Sotilaan poika: Pienoisromaani

By Matti Kainulainen

Niinisalo, Parolannummi, Hennala, Suomenlinna, Santahamina...
varuskuntia, joista Johannes Määttä oli kotoisin, yhdestä kerrallaan. Isän ammatin takia perhe muutti ja vaihtoi varuskuntaa kolmen vuoden välein. Taakse jäivät kaverit pihoilla ja koulussa, kivat leikkipaikat ja kaikki se mikä oli tutuksi tullut. Edessä oli sopeutuminen uuteen paikkaan, uusiin ihmisiin, sekä oman aseman rakentaminen pihapiirissä ja koulussa.

Sotilaan poika on kertomus varuskuntalapsen elämästä ja selviytymisestä syrjäytymisen jo raapiessa kaikkia suljettuja ovia.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Nov 8, 2018
• ISBN: 9789528037224

Book preview

Sisällysluettelo

ELÄMÄNSÄ RAKENTAJA

Luku: 1

Luku: 2

Luku: 3

VARUSKUNTALAPSI EI OLE MISTÄÄN KOTOISIN

Luku: 4

EHEITÄ JA RIKKONAISIA

Luku: 5

Luku: 6

Luku: 7

Luku: 8

Luku: 9

SANTAHAMINASSA AMMUTTIIN JOKA PÄIVÄ VAIKKEI SIELLÄ LEHMIÄ OLLUTKAAN

Luku: 10

Luku: 11

Luku: 12

Luku: 13

Luku: 14

Luku: 15

PELLIN PAUKUTUSTA JA RÄLLÄKÄN UJELLUSTA

Luku: 16

Luku: 17

Luku: 18

UUSI ALKU

Luku: 19

Luku: 20

Luku: 21

Luku: 22

Luku: 23

Luku: 24

PYÖRÄLLÄ PÄÄSTÄÄN

Luku: 25

Luku: 26

Luku: 27

Luku: 28

Luku: 29

Luku: 30

ELÄMÄNSÄ RAKENTAJA

1

KERROSTALOLÄHIÖN RAKENTAMINEN alkoi mittavina louhintatöinä. Vanhat, puurakentamisen parhaista päivistä muistuttavat omakotitalot ja huvilat purettiin alta pois murskaamalla ne kaivinkoneen kauhalla arvottomaksi rakennusjätteeksi.

Hirsiseinät, purutäytteiset välipohjat ja muuratut savuhormit koristeellisine kaakeliuuneineen vavahtelivat ja taipuivat voimakkaan koneen tahdon alle. Ajan sammaloimat kattotiilet, taitavasti veistetyt verannat ja räystäslaudat sekä vuosikymmenet ehjinä pysyneet ikkunat menivät pirstaleiksi yhdellä kaivinkoneen puomin käännöllä. Ja ennen niin jykevinä pidetyt kivisokkelit halkeilivat raskaan koneen nitkutellessa edestakaisin niiden päällä teräksiset telaketjut ilkeästi kirskuen. Kevyen sarjan puuhastelua parikymmentonniselle konehirviölle.

1900-luvun alkupuolella rakennettu Yliskylän huvilaalue sai antaa tietä 70-luvun kerrostaloarkkitehtuurille.

Kun huvilarakennukset oli murskattu maan tasalle ja kuormattu niitä hakemaan tulleisiin kuorma-autoihin, alkoi tonttimaiden kuoriminen kaivinkoneella paljaaksi kallioksi. Siinä menivät menojaan joskus hyvää satoa antaneet kasvimaat, marjapensaat ja aavemaisen käppyräisinä kasvaneet mustarunkoiset omenapuut.

Kaivurin kauhassa orapihlaja-aita, syreenivilpola ja ruostunut sadevesitynnyri. Seuraavassa kauhallisessa lasten hiekkalaatikon jäänteet, perunakellarin, koirankopin ja pihakaivon kappaleet tunteettomasti ja kuin tyhjää vain. Alkuperäisiltä omistajiltaan joskus oudosti kadonneet esineet nousivat esiin maakerrosten alta ja näkivät koneen kourassa vielä päivänvalon pilkahduksen kadoten lopulta kuorma-auton lavalle kertyneeseen maa-ainesten kasaan.

