Elixir

By Anita Pistemaa

Sana Elixir on latinaa tarkoittaen mm. Viisasten kiveä. Ennen, kuin voi aloittaa kiven valmistuksen, on eduksi perehtyä alkemiaan, mennä asioiden juurille. On selvää, kuinka tämä Viisasten kivi olen minä itse. Asian juuret ovat lukuisissa hengen maailmoissa, fyysinen maailma mukaan lukien, niissä tapahtuvissa kokemuksissa, kvanttifysiikassa, lääketieteessä, digitaalisessa signaalinkäsittelyssä, matematiikassa ja psykologiassa, joitain mainitakseni.
On paikka, tila-avaruus, jota kutsun sanalla Nowhere, jonka näen ihmisolemuksen hyvin syvällisenä ja keskeisenä muotona, jossa on tarkoitus saada aikaan transformaatio, uudeksi luominen. Arjen kielikuva, vastine sanalle Nowhere on Utopia; paikka ”ei missään”. Sen sijaan, että se olisi saavuttamattomissa, kerron kuinka ”mahdoton” on saavutettavissa.
Kohtaan asian, jota kuvaan sanoilla Nemesis Omega – ”kaikki ovat väärässä”, vapaana suomennoksena Omegan perivihollinen. Omega olen minä ja Nemesis haaste, mahdollisuus. Tässä kohtaamisessa kutsun maan ja maan piirin todistajaksi aivan samoin kuin Buddha on tehnyt. Tämä siksi, koska kaikki tekoni maan piirissä – niin fyysiset kuin hengessä energiaolentona – on tulkittavissa ”maahan kirjoittamiseksi”.
Puhutaan käsitteellistämisen vaikeudesta, jonka näen mahdollisuutena laajentaa omaa olemustaan, tietoiseksi tulemista olevaisesta. Esimerkiksi maan luominen tyhjyydestä. Vain rajoittunut havainnoiva tietoisuus voi esittää mitään tuollaista.
Kerron kokemisen kautta, mitä ihminen on ja luonut olevaksi. Tämä on tietämisen hyväksymistä tietämättömyyden hyväksymisen sijaan, mutta myös oppimisen ja pois oppimisen hyväksymistä. Tuon esille sen, miten kaksi tiedettä kohtaavat luoden harmoniaa: hengentiede ja luonnontiede nimeltä fysiikka.
Jokainen valitsee totuutensa.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Oct 14, 2015
• ISBN: 9789523187184

Anita Pistemaa

Koulukseltani olen tietotekniikan insinööri. Sen pohjalla minulla on elektroniikka-alan koulutus. Edelleen kasvatustieteen perusopinnot koin tarpeellisena ja yleishyödyllisenä. On myös niin, että elämäni varrella olen käynyt lukuisia koulutuksia ja kursseja erilaisten tarpeiden vuoksi. Samoin useamman vuoden vapaaehtoistyö mielenterveyspuolella on tullut tutuksi. Tutuksi on tullut myös Rei-kin mielenkiintoinen maailma. Tuossapa noin lyhyesti jotain mainittuna.

Book preview

*

Kiitos

Kiitos kaikelle sille olevaisuudelle, jota olen havainnut, havaitsen ja jonka kanssa vuorovaikutan. Tämä kaikki on antanut minulle – kaikkeuden egosentriselle, yksilöivälle ilmaisulle ja Sanan muodolle – mahdollisuuden olla ja toteuttaa itseään.

Kiitos myös niille ihmisille, jotka ovat tukeneet minua vaikeissa elämän tilanteessa, kuten esimerkiksi sairaalassa ollessani. Kiitos myös heille, jotka ovat olleet kanssani jakamassa suuria ilon hedelmiä. Lisään tähän mielellään muutkin energiaolomuodot.

Olette antaneet ja minulle on annettu paljon. Tämä havaitsemisen riemu on aika ajoin ollut lähes ylitsevuotava malja.

Kiitos.

Lukijalle

Hyvä Lukija. Tässä kirjoituksessa on useita viittauksia aiempaan kirjasarjaani Itseäni Etsimässä. Siten on paljon asioita, jotka ovat kertausta. Tähän on syynsä. Edellinen kirjasarja, jossa kuvaan kokemuksiani, ovat saattaneet minut egosentrisesti ilmaistuna Mestariksi, mutta kuten kaikki Mestarit tietävät, heidän polkunsa on vasta alussa. Tätä voisi verrata peruskoulusta valmistumiseen. Vaikka valitsen sanan Mestari kuvaamaan itseäni, näen jokaisella olevan sisäisen Mestarin. Tarvitsee vain löytää ja vapauttaa se itsestään, tulla siitä tietoiseksi.

Tuon vuoksi näen tämän maailman kaikkinensa valtavana aarrearkkuna täynnä oppimisen välineitä. Vaikka ihmisille opetetaan lukuisia luokitteluperusteita, on hyvä punnita niitä aika ajoin, asettaa asioita kyseenalaiseksi, joka on niin oppimista kuin pois oppimista, oman tahdon mukaan. On hyvä nähdä, miten opeteltu ja opetettu luokittelu vaikuttaa myös tulevaan hahmontunnistukseen, jolla tarkoitan uuden asian kohtaamista ja sen tunnistamista. Näin hahmontunnistus on osaltaan havainnon sisällön määrittämistä.

Viittaukseni sanaan polku tarkoittaa sitä kokemuksellista tietä, jonka teen itselleni niistä mahdollisuuksista, joita havaitsen olevan valinnan jälkeen. Näin ollen on hyvä esittää kysymys, onko mitään ennaltamäärättyä, vai onko niin, että on valtava mahdollisuuksien pallomeri? Tuota voisin verrata Mestariksi tulemisen ja peruskoulun tieksi. Peruskoulu määritää rajat, joissa mennään. Sisällön kokeminen ja omaksuminen on yksilöllinen asia, mahdollisuuksien meri.

