Perkeleen evoluutio: Menneisyyteen kadonneiden mentaalisten tilojen arvoitukset

By Harri Sallinen

Perkele on yksi pisimpään suomen kielessä sellaisenaan käytetyistä sanoista. Nykyään se tunnetaan lähinnä kirosanana. On kuitenkin oletettavaa, ettei kyseessä ole pelkästään hyvin rimmaava ärräpitoinen deskriptiivisana, vaan taustalla on jonkinlainen uskomusolento. Entisajan ihmisille nämä uskomusmaailman kohteet olivat todellisia. Emme voi koskaan tavoittaa entisaikojen ihmisten mentaalista tilaa, koska kokemusympäristömme on muuttunut toiseksi. Voimme kuitenkin koettaa erilaisten historiallisten lähteiden valossa muodostaa sivustaseuraajan kuvaa siitä, miltä Perkeleen kanssa eläminen on näyttänyt.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Jan 30, 2020
• ISBN: 9789528038429

Harri Sallinen

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori, joka on valottanut suomalaista identiteettiä julkaisemalla tutkimuksia epätavallisista teemoista historiantutkimuksen otteella.

Book preview

SISÄLLYS

Johdanto: Miksi Perkelettä kannattaa tutkia-

Uskonnolliset mentaaliset tilat-

Miten Perkelettä voidaan tutkia-

Perkeleen muinainen asema suomalaisessa kansanuskossa-

Juutalais-kristillisen perinteen dualismi persialaisin maustein-

Kristinusko tulee ja Perkeleen lähtölaskenta alkaa-

Reformoidun kirkon kiristyvä valta demonisoi Perkeleen-

Noituuden mahdollistava mentaalinen tila-

Noitavainot karkottavat Perkeleen lopullisesti-

Perkeleen sinnittely kansanperinteessä-

PRKL ja kalsarikänni-

-JOHDANTO: MIKSI PERKELETTÄ KANNATTAA TUTKIA-

Perkele on yksi pisimpään suomen kielessä sellaisenaan käytetyistä sanoista. Sanan varsinaista alkuperää ei tiedetä. Se on joskus yhdistetty vanhaan suomalaiseen ylijumalaan, josta on myös käytetty nimitystä Ukko. Uudemmassa merkityksessään Perkele tarkoittaa yleensä paholaista. Suomen kielessä se on nykyään karkea kirosana, voimasana. – Mutta miksi se on kirosana? Eikö kirosana edusta pahaa, tai vähintäänkin huonoa käytöstä?

Vuonna 2017 ulkoministeriö julkisti Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi joukon virallisia juhlavuoden tunnuksia, emojeja. Yksi niistä oli PRKL. Kun UM Suomen virallisena ikkunana ulospäin avoimesti ja trendikkäästi mainostaa perkelettä voimme päätellä, että tällaisesta aiheesta uskaltaa kirjoittaa tarkemminkin. Perkeleen ilmaantuminen tähän kansallisten tunnusmerkkien joukkoon oli yllätys – ja rohkea veto. Suomen 50-vuotisjuhlissa vastaavaa ei olisi voinut kuvitella. Kirkon ja valtion liitto oli tuolloin tiiviimpi ja uskonnon merkitys politiikassa ja hallinnossa suurempi. Miten PRKL-emojin sitten kävi? Siihen palataan myöhemmin.

Tällaisesta uskaltaa kirjoittaa siksi että käsitykset sopivasta ja sopimattomasta ovat muuttuneet. Nykyhetkelle ominaista on, että jokainen voi koostaa oman henkisen vakaumuksensa vapaasti eri uskonnoista ja perinteistä lainaamalla. Tähän oikeuteen ei nykykäsityksen mukaan kenenkään tule uskonnon varjolla puuttua. Valtaosa nykyihmisistäkin ajattelee siten, että heidän maailmankuvaansa voidaan väittää epätieteelliseksi. Tieteellinen maailmankuva on harvinainen ja historiallisesti se on uusi ilmiö. Se myös leviää hitaasti. Useimpien ihmisten elämä ja ajatukset perustuvat enemmän uskontoon ja magiaan kuin tieteeseen.¹ Näyttäisi myös siltä, että varsinainen perinteinen uskonnollisuus kiinnostaa ihmisiä yhä vähemmän, mutta samaan aikaan suosiotaan kasvattaa muunlainen henkisyys. Suomea selkeämpi kehitys on havaittu naapurimaassa Virossa, jossa elävöitetään kantaväestön vanhoja uskomuksia, ja kristinusko on jäämässä taka-alalle. Luterilainen perinne katkesi neuvostopropagandan vuosikymmeninä. Perinteisestä uskonnosta vieraantumisen seurauksena ei ole ollut tieteellisrationaalisen ajattelun voittokulku. Elämänpiiriä ovat sen sijaan alkaneet ympäröidä taikausko, astrologia, selvänäkijät ja muu mystiikka.²

