Silta uuteen elämään: Pitkäjärveläisten muistelmateos vuosilta 1900 - 2017

By Pertti Hallenberg

Sata tarinaa Somerolta ja Karjalan kannakselta

Pitkäjärveläisten muistelmateos alkaen vuodesta1900
2. uusittu ja täydennetty julkaisu.

Suomi 100 vuotta teeman mukainen artikkelikokoelma sisältää historiikkeja, muistelmia, elämäkertoja, joista osa on kerrottu Muolaan- ja Uudenkirkon murteilla.
Teos on juhlakirja myös siksi, että vuonna 2017 tuli kuluneeksi 70 vuotta kun osa meistä aloitti uutta elämää Somerolla. Noin 300 sivua, joilla on runsaasti valokuvia.

Kirja sisältää 7 lukua
Tiivistettyjä historiikkeja luovutetulla alueella olleesta Äyräpään kihlakunnasta, mihin aikoinaan kuuluivat mm. Muolaan- ja Uuden-kirkon pitäjät. Suomi julistautui itsenäiseksi, Viipuri oli kuoleman- kaupunki vuonna 1918. Punavanki Juho Villenpoika, syytteitä: oikeuden tuomiot, terveyshuolia, sekä monia puolisoiden välisiä salaisia, ryppyisiä nyrkkiposteja ym.
Juho kuoli syksyllä vankileirillä. Sodan jälkiselvityksissä on mai- ninta: sotilasarvo ja osapuoli johon kuului, ei tietoa, sotasyyllisyys, epävarma.

Ihmiset, tilat ja talot vuodelta 1939 Muolaan pitäjän Hotokan- ja Muolaankylästä sekä kertomuksia linnoitustöistä Mannerheim-, sekä Salpa-linjoilla. Tämä maa ei sortua saa, Sotavuodet, välirauha, jatkosota, evakkomatkoja Hämeenlinnaan ja edelleen Somerolle 1945.

Uusi alku Someron Pitkäjärvellä alkaen vuodesta 1945
Silta uuteen elämään, asettuminen uusille asuinsijoille, raivaami- nen ja rakentaminen ym. KI-Po, poikien (13 v) perustama sala- seura jonka perustamispöytäkirja katosi 1957 ja löytyi 50 vuotta myöhemmin. Tapahtumia aikuisten sekä lasten kertomina. Pitkäjärven koulu alkaen vuodesta 1946, historiikki, luettelot oppilaista sekä opettajista ja noin 50 luokkakuvaa.

Hämeen Härkätiellä
Kyläkirja Pitkäjärven koulupiirin kylistä, ihmisistä ja tiloista vuonna 1960.

Vuodet 1970 - 2016. Helsingin hengessä Brysselin aikaan
Meistä kasvoi ammattinsa osaavia viljelijöitä, kauppiaita, tekni-koita, seppiä, rakentajia, opettajia, tuulienergian tuottaja ym. Muistoja menneiltä ajoilta.

Muistelut kuvaavat elettyä aikaamme sanoin ja kuvin. Lisäksi noin 10 henkilöä kertoo koulutuksista ja tehtävistä omissa ammateissaan, harrastuksistaan ym.

Toinen vuosisatamme ja tulevaisuuden tekijät
Ryhmäkuvassa Pitkäjärven koulun 56 oppilasta sekä aikuiset elokuussa vuonna 2016. Oppilaiden visio ja piirroksia tästä päivästä, sekä tulevaisuudesta vuonna 2030. Tuulivoimaa, Ella ja Onni Pitkäjärveläinen, kansainvaellukset ovat taas alkaneet, sekä Suomen tulevaisuus tultaessa vuoteen 2050.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Nov 21, 2017
• ISBN: 9789515681737

Pertti Hallenberg

Vuodet 1957 alkaen Opiskelua ammattiin, sekä kaupallisen alan myynti-, mainos ja markkinointitehtäviä. Vuosi 2006 siirtyminen eläkkeelle toi aikaa harrastuksille Sukututkimus, lähdeaineistojen etsiminen arkistoista ja aikalaisten sekä jälkipolvien haastatteluja ym. Tutkimustani ovat soveltuvin osin hyödyntäneet myös muiden sukujen julkaisijat. Historia sekä kirjoittaminen ovat tarjonneet antoisia hetkiä. Teoksia Omakustannekirja 2012 Hallenberg sukujen kolme vuosisataa ja kyläkirja Muolaankylä sekä Hotokan talot, asukkaat vuonna 1939 ja muistelmia 400 sivua. Linnoitustöistä tehdystä tutkimuksesta on julkaistu artikkeli Muolaan linnoitustyömies Säämingin Pesingillä vuosina 1939 ja 1940. Teos, Salpalinjan linnoitustyöt Etelä-Savossa. Kustantaja Savonlinnan maakuntamuseo 2014. Kirja Silta uuteen elämään Julkaistu maaliskuussa 2017, koko A-4, 340 sivua.Teoksen toteuttivat allekirjoittanut ja kymmenet entisen Kaukolan-, Muolaan- ja Uudenkirkon pitäjien, sekä Someron pitkäjärveläiset kasvinkumppanit jälkipolvineen.

Book preview

Silta uuteen elämään

Kansi

Silta uuteen elämään

Lukijalle

Minun Pitkäjärveni

1. Luku,  vuodet 1323 - 1709

Äyräpään kihlakunta, Suur-Muolaa

Venäjän valtakausi Karjalassa 1709 - 1809

Pietari Suuri ja Suomi

Elämää Venäjän vallan aikana

Syntymäpaikka kirkon kirjoissa Mohla såg

Kuusaan lahjoitusmaakartano

Muolaan suurperheet

Autonomian aika 1809 - 1917

Lahjoitusmaita lunastetaan

Maanviljely, rahdinajo ja Pietarin tori

2. Luku

Itsenäisyyden alkuaikaa 1918

Vanki Juho v. 1918 Viipurin maalaiskunta

Esitutkinta ja vankeus

Vetoomus 25.6.1918 ehdonalaisuuteen pääsystä

Toinen armonanomus 22.10.1918

Viipuri oli kuolemankaupunki v. 1918

Tämä maa ei koskaan sortua saa

Luovutetut kotipitäjämme

Kirstinälän kylä

Muolaan pitäjä ja Muolaankylä vuonna 1939

Isojako Muolaassa 11.10.1876

Muolaankylän asukkaat, maatilat ja talot

Isojakotoimitus Hotokassa

Hotokan kyläkeskus ja koulu vuonna 1939

Elämää Muolaan kujasilla vuosina 1918 - 1944

Mannerheim- ja Salpalinjat

Talvisota ja jatkosota 1939 - 1940

Evakkomatka1939 ja paluu 1942

Marskin esikunta ja hevoset sotilaskäyttöön

Lojokkakärrin kulmassa Somerolle

Jatkosodan päättymisestä 50 vuotta

Hämeenlinna heinäkuussa 1944

Hämeen Sanomat uutisoi 2.7.1944

3. Luku

Somerolle 1945

Pitkäjärvi 1945

Långsjön kartano

Suomen naiset, lotat ja kotirintama

Kansanhuolto, Säännöstely, Sensuuri ja Huvilupa

Kylmä tila, peltojen raivaus ja rakentaminen

Hämeenojalta kouluun

Varsovanlaulua Manilan metsässä

Elämää Someron Pitkäjärvellä 1950 -1960

Pitkäjärvi ja Hämeenoja kuvina

Halmeen kauppa Pitkäjärvellä

Siirtoväkeä Somerolle 1945

4. Luku

Pitkäjärven koulu

Opettajan ammatti ja rooli vaikeina vuosina

Luokkakuva vuodelta 1954

Alakoululaisia v. 1948 - 1949 - 1954 - 1955

Yläkoululaisia vuosilta 1946 - 1962

Luokkakokous 5.12.2004 Pitkäjärvellä

Kyläkoulut, Isoniitty

Kauraketo

Viluksela

Palojoki

Lukuset ja rippikoulu vuonna 1956

5. Luku

Pitkäjärven koulupiirin kylät vuonna 2016

Hämeenojan kulmakunta

Pitkäjärvi v. 2016

Isoniityn kulmakunta

Viluksela ja Palomäen kulma

6. luku

Muistoja menneiltä ajoilta

Marja-Liisa Palmu

Terttu Puukka

Myyntityö ammattina

Seppä jo syntyessään

Seppo Liukko

Sukututkimus

Harrastuksia työn ohella

Muistathan viel...

