Rikosreportaasi Suomesta 1971

By Eri tekijöitä

Rikosreportaasi Suomesta sisältää monia jännittäviä ja autenttisia poliisiselontekoja Suomesta. Tutkintatyössä mukana olleet poliisit ovat kirjoittaneet selonteot. Kaikki tapaukset on käsitelty loppuun ja niistä on langetettu tuomiot. Reportaasia lukiessa voi vain haukkoa henkeä ja todeta, että todellisuus on tarua ihmeellisempää. Lukija saa seikkaperäisen kuvauksen pohjoismaisen poliisihistorian dramaattisimmista tapauksista ja tutustuu siihen palapeliin, joka liittyy rikollisten löytämiseen. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 6, 2020
• ISBN: 9788726471120

Book preview

www.egmont.com

Vaihdokas

Jokaiselle lienee tuttu ilmaisu omat lapset ja toisien kakarat. Tässä tapauksessa olisi kai pitänyt kuitenkin sanoa päinvastoin. Erkki annettiin pois ja kastettiin uudelleen. Miksi?

Jälleen äidiksi.

Joitakin vuosia sitten tuli poliisin tutkittavaksi juttu, jota muistellessaan tutkijoita naurattaa. Tuolloin juttu antoi paljon työtä ja vaivaa ja vaikka monet jutun tutkimusten yhteydessä ilmitulleet seikat olivat suorastaan tragikoomisia, eivät tutkijat kuitenkaan voineet unohtaa, että oli kysymys elävästä ihmisolennosta, lapsesta.

Huhtikuun 20 päivänä muutama vuosi sitten synnytti neiti Joki Kätilöopistossa Helsingissä terveen poikalapsen. Lapsi oli hänen neljäntensä. Kaikki ne olivat olleet aviottomia. Neiti Joki ei kuitenkaan katunut, lapsen saamisen pelkokaan ei pidätellyt häntä miesseuralta, hän piti miehistä. Sehän oli niin mukavaa!

Sen verran kuitenkin kaikki oli järjestyksessä, että hän tarkoin tiesi, kuka oli kunkin lapsen isä. Tämän pojan isästäkin hän oli aivan varma. Erkki oli tämän pojan isä, mutta heti pojan siittämisen jälkeen Erkki oli kuollut tapaturmaisesti.

Kaikki lapsensa neiti Joki oli antanut hoidettavaksi, eihän hän voinut palveluspaikoissaan pitää lapsia mukanaan. Niin kai täytyisi tämänkin lapsen suhteen menetellä.

Synnytyslaitoksesta päästyään neiti Joki sai ensimmäisen turvapaikan Pelastusarmeijan hoivista. Neiti Joki oli 28-vuotias.

Minne Erkki joutui?

Pojan tultua kolmiviikkoiseksi puki neiti Joki lapsen eräänä aamuna sinisiin potkuhousuihin, nuttuun ja myssyyn, kietoi sen siniseen pupukuvioiseen huopaan ja lähti matkaan. Kun hän illalla palasi, oli hän yksin. Toiselle samassa ensikodissa olleelle tytölle neiti Joki oli aikaisemmin kertonut panneensa lehteen ilmoituksen lapsensa antamisesta hoidettavaksi. Hän oli saanut yhden vastauksen, mutta sen lähettäjä ilmoitti haluavansa lapsen omakseen. Neiti Joki oli päättänyt suostua, mikäpä muukaan auttoi. Vastauksen lähettäjä oli ollut rouva Maija Kala. Osoitepaikkakunta sijaitsi noin 100 kilometrin päässä Helsingistä. Tämän osoitteen neiti Joki ilmoitti lastensuojeluviranomaisille lapsensa sijaintipaikaksi.

Lastensuojeluviranomaiset halusivat tarkistaa asian, kaiken tuli olla prikulleen kohdallaan tämänkin lapsen suhteen. Rouva Maija Kalalle lähti kirje, mutta se palautui takaisin merkinnöin ei tunneta.

