Jos te olette löytänyt uuden rakkauden, päättyköön minun elämäni nopeasti, ja minä rukoilen että Jumala surmaa minut ennen kuin näen sellaisen aviorikoksen! Minä en sano tätä minkään huhun vuoksi, ja kuitenkin tällaiset ajatukset saavat minut värisemään, sillä kaikki rakastavaiset epäilevät ja jokainen julma erehdys synnyttää uusia kärsimyksiä. Kiduttakaa vihollisianne mutta älkää aviopuolisoanne, jotta meidän ilomme ei joudu päivänvaloon, sillä kateelliset kohtalottaret ahdistelevat minua jo. Toiveeni hyvästä ja pelkoni pahasta saavat minut uskomaan ensin yhtä ja sitten toista, ja minun kirjoittamisesta uupunut käteni lepää nyt sylissäni.

CLXXXVIII

KONNETAABELIN VASTAUS

Kunpa minä olisin kuollut ja vapaa myrkyllisistä solvauksista, sillä miten minä pystyn palkitsemaan sellaista joka ansaitsee ei vain rakkautta vaan myös palvontaa? Vaikka te saatatte luulla että minä olen ollut laiskana, minä toivoin että minun tekoni soisivat teille iloa, eikä minun oma elämäni jatku pitkään jos te aiotte riistää omanne, minkä vuoksi minä kiiruhdan vastaamaan että minun rakkauteni on horjumatonta. Miten hyvin minä muistan yön jonka me vietimme yhdessä. Kuunsäde tunki huoneeseen, mutta te luulitte että se oli aamunkoi ja huudahditte: Oi aurinko, sääli poloisen Stefanan voihkeita ja huokauksia! Salli minun vielä vähän aikaa levätä Diafebukseni kanssa! Sitten te sanoitte: Voi, kunpa minä voisin jollain noitakeinolla pysäyttää aamun valon. Onnellisena hyveen suloisesta palkinnosta ja halukkaana tottelemaan teitä minä suljen kirjeen nopeasti, jotta teidän ylhäinen henkilönne ei joutuisi vaaraan.

CLXXXIX

KEISARIN LOISTAVAT JUHLAT SARASEENILÄHETTILÄILLE

Kun Diafebus sai kirjeen valmiiksi, hän antoi sen Stefanan aseenkantajalle ja sanoi: Ystävä, kertokaa emännällenne että minä en voi jättää asemapaikkaani ilman määräystä, mutta heti kun juhlat ovat ohi minä teen kaiken mahdollisen päästäkseni tapaamaan häntä. Suudelkaa prinsessan käsiä minun puolestani, sillä hänelle on suotu kaikki hyveet, ja suudelkaa sitten rakastettuni käsiä.

Saapuessaan aseenkantaja näki Carmesinan keskustelemassa Stefanan kanssa, joka hänet havaitessaan ponnahti heti pystyyn ja huudahti: Mitä uutisia te tuotte siltä joka pitää minun sydäntäni orjuudessa?

Aseenkantaja meni sanaa sanomatta naisten luokse, suuteli heidän käsiään ja ojensi Stefanalle viestin, jonka hän kohotti ylös ilmaan kuin uhrilahjaksi taivaalle. Luettuaan sen hän keskusteli Carmesinan kanssa pitkään, ja molemmat neidot valittivat konnetaabelin poissaoloa juhlista.

Vähän ennen juhlia Diafebus lähti kohti kaupunkia, mutta hän pysähtyi kolmen mailin päähän ja leiriytyi sinne yöksi. Aluksi Stefana kieltäytyi osallistumasta juhliin, koska hänen rakastettunsa ei olisi läsnä, mutta kun prinsessa uhkasi että hänkään ei osallistuisi, hänen ystävänsä antoi periksi.