Kaivinkoneen dieselmoottorin tasainen jylinä ja hydrauliikkapumpun ulvahtelut muodostivat äänimaailman jolla ei ollut sukulaissuhdetta alkuperäiseen – pihalintujen liverrykseen, lehtipuiden huminaan tuulessa, pihakoiran haukahteluun. Maailmaa rakennettiin nyt uudeksi eikä se voinut tapahtua aivan äänettömästi.

Sitä mukaa, kun pintamaakerrokset oli saatu kuorittua Yliskylän kallioilta, olivat jo porarit työssään. Eikä näky ollut varsinkaan tottumattoman silmissä ihan tästä maailmasta: joukko kivipölyn tuhrimissa haalareissaan täriseviä tummia hahmoja porasi timanttikärkisillä terillä useiden metrien syvyisiä reikiä ennalta suunniteltuun riviin kuka tärisevään kallioporaansa nojaten, kuka sen päällä ihmispainona istuen. Pöly oli läpitunkematon. Samoin meteli, joka koostui paineilmaporan rat-ta-ta-ta -iskuista ikikalliota vasten sekä paineilmakompressoria pyörittävän traktorin täysillä kierroksilla huutavasta dieselmoottorista.

Johannes Määttä, 17-vuotias santahaminalaispoika, oli jo oppinut tähän menoon, sillä näin työmaat alkoivat, kun kerrostalolähiöitä 70-luvun alkaessa rakennettiin. Uutta vanhan tilalle, tehokkaita kerrostaloneliöitä paljon ja nopeasti. Muuttoliike maalta kaupunkeihin oli vilkkaimmillaan, ja uusille, työn perässä etelään muuttaneille kansalaisille piti saada katto pään päälle ja vähän äkkiä.

Johannes kiinnitti autonrenkaanpalasista yhteen kootut, raskaat suojamatot teräsvaijerilla traktorikaivurin kauhaan ja antoi merkin kuskille. Keltainen Valmet lähti hinaamaan kumimattoa kohti valmiiksi porattua räjäytysaluetta.

Laturi työnsi pitkällä sauvallaan dynamiittipötköjä porareiden tekemiin reikiin, ja aina tarkkaan lasketun määrän, antaen nallien sytytyspiuhoille löysää toisella kädellään. Työ sujui Maanrakennusliike Kovero Oy:n laturilta joutuisasti, sillä mies osasi asiansa – suunniteltuun räjäytyshetkeen oli aikaa enää noin puoli tuntia.

Johannes opasti traktorikuskia nostamaan rengasmatot oikeisiin kohtiin, valmiiksi ladattujen reikien päälle estämään räjähdyksen voimasta pirstoutuvia kivenlohkareita lentelemästä ties minne.

– Tohon vielä yks peite, niin johan kiviryöppy pysyy aisoissa!

Laturi tuli Johanneksen luokse hiukan jännittyneen näköisenä.

– Eiköhän me pojat mennä vähän sivummalle, niin ei saada latingista sepeliä munille.

Johannes nyökkäsi asian tajuten ja lähti laturin kanssa ison kivilohkareen takana olevalle laukaisupaikalle. Kerrankin oli aivan hiljaista, kun kaikki porarit ja kaivinkoneen kuljettaja kykkivät piiloissaan tupakkatauolla.

Hälytyspilli soitti toistuvaa varoitusääntä ja laturi veivasi kammesta laukaisuboksiin virtaa. Lopulta pillin ääni muuttui yhtäjaksoiseksi. Musta peukalo painoi virtanappulaa ja samassa sähköimpulssi kiisi laukaisuboksilta piuhoja pitkin rei´issä oleviin nalleihin, jotka sytyttivät varsinaisen dynamiittilatauksen.

