Luonnollinen kuolema: Kalman kaunis murhasarja

By Alexandre Carlos

Huikea kuvaus 1800 luvun Ranskassa tepahtuneesta murhasarjasta, johon liittyy eroottista rakkautta, kohtalon leikkiä, aaveita, kummituksia ja taikaa.
Toisessa osiossa on uusia, ennen julkaisemattomia satuja aikuisille

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Nov 27, 2015
• ISBN: 9789523187870

Alexandre Carlos

Alexandre Carlo salanimen taakse kätkeytyy yksi Ranskan rakastetuimmista novellisteista.

Book preview

yksiö

Esipuhe

Olen hyvin hämmästynyt yleisestä kaksoismoraalista, tai oikeammin moraalikäsitysten päälaelleen menosta.

Luemme mielellämme kirjoja tai katsomme elokuvia joissa kerrotaan ja näytetään kamalia asioita, kuten varkauksia, petoksia, pahoipitelyä, jopa murhia.

Ne ovatkin ihmeen viihdyttäviä. Kaupallisesti hyvin myyviä tarinoita. Mutta jos kerrotaan tai näytetään joku kaunis eroottinen kohtaus, niin sitä kauhistellaan rumana pornona.

Kuitenkin sitäkin katsotaan salaa. Hellyys ja ihmisten välinen koskettelu on meille kaikille, niin miehille kuin naisillekin ensiarvoisen tärkeää henkisen tasapainomme säilyttäjä. Ilman sitä ei ihmiskuntaa olisi olemassakaan.

Tämän kieroutuneen moraali

käsityksen tähden julkaisen tämän kirjoitukseni salanimellä. Jos vaimoni saisi tietää minun kirjoittaneen näin kamalan kirjan, niin hän saisi varmasti suuren hepuli kohtauksen ja saisin kuulla ivallisia huomautuksia elämäni loppuun saakka.

Perintötila

Kohtalo on oikukas ja ennalta arvaamaton. Tosin sitä on pyritty kaikkina aikoina tulkitsemaan erilaisten horoskooppien, ennusmerkkien ja taikauskoisen hölynpölyn avulla. Kuitenkin järkevät ihmiset tietävät, ettei niistä ole mitään apua.

Kohtalo leikkii omia leikkejään, emmekä voi siihen mitenkään vaikuttaa. Jos kuitenkin niin luulemme, niin sekin on vain kohtalon oikku.

Emme ole vaimoni kanssa syntyperäisiä tässä kylässä.

Noin parikymmentä vuotta sitten kohtalo ohjasi minut ja vaimoni oikeaan aikaan ja paikkaan, jossa oli riitaisen perikunnan perintötila myytävänä.

Minä ainoana ostajaehdokkaana sain ostettua tilan mielestäni kohtuu hintaisena, ellei peräti halvalla itselleni. Hintahan on aina kovin suhteellinen käsite. Mikä toisen mielestä on haipa, voi jonkun toisen mielestä ollakin kallis.

Tila sijaitsee lähellä kaupunkia, lähellä Ranskan alppien vuorenrinteellä olevalla tasangolla. Keväisin vuorelta sulava lumi tulvii pellolle, tehden ne kulkukelvottomiksi.

Mutta kevättulvilla on myös hyvätkin puolensa, se tuo vuorelta kivennäisaineita ja ravinteita, joten pellot kasvavat hyvin, ilman lisä lannoitteita.

Kasvatamme niissä hyvää mallasohraa vuodesta toiseen. Siinä on suunnilleen kuusi hehtaaria mallasohralla, jonka saamme myytyä naapurikylässä toimivalle olutpanimolle.

Panimo kehuukin ohraamme maailman parhaaksi.

Kevätkylvöjen aikana naapurit tulevat kyntämään ja kylvämään ne ja syksyllä elonkorjuun aikana samat miehet tulevat korjaamaan sadon talteen ja vieläpä vievät sen panimolle, joten minun ei tarvitse itse tehdä juurikaan mitään.

Harrastelemme vaimoni kanssa pienen puutarhan ja kasvimaan hoitoa. Se on meille vain mukavaa ajankulua.

Tilalla on vanha, joskus tuhat hahdeksansataa luvun alussa tiilistä rakennettu talo (sekä pienempi varasto tai palvelusväelle sopiva rakennus.)

Talon sydämessä on suuri muurattu liesi-leivinuuni yhdistelmä. Leivinuuniin mahtuu metriset halot. Talvella se pitää koko talon miellyttävän lämpöisenä ja siinä on hyvä paistaa leivät ja pataruuat.

Lähes joka päivä muistan kiittää kohtaloa kun hän on suonut meille näin leppoisat ja hyvät oltavat. Miten elämä voisikaan olla sen paremmin.

Meillä on kolme aikuista lasta, mutta he ovat muuttaneet aikoja sitten kaupunkeihin. Kyllä he joskus käyvät meitä katsomassa, (jos muistavat tai jos on tullut yllättäen rahapula.) Vähän samanlainen tilanne on lähes kaikissa muissakin kylän talouksissa.

Vanhukset ovat yksin, eläen vaatimatonta yksinkertaista elämää.