Tässäkin tekstissä on joitain kokemuksia, jotka ovat hyvin syväluotaavia, syvältä koskettavia. On selvää, kuinka muutun noiden syvällisten kokemusten jälkeen. Itse asiassa, kaikki kokemukset, laajemmin tarkasteltuna havainnot, muovaavat ihmistä ja hänen persoonallisuuttaan, ts. kokonaisenergiaolemusta. Näin havainto on kuin energia, joka on mahdollista tehdä itselleen tunnetuksi ja näkyväksi käsitteellistämisen prosessin kautta.

Koen tämän kirjoituksen kanssa myös hieman erilaisen tavan kirjoittaa. Vaikka kirja päättyy ehkä yllättäväänkin kokemukseen tämän valmiina olemisesta, koin sen hetkiset muistiinpanoni myös selvästi johdantona. Kyseisen johdannon jälkeisiä täydennyksiä ilmaisen kappaletunnuksilla I II, III, IV ja niin edelleen. Tämä siksi, koska kohtaan kyseisen asian selvästi alkuperäisen prosessiaikajanan (tapahtumien ketjumainen jatkumo, horisontaalinen muoto) jälkeen kyseisen osion kohdalla. Näin ollen tätä tekstiä on mahdollista lukea vähintään kahdella tavalla. Lukee järjestyksessä kaiken sivujärjestyksessä tai ensin järjestyksessä kaiken muun jättäen I, II, III jne. otsikolla varustetut kappaleet lukematta. Päästyään tekstin loppuun, aloittaa alusta lukien kyseisellä merkinnällä olevat kappaleet. Minulla on tunne, jonka mukaan tämän kirjoituksen luonne, ominaisuus antaa myöten tehdä näin, vaikka tämä onkin eräänlaisen prosessin, kahden toisiaan täydentävän ympyrän, osakokonaisuuden ja jatkumon kuvaus. Tietenkin, kuten aina, hyvä lukija, itse päätät, miten tätä luet.

*

Mielestäni termit kasvu ja laajentuminen ovat egon näkökulmia ja tulkittavissa helposti arvon mitaksi tai paremmuudeksi. Se, että meillä jokaisella on yksilölliset lähtökohdat ja tavoitteet, pyrkimykset elää täällä, on mielestäni kovasti jotain muuta kuin paremmuutta. Se on tapa täydentää toinen toistamme.

Näen hyvänä huomata ihmisen ja ihmisen teon välisen jaon. Ihmistä on hyvä osata ja kyetä rakastamaan, vaikka teot saattavat aikaajoin olla hyvinkin kyseenalaisia. Tässä mielessä ihminen ei ole hänen tekonsa, mutta on selkeää, kuinka ihminen on kuitenkin vastuussa teoistaan. Viittaan myös ihmisen omien tekojen suhdetta itseensä ja omien motiivien näkemistä.

Tässä kirjoituksessa on myös ns. rönsyjä, joita tosin karsin oikolukuvaiheessa hieman, jättäen joitakuita ikään kuin esimerkiksi siitä, kuinka ajatus saattaa lähteä vaeltamaan ajoittain hyvinkin helposti. Minusta rönsyt kuvaavat virikealttiutta ja ovat tarpeellisia monesta syystä. Eräs tällainen on neurobiologian kehittäminen. Siinä, missä toistaminen vahvistaa jo olemassa olevaa kytkentää, rönsy luo uusia. On oma valinta, kuinka pitkälle menee rönsyssä ja miten nivouttaa asian jo olemassa olevaan, vai luoko siitä itselleen tilapäisen saarekkeen. Sanotaan vaikka näin, yhtä hyvää rönsyä kohti on mahdollista olla lukuisia huonoja rönsyjä. Tietenkin tuo kuvaus on osaltaan tuubaa eli vähän höpöä, sillä joskus näennäisesti hyvinkin epäoleelliset ja minimaaliset asiat voivat johdattaa todellisen aarteen, suuren oivalluksen äärelle.

Mitä kaikkea tarvitsee havaita muuttuakseen Mestarista Viisasten kiveksi? Mitä Viisaus lopulta on? Käytän joissain tilanteissa verrantoa viisaasta ja älykkäästä: Älykäs ihminen selviytyy niistä tilanteista, johon Viisas on joutumatta.

On asioita, tapahtumia lukuisissa toisistaan poikkeavissa tasoissa, värähtelyissä, joita voi kutsua sanalla leijeri, kerros, vähän samaan tapaan kuin on grafiitin hilarakenne. Nämä samaan aikaan rinnakkaiset ja perättäiset tapahtumat, leijerit, muovaavat lähes reaaliajassa havaintomaailmaa ja yksilöllistä energiaolemustani. Tämän vuoksi hyvin monet asiat ovat riippuvaisia toisistaan, oikeastaan kaikki, yksilölliset rajat ja rakenteet huomioiden. On hyvä muistaa se, kuinka lukemattomat energiat, niiden muodot, ovat yhteydessä toisiinsa niiden perusolemuksensa – universaalisuutensa – vuoksi, joka on kuin paikkasuhteiden verkossa olevat toisiaan yhdistävät säikeet ja niiden solmupisteet. Vrt. aivojen rakenne ja lukuisat hermoverkot ihmisessä. Samoin elämä on paikkasuhteiden, suppeasti kokemuksellisten paikkasuhteiden verkosto, laajemmin ajateltuna olemusten, energioiden, muotojen paikkasuhteiden verkosto. Viittaan tuossa hämärtyvään käsitykseen ajan lineaarisuudesta, sillä aika on enemmänkin kyseisen paikan, havaintokontekstin yksi olemus, ikkuna, position eräs osamuoto.

Ilmaisen asian esimerkin valossa. Voin olla ja havaita tässä samassa paikassa ja hetkessä (eräänlainen kvanttipiste), jossa fyysinen kehoni kirjoittaa tätä tekstiä, yhtäaikaa tietoisesti jossain toisessa kontekstissä ja ajan hetkessä, suppeasti ajateltuna joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa, laajemmin ajateltuna missä universumin pisteessä tahansa. Tällaisesta ilmiöstä voisin käyttää nimitystä tietoisuuden säie tai sen tunneloituminen energiaminimitunnelin kautta toiseen havaintopisteeseen. Tiede käyttää termistä energiaminimitunneli sanaa madonreikä, ja tästä havaintokirjosta kvanttimekaniikan tunneloitumisesta sanaa kvanttisuperpositio. Ymmärrän madonreiän sangen maan läheisenä – ja osin virheellisenä – aineellisena asiana suhteessa energioihin, vaikka on todettu E= mc². Voisin jopa esittää hypoteesina jokaisen ihmisen solun olevan mahdollinen vastaanottaja, vuorovaikuttaja ja siten eräänlainen antenni ympärillämme oleville energioille. Se, miten organisoi tätä signaalipaljouden sinfoniaa omassa olemuksessa, kuvastuu ehkä tavassa kuvata ympäröivää maailmaa; näkeekö kaaosta ja kakofoniaa vai lukuisten rakenteiden järjestyksen ja synkronismin, noiden yhdistelmä mukaan luettuna.

