Profeetta Muhammedin haamu

By Ilmari Hiidenlehto

PROFEETTA MUHAMMEDIN HAAMU mullistaa käsityksesi islamista ja sen synnystä. Teos esittelee mukaansatempaavalla tavalla lähdekriittisen historiantutkimuksen tuloksia 1800-luvulta nykypäiviin asti.

Länsimaissa vallitseva näkemys islamin synnystä on peräisin muslimeilta itseltään. Se ei kuiten­kaan nojaudu tieteelliseen historiankirjoitukseen, vaan ammentaa värikkäästä itämaisesta tarinaperinteestä. Lähdekritiikin soveltaminen on sen takia radikaalisti uudistanut ymmärrystämme islamin varhaisvaiheista. Islamin ja Koraanin synty siirtyy jopa kaksisataa vuotta myöhemmäksi. Samalla profeetta Muhammed katoaa näkyvistä.
Koraanin kriittinen tutkimus auttaa entistä paremmin ymmärtämään kristinuskon ja islamin keskinäissuhteita. Saadut tulokset voivat myös edistää islamin uudistumista moderniin maailmaan paremmin sopivaksi uskonnoksi.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Jan 26, 2018
• ISBN: 9789528051442

Ilmari Hiidenlehto

Ilmari Hiidenlehto on suomalainen tietokirjailija.

Book preview

2014

1 HISTORIAN AAVEET

Historiankirjoista löytyy aina jonkin verran myös sellaisia henkilöitä, joita ei koskaan ollut olemassa sekä tapahtumia, joita ei koskaan sattunut. Jälkimmäisistä esimerkiksi voi ottaa väitteen, että Martti Luther naulasi uskonpuhdistusta koskevat teesinsä pyhäinpäivän aattona vuonna 1517 Wittenbergin linnankirkon oveen. Luther ei itse kertonut tehneensä niin, ja nykyään useimmat Luther-tutkijat pitävät tarinaa keksittynä. Mitään väittelyä ei luultavasti lainkaan tapahtunut.²⁶

Historiankirjoitus on altista virheille. Kerran synnyttyään virheet siirtyvät lähteestä toiseen ja alkavat muuttua totuudeksi. Suullisessa perinteessä tieto helposti muokkautuu, kun tarinaa kerrotaan eteenpäin. Historiaa myös vääristetään tarkoituksellisesti palvelemaan poliittisia päämääriä. Tieteellinen historiankirjoitus on loppujen lopuksi uusi ilmiö; sitä vanhempaa on historiallisten tapahtumien keksiminen poliittisiin tarkoituksiin.

Politiikkaa palvelevasta historiankirjoituksesta tarjoaa esimerkin Ruotsin suurvaltakauden tunnetuin tiedemies Olof Rudbeck (k. 1702). Hän todisteli, että Ruotsi oli tarujen kadonnut Atlantis.²⁷ 1600-luvulla muodissa oli goottilainen historiankirjoitus, missä kirjoittajat pyrkivät esittämään oman maansa menneisyyden mahdollisimman loisteliaassa valossa. Niinpä Rudbeckin mukaan antiikin Rooman ja Kreikan kulttuurit olivat saavutuksistaan velkaa Ruotsille. Monen muun hyvän ohella esimerkiksi kirjoitustaito ja raudanjalostus oli alun perin keksitty juuri Ruotsissa. Kustaa Vaasan jälkeen kuninkaaksi tullut Eerik oli aikoinaan saanut järjestysnumerokseen peräti luvun neljästoista, kun historioitsijat laskivat hänen edeltäjikseen kaikki maata hallinneet kuvitteelliset Eerikit aina Ukko Nooasta alkaen.

Goottilainen historiankirjoitus rehvasteli keksityillä tarinoilla, joilla pönkitettiin kotipuolen erinomaisuutta. Hulvattomuudestaan huolimatta nämä tekstit koristeltiin myös tieteellisellä pintasilauksella, joka sai ne näyttämään vakavalta tutkimukselta. Suomessa kriittisen historiankirjoituksen puolesta alkoi puhua 1700-luvulla Henrik Gabriel Porthan. Kesti kuitenkin pitkälle 1800-luvulle asti, ennen kuin empiiriseen tietoon ja lähdekritiikkiin perustuva historiatiede pääsi käyntiin. Sen perustajana pidetään saksalaista Leopold von Rankea (k. 1886), jonka mukaan historian tehtävänä oli ilman moraalisia päämääriä pelkästään saada selville "Wie es eigentlich gewesen" eli miten asiat oikeasti olivat olleet.

