Kesämökin tositaruja

By Salme Setälä

Luonto herää satumaisesti henkiin kesämökille sijoittuvassa, ainutlaatuisessa koko perheen tarinakokoelmassa. Eläimet ja kasvit tulevat tutuiksi satu kerrallaan.
Metsässä kesämökin läheisyydessä kulkee keikkuva Kevätneito, joka maalaa kirkkaanvärisiä sinivuokkojen teriä ja kerää valkovuokot aamujumppaamaan tuulessa. Korvasienilapset kuulevat herätyksen ja nousevat esiin nukkumapaikoistaan. Käärme luikertelee piiloon ja linnut kaartelevat kilpaa taivaalla, koska kaikki tottelevat Kevätneidon leikkisää ääntä. Metsässä liikkuu myös pieni tyttö perheineen, ja kohtaaminen elävän luonnon kanssa on joka kerta yhtä ihmeellinen ja opettavainen.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 3, 2024
• ISBN: 9788727143569

Book preview

Kesämökin tositaruja

Copyright ©1947, 2024 Salme Setälä and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727143569

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

KORVASIENET

Metsäetanoiden kuningas Arion I asusti linnassaan. Linna oli kahden ison sammaleisen kiven välissä Kesämökin punaisen portin pielessä. Sinne hän oli järjestänyt itselleen ja alamaisilleen miellyttävät, pehmeät sammalasunnot.

Ikävä kylmä Talvi oli jollakin miltei huomaamattomalla tavalla haihtunut valkeine vaippoineen, ja nuori Kevätneito kulki keikkuen metsässä ja mökin pienessä puutarhassa. Hän maalasi kirkkaanvärisiä sinivuokkojen teriä ja keräsi kokonaiset joukot tähtimäisiä valkovuokkoja voimistelemaan aamutuulen tahdissa, ja hän hyväili metsäkankaalla pehmeitä karvaisia kangasvuokkoja, jotka olivat kuin ruskehtavia kissanpoikasia. Ja hän kävi kuiskuttelemassa pienille korvasienilapsille, että nyt oli oikea aika pistää päänsä esiin mullan alta, tuolta metsäpolun vierestä, ja alkaa kasvattaa ryppyistä, ruskeata sieniruumistaan.

Ja kukapa ei olisi tahtonut tehdä Kevät-neidon mieliksi, hänhän oli aina iloinen, leikkisä ja täynnä auringonpaistetta.

Metsäetanoiden kuningas Arion I suoritti vakavan, juh lallisen aamukävelynsä pitkin polkua. Hänen musta, pitkä, komea selkänsä kiilui auringonpaisteessa. Hän liikkui hitaasti ja rauhallisesti, ja hän oli syvästi tietoinen omasta ylemmyydestään, olihan hän vallan vaaksan mittainen, ihmekös, hänhän oli kaikkien metsäetanoiden kuningas.

Hän ei koskaan hätäillyt eikä juossut, kuten jotkut vähemmän arvokkaat metsänasukkaat saattoivat tehdä. Hän suorastaan halveksi kaikkia, jotka hosuivat ja häärivät, sellaisesta näet ei koskaan sukeutuisi mitään hyvää, saisi vain katua myöhemmin hätiköimistään. Hiljaa tehden hyvä tulee, siinä hänen mielilauseensa, jota hän käytti elämänohjeenaan ja opetti aina tarpeen tullen alamaisilleenkin.

Yöllinen virvoittava kevätsade oli juuri lakannut. Maa tuntui suloisen kostealta ja tuoksui niin ihmeen ihanalta.

— Aah, miten täällä tuoksuu ihanan kostealta, lausui kuningas Arion I ja pisti kaikki neljä tuntosarveansa esiin ja liikutteli vilkkaasti etenkin kahta pisintä tuntosarvea, joiden päässä oli silmät.

Kuningas Arion I jatkoi hitaasti ja rauhallisesti aamukävelyään. Hän piti koko ajan tuntosarvet esillä, sillä hän vaistosi, että jotakin erikoisen ihanaa oli lähettyvillä. Hän saisi varmasti maukkaan aamuaterian.