Muolaankylän Järveläisiä

Santakangas

Jatkosova jälkee Uuvekirko murteel

Retkiä menneeseen aikaan

Pitkäjärven kouluaikoja

Kannakselta Someron Pitkäjärvelle

Linnoitustöitä Salpalinjalla Säämingissä

Eeva-Liisan 60 vuotta Muolaan murteella

Syys yönä synkkänä synnyin...

Juhannusjuhlista jaloin v. 1961

Kertausharjoitus

Oma doping-aine hiihtokilpailussa

Kotimaamme kuva vuonna 2016

7. Luku

Aavistuslähtö tulevaan

Toiveita vuonna 2018 alkavalle vuosisadalle

Ella ja Onni Pitkäjärveläinen

Valmistusmerkinnät

Kansi

Silta uuteen elämään

Suomi täyttää 100 vuotta ja 70 vuotta on kulunut siitä kun suuri osa meistä tuli Pitkäjärvelle

2. uusittu ja täydennetty julkaisu.

Toimittaja ja koostaja

Pertti Hallenberg

Lisäksi useita muistelmien ja kuvien toimittajia

Kannet, kuvitus ja epävirallinen Pitkäjärven vaakuna

Juha Hallenberg

Oikoluku Teija Kröger

© 2017 Pertti Hallenberg

Kustantaja: BoD - Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi

Valmistaja: BoD - Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa

ISBN: 9789515681737

Lukijalle

Tehdään yhdessä on Suomi 100-vuotistapahtumien teema. Kirja Silta uuteen elämään on teeman mukaisesti tehty artikkelikokoelma, missä neljä sukupolvea, yli 100 osallistujaa kertovat sanoin ja kuvin raskaitakin vaiheita sisältäneestä elämästään. Teos on juhlakirja myös siksi, että vuonna 2017 Somero täyttä 150 vuotta, ja me tulimme 70 vuotta siitten Karjalan evakkoina Pitkäjärvelle, Hämeenojalle, Isoniitylle, Kauraketoon, Lehtimäen tien varrelle, sekä Palojoelle ja Vilukselaan.

Monesti olen kuullut lauseen: olisi pitänyt kysellä vanhemmilta aiempien vuosien tapahtumista, mutta silloin muut asiat kiinnostivat enemmän. Nyt kun haluaisin tietoa niistä, he eivät ole enää kertomassa. Suosittelen myös muista pitäjistä lähtemään joutuneille, sekä aiheesta kiinnostuneille tämän teoksen lukemista. Tapahtuneet olivat lähes samankaltaisia, mutta yksilöt kokivat niitä hieman eritavoin. 

Kirjan kansikuvassa on Hovirinnan silta, minkä kautta vanhempamme ja me, mukaan lukien tämän toimittaja, tulivat vuonna 1946 uuteen elämään Someron kunnan Pitkäjärvelle. Kylän eteläpuolella asuneina ylitimme tulevina vuosina joen ja sillan mennen tullen tuhansia kertoja.

Kirja on kiitos ja kunnianosoitus vanhemmille polvillemme, tavallisille ihmisille, joista historianlehdillä juurikaan ei ole mainintaa.

Kirjasta noin 20 % on historiikkeja synnyinpitäjistämme, Kaukolasta, Muolaasta ja Uudeltakirkolta, sekä Somerolta. Vuosien 1917 – 1918 tapahtumia ja linnoitustöitä vuosina 1938 – 1944, sekä bunkkereita kotipihoillamme.

Kohtalon hetkiä Mannerheimlinjalla. Puolustuslinja, noin 1200 km pitkä Salpalinjan kestävyyttä ei onneksi jouduttu koettelemaan. Muistelmia evakkotaipaleilta. Vastaanottajana Hämeenlinnassa maaherra Sigurd Mattson vuonna 1944. Maaherran paimenkirje vastaan ottaville kunnille, sekä muita Hämeen Sanomien julkaisuja heinäkuulta vuodelta 1944.

Uusi elämä alkoi Somerolla vuoden 1946 tienoilla. Kirjan sisällöstä noin 80 % on muistelmia ja tapahtumia Pitkäjärveltä tähän päivään asti. Osa artikkeleista on kirjoitettu Muolaan ja Uudenkirkon murteilla.

Millaisiin ammatteihin valmistuimme? Kirjassa on myös matrikkelin kaltainen kyläkirjaosa Pitkäjärven ja Hämeenojan, sekä koulupiiriin kuuluvien Isoniityn, Palojoen, Vilukselan kylien ja Lehtimäentien varren sekä Åvikin kartanon pohjoispuolella olevista tiloista ja taloista asukkaineen.

Pitkäjärven koulun nykyiset oppilaat saattavat kirjan historiasta tulevaisuuteen, pohtien ja piirtäen, miltä heidän koulunsa, Pitkäjärven kylä, Somero ja Suomi näyttäisivät, sekä mitä he itse haluaisivat tehdä vuonna 2030. Samoja aiheita päättäjien näkökulmasta katsottuna, pohtii Someron kaupungin valtuuston puheenjohtaja Jani Kurvinen kolumnissaan. Kirja sisältää paljon kuvamateriaalia vuosien varrelta.

Seuraavat kasvinkumppanit neljästä sukupolvesta ovat osallistuneet talkootyöhön muistelujen kirjoittajina ja kuvien lähettäjinä:

Muisteluja isovanhempieni Antin ja Hilman, syntyneet 1880 - luvulla, sekä vanhemmistani Taunosta s. 1912 ja Liisasta s. 1921. Haastattelin myös tätiäni, Sylvi Iltanen o.s. Hallenberg, s. 1914 Muolaassa.

Jälkipolvet toimittivat muistelmia edesmenneistä Aino Hätönen 1898, Vilho Hallenberg 1914 - 1977, Oiva Lehtonen 1915 - 2006 Leo Järveläinen s. 1927 Muolaa ja Lauri Santakangas s. 1927 Muolaa. Muistelen entistä naapuriani Vilho Seppästä, s. 1926 Muolaa. Hän oli mm. pitkäaikainen Someron kunnanvaltuuston jäsen ja -puheenjohtaja. Vilhon muistelmat kertovat Muolaasta, sekä elämästä Pitkäjärven Hämeenojalla. Vilhon luottamustoimista ja Pitkäjärven kansakoulusta saimme tietoja Someron kaupungin arkistosta, Kansallisarkistosta ja Mikkelin Maakunta-arkistoista. Valokuvia ja kertomuksia toimittivat Somero-Seuran arkistoista, Ahti Kukkonen, Marika Haapala ja Kari Järvinen.

Seiniorien haastatteluja, kertomuksia ja kuvia ovat toimittaneet: Eila Hurme, Kalevi Santakangas, Ritva Järveläinen, Arvi Mustonen, Anja Mulo, Keijo ja Eeva Hietanen, Erkki Mannonen, Salme Witka, Hilkka Turtiainen, Eino Purtsi, Liisa Purtsi, Seppo Oksanen, Leila Vienonen, Eeva Mäkilä, Ahti Kakko, Terttu Puukka, Tapio Mononen, Vilho Salonen, Anja Salonen, Ritva Nuoritalo, Marja-Liisa Palmu, Anja Kurvinen, Jani Kurvinen, Vesa Saarela, Jukka Sundberg, Seppo Liukko, Kauko Hallenberg, Anja Joronen, Helge Hallenberg, Leena Kröger, Eeva Köykkäri, Markku Tamminen, Anneli Äikäs, Kaija Nummenpää, Seija Silvennoinen, Leena Nuotio, Aino Vainio, Aki Saarela, Päivi Mannonen, Raili Lehtinen, Tauno Ylitalo, Arja Toivola, sekä Tauno ja Erkki Kalliola, Kari Ahlbom, Matti Nieminen, Kirsti ja Matti Tasaranta, Taisto Seppänen, Asko Ahola, Jouni Suonpää, Kari Killström, Markku Ruokola, Mikko Mannonen, Oili Jaatinen, Kerttu Hellsten, Tuija Ryyppö, Minna-Mari Toimi - Purtsi ja Pitkäjärven koulun aikuiset ja oppilaat.