Historiankirjoituksen tarjoamaan laajaan tarinaperinteeseen oli kyllä ehditty suhtautua kriittisesti jo ennen Rankea. Siitä esimerkkinä on 1600-luvulla elänyt filosofi Benedict Spinoza, joka kyseenalaisti monia käsityksiä Vanhasta Testamentista. Samoihin aikoihin pyhimyselämäkertoja alettiin panna suurennuslasin alle.

Historiatieteessä on kehitelty sääntöjä, jotka auttavat erottamaan toisistaan luotettavan ja epäluotettavan tiedon. Nykyisin tieteellisen lähdekritiikin periaatteisiin kuuluu seuraavanlaisia asioita:

Arkeologiset jäänteet, kuten rakennukset, piirtokirjoitukset tai kolikot, ovat luotettavampia kuin kirjalliset lähteet.

Koska lähteitä voi väärentää, on tärkeää pohtia niiden aitoutta.

Tapahtuma-aikaa lähempänä olevat lähteet ovat tavallisesti, mutta eivät aina, luotettavampia kuin myöhemmät.

Alkuperäinen lähde on luotettavampi kuin toissijainen eli sellainen, joka lainaa alkuperäistä lähdettä.

Tiedon luotettavuus kasvaa, jos toisistaan riippumattomat lähteet vahvistavat saman asian.

Lähteen taustatiedot auttavat arvioimaan sen luotettavuutta: mitä tiedetään tekstin kirjoittajasta, mitä varten ja kenelle se on tehty? Kaikki tieto lähteen mahdollisesta puolueettomuudesta lisää sen uskottavuutta.

Jotkut ovat arvostelleet Ranken empirismiä, koska faktojen esiin kaivaminen on myös valintakysymys, jossa lopputulokseen vaikuttavat tutkijan omat arvot. Äärimmäisen näkemyksen mukaan mitään objektiivista totuutta ei voisi edes ollakaan. Väite saattaa pitää paikkansa silloin, kun tarjolla on sellaisia vaihtoehtoja, joiden välillä on mahdotonta aivan varmasti valita. Sellainen on esimerkiksi Jeesuksen historiallisuus, josta ehdottoman varmaa näyttöä puoleen tai toiseen ei ole saatu. Historia on kuitenkin täynnä myös sellaista tietoa, jonka pitävyys voidaan luotettavasti osoittaa. Seuraavassa esitellään joitakin tunnettuja henkilöitä, joita yhdistää se, ettei heitä ehkä koskaan ollut olemassa.

Robin Hood ja olemassaolon todistaminen

Englantilainen Robin Hood tunnetaan häntä koskevissa tarinoissa lainsuojattomana sekä taitavana jousimiehenä, joka iloisine veikkoineen tuotti harmaita hiuksia Nottinghamin sheriffille. Ryöstäessään rikkailta ja antaessaan köyhille hän oli perimmältään positiivinen sankari. Robin Hoodin seikkailut sijoittuvat 1100-luvun loppuun tai 1200-luvun alkuun. Varhaisin kirjallinen maininta jousimiehestä löytyy kuitenkin vasta vuodelta 1377 eli pari sataa vuotta myöhemmältä ajalta. Tarina on rikastunut uusilla yksityiskohdilla nykypäiviin asti, sillä vihreisiin sukkahousuihin mieltynyt sankari on suosittu Hollywood-elokuvien aihe.²⁸

Mutta oliko Robin Hoodia koskaan olemassa? 1200-luvun alun oikeuden pöytäkirjoista on löydetty puolisen tusinaa mahdollista ehdokasta. Uskottavimmaksi teoriaksi on silti muodostunut se, että pöytäkirjojen mainitsema Robbehod (suomeksi lähinnä Huppu-Heikki) oli vain maantierosvoa kuvaileva yleisnimi samaan tapaan kuin Suomessa on yleisnimiksi muuttuneita erisnimiä kuten lappuliisa, ovimikko tai remonttireiska. Robin Hoodin hahmoon liitettyjen varhaisten piirteiden, kuten jousiampumisen, arvellaan kehittyneen pääsiäisnäytelmien rooleista.²⁹ Robin Hood ei ilmeisesti ole historiallinen henkilö. Ainakaan yhtään luotettavaa todistetta siitä ei ole löytynyt.

