Rikosreportaasi Pohjoismaista 2014

By Eri tekijöitä

Rikosreportaasi Pohjoismaista 2014 kertoo pitkän rivin jännittäviä ja autenttisia poliisitarinoita Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Tarinat ovat rikostutkimuksissa mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Tarinat ovat saaneet päätöksensä ja tuomiot niistä on annettu. Rikosreportaasi Pohjoismaista 2014 on hengästyttävää luettavaa – totuus kun on usein tarua ihmeellisempää. Lukija pääsee kurkistamaan muutamien Skandinavian poliisihistorian dramaattisimpien tarinoiden kulissien taakse, ja tutustumaan siihen palapeliin, minkä syyllisten selvittäminen vaatii.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 6, 2019
• ISBN: 9788711972595

Book preview

www.egmont.com

Härnösandin kolmoismurha

Börje Öhman, poliskommissarie, Sundsvall.

Eräänä toukokuisena iltana 2010 Härnösandia järkytti verinen väkivaltarikos. Rauhallinen pikkukaupungin idylli ei koskaan palaa entiselleen.

Kaksi lasta ei tullut kouluun seuraavana päivänä ja heidän isänsä jätti tulematta töihin.

Poliisille tuli uskomaton hälytys tiistaina 11. toukokuuta 2010 kello 18.05.46. Soittava mies sanoi, että Artillerigatanilla oli eloton henkilö.

– Täällä on eräs Ragnar, jolle on tapahtunut jotain. Hän makaa ja kaikkialla on verta.

Hälytyskeskuksen virkailija jutteli miehen kanssa samalla, kun paikalle lähetettiin ambulanssi. Miestä opastettiin etsimään elonmerkkejä. Mahdollista elvyttämistä varten miehen oli käännettävä eloton henkilö, minkä jälkeen hän sanoi puhelimeen:

– Hei, ei tämä olekaan Ragnar, vaan joku ihan muu, jota en tunne.

Puhelun jatkuessa mies huudahti yllättäen:

– Herra jumala, tällä on kaksi lisää. Lapsia.

Kello 18.13 ensimmäinen paikalle tullut poliisipartio sai ambulanssihenkilökunnalta kuulla, että Artillerigatanilla sijaitsevassa kiinteistössä oli kolme vainajaa. Välittömästi tämän jälkeen tuli tarkennus: rakennuksessa oli kolme kuollutta, mies ja kaksi lasta.

Poliisin mielenkiinto kohdistui rakennuksen ulkopuolella sekavasti käyttäytyvään mieheen. Tämä kertoi olevansa kahden sisällä olevan kuolleen lapsen isäpuoli. Lisäksi hän sanoi, että sisällä on kuollut mies, jota hän ei tunne.

Poliisipartio jakautui; toinen jäi ulos ja toinen meni sisälle. Sisälle mennyt poliisi näki maassa suuren verilammikon, kellarin oven ja portaan luo johtivat veriset jalanjäljet. Kellarin oven sisäpuolella makasi kuollut mies. Hän ei tehnyt tarkempaa tutkintaa, jottei olisi pilannut mahdollisia jälkiä. Lähellä olevasta toisesta huoneesta hän löysi kaksi lasta, pojan ja tytön. Molemmat olivat kuolleita.

Heidänkin osaltaan poliisi jätti tarkemman tutkinnan myöhemmäksi.

Epäilty

Poliisimies kävi läpi kiinteistön mahdollisen tekijän löytämiseksi, mutta rakennuksesta ei löytynyt ketään. Tällä aikaa sekava mies, isäpuoli, oli antanut niin ristiriitaisia tietoja siitä, mitä hän teki ja näki, että hänet otettiin kiinni epäiltynä henkirikoksesta.

Rikoksen laajuus oli nyt selvillä, työvuorossa ollut kenttäjohto päätti eristää alueen ja poliisin vakavia väkivaltarikoksia tutkiva ryhmä kutsuttiin paikalle. Tutkinnassa ratkaisevassa osassa olevat rikosteknikot kutsuttiin pikaiseen alustavaan selontekoon, minkä jälkeen he aloittivat työnsä välittömästi.

Lisää epäiltyjä

Samalla kun lisähenkilökuntaa soitettiin töihin, poliisi keräsi paikalla tietoja ja havaintoja. Kun kuolleiden lasten äiti tuli paikalle, häntä kuulusteltiin alustavasti. Hän kertoi poliisille jatkotutkinnan kannalta tärkeitä asioita.

Äiti kertoi, että hänen poikansa Ragnar – joka ei siis ollut talossa – oli ollut iltapäivän isänsä seurassa. Nainen kertoi myös paikalla olleesta isäpuolesta sellaisia seikkoja, että epäilyt miestä kohtaan lievenivät merkittävästi. Mies oli lähtenyt työpaikaltaan sellaiseen aikaan, ettei hänellä ollut ajallisesti mahdollista tehdä surmia. Sittemmin hänet vapautettiin.

Tutkinta kohdistui kolmanteen lapseen, Ragnar-poikaan. Mitä hän ja hänen isänsä iltapäivällä olivat tehneet ja missä he juuri nyt olivat? Rinnakkain sisäisen tutkinnan kanssa kaksi partiota lähetettiin isän talolle, joka on Härnösandin ulkopuolella.

Partiot saivat tehtäväkseen vahtia ja tarkkailla taloa kunnes mahdollinen pakkokeinojen käyttökäsky tuli. Kuulustelussa ja muissa havaintojen perusteella saaduissa tiedoissa tuli esille sellaista, että päivystävä syyttäjä päätti 12. toukokuuta kello 00.45 julistaa Ragnarin ja tämän isän pidätetyiksi poissaolevina murhista epäiltyinä.

Talosta kuolleena löytynyt mies oli menehtyneiden lasten isä. Hänen oli määrä hakea lapset iltapäivällä 11. toukokuuta, ja heidän piti viettää yhteinen iltapäivä. Miehen auto, valkoinen VW Jetta, oli kadonnut. Se etsintäkuulutettiin samalla kun Ragnarista ja tämän isästä annettiin etsintäkuulutus.