Seurattuaan mahtavaa ja juhlallista messua he kaikki lähtivät keskustorille, missä maa ja katos oli peitetty vihreällä, valkoisella ja purppuraisella villakankaalla, kun taas ranskalaiset silkkigobeliinit verhosivat seiniä ja pöytiä joita oli sijoitettu kaikkialle. Keisari istui upean brokadikatoksen alla keskellä toria lähettiläät ympärillään, hänen vaimonsa ja tyttärensä toisen pöydän päässä, ja suurkaramani ja Armenian kuningas oli istutettu maahan. Hänen Majesteettinsa oli kutsunut Konstantinopolin jalosyntyisimmät naiset, joista monet istuivat toisessa suuressa pöydässä Stefanan kanssa, ja siellä oli niin ikään kaksikymmentäneljä korokettä joilla oli röykkiöittäin kultaa ja hopeaa. Ensimmäisellä olivat kaupungin pyhäinjäännökset; toisella oli kaikki kulta sen kirkoista; kymmenelle muulle oli kasattu suuria olki- ja pajukoreja joissa kreikkalaisten aarrekammion kaikki kultarahat olivat näytteillä; toisilla korokkeilla oli esillä Hänen Majesteettinsa juomaastioita, lautasia, suolakuppeja, jalokiviä ja hopeapikareita. Kunkin korokkeen ympärillä seisoi kolme rotevaa pitkiin brokadiviittoihin pukeutunutta ritaria kädessä loistavat hopeasauvat, kun taas torin keskellä oli turnajaiskenttä.

Tirant, Peran herttua ja Sinopen herttua, jotka oli nimetty mestaritaistelijoiksi, ratsastivat sitten esiin ja esittivät asemittelöitä Hänen Majesteettinsa iloksi. Ensiksi Peran herttua ilmestyi ratsun selässä jonka varusteet olivat sinistä ja kullanväristä brokadia, ja hänen jälkeensä tuli Sinopen herttua, jonka ratsu oli verhottu vihreällä ja harmaalla brokadilla. Tirantin ratsun verhona oli vihreää samettia, joka oli koristettu valtavilla dukaateilla, joista kukin oli kolmenkymmenen tavallisen dukaatin arvoinen.

Muutama päivä ennen juhlia, kun Tirant oli ollut menossa kohti prinsessan huonetta, hän oli tavannut Elämäni Ilon ja kysynyt mitä hänen rakastettunsa teki. Neito vastasi: Oi voi, hyvä narri, miksi te utelette emäntäni asioita? Jos te olisitte tullut aikaisemmin, te olisitte tavannut hänet vuoteesta, jolloin teidän sielunne olisi varmaan saavuttanut ikuisen autuuden, sillä katsominen on paljon miellyttävämpää kuin pelkkä kuvittelu. Tulkaa sisään jos haluatte, mutta hän on jo pukenut ylleen hameen ja on raapimassa päätään ja kantapäitään, sillä pian meidän toiveemme toteutuvat, vaikka minä en ymmärräkään Hippolytukseni poissaoloa, koska kuvitelmissani minä murheissani usein näen hänet, eikä kenenkään pitäisi lykätä nautintoa tai hyväksyä tuskaa sen tilalle.

Hyvä neito, Tirant sanoi, olkaa hyvä sanokaa onko keisarinna sisällä. Minä pyydän nöyrästi teidän apuanne, jota teidän ei tulisi kieltää minulta.

Minä en koskaan pettäisi Teidän Ylhäisyyttänne, Elämäni Ilo sanoi, sillä meidän syyllisyytemme olisi yhtäläinen: teidän tunkeutuminen sisään ja minun sen salliminen. Minä tiedän että prinsessa ei halua jättää teidän rakkauttanne palkitsematta, ja siksi minä autan teitä toteuttamaan halunne, sillä mitään ei menetetä niin kevytmielisesti kuin sitä mitä yksikään nainen ei voi saada takaisin.

Sitten Tirant meni huoneeseen, jossa hän tapasi prinsessan kampaamassa kultaisia kutrejaan. Nähdessään hänet prinsessa kysyi: Kuka antoi teille luvan tulla sisään? Te ette saa tulla tapaamaan minua ilman minun lupaani, jotta isäni ei syytä teitä petoksesta. Olkaa hyvä ja menkää, sillä minun rintani tärisevät pelosta ja hädästä.

Carmesinan sanoista välittämättä Tirant sulki hänet syliinsä ja suuteli hänen rintojaan, silmiään ja suutaan yhä uudelleen ja uudelleen. Neidot vain katselivat kun hän hyväili heidän valtiatartaan, mutta kun hän sujautti kätensä prinsessan hameen alle, he puuttuivat nopeasti asiaan. He leikkivät ja pilailivat niin paljon että eivät kuulleet keisarinnan askelia ennen kuin hän oli aivan oven takana.

