Brasilia: Rio de Janeiro, Salvador ja muu Brasilia

By Rita Dahl

Rio de Janeiroon voi tutustua kirjaimellisesti pohjalta huipulle käymällä paikallisessa slummissa ja turistien kansoittamalla Leipätoppavuorella tai Kristus-patsaalla. Väliin mahtuu kulttuuria kaduilta museoihin ja kulttuurikeskuksiin.

Salvadorin kaduilla harrastetaan capoeiraa, myydään kuolleita rottia, otetaan kontaktia, hymyillään, eletään, huijataankin. Ei ole kauneutta ilman kauheutta; Brasiliassa tämän todella ymmärtää. Foz de Iguassun vesiputouksilla tai Chapáda Diamantinan luonnonpuiston hikeen vetävillä vaelluksilla pakahtuu luonnonkauneuteen, joka kukkii kurjuuden keskellä. Vihreiden kukkuloiden ja sademetsien Brasilia on vastakohtaisuuksien ihmemaa.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Sep 18, 2020
• ISBN: 9789528014218

Rita Dahl

Rita Dahl on julkaissut 20 teosta: seitsemän runokokoelmaa, yhden poetiikkaa ja politiikkaa käsittelevän esseeteoksen, viisi matkakirjaa ja viisi muuta tietokirjaa kaivoksista ja kaivospolitiikasta, suomettuneesta sananvapaudesta, sekä kolme muuta tietokirjaa. Kääntäjänä hän on erikoistunut portugalilaiseen kielialueeseen. Hän on kääntänyt viisi teosta, joiden joukossa ensimmäisen portugalilaisen nykyrunouden antologian Maailman syrjällä (Palladium-Kirjat 2017). Hänen runojaan on käännetty 19:lle kielelle. Hän on myös dramaattinen sopraano.