Lämmin kiitokseni Teille hyvät kasvinkumppanit, sekä Pitkäjärven koulun aikuiset ja oppilaat. Teidän työnne oli merkittävä voimavara yhteiselle onnistumisellemme.

Julkaisun toimittaja ja koostaja

© Pertti Hallenberg PH

Minun Pitkäjärveni

Pitkäjärven alueella on tuhatvuotinen historia. Olisi hienoa päästä näkemään tarinoita matkalaisista satojen vuosien takaa. Miten kauppiaat ja virkamiehet ovat kulkeneet Turun ja Hämeenlinnan väliä yöpyen alueen kestikievareissa. Miten sotilaat ja hallitsijat ovat tulleet milloin idästä ja milloin lännestä.

Lapsena kun Pitkäjärvellä pyöräilin, oli kylä vireä ja aktiivinen. Koululla kerhossa pelattiin pallopelejä ja padolla käytiin ongella. Iltaisin autettiin pääsääntöisesti kotiaskareissa, koska luokkakaverit olivat kilometrien päässä Lehtimäessä, Vilukselassa ja Isoniityllä. Kylän raitilla oli kaksi kauppaa, osuuspankki, säästöpankki, posti(pankki), koulu, neuvola, maamiesseurantalo ja mylly sekä lajittelija. Kesäisin Oraksen kioskilla nautittiin jäätelöt. Uimarannalla tuli käytyä harvemmin vaikka sinne paistoi parhaiten ilta-aurinko. Mopon hankkimisen jälkeen pääsi paremmin kulkemaan.

Pitkäjärven Maamiesseuran yli 100-vuotias historia on mainitsemisen arvoinen. Itselle tulee mieleen vanhempieni osallistumiset toimintaan ja monet tilaisuudet kesät talvet. Polkupyörällä kävin katsomassa siellä Bud Spencer ja Terence Hill-elokuvia. Monet kerrat olin lämmittämässä salin kamiinaa ja kerran oli tulipalo lähellä, kun Kuhasen Tauno oli täyttänyt aiemmin pesän niin täyteen, että mennessäni lisäämään puita puolipaneelin maalit jo kiehuivat seinässä.

Talo on yhä aktiivinen kohtauspaikka. Pöytäjuhlat, pikkujoulut, nuuttipukkitanssit, huutokaupat ja erilaiset perhejuhlat onnistuvat hienosti ajanmukaisissa tiloissa.

Maatalous ja siihen eri tavoin liittyvät sivuelinkeinot olivat ja ovat yhä yleisiä Pitkäjärvellä. Kesän 1990 olin Arvi Saarelan omistamassa AS-muovissa kesätöissä. Koneet tekivät muoviputkea ja niistä valmistettiin mm haaroja, laskuaukkoja, eristeitä ja aurausviittoja. Niillä tienesteillä moottoripyörä kulki aktiivisesti ympäri etelä-suomea.

Vuoden 1995 EU jäsenyys toi hankkeet Pitkäjärvellekin. Olimme mukana tavalla tai toisella ainakin useammassa Kylien kehittämishankkeessa, melontareitissä, moottorikelkkareitissä ja polkupyöräilyreitissä. Vaikka kokouksissa istumista ja suunnitteluja oli paljon, niin jotain konkreettistakin niistä lähes aina jäi.

Matti Korpelan aktiivisuudella saimme 1997 koulun lähimaastoon 3 km valaistun hiihtoladun. Hänen johtamallaan ja pääosin tekemällä talkootyöllä ura raivattiin, ajettiin hiekkaa ja tasoitettiin pohjat.  Ladun oli vihkimässä kansanedustaja, hiihtoliiton pj. Esko Aho sekä Länsi-Suomen läänin maaherra Heikki Koski. Reittiä on jatkettu valaisemattomalla ns. Kökkön lenkillä, jolloin kokonaispituudeksi tulee 5 km sekä uusimpana Matin maisemoituna maamerkkinä on valaistu pulkkamäki entisestä santakuopasta Alhaistentiellä.

Someron kaupunginvaltuusto hyväksyi joulukuussa 2013 kouluverkkosuunnitelman, jonka perustana oli opetuksen keskittäminen Kiiruun koulukeskuksen, Joensuun koulun, Kirkonmäen koulun, Oinasjärven koulun ja Lahti - Pitkäjärven kouluista muodostuviin viiteen yksikköön, jolloin opetus Häntälän, Terttilän ja Ollilan kouluissa lakkasi 2015 – 2016. Lahden ja Pitkäjärven koulujen yhdistyttyä yhdeksi yksiköksi Pitkäjärven koulu oli ainoa alakoulu koko laajan Länsi-Someron alueella. Koulun oppilasmäärä on n 50 oppilaan tasolla, joka luokkien koko ja nykystandardit huomioiden on sopivalla tasolla.

Sammalniityn päiväkoti tarjoaa päivähoitoa ja esiopetusta Pitkäjärven alueella. Sammalniitty siirtyi Lahden koulun piharakennuksesta ja päiväkodille remontoitiin uudet tilat Pitkäjärven vanhaan osuuskaupan kiinteistöön kesällä 2014 ja tilat saatiin esikoululaisten käyttöön 18.8.2014.

Nuoremmat päiväkotilapset siirtyivät uuteen yksikköön syyslomaviikon jälkeen, jolloin tilat olivat kokonaisuudessa siinä kunnossa, että mahdollistivat koko päivähoito/esiopetusyksikön toiminnan niissä tiloissa.

Kunnallisvaalit ovat juuri tulossa ja Pitkäjärven äänestysalue on ollut pääsääntöisesti kunnan aktiivisin alue. Ehkä siitä syystä on täältä päässyt valtuustoon suhteel-lisesti enemmän luottamushenkilöitä, ja heitä on valittu myös merkittäviin tehtäviin.

Tällä hetkellä on menossa yksi itsenäisyyden ajan suurimmista hallinnollisista uudistuksista. Maan hallituksen esityksen tarkoituksena on siirtää sosiaali- ja terveys-palvelujen järjestämisvastuu kunnilta maakunnille 1.1.2019 alkaen sekä säätää maakuntien rahoituksesta, rahoituksen keräämisen veroperusteista, uudesta kuntien peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmästä, uudistuksen voimaanpanosta, henkilöstön asemasta ja omaisuusjärjestelyistä. Somero kuuluisi tulevaisuudessakin Varsinais-Suomen maakuntaan.

Maakunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on ehdotuksen mukaan oikeus osallistua ja vaikuttaa maakunnan toimintaan. Maakuntien ylin päätösvalta on suorilla vaaleilla valittavalla maakuntavaltuustolla ja sen valittavalla maakuntahallituksella. Maakuntavaltuuston tehtävä on pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen mahdollisuuksista.

Maakunta järjestää julkisesti rahoitetut sosiaali- ja terveyspalvelut. Se tarkoittaa, että maakunta suunnittelee, johtaa ja rahoittaa sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonai-suutta alueellaan. Ehdotuksen mukaan palveluja tuottaa maakunnan liikelaitos. Lisäksi palveluja voivat tuottaa muut julkiset, yksityiset ja kolmannen sektorin toimijat. Maakunta vastaa siitä, että palveluista muodostuu asiakkaille sujuvat kokonaisuudet ja palvelu- ja hoitoketjut. Kunnat eivät enää järjestä tai rahoita sosiaali- ja terveys-palveluja. Kuntien tehtäväksi jää kuitenkin edistää hyvinvointia ja terveyttä.

Maakunnille siirtyy tehtäviä ELY - keskuksista, TE - toimistoista, aluehallintovirastoista, maakuntien liitoista ja muista kuntayhtymistä sekä kunnista. Palo- ja pelas-tustoimi on organisoitu maakunnallisesti tälläkin hetkellä, joskin Turun kaupungin lautakunnaksi, mutta se tulisi myös maakunnan alaisuuteen.