Tässä tulemme kuitenkin seuraavan vaikeuden eteen. Olemassaolo on periaatteessa aina mahdollista todistaa. Riittää, kun nostaa kissan pöydälle. Esimerkiksi musta joutsen ehti olla Euroopassa 1500 vuotta suorastaan vertauskuvana asialle, jota ei varmasti ollut olemassa. Uskomus kumoutui nolosti, kun hollantilainen merikapteeni De Vlamingh törmäsi lintuun vuonna 1697 Australiassa.³⁰ Tapaamisen muistoksi Perthissä on patsas, jossa kapteeni ja lintu tuijottavat toisiaan epäuskoisesti. Keskustelu mustan joutsenen olemassaolosta päättyi siihen.

Tuntuu kuitenkin mahdottomalta lopullisesti todistaa ettei jotain olentoa tai asiaa olisi tai olisi ollut olemassa. Miten voin todistaa, ettei yksisarvisia ole? Otushan voi piileskellä jossain, mistä en ole osannut sitä etsiä. Samalla tavoin on mahdotonta täysin luotettavasti kumota historian hämäriin vaipuneiden hahmojen, kuten Robin Hoodin historiallisuutta. Korkeintaan voi todeta, ettei luotettavaa positiivista näyttöä ole yksisarvisen sen enempää kuin Robin Hoodin olemassaolosta. Silti lopullinen todistus jää puuttumaan.

Varmuus historian hahmojen aitoudesta perustuu yleensä aikalaisdokumentteihin tai monipuolisiin todisteisiin. Esimerkiksi Pontius Pilatus löytyy Raamatun lisäksi aikalaishistorioitsijoiden teoksista, mutta hänestä on myös arkeologista näyttöä. Pontius Pilatuksen hallintokaupungista Caeasareasta löytyi vuonna 1961 piirtokirjoitus, jossa käskynhaltijan nimi mainittiin. Kreikkalaisen filosofin Platonin kiinnittää historiaan hänen kirjallinen jäämistönsä, Corpus Platonicum, jonka tekijän omasta elämästä on saatu luotettavinta tietoa tähän jäämistöön kuuluvasta seitsemännestä kirjeestä.³¹ Platonin historiallisuuden varmentavat hänen omien oppilaittensa kirjoitukset opettajastaan.

Pyhimyksiä, joita ei ehkä ollutkaan

Vuonna 1969 paavi Paavali VI poisti katolisen kirkon pyhimyskalenterista joukon nimiä, joita oli palvottu satojen vuosien ajan. Näiden henkilöiden pyhimyselämäkerrat, hagiografiat, olivat täynnä yksityiskohtaista tietoa heidän elämästään. Poistettujen pyhimysten joukossa suosituin oli Kristoforos eli Kristuksen kantaja. Nimien poistaminen oli epäsuora tunnustus siitä, ettei näitä hahmoja ehkä koskaan ollutkaan olemassa historiallisina henkilöinä.

Etenkin kristinuskon varhaisina vuosisatoina syntyi pyhimyskultteja, joiden alkuperä jäi hämärän peittoon. Varhaisimmat pyhimykset olivat marttyyreita, jotka olivat saaneet surmansa uskonsa tähden. Jostain syystä heidän joukossaan etenkin nuoret, kauniit naiset olivat yliedustettuina.

Pyhä Lucia. Esimerkki naispyhimyksestä on Sisiliasta peräisin olevan Pyhän Lucian kultti. Se näyttää saaneen vaikutteita kreikkalaisen Artemis – jumalan palvonnasta, jossa on paljon yhteisiä piirteitä Lucia-kultin kanssa. Artemis ja Lucia olivat molemmat neitsyitä ja edustivat valoa: Lucia jo nimessään, kun taas Artemis oli muun muassa kuunjumalatar. Lucia on sisilialaisen Syrakusan kaupungin suojeluspyhimys, ja siellä säilytetään edelleen hänen pyhäinjäännöksiään. Myös Artemis syntyi Syrakusassa. Artemiin vanhemmat Zeus ja Leto yhtyivät toisiinsa viiriäisen hahmossa, ja viiriäisihme tapahtui Luciallekin. Lucian sanotaan kuolleen marttyyrikuoleman vuonna 304. Hänestä kertovat varhaisimmat lähteet ilmestyvät historiankirjoitukseen kuitenkin vasta yli sata vuotta myöhemmin. Lucia-kertomukset toistavat myös muita varhaisempia kristillisiin naispyhimyksiin liitettyjä tarinoita, mikä viittaa siihen, että ne eivät ole aitoja.³²

