Kolmen tanssi - 4 tuhmaa ranskalaista novellia

By Alicia Luz, Chrystelle LeRoy and Sara Agnès L.

"Siitä päivästä lähtien, jo yhdentoista vuoden ajan, olemme olleet erottamattomia, olemme rakastaneet toisiamme ja olemme jakaneet melkein kaiken. Kaiken paitsi sukupuolielämämme."Caroline on tanssija ja haaveilee sielunkumppanistaan Rubenista ja seksistä tämän kanssa. Odottaessaan Rubenin tekevän aloitteen Caroline fantasioi heidän mahtavasta ensimmäisestä kerrastaan.Eräänä viikonloppuna kotikaupungissaan Bordeaux'ssa Caroline tapaa Madhin. Tummaihoinen, lumoava ja viehättävä mies vie hänet pois tanssilattialta ja auttaa häntä toteuttamaan elinikäisen unelmansa tuntea voimakkaita ja kuumeisia tunteita... Entä jos se, mikä Rubenilta puuttui, oli vain rohkeutta tehdä aloite? Tämä kokoelma sisältää seuraavat novellit:Niin kallis aarre Kolmen tanssi Kroppa tulessa Rakkaani -

• Language: Suomi
• Publisher: LUST
• Release date: Apr 26, 2022
• ISBN: 9788728182178

Book preview

Kolmen tanssi - 4 tuhmaa ranskalaista novellia

Translated by LUST Translators

Original title: Kolmen tanssi - 4 tuhmaa ranskalaista novellia

Original language: French

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2019, 2021 Chrystelle LeRoy and LUST

All rights reserved

ISBN: 9788728182178

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

Niin kallis aarre - eroottinen novelli

Hei, miten metsästys sujuu?

kuulen miehen äänen takanani.

Tänä aamuna ranta on melkein autio. Ainoat ihmiset näköpiirissä ovat vanhoje n kolikoiden metsästäjät, jotka tutkivat Arabianmeren pitkiä rantoja kotitekoisilla metallinpaljastimillaan. Joskus lapset seuraavat heitä ihastuneina ajatukseen aarrejahdin myytistä. Taivas on kirkkaan sininen Mumbain lähellä; meriaallot hyökyvät rantaan.

Kuulen äänen takanani.

Käännyn ympäri.

Minua vastapäätä seisoo miehinen vastine itsestäni: samat vanhat polviin vedetyt vanhat housut, sama vanha paita ja kädessään selkeästi kunnostettu ja paranneltu metallinilmaisin, työ, johon ilmeisesti vain minä ja keskustelukumppanini kaltaiset elektroniikan harrastajat pystyvät. Ainoa ero meissä oli se, että hän ei uskonut tarvitsevansa hiustyyliä. Omani ei näyttäisi hullummalta hänellä. Hänen piirteensä ovat melkein naiselliset; siroja kasvoja elävöittää suuret, kirkkaat silmät. Hän on myös pitkä ja laiha. Yleensä pidän vahvemmista miehistä, mutta hänesä on kauneutta, joka vangitsee ja josta huokuu erityistä energiaa; itseluottamusta huokuva inhimillinen lämpö.

Nimeni on Madan, sanoo muukalainen hymyillen.

Hänen lämmin äänensä kieltämättä lisää hänen viehätysvoimaansa.

Ravistan nopeasti kättä, jonka hän ojentaa minulle.

Arja, sanon yksinkertaisesti.

Madan, entinen muukalainen, katsoo minua myötätuntoisella uteliaisuudella.

En ole koskaan nähnyt sinua täällä ennen. Onko tämä ensimmäinen vierailusi? hHän kysyy.

Tuuli leikki hänen ruskeilla kiharoillaan. Meren tuoksi ilahduttaa aisteja, mutta ei valitettavasti paranna puhujankykyjäni. Keskustelun taiteessa olen kamala, riippumatta inspiraation lähteestä. Muissa olosuhteissa olisin kokeillut onneani hänen kanssaan, mutta tuomani ryhmä lapsia on vain hieman kauempana rannalla, johdossaan Balaji ja jokaisella oma metallinpaljastimensa. Liian usein turisteille kaupittelevat antiikkikauppiaat ahdistelevat meitä, kun löydämme jotain ja yrittävät ostaa löytämämme vanhat kolikot takaisin muutamalla rupialla. Ne eivät tietenkään ole kovinkaanpaljon arvokkaitaisia, mutta silti paljon arvokkaampia kuin myyjät meille tarjoavat. Joka tapauksessa lapset nauttivat niiden puhdistamisesta, tunnistamisesta ja luokittelemisesta.