Somerolla on kokoomme nähden hyvät sote - palvelut ja uudistuksen ei uskota vaikuttavan siihen suuresti. Tulevaisuudessa digitalisaatio ja uudet toimintatavat tulevat lisäämään kuntalaisille kotiin vietäviä palveluja. Somerolla on hyvä taloudellinen tilanne ja kuntaliitoskeskusteluja ei ole käyty.

Pitkäjärvelle perustettu Länsi-Someron jätevesiosuuskunnan yhteisviemäri on jäämässä haaveeksi ja todennäköisesti, joko Someron kaupunki tai kiinteistöjen omistajat itse tulevat saneeraamaan viemärinsä pohjavesialueella ja muilla herkillä alueilla. Paikallinen tietoliikenneyhtiö Lounea (ent Salon seudun puhelin) rakentaa alueelle valokuituverkkoa, joka mahdollistaa paremmin mm etätyön mahdollisuuden. Kylää halkovaa Carunan 20 Kv sähköjohtoa maakaapeloidaan parasta aikaa.

Pitkäjärvi on toimiva ja elävä maalaiskylä, jolla on hyvät mahdollisuudet asuttaa ja palvella kulkijoita seuraavankin milleniumin.

Jani Kurvinen

Pitkäjärven Kökkö

Someron valtuuston pj

1. Luku,  vuodet 1323 - 1709

Äyräpään kihlakunta, Suur-Muolaa

Pertti Hallenberg

Karjalaiset olivat itsenäisiä ennen vuosien 900 – 1200 ristiretkien aikaa. Tätä pidetään karjalaisten suuruuden aikana. Jo varhain heidän oli puolustettava itseään sekä idästä että lännestä tulevia hyökkääjiä vastaan. Vanhan Vuoksensuun pohjoispuolella Laatokan rannikolla on ollut pitkä linnoitusten vyöhyke. Käkisalmen, Kurkijoen Jaakkiman ja Sortavalan alueelta on löydetty yli 20 linnan rauniot. Yksi tällainen puolustuslinna on sijainnut myös Muolaanjoen varrella, ns. Hutun mutkan kohdalla Muolaankylässä. Tämän linnan venäläiset polttivat 1700 luvun alussa.

Karjalaiset kävivät kauppaa laajalla alueella. Kauppakumppaneinaan novgorodilaiset, ruotsalaiset Varjagit eli Viikingit, saksalaiset kestit, Gotlannin vuojolaiset ja myös Pohjanmaalta löytyi heille kauppakumppaneita. Varjagien retket ulottuivat aina Kaspianmerelle ja Konstantinopoliin saakka. Varjagien uskotaan yleensä olleen lähtöisin nykyisen Ruotsin alueelta. Rauhallisen kaupankäynnin ohella kumppanit himoitsivat karjalaa itselleen.

Vanhan kartan mukaiset kotipitäjän tanhuat ja vesistöt olivat vuonna 1939 kylien asukkaille tuntemattomia. Maan kohoaminen ja soiden, sekä matalien järvien kuivaukset lopettivat vesistöyhteyksiä joita pitkin Varjagit aikoinaan kulkivat Viipurinlahdelta Laatokalle ja sieltä Venäjän jokia käyttäen kauemmaksi kaupparetkilleen. Heidän päällikköinään mainitaan olleen kolme veljestä, joista kaksi muuta kuolivat ja jäljelle jäi Rurik koko Novgorodin hallitsijaksi. Nykyaikainen DNA-tutkimus olisi osoittanut, että Rurik todennäköisesti olisi kuulunut itämerensuomalaiseen N1c1- haploryhmään. Väite tästä on Wikipedian mukaan vahvistamaton.

Maakunnan itäinen raja on kokenut monia heilahteluja. Se on ollut levottomampi kuin mikään muu maamme rajaviivoista. Alueen historiassa vuosi 1323 on merkkivuosi. Silloin solmittiin rauha Ruotsi – Suomen ja Novgorodin välillä ja rajalinja määriteltiin tarkasti. Äyräpää kuului niihin kannakselaisiin kihlakuntiin jotka liitettiin läntisen valtaryhmän, Ruotsi- Suomen piiriin kuuluviksi.

Pian valloituksen jälkeen perustettiin Äyräpää (Eurepää) niminen kirkkopitäjä ja siihen kuuluivat Muolaa, Kivennapa, Uusikirkko ja Valkjärven pitäjät. Myöhemmin seurakunnan nimeksi vaihtui Pyhä risti – Helgekors kyrka. Muolajärvi – nimestä on peräisin neljäs nimi, Muolaa (Mohla), mikä vakiintui suuren pitäjän nimeksi. Pian siitä erosivat Kivennapa, Uusikirkko ja Valkjärvi omiksi pitäjikseen. Myöhemmin näistä erosi vielä useita pienempiä pitäjiä.

Muolaa, Uusikirkko ja Kivennapa sijaitsivat Rajajoen eli Siestarjoen pohjoispuolella, eteläpuolen ollessa venäläisten hallussa. Tulevina vuosisatoina tämä oli rauhattominta aluetta Euroopassa. Se jakoi myös kaksi miltei sotatilassa olevaa valtiota, sekä kaksi erilaista sivistyspiiriä ja uskontokuntaa. Laatokan rannikolla on ollut pitkä linnoitusten vyöhyke. Vanhan Vuoksensuun pohjoispuolella, Käkisalmen, Kurkijoen, Jaakkiman ja Sortavalan alueelta on löydetty yli 20 linnan rauniot.

Maakunnan itäinen raja on kokenut monia heilahteluja. Karjalaisten oli puolustettava itseään sekä idästä että lännestä tulevia hyökkääjiä vastaan. Omia kotiseutuja puolustaessaan aina ei pärjätty yksin ja liittolaisia valittiin tilanteen mukaan.

Kaupankäynnin ohella kehittyivät myös Äyräpään miesten sotimisen taidot ja kerrotaanpa heidän toisinaan tehneen ryöstöretkiäkin, kuten riimikronikka kuvaa. Karjalaiset ja novgorodilaiset olisivat tehneet kostoretken vuonna 1187 Ruotsiin, Mälaren järvelle.

Erkki Paavolainen Sellainen oli Karjala:

"Kerran juohtui heill` mielehen,

Ett`he Sigtunan kaupungin polttaisit.

Ja he polttit sen niin täydellisest`,

Ei nouse se koskaan totisest`".

Vähitellen muodostui kaksi suuntaa kamppailemaan karjalan omistuksesta. Näitä kahden rintaman sotia esi-isämme kestivät vain suurin uhrauksin, joutuessaan elämään tilanteen mukaan, lännen tai idän puristuksessa. Ruotsin vallan vakiintuminen alkoi ns. kolmannen ristiretken jälkeen vuoden 1300-luvun tienoilla.

Kannaksen valtaväylä Viipurista - Pietariin, vennääntie oli elämän ja kuoleman tie. Kivennapa ja Uusikirkko, sekä Muolaa kohtasivat idän soturit ensimmäisinä. Tie halkaisi Muolaan pitäjän kahtia ja koko pitäjä oli silloin taistelutantereena. Vuoroin tietä myöten saatiin toimeentuloa ja vuoroin suurta tuhoa. Noin 10 km Muolaankylästä pohjoiseen aukenivat suuret suot ja salot, joihin tarvittaessa voitiin piiloutua viholliselta. Olisiko runoilija ja säveltäjä P. J. Hannikainen saanut tältä paikalta virikkeen laulunsa sanoille kauniista karjalasta, joka lopussa kääntyy sanoiksi: silloin kurja karjalamme Suomen surut soittelee?

Hansa-Liitto oli voimissaan vuosina 1200 -1400, mistä se sitten vähitellen hiipui. Viipuri oli perustettu vuonna 1293 ja se oli ollut hansakaupan tukikohtia jo keskiajalla. Ruotsin vallan vahvistumisen ohella myös hansakauppa voimistui merkittävästi 1500- luvun Viipurissa. Saksalaisilla kauppiassuvuilla oli Viipurissa talou-dellinen valta-asema. Myöhemmin sahasaksat nimityksen saaneista kauppiassuvuista Thesleff ja Sutthoff olivat tulleet jo hieman aiemmin ja viimeisinä heistä Viipuriin tulivat 1680-luvun tienoilla Haveman ja Seseman suvut.