Ja aivan oikein! Polun vierellä kasvoi kolme ryppyistä, muhkeaa korvasientä, joiden tuoksu tuntui huumaavana metsäetanoiden kuninkaan herkkiin tuntosarviin.

— Aah! huokasi Arion I uudelleen ja pysähtyi keskelle polkua jääden taistelemaan itsensä kanssa, kutsuisiko hän alamaisensa mukaan herkkuaterialle, vai alkaisiko hän heti yksinänsä mutustella ihania korvasieniä.

Mutta ahneus voittaa usein viisaankin. Ja niin hän ei malttanut kääntyä takaisin linnaansa, vaan suunnistautui suoraan korvasieniä kohti ja alkoi haistella ruskeaa, poimuista sienen reunaa.

Kaikkihan tiedämme, miten ihania sienet etanoiden mielestä ovat!

Mutta kuningas Arion I ei ehtinyt ottaa enempää kuin yhden suupalasen, ennenkuin polulta kuului iloisia ääniä, ja kaksi hoikkasääristä lasta tuli hypellen ja jutellen pitkin polkua suoraan metsäetanoiden kuningasta kohti.

— Montako korvasientä sinä olet löytänyt? kysyi Olli.

— Minulla on, odotas, kolme, viisi, kahdeksan, kymmenen. Voi, en minä jaksa niitä laskea, niitä on varmaan sata, kori on melkein täynnä. Montako sinulla on? kysyi Ritva.

Olli sanoi, että hänen korinsa oli aivan kukkurallaan, niitä oli varmaan tuhat.

— Ei niitä voi olla tuhatta, väitti Ritva.

— Onpas. Tai ainakin melkein, sanoi Olli. — Sinulla on varmasti vähemmän.

Ritvaa harmitti. Hän oli pienempi, ja hänellä oli aina kaikkea vähemmän, vähemmän ikää, vähemmän pituutta, vähemmän järkeä. Hän oli vähällä ruveta itkemään ja loi surullisen katseensa maahan. Samassa hän havaitsi kolme komeaa korvasientä polun laidassa. Hän kumartui noukkimaan niitä.

— Tule nyt jo! huusi Olli, joka oli ehtinyt miltei kotiportille.

— Odota! Minä noukin vain nämä jättiläissienet! huusi Ritva vastaan ja irroitti juuri viimeisen korvasienen.

Samassa Ritva hypähti korkealle ja oli kaataa koko arvokkaan sienikorinsa, sillä aivan sienen vieressä oli jotakin mustaa ja kamalaa.

— Käärme, käärme! hän kiljui ja lähti juoksemaan minkä jaksoi Ollin perässä. — Ajatteles, se oli aivan korvasienessä kiinni ja söi sitä, kertoi hän läähättäen.

— Pyh! sanoi Olli sisältörikkaasti. Hänhän oli isompi ja viisaampi. — Ei käärme syö korvasieniä. Ei se ollut mikään käärme.

— Mutta se oli ainakin käärmeenpoikanen, se oli aivan vaaksan mittainen.

— Mutta eihän käärmeenpoikanenkaan syö sieniä. Tule nyt, niin kysytään äidiltä.

Lapset katosivat punaisesta portista, ja metsäetanoiden kuningas Arion I jäi nolona polun laitaan katsomaan heidän jälkeensä.

— Mokomatkin ihmisenpennut, huokasi hän. — Sinne menivät minun ihanatuoksuiset korvasieneni. Ja luulivat minua vielä käärmeeksi! Menenpä linnaani kertomaan alamaisilleni tästä valitettavasta tapahtumasta.

Ja metsäetanoiden kuningas Arion I alkoi hitaasti ja arvokkaasti hakeutua linnaansa kohti.

Sillä aikaa lapset olivat kipittäneet kotiin aivan kuin kilpajuoksussa.

Äiti seisoi vilpolan portailla lasten tölmätessä pihamaalle.

— Hei äiti, katsoppas mitä meillä on! Kokonainen korillinen