Neiti Joki pysyi kuitenkin väitteessään. Hänellä oli esittää pari Maija Kalan kirjoittamaa kirjettäkin, joissa tämä kertoi pojan voinnista, sekä että poika oli kastettu Erkiksi, sitähän neiti Joki oli pyytänyt lapsen luovuttaessaan. Neiti Joki kävi itsekin etsimässä naista, jolle kertoi lapsensa antaneensa, mutta hän ei ollut onnistunut.

Poliisi puuttuu asiaan.

Asian tässä vaiheessa pyydettiin poliisin apua sen selvittämiseksi, minne neiti Joen poika oli joutunut. Oli kulunut jo yli vuosi pojan syntymästä, mutta häntä itseään eivät neiti Joki sen paremmin kuin lastensuojeluviranomaisetkaan olleet pystyneet löytämään.

Kuulustelussa neiti Joki kertoi tapahtumista näin.

Tultuaan siihen tulokseen, ettei hän voinut pitää luonaan tätä lastaan, oli hän pannut lehteen ilmoituksen lapsen antamisesta hoidettavaksi. Yksi vastaus oli saapunut. Sen lähettäjä, rouva Maija Kala ilmoitti kuitenkin haluavansa lapsen omakseen. Kun neiti Joki oli suostunut, oli jälleen tullut Maija Kalalta kirje, jossa tämä ilmoitti ajan ja paikan, missä hän haluaisi ottaa vastaan lapsen. Neiti Joki olikin sitten mennyt linja-autolla R:n asemaseudulle, mutta kun ketään ei ollut näkynyt linja-autolla häntä vastassa, oli hän mennyt läheiseen kahvibaariin odottelemaan. Baarissa hän oli kertonutkin baariapulaiselle, että hän odotteli lapsensa noutajaa.

Ennen pitkää baariin olikin saapunut tummahko, tukevahko, ehkä kolmissakymmenissäviisissä oleva nainen, jonka vasemmassa kädessä oli ollut kaksi ohutta hopeasormusta. Tämä oli tullut neiti Joen luokse ja saatuaan kuulla, että tämä oli hänen etsimänsä henkilö, olivat naiset yhdessä juoneet kahvit ja poistuneet sitten. Ulkona oli nainen saanut lapsen haltuunsa ja antanut neiti Joelle rahaa 6 markkaa matkakuluina ja paketin kahvia. Nainen oli sitten lähtenyt lapsen kanssa kävelemään poispäin. Neiti Joki puolestaan oli palannut seuraavalla linja-autolla Helsinkiin.

Senjälkeen neiti Joki oli saanut pari kirjettä Maija Kalalta, mutta sitten oli yhteys katkennut, eikä neiti Joen enää ollut onnistunut tavottaa naista taikka lastaan kirjeitse eikä muutenkaan.

Baariapulainen vahvisti neiti Joen kertomuksen sikäli, että hän hyvin muisti tämän olleen baarissa lapsen kanssa ja kertoneen odottelevansa lapsensa hakijaa. Lapsen noutamaan tulleesta naisesta baarin henkilökunnalla ei kuitenkaan ollut muistikuvaa, tapauksestahan oli sitäpaitsi jo kulunut niin kauan.

Poliisi suoritti tiedusteluja monissa paikoin, huoltoasemalla, baareissa, postissa. Tunsiko kukaan rouva Maija Kalaa? Ei, mutta erään noin 10 kilometrin päässä asuvan rouvan äidin nimi oli hieman sinnepäin, muttei kuitenkaan sama. Äiti, vanha ihminen jo, oli asunut joitakin aikoja tyttärensä ja tämän perheen kanssa näiden pikku mökissä.

Sinne suuntasivat poliisit nyt matkansa neiti Joki mukanaan. Aikanaan löytyi pitkän tien takaa tarkoitettu mökki. Sen pihamaalla askaroi tummahko nainen, jonka neiti Joki heti tunsi siksi naiseksi, jolle hän yli vuosi sitten oli luovuttanut lapsensa. Naisen vasemmassa nimettömässä oli kuitenkin nyt kultasormus.