Ilmeisesti nämä suvut tulivat suoraan Saksasta, koska heistä ei ole löytynyt mainintaa Novgorodista, Nevanlinnasta tai Baltian maista aikaisemmilta vuosilta. Berg-suku mainitaan Ruotsista tulleena pakolaisena hävitetystä Nevanlinnasta. Tähän ryhmään liittyi vuonna 1702 Jaenich - suku, joka on mainittu olleen kauppiaana Nevanlinnassa jo 1600-luvulla. Muolaassa oli jo keskiajalla ollut markkinapaikka ja oletettavasti se olisi sijainnut Muolaankylässä, lapsuuteni kotikylässä? Vanhoissa kartoissa Muolaankylässä on mainittu markkinapelto niminen paikka.

Pietari Brahe ehdotti kuningattarelle uusien kaupunkien perustamista Muolaaseen ja Vehkalahdelle. Vuonna 1650 painettu Mikael Wexioniuksen maantieteen oppikirjassa mainitaan myös, että Lappeenranta, Vehkalahti ja Muolaa ovat asutuskeskuksia, jotka parhaillaan ovat kehittymässä kaupungeiksi.

Muolaankylästä ei tullut kaupunkia. Kuningatar Kristiina hyväksyi vuonna 1660 Pietari Brahen ehdotuksen ja kehotti häntä aloittamaan valmistelut. Kaupunkia oli ilmeisesti suunniteltu paikkaan missä oli Muolaan kuninkaan kartano, ja missä myöhemmin Viipuri – Pietari valtatie ylitti silloin vuolaan Muolaanjoen. Kylässä sijainnut kruununkartano lienee perustettu jo keskiajalla. Vuodelta 1546 olevan tiedon mukaan Muolaan kuninkaankartano on aiemmin annettu nimismiehelle asunnoksi. Kartano lahjoitettiin vuonna 1606 ratsumestari Lindved Klaunpojalle (Hästesko) ja hänen jälkeläisensä hallitsivat sitä 4 sukupolven ajan. Muolaan sukuhaara tunnetaan nimellä Hästesko af Molagård. Vuoden 1675 tienoilla rakennutti ratsumestari Hästesko Muolaanjoen varrelle jauho- ja tamppimyllyn. Perimätiedon mukaan myös Muolaan keskiaikainen kirkko olisi sijainnut tällä alueella.

Muolaan redutti ja linnake

Muolajärven ja Äyräpäänjärven välinen kannas on aina ollut kulkuteiden risteys ja se oli otollinen paikka puolustautua, tulipa vihollinen sitten itä- tai länsisuunnalta. Muolaankylässä oli vielä 1700-luvun alussa pieni linnoitus ja se sijaitsi Muolajärven ja Muolaanlammen välisellä kannaksella, paikassa jonka me jälkipolvet tunnemme nimellä Hutun mutka ja missä Viipuri-Pietari tien silta ylitti Muolaanjoen. Kartanon sekä puolustusvarustukset venäläiset polttivat vuoden 1711 tienoilla. Lahjoitusmaakaudella perustettiin Muolaanjoen varrelle v. 1734 viipurilaisen liikemiehen, Wagerin toimesta uusi 2-raaminen sahamylly, jonka karttasymboli on nähtävissä vielä vuoden 1938 kartoissa. Myöhemmin saha siirtyi Muolaanhovin haltuun ja se oli tuotannoltaan eräs suurimmista Äyräpään kihlakunnan sahoista. Tiivistelmä ja lainaukset teoksesta Muolaa ja Äyräpä, osat I ja II.

Venäjän valtakausi Karjalassa 1709 - 1809

Muolaa ja Uusikirkko

Nämä pitäjät olivat sidoksissa vanhan vennääntien tapahtumiin, jotka molemmissa pitäjissä olivat lähes samankaltaisia. Olen tutkinut pitkähkön ajan mm. Muolaan pitäjän Muolaakylässä olleen lapsuuden kyläni historiaa. Näiden pitäjien yhteinen historia painottuu teoksessa Muolaa voittoisesti.

Suur-Äyräpään kansa, johon Muolaa ja Uusikirkko kuuluivat, oli olosuhteiden pakosta kotejaan puolustaessaan sitkeää ja peräänantamatonta taistelijakansaa. Muolaan ja Uudenkirkon asukkaat joutuivat kestämään kovia ja heistä oli kehittynyt osaavia sotilaita. Pienempiin kahakoihin Suomessa oleilleet ruotsalaiset sotajoukot eivät tulleet puolustamaan kansalaisiaan, väittäen etteivät olleet saaneet käskyä Tukholmasta. Silloin kaikki sotimaan pystyvät talonpojat otettiin joukkoihin. Historiamme sisältää lukuisia tapahtumia, minkä kaltaisia luin poikavuosinani seikkailukirjoista. Ymmärsin ne silloin mielikuvituksen tuotteiksi, mutta entisissä kotipitäjissämme nämä ovat tapahtuneita tosiasioita, joista on löytynyt aiheita lukemattomiin sota- ja seikkailukirjoihin.

Vuosien 1527 – 1750 välillä käytiin 20 sotaa ja sotavuosia kertyi yhteensä 114 vuotta, joista 20 vuotta Saksassa. Muut sodat aaltoillessaan koettelivat muolaalaisia ja uusikirkkolaisia mennen tullen, riippumatta siitä, kuka kulloinkin hyökkäsi tai peräytyi. Voidaan todeta, että joka toinen vuosi oli sotavuosi! Useimmat vuodet sodittiin ulkomailla, mutta eniten nuo vuodet kuormittivat Karjalan ja Savon kansaa. Samanaikaisesti koettiin 25 katovuotta, joka 9. vuosi oli katovuosi ja ruttovuosia tuona aikana oli 8, usein nälkävuosien yhteydessä.

Turun- ja Kyminkartanon lääneistä käskettiin väkeen joka viides mies, mutta Viipurin ja Savonlinnan lääneissä piti jokaisen, joka kykeni asetta käyttämään, olla valmiina puolustamaan maata, milloin ja missä vihollinen hyökkäisikin.

Lisäksi rajatalonpoikia käytettiin toistuvasti vakoilutehtäviin. Lisärasitteena oli se, että talonpojille sälytettiin velvollisuus muonittaa omat sotajoukot, vaikka vihollinen olisi juuri tuhonnut asunnot, karjan ja viljavainiot. Karjalan kansa kohtasi aina nämä sotatoimet raskaammin kuin muualla Suomessa asuneet, mutta sotataidoissa he myös kehittyivät parhaiksi sotilaiksi.

Rajatalonpoikien osuus sodankäynnissä

Kustaa Vaasa halusi sotilaiksi otettavan Savon ja Karjalan miehiä. Muut toimittakoot vain rahaa… Tyypillistä Ruotsinvallan ajalle aina 1700-luvun alkuun asti oli se, että aina, kun sotilaita tarvittiin, koottiin talonpojista lisävoimaa sotilaiden rinnalle. Heillä oli niin hyvä maine sotilaina, että Kustaa Vaasa toivoi Äyräpään kelvollista kansaa Tukholmaan palvelukseensa.

Päättäjät tiesivät, että sotilaalla oli suurempi motiivi puolustaa omaa kotiseutuaan. Kun Suomen puolustusta järjesteltiin uudelleen, myös Suomen aatelisto esitti kuninkaalle: sotamiehiä pitäisi ottaa Äyräpäästä, Jääskestä ja Savosta, mutta muitten olisi paras istua kotonaan ja vain lähettää ruokaa ja rahaa, sillä he ovat väkeä, jota ei voida vihollista vastaan käyttää. Lyhennelmä aiheista kirjasta, Vanha Äyräpää I. osa.