Vaikka aluksi suunnittelin tästä kirjoituksesta faktan ja fiktion sekaista jännityskirjaa, palasin kuitenkin asioiden juurille siitä pienoisen vihjeen, sisäisen äänen saattelemana. Kysymys oli aika selkeä: Eikö riitä, että kerrot asiat niin kuin ne tapahtuvat, kuten olet tehnyt tähänkin saakka? Kerro siis oma totuutesi.. Niin. On totta, kuinka tämä maailma on suorastaan mielikuvituksellinen, kas kun täällä hyvin monet asiat ovat ihmisen mielikuvituksen tuotetta.

Käytän tekstissä lukuisia lähteitä, kuten kirjallisuutta, elokuvia mutta myös internettiä. Näen tämän olevan oleellinen prosessi ns. maahan tuomisessa – asian tuomisesta käytäntöön. On hyvä nähdä, mitä jostain asiasta on jo kirjoitettu.

Ehkä loppujen lopuksi on kyse muodon havaitsemisesta, sen käsitteellistämisestä eli omin sanoin kertomisesta ja tiedon hyväksymisestä, ymmärtämisestä sekä mahdollisesta soveltamisesta. Näin havainto on osoitus tietoisuudesta ja luo tietoisen mahdollisuuden olemassaolon tiedostamattoman sijaan On myös selkeää, mikä tämä viisasten kivi on. Se tulen olemaan minä itse.

Itse kirjoituksen tekemisestä vielä asia, jonka näen mainitsemisen arvoisena näin kättelyssä. Olen suonut itselleni hieman rauhaa ja etäisyyttä olemalla vuoden 2015 heinäkuu maalla omassa lapsuudenkodissani työstämässä tätä. Olen kokenut selkeästi tämän kirjoituksen olevan levällään kuin kuuluisat eväät. Syitä on useita. Aika ajoin olen hädin tuskin saanut kirjoitettua asioita ylös niitä sen enempää miettimättä ja puntaroimatta, kun taas paikoitellen on riittänyt energiaa vaikka minkälaiseen ajatuksenjuoksuun. Luotan itseeni ja maailmankaikkeuden kanssa tehtävään yhteistyöhön, että lukiessani kyseisen tekstikohdan kykenen palauttamaan, palaamaan kyseiseen kontekstiin, sillä edellisten kirjoitusten tavoin, kuvan tässä elämänpolkuani, ajatuksia siitä, miten olen tullut siksi, jota nyt olen.

Sydänlämpöistä rakkautta elämääsi toivottaa

Anita

Loppuun saattaminen mahdollistaa uutta alkua

*

Etsivä mieli tekee kysymyksiä, tarkentuu, rajaa, kiinnittyy

tiettyyn asiaan ja vastauksen löytämiseen kohdaten ovia ja

kulkien niistä: kysyvälle vastataan, anovalle annetaan ja

kolkuttavalle avataan.

Avoin mieli kokee kysymykset tarpeettomina tyytyen

havaitsemaan, sillä jokainen havainto on mahdollisuus ja

olevaisuuden ilmentymä.

*

Alustus

On suden hetki. Katuralli siihen kuuluvine musiikkeineen on hiljentynyt. Ihmiset ovat paljolti vetäytyneet kukin omiin koloihinsa keräämään voimiaan seuraavaa päivää varten. Katsoessani ulos ikkunasta ilman mitään kiintopistettä tarkoituksenani enemmänkin havainnoida, aistia paikallisia energioita, nousee mieleeni sana pelko, joka on kuin näkymätön olio etsien vääjäämättä uutta kohdetta toteuttaakseen itseään ihmisen tunnemaailmassa, tehdäkseen itsensä näkyväksi, todelliseksi ihmisessä. Pelko on kuin muotoa etsivä varjo. Kotipesä, kotikolo. Mikä mainio turvapaikka.

Uppoudun hetkeksi tuon asian pauloihin. Muistan kyllä, kuinka olen käsitellyt pelkojani moneen otteeseen ja hyvin erilaisissa tilanteissa, energioissa sekä maailmankolkissa. Olen huomannut niistä suuren osan olleen opetettuja ja kumpuavan tiedon sekä kokemuksen puutteesta. On myös tarpeellisia pelkoja, joita voisin kutsua nimellä järjen ääni, pitäen sisällään epämiellyttävän kokemuksen.

Tästä tiedon ja kokemuksen puutteesta, rajoittuneisuudesta, pelosta uskaltaa nähdä, huomaan itse joissain yhteyksissä käyttävän termiä tietämättömyys, vaikka on totta sekin, kuinka meistä jokainen olento, energiaolomuoto, kokee tietämättömyyttä, vieläpä hyvin yksilöllisesti. Niin kauan, kun ihminen kokee pelkän dualismin todellisuutena, on hän tietämätön. Dualismilla tarkoitan toisian täydentäviä eräänlaista vastakohtien maailmaa, kuten hyvää/pahaa, oikeaa/väärää, Yin:iä/Yang:ia, kirkkautta/pimeyttä, miestä/naista. Nuo kaikki ovat hyviä työkaluja, muotoja, rajoja, keinoja itseilmaisussa ja havainnoinnissa niitä tarvitseville. Rakenne voi olla myös erilaiset typiat, jotka ovat luokittelua ja mm. ihmiselle ominaista.

