Halun vallassa – Onnellisuutta etsimässä

By Timo Airaksinen

Mukaansatempaava tietoteos onnen etsimisestäIhmiset haluavat jatkuvasti jotakin. Onko nykyihmisen edes mahdollista olla tyytyväinen siihen, mitä hänellä jo on? Halujen taustalla on pyrkimys onnellisuuteen. Mutta jos ihminen saa kaiken mitä haluaa, tuleeko hänestä onnellinen, vai löytyykö seuraava halu heti nurkan takaa? Tietotekniikan avulla luoduissa maailmoissa villeimmätkin toiveet voivat toteutua, mutta tekisikö tämä ihmiset aidosti onnellisiksi? Onko pysyvän onnellisuuden tilan saavuttaminen edes mahdollista?Halumme tuskin ovat edes omiamme, ainakaan alun perin. Trendit luovat ihmisjoukoille valtavan määrän haluttuja pukeutumistyylejä, uutuusruokia ja jopa ikäpolville tyypillisiä etunimiä. Halut ovat koukuttavia – mutta toisinaan myös ahdistavia.Emeritusprofessori Timo Airaksisen filosofinen mutta selkeäsanainen teos tutkailee muun muassa näitä kysymyksiä sekä halujen ja tarpeiden eroja.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 27, 2023
• ISBN: 9788728575079

Book preview

Timo Airaksinen

Halun vallassa

Onnellisuutta etsimässä

SAGA Egmont

Halun vallassa – Onnellisuutta etsimässä

Copyright ©2015, 2023 Timo Airaksinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728575079

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Johdanto

Mitä minulla on, sitä minä rakastan, mitä minulle ei ole, sen minä haluan.

(Thomas Hobbes, Leviathan, 1651. Käännös TA)

Ihmisen halut ovat rajattomat. Kukaan ei niistä irti pääse. Kuitenkin ne vaihtelevat ajan, iän, kulttuurin ja muodin mukaan. Ne ahdistavat ja lupaavat onnea samalla kertaa. Kotona ja koulussa opetetaan mitä ei saa haluta ja mitä pitää haluta. Ei saa olla itsekäs ja haluta vain itselleen. On annettava myös muille ja kunnioitettava muiden haluja, niin ihmisten kuin eläinten. Egoismi on pahasta ja altruismi hyvästä. Suositellaan pysymistä perustarpeiden piirissä. Uskonnot kertovat, mitä jumalat haluavat ihmisiltä ja mitä ihmisten on sopiva haluta jumalilta. Joku haluaa armoa, joku taas ei tyydy vähempään kuin kuolemattomuuteen ja ikuiseen onneen. Monet suosivat aivan pieniä haluja, sellaisia kuin lapsen hymyn saaminen iltapäivän auringossa. Joku haluaa halvalla halvalle Kanarialle. Joku haluaa vain saada olla rauhassa. Lapset haluavat isona kuuluisaksi iskelmätähdeksi ja uusi ylioppilas haaveilee yliopistotutkijan urasta. Moni haluaa rahaa ja rakkautta, seksikin kelpaisi – ja mahdollisimman kauniin ja suositun kumppanin kanssa. Joku hautoo rikollisia haluja ja on valmis konnantöihin päämääränsä saavuttamiseksi. Kun ei ole autoa, sellaisen voi aina varastaa; tyydyttää sekin omalta osaltaan osaamisen ja omistamisen näyttämisen halua. Joku haluaa tappaa tai muuten tuhota pahimman vihamiehensä, joku taas itsensä. Halu saattaa olla pelottava.

Ihminen toteaa nopeasti, että on helpompi haluta kuin saada. Täytyy tyytyä haaveisiin, unelmiin ja toiveisiin. Haaveetkin ovat haluja, vaikka toteutumisen mahdollisuutta ei olisikaan. Sokea haluaa nähdä ja kuuro kuulla. Haluan olla kaunis, vaikka en ole. Menen kauneusleikkaukseen, mutta auttaako se todella? Ehkä on paras tyytyä siihen, mitä on syntymässään saanut. Haaveista ei silti kannata luopua. On lohduttavaa ajatella, että olisi voinut olla kaunis ja mitä sitten olisi tapahtunut. Olisinko ollut onnellisempi? Ihminen ei suinkaan ole sidottu arkiseen ja todelliseen maailmaansa. Ihminen osaa liidellä mahdollisuuksien uusissa maailmoissa vapaana kuin taivaan lintu. Mielikuvitus luo koko ajan uutta, josta osa toteutuu, osa saattaa toteutua ja osa ei voi toteutua. Miksi tyytyä vähään, kun voi saada paljon? Pienten ilojen suoma onni on vain harhaa.

