Beautiful dreamer

By Anni Sumari

Matkailija viettää viimeistä iltaansa Moskovassa. Hän ei tahdo tavata enää ainuttakaan ihmistä, ainoastaan katuja ja rakennuksia. Loputtoman yksinäinen Siperia on ainoa paikka, josta hän löytää onnen.Uskonkriisiä läpikäyvä Kro pukeutuu päivittäin papinkaapuun.Elävältä haudattu syyllinen pohtii, kuinka tähän tilanteeseen päädyttiin.Anni Sumarin tarinat ovat lyhyitä ja runollisia kuvauksia erilaisten ihmisten mielentiloista ja ajatuksista eri kohdissa elämiään. Tarinoita täydentävät Sumarin omat kuvitukset.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Aug 6, 2021
• ISBN: 9788726955378

Book preview

Auringonlasku

K ov istui vastapäätä Novia. Jännite jonka he olivat kehränneet välilleen kasvoi. Oli selvää, että aloitusiskusta riippuisi, kummasta tulisi puolustautuja ja kummasta hyökkääjä — siinä määrin samankaltaiset heidän mielialansa olivat.

»Minä en luota pätkääkään sellaisiin ihmisiin kuin sinä, Nov», Kov sanoi väsyneesti, »sellaisiin jotka eivät pysty koskaan olemaan yksin. Olet aina kerännyt ihmisiä ympärillesi, olet aina jopa seurustellut. Sinun on vaikeaa myöntää itsellesi, että kyvyttömyytesi yksinäisyyteen on pelkästään fyysistä laatua. Yrität uskotella että kaipaat jotain henkistä vastakaikua ihmisiltä — mutta kun he antavat sinulle sitä, mitä luulottelet kaipaavasi, et olekaan tyytyväinen ja salataksesi ristiriidan sinun on vääristettävä sitä henkistä vastakaikua jonka olet saanut, mustamaalattava se … Sillä tavoin petyt ihmisiin, fyysinen kykenemättömyytesi yksinäisyyteen pysyy silti samana, ja sinusta tulee katkera ja epätoivoinen. Sellainen olet sinä, Nov.»

»Samat sanat sinusta, Kov», vastasi Nov oltuaan hetken vaiti.

Siperia

V iimeinen iltani Moskovassa.

Turha kuvitella, että tapaisin enää ketään Natašaa, Olgaa tai Aglajaa, Leviä tai Vanjaa. Tapaan vain rakennuksia, loistokkaan harmaita ja alakuloisia. Tapaan vain kadut, kapeat, syvät. Tapaan purnut, kiulut, sulatusuunit — kuoppaan valuu mielialani. Moskova on luminen jokilaiva, hylkeen aukijyrsimä avanto, tsaarin talvipalatsi. Lumilintujen paskaama monumentti. Vetäydyn rekeen ja muhvitan käteni, kiskon karhuntaljan leukaan asti — lähden tästä kohti Siperiaa.

Siperialla on minulle paljon annettavaa. Kuvitelkaa vain, miten ruoskin läähättävää hevostani eteenpäin kinoksissa niin kauan kuin sen rinta ylettyy lumenpinnan yläpuolelle — sitten ammun sen hankeen, teurastan ja sullon lihat reppuuni — sidon sukset jalkoihini ja hiihdän lumituiskun pimentämille lakeuksille — enemmän vaiston kuin kompassin ohjaamana suunnistan kohti hirsimökkiäni, joka sekin on melkein lumeen hautautunut. Kirjoitusmökkini, erakkomökkini — jonne kenelläkään ei ole asiaa — jonka ikkunat lapioin ensitöikseni umpeen. Siperian erämaat ja kirjoituskoneeni, voiko äreä itsekeskeisyys enempää vaatia. Täällä unelmoin keväiset unelmani, jotka kevät on keskeyttävä. Erämaan laki moraalisena ohjenuoranani, vastaan kiväärillä ilveksiin, oraviin ja jäniksiin, joiden turkiksilla olen komeileva Pariisin Ritzissä keväisessä maanpaossani.

Tässä sanattomassa, puhuttelevassa yksinäisyydessä olen itseni valtias, heikkouksieni herra, voimani ylistäjä — lyhyesti sanoen pärjään itseni ja muiden kanssa. Ainoana seuranani ovat kivääri ja oma käteni, tappava yhdistelmä joka voi kääntyä itseänikin vastaan — nuora ja kattoparru alituisina seuralaisinani — ja hanki ja pimeä yö. Ei ketään keltä kysyä neuvoa elämän ja kuoleman kysymyksissä, vain kuolemaani toivovat metsäneläimet ja oma itseni joka vuoroin sitä toivoo ja vuoroin ei. Tällä kertaa en sano mitään taivaasta, alituisen lumisateen peitossa, niin ettei sitä edes näy.

Siperiassa vain olen onnellinen. En kaipaa Natašaa ja niin poispäin, ja kuitenkin he saapuvat luokseni ilmassa kävellen, nuo rakkaat kuvitellut olennot, jotka töykeästi torjun ja jotka surumielisesti katoavat. Olen vapaa pakkotyöläisen kahleista, vapauttani ei kyseenalaisteta. Ovesta ei tungeksi skeptisiä punaposkisia olentoja, nauravia, selkään läimäytteleviä, kukaan ei muistuta mieleen ihmisyyttä, ei sitä näe ilveksen silmissä jotka ovat elämänhimosta himmeät. Taivaallisuus — mikä paratiisi — täällä syntyvät dekkarit, rakkausromaanit, nuo pelkistetyt. Täällä ei ole kaunokirjallisuuden häivääkään — ihana,