Kristoforos. Pyhän Lucian tarinassa myytti syntyi erilaisista aineksista, joita yhdisteltiin. Toinen samanlainen esimerkki on Kristoforos. Kristoforoksen mainetekona oli Jeesus-lapsen kantaminen joen yli kahlaamossa, jossa hän kristityn erakon neuvosta suoritti palvelustaan. Legendan mukaan Kristoforos, alkuperäiseltä nimeltään Reprobus eli paha, oli kotoisin koiranpäisten ihmisten maasta. Hänet myös kuvattiin ensin koiranpäiseksi, kunnes hänestä tehtiin jättiläinen. Kristoforos kärsi marttyyrikuoleman vuoden 250 tienoilla, mutta kuten monen muunkin pyhimyksen kohdalla, vasta monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen.

Myös Kristoforoksen pyhimyskertomuksesta löytyy aineksia, jotka ovat peräisin aiemmista pyhimystarinoista³³. Hänen hahmonsa on liitetty vuonna 308 Antiokiassa kristittyjen vainossa mestattuun roomalaiseen sotilaaseen, jonka jäännökset siirrettiin Aleksandriaan.³⁴ Kultti onkin ehkä syntynyt alun perin näiden jäännösten ympärille, joiden alkuperä oli siirron yhteydessä mahdollisesti hämärtynyt. Historiallisissa lähteissä Kristoforos mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 452, jolloin hänelle omistettiin kirkko Turkin Bityniassa.³⁵

Pyhä Henrik. Suomalainen ehdokas avoimien tapausten joukkoon on piispa Henrik. Hän on katolisen kirkon hyväksymä ainoa suomalainen pyhimys, vaikkei virallista kanonisointia koskaan tehtykään. Piispa Henrikin kultti alkoi 1200-luvun lopulla ja levisi Varsinais-Suomesta myös Keski-Ruotsiin.

Piispan kerrotaan kuolleen vuonna 1156, mutta asiasta kertova varhaisin kirjallinen lähde, Pyhän Henrikin legenda, on tehty aikaisintaan 1200-luvun lopulla eli runsaat sata vuotta myöhemmin. Varhaisimmat säilyneet tekstiversiot ovat 1300-luvulta.³⁶ Legendan mukaan Henrik oli Uppsalan piispa, joka seurasi pyhää Erikiä ristiretkelle Suomeen. Erikin palattua takaisin Henrik jäi hoitamaan kirkollisia asioita. Varhaisen legendan mukaan hän halusi ojentaa kirkollisella kurilla erästä murhamiestä, joka nuhtelun johdosta kuitenkin julmasti tappoi piispan.

Uusi versio tarinasta löytyy viisisataa vuotta itse kerrottujen tapahtumien jälkeen tehdystä Pyhän Henrikin surmavirrestä. Tässä vaiheessa oli saatu selville sekä murhamiehen nimi (Lalli) että murhan tekoväline (kirves). Murhan motiiviksi oli vaihtunut kosto. Lallin vaimo, Kerttu, oli antanut miehelleen valheellista tietoa, jonka mukaan piispa olisi väärinkäyttänyt isäntänsä vieraanvaraisuutta tämän ollessa itse poissa kotoa.³⁷

Taulukko 1. Piispa Henrikin murhan (1156) kuvaukset eri lähteissä.

Piispa Henrikin legendan ja surmavirren vertailu osoittaa suulliselle perinteelle ominaisen piirteen: ajan kuluessa tarina paranee. Uudet tarinaa rikastavat yksityiskohdat muuttavat sen entistä kiehtovammaksi. Kertomuksessa on kuitenkin heikkoutensa. Henrik-nimistä piispaa ei tunneta Uppsalan piispojen luettelossa eikä muissakaan 1100-luvun lähteissä. Piispan jääminen Suomeen on myös outo yksityiskohta. Viranhoito olisi epäilemättä vaatinut piispan läsnäoloa virkapaikallaan Uppsalassa.³⁸

Piispan historiallisuutta ei ole voitu täysin varmasti osoittaa. Tarinan taustalla on Nousiaisissa viimeistään 1200-luvulla alkanut Pyhään Henrikiin kohdistunut kultti. Riemuvuonna 1300 kultin kohteena olleet pyhäinjäännökset siirrettiin Nousiaisista Turun tuomiokirkkoon. Tapahtuma oli osoitus pyhimyskultin olemassaolosta, mutta kenen luut oikeasti olivat? On mahdollista, että Henrik-piispa on vain mielikuvituksen tuotetta, ristiretkitarinan tarvitsema roolihenkilö Eerik-kuninkaan rinnalle.