Isän asunnon luona odottaneet partiot saivat käskyn kiinniottamisesta ja he aloittivat kotietsinnän ja kiinnioton valmistelun. Isä soitti omaaloitteisesti poliisille kello 01.45 ja hänet yhdistettiin tutkinnanjohtajalle. Isä halusi tietää, mitä Artillerigatanilla oli tapahtunut. Tutkijat neuvottelivat pikaisesti keskenään puhelun aikana, minkä jälkeen isää kehotettiin menemään ulos ja ottamaan suora yhteys talon ulkopuolella oleviin poliiseihin.

Mies noudatti saamiaan ohjeita ja hänet otettiin kiinni ilman sen suurempaa dramatiikkaa.

Tätä seuranneessa kotietsinnässä asunnosta ei löydetty Ragnaria eikä ylipäätään mitään sellaista, millä vaikuttaisi olleen merkitystä tutkinnassa. Partiot ilmoittivat kuitenkin tutkijoille, että päivänvalossa pitäisi tehdä uusi kotietsintä, sillä valaistus paikalla oli huono.

Ragnarin isän kuulusteleminen aloitettiin aamuyöllä neljän aikoihin rikoskomisario Dag Anderssonin johdolla. Andersson on niin kutsutun keskusmurhakomission (riksmordkommissionen) päällikkö. Keskusrikospoliisin (Rikskriminalpolisen) henkilökuntaa oli valmiiksi läänin alueella avustamassa eräässä aikaisemmin tapahtuneessa murhajutussa.

Isän kuulusteluista tuli pitkät ja niiden aikana saatiin selville, mitä hän ja Ragnar olivat tehneet edellispäivänä, 11. toukokuuta.

Rikosteknikoilla keskeinen osuus

Kolme rikosteknikkoa aloitti työnsä talossa ja sen ulkopuolella 11. toukokuuta kello 20.45. Työtä jatkettiin pitkälle yöhön, jolloin se keskeytettiin ja sitä jatkettiin seuraavana päivänä. Rikospaikkatutkintaa tehtiin kaiken kaikkiaan viidessä erässä ja se saatiin kokonaan päätökseen 25. toukokuuta.

Ensimmäisen yön aikana teknikot keskittyivät keräämään sellaista tietoa, jonka avulla tutkintaa voitaisiin viedä eteenpäin.

Tutkinnanjohto sai muun muassa tietää seuraavaa:

Rakennuksesta löytyi kuolleena poika ja tyttö. Nämä ovat menehtyneet ulkoisen väkivallan seurauksena. Oletettavasti heitä on lyöty teräaseella tai vastaavalla.

Rakennuksesta löytyi kuollut mies, hänkin on menehtynyt väkivaltaisesti.

On epätodennäköistä, että joku vainajista olisi tekijä, joka olisi sitten riistänyt oman henkensä.

Vainajien henkilöllisyys on varmuudella selvinnyt. Nämä ovat sisarukset Linnea, 12 vuotta, Björn, 15 sekä heidän isänsä Mats, 49.

Teknikoiden analyysien ja päätelmien mukaan Matsin kimppuun oli käyty talon ulkopuolella, minkä jälkeen hänet oli raahattu kellariin nurmikon yli. Matsia oli isketty lukuisia kertoja aseella, joka vaikuttaa olleen kirves. Tätä käsitystä tuki sittemmin kiinteistöstä löytynyt kirves, jonka terästä löydettiin verta.

Isästä ei löytynyt vammoja, jotka kielisivät jonkin veitsen tai vastaavan teräaseen iskuista. Björn ja Linnea oli surmattu talon sisällä. Ensiksi surmansa oli saanut Björn, jota oli isketty lukuisia kertoja teräaseella, joka myöhemmissä analyyseissa varmistui keittiön laatikosta löytyneeksi puukoksi.

Linnea oli surmattu olohuoneessa. Hän oli oletettavasti maannut sohvassa katsomassa televisiota, kun hän joutui hyökkäyksen kohteeksi. Mitä todennäköisimmin hänen ja tekijän välille oli syntynyt käsikähmää. Tyttöä oli lyöty samalla puukolla kuin Björniä.

Molemmat oli tämän jälkeen raahattu portaita alas kellariin, jossa tekijä oli vielä iskenyt molempia kirveellä. Tämän jälkeen hän oli hätäisesti koettanut piilottaa vainajat sängyn alle, todennäköisesti vaikeuttaakseen heidän löytymistään.

Lisäksi teknikot kykenivät kertomaan, että tekijä oli koettanut siivota verta eteisen lattialta, eteisen viereisestä aulasta, alas johtavista portaista sekä olohuoneesta.

Siivoustyö oli jostain tuntemattomasta syystä keskeytynyt alimpien kellarinportaiden kohdalla. Aulan lattiasta teknikot löysivät verijäljet käyttämällä suihkutettavaa ainetta, joka reagoi paljaalla silmällä havaitsematta jäävään vereen.

Matkalla Venäjälle

Toukokuun 12. päivänä kello 10.47 eräs satamakapteeni soitti Holmsundista, Uumajan satamasta, ja tarvitsi Västerbottenin läänin poliisin apua. Kapteeni kertoi poliisin keskukselle, että MS Siegfried Lehmanin kapteeni oli ottanut häneen yhteyttä ja sanonut, että heillä oli aluksella tunkeilija. Miehistö oli ottanut hänet kiinni ja pitänyt huolen, että mies ei päässyt livistämään. Aluksen oli määrä lähteä myöhemmin samana päivänä kohti Venäjää. Paikalle lähetetty poliisipartio sai seuraavan selonteon satamakapteenilta:

Miehistö havaitsi erään miehen, joka nousi laivaan. Mies oli tullut kävellen. Kun he olivat kysyneet tältä, kuka hän oli, tämä oli vastannut olevansa tarkastaja, jonka oli määrä tarkastaa alus. Kapteeni pyysi miestä näyttämään henkilöllisyyspaperit, joita tämä ei kuitenkaan näyttänyt. Mies koetti tämän jälkeen lähteä laivasta, mutta miehistö ei päästänyt häntä lähtemään. Hän koetti tehdä vastarintaa, mutta hänet saatiin aisoihin väkivalloin.

Poliisi näki heti, että mies muistutti Härnösandin kolmoismurhasta etsintäkuulutettua miestä. Hermostuneelta vaikuttanut mies kertoi, ettei hänellä ollut henkilöpapereita mukanaan.

