Meri se on eikä puro

By Anmari Salmela

Puolifiktiivinen pienoisromaani kertoo välähdyksenomaisesti erään elämän merkityksellisistä hetkistä. Onko tärkeintä toiset todellisuudet vai elämisen riemu ja lento ennen kuolemaa, nyt ja tässä, perillä?

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Nov 18, 2017
• ISBN: 9789515688583

Anmari Salmela

Kirjoittaja Anmari Salmela (s.1963) on opiskellut Helsingin yliopistossa mm. suomen kieltä ja kirjallisuutta. Hän tanssii, valokuvaa, rakastaa taiteita ja on hyvin intuitiivinen.

Book preview

"Olennainen kysymys ei ole, onko elämää kuoleman jälkeen,

vaan oletko elossa ennen kuolemaa."

(Osho)

"Mikä on tarkoitus ja missä määränpää?

Jos huomaamattasi sä oletkin jo siellä.

Jos oot jo perillä."

(Yölintu, Minne maailma kuljettaa)

Sisällysluettelo

OSA

1. Luku

2. Luku

3. Luku

OSA

4. Luku

5. Luku

6. Luku

7. Luku

8. Luku

OSA

9. Luku

10. Luku

11. Luku

12. Luku

13. Luku

14. Luku

I OSA

1.

Helsinki, 1993.

Ovi heilahtaa. Santeri Lieto, tunnettu ja palkittu kirjailija, indologian dosentti, astelee Pasilan kirjastoon ja katselee ystävällisesti ympärilleen. Hän tarvitsee informaatikon palveluksia.

Mies on luomassa uutta historiallista romaania ja hän haluaa tietoja harvinaisesta aiheesta. Hän kävelee suoraan kirjastovirkailija Mira Honkalan luokse, joka palvelee miestä parhaansa mukaan. Yhtäkkiä mies katsoo kelloaan. Hänellä on sovittuna tapaaminen illaksi, joten hän lupaa tulla huomenna uudestaan.

Mira istuu torstaina tiskin takana kuin kuumottavilla hiilillä. Hän on vähän laittautunutkin, sopivasti, ei liikaa. Vaikka ainahan Mira huolehtii ulkonäöstään, esteetikko kun on.

Tällä kertaa lähdeaineisto saadaan käytyä läpi.

– Kiitokset, mies sanoo. – Ainiin, hän haluaa vielä tytön puhelinnumeron, varmuuden vuoksi.

Mira on pyörryksissä. Mystisissä sfääreissä koko loppupäivän – loppuelämänsä?

– Missä sä oikein olet? työkaverit joutuvat kyselemään, vaikka Mira istuu tyynesti paikallaan.

Tytön sydän kuohuu ja läikehtii. Kun hän astuu ulos lämpöiseen kesäiltaan, hän tuntee vain nuoruuden kirpeän tuoksun ja ilman samettisen pehmeyden.

Kirjailija on Miraa parikymmentä vuotta vanhempi, noin 50-vuotias. Miehen eroprosessi on aikakauslehtien mukaan kesken. Hänen vaimonsa on opettaja, ja he ovat ilmoittaneet eroavansa sovussa ja yhteisymmärryksessä. Asiaan ei liity muita osapuolia.

***

Miran puhelin soi illalla.

– Hei Mira, ihmettelet varmaan tätä kaikkea. Niin ihmettelen minäkin. Elämä on – arvaamatonta. Kiitos avustasi; olen aloittanut uuden kirjan työstämisen. Et arvaakaan, miten vaikeaa kirjoittaminen on. Kaikki ammattikirjailijat valittavat samaa. Ystäväni sanoi, että itsepähän ovat ammattinsa valinneet, mutta ei se aina niin mene. Joskus ammatti valitsee ihmisen… Onko sinulla hetki aikaa puhua? Santeri kysyy.

Miralle on nyt kaikki mahdollista, ihan kaikki.

– Viihdytkö sinä kirjojen parissa? mies aloittaa.

– Viihdyn, mutta yhtä hyvin tanssisalilla tai sängyssä – siis kirjoittaen omia tekstejä. Opiskelen tanssipedagogiikkaa ja joskus teen sijaisuuksia kirjastossa. Kirjoittamisesta saan lisäansioita.

– Mielenkiintoista, mies vastaa, – olis kiva lukea sun tekstejäsi.

– No, ne ovat aika vaatimattomia sinun kirjoihisi verrattuna, Mira sanoo.

– Oikeasti, olen kiinnostunut, Santeri vastaa salamannopeasti.

Mies muistaa Miran hämärästi uusimman kirjansa julkistamistilaisuudesta. Nuo sielukkaat silmät ovat seuranneet häntä jo parin vuoden ajan. Vihdoinkin hän kohtasi tytön.

– Kolmas silmäni on ollut auki syntymästäni asti, se on eräänlainen lahja, Mira selittää. – Yleensä näkemykseni osoittautuvat oikeiksi.

– Niin, että katselet sitten otsallasi, mies naurahtaa. – Minulla on tapana käyttää otsalamppua pimeässä, mutta ehkä sinä et tarvitse edes sitä. Olet valonkantaja.

Mira muistaa kyllä tuon kirjan julkistamistilaisuuden. Hän on rakastunut mieheen ensi silmäyksellä. Niin hänelle aina käy. Heti tai ei ollenkaan.

Mira tuntee, kuinka miehen energiakenttä täyttää koko huoneen ja tämä on kuin suuri puu, jolla hyvin vahvat juuret, syvällä maan uumenissa.

Santeri muistaa yhä selkeämmin tytön silmät. Hänellä on ollut paljon ihailijoita, mutta sielukkaat silmät tallentuvat tajunnan kankaalle. Mira ei avannut tilaisuudessa suutaan, hän vain katsoi, siksi mies ei muista yksityiskohtia tapaamisesta.

– Paljonko olet lukenut mun kirjojani? Santeri kysyy.

– Joitakin vain. Mieluummin mä keskustelen sun kanssa ja toiseksi mieluiten ehkä luen sun kirjojasi. Mä oon joskus ollut kirjatoukka, mutta nyt mä oon tanssija. Vai sulkeeks ne toisensa pois?

***

Santeri ehdottaa tapaamista seuraavana iltapäivänä kahvila Caruselliin, Kaivopuistoon.

Miralla on vapaapäivä ja hän kävelee paikalle hyvissä ajoin.

Mies nousee autostaan ja ojentaa Miralle matkalla poimimansa hennon juhannusruusun. Mira nuuhkii ruusua ja punehtuu hieman.

– Ihmisellä on vapaa tahto. Sitä ei voi kylliksi korostaa, ja päivä kerrallaan on hyvä ohje muillekin kuin alkoholisteille, Santeri toteaa kahvilan pöydässä.

Mistä mies tietää, että Miran isä on alkoholisti? Tämän