Ruotsin suurvalta-aika oli raskas vaihe Suomelle. Stolbovan ja Uudenkaupungin rauhan välisenä aikana, vuosina 1617 – 1721 Suomi lähetti eri sotiin yli 160.000 miestä, eli reilun kerrallisen asukaslukunsa verran. Vertailun vuoksi voi todeta, että vuonna 1944 Suomella oli sotatehtävissä 17 % väkiluvustaan, rintamalotat mukaan lukien. Tämäkin suhdeluku oli maailman ennätys toisessa maailmansodassa. Ruotsin suurvaltasotiin suomalaisista kuoli sotaretkillä Lappalaisen mukaan 110.000, eli kaksi kolmesta. Karmea luku merkitsee samaa kuin, että 1900-luvun sodissa olisi saanut surmansa yli miljoona suomalaista? Toki suuri osa menehtyneistä kuoli tauteihin ja muutoinkin tuon ajan ihmiset kuolivat varhain. Kerrotaankin erään suomalaisen talonpojan väenotossa tokaisseen: miksette tapa Pekkaa jo täällä saman tien, pääsette vähemmällä. Professori Jussi Lappalainen, teos: Sadan vuoden sotatie.

Kuten edellä olevista huomaamme, tekemällä oppii, eikä se oppi henkilökohtaisesti ole aina ollut eduksi, varsikaan sotataidot? Olen ottanut kuvatut taistelut tähän esi-

merkkeinä siitä raskaasta ikeestä, minkä karjalaiset esipolvemme kestivät. Sen tuloksena oli myös voittoja, joiden hedelmiä me nykypolvet saamme nauttia. Muun muassa Joutselän taistelussa pieni joukko löi itseään yli kymmenkertaisen vihollisen, sekä talvi- ja jatkosodan torjuntavoitot, jotka takasivat meille vapaan Suomen, missä kelpaa elää.

Pietari Suuri ja Suomi

Pietari hallitsi Venäjän keisarikuntaa vuodesta 1682 alkaen kuolemaansa vuoteen 1725 asti ja hän loi Venäjästä eurooppalaisen suurvallan. Kovakätinen Pietari rakensi vahvaa laivastoa hoitamaan tarvitsemiaan merikuljetuksia ja Venäjän vallan turvaajaksi. Vuosien 1697 – 1699 välisen ajan Pietari vietti tutustumismatkalla Saksaan, Hollantiin ja Englantiin. Matkallaan Pietari osti tykkejä Saksasta, tutustui Hollannissa laivanrakennus teollisuuteen ja pestautui salanimellä tavallisena työläisenä lai-

vanrakennustelakalle. Englannissa käydessään, hän solmi uusia kauppasuhteita ja silloisen hallitsijan Vilhelm III kysyessä, miksi Pietari halusi rakentaa voimakkaan vaston, tämä vastasi kysymällä miksi kanaalin nimi on Englannin kanaali, miksi se ei ole Ranskan tai Hollannin kanaali Englannilla oli tuolloin voimakkain laivasto ja ehkä se oli Pietarin mielestä syy kanaalin nimen syntyyn. Olisiko Pietari silloin miettinyt myös: miksei Suomenlahti voisi olla nimeltään Venäjänlahti?

Pietarin kaupunki syntyi ja Viipurin lääni joutui Venäjän vallan alle. Suuri Pohjan sota vuosina 1700 – 1721 tunnetaan myös Iso Viha nimisenä aikana. Ruotsin suur-

valtapolitiikka vei Ruotsin - Suomen kansat vararikon partaalle. Tukholman Sota-arkisto / Ericsson.

Aikoinaan jo Kustaa Vaasa oli suunnitellut Muolaankylään miehitettyä puolustusasemaa. Nyt venäläiset rakensivat pienen linnoituksen ja 200 vuotta myöhemmin, hieman ennen toista maailman sotaa kylään rakennettiin kuuluisa Mannerheim-linjana tunnettu, juoksuhautoja ja bunkkereita käsittävä puolustuslinja.Venäjä valloitti vuonna 1702 Nevanlinnan ja Pietari aloitti toimenpiteet meritien avaamiseksi Länsi-Eurooppaan.

Tsaari Pietari perusti nimeään kantavan kaupungin vuonna 1703 ja Nevajoen suulla alkoi suuri rakennustyö. Venäjän sotilaspartiot hyökkäilivät rajan yli ja pienehköjä puolustus taisteluja käytiin seuraavien vuosien aikana. Lopulta Tsaari Pietari samosi suurin voimin Viipuriin ja kaupunki joutui antautumaan vuonna 1710. Se menetet-

tiin, vaikka Muolaankylässä taisteltiin vielä vuonna 1711 siellä olleen linnoituksen omistuksesta. Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 Viipurin lääni liitettiin Venä-

jään ja 90 vuotta (1721 – 1812) kestänyt Vanhan Suomen kausi Karjalassa alkoi.

Muolaan – Äyräpään järvien välisellä kannaksella majaili noin 1500 miehen suuruinen joukko pitkiä aikoja. Elämiseen tarvittavat tarvikkeet joutuivat talonpojat luovuttamaan vieraisiin suihin. Raja oli siirtynyt Haminan itäpuolelle, kauaksi Muolaasta, mutta silti Pikkuvihan aikoina alueella majaili pysyvästi noin 400 miestä.

Talonpoikien rasitus lisääntyi moninkertaiseksi, kun venäläiset uumoilivat Ruotsin hyökkäystä rajan siirtämiseksi. Silloin noin 10 000 miestä käsittävä armeija marssi Muolaan läpi länttä kohti. Edetessään tuo joukko ryösti ruokaa, heiniä, poltti latoja, aittoja, varastivat hevosia ja tuhosivat Kangaspellon kylän sekä muita tienvarren kyliä. Asekuntoiset miehet hävisivät pakolla tai omasta halustaan vuosikausiksi tai ainiaaksi. Viipurin läänissä autiotilojen määrä lisääntyi kolminkertaiseksi, ollen noin 600 autiotilaa. Ville Zilliacus

Venäjä valloitti isonvihan aikana Suomen ja Uudenkaupungin rauhansopimuksen mukaisesti vetäytyi pois pitäen kaakkoisen Suomen. Viipurin lääni jäi venäläisten valtaan ja karjalan 6000 talonpoikaa alistettiin lampuodeiksi, lähes maaorjan asemaan. Rettelöinnit ja lakkoilut alkoivat, sillä talonpojat eivät noin vain antautuneet. Lisärasitteensa toivat pahat katovuodet 1726 ja 1740.

Elämää Venäjän vallan aikana

Pietarin kaupunki kasvoi nopeasti ja 1750-luvun lopussa siellä oli jo 95 000 asukasta, enemmän kuin Tukholmassa tai Kööpenhaminassa. Venäjältä puutavaraa Pietarin kaupungin tarpeisiin ei ollut saatavissa ja Tsaarin katse suuntautui Karjalan metsiin, mistä oli lyhyt toimitusmatka Pietariin. Sieltä oli myös Viipurin ja Haminan sata-

mien kautta suorin reitti Euroopan markkinoille. Koivistolta, Käkisalmesta ja Sortavalasta vietiin laivoilla pienempiä määriä sahatavaraa ja halkoja Pietarin tarpeisiin.

Sahoja oli perustettu jo 1500- luvulta lähtien, mutta ne olivat pieniä sahamyllyjä, eikä niillä Ruotsinvallan aikana ollut suurempaa merkitystä. Sodissa monet niistä hävitettiin. Pietarin valloitettua Viipurin läänin, sen alueelle perustettiin kymmenittäin sahoja. Uuden, hollantilaisen kaksiteräisen sahatyypin leviäminen alueelle loi mahdollisuudet parempilaatuisen sahatavaran massatuotannolle. Suomeen perustettiin vuonna 1709 tiettävästi ensimmäinen uusi hienoteräinen sahalaitos Nurmijärven Raalaan.