Ruumiintarkastuksessa hänen hallustaan löydettiin suurehko rahasumma – nippu tuhannen kruunun seteleitä. Mies otettiin kiinni ja toimitettiin Uumajan poliisin huostaan. Poliisin pidätysosastolla mieheltä tiedusteltiin, oliko hän sattumalta Ragnar ja kotoisin Härnösandista, mihin hän vastasi myöntävästi. Hän oli siis tämä etsintäkuulutettu henkilö. Ragnar siirrettiin välittömästi Sundsvalliin kuulusteltavaksi.

Kiinniottamisen yhteydessä häneltä takavarikoitiin muun muassa hänen yllään olleet kengät, jotka lähetettiin valtion rikostekniseen laboratorioon (Statens kriminaltekniska laboratorium, SKL) tutkittaviksi. Tutkinnassa kengistä löytyi verta, joka oli peräisin kuolleina löydetyistä Matsista ja Björnistä.

Ragnar tunnustaa murhanneensa lapset

Ragnaria kuulusteltiin ensimmäisen kerran toukokuun 12. päivänä kello 18.27. Jälleen kerran pöydän toisella puolella istui kokenut kuulustelija, Dag Andersson. Häntä oli avustamassa toinen kuulustelija, samasta vartion murharyhmästä. Ragnarilla oli seuranaan puolustusasianajaja. Ragnar vaikutti alakuloiselta, surulliselta ja hiljaiselta.

Kun hänelle kerrottiin kolmesta kuolleesta, hän tunnusti murhanneensa heidät. Kuulusteluissa hän kertoi parhaan kykynsä mukaan Artillerigatanin tapahtumista ja paostaan. Hänen kertomustaan tuki suurelta osin rikosteknikoiden tekemät analyysit ja päätelmät sekä vainajille tehdyt oikeuslääketieteelliset ruumiinavaukset.

Muutamaa päivää ennen veritekoa Ragnar oli muun muassa ostanut työvaatteet, heijastinliivit ja teippiä. Kertomuksensa mukaan hän oli ajatellut käyttää vaatteita ja muita ostamiaan varusteita kun hän tekisi sen. Hän oli hankkinut myös tavallisia vaatteita ja käynyt pankissa nostamassa kaikki säästönsä käteisenä. Paon aikana oli hyvä käyttää käteistä.

Ragnar kertoi, että hän oli ollut murhapäivänä isänsä kanssa lounaalla. Kun he olivat syöneet eräässä ravintolassa, oli hän ollut kotona äidin asunnossa kello 14:stä eteenpäin. Linnea ja Björn olivat tulleet kotiin puoli neljältä. Ragnar kertoi suunnitelleensa tekoa pitkään. Hän ei kyennyt kertomaan syytä nuorempien sisaruksiensa surmille. Hänen sanojensa mukaan Mats oli tärkein.

Kun Björn tuli kotiin Ragnar kävi hänen kimppuunsa eteisessä ja tappoi pojan iskemällä puukolla monta kertaa. Linnea oli olohuoneen sohvalla katsomassa televisiota eikä huomannut, mitä tapahtui.

Kun Björn ei enää liikkunut, Ragnar meni olohuoneeseen ja kävi Linnean kimppuun sama puukko aseenaan. Myös Linneaa hän iski lukuisia kertoja.

Tämän jälkeen hän raahasi kuolleet lapset kellariin ja koetti epätoivoisesti kätkeä ruumiit. Hän alkoi siivota ja kuivata verta lattialta. Hänen siivotessaan Björnin puhelin soi.

– Tajusin soittajan olevan Mats. Hänen oli määrä tulla hakemaan Björniä ja Linneaa, Ragnar kertoi.

Puhelimen näyttö paljasti hänen arvauksensa osuneen oikeaan, siinä luki Pappa.

Isän kimppuun kirves aseena

Ragnar tunsi Matsin tavat, kun tämä tuli noutamaan lapsiaan. Mats ei koskaan tullut sisälle, vaan lasten piti tulla ulos. Kun Mats jatkoi soittamistaan, Ragnar meni kellariin, puki käsiinsä hanskat ja otti kirveen. Hän istuutui talon ulkopuolella ulko-oven luona olevalle patiolle.

Mats tuli pienen ajan kuluttua ja Ragnar kävi hänen kimppuunsa. Mats koetti väistää kirvestä ja juosta karkuun. Ragnar löi häntä monta kertaa ja lopulta mies jäi maahan makaamaan.

Hän raahasi elottoman ruumiin alas kellarin ulkoportaita ja sisälle kellariin. Vainaja oli kuitenkin niin painava, että hän ei jaksanut raahata tätä niin pitkälle kuin oli ajatellut.

Tämän jälkeen Ragnar pakkasi kassiin aikaisemmin ostamansa vaatteet. Hän otti mukaansa tililtään nostamansa rahat. Nyt oli paettava. Passin hän jätti kotiinsa, sillä hän tiesi saavansa poliisit peräänsä ja että hänet saadaan kiinni.

Ragnar otti auton avaimet Matsin taskusta ja lähti Artillerigatanilta Matsin valkoisella VW Jettalla. Hänellä ei ollut ennalta suunniteltua päämäärää, vaan hän päätti lähteä kohti Sundsvallia. Matkalla kypsyi ajatus suunnata kohti Norjaa ja edelleen Trondheimiin, josta hän voisi jatkaa matkaansa laivalla. Ajaessaan hän pohti, miten poliisi tulee hänen jäljilleen pääsemään. Hän ei pannut merkille poliisiautoja ja jatkoi kovaa vauhtia kohti Östersundia. Parikymmentä kilometriä Östersundista etelään, Bräckessä, hän pysähtyi huoltoasemalla tankkaamaan ja vaihtamaan vaatteita.

Suuntana Norja

Huoltoasemalla työskentelevä nainen kertoi, että hän oli 11. toukokuuta noin kello 18.10 havainnut valkoisen pienehkön auton kaartavan pumpuille. Autosta tuli mies ulos ja palasi sen sisälle pari kertaa, tämän lisäksi hän touhusi jotain takaluukussa. Tämän jälkeen mies tankkasi noin 450 kruunun edestä.

Seuraavaksi mies otti autosta isohkon tennislaukun ja tuli sisälle huoltamorakennukseen. Hän käveli suoraa tietä kaupan läpi käymälöille. Huoltamolla töissä ollut nainen huolestui ja tuli epäluuloiseksi, sillä mies viipyi vessassa kauan, kymmenisen minuuttia. Nainen pelkäsi tulevansa ryöstetyksi.