Nainen oli vahtimestarinvaimo Ilo. Hän kiisti aivan ehdottomasti milloinkaan nähneensä neiti Jokea. Kun hänelty kysyttiin, oliko hänellä lapsia, hän vastasi myöntävästi. Neljä heitä oli, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, nuorin poika oli syntynyt edellisen vuoden toukokuun 15 päivänä ja hänen nimensä oli Jari.

Oli siis imeistä, että mikäli neiti Joen kertomus piti paikkansa, Jari oli hänen poikansa eikä rouva Ilon. Rouva Ilo kuitenkin kiisti moiset väitteet hulluina, hän oli itse kantanut ja synnyttänyt lapsensa, neiti Joella ei ollut sen asian kanssa mitään tekemistä.

Tutkimuskoneisto pantiin käyntiin.

Rouva Ilo kertoi näin. Ajateltuaan tulleensa raskaaksi, oli hän mennyt lääkäriin ja neuvontaasemalle, jonka kortistossa oli asianmukainen merkintä tästä käynnistä. Rouva Ilo oli sitten käynyt uudelleenkin neuvonta-asemalla, jonka kortissa tästä käynnistä oli merkintä, että tutkimuksen suorittanut kätilö oli kuullut sikiön sydänäänet. Korttiin oli myös merkitty rouva Ilon oma ilmoitus tuntemistaan sikiön liikkeistä. Merkinnän jälkeen oli kuitenkin kysymysmerkki.

Kätilön kehotuksesta oli rouva Ilo hoidattanut hampaansa, sillä raskaudenaikainen hammashoito oli ilmainen. Näin oli kulunut aivan raskauden loppupuolelle saakka. Sitten ei rouva Ilo enää ollut käynyt neuvolassa saamastaan kutsusta huolimatta. Hänelle ei ollut sopinut, kun oli lehmän poikimisaika lähellä! Kätilö oli käynyt rouva Iloa etsimässä kotoakin, mutta kotosalla oli ollut vain aviomies, eikä kätilö ollut jäänyt odottelemaan.

Kun synnytyksen aika tuli, oli rouva Ilo ollut yksin kotona. Mies oli työssä läheisessä kaupungissa vahtimestarina, eikä hän useinkaan päässyt tulemaan aikaisin kotiin, joskus jäi jopa yöksikin kaupunkiin.

Eräänä toukokuun yönä miehen tullessa myöhään kotiin, makaili vaimo täysissä vaatteissa vuoteelle kamarin puolella. Äitiyspakkauslaatikossa vuoteen jalkopäässä oli poikalapsi, jonka rouva oli selittänyt synnyttäneensä puolen yön jälkeen ja sitoneensa napanuoran itse katsottuaan lääkärikirjoista neuvoja. Kaikkialla oli puhdasta, eikä taloudessa näyttänyt olevan mitään muuta tavallisuudesta poikkeavaa kuin uusi tulokas.

Seuraavana aamuna oli rouva Ilo vanhemmalla pojallaan lähettänyt sanan, että tarvittaisiin kotisisarta, lapsi oli syntynyt taloon. Kotisisar oli tullutkin, ja alkanut puuhata talon töitä, mutta lapsensa ja itsensä oli emäntä hoitanut itse. Emäntä oli antanut lapselleen rintaa ja sen lisäksi lehmänmaitoa vedellä sekotettuna ja sokerilla maustettuna.

Lapsi oli sitten myöhemmin samana keväänä sairastunut vakavasti ja se oli toimitettu sairaalaan. Kun lapsi oli palannut takaisin terveenä, oli Ilon perheessä pidetty ompeluseurat ja lapsi oli kastettu Jariksi. Sairaalassa ollessaan lapsi oli myös Calmette-rokotettu.

Tästä kertomuksestaan ei rouva Ilo poikennut tippaakaan, asia oli näin ja sillä hyvä.

Mitä sanoi aviomies asiaan? Oliko hän sitä mieltä, että hänen vaimonsa todella oli ollut raskaana ja synnyttänyt tämän poikalapsen? Kyllä, kyllä hän oli. Eihän hän koskaan ollut ollut kotona, kun perheen lapset olivat syntyneet. Ei hän ollut ollut todistamassa kenenkään lapsensa syntymää, mitä syytä hänellä oli epäillä, ettei vaimo tässä tapauksessa olisikaan synnyttänyt!