Lucia, Kristoforos ja Henrik ovat esimerkkejä henkilöistä, joihin liittyvät tarinat ovat liikkuneet suusta suuhun sata vuotta ja kauemminkin ennen kuin ne on kirjoitettu muistiin. Tarinoita ei voi varmuudella yhdistää todella eläneisiin henkilöihin. Osa kertomusten sisällöistä on peräisin aikaisemmista tarinalähteistä. Niissä on myös ristiriitaisuuksia ja mahdottomuuksia. Kaikkien kolmen hahmon historiallisuus jää arvailujen varaan.

Zarathustra, Buddha, Mooses ja Jeesus

Historian oikkuihin kuuluu, että myös suurten maailmanuskontojen perustajat verhoutuvat historian hämäriin. Aikaisemmin laajalle levinneen zarathustralaisuuden pyhät tekstit eli Avesta syntyivät satojen vuosien kuluessa. Tekstit välittyivät suullisesti ja toisistaan riippumatta, kunnes ne 400 – luvulla tai pian sen jälkeen koottiin yhdeksi kirjaksi. Uskonnon mukaan kuitenkin kaikki tekstit oli kirjoittanut sama henkilö, Zarathustra, joka eli 600 eKr. Monen tietosanakirjankin mukaan hän oli todellinen historian henkilö. Väite vaikuttaa kuitenkin mahdottomalta Avestan syntyhistorian pohjalta.³⁹

Buddhalaisuuden myyttinen perustaja on Gautama Buddha, jonka sanotaan syntyneen neitseellisesti vuonna 560 ennen ajanlaskun alkua pienen valkoisen norsun hahmossa. Encyclopaedia Britannican mukaan oppineet pitävät Buddhaa historiallisena henkilönä. ⁴⁰ Kirjallisissa lähteissä hänet silti mainitaan ensimmäisen kerran vasta viisisataa vuotta oletetun syntymänsä jälkeen.

Juutalaisuuden perustaja Mooses syntyi Encyclopedia Britannican mukaan noin 1300 vuotta ennen ajanlaskun alkua.⁴¹ Vielä keskiajalla Mooseksen uskottiin olleen Mooseksen kirjojen eli Tooran tekijä. Epäilyt alkoivat herätä uuden ajan kynnyksellä.⁴² Nykyään arvellaan, että varhaisimmatkin Mooseksen kirjojen osat on laadittu vasta 400–800 vuotta myöhemmin, joten väite ei voi pitää paikkaansa.⁴³ Varhaisin säilynyt Tooran täydellinen käsikirjoitus on peräisin 2200 vuotta Mooseksen ilmoitetun elinajan jälkeen.⁴⁴ Kaikesta huolimatta brittisanakirja tiukasti pitää Moosesta historiallisena henkilönä, vaikka hänen elämäkertaansa voidaankin sanakirjan mielestä kuvata vain pääpiirteissään.⁴⁵

Jeesuksen historiallisuus on edellä mainittuja profeettoja vankemmalla pohjalla, mutta hänenkin kohdallaan asiantuntijoiden mielipiteet ovat jakautuneet. Yksi tunnetuimmista alan tutkijoista, amerikkalainen E.P. Sanders, ei ole löytänyt Jeesuksen elämäkerrasta yhtään täysin varmaa tosiseikkaa, mutta luettelee 11 asiaa, jotka hänen mielestään ovat melkein epäilysten ulkopuolella.⁴⁶

