Yhteiskunnallisen kysymyksen ydinkohdat: Nykyisyyden ja tulevaisuuden elämänvaatimuksena

By Rudolf Steiner

"Yhteiskunnallisen kysymyksen ydinkohdat" – Rudolf Steiner. Julkaisija - Good Press. Good Press on moneen tyylilajiin keskittynyt laajamittainen julkaisija. Pyrimme julkaisemaan klassikoita ja kaunokirjallisuutta sekä vielä löytämättömiä timantteja. Tuotamme kirjat jotka palavat halusta tulla luetuksi. Good Press painokset ovat tarkasti editoitu ja formatoitu vastaamaan nykyajan lukijan tarpeita ottaen huomioon kaikki e-lukijat ja laitteet. Tavoitteemme on luoda lukijaystävällisiä e-kirjoja, saatavilla laadukkaassa digitaalisessa muodossa.

• Language: Suomi
• Publisher: DigiCat
• Release date: Dec 14, 2022
• ISBN: 8596547463795

Rudolf Steiner

Nineteenth and early twentieth century philosopher.

Book preview

Rudolf Steiner

Yhteiskunnallisen kysymyksen ydinkohdat

Nykyisyyden ja tulevaisuuden elämänvaatimuksena

EAN 8596547463795

DigiCat, 2022

Contact: [e-mail]

Sisällysluettelo

Alkulause ja johdanto.

Muutamia huomautuksia tämän kirjoituksen tarkoituksesta.

I. Yhteiskunnallisen kysymyksen todellinen luonne uudenaikaisen ihmiskunnan elämän valossa.

II. Elämän vaatimia ja todellisuuden mukaisia yhteiskunnallisten kysymysten ja tarpeitten ratkaisukokeita.

III. Kapitalismi ja yhteiskunnalliset aatteet. (Kapitaali, ihmistyö) .

IV. Yhteiskunnallisten elimistöjen kansainväliset suhteet.

Lisäys.

VIITESELITYKSET

Alkulause ja johdanto.

Sisällysluettelo

Tehtäviä, jotka nykyajan yhteiskunnallinen elämä eteemme asettaa, ei voida ratkaista keinotekoisten tulevaisuudenunelmien avulla. Jotkut mielipiteet ja tunteiden ilmaukset voivat tosin saada uskomaan, että nämä tahi nuo suunnitelmat, jotka aatteidensa pohjalle on rakentanut, saattaisivat luoda ihmiskunnalle onnentilan; tämä usko voi kasvaa voittamattomaksi vakaumukseksikin; mutta sittenkin on mahdollista ampua kokonaan harhaan siitä, mitä yhteiskunnallinen kysymys nykyään merkitsee, jos tahtoo sellaisen uskon saada toteutetuksi.

Tämän väitteeni voi seuraavalla tavalla kehittää näennäisesti aivan mielettömyyteen, osaten kuitenkin oikeaan. Voi olettaa jonkun löytäneen yhteiskunnalliselle kysymykselle tietopuolisesti aivan oikean ratkaisun, mutta kuitenkin voisi hänellä olla peräti epäkäytännöllinen usko, jos hän tahtoisi ihmiskunnalle tarjota tätä ajattelemaansa ratkaisua. Sillä me emme elä enää sellaisena aikana, jolloin saisi uskoa voivansa tällä tavalla vaikuttaa julkisessa elämässä. Ihmisten mieliala ei ole sellainen, että he julkiseen elämään katsoen voisivat sanoa: tuolla näette erään, joka ymmärtää, mitkä yhteiskunnalliset laitokset ovat tarpeellisia; mitä hän tarkottaa, sen me tahdomme toteuttaa.

Tätä tietä eivät ihmiset laisinkaan halua ottaa vastaan yhteiskunnallisen elämän aatteita. Tämä kirjanen, joka jo on saavuttanut jokseenkin laajan levikin, tahtoo ottaa huomioon tämän tosiasian. Ne, jotka ovat leimanneet sen utopistiseksi (haaveilevaksi), eivät ole ollenkaan käsittäneet sen perimmäistä tarkotusta. Enimmän ovat sitä utopistiseksi soimanneet ne, jotka itse tahtovat itse utopistisesti ajatella. He näkevät muissa sen, mikä on varsinainen piirre heidän omassa ajatustavassaan.

Käytännöllisesti ajattelevat ovat nykyään jo saaneet sen kokemuksen julkisesta elämästä, että utopistisella aatteella, näyttäköönpä kuinkakin vakuuttavalta, ei ole lainkaan menestystä. Ja kuitenkin tuntuu useista, että heidän esim. taloudellisella alalla tulisi lähestyä lähimmäisiään sellaisella. Mutta heidän täytyy saada itselleen selväksi, että he puhuvat turhaan. He eivät silloin lainkaan hyödytä lähimmäisiään esityksellään.

Tämä pitäisi ottaa huomioon kokemuksen opetuksena. Sillä se viittaa erääseen tärkeään tosiasiaan nykyaikaisessa julkisessa elämässä. Tarkotan sitä elämälle vierasta katsanto kantaa, jolla suhdautaan kaikkeen, mitä esim. taloudellinen todellisuus vaatii. Kuinka sitten saattaisi toivoakaan voivansa selviytyä julkisen elämän sekavissa olosuhteissa, kun niitä lähestyy elämälle vieraalla ajatustavalla?