Tämän jälkeen mies tuli vessasta, kulki suoraan kassalle ja maksoi polttoaineen tuhannen kruunun setelillä, jonka kaivoi taskustaan. Hän halusi tämän lisäksi rikkoa toisen tuhatlappusen, mihin nainen ei suostunut, sillä hän epäili rahojen olevan väärennettyjä. Mies lähti huoltamolta ja jatkoi matkaansa Östersundin suuntaan.

Nainen jäi aprikoimaan, mitä mies oikein vessassa puuhasteli, minkä vuoksi hän meni sinne katsomaan. Vessan roskakorista hän löysi veristä paperia, kirurginteippiä ja parin putkisukkia. Tästä nainen päätteli, että miehellä oli jalassaan jokin vamma, jota hän oli vessassa hoitanut.

Poliisi takavarikoi vessan roskiksesta löytyneet esineet ja lähetti ne tutkittaviksi. SKL:n mukaan roskien joukossa oli sideharsoa, jossa oleva veri oli peräisin kahdesta henkilöstä, Björnistä ja Linneasta.

Ragnar kertoi kuulusteluissa menneensä tankattuaan huoltoaseman vessaan vaihtamaan vaatteita. Samalla hän otti kädestään pois kääreen, jonka oli kietonut aikaisemmin saamansa viiltohaavan ympärille. Sukkia lukuun ottamatta hän oli ottanut kaikki vaihtamansa vaatteet mukaansa ja laittanut ne auton takakonttiin. Siteen ja sukat hän oli heittänyt vessan roskikseen.

VW Jettan tutkimus

Ragnar jatkoi matkaansa kohti Östersundia. Hän ajoi erään Norjan rekisterissä olevan auton perässä. Hän kertoi, että ne vaan ajoi johonkin kummalliseen paikkaan – joten mä jatkoin Trondheimin suuntaan. Duvedissa hän huomasi erään rekkojen levähdyspaikan ja päätti jättää Jettan sinne. Pakoauto, tuo valkoinen VW Jetta, löydettiin vasta Ragnarin kuulusteluissa antamien tietojen avulla. Auton sisätiloista ei löytynyt mitään rikoksen selvittämisen kannalta merkittävää. Takaluukussa oli vaatemytty. Mustissa verryttelyhousuissa oli isohko tahra, joka vaikutti kuivuneelta vereltä. Myös takissa ja neuleessa vaikutti olevan verta. Vaatteet takavarikoitiin ja lähetettiin SKL:n tutkimuksiin.

Laboratorion lausunnossa luki, että housuissa oleva veri oli peräisin Matsista, Linneasta ja Björnistä.

Pako jatkuu pohjoiseen

Kun Ragnar oli jättänyt auton Duvediin, hänen matkansa jatkui erään rekan kyydissä takaisin Östersundiin. Saadakseen kyydin hän valehteli rekkakuskille riidelleensä tyttöystävänsä perheen kanssa. Östersundissa hänellä oli vaikeuksia saada uutta kyytiä, minkä vuoksi hän vaihtoi mustan takkinsa ennen rikosta ostamaansa työtakkiin. Nyt hänen onnistui saada kyyti pohjoiseen ajaneesta nosturiautosta. Sollefteån tienoilla poliisi pysäytti auton.

Illalla 11. toukokuuta oli eräs poliisipartio määrätty Kramforsista Sollefteåhon, sillä siellä oli tehty katoamisilmoitus naisesta. Kun poliisit ajoivat tietä numero 90 Sollefteån ja Kramforsin välillä toukokuun 12. päivän vastaisena yönä noin kello 02.45, partio saavutti nosturiauton, joka ajoi välillä keskellä tietä, välillä laidassa. Poliisit päättivät pysäyttää auton ja tarkastaa sen kuljettajan. He panivat merkille, että kuljettajan vieressä istui matkustajana nuori mies. Sekä kuljettaja että nosturiauton kyytiläinen istuivat korkealla tienpinnasta, mitään muuta huomionarvoista poliisit eivät havaineet.

Ragnar jatkoi matkaansa auton kyydissä aina Dockstaan, joka on E4-tien varrella, Härnösandin ja Örnsköldsvikin välillä. Dockstassa on suosittu baari ja ravintola, josta hän myöhäisestä ajankohdasta huolimassa sai kyydin Uumajan suuntaan.

Ragnar otetaan kiinni venäläisaluksella

Uumajassa hän hyppäsi kyydistä linja-autoasemalla, jossa hän nousi Holmsundin satamaan ajavaan bussiin. Hänen aikomuksenaan oli nousta Suomeen ajavalle lautalle. Satamassa hän totesi, että lautta oli juuri ehtinyt lähteä. Hän etsi käsiinsä aikataulun, jonka mukaan seuraava lautta lähti vasta illalla kello 21.

Satama-alueella liikkuessaan Ragnarilla oli työtakki yllään ja hän koetti näyttää siltä, että olisi kuin kotonaan alueella. Hän alkoi olla yhä epätoivoisempi ja päätti nousta laivaan, joka näytti kaikkein surkeimmalta. Hän toivoi pääsevänsä sen kyydissä Venäjälle. Kun hän oli noussut laivaan, alkoi eräs miehistön jäsenistä jutella hänen kanssaan. Ragnar päätti valehdella ja väittää olevansa tarkastaja, joka oli tullut katsastamaan aluksen. Kukaan ei uskonut Ragnaria. Koska hänellä ei ollut esittää mitään henkilöllisyyskorttia, miehistö otti hänet kiinni ja soitti satamasta vastaavalle kapteenille. Tämä puolestaan soitti poliisille ja niin Ragnar jäi kiinni.

Seuraamus oli päivänselvä: psykiatrinen hoito

Toinen ja viimeinen kuulustelu pidettiin 20. toukokuuta kello 09.15 ja kello 15.20 välisenä aikana.

Kuulustelusta tuli pitkä ja se tauotettiin lukuisilla lyhyillä pausseilla. Noissa kuulusteluissa saatiin Ragnarilta kaikki se tieto, joka ensimmäisessä kuulusteluissa jäi uupumaan. Oikeudenkäynti kiinnosti luonnollisestikin tiedotusvälineitä. Oikeussalin ovella oli melkein kaaos ja Ragnar oli silmiinpistävän ärsyyntynyt saamastaan huomiosta.