Henkiseksi kasvuksi, laajentumiseksi, kutsun sitä prosessia, jossa alkaa huomata, havainnoida lukuisia hengen maailman ilmiöitä, ja oppii tuntemaan oman ihmisen muotonsa pintaa syvemmältä, niin sisäpuolelta kuin ulkopuolelta, niin ylhäältä kuin alhaalta. Itse suosin termiä laajentuminen mutta myös tietoiseksi tulemisen, koska havaintojeni mukaan tullessamme aineeseen henkimaailmoista, niiden läpi, rajoitamme, supistamme, hidastamme ja eräällä tavalla tiivistämme omaa olemustamme, tietoisuuttamme itsestämme sekä havaintomaailmastamme valtavasti, jättäen kuitenkin voimaan lukuisia määriä energiayhteyksiä, joista kuulen puhuteltavan elämän langan nimellä kuin myös chakratietoisuudella. Tämä elämänlanka, energiayhteys on yhteys sielutietoisuuteen, siihen yhteen kokonaisuuteen, jota kaikki ilmennämme. Nämä langat, energiayhteydet ovat olemassa kaikessa olevaisessa. Tosin, tuokin on vain asian nimi ja eräs keino kuvata havaintoa.

On näkökulmia, joissa näitä energiayhteyksiä kutsutaan sanoilla side, ja se tapa, jolla näistä kuulen puhuttavan, ovat usein aavistuksen negatiivispainotteinen, rajoittava. On totta, kuinka positiivinen tai negatiivinen ovat melkoisen puhtaasti suhteellisia käsitteitä, havaintoja omasta luokittelusta. Ilmaisen asian lyhyesti: ilman näitä energiayhteyksiä yksikään maapallolla tai muissa todellisuuksissa oleva persoonallinen tietoisuus ei pysy olevaisena, yksilönä, muotona. Siten ne antavat, mahdollistavat ollen samalla rajoja. Viittaan tuossa niin energiatyöskentelyyn kuin myös siihen, kuinka minulle on ominaista nähdä, luokitella asioita. Toisin sanoen, rajan havaitseminen on sisäisen luokittelun aikaansaama havainto todellisuudesta, mutta voi olla myös todellista olevaista.

Tarkastellessani monimuotoisia jumaluusoppeja ja maailmankaikkeudellisia käsityksiä, aavistuksen jopa ihmettelen niiden keskinäistä paremmuus- sekä oikeaoppisuuskisailua. Minulle tuollainen veikeä kisailu näyttäytyy luonteeltaan samana asiana kuin ihmisen kehon erilaiset soluryhmät riitelisivät keskenään siitä, kuka on oikeassa ja tarpeellinen, vaikka kaikki ovat kokonaisuuden kannalta tarpeellisia.

Huomaan hymyileväni itselleni ja ajatuksilleni. Palaan pikkuhiljaa ajatusteni maailmasta tähän hetkeen ja paikkaan, lähemmäksi ihmisen lihallista olemustani, tätä paikkaa ja tätä hetkeä energioineen.

Näen paljon kauneutta ympärilläni. Se ja hiljaisuus saavat minut aavistuksenomaisesti rakastumaan kaikkeen tähän. Tämä on tuttu tunne niiltä ajoilta, kun matkustin erilaisissa voimakkaissa energioissa, jotka saivat mitä ilmeisimmin sydänchakrani avautumaan jopa aavistuksen liian avoimeksi. Tämän tietää siitä tunteesta, kun rakastaa kaikkea näkemäänsä sydämensä kyllyydestä. Joskus tajuntaa avartavat aineet saavat ihmisen kokemaan samanlaista tunnetilaa. Näen noiden apuaineiden tarkoituksellisen käytön rakkauden sisäisenä tarpeena, rakkaudellisen kokemuksen tarpeena.

Ehkä tämä kaiken yltiöpäinen rakastaminen on merkkinä siitä, kuinka ihmiskunta on padonnut valtavasti tunteitaan ja rakkausenergiaa – omasta mielestään – ja nyt avoimemman tunneilmaisun sallimuksen aikana rakkaus lyö vähän yli. Tuollaisella kokemuksella ja tunnetilalla on kuitenkin oma paikkansa. Se on eräällä tavalla rauhan ja rakkauden, suvaitsevaisuuden ja ennen kaikkea hyväksymisen edistämistä ja itsensä rakastamista sekä pelkojen väistymistä. Pelon tilalle tulee luottamus, jonka näen rakkauden eräänä muotona.

Kuulen joskus puhuttavan kielletystä rakkaudesta jopa aavistuksen ihmetellen, mitä se voisi olla. Se tapa, jolla itse tarkastelen maailmaa, on kaikki rakkaus sallittua ja luonnollista, mutta toki tulee miettiä, millä tavalla sitä ilmaisee.

Kaikissa luonnollisissa ilmiöissä, niin energioissa kuin energiaolomuodoissa, kuten esimerkiksi ihmisessä, jolla tarkoitan kyseisen muodon kokonaisvaltaista sen hetkistä tietoista olemusta, kyseiset energiat ja niiden aikaansaamat tunnetilat yksilössä tasoittuvat saavuttaen stabiilin tilan. Huomaan tästä käytettävän nimeä värähtelytilan nouseminen. Näen tuon laajentumisena ja oman uuden olomuodon hyväksymisenä. Yksilöllisen, henkilökohtaisen esimerkin voimallisuus puolestaan pitää huolen siitä, kuinka tämä energia leviää yhteisöön, ilman sen kummempaa saarnaamista tai pelottelua. Se on kuin nuotiossa oleva tuli, joka lämmittää ympäristöään. Tämä tuli palaa jokaisen energiaolomuodon sisällä omalla tavallaan. On kysymys osaltaan siitä, kuinka ruokimme tätä sisäistä tulta, sitä tunteiden paloa, joka tekee osaltaan meistä yksilöllisen. Kun löytää tämän sisäisen voiman, tulen, rakkauden itseään kohtaan, silloin tietää, miten sitä haluaa ruokkia. Tarkoitan elämän valintoja toteuttaa itseään yhteisössä, jossa näkee itsensä palvelijana. Palvele niin, kuin haluat itseäsi palveltavan. Näen tämän olevan tuli, joka ei polta itseään, aivan samoin kuin vesi, joka ei kastele itseään.