Book preview

Sisällysluettelo

Alkusanat

Faktoja ja historiaa

Maa ja ilmasto

Kansojen sulatusuuni

Hallinto

Talous ja raha

Rikollisuus ja turvallisuus

Liikenne

Puhelin, posti, internet

Sairaalat

Kieli

Maantiede

Rikas kasvi- ja eläinkunta

Historia sivu

Ruokakulttuuri

Musiikki

Brasilian kirjallisuus

Jalkapallo

Jeitinho

Brasilian kulttuuri- ja maailmanperintökohteet

Brasilian kansalliset vapaapäivät

Salvadorin juhlapyhät

Hyödyllisiä osoitteita

Matkoja ja elämyksiä

Saapumisia

Rio de Janeiro: Kaupungilla

Rio de Janeiro – säveltäjien ja laulajien kaupunki

Itseoppinut mestari

Bidu Sayão – Brasilian ääni

Rio de Janeiro taiteissa

Rio de Janeiro kirjallisuudessa

Maahan ja maassa

Matkatoimistot sivu

Majoitus sivu

Ravintolat sivu

Baarit sivu

Kulttuurikeskukset ja konserttisalit sivu

Museot sivu

Carnival – lihan juhla sivu

Rio de Janeiron historian vuosilukuja sivu

Rio de Janeiron lähellä: Penedo sivu

Bahia - Salvador sivu

Yhtä suurta perhettä sivu

Keskeiset orixát ja candomblé-sanasto sivu

Vapaaehtoistyötä Salvadorissa sivu

Salvadorilaista samba-aktivismia sivu

Bahian ja Salvadorin historia muutamassa minuutissa sivu

Matkatoimistot sivu

Majoitus sivu

Ravintolat sivu

Baarit sivu

Cd-levyt ja kirjat sivu

Vaihtoehtoiset elokuvateatterit sivu

Museot ja kulttuurikeskukset sivu

Salvadorin lähellä: Cachoeira sivu

Kulttuurikeskukset ja museot sivu

Itaparica sivu

Ilha dos Frades sivu

Lençóis ja Chapada Diamantina sivu

Matkatoimistot sivu

Majoitus sivu

Ravintolat sivu

Baarit sivu

Vale do Capão sivu

Majoitus sivu

Ravintolat sivu

Minas Gerais – Ouro Preto sivu

Majoitus sivu

Museot sivu

Paraná – Ilha do Mel sivu

Majoitus sivu

Foz de Iguacu sivu

Majoitus sivu

Ravintolat sivu

Baarit sivu

Kuvakulmia Brasiliaan sivu

Epäoikeudenmukaiset olympialaiset sivu

Rio valmistautuu olympialaisiin sivu

Jokapäiväistä taistelua sivu

Reggaeta ja capoeiraa sivu

Hyvän unelman toteuttaja sivu

Väkivallan kulttuuri sivu

Amazonia kaatamassa sivu

Irti väkivallan kierteestä sivun

Poliisiteloitukset Riossa ja São Paulossa – oikeutettua väkivaltaa? sivu

Suomalaisyritykset Brasiliassa sivu

Tuhoutuva Amazonas sivu

Maattomien ja pienviljelijöiden protestit sivu

Kärryt rannoilla ja kaduilla sivu

Brasilian kohtalon vuosi sivu

Sotilasdiktatuurin taakka sivu

Kirkot sosiaalisen tietoisuuden nostattajina

Hyvin pieni sanasto sivu

Pieni ruokasanasto sivu

Numerot sivu

Alkusanat

Lentokoneen ikkunasta avautuu maisema, jota näkee vain hyvin harvoin: korkeat kummut, toisinaan vihreine keitaineen sekä vesialueineen. Tämä on ihmeellisen kaupungin eli A Cidade Maravilhosan -silhuetti ylhäältä päin nähtynä. Kaupungin lumoa ovat tulleet vuosisatojen ja –kymmenten saatossa ihastelemaan ja aistimaan niin tavalliset matkailijat kuin taiteilijatkin. Eikä kukaan ole varmaan pettynyt.

Mutta kulissien taakse kätkeytyy paljon surua, epätasa-arvoa ja rikollisuutta. Vaikka Brasilian edellinen, juhlittu koko kansan presidentti Luiz Inácio Lula da Silva saikin aikaan merkittäviä parannuksia kaikkein köyhimpien asemassa esimerkiksi Bolsa Família –korvauksillaan¹, 10-15 vuoden päästä maailman viiden suurimman talousmahdin joukkoon kuuluvan maan on edelleen voimakkaasti taisteltava äärimmäistä köyhyyttä vastaan. Maan vauras keski- ja yläluokka on entisestään rikastunut, ja vaikka maahan on perustettu 14 uutta yliopistoa, Brasiliassa on samaan aikaan 14 miljoonaa lukutaidotonta. Lula on tehnyt Brasiliasta taloudellisesti tasapainoisemman maan, vaikka ongelmia riittää edelleen. 26 miljoonaa ihmistä pitäisi nostaa äärimmäisestä köyhyydestä kohti parempaa elintasoa. Lulan aikana on silti luotu 15 miljoonaa uutta työpaikkaa. Inflaatio oli kuusi prosenttia vuonna 2010. Tilanne on parantunut huomattavasti vuosikymmenten takaisesta sotilasdiktatuurista , mutta kohentamiseen on mennyt vuosikymmeniä.

Me länsimaalaiset muistamme Brasiliasta enimmäkseen köyhyyden, sosiaaliset ongelmat ja suuren epätasaarvon rikkaiden ja köyhien välillä. Näitä ongelmia valtavalla mantereella toki esiintyy, ja ne koskevat monia miljoonia ihmisiä. Epätasa-arvo on ilmiö, joka osuu myös matkailijan tai pysyvän asukkaan silmään räikeinä äärimmäisen köyhyyden kuvina, kerjäläisinä ja onnenonkijoina, rikollisina ja ryöstäjinä. Ongelma on kuitenkin ennen muuta rakenteellinen ja sen pahimmat syyt, lahjotut poliitikot, pankkiirit ja muiden elämänalojen edustajat, jotka vastaavat usein suurimmista, jopa miljoonien realien arvoisista rikoksista. Brasiliassa näkee jatkuvasti niukkuudesta ja arkisesta selviytymistaistelusta huolimatta todellista elämäniloa ja omille kiinnostuksenkohteille antautumista. Jopa kadulla asuvat - joita riittää jokaisessa brasilialaisessa suurkaupungissa - jaksavat joskus hymyillä selviytymistaistelusta huolimatta.