Tirant heittäytyi lattialle, he heittivät joitain vaatteita hänen päälleen ja prinsessa istuutui vaatteiden päälle, missä hän ryhtyi kampaamaan hiuksiaan. Keisarinna istuutui hänen viereensä, hyvin lähelle Tirantin päätä, ja luoja tietää miten ritarimme pelkäsi että hänet keksitään! Hänen ahdinkonsa kesti melko pitkään, kun äiti ja tytär keskustelivat tulevista juhlista.

Lopulta eräs neito toi tuntien kirjan keisarinnalle, joka nousi, meni huoneen toiseen päähän ja ryhtyi hartaudenharjoituksiin. Carmesina pysyi paikallaan, jotta hänen äitinsä ei näkisi Tirantia, ja kammattuaan oman tukkansa hän sujautti kampansa vaatteiden alle ja ryhtyi kampaamaan Tirantin tukkaa, ja tuon tuosta Tirant suuteli hänen kättään tai tarttui kampaan. Neitojen, jotka olivat käyneet levottomiksi onnistui estää keisarinnaa näkemästä, jolloin Tirant nousi niin nopeasti kuin pystyi ja poistui mukanaan rakastettunsa kampa.

Juuri kun hän astui ulos, hän näki kuitenkin keisarin ja erään kamariherran, jotka tulivat suuren salin poikki suoraan kohti prinsessan huonetta. Tirant tuskin tiesi minne kääntyä, mutta koska ei ollut muuta ratkaisua, hän livahti takaisin huoneeseen kuiskaten: Valtiattareni, pelastakaa minut, sillä keisari on pian täällä!

Voi! prinsessa sanoi. Me selviämme yhdestä vaarasta kohdataksemme heti uuden. Minä varoitin teitä että te ette saisi tulla tänne tällaisena hetkenä!

Hän käski neitojen pidätellä keisarinnaa ja hiipi Tirantin kanssa toiseen huoneeseen, missä hän käski tämän laskeutua makuulle ja peitti tämän monilla patjoilla, koska keisari kävi usein tässä huoneessa tullessaan tapaamaan tytärtään.

Tullessaan sisään keisari tapasi tyttärensä kiinnittämässä hiuksiaan soljilla, ja kun prinsessa oli valmis, he lähtivät hänen neitojensa kanssa, mutta kun he tulivat ovelle, prinsessa muisti äkkiä käsineensä ja sanoi: Minä panin ne sellaiseen paikkaan jota kukaan teistä ei tiedä.

Hän ja hänen neitonsa palasivat huoneeseen jossa ritarimme oli piilossa. Heti kun he olivat paljastaneet hänet, hän ponnahti pystyyn, suki prinsessan syliinsä, tanssi hänen kanssaan ympäri huonetta, suuteli häntä useita kertoja ja huudahti: Minä en ole koskaan nähnyt tällaista täydellisyyttä kuolevaisessa neidossa! Teidän Korkeutenne ylittää kaikki toiset viisaudessa ja harkintakyvyssä, eikä minua lainkaan hämmästytä että sulttaani haluaa syleillä teitä.

Ulkonäkö pettää teitä, prinsessa vastasi, enkä minä ole niin täydellinen kuin te väitätte, vaikka teidän suopeutenne saakin teidät sanomaan niin, sillä mitä enemmän jotain rakastaa sitä enemmän haluaa. Jos te tyytyisitte siihen että näette minun mustat vaatteeni ja hiukseni siveyden hunnun alle sidottuina, minä antaisin teille mielelläni kunnian, mutta jos ette, teitä pidetään hullumpana ja julmempana kuin Neroa. Suudelkaa minua nyt ja antakaa minun mennä, jotta keisari ei keksi meitä.

Tirantilla ei ollut aikaa vastata, ja neidot tarttuivat hänen käsiinsä, mutta kun hän näki rakastettunsa lähtevän, hän sujautti jalkansa tämän reisien väliin. Prinsessa juoksi ulos huoneesta, ja Suruton Leski ohjasi Tirantin ulos puutarhan kautta.

Heti kun Tirant saapui majapaikkaansa, hän riisui toisen kenkänsä ja sukkansa, johon hän oli antanut kirjailla helmiä, rubiineja ja timantteja yli kahdenkymmenentuhannen dukaatin arvosta.

