Kirjoituksia Merikasarmilta: Venäjästä ja Saksasta 2005-2009

By Arto Mansala

Arto Mansala toimi 2005-2009 Oulussa ilmestyvän Pohjois-Suomen valtalehden Kalevan kolumnistina ja avustajana. Hänen kirjoituksensa keskittyivät pitkälti Venäjään, Putinin kahdeksaan ensimmäiseen ­presidenttivuoteen. Aiheina oli välistä myös Saksa, Angela Merkelin nousu liittokansleriksi sekä suuren hallituskoalition synty. Putinilla ­kaksi vuosikymmentä hallittuaan on nyt perustuslain mukaan mahdollisuus jatkaa presidenttinä vuoteen 2036. Merkel puolestaan jättää 16 vuoden jälkeen kanslerintehtävät, sillä "kaikella on aikansa".

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Dec 28, 2021
• ISBN: 9789528099734

Arto Mansala

Arto Mansala aloitti ulkoministeriössä Ritarikadulla 1965. Pari vuotta myöhemmin hän sai siirron avustajaksi suurlähetystöön Moskovaan ja palasi sinne 1974 lähetystöneuvokseksi. Toimittuaan suurlähettiläänä Unkarissa sekä Kiinassa hänet nimitettiin Moskovaan vuosiksi 1993-1996. Bonn ja Berliini seurasivat 1996-2001. Ulkoministeriön ­valtiosihteerinä Merikasarmilla hän toimi 2003-2006. Mansalalta ­ilmestyi 2015 muistelmateos Kohti kaaoksen pitkää yötä. Kolme kautta Moskovassa sekä 2020 Kiinan vuosiltaan Asemapaikkana Peking.

Book preview

Sisällysluettelo

LUKIJALLE

KOLUMNEJA VENÄJÄSTÄ 2005-2006

Mannerheim palasi Pietariin

Uusi suunta Venäjä-suhteissa

Juhlat Moskovassa ja Suomessa

Venäjä-yhteistyön uudet tuulet

Norja vahvistaa Venäjä-suhteitaan

Uutta Venäjän yhteyksissä Pohjolaan

Kuka oli akateemikko Lihatshov?

On annettava historian tuomita

Venäjälle vakaus vai demokratia?

Putinin seuraaja askarruttaa

Venäjä elää yhä murroskauttaan

Venäjä ei pelkästään osa Eurooppaa

ALAKERTOJA VENÄJÄSTÄ 2007-2009

Jeltsin ja Rostropovits

Putin ja Venäjän perustuslaki

Putinin puheessa aitoa jäähyväisten tuntua

Menneisyyden hallinta ontuu yhä Venäjällä

Putinin presidenttikausi päätökseen

Solzhenitsynin venäläinen kohtalo

Imperiumi palannut Venäjälle

Patriarkka Aleksi II - presidenttien uskottu

Obaman ja Venäjän etsikkoaika

Suomi ja Venäjä vuoroin vieraissa

KOLUMNEJA SAKSASTA 2005-2006

Mikä Saksaa vaivaa?

Saksa etsii ulospääsyä umpikujasta

Saksaan tulossa elefanttihäät

Saksa pitkälti vanhalla linjalla

Liittokansleri Merkelin etsikkoaika

LUKIJALLE

Alkusyksystä 2004 Oulussa ilmestyvän Kalevan päätoimittaja Risto Uimonen otti yhteyttä ja ehdotti, että ryhtyisin kahdeksi vuodeksi lehtensä pääkirjoitussivun kolumnistiksi. Kirjoitusvuoroni tulisi olemaan keskikesää lukuunottamatta joka neljäs viikko.

Uimonen katsoi, että kirjoittajavieraitten joukossa olisi hyvä olla aina yksi ulkopolitiikan ammattilainen. Toimin tuohon aikaan ulkoministeriön valtiosihteerinä, kansliapäällikkönä Merikasarmilla Katajanokalla. Olimme molemmat aiemmin samana vuonna osallistuneet arkkipiispa Jukka Paarman kutsusta kirkon järjestämiin Arvojen akatemian seminaareihin, missä olin alustanut Suomen ulkopolitiikasta.

Ministeriössä Helsingissä eri tehtävissä työskennellessäni olin aiemmin tuntenut Kalevan pitkäaikaisen päätoimittajan Teuvo Mällisen. Merkittävän uran Helsingin Sanomissa tehneestä Uimosesta oli vuonna 2001 tullut hänen seuraajansa.