Hyvä, rikas ja onnellinen elämä perustuu haluamiseen ja halun toteutumiseen. Toisaalta halu ahdistaa vimmaisesti. Pettymys on aina vieraanamme. Haluan kirjoittaa runokirjan, mutta kustantaja on nihkeä. Runokirjani ilmestyy, mutta kukaan ei lue sitä. Jos lukee, niin moittii. Haluan oppia soittamaan kitaraa, mutta se on vaikeampaa kuin uskoinkaan. Opiskelen ranskaa, mutta pariisilaiset kieltäytyvät ymmärtämästä puhettani. Ei kannata lannistua. Haluista tinkiminen ei ole mikään ratkaisu, koska samalla tinkii oman elämänsä mahdollisuuksista. Rikkaan halut ovat osa onnea, kunhan vain ymmärtää haluta jotenkin oikein ja järkevästi. Halut lupaavat paljon ja siksi niitä kannattaa yrittää ymmärtää.

1. Kaikki meidän halumme

Mielikuvitus ja maailman luominen

Miten halut syntyvät? Aloitetaan mielikuvituksesta, koska halut ovat mielikuvituksen luomus. Mielikuvitus kohdistuu esineisiin ja tosiasioihin, tapahtumiin ja väitteisiin. Muistan lapsuudenkotini Vaasassa Raastuvankadulla, sen pihan, talon, ihmiset. Muistan monia tapahtumia ja osaan elää ne uudestaan mielikuvituksessani. Muisti ei tietenkään ole sama kuin mielikuvitus. Muistan, että kotonani oli iso keittiö ja sitten kuvittelen kuinka se oli kalustettu. Tässä on kaksi eri mielentilaa yhdessä. Osaan kuvitella, että äitini oli kauhistunut kuolleen rotan pahasta hajusta kodin lattian alla. Hän kertoi siitä minulle myöhemmin, joten en voi suoraan muistaa hänen kauhistustaan. Osaan vain kuvitella. Ymmärrän hänen halunsa muuttaa pois – olisin itsekin halunnut samaa hänen tilanteessaan.

Esimerkissä äitini kokemasta inhosta näkyy hyvin tyypillinen kuvittelukyvyn piirre, tai oikeastaan ihmisen huomattava henkinen kyvykkyys. Osaamme kuvitella, mitä toinen kuvittelee. Jo lapset osaavat tämän. Minä kuvittelen, mitä äitini kuvitteli olevan lattian alla. Minä kuvittelen, että hän kuvitteli siellä olevan rottia, joita puutalokaupungissa todella riitti riesaksi asti. Oliko lattian alla kuollut rotta, sitä kukaan ei tiedä. Vanhoilla taloilla oli oma hajunsa, senkin muistan ja osaan kuvitella. Tämä on ensimmäisen asteen kuvittelua. Toisen asteen kuvittelu on asettumista toisen ihmisen asemaan ja kokemista ikään kuin hänen puolestaan. Kyky on merkillinen, mutta joka tapauksessa sen rooli ihmisyhteisössä on merkittävä. Kun naapuri pelkää, minä osaan kuvitella, mitä hän kuvittelee ja pelkää. Uskon ja luotan siihen, että olen suurin piirtein oikeassa. En yleensä epäile tätä kykyäni, vaikka saatan myöntää erehtymisen mahdollisuuden. Ehkä äitini ei sittenkään kuvitellut lattian alle rottaa, kunhan sanoi vain – tämäkin on mahdollista.