Historiallisten lähteiden nojalla pidetään varmana, että Herodes, Johannes Kastaja ja Pontius Pilatus olivat oikeita henkilöitä. Aikalaislähteet eivät kuitenkaan mainitse Jeesusta, eivät edes Nasaretia, hänen oletettua kotikaupunkiaan.⁴⁷ Josephus mahdollisesti kirjoitti jotain Jeesuksesta, mutta näitä kohtia on vähintäänkin muuteltu myöhemmin. Historiallisista lähteistä lähimmäs Jeesuksen oletettua elinaikaa pääsevät Uuteen Testamenttiin otetut Paavalin kirjeet. Varhaisin niistä, ensimmäinen kirje tessalonikalaisille, on ajoitettu 50-luvulle eli vain pari vuosikymmentä Jeesuksen oletettua kuolemaa myöhemmäksi. Voisi ajatella, että näin läheinen aikayhteys varmistaisi myös tieteellisesti Jeesuksen historiallisuuden. Paavalin kirjeet eivät kuitenkaan kerro mitään Jeesuksesta henkilönä. Ne sisältävä ainoastaan teologisia näkemyksiä hänen merkityksestään. Jeesuksen Paavali kertookin kohdanneensa vain ilmestyksenä.⁴⁸ Markuksen evankeliumi on myös varhainen ja kirjoitettu 60-luvun alussa, mutta sitäkin on pidetty mieluummin teologisen idean kuin historiallisen henkilön käsittelynä.⁴⁹

Jeesuksen historiallisuuden puolesta puhuu parhaiten se, että Palestiinan juutalaisten keskuuteen syntyi Jeesus-nimiseen henkilöön kohdistunut uskonnollinen kultti. Olisiko sellainen voinut syntyä ilman historiallista keskushenkilöä? Tässäkin asiassa mielipiteet jakautuvat. Vaikka henkilökultin syntyminen ilman historiallista, todella elänyttä henkilöä vaikuttaa oudolta, Zarathustraa, Buddhaa ja Moosesta koskevat tiedot viittaavat juuri siihen. Selityksenä voisi olla uskontojen kehityslogiikka. Suuret maailmanuskonnot eivät synny kertaheitolla, vaan hitaasti satojen vuosien kuluessa. Ihmisille ei silti riitä ajatus, että oma uskonto olisi saanut muotonsa hitaasti, jopa tuhansien vuosien mittaan. Pitkä kehityskaari häiritsee niiden uskottavuutta. Tämän takia uskonnon perustajaprofeetta on kerta toisensa jälkeen havaittu tarpeelliseksi. Myös historiallinen Jeesus näkyy meille ikään kuin verhon takaa, vaikka tässä tapauksessa historialliset lähteet vievät aivan kerrottujen tapahtumien kynnykselle.

PÄÄASIAT

Myös historiankirjoituksen vakiintuneista tuloksista voi löytyä myyttistä ja epävarmaa tietoa etenkin kaukaisen menneisyyden asioissa.

Historiatiede korostaa lähdekritiikin arvoa luotettavan tiedon seulomisessa esiin.

Suurten maailmanuskontojen perustajat ovat esimerkkejä hahmoista, joiden historiallisuuteen liittyy paljon epävarmuutta.

---

26 Prause, 1969

27 Huhtamies, 2014, 43

28 Johnston, 2013, 17-18

29 Johnston, 2013, 19-23.

30 Life on Perth, 2007

31 Thesleff, 2011

32 Bridge, 1910

33 Racine,2007, 103

34 Woods, 1994, 181

35 Racine, 2003

36 Heikkilä, 2005, 226–238

37 Heikkilä, 2005

38 Heikkilä, 2005

39 Skjärvö, 2015, 61

40 Lopez, 2015

41 Beegle, 2014

42 Smend, 2014, 22

43 Smend, 1989

44 Pickard, 2014

45 Beegle, 2014

46 Sanders, 1993, 10.

47 Pickard, 2013

48 Gal. 1:12

49 Myllykoski, 1997, 88

2 MUHAMMED

Vaikka suurten maailmanuskontojen perustajia koskevat lähdetiedot ovat osoittautuneet hatariksi, profeetta Muhammed (570 – 632 jKr.) näyttää muodostavan poikkeuksen. Hänen henkilöhistoriaansa pidetään jopa yksityiskohtia myöten selvitettynä. 1800-luvulla elänyt ranskalainen orientalisti Ernest Renan kirjoitti Muhammedista:

Sen mysteerin asemesta, joka peittää muiden uskontojen alkuvaiheet, islam syntyi historian kirkkaassa valossa; sen juuret ovat näkyvissä. Sen perustajan elämä on yhtä hyvin tunnettu kuin kenen tahansa 1500-luvun uudistajan. Me voimme seurata vuosi vuodelta hänen ajattelunsa, ristiriitansa, heikkoutensa vaihteluja. ⁵⁰

Muhammedin historiallisuus on selviö myös Encyclopedia Britannicalle, joka tiivistää Muhammedin merkityksen näin:

23 vuotta kestäneen profeetan uransa aikana Muhammed toteutti jotain, mitä on pidettävä yhtenä merkittävimmistä saavutuksista ihmiskunnan historiassa. ⁵¹

Profeetan elämänvaiheet esitellään jokaisessa yleisen historian kirjassa. Esimerkiksi kahden tunnetun historioitsijan teoksessa Muhammedin vaikutusta kuvataan seuraavin sanoin:

Islamilaisen sivilisaation nopea esiinmarssi on ihmiskunnan historiassa hyvä esimerkki siitä, kuinka yhden ainoan ihmisen esittämät ajatukset voivat muuttaa miljoonien ja satojen miljoonien ihmisten elämän yhden sukupolven aikana. ⁵²

Lainaukset kertovat, että Muhammedin historiallisuus on epäilysten ulkopuolella. Toisin kuin muiden uskontojen kohdalla islamin perustajan elämää voi seurata historian kirkkaassa valossa.

Muhammedia koskevat islamilaiset lähteet

Muhammedista näyttääkin ensi silmäyksellä olevan kirjallisia lähteitä enemmän kuin tarpeeksi. Islamilaisia lähteitä ovat Koraanin ohella Muhammedin varhaiset elämäkerrat sekä hänestä kertovat hadith-kokoelmat.

Koraani. Koraani koostuu 114 luvusta eli suurasta, ja on kooltaan runsaat puolet Uudesta Testamentista. Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan useimmat tutkijat katsovat, että Koraani varsin tarkkaan perustuu profeetta Muhammedin saamiin ilmestyksiin.⁵³ Hänen mukaansa kirja on ilmestysten suhteen myös melko täydellinen, sillä "kaikki tiedot suuremmista puutteista ovat myös länsimaisen tutkimuksen valossa hyvin heikosti perusteltuja." ⁵⁴ Koraanin saksalaisen kääntäjän Rudi Paretin arvion mukaan Ei ole mitään syytä epäillä sitä, ettei jokainen pienikin säe Koraanissa olisi Muhammedilta itseltään peräisin. ⁵⁵

Koska Muhammed ei perimätiedon mukaan ollut lukutaitoinen, kerrotaan, että hän opetteli ilmestyksinä saamansa suurat ulkoa ja lausui ne sitten lähiympäristölleen, joka samoin opetteli ne ulkoa. Tehtiin myös muistiinpanoja paperille, taatelipalmun lehdille, nahalle ja eläinten luille.⁵⁶ Islamilaisen historian mukaan Koraani oli kokonaisuudessaan valmiina Muhammedin kuollessa vuonna 632. Pian tämä jälkeen Koraani kirjoitettiin kokonaisuudessaan muistiin, teksti tarkistettiin ja kopiot lähetettiin valtakunnan tärkeimpiin kaupunkeihin.⁵⁷

Vaikka Koraania pidetään profeetta Muhammedin sanelemana kirjana, käsitys ei saa tukea itse teoksen sisällöstä. Koraani ei kerro mitään Muhammedista tai hänen toimistaan. Siellä tosin puhutaan profeetasta, mutta yleensä ilman nimeä. Ei ole selvää, ketä silloin tarkoitetaan, koska Koraanissa on useita profeettoja. Heistä Mooses esiintyy 136 kertaa, Aabraham 69, Nooa 33, Aatami 25, Jeesus 23 ja Aaron 20 kertaa. Nimetön profeetta mainitaan 74 kertaa ja Jumalan lähettiläs yli 300 kertaa.⁵⁸ Jumalan lähettiläs tarkoittaa islamissa profeettaa, jolla on oma kirja. Heitä on useita, kuten Mooses, joten kohde jää epäselväksi. Yleisiä hahmoja ovat myös faarao (74) ja Jeesuksen äiti Maria (34), joka mainitaan Koraanissa useammin kuin Raamatussa. Sana Muhammed esiintyy vain neljä kertaa eikä silloinkaan ole varma onko kyse