Saan tuosta kytköksen sanaan jumal-kipinä. Siksi jumal-kipinä, koska se yhdistyy minussa olevaan pieneen ja syvällä olevaan jumalan kuvaan, joka on edelleen yhteys Kaikkiolevaiseen, vrt. Jumala, josta käytetään laajasti synonyymiä rakkaus. On aikoja, jolloin tämä kipinä on kuin kovan paineen alla oleva timantti. Tässä valossa on mielestäni selkeää, miksi ihmisen kokemus Jumalasta on persoonallinen, sillä tuossa nähdään, katsotaan itsessä olevaa jumalan kuvaa – imagea oman persoonallisuutensa ja hyväksytyn totuuden läpi. Sanassa image näen myös sanan imagine, mielikuvitus, kuvittelu, sillä aika usein omilla matkoillani näen kuvina sen mitä näen, ja myöhemmin yritän selittää käsittein näkemääni, mikäli siihen on tarvetta.

Käyn sivupolulla. Vaikka käytän yllä ja tässä tekstissä ajoittain sanaa Jumala, minulla henkilökohtaisesti on vaikeuksia hyväksyä kyseistä sanaa kuvaamaan tiettyä tahoa, olevaista, kyseisen sanan sisällön ja ko. olevaisen välillä. Tämä siitä, että useiden uskontojen Jumalat vaativat ja asettavat rajoituksia, kun taas olevainen, jonka olen kohdannut enemmän kuin kerran, on hyvin rakkaudellinen ja ohjaava antaen minun itseni päättää, ilman mitään pakkoa tai määräyksiä palvomisesta. Saan olla se, mikä olen. Nuo kohtaamiset ovat olleet aina hyvin syvällisiä, energisiä ja puhdistavia. Joka kerta olen itse huomannut tuomitsevani itseni.

Ymmärrän useiden maallisten Jumalan kuvien olevan ihmisen tekemiä taatakseen mm. yhteiskunnallisen rauhan ja järjestyksen. Mutta näen myös sen, kuinka kyseisen olemuksen sisältö on vuosisatojen aikana useiden ihmisen kokemuksien ja havaintojen värittämä heijastaen kyseistä aikakautta. Yritän ehkä sanoa, kuinka meissä jokaisessa on yhteys Korkeampaan voimaan. Vain pelko opettaa olemaan kuulematta sitä.

Palaan tuosta mieleni sisäisestä sivupolusta ja sanaleikistä lähemmäksi tätä tilannetta. Hekumoin edelleen. Kierin ja pyörin tässä tunnetilassa kuin delfiini vedessä. Koen, että minä todellakin saan tuntea näin, tätä ihanuutta, kauneutta ja rakkautta juuri tässä hetkessä. Sydämessäni on ihana tunne, kuin jokin lempeä koskettaisi sitä hentoisesti, tässä ja nyt.

Niinhän se on, leikki, ajatusleikit mukaan lukien, on lapsen työtä, välillä hyvin kevyttä ja ihanaa, välillä hyvinkin kovaa työtä. Hivuttaudun hiljalleen maailmaan, jota olen kuullut sanottavan aikuisten maailmaksi. Tarkoitan tätä paikallista todellisuutta, fyysistä maailmaa, vaikka olen valmis ilmaisemaan monia muitakin maailmoja tähän hengenvetoon yhtä fyysisiksi kuin tämä, jossa minulla on tämä lihallinen keho. Ehkä minun on osin siksi ajoittain pieniä vaikeuksia olla tässä aikuisten maailmassa, koska näen aikuisten tekevän paljon ongelmia jopa sinne, missä niitä ei ole. Onhan se tapa tuokin nähdä maailmaa, sillä se tukee ratkaisukeskeistä ajattelumallia. Kyllä minun mielestä voi tehdä paljonkin asioita myös ihan siksi, koska ne ovat mukavia, kuin ongelman kautta. Sana ongelma virittyy omassa käsitemaailmassani hieman negatiivisesti, kun taas huvin vuoksi tekeminen on eräänlaista asioiden harrastamista. Huomaan, kuinka nuo molemmat lähestymistavat tukevan samaa opeteltua ratkaisumallia, toisin tekemistä eli muutosta, vaihtoehtoa. Vai olisiko kenties niin, että jostakin eteenpäin ajavasta sisäisestä voimasta, energiasta on vain alettu käyttää tuollaista nimeä ja mekanismia? Tarkoitan mekanismilla ketjua: havainto - ongelma - ratkaisu.

Niin. Minä rakastan itseäni ja olemustani. Ymmärrän tämän olevan itsekkyyttä, tervettä sellaista. Näen ihmisen itsekkäänä olemuksena. Tähän mittaan kuuluu myös ihmisen henkiolemus, energiaolomuoto ja sen lukuisat erilaiset ilmentymät. Tämä siksi, koska näen persoonallisen henkiolemuksen tahtotilan olla minä, yksilö, siis Minä Olen. Silti huomaan, kuinka minussa oleva rakkaus ja itsekkyys koituu myös lähimmäiseni eduksi lähimmäisen rakkauden kautta, ilman riistoa, syntiä ja uhrautumisen tarvetta. Mielestäni rakkauden korkein muoto on rakastaa itseään. Tällöin rakastaa itsessään olevaa jumalallisuutta, niin sanottua Jumalan kuvaa ja tämän kautta itse Jumalaa. Kun palvelen itseäni, palvelen Jumalaa. Yhtä hyvin voin sanoa palvelevani Buddhaa, Maan piirin sielua, ihmistä maassa, itseäni jne. Tämä rakkaus on täydellistä, täydellistä kauneutta.

Mietin kaikkea tapahtunutta. Neljäs kirjoitukseni on ns. loppusuoralla. Voi olla, että lisään siihen vielä jonkun pienen asian. Kuitenkin sen muoto on jo nyt mielestäni täydellinen. Minä pidän valtavasti onnellisista lopuista. Oikeastaan, kaikki tarinat päättyvät onnellisesti, kunhan jaksaa katsoa sen loppuun. Mahdollisten pienten lisäysten jälkeen on vielä taitto. Sokeriksi pohjalle on ulkoasun hyväksyminen. Pitäähän kirjan näyttää minulta itseltäni. Sitten se on valmis kirjapainoon. Noista pienistä askareista huolimatta tunnen sydämessäni, kuinka se on jo valmis. Samaa voin sanoa myös itsestäni. Kyllä minä olen melkoisen valmis pienelle lomalle. Kun oikein tarkasti katson asioita, tulee kuin väkisin mieleeni eräs tuttu lausahdus: Väsynyt - mutta onnellinen.