Ainoa poikkeus on naapurimme jolla on vuoren etelärinteellä viinitila.

Se on ollut siinä monen sukupolven ajan.

Aloin kirjoittamaan kokemiani kauhuja. Tärkein tavoitteeni on saavuttaa kirjoituksen terapialla mielenrauha ja näin puhdistaa sieluni, jotta voin mennä luottavaisin mielin Luojamme luo, kun sen aika koittaa.

Kirjoittaessani suustani tulee jonkinlaista yninää ja hammasten kiristelyjen ääntä, mikä ärsyttää vaimoani valtavasti ja sanoo usein minulle;

- Älä ynise, vaikka en tise sellaista huomaa.

Muutenkin hän oli vahvasti sitä mieltä, että minun ei sopisi lainkaan kirjoittaa tätä. Olisi paljon parempi antaa menneiden olla, eikä niitä enään kaivella.

Vamoni tietää pääpiirteittään mitä tulisin kirjoittamaan, vaikka hän ei tiedäkään kaikkia yksityiskohtia joita en ole hänelle kertonut, elleivät ne suoranaisesti kosketta meitä.

Näin haluan suojella vaimoani turhilta järkytyksiltä. En myöskään ole kertonut niistä muutamista ihanista tapahtumista, koska pelkään niiden järkyttävän vieläkin enemmän vaimoani.

Vaimoani ärsyttää myös piipun polttoni, sanoen sen haisevan kammottavalta ja pilaavan koko talon käryillää. Mielestäni sellainen tuntuu kohtuuttomalta, koska mielestäni savu on mietoa ja miellyttävän aromikasta. Välttyäkseni mielestäni turhaa narinaa, olen alkanut poltella ulkona ja piharakennuksessa, johon olen myös kirjoitus tarpeeni tuonut ja siellä kirjoitan näitä muistelmiani. Ranskassa 1902.

Sen tarkempaa osoitetta en anna.

Linna

Paronin kivistä rakennettu linna viinitilalla, oli maakunnan muihin linnoihin verrattuna varsin pieni, vaikka siinäkin oli paljon huoneita. Iso juhlasali ja pienempi sali sekä monia oleskelu- ja makuuhuoneita ja kammioita. Sekä pieniä suojaisia parvekkeita.

Menneinä vuosikymmeninä, jopa satoina siellä oli asunut kolme, jopa neljäkin sukupolvea samanaikaisesti. Joten linna oli pursunut elämää, varsinkin kun heitä palveli suuri joukko palvelijoita ja piikoja. Oli sisäkköjä, kamarineitoja, hovimestari ja lakeija.

Linnassa vietettiin usein juhlia ja tanssiaisia, joissa viihtyivät myös muutkin maakunnan aateliset.

Vihdoin isovanhemmat kuolivat, jolloin myös henkilökuntaa vähennettiin. Kun Paronin isä, äiti ja vaimokin kuolivat, niin Paroni perheen nuorimpana jäi aivan yksin asumaan tähän kolkkoon, tyhjyyttä kaikuvaan linnaan. Henkilökohtaisiksi apulaisiksi jäi vain vanha keittäjä ja nuori sisäkkötyttö.

Keittiössä oli ollut maanmainio kokki. Kokin avuksi oli otettu nuori nainen keittäjäksi. Kokki oli opettanut keittäjää monipuolisesti ja jatkuvasti korostanut, että joka ruuanvamistuksen vaiheessa on aina maisteltava kaikkia, jotta suola, mausteet ja yrtit saadaan tasapainoon.

Eikä mikään jää raa´aksi tai ole ylikypsää.

Tämän vuosia kestäneen maistelun seuauksena keittäjästä oli tullut punakka pullukka ja jo vähän ikääntynyt vanhapiika.

Keittäjästäkin oli kehittynyt hyvä ruuan valmistaja hyvän kokin opastamana. Häntä ei kuitenkaan korotettu kokiksi.

Hänen avukseen oli aivan viimepäivinä palkattu nuori sisäkkö tyttö.

Viinikellari

Viinitilalla on myös tilava viinikellari. Se on vanhassa kaivoskäytävässä. Kaivos on joskus kaukaisessa menneisyydessä hylätty, koska sen kuiluihin oli tulvinut vettä niin paljon ettei sitä saatu hallintaa. Kaivos kuilut ja osa käytävistä on suljettu vahvoilla lankuilla, koska kuilut ovat vaarallisia.

Myöhemmin joskus 1800 luvun alussa vuoren seinämässä olevan kaivosaukon eteen on rakennettu suurista kiven lohkareista lisäosa osittain maan sisään. Päällä on jykevä holvikatto. Näin tässä uudessakin osassa oli lähes samat hyvät olosuhteet kuin syvemmälläkin kaivoskäytävillä.

Jossa on vuodenajoista riippumatta aina sama sopiva lämpötila ja kosteus. Syvemmällä kaivoskäytävillä säilytetään viiniä suurissa tammi tynnyreissä. Siellä on nuorta viiniä, mutta myös runsaasti eri vuosikertaviinejä, osa hyvinkin vanhoja.

"Uudessa