Pääkäsittely oli ohi päivässä – mikä on huomionarvoinen asia näinkin epätavallisessa rikoksessa kuin kolmessa murhassa. Ragnar ei muuttanut kuulusteluissa antamaansa lausuntoa eikä tietoja, joita hän oli aikaisemmin kertonut. Poliisin tutkinta tuki suurilta osin kaikissa yksityiskohdissa miehen kertomusta. Ragnar vastaili myös parhaan kykynsä mukaan kaikkiin hänelle esitettyihin uusiin kysymyksiin. Hän oli alakuloinen ja vaitonainen ja tuomari joutui toistuvasti kehottamaan miestä puhumaan kovemmalla äänellä

Apulaissyyttäjä Bertil Månsson lausui:

– Käsittely sinänsä oli varsin yksinkertainen. Sitä vaikeutti se, että Ragnarilla oli vaikeuksia pukea ajatuksiaan sanoiksi, kun salissa oli kuulijoita. Tämän vuoksi vastaukset olivat hyvin lyhyitä ja monin paikoin meidän oli täydennettävä vastauksia esitutkintapöytäkirjoissa olevilla tiedoilla.

Rikoksen seuraamuksesta ei ollut erimielisyyksiä. Käytettävissämme olleiden tietojen nojalla ainoa vaihtoehto oli pakkohoito.

Oikeus totesi, että Ragnar oli syytteissä oleviin rikoksiin syyllistyessään ollut vaikeasti häiriintynyt. Tätä taustaa vasten Ångermanlandin käräjäoikeus päätti passittaa miehen oikeuspsykiatriseen hoitoon, josta vapautuminen on erikseen harkittava ja punnittava.

Tuomio julistettiin 8. heinäkuuta 2010 eikä kumpikaan osapuoli valittanut tuomiosta. Tämän kaikilta osin epätavallisen rikoksen tutkinta oli saatu päätökseen.

Junagraffitit

Stefan Gustafsson, kriminalinspektör, Nackapolisen.

Juhannusyö oli valoisa ja lämmin. Vartija tuli Saltsjöbananin junavarikolle Neglingeen, joka sijaitsee Tukholmasta kaakkoon. Häntä odotti näky, joka sai hänet heti soittamaan poliisille: viisi nuorta miestä maalasi sprayllä kokonaista junaa. Kun töhrijät huomasivat, että heidät oli nähty, he juoksivat karkuun eri suuntiin. Nopeasti paikalle tullut poliisi sai kiinni kaksi pakenijaa.

Tämä oli alku jutulle, josta kehittyi Suur-Tukholman paikallisliikenteen suurimpia vahingonkorvausjuttuja kautta aikojen.

Poliisin saapuessa Neglingen varikolle yksi nuorukaisista juoksi umpikujaan, josta hänet otettiin kiinni ja vietiin Nackan poliisilaitokselle epäiltynä törkeästä vahingonteosta. Poliisi jatkoi etsintää asema-alueella ja yhtäkkiä, tuntien kuluttua, junan alle piiloutunut tekijä putosi radalle.

Hän oli kiivennyt vaunun alle, eikä jaksanut enää roikkua piilopaikassaan. Nuorukainen pakeni läheiselle asuma-alueelle, jossa koetti piiloutua henkilöautoon. Hänet kuitenkin otettiin sieltä kiinni.

Ensimmäisenä kiinniotetun töhrijän luona tehdyssä kotietsinnässä löydettiin monta kameraa, jotka osoittautuivat myöhemmin tärkeiksi löydöiksi. Kameroista löytyneissä kuvissa ja filmitallenteissa oli kuvattuna paljon samankaltaisia maalauksia, joita miehet olivat tekemässä Neglingessä. Kuvista onnistuttiin tunnistamaan kaksi paikkaa Tukholman alueella, Älvsjön asema ja Upplands Väsbyn asema sekä vielä yksi paikka, joka myöhemmin tunnistettiin Kööpenhaminan keskusasemaksi.

Lisää kiinniottoja viikonlopun aikana

Kuulusteluissa miehet nimesivät vielä kaksi viidestä sotkijasta ja myös heidät otettiin kiinni viikonlopun aikana. Kotietsinnöissä löydettiin iso määrä väripurkkeja, tusseja, sapluunoita, kameroita ja tietokoneita. Päivystävä syyttäjä päätti kuitenkin, että nelikko päästetään vapaalle jalalle.

Tutkinta johti Sollentunaan, Täbyhyn, Vallentunaan ja Åkersbergaan, joissa jengin symboli, TK, oli maalattu eri puolille seiniin ja pylväisiin. Symboli eli tagi on kunkin maalaajan käyttämä henkilökohtainen nimikirjoitus, jolla osoitetaan, missä kulloinkin on käyty maalaamassa. TK oli jengin yhteinen tagi ja se tuli sanoista Train Killers.

Lauantaina 10. heinäkuuta toinen vartija joutui hyökkäyksen kohteeksi Stadshagenin metroasemalla Tukholmassa. Porukka töhri junaa miehen silmien edessä ja houkutteli miehen alas metrolaiturille, josta he sitten pakenivat juosten toiseen suuntaan ja pommittavat vartijan virka-auton. Auto sotkettiin kauttaaltaan, aivan kuten koko asema. Valvontakameralta nähtiin myöhemmin, että vauhdissa oli jälleen Train Killers. Nyt porukkaan liitettiin myös allekirjoitus SK, joka viittaa Street Kings -jengiin.

Suur-Tukholman paikallisliikenteellä on tietokanta, jossa on paljon tietoja töhrimisistä. TK-tagin etsintä antoi yli 300 osumaa ja tutkijat katsoivat lähemmin noin 40:tä uusimmista ilmoituksista.

Tässä tutkinnassa esiintyi useita kertoja nimimerkki ELIPS, jota yksi töhrijöistä käytti osoittaakseen olleensa paikalla. Kirjainyhdistelmä tulee sanoista Efterlyst Legend Inom Polisen Stockholms län (Tukholman Läänin Poliisin Etsintäkuuluttama Legenda).

Yhdessä ilmoituksessa oli Roslagsbananin juna, jossa veturiin oli kevään aikana maalattu teksti tervetuloa kotiin ELIPS. Ilmoituksissa oli lukuisia muitakin nimimerkkejä, kuten SCUM, AGOS, IFOS ja AZEK. Jokainen näistä saatiin vähitellen kytketyksi jengin ydinporukkaan, jossa oli viisi henkilöä, samat jotka olivat Neglingen asemalla.