Uimosen tarjouksen saatuani otin oitis yhteyttä ministeriön lehdistöpäällikköön Yrjö Länsipuroon, joka oli toiminut vuosia YLE:ssä sekä kirjeenvaihtajana ulkomailla. Hänen mielestään tehtävä tuli ilman muuta ottaa vastaan, mikäli suinkin ehtisin. Ammattimieheltä puoltavan lausunnon saatuani oli hankkeelle vielä varmistettava päälliköitteni ulkoministeri Erkki Tuomiojan sekä ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäen hyväksyntä.

Ulkoministeriön valtiosihteerit eivät olleet aikaisemmin toimineet keskeisten päivälehtien vakinaisina avustajina. Kollegani valtiovarainministeriössä Raimo Sailas sekä pitkään itänaapurimme tuntijana ulkoministeriössä työskennellyt Ilmari Susiluoto olivat sen sijaan tuolloin juuri päättämässä kolumnistin pestejään Kalevassa, Sailas ennen muuta kiireisiinsä vedoten.

Ulkomailla palvellessani olin vuosien mittaan työkseni laatinut ministeriölle Helsinkiin raportteja asemamaistani. Suomeen palattuani ja valtiosihteeriksi tultuani tämä mieluisa tehtävä oli pakko jättää muiden rientojen sekä kiireitten vuoksi. Kalevan avustaminen tarjosi täten tervetulleen mahdollisuuden pitää yllä tuntumaa kirjoittamiseen.

Vuonna 1899 perustettu Kaleva oli Helsingin Sanomien, Aamulehden ja Turun Sanomien jälkeen neljänneksi suurin sanomalehti maassamme ja valtalehti Pohjois-Suomessa. Moskovassa suurlähetystössä pitkään palveltuani tunsin pohjoista raja-alueyhteistyötä etenkin Murmanskin ja Kostamuksen suunnalla. Olin myös perehtynyt EU:n pohjoisen ulottuvuuden sekä arktisen alueen politiikkaamme. Kaleva oli minulle monessa mielessä luonteva yhteistyökumppani.

Ministeri Lehtomäki oli valittu eduskuntaan Oulun läänin vaalipiiristä. Hänen avustajansa pitivät Kalevaa hyvänä lehtenä, eikä valtakunnan tason mielenkiinto sitä kohtaan ollut ainakaan vähentynyt Uimosen päätoimittajaksi valinnan johdosta. Lehtomäki kannatti sitten lämpimästi haasteeseen tarttumista. Ministeri Tuomioja rohkaisi hänkin varauksitta ryhtymään tähän kolumnistin hommaan.

Tiukassa kirjoitusaikataulussa pysyminen oli ensi alkuun työlästä, välistä jopa tuskallista. Paineita aiheuttivat ennen muuta monet virkamatkat ulkomaille. Kokemuksen ja rutiinien nopeasti karttuessa kolumnistin pesti osoittautui lopulta mainioksi henkireiäksi ministeriön ulkopuoliseen maailmaan.

Kirjoitusteni aiheitten suhteen sain vapaat kädet. Kalevassa toivottiin kuitenkin juttujeni olevan ajankohtaisia. Risto Uimosen mukaan joskus kolumni saattoi itsessään olla se, joka tekee asian ajankohtaiseksi.

Kahden vuoden urakan jälkeen ja ministeriöstä eläkkeelle jäätyäni jatkoin yhteistyötä Kalevan kanssa. Kirjoitin vielä toiset kaksi vuotta lehden pääkirjoitussivulle alakertoja ulkopolitiikan ajankohtaisista teemoista.

Suurin osa kolumneista ja alakerroistani käsitteli Venäjää, olinhan toiminut urani aikana kolmeen otteeseen, yhteensä kymmenen vuotta Moskovan suurlähetystössämme. Toinen prioriteettini oli Saksa. Puolitoista vuotta ennen valtiosihteerinimitystä olin loppuvuonna 2001 palannut Berliinistä kotimaahan viiden vuoden komennukselta.

Kirjoittaessani Venäjästä etusijalla olivat vuosituhannenvaihteessa presidentiksi valitun Vladimir Putinin kahdeksan ensimmäistä vallassaolon vuotta. Keskeisiä teemoja olivat niin ikään Suomen ja Venäjän suhteet sekä venäläistulkinnat lähihistoriasta ja presidenttivaltaisesta vuoden 1993 perustuslaista.

Saksa oli Bonnissa ja Berliinissä palvellessani yhä totuttautumassa Reinin rannoilta kotoisin olleen, Saksat yhdistäneen Helmut Kohlin pitkän kanslerikauden jälkeiseen aikaan. Itämeren piiristä Itä-Saksasta lähtöisin oleva Angela Merkel, jota Kohl kutsui tytöksi, oli vuonna 2000 aloittanut hänen seuraajanaan valtapuolue CDU:n johdossa. Viisi vuotta myöhemmin Merkel valittiin ensimmäisen kerran liittokansleriksi.