Komea Madan näyttää kunnolliselta, mutta en silti halua ottaa riskiä, että pilaisin lasten päivän.

Tulin tänne juuri lasten kanssa, joiden perheitä autan hiukan. Lapset pääsevät pois naapurustoistaan ja se auttaa heitä oppimaan.

Huh. Onnistuin sanomaan sen neutraalilla äänensävyllä ja hölöttämättä. Madan hymyilee. Jos minulle hymyltäisiin noin joka kerta, kun sanon jotain…

Odotan, että keskustelu päättyy siihen ja että Madan kääntyy kannoillaan huomatessaan kiinnostukseni ja saatavuuteni puutteen.

Päinvastoin, hän vaikuttaakin ilahtuneelta ja alkaa selittää asioita, jotka tiedän jo. Kuitenkin, kun keskustelemme ja kävelemme rantaa pitkin lasten tahtiin, olen hyvin onnellinen, kun hän tekee niin. Etenkin, kun hän on hyvä tarinankertoja ja selkeästi intohimoinen numismaatikko.

Mumbai sijaitsee paikalla, joka oli ennen yksi Silkkitien kauppapaikoista. Tuossa oli pieni tiski. Vuosisatojen aikana vesi ja tuuli ovat huuhtoneet pois merkit siitä, mutta toisinaan saattaa yhä löytää jotain mielenkiintoista. Minulla on muutama pala Rooman valtakuntaa, jotka löysin tältä rannalta.

Hän päättää puheensa suurella käden heilautuksella, joka kattaa edessämme aukenevan horisontin. Olen iloinen siitä, että vien lapset paikkaan, jossa heillä on mahdollisuus tehdä löytöjä.

Päätän esitellä Madanin lapsille. He ilahtuvat aina, kun joku aikuinen on kiinnostunut heidän tekemistään. Aidosti ystävällisenä Madan kertoo lapsille paikan tarinan ja vie heidät paikkaan, missä hän sanoo tehneensä parhaat löytönsä.

Lapset ovat erittäin innostuneita ja alkavat tutkia aluetta metallinpaljastimillaan, minkä Madan merkitsi heille.

Jatkamme aiemmin käymäämme keskustelua. No, hän jatkaa. On olemassa huonompiakin paikkoja niiden pienten lauseiden vaihtamiselle, joista muodostuu käsitys jostakusta. Madan puhuu työstään vähäeleisesti; hän johtaa pientä teknologiayritystä Mumbaissa ja rakastui numismatiikkaan nuorena. Hän on asunut kaupungissa muutaman vuoden. Hänen puheestaan, rennosta tavastaan puhua ja pienistä yksityiskohdista, joita hän ripottelee sinne tänne saa minut epäilemään, että hänen sosiaalinen asemansa on yhtä vaatimaton kuin mitä hän väittää, mutta olkoon. Minusta on nautinnollista kuunella häntä.

Minä taasen, suoritettuani tietotekniikan insinööriopintoni loppuun avasin pienen tietokoneliikkeen ja se yhdistyi sarjakuviin erikoistuneeseen kirjakauppaan. Ihailen suuresti intialaisia kuvittajia, jotka luovat upean synkronian perinteistä länsimaista sarjakuvaa ja oman maamme kuvastoa. Kirjakauppani ikkuna on täynnä heidän luomuksiaan.

Tietokonekaupan naispuolinen omistaja on harvinaisuus. Yhdistettynä sarjakuviin, joka on lähes täysin miesten valtakunta, se on suoraan sanottuna poikkeuksellista. Olen melko pieni, mutta lantion ja rintojen kaaret kuitenkin kiinnittävät huomion. Omassa maailmansopessani olen siis sosiaalisen ilmiön