Viikot kuluivat ja jengi jatkoi töhrimistään samaan tahtiin. Syyttäjä päätti tämän vuoksi, että aikaisemmin kiinniotetut neljä henkilöä haetaan uudelleen kuulusteltaviksi.

Jengi perustettiin 2005

Tämän toisen kuulustelukierroksen aikana jengin pomo kertoi, että hän ja eräs toinen töhrijöistä perusti TK:n Åkersbergassa vuonna 2005. Vähän ajan kuluttua tämä perustajahenkilö, pomo, muutti Vallentunaan ja hänet otettiin kiinni tämän jälkeen eräästä ryöstöstä Tanskassa, jossa hän istui rangaistuksensa keväällä 2010. Tämä selittää Roslagin junan tekstin, joka oli osaltaan tervetulotoivotus kotiin, toisaalta se oli osa heidän tekemäänsä filmiä, johon oli kuvattu lukuisia Tanskassa töhrittyjä junia. Miehen kuulustelujen aikana ilmeni, että hän halusi eroon entisestä elämästään ja kavereistaan, mutta hänen näissä piireissä saavuttamansa korkea status teki lähtemisen vaikeaksi.

Syksyn alussa tutkinta sisälsi noin 150 ilmoitusta. Päätekijä tunnusti lopulta, että hän oli ollut mukana monissa teoissa. Myös kaksi muuta töhrijää halusi keventää omaatuntoaan ja rikos toisensa jälkeen alkoi selvitä. Jengin tavaramerkkinä olivat määrätyn tyyppiset maalaukset ja kuulusteluissa kävi selvästi ilmi, että he olivat ylpeitä teoksistaan.

Isoin kysymysmerkki oli ensimmäisenä kiinniotettu henkilö. Hän poikkesi muista siinä, että hänellä ei ollut päihdeongelmaa, hän kävi töissä ja hänellä oli ajokortti. Tätä henkilöä oli vaikea saada avautumaan. Kun häneltä kysyttiin, missä hän käy töissä, ei hän halunnut vastata. Sittemmin selvisi, että hän työskenteli pimeästi maalivärivarastossa. Tämä selitti sen, miten porukalla oli ollut ehtymättömät väriresurssit.

Monien kuulustelujen jälkeen kuva alkoi selvitä, ja myös viides Neglingessä mukana ollut henkilö oli saatu nimetyksi. Hänet käytiin hakemaan kuulusteltavaksi, mutta hänen kuulusteluistaan ei saatu enää paljon uutta tietoa. Vaikka henkilö näkyi eräällä Stadshagenin metroaseman valvontakameran tallenteella, hän kiisti sekaantuneensa tapaukseen.

Itse teosta

Jengiläiset päästettiin vapaiksi ja töhriminen jatkui, kunnes heidät otettiin kiinni itse teosta eräällä rata-alueella Jakobsbergissä, Tukholman pohjoispuolella. Kun poliisin etsivät löysivät miehet, nämä olivat ehtineet maalata kokonaisen junan toisen kyljen. Maalaus oli noin 200 neliön kokoinen. Tästäkin huolimatta syyttäjä päätti, että miehet lasketaan vapaiksi.

Kului vain muutama päivä, kun töhrijät iskivät jälleen. Ensimmäisenä kiinniotetun henkilön kohdalta uusien seikkojen esille tuleminen johti siihen, että poliisi kävi hakemassa miehen hänen uudesta kodistaan Sollentunan Edsbergistä varhain eräänä aamuna. Mies oli palannut kotiinsa yöllisiltä seikkailuiltaan juuri ennen poliisin tuloa, auto oli märkä ja haisi maalilta, samoin hänen asuntonsa, jossa lojui hänen päällysvaatteensa. Niissä oli yhä märkää maalia. Jälleen kerran poliisi takavarikoi ison määrän spray-purkkeja. Vieläkään syyttäjä ei päättänyt pidättää miestä, vaan hänet laskettiin vapaaksi.

Juttu oli paisunut paisumistaan vahingonkorvausten osalta, jotka olivat tähän mennessä paikallisliikenteen historian suurimmat. Kaiken kaikkiaan yhteenlaskettu summa nousi pariin miljoonaan kruunuun.

Esitutkinta-aineisto oli useita tuhansia sivuja, mikä on ylivoimaisen suuri poliisin käsiteltäväksi. Se kuitenkin saatiin ratkaistuksi ja lopulta juttu siirrettiin syyttäjien arvioitavaksi.

Koko aineisto tulostetussa muodossa täytti monta virka-autoa lattiasta kattoon.

Syyttäjän esittäessä aineiston joulukuun lopussa siinä oli 4 200 sivua ja se käsitti 175 eriasteista ilkivaltaa ja vahingontekoa. Train Killers -jengi oli keskittynyt etenkin Tukholman läänin raideliikenteen junien töhrimiseen, mutta se oli ollut aktiivinen muuallakin Ruotsissa ja Tanskassa. Tutkinnassa selvisi, että porukka oli liikkunut jopa Baltiassa, Puolassa ja Valko-Venäjällä. Kaikki epäillyt olivat kotoisin samalta alueelta, Tukholman pohjoisosasta ja he olivat 19–23-vuotiaita.

Tieto siitä, että tekijät koko puolen vuoden kestävän tutkinnan aikana olivat vapaalla ja jatkoivat töhrimistään, oli erittäin turhauttavaa jutun kanssa työskentelevistä poliiseista.

Viisi päätekijä tuomittiin valvontaan ja muodollisiin vahingonkorvauksiin, jotka perustuivat yhteen tapaukseen. Tuomioistuin ei millään tavoin ottanut huomioon sitä kuvamateriaalia, jonka poliisi oli koonnut työllä ja vaivalla.

Hiihtäjä menehtyi metsästäjän luotiin

Magnus Rosholm, kriminalinspektör, Ljungby.

Metsästäjä onnistui ampumaan ensimmäisen hirvensä kymmenen vuotta metsästäjätutkinnon hankkimisen jälkeen. Nainen osui hirveen, mutta luoti meni hirven läpi ja jatkoi matkaansa surmaten vähän matkan päässä olleen hiihtäjän. Tapausta on punnittu sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa, jotka molemmat vapauttivat 31-vuotiaan kuolemantuottamuksesta syytettynä olleen metsästäjän.