Ilon puolisoiden aviovuode oli 89 sm leveä, ja siinä he olivat yhdessä nukkuneet aivan viimeiseen saakka ennen lapsen syntymää. Eikö mies ollut tullut ajatelleeksi, että vaimo oli viimesillään? Ei mies ollut tullut ajatelleeksi tilanahtautta, samanlaista se oli ollut aina ennenkin.

Perheen muiden lasten syntymästä rouva Ilo itse kertoi näin.

Vahtimestari Ilo oli lapsiin nähden huoltavainen, mutta perheessä oli ollut riitaa miehen uskottomuuden vuoksi. Aina odotusaikoina mies oli suhtautunut vaimoonsa hyvin välinpitämättömästi. Kun perheen vanhin poika oli syntynyt, oli vaimo tuntien hetkensä lähestyvän, sanonut siitä miehelleen, joka kuitenkin oli lähtenyt tansseihin. Ka, kun tek’miel’mennä tantsuloihin, nii mie menin … oli vahtimestari Ilon oma kommentti tähän. Vaimo oli sitten turvautunut vuokraisäntäänsä. Tämä oli lähtenyt viemään vaimoa synnytyslaitokselle, mutta kun oli ollut kelirikon aika, oli tarkka vuokraisäntä alkanut sääliä rekensä jalaksia ja käskenyt naista jatkamaan matkaansa jalan. Rouva Ilo oli sitten mennyt tuskissaan heinälatoon, ja kun eräs ohikulkija oli kuullut sieltä hänen itkunsa, oli hänet autettu läheiseen asemarakennukseen, jonka odoushuoneessa poika sitten syntyi …

Seuraavien kahden lasten syntyessä oli rouva Ilo ollut yksin kotona miehen ollessa jossakin lähellä töillään …

Mikäpä ihme siis oli, jos neljäskin lapsi syntyi vaimon ollessa yksin kotosalla. Sehän oli aivan normaalia tässä perheessä.

Kotisisar kertoi kuulustelussa hieman ihmetelleensä, kun emäntä itse hoiti itsensä ja lapsensa, tavallisesti se oli kotisisaren tehtävä. Eikö kotisisar ollut nähnyt, ettei lapsi ollut vastasyntynyt vaan jo yli kolmen viikon ikäinen? No, kyllähän hän ajatteli, että kaunis lapsihan se oli, seurasikin niin ympäristöään, mutta … Sitä hän oli ihmetellyt, ettei ollut pyykkiä enempää. Mutta rouva Ilo oli selittänyt, että hän oli käyttänyt synnytyksen tapahtuessa sanomalehtiä ja paperivanua, jotka hän oli polttanut. Lapsi oli kyllä vielä hieman likainen, oli vielä kätilönkin tullessa, mutta se oli sitten pesty. Rouva Ilo oli kuitenkin suorittanut kaikki askareet lapsen suhteen itse, joten kotisisar ei ollut päässyt näkemään lapsen napaa.

Kätilöä kuulusteltiin. Hän oli sitä mieltä, että lapsi oli ollut juuri syntynyt, sen pääkin ja iho olivat vielä sellaiset kuin synnytyksen jälkeen lapsen pää ja iho ovat.

Totuus.

Naapureita kuulusteltiin. Ilon perhe ei ollut ollut erityisemmin läheisissä suhteissa keihinkään naapureistaan. Ilon asumassa talossa tai mökissä oli vain huone ja keittiö. Pihamaalla oli navetta, jossa rouva Ilo piti lehmää, usein lampaita ja sikaakin Eräänä toukuun aamuna oli rouva Ilo pihalta huutanut naapurilleen, että hänelle oli yöllä syntynyt poika. Naapuri oli vastannut, ajatellen rouva Ilon oloa tavallisilla piha-askareillaan, että et sinä mitään ole synnyttänyt. Mutta hän oli kuitenkin uteliaisuuttaan käynyt katsomassa ja nähnyt kopassa lapsen, jota ei kuitenkaan ollut katsonut tarkemmin. Hieman myöhemmin sama naapuri oli jollekulle kotiväestään huomauttanut, että niinhän se Ilon emäntä kantaa sitä vastasyntynyttään kuin isompaakin lasta, ihan pystyssä …

Vahtimestari Ilon veljen vaimokin oli käynyt katsomassa lasta, muttei hänkään ollut epäillyt mitään. Olihan rouva kaikkien tieten ollut raskaana.