Sosiaalinen eriarvoisuus eli valtavat erot elämänlaadussa leimaavat Brasiliaa koskevia globaaleja mielikuvia. Samaan aikaan maan odotetaan kasvavan maailman neljänneksi tai viidenneksi suurimmaksi talousmahdiksi vuoteen 2020 mennessä. Brasilia on silti merkittävä kehitysavun vastaanottajamaa ja tuotteidensa lobbaaja kansainvälisillä markkinoilla. The Economistin koostaman tilaston mukaan Brasilian kehitysyhteistyöstä vastaavan viraston ABC:n vuoden 2010 budjetti oli 30 miljoonaa dollaria, ja se käytettiin pääosin niin sanottuun tekniseen apuun. Tämän lisäksi maan muut virastot ja instituutiot käyttävät omaan tekniseen apuunsa jopa 440 miljoonaa dollaria. YK:lle - kehitysohjelma UNDP:lle ja ruokaohjelma WFP:lle - suuntautuu 325 miljoonaa ja suoraan Haitiin sekä Gazaan 360 miljoonaa dollaria. Humanitaarinen apu mukaan luettuna Brasilian kehitysyhteistyörahoituksen kokonaissumma on noin 1 200 miljoonaa dollaria, joka vastaa reilua 900 miljoonaa euroa. Maan kehitysmaille myöntämien lainojen myötä potti nousee jopa neljään miljardiin dollariin.

Tiedot tuntuvat hyvin ristiriitaisilta suhteessa sosiaaliseen eriarvoisuuteen, joka on esillä selkeästi kaupunkien ja kylien katukuvassa. Herää kysymys: mihin nämä valtavat rahasummat oikein menevät? Ristiriitaisuus kärjistyy Rio de Janeirossa, maailman eräässä maisemaltaan ja muodoltaan kauneimmassa kaupungissa, jossa sosiaaliset ja taloudelliset erot ovat samalla hyvin näkyviä. Suljettujen ja hyvin suojattujen porttien takana hyvin toimeentuleva keskiluokka jatkaa tuttuja hienostuneita riittejään köyhien käpertyessä yöpuulle rikkinäisten laatikkojensa ja riepujensa alle jo hiljaisilla kaduilla. Bahian pääkaupungissa Salvadorissa asiat ovat vielä huonommin. Katumyyjät yrittävät tulla toimeen mahdottomalla vaikuttavassa selviytymistaistelussaan: myymällä kilon vihannespusseja realilla. Kaikenlaiset roskan- ja pullonkerääjät kiertävät pitkin Salvadorin katuja varhaisesta aamusta yömyöhään suuren pussin kanssa noukkien sananmukaisesti elantonsa kadulta. Kerjäläisiä näkee melkein joka kadunkulmassa. En uskalla ajatellakaan, kuinka paljon tässä maassa on tilastoimatonta äärimmäistä köyhyyttä eli paperittomia ja nimettömiä köyhiä, jotka ovat kaikkien virallisten apujärjestelmien ulkopuolella. Harmaa, epävirallinen sektori kukoistaa epävirallisen työvoiman eli katumyyjien (ambulanttien) ammattikunnan kautta. Heiltä puuttuvat luonnollisesti kaikki järjestäytyneelle työvoimalle kuuluvat edut: sosiaali- ja terveysvakuutus ja niin edelleen.

Seitsemän kukkulan ihmeellinen kaupunki.