Mielikuvitus toimii tavalla, johon ei pidä luottaa. Sanomme halveksivasti: Hän kuvittelee, kun tarkoitamme ihmisen erehtyvän ja olevan väärässä. En halua nyt käsitellä tätä halveksuvaa sävyä, koska mielikuvitus ei yleensä ole erehtymisen synonyymi. Joskus sattuu, että ihminen kokee tulleensa loukatuksi ja osoittaa sen. Toinen väittää kaiken olevan kuvittelua, joka taas tarkoittaa samaa kuin erehtyminen. Minä valitan tarjoilijan olleen tyly, mutta kaverini sanoo minun kuvittelevan. Tarjoilija oli vain kiireinen. Minä myönnän, että näin varmasti oli ja korjaan kantaani. Kiellän siis omat kuvitelmani ja mielikuvitukseni tuottamat uskomukset. Kansanomaisesti sanotaan, että mielikuvitukseni teki minulle tepposet. Esimerkeistä huomaamme, että mielikuvitusta on mahdollista arvioida ja sen tuloksia pystyy korjaamaan.

Mielikuvituksen saa kyllä kuriin, kun vain yrittää. Ihminen jonka mielikuvitus ei pysy ollenkaan kurissa on häiriintynyt, ja sanomme hänen olevan harhojen vallassa. Joillakin on vilkas mielikuvitus, joka tarkoittaa, että erilaiset tilanteet helposti tuottavat runsaita ja voimakkaita mielikuvia ja uskomuksia. Tämä saattaa olla siunaus tai kirous, riippuen mielikuvien luonteesta. Ne voivat olla ahdistavia tai riemastuttavia. Kun olen jälleen Raastuvankadun 16 pihalla, mielikuvani ovat riemastuttavia. Jossakin muualla ne saattavat olla masentavia, ahdistavia tai pelottavia. Luova ihminen osaa myös leikkiä mielikuvillaan. Hän tuottaa niitä myös tahdonalaisesti, muuntelee niitä ja kokeilee erilaisia mahdollisuuksia. Hän elää hetken mielikuvituksessaan ja luo uusia pieniä maailmoja itselleen. Sitten hän lopettaa ja siirtyy takaisin järkevään arkeen, sen edellyttämiin havaintoihin ja uskomuksiin.

Mielikuvitus ei ole kokonaan vapaan tahdon ja tahdonvallan alainen kyky. Sillä on omat rajoituksensa. Annan esimerkin. Luennoin joskus kauan sitten, Porvoossa MBA-koulutuksessa liike-elämän etiikkaa kunnianhimoisille, nouseville liike-elämän tähdille. Yritin huonolla menestyksellä keksiä kiinnostavia esimerkkejä. Puhuin reilusta pelistä ja oikeudenmukaisuuden hyveestä, ja pyysin kuvittelemaan johtajan, joka piiskaa alaisistaan kaikki tehot, vaikka pelaa itse golfia työaikana. Vastaus oli jäätävä: sellaista ei tapahdu. Pyysin vielä kerran kuulijoita mukaan tähän tilanteeseen, mutta vastaus oli ehdoton. Mitään sellaista ei voi tapahtua. Minä tietysti luovutin ja otin uuden esimerkin, mutta se luentokerta oli menetetty. Olin ylittänyt säädyllisen mielikuvituksen rajan, jota en saanut anteeksi. On asioita, joita ei pysty kuvittelemaan ja joita ei pidä kuvitella.

Mielikuvitus vastustaa kuvittelijan tahdosta riippumatta joitakin sisältöjä. Tämä tapahtuu kahdella eri tavalla. On asioita, jotka osaisimme kuvitella, mutta emme halua tai pysty kuvittelemaan. Sitten on asioita, jotka kuvittelemme, mutta jotka silti kohtaavat vastustusta mielessämme. Lisäksi on sisältöjä, jotka haluaisimme torjua, mutta emme pysty siihen – mielikuvitus piinaa meitä. Onnettomuudesta pelastuneet palaavat pakonomaisesti tuskalliseen tilanteeseen ja kärsivät. Psykologit puhuvat flash backistä. Tiedän hyvin mitä se on: tuskaista.