Ydinkysymyksenä oli koko ajan, oliko metsästäjä ampuessaan varmistanut, että luodilla on riittävän iso turvasektori. Toinen perustava seikka oli, muuttiko luoti suuntaa hirven läpi mennessään. Tapaus sai paljon huomiota tiedotusvälineissä ja etenkin metsästäjien parissa. Tapaus on ainutkertainen Ruotsin nykyhistoriassa.

Traaginen onnettomuus tapahtui lauantaina 4. joulukuuta 2010. Kello 12.54 poliisin keskus sai tiedon, että oli tapahtunut metsästysonnettomuus. Tapahtumapaikkana oli Ljungbyn kunta, Sundranäs, joka sijaitsee Bolmens-järven eteläosassa. Oli kylmä talvipäivä ja lunta oli parikymmentä senttiä. Taivas oli pilvessä ja lämpötila pari astetta miinuksen puolella.

Carina oli hankkinut metsästäjätutkinnon kymmenen vuotta sitten ja oli metsästänyt sen jälkeen säännöllisesti. Hän ei ollut kuitenkaan koskaan ampunut hirveä. Tuona päivänä hän oli lähtenyt ystävänsä Martinin kanssa metsälle. Martin on kokenut hirvestäjä ja johti metsästystä Sundranäsissä, jossa hänellä oli lupa metsästää. Carina oli lukuisia kertoja metsästänyt Martinin kanssa, mutta ei ollut koskaan ollut metsällä Sundranäsissä. Metsästysseurueella oli kiintiössään vielä jäljellä yksi hirvenvasa, joka heidän oli aikomus tuona päivänä ampua.

Heillä oli mukanaan Martinin koira, länsisiperianlaika, sillä heillä oli tarkoitus käyttää apuna haukkuvaa koiraa. Tämä tarkoitti, että koira juoksisi vapaana ja kun se kohtaisi hirven, se pysähtyisi haukkumaan. Metsästäjät kuulevat, missä koira ja hirvi ovat. Koiralla oli lisäksi GPS-lähetin, jonka avulla koira oli helppo paikantaa maastossa.

Jahti

Martin ja Carina ajoivat ensin autolla ympäri aluetta ja etsivät hirvenjälkiä lumesta. Tämän jälkeen he jatkoivat etsimistä jalan. Puolenpäivän aikaan Martin laski koiransa vapaaksi heidän löytämiensä hirvenjälkien luona. He olivat tuolloin Myllenbocksvägenillä.

Vähän ajan päästä he kuulivat koiran haukkuvan ja tajusivat, että se oli löytänyt hirven. Martin näki GPS:stä, missä koira tarkalleen oli.

He lähtivät kävelemään koiran haukunnan ohjaamina tietä pitkin. Yhtäkkiä he näkivät koiran tiellä, noin 100 metriä heidän edessään. Koira kulki heitä päin ja haukkui. Tämän jälkeen he näkivät kahden hirven, emän ja sen vasan, tulevan heitä kohti.

Hirvet olivat noin sadan metrin päässä heistä, viitisentoista metriä tieltä metsään. Hirvet jatkoivat kulkemista heitä kohti ja askelsivat ylös viereiselle mäelle. Ne pysähtyivät sen laella ja katsoivat metsästäjiin. Carina kertoi myöhemmin, ettei hän voinut ampua hirveä siitä kohdasta, sillä ne seisoivat aivan liian ylhäällä heihin nähden. Tämän jälkeen hän odotti vähän aikaa, kunnes hirvet jatkoivat kulkemistaan. Ne askelsivat rauhallisesti kohti tietä, jolla Martin ja Carina seisoivat.

Laukaus

Carina arvioi hirven ja itsensä väliseksi etäisyydeksi noin 40 metriä. Hänestä tilanne oli rauhallinen. He olivat sopineet Martinin kanssa, että mikäli täytyisi ampua useampi kuin yksi laukaus, Martin hoitaisi ne.

Hirvenvasa astui tielle ja Carina seurasi sitä silmillään. Kun hirvi oli ylittänyt tien ja oli sen oikealla laidalla, hän nosti aseensa ja tähtäsi.

Hän näki eläimen kiikaritähtäimessään ja hän antoi sen kävellä, kunnes sen etujalat olivat tien ulkopuolella, sillä hän oli katsonut, että silloin hirven takana olisi sopia kukkula, johon luoti pysähtyisi. Carina painoi liipaisimesta ja ampui hirveä. Se otti pari askelta osuman jälkeen ja vajosi maahan pää edellä.

Kun hirvi oli kaatunut, Carina tyhjensi aseensa, Steyr-Mannlicher-merkkisen kiväärin kaliiperia 6,5 x 55 samalla, kun Martin onnitteli häntä ensimmäisen hirven johdosta. Sitten he kävelivät kohti hirveä ja näkivät, että Martinin koira oli jo sen luona ja puri sitä.

Melkein perillä he näkivät jotain makaamassa auraamattoman tien kaarteessa, mutta he eivät kyenneet näkemään, mitä se oli. Parin askeleen jälkeen Carina sanoi Martinille, että siellä makasi joku. He kävelivät vielä pari metriä ja näkivät, että maassa makaa mies, jolla on sukset jalassaan. Ensimmäinen ajatus oli, että he olivat löytäneet miehen, joka on maannut kuolleena todennäköisesti edellisestä päivästä.

Elvytysyritys

He tarkistivat miehen hengityksen ja pulssin, ravistivat ja koettivat puhua hänelle. Mies makasi oikealla kyljellään. Ihmetyksekseen he huomasivat, että mies oli lämmin. Martin tajusi miehen kuolleen äskettäin ja tuli ajatelleeksi, että tämä oli saanut osuman Carinan laukauksesta, vaikkei voinut ymmärtää, miten se oli mahdollista. Kun he käänsivät miehen selälleen, he näkivät, että miehellä on reikä takin rinnuksessa.

Martin soitti hätänumeroon ja kertoi, että he olivat löytäneet elottoman henkilön. Hälytyskeskuksesta kehotettiin aloittamaan elvytys. Martin alkoi painella rintakehää ja Carina puhalsi ilmaa miehen keuhkoihin. Näin tehdessään he huomasivat, että miehen rinnasta tuli verta ja vaatteet tulivat verisiksi. Carina nosti miehen paitaa ja huomasi, että miehellä oli keskellä rintaa vamma, joka näytti luodin tekemältä.