Viime vuoden helmikuussa sain valmiiksi kirjani Asemapaikkana Peking. Julkistamistilaisuuden jälkeen koronaepidemia pääsi heti maaliskuussa valloilleen Suomessakin. Kaikki sovitut menot ja tapaamiset oli pakko peruuttaa. Tilaisuuden yllättäen tarjoutuessa lähdin maapaikkaani Ypäjälle.

Epidemian ja poissaolon pääkaupungista pitkityessä käytin aikaa vuosikymmenten varrella kertyneitten papereitten sekä arkistojen perkaamiseen ja järjestämiseen. Käteen osuivat tällöin myös Kalevaan aikoinaan lähettämäni tekstit. Niitten pääteemoina olivat tuolloin viisikymppisten ikätovereitten Putinin ja Merkelin alkuvuodet maittensa johdossa.

Putin on tätä nykyä ollut vallassa runsaat kaksi vuosikymmentä. Viime kesäkuussa maan perustuslakia uudistettiin peräti kansanäänestyksessä. Seuraavien 2024 pidettävien presidentivaalien jälkeen Putinin on nyt halutessaan mahdollista jatkaa aina vuoteen 2036 saakka.

Saksassa tässä kuussa pidettävien liittopäivävaalien jälkeen maataan Kohlin lailla kanslerina 16 vuotta johtanut Merkel jättää paikkansa nuoremmille, koska kaikella on aikansa. Hänen mielestään valeissa tullaan nyt kortit sekoittamaan uudestaan. Samalla 12 vuotta vallassa olleen kristillisdemokraattien CDU:n ja sosiaalidemokraattien SPD:n yhteistyön ja suuren koalition aika on ohi.

Olen valinnut oheiseen koosteeseen Kalevassa vuosina 2005-2009 ilmestynyttä 22 Venäjää sekä viisi Saksaa koskevaa kirjoitusta. Tekstit ovat alkuperäisinä ilman jälkiviisaudessa tehtyjä muutoksia. Niitten alkuun olen kuitenkin liittänyt lukemista helpottaakseni lyhyen nyt jälkikäteen laaditun johdannon. Siinä toivossa, että kirjoitukset olisivat hyödyksi arvioitaessa Moskovan tai Berliinin politiikkaa Putinin yhä jatkaessa ja Merkelin siirtyessä syrjään.

Korvaamattomana apuna tekstinkäsittelyssä ja kirjan ulkoasun suunnittelussa on ollut sisarenpoika, valokuvaaja Mikko Kerttula Lahden kansanopiston Vapaasta Akatemiasta.

Kalevan vuosistani on vielä kiittäminen Risto Uimosta. Päätoimittaja Sanna Keskinen on puolestaan alusta asti tukenut hankettani sekä tullut avuksi koottaessa tekstejäni lehtensä arkiston kätköistä. Siitä hänelle parhaimmat kiitokset.

Ypäjällä lokakuussa 2021

Arto Mansala

I

Kolumneja Venäjästä 2005-2006

Mannerheim palasi Pietariin

–Presidentin hallinnon alaisessa valtiollisessa Eremitaasissa, Venäjän ykkösmuseossa avattiin vuoden 2005 alussa laaja Mannerheim-näyttely Putinin ollessa aloittamassa toista nelivuotiskauttaan presidenttinä. Suomessa 2001 ensimmäistä kertaa valtionpäämiehenä vieraillessaan hän edeltäjästään Jeltsinistä poiketen laski Hietaniemessä sankariristin lisäksi seppeleen myös Mannerheimin haudalle. Eremitaasissa tuolloin jo 15 vuotta johtajana toiminut Mihail Piotrovski päätti muistosanansa marsalkasta näyttelyä esitellessään: Venäjällä on jo totuttu ajattelemaan, että monet Mannerheimin hienovaraisista ja omintakeisista poliittisista päätöksistä johtuivat hänen halustaan olla vahingoittamatta kaupunkia, jossa hän vietti nuoruutensa ja jonne hän nyt palaa näyttelymme myötä. Piotrovski johtaa yhä tänään museotaan. Presidentti Koivisto avasi näyttelyn vapaasti vain venäjäksi pitämällään puheella.

PIETARISSA ON PARHAILLAAN aina 5. kesäkuuta 2005 saakka avoinna laaja lähes 700 esinettä käsittävä näyttely Mannerheim – Venäjän armeijan upseeri, Suomen marsalkka. Tämä valtiollisessa Eremitaasi-museossa esillä oleva suurkatselmus merkitsee Mannerheimin paluuta Pietariin lähes 90 vuoden jälkeen ja tavallaan