Minulla on muistoja, joihin en tahdo palata mielikuvituksessani. Kirjoittaessani tätä olisin halunnut kertoa niistä, mutta totean kyvyttömyyteni, niin voimakas on torjunta. Muistan tapahtuman, mutta en halua muistella eli palauttaa sen yksityiskohtia mieleeni mielikuvituksen voimin. Muistan tapahtuman ja sanon, että tapahtui niin. Seuraavaksi pitäisi palauttaa tuo tapahtuma elämään yksityiskohtia myöten, mutta tätä mielikuvitus ei enää salli. Olen varma, että jokaisella ihmisellä on tällaisia muistoja, ellei torjunta pyyhi tilanteita kokonaan pois muistista. Kaunokirjallisuuden lukija tietää tämän. Jos lukijan mielenlaatu on kovin siveä, jopa Lady Chatterleyn rakastajan (1928) seksikohtaukset ovat liikaa ja pakottavat panemaan kirjan sivuun. Heränneet mielikuvat ovat liian ahdistavia, vaikka toisaalta niin kauniita. Väkivalta, sepitteinenkin, pakottaa harppaamaan kappaleen yli, muuten mielikuvitus tekee tepposet lukijalle. Ei ole hyvä kuvitella mitä vain. Mielikuvituksen voima on joskus sietämätön.

Toinen vaihtoehto on haluttomuus seurata esitetyn kertomuksen logiikkaa omassa mielikuvituksessaan. Kun katson Hollywood-elokuvaa, minulla on usein vaikeuksia seurata juonen logiikkaa hyväksyvällä tavalla, koska juoni on niin konventioihin sidottua ja kliseistä. Kertomus ei mitenkään vastaa omaa käsitystäni juonen oikeasta ja tyydyttävästä kulusta. Annan esimerkin. Irwin Shawn merkittävässä sotaromaanissa Nuoret leijonat (1948) kuvataan kolmea sotilasta, joista kaksi on amerikkalaista, Michael Whitacre ja Noah Ackerman – jälkimmäinen on juutalainen. Saksalainen Christian Diestl on kersantti, joka kirjan lopussa tappaa Ackermanin ja sitten Whitacre surmaa saksalaisen. Tämä on vertauskuva koko toisen maailmansodan kulusta, saksalaisten toimeenpanemista juutalaisvainoista ja amerikkalaisten roolista juutalaisten apuna – siten kuin amerikkalaiset itse asian haluavat kuvitella. Romaani siis kuvittaa amerikkalaista mielikuvitusta, ei itse sotaa. Shawn kirjallinen ratkaisu on ennustettava, kömpelö ja keinotekoinen, mutta lukijat olivat halukkaita menemään mukaan tarinaan ja kirja oli menestys. Itselläni oli lieviä vaikeuksia hyväksyä Shawn mielikuvituksen logiikka, mutta onnistuin lopuksi hyväksymään sen.

Kirjasta tehtiin elokuva vuonna 1958, pääosissa Marlon Brando, Dean Martin ja Montgomery Clift, siis todella upea kaarti. Kirjan historiallisesti perusteltu ja sinänsä looginen ja traaginen loppu muutettiin Hollywoodin konventioiden mukaiseksi onnelliseksi lopuksi. Ackermania esittävä Clift juoksee kotiovella odottavan kauniin vaimonsa lämpimään syliin ja kaikki on taas hyvin. Ackerman ja Whitacre ovat yhdessä voittaneet Brandon esittämän saksalaisen. Tässä on historiallinen totuus käännetty päälaelleen ja traaginen logiikka korvattu siirappisella sentimentaalisuudella. Näin filmin kauan sitten ja muistan vieläkin miten mielikuvitukseni kapinoi tuollaista loppua vastaan. Kuinka amerikkalaiset voivat olla noin omahyväisiä, sitä kieltäydyin ymmärtämästä. Toinen tapa katsoa filmi on armeliaampi. Sympaattiset amerikkalaiset ovat parempia ihmisiä kuin natsit ja ansaitsevat kaikki tulla palkituksi lopussa.

Sepitteen tulkinta on aina avoin ja sen logiikka valinnanvaraista. Jos saksalainen Diestl olisi voittanut lopussa, erityisesti amerikkalaisten katsojien olisi ollut mahdotonta hyväksyä ratkaisua. Filmi olisi varmasti flopannut; ehkä se olisi sensuroitu ja kielletty. Kun ajattelen toista sotaromaania, Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta (1954), en ole koskaan ymmärtänyt Rokan roolia kirjan logiikassa, muuten kuin sellaiselta sentimentaaliselta kannalta, jota oma mielikuvitukseni ei halua seurata. Osaan kyllä kuvitella, millaisena lukijat kuvittelevat Rokan. Ilmeisesti sepitteeseen kohdistuu monenlaisia paineita ja vaatimuksia. Ei ole hyvä kuvitella mitä vain. Mielikuvitus ei ole vapaa vaan monin tavoin sidottu.