Juhlapäivänä hän puki ylleen runsain jalokivin koristellun asunsa, jota kaikki ihastelivat, sillä vain hänen vasen jalkansa oli haarniskoitu, ja kypärän harjassa hänellä oli neljän kultasauvan kannattamana Pyhän Graalin jäljennös, jonka päällä lepäsi prinsessan kampa ja siihen oli kirjoitettu tunnuslause: Hän omistaa kaikki hyveet.

Keskellä turnajaiskenttää oli brokadilla verhoiltu koroke, ja sen päällä oli loistava tuoli joka voitiin kääntää kaikkiin suuntiin. Sillä istui viisas Sibylla, joka loi katseensa välillä sinne ja välillä tänne, ja toiset naamioidut jumalattaret istuivat hänen jalkojensa juuressa, sillä menneisyydessä pakanat olivat pitäneet heitä taivaankappaleina. Heitä palvelivat naiset jotka olivat rakastaneet aidoimmin: kuningatar Guinevere, Isolda, Briseis, kuningatar Penelope, Medeia, Dido, Deianeira, Ariadne, Faidra ja niin monia muita että olisi väsyttävää mainita heitä. Monia oli petetty, kuten silloin kun lason huiputti Medeiaa tai kun Theseus vietteli Ariadnen, houkutteli hänet isänsä talosta vain hylätäkseen hänet autiolle saarelle. Oli monia muitakin petettyjä neitoja, joista kukin piteli rangaistakseen voitettuja ja kaadettuja ritareita jotka tuotiin heidän korokkeensa eteen. Sibylla tuomitsi heidät kuolemaan siitä että he olivat pettäneet rakkauden, mutta sitten jumalattaret ja neidot polvistuivat ja rukoilivat häntä lieventämään tuomion ruoskinnaksi. Kun hän oli suostunut heidän pyyntöihinsä, he riisuivat ritarin haarniskan, ruoskivat hänet julkisesti ja raahasivat hänet pois korokkeelta. Tällainen oli voitettujen ritareiden palkinto.

Hänen Majesteettinsa mestaritaistelijat saapuivat kentälle ensiksi ja he sallivat vain ritareiden, joiden satulaloimet ja valjaat olivat silkkiä, brokadia tai taottua kultaa, haastaa heidät taisteluun.

Heti kun Diafebus kuuli että juhlat olivat alkaneet, hän lähti kaupunkiin yllään helakanpunaista kaksoisbrokadia ja purppuraista damastia. Damasti oli kirjailtu kultavartisilla vehnälyhteillä, joissa kukin jyvä oli loistava helmi, ja myös hänen kypäränsä oli peitetty samalla materiaalilla. Huopahattu joka hänellä oli sen päällä oli koristeltu helmillä ja kullalla, ja miekka riippui hänen kupeellaan, mistä kaikki huomasivat että hän oli juuri saapunut. Häntä saattoi kolmekymmentä aatelismiestä yllään helakanpunaiset viitat, joista toiset oli vuorattu soopelin- ja toiset kärpännahalla. Lisäksi Diafebusta saattoi kymmenen brokadiviittaan pukeutunutta ritaria, joilla kullakin oli päässä kasvot peittävä huppu. Viehkeä neito talutti hänen ratsuaan hopeaketjusta, ja heidän perässään kulki kaksitoista kuormamuulia, joilla kullakin oli silkkivaljaat ja helakanpunaiset satulat. Yksi muuli kantoi hänen sänkyään, toinen kuutta tukevaa peistä ja muiden selkään oli lastattu Diafebuksen vaatteita. Ritarit kiersivät kenttää kunnes he tulivat Hänen Majesteettinsa luokse ja kumarsivat hänelle, jolloin hän lähetti kamariherransa kysymään kuka heidän isäntänsä oli, mutta Diafebuksen miehet vastasivat vain: Erittäin etevä ritari.

Keisari sanoi: Hän ei ehkä halua paljastaa nimeään, mutta tuo ketjua pitelevä neito osoittaa että hän on rakkauden vanki. Kysykää neidolta kuka on ritarin orjuuttanut ja lukekaa nuo sanat hänen kilvestään, sillä ehkä salaperäisen vieraamme nimi on kirjoitettu siihen.

Kamariherra noudatti heti käskyä, ja neito vastasi: Eräs neitsyt vangitsi tämän ritarin, kun hän myöntyessään tämän tahtoon alisti tämän valtaansa.

