Hairauksia

By William Shakespeare

"Hairauksia" – William Shakespeare (käännös Paavo Emil Cajander). Julkaisija - Good Press. Good Press on moneen tyylilajiin keskittynyt laajamittainen julkaisija. Pyrimme julkaisemaan klassikoita ja kaunokirjallisuutta sekä vielä löytämättömiä timantteja. Tuotamme kirjat jotka palavat halusta tulla luetuksi. Good Press painokset ovat tarkasti editoitu ja formatoitu vastaamaan nykyajan lukijan tarpeita ottaen huomioon kaikki e-lukijat ja laitteet. Tavoitteemme on luoda lukijaystävällisiä e-kirjoja, saatavilla laadukkaassa digitaalisessa muodossa.

• Language: Suomi
• Publisher: Good Press
• Release date: Jul 29, 2021
• ISBN: 4064066344887

William Shakespeare

William Shakespeare is the world's greatest ever playwright. Born in 1564, he split his time between Stratford-upon-Avon and London, where he worked as a playwright, poet and actor. In 1582 he married Anne Hathaway. Shakespeare died in 1616 at the age of fifty-two, leaving three children—Susanna, Hamnet and Judith. The rest is silence.

Book preview

William Shakespeare

Hairauksia

Julkaisija – Good Press, 2022

[e-mail]

EAN 4064066344887

Sisällysluettelo

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Toinen kohtaus.

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Toinen kohtaus.

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Toinen kohtaus.

NELJÄS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Toinen kohtaus.

Kolmas kohtaus.

Neljäs kohtaus.

VIIDES NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Sisällysluettelo

Ensimmäinen kohtaus.

Sisällysluettelo

Sali herttuan hovilinnassa.

(Herttua, Aegeon, vanginvartija, oikeudenpalvelijoita

ja muita seuralaisia tulee.)

AEGEON.

Solinus, jatka, surma mulle säädä,

Ja kuolotuomiolla tuskat päätä.

HERTTUA.

Äl' intä, Syrakusan kauppias.

Sun hyväkses en loukkaa lakejamme.

Se riitaisuus ja vaino, jonka nosti

Taannoinen herttuanne herja teko

Mun maani kunnon kauppiaita kohtaan —

Joilt' ynsä laki otti lunnaiks veren,

Kun henkeään ei rahall' ostaa voineet —

Pois tuimast' ajaa katseestani säälin.

Näet, verivaino tuo kun alkoi meidän

Ja korskain kansalaistes välillä

Niin juhlallinen kansanpäätös lehtiin,

Niin Syrakusassa kuin meilläkin,

Kaikk' estää kauppa vihollisen maalla.

Ja vielä lisäksi: ephesolainen

Jos tulee Syrakusan markkinoille,

Tai taas jos syrakusalainen saapuu

Epheson satamaan, niin surman saa

Ja tavaransa menee herttualle,

Jos tuhatta ei markkaa suorita

Sakoiksi hän ja päänsä päästimeksi.

Sun varasi, jos kuinka arvataan,

Ei nouse ylemmäksi sataa markkaa;

Siis laki tuomitsee sun kuolemaan.

AEGEON.

Se lohduttaa: kun tuomioni saan,

Niin tuskat päättyy päivän laskemaan.

HERTTUA.

Lyhyeen kerro, Syrakusan mies,

Min tähden kotikaupunkisi jätit

Ja miksi tulit tänne Ephesoon.

AEGEON.

Ei vaikeampaa tehtävätä lie

Kuin kertomattoman on tuskan kerto.

Mut, jotta mailma tietäis, että surmaan

Mun luonnonkäsky vei eik' inha rikos,

Niin kerron minkä sallii suruni.

Ma Syrakusass' olen syntynyt;

Nain vaimon, jok' ois onnen mulle tuonut

Ja minä hälle, jos ois onni suonut.

Iloa oli elo; varat karttui

Etuisain matkain kautta Epidamnoon,

Joit' usein tein. Mut toimijani kuoli,

Ja pelko, ettei kauppa menis lamaan,

Mun riisti hellän vaimon sylistä.

Kuus' kuukautt oltiin erin; silloin hän —

Vaikk uupumallaan mielitaakkans' alla,

Tuon rangaistuksen, jok' on vaimon osa —

Jo ryhtyi toimiin mua seuratakseen

Ja pian terveenä mun saavutti.

Et aikaakaan, niin onnellinen äiti

Hänestä tuli kahden sievän pojan,

Jotk', ihmeeks, niin ol' yhdennäköiset,

Ett' erottaa vain nimestään ne saattoi.

Samassa talossa ja samaan aikaan

Kaks poikaa kansan-vaimo synnytti

Niinikään kaksoiset ja yhdenmoiset.

Kun perin köyhät oli vanhemmat,

Ne pojilleni palvelijoiks ostin.

Pojista moisist' ylen ylväänä

Hopitti vaimo usein kotimatkaan;

Väkisin suostuinkin. Ah liian varhain

Tulimme laivaan! Tuskin peninkulman

Olimme Epidamnost' ehtineet,

Kun tuulta aina totteleva syvyys

Jo antoi turmiokkaan tuhon merkin.

Ei enää ollut suurta toivoa.

Hämärä valonhäive taivaalta

Vain teki tuskaiselle tunnollemme

Pikaisen surman kahta varmemmaksi.

Sit' iloll' oisin itse syleillyt,

Mut vaimoni kun lakkaamatta itki —

Hän itki ennalta, kun näki vaaran —

Ja poika-kullat saineest' uikuttivat —

Tavasta vain ja vaaraa tuntematta —

Mun täytyi meille saada viivykettä,

Ja tämän sain, — ei muuta neuvoa:

Veneeseen merimiehet pakons' otti

Ja meille laiva jäi, jo hukkumallaan.

Emonen, enin arka kuopuksestaan,

Sitaisi tämän pieneen hätämastoon —

Jok' aina myrskyn vuoks on varana —

Ja toisistakin kaksoisista toisen.

Minä toisist' yhtä hyvää pidin huolta.

Näin tehtiin lasten. Vaimoni ja minä,

Kummankin silmä missä silmäterä,

Molempiin maston päihin sitouduimme,

Ja ajelimme heti virran mukaan

Päin Korinthoa, niinkuin luulimme.

Mut vihdoin silmäns' aurinko loi maahan,

Hajoittain usman, joka meidät peitti.

Ja ikävöidyn valon voimasta

Tyventyi meri, ja me havaitsimme