Perkelettä pitää tutkia, koska hän on arkipäivässämme kirjaimellisesti kaikkien huulilla. Nykypäivän pappi ei hänen nimeään lausu, näyttelijät sitäkin useammin. Management by Perkele on ollut yksi suomalaisuuden kansainvälisiä puolileikillisiä tavaramerkkejä. Perkele on kovin arkipäiväistynyt. Vaikka Perkele on pitkäaikaisin kansallinen vaikuttajakumppanimme, emme oikein tiedä, kuka hän on. On syytä lähteä liikkeelle olettamuksesta, ettei kyseessä ole pelkästään hyvin rimmaava ärräpitoinen deskriptiivisana, vaan taustalla on jonkinlainen uskomusolento.

---

¹ Tuomela, Raimo: Tiede, esitiede ja pseudotiede. Teoksessa Paholaisen asianajaja. Opaskirja skeptikoille. Toimittajat: Heta Häyry, Hannu Karttunen, Matti Virtanen. Julkaisija: Skepsis. Kustantaja: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Helsinki 1989, 254-255

² Kaja Kunnas, mielipide, HS 20.3.2017)

-USKONNOLLISET MENTAALISET TILAT-

Mikä erinomainen Jumalan lahja, jolla Hän on tahtonut tehdä ihmiset onnelliseksi, on hänen sanansa eli pyhä raamattu, se luullakseni käy heti ilmi, jos vertaa kristinuskon valoa pakanuuden pimeyteen. .. Kuinka mielettömät ovat olleet ne luulot, kuinka naurettavat ne mielenjohteet, kuinka eriskummalliset ne houreet, kuinka typerät ne keksinnöt, joilla pakanat ovat jumalallisten ja pyhäin asioiden suhteen itseään pettäneet? Kuinka mahdoton on ollut pakanallinen jumaluusoppi, ja kuinka tyhmä heidän tapansa Jumalaa palvella?³ Näillä sanoilla aloittaa Kristian Eerikinpoika Lencqvist opinnäytetutkielmansa suomalaisesta taikauskosta. Se julkaistiin vuonna 1782. Tutkielma ja sen ajankohta edustavat vuosisatoja kestäneen prosessin merkittävää vaihetta –ajankohtaa jolloin kristinusko instituutioineen oli saanut lopullisen niskalenkin vanhasta perinneuskosta Suomessa. Voitto oli muodollinen, sillä sata vuotta myöhemmin kodifioidut kansanrunot osoittavat, että vanhat uskomukset elivät yhä kristinuskoon sekoittuneina

Paholaisusko on jättänyt jälkensä suomalaisessa kansanperinteessä uskomuksiin, tarinoihin, legendoihin, satuihin, kaskuihin, pilasatuihin. kvasimyytteihin ja sananparsiin.⁴ Nykyaika on kyllästetty pahoilla ja hyvillä hengillä. Milloin tahansa avaa television, joltain kanavalta tulee ruutuun vampyyreita, zombeja, enkeleitä tai avaruusolentoja. Eivätkä ne ole siellä kanavilla vastoin katsojien tahtoa, vaan nimenomaan yleisön pyynnöstä. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Eri asia on, missä määrin kukin uskoo kuvaelmien todellisuuspohjaan. Joillekin nuo olennot ovat epäilemättä mitä todellisinta totta. Suurin osa näiden sarjojen kuluttajista lienee kuitenkin välinpitämättömiä totuusarvon suhteen, ja heille katseleminen on puhtaasti ajankuluviihdykettä.

