Suotorpan tyttö

By Selma Lagerlöf

Suotorpan Helga on piika, joka on saanut aviottoman lapsen naimisissa olevan miehen kanssa. Helgan perhe painostaa häntä viemään asian oikeuteen, mutta hyväsydäminen Helga luopuu syytteestä. Avioton lapsi ajaa Helgan kuitenkin vaikeaan tilanteeseen – kuka palkkaisi hänet töihin? Onneksi apua löytyy yllättävältä suunnalta."Suotorpan tyttö" on Selma Lagerlöfin pienoisromaani vuodelta 1908. Siitä on tehty suomalainen filmatisointi vuonna 1940, ja elokuvan pääosissa olivat Tauno Palo sekä Regina Linnanheimo. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 1, 2020
• ISBN: 9788726315837

Selma Lagerlöf

Selma Ottilia Lovisa Lagerlöf; 20 November 1858 – 16 March 1940) was a Swedish writer. She published her first novel, Gösta Berling's Saga, at the age of 33. She was the first woman to win the Nobel Prize in Literature, which she was awarded in 1909. Additionally, she was the first woman to be granted a membership in the Swedish Academy in 1914.

Book preview

09.

I.

On käräjäsali maaseudulla. Tuomiopöydän ääressä, huoneen perällä, istuu vanha tuomari, pitkä ja roteva mies, kasvot leveät ja jäyhäpiirteiset. Tuntikaudet hän on istunut riitoja ratkaisemassa, toista toisen jälestä, ja lopulta hän näyttää kyllästyneeltä ja melkein synkältä. On vaikea tietää vaivaako häntä käräjäsalin kuumuus ja tukahuttava ilma, vai onko hänen mielensä masentunut selvitellessään kaikkia näitä pikkumaisiariitoja, jotka eivät näytä syntyneen muusta syystä, kuin todistaakseen ihmisten riidanhalua ja kovuutta ja omanvoitonpyyntiä.

Hän on juuri nyt alkanut yhden niistä jutuista, jotka viimeisenä otetaan esille päivän kuluessa. Se on kasvatusavustuksen vaatimus.

Tätä asiaa oli käsitelty jo viime käräjillä, ja edellisen oikeudenkäynnin asiakirjaa luetaan parhaillaan. Siitä saadaan ensiksi tietää, että kantaja on köyhä torpantyttö ja vastaaja on nainut mies.

Edelleen kuullaan, että vastaaja on selittänyt kantajan väärin ja ainoastaan voitonhimosta haastaneen hänet oikeuteen. Hän myöntää kantajan olleen jonkun aikaa palveluksessa hänen talossaan, mutta hän ei ole sinä aikana ollut minkäänlaisissa rakkaussuhteissa tytön kanssa, eikä tällä ole oikeutta pyytää häneltä minkäänlaista apua. Kantaja on kuitenkin pysynyt vaatimuksessaan, ja kun on kuulusteltu muutamia todistajia, niin on vastaaja vaadittu välanteolle, siinä tapauksessa, ettei hän tahdo tulla tuomituksi jättämään avustusta kantajalle.

Molemmat asianomaiset ovat saapuvilla ja seisovat vierekkäin tuomiopöydän edessä. Kantaja on hyvin nuori ja näyttää aivan pelästyneeltä. Hän itkee ujoudesta ja pyyhkii vaivaloisesti kyyneleet kokoonkäärityllä nenäliinalla, jota hän ei näy ymmärtäneen levittää. Hänellä on yllään musta puku, se on melkein uusi ja siisti, mutta se sopii niin huonosti hänelle, että nähtävästi hän on lainannut sen voidakseen esiintyä arvokkaasti tuomioistuimen edessä.

Vastaajasta näkee heti, että hän on varakas mies. Hän on neljänkymmenen ikäinen ja uljaan ja reippaan näköinen. Siinä seisoessaan tuomioistuimen edessä on hänellä hyvin hyvä ryhti. Sen kyllä huomaa, ettei hän siinä iloksensa seiso, mutta se ei myöskään näytä häntä vähääkään vaivaavan.

Niin pian kun asiakirja on luettu, kääntyy tuomari vastaajan puoleen ja kysyy häneltä, pysyykö hän vielä kieltämisessään, ja onko hän valmis tekemään valan.

Näihin kysymyksiin vastaaja heti reippaasti antaa myöntävän vastauksen. Hän alkaa kaivella liivintaskuaan ja ottaa esille papintodistuksen, josta näkyy että hän tuntee valan tärkeyden ja merkityksen, ja että hän on esteetön valantekoon.

