Faust 1

By Johann Wolfgang von Goethe and Valter Juva

Jumala lyö vetoa paholaisen apulaisen Mefistoleen kanssa siitä, saako tämä houkuteltua tohtori Faustin pahuuden tielle. Kyllästyneenä tietonsa rajallisuuteen Faust myy sielunsa paholaiselle ja saa nuoruutensa takaisin. Hän löytää jälleen elämänhalunsa ja rakkauden viattomaan Margaretaan, mutta kohtalokkain seurauksin.Tämä on Johann Wolfgang van Goethen Faust-murhenäytelmän ensimmäinen osa. Goethen runoelma perustuu tuntemattoman saksalaisen kirjailijan teokseen vuodelta 1587, ja sitä pidetään yhtenä saksalaisen kirjallisuuden merkittävimpänä teoksena. Faustissa yhdistyvät muun muassa romantiikka ja klassismi, ja siitä on tehty lukuisia oopperoita, näytelmiä ja elokuvia.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 10, 2021
• ISBN: 9788726797237

Book preview

Alkunäytös teatterissa.

JOHTAJA. RUNOILIJA. PILAPUHUJA.

johtaja .

Te kaksi vanhaa auttajaa,

nyt turvaan teihin ainoastaan!

Kun tietäis, miten Saksanmaa

nää näytäntömme ottaa vastaan?

Yleisön suosio on seuran hyöty,

ja soisin ilahduttaa nuo,

jotk’ elää sekä muiden elää suo.

On lautavajamme jo kokoon lyöty,

ja juhlamielin kansaa lappaa luo.

Jo rahvas istuu, katsoo kohti lavaa

ja toivoo jotain suurta ihailtavaa.

Mä tiedän, mikä kansaa huvittaa,

mut hämilläni näin en ollut koskaan:

he kyllä usein tyytyy turhaan roskaan,

mut nyt niin paljon kirjojakin saa.

Siis kuinka keksiä nyt uutta vois,

mi arvokasta sekä hauskaa ois?

On riemuks, totta maar, kun hartain haluin

luo suojuksemme kansa tulvehtii

ja virta temmeltävä, myötään valuin,

kautt’ ahtaan armoportin tungeksii, —

kun päivän aikaan, neljän kuuluvilta

jo rahvas luukun luona rehkii innoin,

ja niinkuin nälänhätään leipää leipurilta,

käy saamaan liput henkensäkin hinnoin.

Näin kansaa kaikenmoista vallitsee

vain runoniekka; — nyt se tänään tee!

runoilija .

Pois joukot kirjavat! en kysy heitä;

jo moinen näky hengen karkottaa!

Sä silmiltäni ihmistulva peitä,

mi meidät kerran kurimukseen saa.

Mun käydä suo vain rauhan taivas-teitä,

miss’ ikiriemut puhtaat versoaa,

miss’ ystävyys ja lempi onnen luovat

ja sydämessä suojan sille suovat.

Mi sielun syvyydestä puhkes silloin,

mit’ ujostellen kuiski huules sun,

mi milloin luontui, sattui harhaan milloin,

se syöstään hurjan hetken nieluhun.

Sit’ usein vuodet vaalit, aamuin, illoin,

siks kuin sait sille täyden muovailun.

Mi koreuttaan kiiltää, hetken häilyy,

miss’ arvo on, se jälkimailmaan säilyy.

pilapuhuja .

Pois kaikki jälkimailman jutut viskaan!

Ken iloks nykymailman kujeiliskaan,

jos pakinaanne yhtyisin?

Ei, hauskaa aika vaatii, — syystä kyllä!

Jos ihastutan ilveilyllä,

niin jotain kai on siinäkin.

Kun oikein liehuu velikullan viiri,

niin kansan oikuista hän huolii viis,

ja jos on laaja hällä piiri,

vain varmempi on menestyskin siis!

Uljaasti toimeen vain! ja soikoon vuoroin

miel’kuvituksen mukaan, kaikin kuoroin,

äly ja järki, intohimo, tunne, —

mut pistäkää myös hullutusta lauluhunne!

johtaja .

Mut’ ennen muuta pankaa paino toimintaan!

Näytelmän annan: tullaan katsomaan!

Kun silmäin eessä kiitää saavat kuvat,

niin että kaikki katsoo ammosuin,

jää teille voitoks aiheet laajentuvat,

olette itse miesi suosituin.

Vain joukolla voi joukot haltioida;

jokainen löytää jotain mieleistään.