Ennen televisiota ihmiset ovat kertoneet toisilleen tarinoita henkiolennoista. Esimerkiksi räyhähenkiä koskeva tarinaperinne on ollut elävää pitkälle nykypäiviin saakka. Räyhähengellä eli poltergeistilla tarkoitetaan mellastavaa yliluonnollista olentoa tai henkeä, jolle on tyypillistä esineiden ja kivien heittely sekä erilaiset koputukset. Ilmiö on universaali. Kuvauksia poltergeistista on löydettävissä muinaisilta egyptiläisiltä, Indonesian viidakoista tai New Yorkin pilvenpiirtäjistä. Keskiajan Euroopassa poltergeistilmiöt tulkittiin kristillisen demoniopin mukaisesti paholaisen tai noidan alaisuudessa toimivien pahojen henkien aiheuttamiksi. Suomalaisessa traditiossa ilmiöiden aiheuttajaksi käsitetty olento mellastaa yleensä tietyssä rakennuksessa tai sen läheisyydessä. Tyypillinen kansanomainen selitystapa riehumiselle on, että talonväki on rikkonut paikallisyhteisön normeja ja henki on tullut rankaisemaan heitä.⁵

Kansan uskomusmaailma on vilissyt tonttuja, kummituksia, haltioita ja paholaisia. Entisajan ihmisille ne olivat todellisia olentoja. Unta, harhaa, totta ja mielikuvitusta ei välttämättä osattu erotella. Nykyään pidämme harha-aistimuksia mielisairaiden etuoikeutena. Hallusinaatiot ovat kuitenkin tutkimusten mukaan terveen aikuisväestön keskuudessa yllättävän tavallisia, niistä vain ei kovin mielellään kerrota muille. Niitä pidetään herkästi patologisina tai sitten niille annetaan yliluonnollisia tai paranormaaleja tulkintoja. Nämä vähentävät kokemusten suosiota kahvipöytäkeskustelujen aiheina.⁶ Tutkimustulokset ovat osoittaneet selvästi, että epätavalliset kokemukset ovat yleisiä. Terveet ja henkisesti tasapainoiset ihmiset voivat kokea asioita, jotka tuntuvat pelottavilta ja selittämättömiltä, mutta jotka ovat kuitenkin seurausta aivotoiminnasta. Näihin päiviin saakka ihmiset ovat joutuneet selitystä etsiessään epäkiitollisen valinnan eteen: valitsemaan esimerkiksi uskonnollisen kokemuksen tai ufosieppauksen ja toisaalta päässä vikaa –leiman väliltä.⁷

Erilaisten hallusinatoristen kokemusten yleisyys valaisee mielenkiintoisella tavalla kansan keskuudessa kiertäviä tarinoita keijukaisista, kummituksista ja muista oudoista olioista, joita ihmiset ovat kertoneet nähneensä. Kansantarinat saattavat joissain tapauksissa kuvata ihmisten todellisia kokemuksia; he ovat todella nähneet näitä olioita. Nykyaikana keijukaiset ja kummitukset ovat korvaantuneet esimerkiksi ufoilla ja niiden matkustajilla. Ihmiset eivät menneinä vuosisatoina välttämättä sepittäneet kertomuksia näkemistään piruista ja vierailuistaan noitasapateissa. Ihmisten ruumiistapoistumiskokemukset ja kuoleman rajalta palaaminen ovat tänä päivänä melko yleisiä hallusinaatioita, eikä niitä enää pidetä mitenkään merkkinä mielenterveyden järkkymisestä.⁸ Kyse on pohjimmiltaan siitä, mitä on uskottava. Entisten aikojen ihmisten oli vaikeampaa erottaa toisistaan kausaliteetti ja korrelaatio. Helppoa se ei ole nykyajan koulutetulle ihmisellekään.