Tämä kysymys ei ole suinkaan mieluisa. Sillä se pakottaa tunnustamaan ajattelevansa elämälle vieraalla tavalla. Ja kuitenkin se tunnustus on tehtävä, jollei tahdota pysyä vieraana yhteiskunnalliselle kysymykselle. Sillä ainoastaan käsittelemällä tätä kysymystä yhtenä nykyaikaisen sivistyksen tärkeimmistä puolista, voi päästä selvyyteen, mitä yhteiskunnallinen elämä tarvitsee.

Tämä kysymys viittaa nykyaikaisen henkielämän muodostumiseen. Uudenaikainen ihmiskunta on kehittänyt henkielämän, joka on suuresti riippuvainen valtiollisista laitoksista ja taloudellisista voimista. Ihminen pannaan jo lapsena valtion kasvatuksen ja opetuksen alaiseksi. Hän voi saada ainoastaan sellaisen kasvatuksen, kuin hänen ympäristönsä taloudelliset olosuhteet myöntävät.

Tästä voisi helposti johtua uskomaan, että juuri sentähden ihmisen pitäisi olla hyvin mukautunut nykyaikaisiin olosuhteisiin. Sillä valtiolle on mahdollista muodostaa kasvatus- ja opetuslaitokset ja sen kautta julkisen henkielämän oleellinen puoli tavalla, joka parhaiten tyydyttää inhimillistä yhteiskuntaa. Ja senkin saattaisi helposti uskoa, että ihmisestä sen kautta tulisi mahdollisimman paras jäsen inhimilliseen yhteiskuntaan, että hänet kasvatetaan niitä taloudellisia mahdollisuuksia silmällä pitäen, joiden piirissä hän kehittyy, ja että hän tämän kasvatuksen kautta joutuu siihen asemaan, jonka nämä taloudelliset mahdollisuudet hänelle osottavat.

Tämän kirjasen täytyy ottaa suorittaakseen tähän aikaan vähemmän miellyttävä tehtävä, näyttää, että julkisen elämämme sekavuus johtuu henkielämän riippuvaisuudesta valtiosta ja talouselämästä. Ja sen täytyy voida näyttää, että henkielämän vapautus tästä riippuvaisuudesta muodostaa osan niin polttavasta yhteiskunnallisesta kysymyksestä.

Tämän kautta kääntyy kirjaseni laajalle levinneitä harha luuloja vastaan. Että valtio on ottanut hoitoonsa opetus laitoksen, sitä on kauvan pidetty ihmiskunnan kehitykselle terveellisenä. Ja sosialisesti ajattelevat voivat tuskin muuta kuvitellakkaan, kuin että yhteiskunnan on kasvatettava yksilö palvelukseensa omien menettelytapojensa mukaisesti.

Ei tahdota mielellään ottaa oppiakseen, mikä tähän aikaan on aivan välttämätöntä tällä alalla. Sitä, että ihmiskunnan kehityksen myöhäisempinä aikoina voi olla erehdystä, mikä aikaisemmin on ollut oikeata. Ihmiskunnan nykyaikaisten olosuhteitten kehitykselle oli välttämätöntä, että opetuslaitos ja sen kautta julkinen henkielämä joutui pois niiden piirien käsistä, jossa se keskiaikana oli ollut, valtion huostaan. Mutta tämän asiantilan edelleen jatkaminen on raskas yhteiskunnallinen erehdys.

Sen on tämä kirjanen ensimäisessä osassaan osottava. Valtiolaitoksen puitteissa on henkielämä saavuttanut vapautensa; se ei voi tästä vapaudestaan oikein hyötyä, ellei sille suoda täydellistä itsehallintoa. Henkielämän olemukseen kuuluu saada olla täydellisesti itsenäinen jäsen yhteiskunnallisessa elimistössä. Kasvatus- ja opetuslaitos, joista koko henkinen elämä on lähtösin, on jätettävä niiden hallittavaksi, jotka kasvattavat ja opettavat. Tässä hallituksessa älköön saako sanan- eikä toimivaltaa kukaan, joka toimii valtiollisella tahi taloudellisella alalla. Jokaisen opettajan on käytettävä ainoastaan niin paljon aikaa opetukseen, että hän voi myös ottaa osaa alallaan hallinnolliseen toimintaan. Hän on silloin huolehtiva hallituksesta yhtä paljon, kuin hän huolehtii itse kasvatuksesta ja opetuksestakin. Ei kenkään ole oikeutettu antamaan määräyksiä, joka ei samalla itse ole mukana varsinaisessa opetuksessa ja kasvatuksessa. Ei mikään parlamentti, ei mikään henkilö, vaikkakin hän ehkä joskus olisi ottanut osaa opetukseen, mutta ei sitä enää tee, saa sananvaltaa. Mitä kokemuksia opetuksessa välittömästi saavutetaan, ne hyödyttävät myös hallintoa. Luonnollisesti sellaisessa laitoksessa asiantuntemus ja ammattitaito pääsevät korkeimmassa mahdollisessa määrässä vaikuttamaan.