Kun paljon tarjotaan, on varaa valikoida,

ja kukin lähtee kotiin hyvillään.

Kun luotte kappaleen, se kappaleittain luokaa!

Saa siitä kaikki mieliruokaa:

ladelkaa esiin, mikä päähän pälkähtää!

Mut koitteeks, suotta jotain ehjää tuokaa: —

se hajanaiseks sentään yleisölle jää!

runoilija .

Jos vaatii moista, halpaa käsityötä ken,

hän loukkaa tosi-taiteen arvokkuutta!

Mut teille hutiloiminen

lie perusohje, eikä liekään uutta.

johtaja .

Tuo nuhtelu ei minuun pystykään;

kun ryhdyt mihin tehtävään,

valitse asees, millä raadat:

»Vesakon kassaralla kaadat!»

Siis keille teidän tulis kirjoittaa? —

Ken ikävissään tänne saa,

ken kylläisenä atrialtaan ehti,

ja ken taas päässään sitä joutavaa,

jot’ äsken tarjos viikkolehti,

tai tullaan juosten, että kengät kalkkaa.

Saa herrat ilman aikojaan kuin naamiaisiin,

helyissään naiset, jotta heitä katseltaisiin;

myös hekin näyttelee, — vaikk’ ilman palkkaa.

Mit’ yläilmoissanne unelmoitte?

Miks iloon teidät täysi huone saa?

Lähemmin tarkastaa jos koitte,

yleisö kylmää on tai karkeaa.

Ken näytännöstä lähtee kortinlyöntihin,

ken yönsä viettämään käy hurjain naisten pariin.

Sa moisten vuoksi, hupsu, viitsitkin

yrittää nousta ylhiin runottariin!

Vain uutta, yhä uutta heille anna,

voit sillä tarkoitukses saavuttaa.

Koe katselijat pyörälle vain panna,

heit’ tyydyttää on vaikeaa — —

No, mikä teiss’ on? Tuska vaiko innostus?

runoilija .

Orjakses etsi joku hutilus!

Vai runoniekan tulis kurjuuttansa

jalkoihis heittää pyhät lahjat nuo,

henkensä vapaus, ihmisoikeus!

Miks sydämet hän kaikki hehkuun luo?

Miks saa hän voimat raa’at valtahansa?

Hän tuntee sopusoinnun, joka rinnass’ soi

ja yhtyy sävelmään, min ilmainpiirit loi.

Kas, luonto kehrää ikilangan kerää,

tylysti mittain määrät arvioi;

olennot kaikki epäsointuun herää

ja sekasorroin vaikeroi:

Ken ryhmittää nuo aina samat sarjat

ja innostaa ne sulo liikkeisiin?

Ken näyttää yhteishengen templin harjat,

miss’ yhtyy kaikki riemusäveliin?

Ken myrskyn käskee rinnan myrskyyn soida

ja iltaruskon sielus seijastaa?

Ken kevätruusut tietää valikoida

ja armaan tielle sirottaa?

Ken lehvät, jotka kainoin väikkein hohtaa,

tuo seppeleiksi mainemiesten otsahan?

Ken avaa Olympon ja jumaliin ne johtaa?

Ken? Ihmisnero, ilmi tuoma laulajan.

pilapuhuja .

Siis esiin nero! Luokaa lointa

ja hoitakaakin runotointa,

kuin lemmenseikkailua hoidetaan!

Sattuupa kohtaus: — ihastut, jäät seisomaan,

pian paulat kumpaisetkin kiehtää;

nyt onni kasvaa, vaara viehtää,

ja riemu tuskaa tuo: »oi, kaipaan omaani!»

ja ennenkuin sen tietää, syntyy romaani.

Noin laitettavan soisin näytelmää!

Te täyteen ihmiseloon heittäykää!

Kaikk’ elää sitä, — harvat tuntee sen,

mut aina on se yhtä mielenkiintoinen.

Saat kirjokuviin valaistuksen niukan,

lumeita paljon, totta hiukan.

Niin tarjoks tuodaan juomaa purskuvaa,

mi virvoittaa ja kaikki innostaa.

Saa nuorisomme kaunein kukka tänne:

he katsoo näytelmää kuin ilmestystä,

ja kaihoon hentoin mielten säkeissänne

on elvykettä sekä lievennystä.

Nyt tuolla, täällä tunteet kuohahtaa,

ja kukin sisimpänsä nähdä saa.