Koko tämän ajan on kantaja yhä vain itkenyt. Hän näkyy olevan avuttoman ujo ja pitää silmänsä itsepäisesti lattiaan luotuina. Hän ei ole vielä nostanut katsettaan sen vertaa, että olisi voinut katsoa vastaajaa silmiin.

Nyt kuullessaan tämän myöntävän tyttö säpsähtää. Hän astuu pari askelta lähemmäksi tuomioistuinta, ikäänkuin olisi hänellä jotakin sanottavaa, mutta jääkin sitten seisomaan. Se ei voi olla mahdollista, tuntuu hän sanovan itsekseen. Hän ei ole voinut vastata myöntävästi. Minä olen kuullut väärin.

Sitten ottaa tuomari todistuksen vastaajalta ja viittaa samalla oikeuden palvelijalle. Oikeuden palvelija astuu sitten pöydän luo etsiäkseen raamattua, joka on piilossa asiakirjapinkkojen alla, ja asettaa sen vastaajan eteen.

Kantaja kuulee jonkun kulkevan ohitsensa ja tulee levottomaksi. Hän koettaa kohottaa katsettaan niin paljon, että voi nähdä pöydän ylitse, ja huomaa sitten oikeudenpalvelijan siirtävän raamattua.

Vielä kerran näyttää siltä kuin aikoisi tyttö jotakin sanoa. Mutta hän pidättäytyy uudelleen. Eihän ole mahdollista, että hänen annetaan tehdä vala. Tuomarin täytyy estää se.

Tuomari on viisas mies, ja hän kyllä hyvin tietää kotiseutunsa ihmisten ajatustavan. Hän tiesi kyllä miten ankaria kaikki ihmiset olivat avioliittoasioihin nähden. He eivät tienneet mitään sen pahempaa syntiä kuin se, jonka hän oli tehnyt. Mitenkä hän olisi itsestään ruvennut tämmöistä tunnustamaan, jos se ei olisi ollut totta? Pitäisihän tuomarin ymmärtää, miten äärettömän ylenkatseen alaiseksi hän oli itsensä saattanut. Eikä vain ylenkatsetta hän saanut osakseen, mutta muutakin kurjuutta seurasi siitä. Ei kukaan huolinut häntä palvelukseen, ei kukaan ottanut häntä työhönsä. Hänen omat vanhempansa tuskin sietivät häntä tuvassaan, vaan uhkasivat joka päivä heittää hänet ulos. Ei, täytyihän tuomarin tietää, ettei hän olisi pyytänyt avustusta naineelta mieheltä, jos ei hänellä olisi ollut oikeutta siihen.

Eihän tuomari voinut uskoa, että hän valehtelisi sellaisessa asiassa, ja että hän olisi heittäytynyt tuommoiseen hirveään onnettomuuteen, jos hän olisi voinut syyttää jotakin muuta kuin nainutta miestä, ja jos hän tämän tietää, niin täytyyhän hänen estää valanteko.

Hän näkee, että tuomari lukee pariin kertaan papintodistuksen. Senvuoksi hän alkaa uskoa, että tuomari aikoo ruveta estämään.

Se onkin totta, että tuomari näyttää miettiväisen näköiseltä. Hän katsahtaa pari kertaa kantajaan. Ja silloin tuo kyllästynyt ja väsynyt ilme hänen totisilla kasvoillaan on vielä selvemmin huomattavissa. Näyttää siltä kuin hänellä olisi nurja tunne tyttöä kohtaan. Ja vaikka kantaja puhuisikin totta, niin onhan hän huono ihminen, eikä tuomari näytä välittävän hänestä sen enempää.

Välistä sattuu, että tuomari hyvänä ja viisaana neuvonantajana ryhtyy jotakin oikeusjuttua selvittämään ja auttaa riitapuolia kokonaan tärvelemästä asiaansa, mutta tänään hän on väsynyt ja kyllästynyt, eikä hän ajattele muuta kuin antaa asian mennä laillista menoaan.

Hän panee pois todistuksen ja sanoo pari sanaa vastaajalle, toivoen että tämä on tarkasti ajatellut väärän valanteon seuraukset. Yhtä tyynenä kuin ennenkin kuuntelee tämä tuomaria ja vastaa hänelle kunnioittavasti, melkein arvokkaasti.

Kantaja kuuntelee tätä aivan kauhuissaan. Hän tekee muutaman kiihkeän liikkeen ja puristaa yhteen käsiänsä. Nyt hän tahtoo puhua oikeuden edessä. Hän taistelee kauheasti voittaakseen ujouttaan ja nyyhkytyksiään, jotka estävät häntä puhumasta. Loppu on kuitenkin se, ettei hän