Hollannin ja Englannin laivatelakoilla tarvittiin priimaa täysikanttista puutavaraa, vajaakanttisten jäädessä kotimaan käyttöön. Kannaksen alueelle perustettiin yhteensä peräti 63 sahalaitosta. Suomen sahateollisuus keskittyi näin Itäiseen Suomeen, ja saksalaiset suurkauppiaat Viipurissa olivat avainasemassa Vanhan Suomen sahoja uudistettaessa. Sahojen rakentamiseen ja koneistojen ostamiseen tarvittiin paljon rahaa. Osavastuun rahoituksesta lienee kantanut Tsaari Pietari, myöntämällä Viipurin sahasaksoille luottoja, näin joissakin tietolähteissä on arveltu. Hollantilaiset sahojen myyjät rahoittivat myös sahakoneistojen ostoja, saadakseen vastakauppoina hyvälaatuista puutavaraa. Kymmenien sahojen perustaminen muutamassa vuodessa olisi ollut mahdotonta ilman mittavaa ulkopuolista rahoitusta. Sahojen perustaminen toi asukkaille runsaasti työtilaisuuksia ja antoi piristysruiskeen ympäristön taloudelliselle kasvulle.

Uudenkaupungin rauhan jälkeen vuonna 1721 kertyi pienelle alueelle sen ajan mittapuun mukaan suuri sahojen keskittymä. Silloisen Muolaan pitäjän pohjoisiin kyliin perustettiin ensimmäinen hienoteräinen uuden tyypin saha Kääntymän kylään vuonna 1721 ja jatkoa seurasi nopeasti. Kääntymän kylän joen alahaaran perustettiin ns. uusi saha ja Tuokkolan- sekä Muolaankylät saivat omat sahansa. Myös Viipurin maalaiskunnan Suurperon-, Pienperon-, Talin- ja Näätälän kyliin, Rapukoskeen ja muutama saha vielä Kääntymän naapurikylän, Antrean Noskuan kylään perustettiin uudet sahat.

Suomi hallitsi silloin puutavaran vientikauppaa pohjoismaissa, sillä Ruotsista vietiin useina vuosina vain vähäisiä määriä, koska puuta tarvittiin kotimaassa monien rauta- ja kuparikaivosten ruukkien hiilentuotantoon. Viipuri ja Hamina olivat kannaksen suurimmat vientisatamat, kohdemainaan ensiksi Hollanti, sekä myöhemmin Englanti. Pienehköjä määriä vietiin myös Ranskaan ja Espanjaan, jotka silloin olivat laivanvarustajina maailman kärkimaita. Viipurilainen kauppias Mathias Pülse oli eräs suurista laivanrakennukseen tarvittavan puutavaran vientimyyjistä. Vuoden 1750 tienoilla sahayrittäjät olivat elinkeinoelämän pioneereja ja kuuluivat paikka-kuntansa eliittiin. Myös sahatyöväen palkat ylittivät reilusti maatyömiehen ansiotason.

Kauppias Wager oli saanut Muolaankylästä haltuunsa historiallisen Muolaan hovin ja sinne rouva Elisabet Wager perusti sahan vuonna 1734 Muolaan joen varrelle.

Pikkuvihan melskeissä saha vaurioitui ja sotajoukot varastivat puutavaraa mm. Muolaanjoen puolustuslinnan rakentamiseen, aiheuttaen noin 300 ruplan vahingon. Sodan päätyttyä sahalle myönnettiin verovapaus ja se jatkoi toimintaansa. Vammelsuulle perustettiin Juvan saha vuonna 1752, ja sen omistajina mainitaan Berg, Sutthof, Lund ja Dykander sukuja. Lainaus kirjasta "Tietoja puutavaraliikkeestä Viipurin läänissä Venäjän vallan aikana 1721 – 1812. Kirjoittaja Y. O. Ruuth 1911.

Syntymäpaikka kirkon kirjoissa Mohla såg

Sahojen toimintamalli lienee tullut Narvasta ja Inkeristä? Sahayhteisöt kasvattivat ympäristönsä tulotasoa parantaen merkittävästi kylän elinoloja. Sahalla tehtävien töiden lisäksi tukkien myynnistä tuloja saivat omistajat, lahjoitusmaiden donataarit ja itsenäiset talonpojat. Myös tukkien uitto- ja sahatavaran kuljetus, -lastaus ja taap-

laus työllistivät huomattavan määrän ihmisiä. Sahat olivat suuria työllistäjiä, sekä merkittäviä vaurauden tuojia. Kirkonkirjoihin merkittiin syntymä, vihkimiset ja kuo-

lintietojen tapahtuma paikaksi sahayhteisö, Måhla såg. Johan Hallenberg s. 1776, k. 1822 toimi aikoinaan tuon sahan seppänä.

Työntekijät asuivat yleensä sahan läheisyydessä, mikä oli tärkeää ajan säästämiseksi, kun vuorokausi oli jaettu 2- vuoroon ja työvuorot 12-tuntisia. Sahaus rajoittui ke-

väisin runsaan veden aikaan, yleensä 3-5 kuukauteen. Kun lasketaan mukaan puutavaran ajurit ja sahan työväki, sahoilla työskenteli noin 40 - 50 henkeä. Suurimpien sahojen yhteydessä oli usein myös kestikievari ja krouvi, missä tukkien myyjälle tai hyvälle tukinkuljettaja-ajurille voitiin tarjota kunnon litkat onnistuneen kaupan tai ahkeran kuljettajan lisäpalkkioksi.

Sahojen omistajat, kauppiaat, asuivat Viipurissa ja sahojen patruuna eli johtaja oli kirjuri, joka hoiti sahojen talouden, ostot, kirjanpidon sekä maksoi palkat. Maakauppa oli maaseudulla kielletty vuoteen 1859 asti, mutta työntekijöiden palkkoja maksettiin osittain Viipurista tai Pietarista tuoduilla tavaroilla. Myös tukkien osto kuului patruunan tehtäviin ja krouvi oli tärkeä neuvottelupaikka. Tukkien sahalle tuojalle maksettiin 10 kopeekkaa / tukki + 10 % litkat krouvissa. Yleensä patruuna asui sahan ja krou- vin läheisyydessä. Vientisahojen perustamisella uskottiin olleen hillitsevä vaikutus Venäjän puoleisiin kaupunkeihin suuntautuvaan muut-

tovirtaan. C. F. Nordenskiöldin tilikirjat 1720- ja 1730-luvulla

Tulli- ja lastauskirjojen mukaan Viipurin viennistä lähes 30 000 tolttia tuli edellä mainituilta sahoilta, kun koko läänin vienti oli vuonna 1750 noin 55 000 tolttia. Vertailun vuoksi samana vuonna muualta Suomesta vietiin noin 24 000 tolttia. Toltti tarkoitti 12 kpl, pituudeltaan 12 jalkaa pitkiä lautoja, joiden leveys oli 11 tuumaa ja paksuus 1,5 tuumaa. Sahatavaran vienti saavutti huippunsa 1780-luvun keskivaiheilla. Parhaimpina vuosina Vanhasta Suomesta vietiin Juutinrauman tullitilastojen mukaan enemmän sahatavaraa kuin koko Ruotsi-Suomesta yhteensä.

Myöhemmät tsaarit muuttivat Pietarin ukaaseja ja sahoja lopetettiin. Vertaillessamme vanhoja Ruotsin ja Suomen ulkomaankauppaa valaisevia tietoja, huomaamme, että 1700- luvuilla useina vuosina Venäjän puoleinen Suomi kilpaili puutavaran viennin suuruudessa koko Ruotsin valtakunnan kanssa. Sahojen vientikauppaa kesti lähes 100 vuotta ja myöhemmin keisarit muuttivat Pietari Suuren suunnitelmia ja sahojen alasajo alkoi. Lähde Metsätieteen aikakausikirja 1/2005, Ahvenainen 1984.

Pällilän lahjoitusmaakartano

Muolaassa kahden ison lahjoitusmaa kartanoiden aika alkoi, kun Pietari Suuri ukaasillaan 21.7.1710 lahjoitti suuren osan Muolaan pitäjästä. Lahjoituksen saajina olivat Pietarin ylimykset. Viipurin ensimmäinen käskynhaltija eversti Grigori Petrovitš Tšernyšev sai 92 taloa metsineen, asukkaineen ja lapsineen, sieluineen, niin kuin käsky kuului. Hovin keskukseksi tuli ensiksi Punnusjärvellä ollut tila nro 4. Noin vuonna 1760 Tšernyšhev valitsi uuden hallintokeskuksen paikaksi Pällilän Yskjärven rannalla sijainneen maatilan, nro 4, jolla oli asunut Juho Pyykkö.