Nyt olen enemmänkin väsynyt ja onnellinen. Olen saanut omasta mielestäni jotain suurta valmiiksi. Tämä on viiden vuoden työ, neljä kirjaa, yksi kokonaisuus.

Intuitioni, sydämeni ääni ehdottaa minulle puolen vuoden lomaa alkaen ensi vuoden alusta, siis vuoden 2014 alusta. Toki sitä ennen on vielä jotain pientä askartelua, keskeneräisten asioiden loppuun saattamista. Koen vahvasti olevani ansainnut sen. Jälleen kerran tulee mieleeni myös joidenkin sidonnaisuuksien vähentäminen tänne Ouluun. Näistä sidonnaisuuksista osa on vapaaehtoistyötä. Tarvitsen toisin sanoen tilaa ympärilleni, monessa mielessä.

Ajatusteni kirjaamisen jälkeen menen nukkumaan. On ollut vähän pitkä päivä takana, monella tapaa. Tällä päivällä viittaan kuluneen vuorokauden lisäksi myös symbolisesti tuohon viiteen vuoteen elämästäni, josta olen kirjoittanut.

Maatessani selälläni sängyssäni käyn ajatuksissani läpi viimeisen vuorokauden vähänkin merkittävät tapahtumat, kuin laittaakseni ne järjestykseen ja valmiiksi alitajunnan työstettäväksi. Kaikissa tilanteissa on jotain hyvää, myös niissä, joita voisi ensi kerralla tehdä toisin. Se, että jotain voi tehdä ensi kerralla toisin, on henkilökohtainen, persoonallinen näkemys, ilman syyllistämistä, sillä tiedän myös sen, kuinka olen jokaisessa tilanteessa toiminut kyseisen kontekstin mukaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tästä pitää huolen tieto ja ymmärrys energiaolemusluonteesta sekä näiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Tarkoitan sitä, kuinka kokonaisvaltainen itsessämme oleva energia pyytää hyvin monimuotoisesti muita läsnä olevia energiaolentoja toimimaan tietyllä tavalla, omien energioittensa kautta. Jokaisessa tilanteessa sekä saa että antaa.

On hyvä huomioida mekanismi nimeltä läsnäolo itsessä, tietoisuus itsestä, joka on keino vaikuttaa tähän energioiden vuorovaikutukseen omalta kohdaltaan ts. tunnistaa itsessä vaikuttavat energiat ja pyynnöt, joita muut energiaolennot, muodot omalla olemuksellaan esittävät, viestittävät. Tästä mekanismista puhutaan joskus hyvin suppeasti roolimallien kautta, joka on eräs keino kuvata tätä energiaolemusluonnettamme ja tietoisuutta siitä. Näen tuon kuvauksen avartuvan sanalla kollektiivisuus. Asia aukeaa enemmän, kun ottaa kourallisen erilaisia magneetteja ja laittaa ne toistensa läheisyyteen katsoen, mitä tapahtuu. On hyvä huomata, että nämä magneetit itsessään, vaikka pöydällä ollessaan, ovat maapallon magneettikentässä. Tämä on samalla viittaus maa-energioihin, niiden työstämiseen persoonallisesti. Meistä jokainen tekee tätä ja monet ihmiset tuntevat tämän ilmiön paremmin sanalla oma edellinen elämä tai edellinen elämä. Tämä on samalla viittaus siihen, kuinka sielukokonaisuus työstää täällä olevia enrgioita. Yksi osa jokaisesta ihmisestä on maasta tullut, toinen osa jostain muualta.

Edellisen perusteella olen tyytyväinen tekemisiini ja kokonaistilanteeseeni. Tämä on mahdollista avoimen läsnäolon ja hetkessä olemisen kautta, luottamusta ilman pelkoja, niin paljon kuin tuo viimeksi mainittu on mahdollista. Toisin ja lyhyesti sanoen, aktiivinen ja tietoinen läsnäolo kontekstin kokonaisvaltaisissa energioissa oma tila huomioiden. Oma tila tarkoittaa niitä energioita, joita kokee olevansa, joissa kokee olevansa itse läsnä. Hmm…. tietoinen ajattelu ja valinta ennen fyysistä tekoa?! Metkaa.

Niin. Kyllähän meistä jokainen on rakkauspakkaus ja tekee koko ajan rakkauden tekoja, vastaa omalla parhaalla mahdollisella tavalla hyvin monimuotoisiin rakkauden pyyntöihin niillä keinoilla, joihin kykenee kyseisessä kontekstissa ja tilassa. Tätä voi olla paikoitellen hyvin haastavaa nähdä ja tunnustaa. Edelleen, aina voi tehdä ja valita toisin. Myös tekemättä jättäminen on tekemistä, valintaa.

Minä pidän itsestäni huolta, yhdessä maailmankaikkeuden energioiden kanssa. Me kunnioitamme, arvostamme ja rakastamme toisiamme. Käännän kylkeäni ja totean itselleni tässä fyysisessä kehossa kuin kaikelle ympärilläni olevalle: Kiitos ja Hyvää yötä.

Ympyrä sulkeutuu

Tässä vuorovaikutteisessa unessa, joka tuntuu enemmänkin hentoiselta toisen todellisuuden tapahtumalta, olen lapsuuteni kotimaisemissani.