Vuosikymmeniä Brasilian televisiossa ja lehdistössä toimittajana työskennellyt Carlos Amorim uskoo kirjassaan Assalto ao poder (Record 2010), että järjestäytyneestä rikollisuudesta on tullut keskeinen osa brasilialaista yhteiskuntaa. Se on muuttunut rakenteelliseksi väkivallaksi, jonka keskeisin ongelma on koskemattomuuden periaate. Koskemattomuus ja rankaisemattomuus koskevat sekä varakkaita rikollisia, joilla on varaa ostaa itselleen mieluisat tuomiot ja vaitiolo, mutta myös köyhiä murhamiehiä ja tappajia, joiden nimiä media ei saa julkistaa intimiteettisuojaan vedoten. Väkivallan rakenteellisuutta on, että epämoraalittomat asenteet ovat pesiytyneet jo aivan pieniin lapsiin, jotka eivät pidä kerjäämistä tai jopa varastamista väärinä tekoina. Vielä vaarallisempaa väkivallan rakenteelliseksi muuttumista on, että keskeiset brasilialaiset rikollisjärjestöt toimivat yhteistyössä politiikan ja talouden eliitin kanssa. Comando Vermelho Rio de Janeirossa, o Primeiro Comando da Capital São Paulossa ja Comando Vermelhon alajaosto Salvadorissa ovat näistä keskeisimpiä.

Valtamedia, johon kuuluu oikeistolainen O Globopäivälehti, tuo suuren yleisön tietoisuuteen erityisesti Rio de Janeirossa tapahtuneita rikoksia. Lehden retoriikassa järjestyksen maassa Brasiliassa, ja erityisesti Rio de Janeiron kaupungissa, rauhaa ja järjestystä turvaa poliisi, jonka tehtävä on rauhoittaa erityisillä Polícia Pacificadora –erityis- tai rauhanturvajoukoillaan favelat (slummit). Turvallisuus on aihe, jota ei pidä agendallaan pelkästään media: kenties median vaikutuksesta tavalliset keskiluokkaiset brasilialaiset ovat lähes joka puolella pieniä kyliä ja kaupunkeja lukuun ottamatta melkein poikkeuksetta huolissaan turvallisuudestaan. Pelkästään kotoa lähteminen on vaikeaa, puhumattakaan ylimääräisestä liikkumisesta entuudestaan tuntemattomassa kaupungissa tai pahamaineisella alueella.

Uskonto on oopiumia kansoille, totesi Marx ja Brasiliassa tämäkin toteutuu. Alun perin valloittajien tuoma katolisuus ja yhdenmukainen media ovat tapoja pitää kaikkein heikoin kansanosa vallitseville oloille ja vallalle uskollisena. Uskonto tuo joidenkin yksitoikkoiseen tai erittäin kovaan arkeen ainoan lohdun tai pienen voimantuikun, joka auttaa jaksamaan päivästä toiseen. Banaalit sanonnat, kuten Se Deus quiser (Mikäli Jumala sallii) ovat totisinta totta varsin monille brasilialaisille. Uskonnon avulla hallitseminen on vielä helpompaa kaukaisissa periferioissa, joihin sivistys, koulutus tai modernit viestintävälineet eivät ole vielä eksyneet. Vallitsevasta sosiaalisesta todellisuudesta johtuen koulun keskeyttäminen ja lukutaidottomuus ovat todellisia ongelmia Brasiliassa edelleen. Tässä mielessä kasvava talousmahti muistuttaa pikemminkin kehitysmaata kuin globalisaation voittajiin kuuluvaa länsimaata. Resurssit ja niiden epätasa-arvoinen jakautuminen ovat osa Brasilian nykypäivää.

Brasiliassa arvostetaan perhettä ja sukua yli kaiken ja yhteisön merkitys on suuri erilaisten sosiaalisten hätätilanteiden lieventämisessä tai ratkaisemisessa. Perinteisten arvojen sekoittuminen globaalin markkinatalouden ankarien arvojen kanssa saattaa selittää osittain sen, että Brasiliassa arvostetaan poikkeuksellisen paljon pinnallisia ja keinotekoisia asioita, kuten kauneutta. Erilaiset kauneusklinikat ja kuntosalit menestyvät hyvin keskiluokan piinatessa hyvin levännyttä lihaansa. Erityisesti nuoren naisen elämän päämääränä pidetään avioliittoa, perheen perustamista, lapsien hankkimista ja hoivavietin toteuttamista. Häihin panostetaan rahallisestikin: ne ovat näyttävät ja kertovat iloisen perhetapahtuman kohteena olevan sosiaalisesta statuksesta. Kyseessä on suuri spektaakkeli.