Lisäksi Tšernyšhev sai Kyyrölän, Parkkilan, Sudenojan ja Kangaspellon kylät, joihin siirrettiin Venäjältä asukkaiksi 23 maaorjaperhettä. Heille perustettiin Kyyrölään Kreikkalaiskatolinen seurakunta. Tšernyšhev oli julma isäntä, joka harvoin vieraili tilallaan. Ruotsinvallan aikaiset lait olivat voimassa, mutta voudit käyttivät valtaa, joka alisti itsenäiset talonpojat lähes venäläisen maaorjien asemaan. Kuuluisin mielivaltaisista toimistaan oli vouti, Muolaan Volka, Vasili Volkov.

Kuusaan lahjoitusmaakartano

Hieman myöhemmin toisen suuren, muolaalaisten elämään vaikuttaneen lahjoitusmaakartanon sai Viipurin Kenraalikuvernööri kenraalimajuri Ivan Šhuvalov ja lahjoi-tusmaatila käsitti 72 silloisen Muolaanpitäjän taloa. Kartanon alueeseen kuuluivat seuraavat kylät: Muolaan 1, (Muolaankylä) Hotokkala 1, Oinala, Kuusaa, sekä useita kyliä, jotka myöhemmin opittiin tuntemaan Muolaasta vuonna 1869 eronneen Heinjoen pitäjän kylinä. Kauppaneuvos Olhin osti Šhuvalovilta nämä maat ja hänen pe-

rillisensä myivät saamansa tilat edelleen pienempiä osia tästä kartanosta.

Kuusaan hovin maat ja rakennukset osti Kollegioneuvos ja ritari Alex. Masalin ja hänen kuoltuaan maan peri hänen vävynsä insinöörikapteeni ja ritari Konstantin Mrawinsky. Kuusaan kartanon alaisuuteen kuuluivat myös Muolaankylä ja Ilves, sekä Hotokka. Siellä lampuotien kohtelu oli inhimillisempää. Täällä tilaa hoiti isäntä itse ja Kollekrootti Masalinistä muistitieto kertoo pelkästään hyvää. Hän oli supisuomalainen mies ja Kuusaan puolessa ei ketään lyöty. Miul ois nii hyvä miel, jos miun lääniläisein ois kaik hyvinvoipii, kerrotaan Masalinin sanoneen. Arvonantoa kollekrootti vaati. Tiellä vastaan tullessaan oli alustalaisen otettava hattu pois päästä. Aikaisemmat talon isännät, myös esi – isäni, olivat tämän kartanon lampuoteja. (ruots. landbonde, tilan vuokraaja)

Kannas oli liitetty pakkotoimin Venäjän vallan alle ja vaikka vanhat lait periaatteessa jäivät voimaan lähes sellaisinaan, niin käytännössä niihin tuli venäläinen tulkinta, joka alisti suomalaisen talonpojan. Lahjoitusmaiden isännät, joiden valtaa voudit käyttivät, eivät ymmärtäneet lainsuojaa, mikä tilallisille tehdyn sopimuksen mukaan kuului. Donataarien (lahjoituksen saaja) tulkinnan mukaan tila ja sillä asuvat kuuluivat maineen ja sieluineen isännälle. Jokaisen lampuodin tuli suorittaa verona tilakoon, manttaalin mukaiset maksun ja suorittaa määrätyt mies- ja hevospäivätyöt, sekä suorittaa 2 kaupunkimatkaa vuodessa vieden lahjoitusmaakartanon tuotteita tai kuljettaa talon herraa tai vallasväkeä esimerkiksi Pietariin.

Tuonaikaisen muolaalaisen miehen ja naisen elämä on ollut raadantaa orjuuttavissa ja vastenmielisen nöyryyttävissä olosuhteissa, jotka eivät tarjonneet minkäänlaista mahdollisuutta oman tai lasten elin- ja sivistystason kohottamiseen. Lainaus teoksesta: Muolaa ja Äyräpää II 1870 – 1944.

Jos donataari (lahjoitusmaan saaja, isäntä) tai hänen voutinsa pystyi syyttämään lampuotia rakennusten tai maan rappiolle saattamisesta tai määrätyn velvollisuuden lai-

minlyönnistä, saattoi rankaisuna olla tilalta karkotus. Lampuoti voi joutua lähtemään silloinkin, kun työ tehtiin liian hyvin ja tila tuotti voudin mielestä liiaksi hyvää siellä asuville. Silloin tila otettiin kartanon haltuun kartuttamaan lahjoitustilan saajan omaisuutta, kun se tuotti niin hyvin.

Työvelvollisuus kosketti eniten lähempänä Pietaria olevia Uudenkirkon ja Kivennavan ihmisiä, silloin kun tarvittiin kiireellisesti miehiä Pietariin ja Kronstadtin linnoi-

tusta rakentamaan. Myös Muolaasta otettiin miehiä pakkotyöhön. Työstä maksettiin niin pientä palkkaa, ettei halukkaita sinne ollut kun piti määrätä pakolla.

Pakkotyötä oli myös verotavaroiden kuljetus Pietariin

Aikojen kuluessa lahjoitusmaakauden lopulla rahdinajo alkoi myös omaan lukuun, kun vähitellen opittiin myymään pietarilaisille omia tuotteita. Muolaalaiset eivät hyväksyneet pakkovaltaa eivätkä luopuneet perintötiloistaan vaan pitivät niitä tinkimättömästi ominaan. Tästä kehittyi tasapainotteleva ja säilyttämiseen pyrkivä elä-

mäntapa. Vouti merkitsi usein hevostyöpäivän suorituksen vetoaisaan tai erilliseen puupalikkaan polttoraudalla merkin suoritetusta työpäivästä. Näppärä lampuoti takoi samanlaisen poltinraudan ja merkitsi itselleen ja joskus naapurinkin suorittaneen työpäivän kartanolle.

Tuo aika kertoo paluusta vanhaan käytäntöön ja samalla pyrittiin oppimaan se, miten elämää voitaisiin jatkaa muuttuneissa olosuhteissa? Lahjoitusmailla syntyi monia kiistatilanteita, kun talonpojat yrittivät pitää kiinni ikiaikaisista oikeuksistaan, kieltäytyen toisinaan aiheettoman käskyn tuomista lisävelvoitteista. Tältä ajalta on myös peräisin monia negatiivisia kirjoituksia siitä, miten takapajuista elämää kannaksella tuolloin elettiin.

Muualta Suomesta tullut näki vierain silmin miten elettiin, mutta ei ymmärtänyt sitä, miksi niin elettiin Vanhassa Suomessa? Tämän näkivät myös silloiset suomalaiset hallintomiehet ja tekivät voitavansa, jotta oloihin saataisiin parannuksia.

Muolaan suurperheet

Sekasortoisen vallanvaihdon aiheuttamia tilojen autioitumisia pyrittiin paikkaamaan asuttamalla niitä uudelleen Uudenkaupungin rauhan jälkeen. Tilojen hyvinvointi perustui tuolloin kaskiviljelyyn ja se vaati runsaasti työvoimaa. Lahjoitusmaakaudella tiloille jäivät asumaan lapsien lisäksi isännän veljet, siskot ja usein myös puoli-soiden vanhemmat. Syntyi suurperheitä joissa kaikki siellä asuvat osallistuivat tilan töihin, ja aina jonkun oli oltava valmis lähtemään kartanon töihin donataarin voudin niin käskiessä, usein vain päivän tai tuntien varoitusajalla. Näin edesautettiin asumisoikeuden säilyttämistä omalla tilalla. Lisäksi halua tehdä töitä yhteisesti omistetulla tilalla lisäsi oman arvoaseman säilyttäminen muiden ja kirkon silmissä. Kirkonkirjassa näkyvä tilallisen / talollisen poika, tytär, veli, sisar, anoppi, tai appi olivat arvoasteikossa lähes tilallisen tasoa.

Tilojen läheisyydessä asui tilatonta väkeä, joita kirkonkirjoissa nimiteltiin nimillä jotka nyt koettaisiin ihmistä halventavina.