Zombiet ovat tuttuja länsimaiselle ihmiselle runsaan aihetta käsittelevän televisioviihteen ansiosta. Mutta esimerkiksi Länsi-Afrikassa uskomukset ovat kuitenkin konkreettisesti totta. Sikäläisten ihmisten käsityksen mukaan Zombiet ovat ihmisiä, jotka on tapettu ja herätetty eloon noituudella. Ne ovat eläviä kuolleita, joiden ainoa tehtävä on palvella kuuliaisesti omistajaansa työskentelemällä ja tuottamalla heidän hyväkseen. Zombieuskomukset ilmaisevat pelkoa ihmisten hyödykkeistämisestä. Hautalöytöjen perusteella on päätelty, että Suomessa on vainajia kohtaan tunnettu pelkoa siinä missä kaipaavaa kunnioitustakin suvun esivanhempina. Erilaisia toimenpiteitä on tarvittu pitämään vainajat tyytyväisinä maan alla.⁹

Ihmisen luontaiselle pimeän pelolle on monta luonnollista syytä. Ihminen on päiväeläin, jolla on erityiseen kehittynyt ja muihin aisteihin verrattuna dominoiva päivänäköaisti. Nukahtaminen pimeän tullen rinnastuu kuolemaan ja tiedottomuuteen vaipumiseen. Yöllä nukkuessaan ihminen on haavoittuvimmillaan ulkoapäin kohdistuville vaaratekijöille sekä toisaalta sisältäpäin kumpuaville aineksille (painajaisunet). Hämärässä ja pimeässä toimiva ihminen on heikon pimeänäkökykynsä ja voimakkaan assosiointikykynsä ansiosta erityisen altis aistihavaintojensa väärintulkintaan.¹⁰

Erilaiset uskomusjärjestelmät käyttävät hyväksi sitä, että kuvittelemme syy- ja seuraussuhteita. Illusorinen korrelaatio ilmenee siten, että samanaikaisesti tapahtuvien merkittävien ja harvinaisten asioiden uskotaan olevan ovat syy- ja seuraussuhteessa toisiinsa, vaikka niillä ei todellisuudessa olisi mitään tekemistä toistensa kanssa. Nollatiedon väheksyntä edellisen kääntöpuolena tarkoittaa sitä, että emme osaa hyödyntää tietoa siitä, mitä ei tapahtunut. Ihminen huomioi yhden tapahtuneen ilmiön, mutta jättää huomioimatta kaksikymmentä vastaavissa olosuhteissa tapahtumatta jäänyttä ilmiötä. Samaan harhavyyhteen liittyy myös samankaltaisuusharha, jolloin kuvittelemme syyn ja seurauksen olevan jotenkin samankaltaisia, toisiaan vastaavia.¹¹ Yhtä yleistä näiden harhojen hyödyntäminen on esim. politiikassa.

Maagisen ajattelun pohjana on olettamus maailmaa hallitsevista syysuhteista, joiden luonnetta ei tarkemmin pohdita. Syyn ja seurauksen välinen vuorovaikutus käsitetään joskus yliluonnolliseksi.

Nykykulttuurissa on aineksia, jotka jokainen kykenee tunnistamaan taikauskoksi, mutta alitajuista maagista ajattelua ja sen tuottamia ideoita on vaikeampi havaita. Magiapohjaisia ovat esimerkiksi puolileikilliset sanonnat, joilla toivotetaan onnea. Joukkoviestintä ja koulutus ovat puolestaan omiaan selkiyttämään ihmisten käsityksiä syy- ja seuraussuhteista sekä siitä, millaiset tapahtumat ovat maailmassa mahdollisia.¹² Arkielämässä tapahtumien tulkinta ja arviointi perustuvat usein siihen, miten hyvin jokin asia on kuviteltavissa ja havaittavissa.¹³

Havaintomme eivät koskaan ole valokuvia todellisuudesta. Arkipäiväisessä elämässä ihminen tuottaa usein itse sen tiedon, jota hän käsittelee.¹⁴ Kertomukset ovat aina olleet keskeisessä asemassa, kun ihminen on yrittänyt ymmärtää omaa aikakokemustaan. Inhimillinen kokemus perustuu muistiin ja odotukseen. Kertomuksellisuus ja käsitteellisyys ovat perusteita, joilla edelleen myös historian tutkimusta harjoitetaan ja historiaa kirjoitetaan. Koko ihmisen kulttuurihistorian ajan ovat hyvä ja paha saaneet näissä kertomuksissa perustavan merkityksen. Ihmiset ovat pohtineet maailman alkua ja sen loppua, sekä sillä välillä kulkevaa aikaa. Näistä pohdinnoista on tullut kasautunutta perintöä, jonka olemme saaneet itsellemme uskontojen, filosofian ja tieteellisten maailmanselitysten kautta.

Useilla