Noin 8,5 miljoonan neliökilometrin laajuinen Brasilia on valtava maa – tai oikeastaan manner, jonka sisälle mahtuu sosiaalisesti, kulttuurisesti ja muilta ominaisuuksiltaan moninainen asujaimisto ja erilaisia rinnakkaisia todellisuuksia. Lisäksi Brasilian Amazonin sademetsässä sijaitsevat maailman keuhkot, lähes 40 prosenttia maailman sademetsistä. Maan luonto on monimuotoisuudessaan ainutlaatuista. Eri lähteet arvioivat, että Brasiliasta löytyy 17 000–60 000 kasvilajia. Vastaava lajirikkaus koskee myös eläinlajeja. Luonnontieteilijöiden paratiisi Amazon edustaa eri todellisuutta kuin miljoonien ihmisten suurkaupungit Rio de Janeiro sekä São Paulo.

Tämänkokoiselle maalle – joka kokonsa puolesta on pikemminkin kokonainen manner - ei tekisi oikeutta esitellä sitä kokonaisuudessaan. Niinpä olen valinnut esittelyn kohteiksi erityisesti Rio de Janeiron ja Bahian pääkaupungin Salvadorin sekä muita vierailun arvoisia paikkoja Bahialla. Rion ja Salvadorin lisäksi esittelen lyhyesti muun muassa Foz de Iguaçun vesiputoukset Argentiinan ja Brasilian rajalla ja Ilha do Melin saaren Paranán osavaltiossa. Brasilian muut suuret kaupungit, kuten São Paulo, jäävät tämän kirjan ulkopuolelle.

Salvadorista ovat kotoisin brasilialaisten identiteettiä ja olemusta muovanneet asiat, kuten itsepuolustuslaji capoeira, joka oli kolonialistisena aikana tärkeä itseilmaisun väline alistetuille orjille. Lajia harrastetaan edelleen, vaikka sen merkitys sosiaalisen vastarinnan välineenä on vähentynyt. Salvadorissa on syntynyt myös luonnonuskonto candomblé, jonka orixá-jumalia kunnioittaa edelleen muutama prosentti kansasta etenkin Bahialla.

Mahtavan maan sosiaalisesta monimuotoisuudesta kertovat kirjassa olevat paikallisten muotokuvat ja tarinat. Mukana ovat monien muiden ohella Salvadorissa asuva, Riossa syntynyt poliisi Lindbergue, salvadorilainen reggae-muusikko Soraia Drummond, riolainen runoilija, kustantaja, viulisti, multimediataiteilija Márcio-André, São Paulon hienostokaupunginosassa muurien takana asuva keskiluokkainen, Sonia Casado, joka omistaa vapaa-aikansa väkivallasta kärsineiden naisten auttamiseen, sambaterapian kehittäjä, Roomassa asuva entinen cariocalainen (riolainen) Claudia Belchior.

Brasilia on kansojen sulatusuuni, joka on historiansa aikana saanut monenlaisia vaikutteita Afrikasta intiaaneihin ja Portugaliin. Tässä kirjassa esitellään myös maan kulttuuria ja yhteiskunnallisia erityispiirteitä: musiikkia, kirjallisuutta, politiikkaa, historiaa ja nykyistä yhteiskunnallisen tilanteen ja ympäröivän sosiaalisen todellisuuden tuntemista ei brasilialainen mentaliteettikaan aukea. Pienissä kylissä voi tutustua parhaiten brasilialaiseen avoimuuteen ja lempeyteen, joka ulottuu matkailijoihin asti.

Minä vs. toinen

Kohdatessaan uuden kulttuurialueen ja kielen ymmärtää aina selvemmin, mistä on kotoisin. Vieraalle maaperälle astuminen on toisaalta toisen kohtaamista ja tutustumista, mutta myös oman minän lähestymistä tutusta irrottautumalla, minän suvaitsevaisuutta ja omia piirteitä tutkimalla. Samalla käy hyvin selväksi se, mistä omista piirteistään, tavoistaan tai muista erikoisuuksistaan matkustanut minä haluaa välttämättä pitää kiinni.