Kului syvän kumea jyrähdys. Jääkauden uurtama kallio nousi ylös tuhansina erikokoisina järkäleinä ja kivensiruina valtavan metelin ja pölypilven komppaamana. Ja yht´äkkiä sama kivimassa rysähti alas, pöly laskeutui ja tienoo vaimeni. Kiitos rengasmattojen, lataus ei levinnyt pitkin maita ja mantuja.

Eikä aikaakaan, kun kiviporat alkoivat jäytää uusia reikiä uusille latauksille. Jättimäinen kaivinkone kitkutteli jurakautisen hirmuliskon näköisenä kohti äskeistä räjäytyspaikkaa ja alkoi saman tien kaivaa kivilouhetta vieressä odottavan kuorma-auton lavalle.

Lohkarekasan alle osittain peittyneet rengasmatot tulivat kaivutyön aikana esiin ja Johannes kiskoi niitä nippuihin kaivurin kauhan kirskuessa kiviröykkiössä.

Kaivurin kuski nosti Johannekselle peukkua ja huusi hymyssä suin jotain ansaitusta lepotauosta. Totta, seuraava mattojen siirto oli edessä vasta sitten, kun porarit ja laturi saavat uuden mestansa räjäytyskuntoon.

2

KUN JOHANNES reilu vuosi sitten sai potkut koulusta, Kruununhaan keskikoulusta, jäätyään neljännelle luokalle toistamiseen, olivat vaihtoehdot vähissä. Ei ollut koulutusta eikä mitään ammattitutkintoa, ei ajatuksen häivää tulevaisuudesta. Mutta jostain, kavereilta kaiketi, hän oli kuullut, että ainakin rakennuksilla olisi hyvin töitä tarjolla, ja itse asiassa työvoimapula, ja että siellä maksettiin työstä kunnon palkka. Eikä siinä sen kummempia miettimisiä tarvittu, kun Johannes jo heti potkujen jälkeisenä päivänä lähti äitinsä fillarilla kotisaareltaan Santahaminasta Laajasalon Yliskylään, jossa hän tiesi olevan montakin työmaata. Ei olisi tullut kuuloonkaan, että koulun päätyttyä Johannes olisi pitänyt hieman lomaa ja nauttinut vapaudestaan, jäänyt lorvimaan. Varsinkaan nyt, kun koulu päättyi tällä tavalla.

– Tule aamulla seitsemäksi tuohon ruokalaparakin kulmalle työnjakoon, niin katsotaan sinulle sopivia hommia. Niitä täällä kyllä riittää monenlaisia, ja omasta aloitteellisuudestasi riippuen opit varmasti koko ajan uutta, sanoi Osmo Wuoristo Oy:n vastaava rakennusmestari Kaikkonen mursunviiksiään mutrustellen.

– Ota sitten aluksi jotain huonompaa vaatetta työasuksi, niin myöhemmin voit hommata kunnon kamppeet ja muut rensselit. Kulkukauppias tulee taas ens viikolla tavaramopoineen käymään ja levittää isot työvaatelaukkunsa ruokalan pöydälle. On mistä valita, saat nähdä!

Mestari ja Johannes löivät kättä päälle, ja asia oli sillä selvä; aamulla raksalle duuniin voi juma prädä! Kyllä nyt potkut koulusta jäivät pois mieltä kalvamasta, ja oli tosi kevyt fillaroida takaisin kotiin Santahaminaan. Ihan kuin joku olisi rasvannut pyörän laakerit.

Rakennusapumiehenä Johanneksen tehtävät olivat moninaiset. Ensimmäisiä hommia oli betonivaluissa käytetyn muottipuutavaran, lautojen ja vanerilevyjen, putsaus betoniroiskeista petkeleellä ja vasaralla sekä naulojen irtikiskominen naularaudalla. Hyvää tavaraa sopi käyttää moneenkin kertaan uudestaan ja sehän oli varsinaista kierrätystä jo ennen kuin moista sanaa oli edes keksitty.

Sitten oli