Tässä tietysti voidaan väittää vastaan, ettei sellainenkaan henkielämän itsehallinto kaikessa ole täydellinen. Mutta se ei todellisessa elämässä ole tarpeellistakaan. Ainoastaan paras mahdollinen pyritään saavuttamaan. Ihmislapsessa kytevät kyvyt tulevat todella yhteiskunnan hyväksi, kun niiden kehityksestä saavat huolehtia ainoastaan ne, jotka henkisten tarkotusperien nojalla pystyvät antamaan niistä ratkaisevan arvostelun. Kuinka kauvas siihen tahi tähän suuntaan lapsi on kasvatettava, siitä voidaan arvostelu antaa ainoastaan vapaassa hengenyhdyskunnassa. Ja mitä on tehtävä antaakseen pontta tällaiselle arvostelulle, siitä voidaan päättää ainoastaan tällaisessa yhdyskunnassa. Sieltä voivat valtio ja talouselämä ammentaa voimia, joita ne eivät voi itselleen antaa, jos muodostavat henkielämän omien näkökohtiensa mukaisesti.

Sopusoinnussa sen kanssa mitä tässä kirjasessa on esitetty, on myöskin, että valtiota ja talouselämää palvelevista opetuslaitoksista ja siitä, mitä niissä opetetaan, huolehtivat vapaan henkielämän toimitsijat. Lakimieskoulut, kauppakoulut, maataloudelliset ja teollisuusoppilaitokset muodostuvat vapaan henkielämän mukaisesti. Tämä kirjoitus on välttämättömästi löytävät vastustusta monissa ennakkoluuloissa, jos siitä vetää tämän — oikean — johtopäätöksen. Mutta mistä johtuvat nämä ennakkoluulot? Niiden yhteiskuntavastaisen hengen oppii käsittämään kun ottaa huomioon, että ne pohjaltaan ovat peräisin siitä itsetiedottomasta uskosta, että kasvattajien tulee olla elämälle vieraita, epäkäytännöllisiä, ihmisiä. Heiltä ei voida odottaakaan, että he itsestään loisivat laitoksia palvelemaan elämän käytännöllisiä tarkotuksia. Sellaisia laitoksia pystyvät luomaan ainoastaan ne, jotka itse seisovat keskellä käytännöllistä elämää, ja kasvattajien tulee noudattaa niitä suuntaviivoja, joita heille annetaan.

Näin ajatteleva ei huomaa, että kasvattajat, jotka eivät itse kykene antamaan itselleen suuntaviivoja pienimmästä suurimpaan juuri sen kautta vieraantuvat elämästä ja tulevat epäkäytännöllisiksi. Heihin voidaan silloin istuttaa periaatteita, jotka ovat peräisin näennäisesti hyvinkin käytännöllisistä ihmisistä; he eivät pysty kasvattamaan oikeita käytännön miehiä elämää varten. Yhteiskuntavastainen tilanne on sen kautta syntynyt, ettei käytetä yhteiskunnallisen elämän palvelukseen ihmisiä, joissa kasvatuksen kautta on herännyt yhteiskunnallinen tunne. Yhteiskunnallisen tunteen elähyttämiä ihmisiä voi ainoastaan sellainen kasvatustapa tuottaa, jota yhteiskunnallisesti tuntevat johtavat ja määräävät. Yhteiskunnallista kysymystä ei milloinkaan saada oikein ratkaistuksi, jollei kasvatus- ja henkikysymystä käsitellä sen oleellisena osana. Yhteiskuntavastaista mielialaa ei kasvateta ainoastaan taloudellisten laitosten kautta, vaan myös sen kautta, että ihmiset näissä laitoksissa käyttäytyvät yhteiskuntavastaisesti. Ja se on yhteiskuntavastaista, että nuorison kasvatus ja opetus jätetään henkilöille, jotka sen kautta jäävät elämälle vieraiksi, että heidän toimintansa suunta ja sisällys määrätään ulkoapäin.

Valtio perustaa lainopillisia oppilaitoksia. Valtio vaatii niissä opetettavaksi sen sisältöistä lakitiedettä, jonka se omia tarkoitusperiään silmälläpitäen on valtiomuotonsa ja hallituksensa perustaksi omistanut. Laitokset, jotka ovat kokonaan lähtösin vapaasta henkielämästä, ammentavat lakitieteensä sisällyksen itse tästä henkielämästä. Valtion on odottaminen, mitä sille tämä vapaa henkielämä on tarjoava. Se on hedelmöityvä niistä elävistä aatteista, jotka voivat lähteä ainoastaan sellaisesta henkielämästä.

Tämän henkielämän piiriin taas kuuluvat ne ihmiset, jotka vapaasta vakaumuksestaan antautuvat käytännölliseen elämään. Mutta siitä ei tule käytännöllistä elämää, mikä on lähtöisin kasvatuslaitoksista, joita paljaat käytännönmiehet