Yleistykset sosiaalisen kontekstin ja ihmisten olemisen tavan johtavat välillä harhaan, mutta ovat joskus välttämättömiä, sillä mieli on kiinni kielessä ja kielestä. Brasiliasta palanneena kaipaan kotimaani katujen puhtautta ja eritteettömyyttä, säksähtävää kieltäni, tuttuja raikkaan tuoksuvia havumetsiä sateen jälkeen, kiireisiä, mutta kohteliaita ihmisiä, jotka eivät huuda joskus jopa eläimellisesti. Matkalle lähtemisen kokemuksen vaikutukset ovat aina yhtä kouriintuntuvia, konkreettisia. Vieraaseen maahan - ei maaperälle, koska alkutai maa-perää ei ole olemassa - lähtenyt kohtaa siis toisen lisäksi aina itsensä toisen vaikutuksen alla. Tämä kohtaaminen käynnistää uuden karttapiirustuksen, joka määrittää itseä vieraassa. Koska ihminen pyrkii kohti kotia tai kodinkaltaista tunnetta myös vieraassa, karttapiirustuksen rajat määrittyvät tämän kokemuksen perusteella.

Kotia tai kodinkaltaista tunnetta tai olotilaa ovat etsineet filosofit ja kirjailijat antiikin ajasta modernin ajan keksijöihin, kuten runoilija Fernando Pessoaan, joka etsi kotia ja tunteiden sateenkaarikirjoa kehittämiensä tekstuaalisten persoonallisuuksien kautta ja avulla. Näin runoilija, joka elinaikanaan matkusti korkeintaan vain nojatuolissaan ja kotikaupungissaan Lissabonissa sekä lapsuutensa Etelä-Afrikassa, pääsi pidemmille matkoille kuin moni ihminen koskaan elämässään. Matkustaminen ei tapahdu pelkästään paikassa ja ajassa eli ole suunnaltaan vertikaalista.

Horisontaalinen matkustaminen, jota Pessoa heteronyymiensä kautta harrasti, pureutuu itse matkustamisen, matkalla olemisen kokemukseen. Horisontaalisessa ulottuvuudessa matkustava ei enää matkusta ajassa ja paikassa, vaan ennen kaikkea hetkessä. Hän kääntää sisäistä prismaansa eri suuntiin tarkastellen valon välkähdysten vaikutusta sisuksiinsa. Hän on sisäisten tilojen tutkimusmatkailija, löytöretkeilijä sanan varsinaisessa merkityksessä, introspektion harjoittaja.

Pessoa suoritti tekstuaalisen poikkileikkauksen heteronyymeille, joita hän hallinnoi täydellisesti luomalla niille omat elämäkerrat ja laittamalla ne jopa kirjeenvaihtoon toistensa tai itsensä kanssa. (Heteronyymit olivat kenties ainoa asia, joita Pessoa pystyi vallitsemaan elämässä, joka ei tottele kenenkään lakeja, sinkoilee ja muuttaa suuntaa lakkaamatta kokijan pyristelyistä ja vastusteluista huolimatta.) Pessoa-ortonyymin Autopsykografia-runon alkusäettä O poeta é um fingidor (Runoilija on teeskentelijä) toteuttavat erinomaisesti elävässä elämässä riolaiset eli carioacat, jotka tekevät itsestään spektaakkelin esittämällä itseään ja itsensä joka hetki uudelleen. Riolaiset ovat näyttelijöitä, jotka etsivät jatkuvasti merkittävää yleisöä esityksilleen, koska esittäminen ei kannata tietenkään kenelle tahansa. Esityksen kohteet on valittava tarkkaan ja eri ihmisille voi esittää itsensä eri tavoin. Cariocat ovat kaukana suomalaisen prototyypistä, suoraan puhuvasta, rehellisestä ihmisestä, joka on vain vastikään ulos metsästä ja harjoittaa nyt kansainvälistä toimintaa monenkielisesti. Kahden täysin erilaisen ihmistyypin kohtaaminen on mielenkiintoinen laboratoriokoe, jonka lopputulokset ovat ennalta-arvaamattomat. Palaan suomalaisten ja brasilialaisten eroihin käsitellessäni jeitinhon käsitettä.