Kamariherra palasi valtiaansa luokse, joka sanoi: Valitettavasti kelpo ritarin rakkaus ei aina saa vastarakkautta. Vaikka minä kaipaan nuoruuttani, minä en enää koskaan tunne iloa enkä todella muista juuri muuta kuin vaivojani. Kertokaa minulle: mitä hänen kilpeensä oli kirjoitettu?

Teidän Majesteettinne, kamariherra vastasi, "minä luin sen moneen kertaan. Se on kirjoitettu espanjaksi tai ranskaksi ja siinä sanotaan:

Kirottu on rakkaus, joka kauniin on tehnyt hänestä, jos minun murheitani kieltäytyy hän näkemästä."

Nyt konnetaabeli oli kentän toisessa päässä peitsi valmiiksi tanassa. Kun hän kysyi vastustajansa nimeä, hänelle sanottiin: Sinopen herttua.

He hyökkäsivät toisiaan vastaan ja ottivat monta kertaa loistokkaasti yhteen. Kun he hyökkäsivät viidettä kertaa, konnetaabeli syöksi satulasta vastustajansa, joka vietiin viisaan Sibyllan korokkeen eteen, missä hylätyt naiset riisuivat hänet aseista ja ruoskivat hänet.

Kun tämä toimitus oli päättynyt, Diafebus otteli Peran herttuan kanssa, ja heidän törmätessään yhteen kymmenettä kertaa bretoni iski vastustajan silmikkoon ja kaatoi sekä hänet että hänen ratsunsa.

Kuka on tämä kirottu miekkonen, Tirant kysyi, joka näin kukistaa minun ystäväni?

Hän pani nopeasti kypärän päähänsä, nousi ratsunsa selkään ja asettui kentän toiseen päähän. Konnetaabeli tajusi että Tirant oli hänen vastustajansa ja pyysi lupaa poistua tanterelta, mutta tuomarit sanoivat että hänen velvollisuutensa oli käydä kaksitoista ottelua. Naiset ja kaikki nauroivat sydämensä pohjasta, kun he näkivät tuntemattoman ritarin kukistavan kaksi herttuaa.

Keisari sanoi: Odottakaa hetki, sillä vain ihme voi pelastaa meidän ylipäällikkömme.

Ei ikinä! prinsessa huudahti. Pyhä Kolminaisuus varjelee Tirantia sellaiselta onnettomuudelta, mutta jos tuo ritari voittaa, häntä voi todella pitää erittäin etevänä.

Keisari vastasi: Hyvä Jumala, minä en ole eläessäni nähnyt ritarin kukistavan kahta herttuaa viidessätoista hyökkäyksessä tai tulevan tällä tavoin minun eteeni mukanaan silkki- ja brokadiloimilla varustetut kuormamuulit. Tämän miehen täytyy olla mahtava ulkomaalainen kuningas tai prinssi. Kunpa tietäisin hänen nimensä, koska minä pelkään että hän saattaa lähteä pois välttääkseen vastustajiensa vihan.

Hän lähetti kaksi jalosyntyistä ja sanoinkuvaamattoman kaunista neitoa kysymään Carmesinan puolesta ritarilta paljastaisiko tämä nimensä.

Konnetaabeli vastasi: Jotta Hänen Korkeutensa ei olisi levoton vaan muistaisi että suuria palkintoja ei koskaan voiteta helposti ja jotta minun sanani eivät kuulostaisi pilkallisilta, sanokaa hänelle että minä olen kotoisin Läntisimmältä Rannalta.

Neidot palasivat tuomaan hänen vatauksensa, ja konnetaabeli velvoitettiin ottelemaan Tirantia vastaan. He karauttivat toisiaan kohti, mutta konnetaabeli piti peistään tuen varassa pystyasennossa, minkä nähdessään myös Tirant nosti peitsensä pystyyn ja kysyi surumielisesti miksi tämä kohteli häntä niin kohteliaasti. Hän pyysi että Diafebus ei välttelisi taistelua vaan pikemminkin tekisi kaikkensa.

Kun airut joka välitti tämän viestin toisti Tirantin sanat pilkalliseen sävyyn, konnetaabeli vastasi: Sanokaa isännällenne että minä halusin vain osoittaa hänelle kunnioitustani, mutta hänen on syytä olla varuillaan, sillä nyt minä kohtelen häntä samoin kuin toisiakin.