He jatkoivat elvyttämistä ambulanssin tuloon asti, mikä tuntui kestävän ikuisuuksia. Tämän jälkeen ensihoitajat jatkoivat elvytysyritystä koettamalla käynnistää sydämen elvytyslaitteella, mikä ei kuitenkaan onnistunut. Mies julistettiin kuolleeksi.

Poliisi löysi miehen taskusta kännykän, jonka numero kuului eräälle 71-vuotiaalle miehelle. Poliisin keskuksesta lähetettiin passikuva, jonka avulla voitiin todeta, että ammuttu hiihtäjä on Jan-Olof Graaf.

Jan-Olof oli lähtenyt tavanomaiselle hiihtoretkelleen runsaan kilometrin päässä sijaitsevasta talostaan, jossa hän asui vaimonsa kanssa.

Esitutkinta johti syytteeseen

Poliisi aloitti esitutkinnan. Carina ja Martin vietiin Ljungbyn poliisiasemalle kuulusteltaviksi. Carinalle kerrottiin, että häntä epäillään kuolemantuottamuksesta. Carina oli sokissa ja kiisti olleensa varomaton. Hän kertoi, mitä oli tapahtunut ja miten hän oli kokenut tilanteen. Hän kertoi muun muassa, ettei ollut missään vaiheessa havainnut muita ihmisiä alueella tai metsässä. Myös Martinia kuulusteltiin ja hän kertoi oman versionsa tapahtumien kulusta. Kumpikin antoi kutakuinkin samankaltaisen selonteon.

Poliisin teknikot tekivät rikospaikkatutkintaa parin päivän ajan. Muun muassa voitiin todeta, että tuolla paikalla oli metsätietä pitkin johtava jo lumen peittämä latu.

Teknikot etsivät myös puista ja pensaista mahdollisia luodin jättämiä jälkiä, joita ei kuitenkaan löytynyt. Myös ammuttu hirvi tutkittiin.

Yleisesti voitiin todeta, että hirvi ammuttiin yläviistoon, eli ampumispaikka oli alempana kuin paikka, jossa hirvi seisoi. Tämän lisäksi todettiin, että paikka jossa hiihtäjä sai osuman, oli ylempänä kuin paikka, jossa hirvi oli.

Tuolloinen syyttäjä Marcus Sjöstrand päätti sittemmin, että Carinaa syytettäisiin kuolemantuottamuksesta. Hänen näkemyksensä mukaan Carina oli ollut huolimaton ja halusi katsoa, miten tapausta punnittaisiin oikeudessa. Tutkinta kesti puolisen vuotta ja siinä koottu aineisto oli valtava.

Monet odottivat käräjäoikeuden tuomiota

Maanantaina 28. marraskuuta 2011 aloitettiin oikeudenkäynti Carinaa vastaan. Käsittely aloitettiin tekemällä tapahtumapaikalle katselmus, joka myös tallennettiin videolle.

Mukana katselmuksessa olivat muun muassa oikeuden tuomari, syyttäjä, jutun eri osapuolet, tutkijat sekä iso joukko lehtimiehiä. Katselmus järjestettiin, jotta kaikki saisivat selkeän ja oikean käsityksen alueesta, etäisyyksistä ja maastosta.

Carina sai omin sanoin kertoa, mitä paikalla oli tapahtunut melkein vuosi sitten. Oikeus pani paljon painoa arvioidessaan Carinan valitsemaa taustaa, kukkulaa, jonka hän oli arvioinut pysäyttävän luodin. Oikeus sai nähdä, missä Carina oli seissyt ampuessaan, missä hirvi oli kulkenut tien yli ja missä Jan-Olof oli ollut osuman saadessaan.

Carinan asianajaja, Lars Cronqvist, sanoi katselmuksen päätteeksi, että kyse oli äärimmäisen harvinaisesta tapauksesta ja että hänen käsityksensä mukaan tapaus oli puhdas onnettomuus, jonka kanssa huolimattomuudella tai varomattomuudella ei ole mitään tekemistä.

Carinan oman teorian mukaan luodin oli täytynyt muuttaa lentosuuntaa hirveen osuessaan.

Ruotsin metsästäjäliitto seurasi oikeudenkäyntiä suurella mielenkiinnolla. Liitto katsoi, että oikeudenkäynti antaisi ainakin osittaisia vastauksia siihen, mikä vastuu metsästysonnettomuuksissa metsästäjällä katsotaan olevan.

Carinan tuntevat henkilöt antoivat todistajina lausunnot naisen luonteesta ja millaisena metsästäjänä he häntä pitävät. He kertoivat Carinan olevan rauhallinen ja huolellinen ihminen, joka on erittäin huomaavainen ja tarkka.

Syyttäjä Marcus Sjöstrand vaati, että Carina tuomittaisiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen, mutta käräjäoikeus katsoi 29. marraskuuta 2011 antamassaan tuomiossa, että syyte raukeaisi.

Oikeus totesi, että Jan-Olof oli kuollut harhaluotiin. Se jatkoi lausunnossaan edelleen, että oli epätodennäköistä, että Carina olisi voinut ennakoida tapahtumia, minkä vuoksi hänet olisi vapautettava. Lisäksi todettiin, että syyttäjä ei ole voinut esittää vastatodisteita sille väitetylle tapahtumien kululle, että luoti oli muuttanut suuntaa tai kimmonnut jostakin.

Oikeuden puheenjohtaja Åke Belfrage laati tuomioon viisisivuisen liitteen, jossa toi julki eriävän mielipiteensä. Hänen mukaansa Carina oli ollut varomaton laukaistessaan aseensa. Hänen käsityksensä mukaan Carina ei ollut riittävän varovainen varsinkaan, kun lähistöllä oli asutusta ja he olivat aivan tien tuntumassa. Hänen mukaansa tapauksessa ei ollut mitään lieventäviä seikkoja. Tämän vuoksi Carina oli varomattomalla toiminnallaan syyllinen kuolemantuottamukseen.

Tuomiosta valitetaan

Päivän harkitsemisen jälkeen syyttäjä Marcus Sjöstrand valitti vapauttavasta tuomiosta. Koska käräjäoikeiden puheenjohtaja oli ilmaissut eriävän mielipiteensä, hän uskoi että hovioikeus antaisi langettavan tuomion. Jan-Olofin leski oli myös tyytyväinen siihen, että tuomiosta valitettiin.