Viel’ itkeä ja nauraa osataan,

ja kuvitelmain lennokkuutta ihaillaan;

ken valmis on, lie kyllä kylmänläntä,

ken kehittyy, voit aina ihastuttaa häntä.

runoilija .

Niin takaisin tuo mulle aika,

kun itse jouduin kehkeymään,

kun tulvi lauluni kuin taika

ja hyrskyin uhkui hetteistään,

kun utuiselta mailma näytti,

ja piili ummuiss’ ihmehet,

kun taitoin ruusut tuhannet,

ja tuoksut joka laakson täytti!

Mun, köyhän, — rikkaus oli mun:

totuuden into, halu haaveilun!

Suo mulle taas tuo rientoin huuma,

tuo onnen tuska armahin,

vihani voima, lempi kuuma,

suo mulle nuoruus takaisin!

pilapuhuja .

Nuoruutes, veikko, kyllä tarvinnet,

kun sota saapuu verileikein,

kun kaulaas armaat impyet

ne lentää väkivalloin veikein,

kun kaukaa päässä kilpaties

jo silmiis voittoseppel väikkyy,

kun jälkeen hurjain karkeloiden, mies,

yön vietät, missä viinit läikkyy.

Mut kieliin tutun soittimen

jos mieli käydä sulon-rohkeasti

ja hupaisesti harhaillen,

päämäärään päästä tietoisasti,

niin, vanhat herrat, teitä tarvitaan!

Tää juuri arvoon teidät johtaa!

Ei vanhuus lapselliseks saatakaan,

kas, tosi-lapsina se meidät kohtaa.

johtaja .

Jo sanatulva varmaan riittää,

jos tointakin jo nähdä vois!

Sirosti toinen toistaan kiittää,

kun tehtävääkin tässä ois.

Tunnelmat turhiks näätte pian:

ne karkaa kuhnuria pakoon.

Ken pyrkii arvoon runoilijan,

hän runotarta komentakoon.

Nyt toiveistani saitte tiedot,

ei kelpaa meille juomat miedot,

siis väki-taarin panoon ryhtykää!

Min huomiseksi heität, tekemättä jää,

ei päivääkään saa päästää hukkaan:

Rivakka päätös, syntyissään,

käy kohta tilaisuuden tukkaan;

se puuhasta ei peruudukaan,

ja työ nyt sujuu itsestään.

Kas, Saksan näyttämöllä meillä

täys esittämis-vapaus on;

siks olkoon käyttövalta teillä

kulissein ynnä koneiston.

Näytelkää kuita, auringoita,

ja saakaa tähdet joukkohon;

myös vettä, tulta, kallioita

ja eläimiä meillä on.

Niin tähän ahtahaseen lautavajaan

otamme kaiken luomakunnan majaan

ja varoin käymme joutuisasti

taivaasta halki mailman hornaan asti.

Alkunäytös taivaassa.

HERRA. TAIVAALLISET SOTAJOUKOT.

Myöhemmin Mefistofeles.

Kolme pääenkeliä astuu esiin.

rafael .

Viel’ aurinkos se yhtyy, soiden

säveliin siskomailmojen,

käy määrätietään pauhinoiden,

kuin ennen halki taivasten.

On salass’ ihmeen syyt ja juuret,

mi enkelit saa intohon;

sun työsi mahtavat ja suuret,

kuin luomis-päiväst’ alkain, on.

gabriel .

Ja vinhemmin kuin aatos vaihtuu,

vihanta maa käy kierien;

se vuoroin synkkään yöhön kaihtuu,

saa hohteen paratiisisen.

Pohjalta vuorten vetten vyötä

luo vuokset, luoteet läikkeeseen;

maa vuoret, meret tempaa myötä

vain piiritanhuun iäiseen.

mikael .

Ja kilvan kiitäin pauhaa myrskyt

yli maan ja veen ja veen ja maan,

ja pitkin jonoin hurjat hyrskyt

päin rantaa hyökkää raivoissaan.

Salamat säihkyy, turmaa tuottain,

ja ukkos-iskuin jyry soi!

Lähettis, Herra, sinuun luottain,

sun rauhan-päivääs ihannoi.

kaikki kolme .

On salass’ ihmeen syyt ja juuret,

sa enkelit saat intohon;

työs kaikki mahtavat ja suuret,

kuin luomispäiväst’ alkain, on.

mefistofeles .

Kun pakinoille, Herra, jälleen jäit,