Hän pyysi tukevinta peistä, mutta juuri kun he olivat jälleen karauttamassa toistensa kimppuun, hän nosti peitsensä pystyyn, jolloin Tirant heitti aseensa maahan ja kirosi sitä että ei päässyt kostamaan herttuoiden puolesta. Keisarin palvelijat tarttuivat nopeasti Diafebuksen ratsun ohjaksiin, jotta hän ei pakenisi, ja tuomarit veivät hänet viisaan Sibyllan eteen, missä häneltä riisuttiin kypärä päästä ja jumalattaret toivottivat hänet tervetulleeksi ja ylistivät hänen voittojaan.

Kun he saivat selville hänen henkilöllisyytensä, he istuttivat hänet Sibyllan valtaistuimelle ja toivat hänelle ruokaa, makeisia ja kaikkea mitä hän halusi. Yksi heistä kampasi hänen tukkansa, toinen pyyhki hänen otsansa ja kukin palveli häntä niin hyvin kuin taisi.

Näin he kunnioittivat toisiakin voittoisia ritareita, joista kukin pysyi valtaistuimella kunnes joku urheampi ritari tuli hänen tilalleen.

Keisari ja kaikki hänen naisensa olivat iloissaan kun he saivat kuulla salaperäisen ritarin nimen, mutta erityisesti Stefana, joka pyörtyi silkasta riemusta niin että keisarin lääkäreiden täytyi virvoittaa hänet. Niinhän Aristoteles julistaa että ylenmääräinen rakkaus saattaa olla neidolle yhtä vahingollista kuin ylenmääräinen suru.

Keisari kysyi Stefanalta miksi hän oli pyörtynyt, mihin hän vastasi: Minun pukuni on vyötäisiltä liian kireä.

Konnetaabeli oli koko päivän Sibyllan valtaistuimella, jolta kukaan ei pystynyt karkottamaan häntä.

Illan laskeutuessa he jatkoivat turnajaisia soihtujen valossa, ja päivällisen jälkeen seurasi tanssia, pantomiimiesityksiä ja mahtavia naamionäytelmiä. Ilonpito jatkui keskiyöhön saakka, ja lisätäkseen heidän mielihyväänsä keisari käski valmistaa torille majapaikkoja, jotta he voisivat juhlia yötä päivää viikon ajan palaamatta palatsiin.

Seuraavana päivänä kaikki ritarit yrittivät syöstä Diafebuksen valtaistuimelta. Muuan kreikkalainen ylimys nimeltään Suuri Jalo saapui kentälle ihmeellisellä tavalla, sillä hänen takanaan ratsasti neito, joka seisoi käsillään hänen olkapäillään ja nojasi päätään hänen kypäräänsä. Nämä oli kultakirjaimin kirjoitettu hänen kilpeensä:

Rakastavaiset, iloitkaa hänen kauneudestaan,

sillä missään te ette näe hänen veroistaan.

Muuan toinen ritari kantoi neitoa harteillaan, samalla tavoin kuin Pyhä Kristoforos kantoi Kristusta. Hänen rakastettunsa nimi oli Leonora, ja hänen ratsunsa satulaloimeen oli kirjoitettu nämä sanat:

Kunnioittakaa häntä, oi rakastavaiset,

kauneudessa ylittää hän kaikki toiset.

Tirant otteli Suurta Jaloa vastaan ja lopulta miltei surmasi tämän, koska ritarimme iski vastustajansa kilven reunaan, joka tunkeutui hänen kypäräänsä ja syöksi hänet satulasta. Hän oli niin iso ja painava että häneltä murtui kaksi kylkiluuta hänen pudotessaan, mutta sitä ennen hän ehti iskeä valtavan lyönnin vastustajansa kilven alle. Horjuttuaan kolme askelta taaksepäin Tirantin hevonen putosi polvilleen, ja vaikka bretoni vetikin jalkansa irti jalustimista, hänen oli kosketettava maata oikealla kädellä jotta hän ei olisi pudonnut. Ratsu menehtyi nopeasti, ja Suuri Jalo vietiin Sibyllan korokkeen eteen, missä häntä ruoskittiin, mutta ei kovin ankarasti hänen murtuneiden kylkiluittensa tähden. Koska Tirantin käsi oli koskettanut maata, tuomarit käskivät hänen taistella ilman oikeaa kannusta, oikeaa hansikasta tai ilman hevosen satulaloimia ja valjaita.

Kun Tirant huomasi että hänen ratsunsa oli näin häpäissyt hänet, hän