Totesin jo edellä, että kuvittelu on joskus erehtymisen synonyymi. Jos sanon, että olet kuvitellut tapahtuman, väitän sinun erehtyneen. Kuvittelu liittyy myös totena pitämiseen. Englanninkielinen tutkimus käyttää sanaa pretence, joka suomennetaan yleensä teeskentely. Suomennos ei tässä tapauksessa toimi. Otetaan esimerkki. Lapset leikkivät kotia, jolloin yksi on isä ja toinen on äiti. Yhtä lapsista pidetään isänä ja toista äitinä; silloin on ikään kuin totta, että perhe on koossa. Isä toimii ja käyttäytyy isän tavoin, äiti äidin tavoin. Roolit ovat lapsille oikeita ja tosia, eikä tähän liity mitään teeskentelyä. Tämän ilmiön kuvaamiseen on vaikea löytää sopivaa suomen kielen sanaa. Sanomme usein, että lapset leikkivät kotia, mutta tämä kuvaus ei oikein sovi lasten maailmaan. Itse olen usein esittänyt ja leikkinyt asiantuntijaa tilanteessa, jossa olen kokenut ja tiennytkin, etten sitä oikeasti ole. Olen toiminut huonossa uskossa (mauvaise foi). Ehkä tämä on ollut teeskentelyä, jonka tarkoituksena on ollut saada muut kuvittelemaan, että olen yleisprofessoriaalinen henkilö. Ongelmana on siis erottaa toisistaan teeskentely ja mielikuvituksen luoma totuus. Jälkimmäinen mahdollisuus on avoin myös aikuisille. Teeskentelyn ja leikkimisen ero on siinä, että leikittäessä rooleja kaikki tuntevat tilanteen ja ovat siinä mukana. Teeskentelyssä vain teeskentelijä itse tuntee tilanteen, joka siten on valheellinen.

Lapset ovat mielikuvituksen mestareita, kun taas vanhenevan ihmisen mielikuvitus laimenee ja jotenkin palaa loppuun. Loput ihmisistä ovat jossain sillä välillä. Lapsilla ei toisaalta ole kovin vahvoja ja vaihtelevia haluja. Vanhat eivät enää jaksa haluta niin kuin ennen. Siinä välissä ovat ihmiset, jotka jaksavat ja osaavat haluta kaikkea mahdollista ikuisesta taivas-osuudesta Koskenkorvaan asti. Ongelmana on kyky kuvitella mahdottomia. Lasten on vaikea kuvitella asioita, koska heillä ei ole tietoa eikä kokemusta niistä. On vaikea kuvitella poliittista kampanjaa ja sen vaatimuksia Sauli Niinistön kannalta, jos ei ole kokemusta ja tietoa yhteiskunnallisista suhteista ja elämästä. Lasten on vaikea kuvitella seksiä ja niin edelleen.

Mielikuvituksella on taipumus sekoittaa tosi ja kuviteltu toisiinsa. Ihminen kuvittelee kaikenlaista ja lipsahtaa pitämään kuvitelmaa totena. Tämä ilmiö on sukua edellä mainitulle mielikuvitusleikille, jossa tahallisesti ja tietoisesti pidetään kuvitelmia tosina. Lapselle kerrotaan, että oikeassa kupissa on leikisti teetä. Lapsi myöntää. Sitten aikuinen muka vahingossa kaataa kupin ja kysyy mitä kupissa nyt on. Lapsi sanoo, että kuppi on nyt tyhjä, vaikka on koko ajan tiennyt kupin olevan tyhjä. Lapsi leikkii varsin etevästi totuudella mielikuvitusmaailmassaan. Aikuiset eivät leiki, vaan he oikeasti sekoittavat mielikuvituksen ja totuuden. Rasistiset kuvitelmat ovat masentavan hyvä esimerkki. Suomalaiset ovat perinteisesti pitäneet romaneja varkaina yhteisen mielikuvan riistäydyttyä järjen valvonnasta ja siirryttyä kuvaamaan jokaista romaniheimon yksityistä jäsentä. Kun tällainen yhteinen kuvitelma on vahva ja pysyvä, sitä on vaikea saada hallintaan. Kun näkee tietynlaisen ihmisen, oudot mielikuvat nousevat mieleen ja valistuneenkin ihmisen on tietoisesti torjuttava nuo ajatukset. Torjunta on tärkeää, koska huonojen mielikuvien mukana seuraa pahoja haluja.