On kesä ja ihanan lämmin ilma. Olemme juuri saaneet entisen puolisoni kanssa valmiiksi sen hetkisen taloremonttimme ja niin sanotusti vähän huilaamme. Olen hankkinut jostakin itselleni kesäautoksi vanhan punaisen takamoottori Skodan. Juuri tässä mallissa on jo pyöreä mittaristo. Luksusta. Auto on siisti niin päältä kuin sisältä. Olen hieman kunnostanut sitä, muutenkin kuin vain päällisin puolin. Tämä malli kun on jo valmiiksi riittävän tehoton, joten se vaatii hellää hoivaa ja huolellista kotia. Jotkut ihmiset puhuvat tämän tyyppisestä kunnostamisesta ja huolenpidosta sanalla virittäminen. Omasta mielestäni minä enemmänkin korjaan vain valmiina olevia pieniä puutteita. Lisukkeena saan pienemmän polttoaineen kulutuksen, joka toteutuu sievässä ajossa, ja tarvittaessa hienoisen määrän lisätehoa, joka tehdään osin kierroskestävyydellä. Hieno kesäautomme – enemmän kuitenkin minun auto – on parkkeerattu kadun varteen, aivan tonttiliittymän välittömään läheisyyteen.

Kävellessäni sen ohi huomaan apukuljettajan oven jääneen auki, raolleen. Ihmettelen sitä, sillä niin minä kuin entinen puolisoni olemme tämän tyyppisistä asioista aika tarkkoja, joten mieleeni tulee vain se, että joku utelias ohikulkija on voinut käydä yökylässä autossamme.

Menen auton sisälle apukuljettajan puolelle. Tarkistan hansikaslokerossa olevat asiapaperit. Kaikki on tallessa ja ehyttä. Veivaan samalla apukuljettajan puoleisen ikkunan kiinni. Jostain syystä se on auki puoleen väliin saakka. Entinen puolisoni tulee kuljettajan paikalle. Hän haluaa lähteä ajelulle. Harjoittelemme auton käynnistämistä. Näissä kapistuksissa kun on omat niksinsä. Selitän virtalukossa olevat merkinnät ja näytän kädestä pitäen, miten sen kanssa tulee toimia.

Ensimmäinen yritys menee lähes niin kuin pitää. Auto melkein käynnistyy. Katson aiheelliseksi tarkentaa hieman lausuntoani, jota entinen puolisoni kyllä omalta osaltaan valottaa melkoisesti perustuen hänen havaintoihinsa. Huomaan hänellä olevan hyvän näkökulman, mutta pidän silti omani. Seuraa uusi yritys ja onnistumisen iloa. Annan vielä ohjeeksi käynnistämisen jälkeen odottaa hetkinen moottorin lämpenemistä joutokäynnillä. Toki tällä voi lähteä hetikin ajamaan, mutta on eduksi, että lämmöt ehtisi hieman nousta. Pari minuuttia joutokäyntiä riittää. Hän on hyvä tässä.

Lähdemme ajamaan noin harjoitusmielessä. Minun on myönnettävä, että tien laadun suhteen on parannettavaa melkoisesti. Sana tietyö on sangen riittämätön kuvamaan sitä, kuinka epätasainen tie lopulta on. Ilmaisu pommituksen jäljiltä on taas vähän turhan provosoiva ja yliammuttu. Käyttäisin sanaa keskeneräinen hyvin voimakkaasti lihavoituna ja suurella kirjasinkoolla. Kuitenkin selviämme siitä hyvin, samoin auto, sillä juuri tässä mallissa on niitä pieniäkin vaihteita ja pintakaasua. Tässäkin asiassa entinen puolisoni on hyvä ja kärsivällinen, vaikka jaamme toisillemme ihmettelyjä ja sanaleikkejä tien laadusta sekä ajonautinnosta. Sanotaan näin, kokemus on lähes vertaansa vailla. Minulla on selvästi helpompaa, koska olen matkustajana.

Pääsemme hetken kuluttua paremmalle tieosuudelle. Pian kurvaamme naapurin pihaan, sillä tavalla naapurin pihaan, kuin kaupunkien keskustojen ulkopuolella haja-asutusalueella on tapana tarkoittaa sanalla naapuri, eli joku, joka asuu samalla kylällä ja melko lähellä. Näin tämä käsite on hieman väljempi kuin välittömässä läheisyydessä tai ns. oven takana.

Nousemme ulos ajoneuvostamme. Entinen puolisoni menee jonnekin. Minä taas kävelen kohti naapuria, joka tulee ulos talostaan pahvilaatikko kädessään. Menemme kahden hänen autonsa luo.

Seuraan mielenkiinnolla hänen tekeleitä. Hän on tilannut autoonsa varaosia, virranjakajan kaikkine tykötarpeineen aikoen asentaa sen saman tien paikoilleen. Hän kehuu sitä edulliseksi. Se maksoi 3200 euroa. Edullisuus on suhteellinen käsite, ajattelen. Joissain paikoissa tuolla rahalla saa kokonaisia ja toimivia autoja. Minulla on tuskin tarvetta sanoa tuotakaan hänelle. Hänellä on hieman mustanpuhuva, hieno ja upea jenkkimaasturi.

Hän saa laitettua uuden osan paikalleen ennen kuin ehdin kunnolla kissaa sanomaan. Olisi ehkä vähän arveluttavaa sanoa hänen harrastavan autoja, mutta jotain tuollaista ilmaisua voisin kuitenkin käyttää hänen tämän tyyppisistä käden taidoistaan. On sanomatta selvää, että hänen autonsa on hyvin siisti, kuin vasta pesty sekä päältä että sisältä. Moottoritilakin on niin puhdas, etten muista ihan hetkeen nähneeni vastaavaa näkyä. Sanotaan vielä näin, että minussa kyllä herää selkeä kansalaisluottamus hänen suuntaan, sillä hänen remontti vaatteensa, asustekokonaisuutensa, on mielestäni ns. Business Casual. Myönnän ajatuksissani mustan nahkatakin pukevan häntä.

Hän selviytyy varaosien vaihdosta ilman tahran tahraa vaatteissaan. Nyt minulla olisi hyvä mahdollisuus hämmästyä. Hämmästyksen sijaan seuraan häntä entistäkin suuremmalla tarkkaavaisuudella ja mielenkiinnolla.