Kukaan ei näyttänyt epäilleen mitään, rouva Ilon kertomuksesta ei näyttänyt löytyvän aukkoa.

Poika oli ollut aivan pienenä sairaalassa. Senkin kortistoa piti hieman vilkaista. Ja silloin löytyi ensimmäinen todella ratkaiseva ristiriita. Rouva Ilo väitti, että pojan ollessa kuumeen vuoksi sairaalassa, oli hänet samalla Calmette-rokotettu. Sairaalan kortissa ei kuitenkaan sellaista merkintää ollut. Sensijaan neiti Joen synnyttämä poikalapsi oli Calmette-rokotettu 5 päivänä ikäisenä Kätilöopistossa, ja rokotusarpi oli näkyvissä. Rouva Ilon käsialanäyte oli myös tutkittu tällä välin ja tutkimuksen mukaan hän oli mitä todennäköisimmin neiti Joen saamien kirjeiden kirjoittaja.

Melkein kaksi viikkoa rouva Ilo pysyi tiukasti kertomuksessaan. Mutta lopulta hänen oli peräännyttävä poliisin keräämän ja häntä vastaan puhuvan tutkimusaineiston kasvaessa. Suoritettu veritutkimus myös osoitti, ettei vahtimestari Ilo ollut Jarin isä.

Rouva Ilo myönsi nyt, että hän oli vastannut neiti Joen sanomalehti-ilmoitukseen ja tämän kanssa sovittuaan, saanut tältä vaalean ja sinisilmäisen poikalapsen, jolla nyt oli nimi Jari huolimatta pojan äidin luovutushetkellä esittämästä Erkki-nimeä koskevasta toivomuksesta.

Miksi? Mikä oli se tapahtumaketju, jonka päätteeksi Jari-poika oli vaihtanut äitiä 6 markasta ja kahvipaketista?

Rouva Ilo kertoi nyt näin.

Epäiltyään tulleensa raskaaksi oli hän mennyt lääkäriin, joka häntä sen tarkemmin tutkimatta oli kehottanut häntä menemään neuvonta-asemalle. Siellä kätilö oli suorittanut tutkimuksen, mutta oltuaan tutkimuksensa tuloksesta epävarma — kyseessähän oli vasta raskauden alku — merkinnyt korttiin tiedot rouva Ilon antamien tietojen perusteella. Hän oli myös kehottanut rouva Iloa nyt hoidatuttamaan hampaansa, koska se oli ilmaista raskauden aikana.

Hän oli sitten käynyt myöhemminkin neuvolassa. Varmaankin kätilö oli ollut kuulevinaan sikiön sydänääniä, kun hänen mahansa oli noihin aikoihin kovasti kurissut. Samasta syystä hän itse oli luullut sikiön liikkuvan, kun hänellä oli ollut kovasti ilmaa suolistossaan!

Kun hänelle sitten oli selvinnyt, ettei hän ollutkaan raskaana, ei hän enää ollut mennyt neuvolaan, vaan syyttänyt lehmän poikimista. Samalla hän oli kuitenkin alkanut miettiä, miten asia olisi selvitettävä. Hän oli saanut ilmaisen hammashoidon ja äitiyspakkauksen ja selittänyt sekä kaikille perheensä jäsenille että tuttaville ja sukulaisille odottavansa neljättä lastaan. Hän ei ollut halunnut ruveta maksamaan mitään takaisin eikä myöskään halunnut tuottaa kenellekään pettymystä sen vuoksi, ettei lasta tullutkaan. Hän väitti itsekin olleensa pettynyt.

Tosiasiassa rouva Ilo ei