Ennakoidakseni tulevaa: Halun osatekijänä mielikuvituksen tehtävänä on muuntaa ajatus, kuten muistikuva, todelliseksi. Pystyn ajattelemaan kotiani ilman mielikuvitusta. Ajattelen entistä kotiani, mutta mielikuvituksessani kotini on edelleen olemassa. Mielikuvitus lisää ajatukseen sen kohteen olemassaolon. Ajattelen isoäitiäni ja mielikuvituksen voimalla teen hänestä taas todellisen – toisin sanoen olemassa olevan. Ajattelen olutta ja kuvittelen oluttuoppia kädessäni. Mielikuvitus tekee ajatuksesta kuin olemassa olevan ja väitteestä toden. Ajattelen olevani väärässä; sitten kuvittelen, että todella olen väärässä. Tämä tarkoittaa ajatellun väitteen pitämistä kuin totena. Pelkkä ajatus taas ei pysty sitoutumaan totuuteen. Tässä on mielikuvituksen voima halun ja haluamisen apuna: mielikuvitus todellistaa ajatuksemme ja sijoittaa ne uuteen maailmaan. Mielikuvitus luo meille uusia mahdollisia maailmoja. Koska halu alkaa mielikuvituksesta, halun ymmärtäminen edellyttää mielikuvituksen pohtimista.

Haaveet, valinnat ja halun kertomuksellisuus

Avioliitto on joskus halun helvetti. Luostariin mennään haluja pakoon. Mitä ihminen oikeastaan haluaa elämältään? Onko maailmani ja tulevaisuuteni sellainen kuin haluan? Kysymykset tulvivat mieleen vailla vastauksia, kun vain hetkeksi istahtaa ja antaa mielikuvituksen lentää. Millainen onkaan se maailma, jossa oikeasti haluaisin elää? Sen voi kuvitella. Ihminen on haluava olento, jolle halujen loppuminen on kuin kuolema. Jos haluista ei pääse eroon, niitä on paras yrittää ymmärtää.

Entinen USA:n laskuvarjojoukkojen sotilas Felix Baumgartner hyppäsi laskuvarjolla heliumpallon nostamasta gondolista kahdenkymmenenkahden mailin korkeudesta elokuussa 2012. Hänen laskettiin saavuttavan ja ylittävän äänen nopeuden viisi minuuttia kestävän vapaan pudotuksen aikana, kunnes laskuvarjo avautuu. Hän hyppäsi menestyksekkäästi ja säilyi hengissä. Budjetti oli yli kaksikymmentä miljoonaa dollaria ja sen nähtävästi maksoi joku energiajuomayhtiö. Näiden yhtiöiden mainosbudjetit ovat kunnossa. Kun Felixiltä kysyttiin, miksi hän hyppää, vastaus oli seuraava: Koko elämäni olen etsinyt ainutkertaisia haasteita, saavutuksia joihin kukaan muu ei ole kyennyt. Hän lisäsi: "Tämä on kiehtova osa ihmisluontoa, emme ole koskaan tyytyväisiä status quohon" Sitten hän heittäytyy sentimentaaliseksi: Haluan ehdottomasti astua gondolista tyhjyyteen. Jokainen metri jonka putoan, tuo minua lähemmäksi turvallisempaa ympäristöä. Tulen kotiin. (New York Times 9.10.12. Suom. TA)

Felix perustelee osallistumistaan projektiin viittaamalla itseilmaisun haluun. Hän sanoo hyppäävänsä, koska hän haluaa palata kotiin maankamaralle. Ensimmäinen perustelu on tuttu monelle saavutushakuiselle ihmiselle. Toinen taas on tyypillisesti symbolinen, joka sekin on tavallinen tapa ilmaista asioita. Monet toiminnan haluperustelut ovat korkeasti symbolisia ja siten mielikuvituksen varassa. Sotilas haluaa uhrautua isänmaan puolesta. Uskovainen ihminen haluaa isä jumalan tykö – nämä halut ja toiminnan perustelut ovat ymmärrettävissä vain symbolisesti.