Toisaalla, vaikka onkin kauempana, pääsee lähemmäksi kaikkea, mihin on kasvanut vuosien mittaan kiinni. Tämä kaikki ei ole autenttista, koska ei ole olemassa yhtä, kaikkia yhdistävää alkukokemusta, oli sitten kyse kansakunnasta, etnisestä tai mistä tahansa ryhmästä, jolla on yhteisiä piirteitä. On olemassa yhteisiä tapoja, joista jokainen poimii itseään miellyttävät. Näin kollektiivisesta tulee idiolektiä eli yksilöllistä puhuntaa, eri subjektit löytävät omat alkutuoksunsa ja -kokemuksensa, henkilökohtaisen khoransa, olosuhteet, joissa heidän minuutensa on ja toteutuu mahdollisimman miellyttävänä, vailla ylimääräistä ahdistusta tai ärsyttävyyden tunnetta. Kaikelle uudelle ei pidä altistua, kaikesta vanhasta ei tarvitse luopua. Matkaileminen eri kulttuureissa on erityisen vaativaa, mikäli joutuu tahtoen tai tahtomattaan olemaan hyvin lähellä eri kulttuurin edustajia.

Tällainen toiselle kulttuurialueelle lähtenyt matkailija altistuu aina ahdistukselle ja ärsytykselle, joka voi joskus olla sietämätöntäkin. Hän menettää väistämättä osan psykologisesta integriteetistään, jonka pystyy säilyttämään kotimaassaan, hajoaa osittain palasiksi, altistuu kaaokselle tavallisesti vallitsevan järjestyksen sijaan. Näin matkustaminen on aina omien rajojen koettelemista, oman paikan jatkuvaa määrittely-yritystä, heteronyymiyden toteutumista todellisessa elämässä.

Mikäli lähtijä antaa persoonallisuutensa toteutua mahdollisimman avoimena, vailla ylimääräistä sensuuria, matkalle lähtenyt saattaa samalla laajentaa ilmaisurekisterinsä kirjoa eli toteuttaa pessoalaista tutkimusmatkaa persoonallisuudessa. Matkustaja tutkii aina välttämättä mieltään ja sen rajoja, sietokykyä, mahdollisuuksia sopeutua ja olla toisaalta sopeutumatta. Mikäli matkustaja on runoilija tai kirjailija, hän voi muuttaa matkalle lähtemisen kokemuksensa kieleksi, mielen kuvaksi, toisissaan kiinni olevaksi kuvajaiseksi.

Pessoan vaikutus

Mistä lähti kiinnostukseni mahtavaan Brasiliaan ja sen kulttuuriin? Vuonna 2001 olin opiskelemassa portugalin kieltä ja kulttuuria Lissabonin klassisessa yliopistossa kansainvälisille opiskelijoille tarkoitetulla kielikurssilla. Lähdin kurssille runoilija Fernando Pessoaa käsittelevän yleisen kirjallisuustieteen graduni vuoksi pohjanani pari työväenopistossa ja yliopistolla käytyä kielikurssia.

Gradu on valmistunut, olen kääntänyt suomalaiselle yleisölle tuntemattomia portugalinkielisiä runoilijoita suomeksi kirjallisuus- ja runouslehtien sivuille, toimitan portugalilaisen nykyrunouden antologiaa suomeksi ja suomalaisen nuoren runouden antologiaa portugaliksi ja espanjaksi. Portugalin kieleen ja kulttuuriin tutustuttuani ja kielen opiskelua jatkettuani tein myös ensimmäisen matkani Brasiliaan, ihmeelliseen Rioon, ihmisiä kuhisevaan São Pauloon, Etelän suureen kaupunkiin Curitibaan sekä Brasilian ja Argentiinan rajalle Foz de Iguaçun putouksille. Suurista sosiaalisista ongelmistaan huolimatta maa teki mielettömän vaikutuksen. Etenkin Rion ihmeelliset kumpuilevat muodot ja lempeän vaaleansininen taivas, joka sulautuu lähes saumattomasti mereen, jäivät pysyvästi mieleen ja vakuuttivat siitä, että kaupunkiin pitää päästä aina uudestaan.