Halu ei ole aina yksinkertainen mielentila. Käsittelen halua yksinkertaisena mielentilana tuonnempana, mutta nyt syvennymme haluun monimutkaisena rakenteena, jolla on sosiaalinen, psykologinen ja filosofinen puolensa. Halu on kuin polku, joka alkaa ajatuksesta ja mielikuvituksesta ottaen kertomuksen muodon. Mielikuvitus olettaa ajatuksen kohteen olemassaolon – juuri tässä on mielikuvituksen voima ja anti. Ajatuksesta muodostuu haave ja unelma, kun ajatukseen liitetään sen haluttavuus eli arvioidaan kohde hyväksi, arvokkaaksi, hienoksi, pyhäksi, kauniiksi tai todeksi. Seuraavaksi kohteen saavuttaminen kiteytyy toiveeksi. Havaitaan, että kohde ei ole mahdoton. Lopulta syntyy aikomus toimia, tehdä tai ehkä pidättäytyä kaikesta.

Halu kiinnittyy maailmaan valintojen avulla. Valinnat tulkitsevat halua ja niiden avulla on mahdollista kokeilla halun tyydyttämisen eri vaihtoehtoja. Halu vaatiikin usein kokeilua. Seuraa toimintaa, joka saattaa olla onnellisuushakuista tai ei, ja lopussa on kokemus halun kohteesta ja halun tyydyttämisestä. Mallissa on siis useita termejä ja prosessissa monta eri vaihetta. Tässä on esitelty täydellinen halu, jossa kaikki osatekijät ovat mukana. Halu esiintyy usein typistetyissä muodoissa.

Otetaan esimerkki. Ikaros on vanhan kreikkalaisen tarinan sankari, nuori hurjapää, joka haluaa lentää. Hänen mielensä askartelee lentämisen ajatuksessa ja hän kuvittelee todella lentävänsä. Tämä muodostaa haaveen: Olisi hienoa osata lentää. Kunpa osaisin lentää, niin nousisin vapaana korkealle. Haave muuttuu toivoksi, kun ajatuksen toteuttamisen mahdollisuus korostuu. Lentäminen ei ole mahdotonta. Minä, Ikaros, todella haluan lentää ja aion lentää (aikomus). Ikaros sitoutuu lentämisen haaveeseensa ja niihin valintoihin, joita lentäminen toteutuakseen vaatii. Miten lennetään? Ikaros valitsee menetelmän. Hän tarvitsee siivet. Aikomus on kiinnittää siivet mehiläisvahalla selkään ja lentää kuin lintu. Valitaan sopivat siivet ja kiinnitetään ne selkään. Tämä on valinta toimintana. Lähdetään lentoon ja lentämisessä koetaan kaikki ylöskohoamisen ja vapauden tunteet. Halu on tyydytetty ja lentäjä on onnellinen. Kuten tiedämme, Ikaros ei tyytynyt pelkästään lentämään. Hän halusi nousta yhä korkeammalle ja korkeammalle, kunnes lopulta auringon kuumuus sulatti vahan ja siivet irtosivat. Ikaros putosi ja kuoli. Halu on vaativa ja sen tyydyttyminen aina kyseenalaista.

Tarinat Felixistä ja Ikaroksesta – Felix on moderni Ikaros – sisältävät kuvauksen halusta prosessina, joka tähtää halun tyydyttämiseen. Halu ei ole välttämättä tällainen kokonainen eli täydellinen kuvaus, koska monessa tapauksessa kuvaus on supistettu ja yksinkertaistettu. Palaan tähän, koska täydellinen halun kuvaus on tärkeä. Halu on kertomus, jonka haluaja kertoo itselleen siitä, miksi ja miten haluaa ja mitä tästä kaikesta seuraa. Kyseessä on kertomus, toisin sanoen narratiivi ja sepite, jota ilman ihminen ei pysty muodostamaan kokonaisia ja täydellisiä haluja. Kertomus on aina enemmän tai vähemmän luova, moniselitteinen, epämääräinen ja symbolinen. Sen oikea koti on kirjallisuus ja uskonto, jossa halumme saavat symbolisen muodon ilman epätotuuden, outouden tai mahdottomuuden sävyä. Kaiken takana on kuitenkin ihmisen kahleeton mielikuvitus. Täydellinen halutarina on houkuttava, monimutkainen ja symbolinen. Se kuvaa haluavalle ihmiselle uuden ja houkuttavan mahdollisen maailman.

Ei riitä, että puhutaan yksikön ensimmäisen persoonan kertomuksista — minun kertomuksistani itselleni. On puhuttava myös monikon kolmannen persoonan kertomuksista – kuinka he puhuvat minun haluistani. Edellä kerroin, miten Felix ilmaisee oman halukertomuksensa muille ihmisille, yleisölleen. He taas kertovat tämän tarinan omalla tavallaan. Se tarina saattaa olla, ja usein onkin, aivan erilainen kuin haluajan itsensä kertoma tarina. Felix puhuu itseilmaisusta ja kotiin paluusta. Yleisö ehkä selittää Felixin teot viittaamalla alemmuuden kompensaatioon, narsismiin ja kuolemanviettiin, riippuen puhujan teoreettisesta taustasta. Jos teoreettista taustaa ei ole, joku sanoo, että Felix haluaa tulla kuuluisaksi ja rikastua hinnalla millä hyvänsä. Hän on huomionkipeä, ja tämä selittää hänen halunsa. Felix itse tuskin kertoo itselleen tarinaa huomionkipeästä lapsesta, joka aina haaveilee mahdottomia. Näin tarinat taistelevat keskenään, eikä mikään niistä ole itsestään selvästi oikea ja pätevä. Selityksiä on useita, eikä edes haluajan oma näkökulma ole välttämättä se oikea. Ehkä hän pettää itseään? Ehkä hän on väärän tietoisuuden vallassa? Ehkä hän ei tiedä mitä tekee? Yleisön tarinat saattavat tietysti olla mitä tahansa, ilkeämielistä panettelua ja tieteellistä pohdintaa – tai jotain siltä väliltä. Tekojen selittäminen ja ymmärtäminen on tulkinnallisesti avoin ongelma.

Katsotaan seuraavaksi haluprosessin yksityiskohtia. Ihminen kuvittelee paljon ja usein. Monet elävät mielikuvitusmaailmassa lasten tavoin erottamatta totuutta ja sepitettä toisistaan. Halun teorian kannalta tämä ei ole mielenkiintoista. Ajattelu on ajattelua, ei muuta. Kun ajatus muuttuu kuvitelmaksi ja haaveeksi, ajatus kohdistuu johonkin haluttavaan ja saa tyypillisen halun muodon. Ikaros haaveilee lentämisestä, jolloin hänen mielikuvituksensa tuottama ajatus lentämisestä alkaa kiinnittyä lentämisen tekona ja saavutuksena. Aina tämä vaihe ei jatku. Haaveilen vihamieheni tuhoamisesta. Olisin iloinen ja onnellinen tuhottuani hänet, mutta en ryhdy mihinkään toimiin haaveeni perusteella. Tajuan, ettei minulle ole hyvää perustetta toimia. Tuhoaminen on joka tapauksessa väärin. Haaveilen lottovoitosta, mutta en silti lottoa. Selitän itselleni, että voiton todennäköisyys on olemattoman pieni – joka on totta –, enkä siksi ryhdy toimeen. Haave on kuitenkin olemassa. Haaveilen ajavani autoa Saksan moottoriteillä niin kovaa kuin suinkin, ja silti istun tässä ja kirjoitan kirjaa. Haaveet, toiveet ja unelmat ovat halun kannalta tärkeitä, koska ne kertomuksina kiinnittyvät houkuttelevaan kohteeseen ja päämäärään. On eri asia ajatella lentämistä kuin toivoa lentävänsä. Ajatus ei motivoi. Toive motivoi, vaikka sitten kuinka heikosti. Toiveessa piilee halu.

Haave ja toivo muuttuvat aikomukseksi, jolloin toive kiinnittyy kohteeseensa siihen sitoutuen. Ikaros toivoo lentävänsä ja sitoutuu lentämisen