Toinen Brasilian-matkani toteutui kesä-elokuussa 2010 Suomen Kirjailijaliiton ja Suomen Tietokirjailijoiden yhdistyksen matka-avustusten ansiosta. Rion lisäksi vierailin muun muassa historiallisesti merkittävässä Ouro Pretossa Minas Geraisin osavaltiossa, Bahian pääkaupungissa Salvadorissa sekä Lençóisin timanttiryntäyksen kokeneessa pikkukaupungissa, joka 2000-luvulla on muuttunut tukikohdaksi Chapada Diamantinan kansallispuistoon.

Valtava, ihana manner on houkutellut ennenkin puoleensa kirjailijoita ja taiteilijoita, joista osa on ollut suomalaisia. Olavi Paavolainen kiersi Latinalaista Amerikkaa ja kirjoitti kokemuksistaan Lähtö ja loitsu –kirjan. Jörn Donner analysoi Maailmankirjassaan Otava 1968) Brasilian roolia sosiologisesta näkökulmasta. Kaunokirjailijat ovat ihastuneet Brasiliaan ja Rion muotoihin, puhuen niistä eksoottiseen, ellei jopa eroottiseen sävyyn. Sosiaalinen todellisuus on soittanut erityisesti tietokirjailijoiden hälytyskelloja, eikä kellojen pirinä ole valitettavasti heikentynyt vuosikymmenten mittaan.

Suomalaiset ja länsimaiset yritykset ovat löytäneet Brasilian edulliset tuotanto-olosuhteet: raaka-aineet, työvoiman ja muut resurssit. Ikävää, että ne vahvistavat samalla eräänlaista uuskolonialistista ja -liberalistista maailmankuvaa korostamalla yhteiskuntavastuuta ja muita kauniita moraalisia periaatteita vuosikertomuksissaan karkottaen samaan aikaan alkuperäisasukkaat maapalstoiltaan tai myrkyttäen heidän vetensä ja maaperänsä. Brasiliassa toimivat suomalaiset sellu- ja paperiyritykset harrastavat maan tapaa eli poliitikkojen lahjontaa maakauppojensa nopeuttamiseksi. Osa suomalaisyrityksistä on joutumassa oikeudelliseen vastuuseen paikallisten lakien mahdollisesta kiertämisestä bulvaanikaupoillaan. Eräs näistä yrityksistä, Stora Enso, joutui vastaamaan useaan yritykselle esitettyyn maakauppoja koskevaan syytteeseen.

Toivottavasti yritysten on tarkistettava toimintatapojaan kolmansissa maissa, joihin parinkymmenen vuoden päästä maailman kolmanneksi tai neljänneksi suurimmaksi talousmahdiksi ennustettu Brasiliakin kuuluu. Stora Enso on jo saanut langettavia päätöksiä, jotka pakottavat uuskolonialistiset globalisoituvan maailman pohjoiset, etuoikeutetut toimijat huomioimaan, että kahden- ja monenväliset suhteet eivät voi perustua yksipuoliseen hyötymiseen ja ihmiskunnan tärkeimmän resurssin, luonnon, tuhoamiseen. Tämä toimintatapa vaurioittaa monipuolisesti kaikkia osapuolia. Tehokkuuden lisäämisen hinnat ovat korkeat ja niitä joutuvat maksamaan sekä hyötyjät että riiston kohteena olevat, jälkimmäiset vielä pahemmin luonnonkatastrofien ja perusluonnonvarojen, kuten veden ja maan, saastumisena, tuhoutumisena tai niukkuutena. Kotimaisten epäoikeudenmukaisuuskysymysten lisäksi Brasilian hallitus voisi yhä voimakkaammin ottaa kantaa yritysten epäeettisiin toimintatapoihin, jotka osaltaan ovat ylläpitämässä vääryyden rakenteita.

Eräänlaista elämänjazzia

Järjen rinnalla Brasiliassa elää improvisaatio, hetken ehdoille heittäytyminen, järjettömyys