Menemme sisätiloihin. Hän esittelee juuri valmistunutta taloansa. Myönnettävä on, talossa on sekä kokoa että näköä. Olen kuin kotonani, vaikka muistutan itseäni vähän väliä vieraskoreudesta. Nousemme portaita pitkin yläkertaan, jossa menemme tilavan huoneen läpi päädyssä olevalle parvekkeelle. Ihailemme avautuvaa maisemaa. Kyllä tässä silmä ja korva, oikeastaan koko olemus lepää. Tämä paikka tuntuu hyvälle. Voihan se olla niinkin, että paikallinen seura luo omaa viihtyisyyttä tilanteeseen.

Nojaamme kevyesti parvekkeen kaiteeseen. Juttelemme. Hän on minun oikealla puolellani. Sanon hänelle täältä näkyvän kotitalolleni saakka, joka on vähän matkan päässä täältä. Näytän hänelle kädelläni suuntaa ja kuvailen talon hänelle. Käytän ilmaisua tuo mielenkiintoisen näköinen talo etuoikealla. Nyt hän hoksaa sen. Talo on todellakin mielenkiintoisen näköinen. Se on yhtä värikäs kuin korttipakan Jokeri -kortti. Katon muoto poikkeaa harjakatosta ollen puolipyöreä. Kerron hänelle samalla sen, että olemme tavanneet joskus kauan aikaa sitten, hieman erilaisissa merkeissä. Hän ei muista tätä tapaamista. Juttelemme vielä vähän aivan yleisistä asioista, mistä nyt naapurit tapaavat jutella. Pian siirrymme takaisin sisätiloihin.

Olemme kahdestaan olohuoneessa. Istuudumme vierekkäisille nahkaisille nojatuoleille. Minä olen hänen oikealla puolellaan. Juttelemme autoista. Olen pelkkänä korvana hänen tietämyksestään. Kas kun käsittääkseni yleensä naisihmiset ovat hieman vähemmän kiinnostuneita autoista ja niiden sielunelämästä. Sanotaan näin, minulla on sangen vähän lisättävää hänen tietämykseensä. Hän kyselee myös minun elämäni autoista. No, eiväthän nuo asiat mitään salaisuuksia ole – ajattelen – kertoen hänelle lyhyen historiikkini.

Viihdyn hänen seurassaan aika hyvin. Autoasioiden ja pakokaasun katkun lomassa juttelemme myös perheasioita. Hän sanoo olevansa eronnut ja hänellä on kolme lasta. Huomaan eron ja eräällä tavalla yksin olemisen olevan hänelle vielä vähän hankala ja raskas asia. Hänen kehonkielensä paljastaa tämän selvästi. Hän välttelee katsekontaktia ja on muutenkin ryhdiltään sekä olemukseltaan kuin maansa myynyt. Silti sanat veltto tai lojuva ovat hänen olemukseensa hyvin sopimattomia. Sanon hänelle myös itse olevani eronnut, vaikka olenkin entisen puolisoni kanssa vähän tien päällä ja meillä on hyvät välit keskenämme.

Sen, mitä olen katsellut ympärilleni, silmiini pistää se, etten ole huomannut yhdenkään lapsen olevan kotona. Katson aiheelliseksi olla tiedustelematta häneltä sen enempää lapsistaan. Saan käsityksen, että he ovat vielä alle aikuisiän, mutta se on vain oma käsitykseni. Perustelen itselleni tätä näkemystä sillä, kuinka siististi kaikki paikat ovat järjestyksessä. Yleensä, kun perheessä on pieniä lapsia, tahtoo niitä elämisen jälkiä olla vähän siellä ja täällä. Olen laittanut merkille myös sen, kuinka täällä on aika vähän merkkejä taloudellisesta ahtaudesta. Käyttäisin mielellään ilmaisua erilainen pikkurahan puute. Ehkä tämäkin on oma tulkintani ja stereotypiani joidenkin havaintojeni suhteen.

Keskustelumme lipuu varovasti ja verkkaisesti aiheesta toiseen kuin vene tuulastuskalastuksessa peilityynen järven pinnalla. Hänen arvonsa vaikuttavat olevan aika järkevät ja terveet. Ehkä se johtuu siitä, että olen itse niistä paljolti samaa mieltä. Vaikka hetki sitten laitoin merkille joitain taloudellisia puitteita, silti hän mitä ilmeisimmin omaa hienovaraisuuttaan on nostamatta niitä mitenkään esille. Minusta tuo kuvaa tervettä suhtautumista asiaan nimeltä vaihdon väline, eli raha. Samalla käsitykseni tuosta pikkurahan puutteesta hieman täydentyy kuunnellessani rivien välejä. Niin. On se tosiaan niinkin, että silloin kun valuutta riittää tilinvälin, on sitä sopivasti.

Katson häntä mietteliäästi. Ehkä alitajuntani yhdessä tämän todellisuuden päivätajunnan kanssa laittaa tehostetun nauhoituksen päälle. Katson hänen vaaleita suoria hiuksiaan. Hänellä on polkkatukka. Hänen vartalonsa on normaali, ehkä aavistuksen hoikka, mutta pidän mielenkiintoisena yksityiskohtana sitä, että hänellä on hieman pyöreähköt posket. Voi olla oma luuloni se, että usein hoikilla ihmisillä on myös aavistuksen posket lommolla. Hänellä ne ovat kauniisti hillityn pyöreähköt näin sivusta katsottuna. Hänen ihonsa on vaalea ja hyväkuntoinen. Hänen ikäänsä on vaikea arvioida. Hän voi olla kaikkea 30 ja 45 väliltä, mutta jos hän on tuossa ylähaarukassa, kyllä minun on myönnettävä se, kuinka hyvin sitä ihminen tosiaan voi säilyä. Hänen ihonsa näyttää hyvin luonnolliselta, eli kaikesta zoomailustani huolimatta en näe puuteria tai muuta korjaussarjaa hänen ihollaan. Jos siinä on jotain mahdollisen ripsivärin ja huulipunan lisäksi, se voisi olla korkeintaan ohut öljy. Hänessä on jotain hieman sensuellia ja tiettyä hienovaraisuutta, ehkä jopa arkuutta. Sanotaan näin, hän on hillitty, mutta näyttää tuntevan itsensä. Ehkä tosiaan kohdalle tullut ero saa hänet olemaan hieman vaisu ja ne puheenaiheet, joita on välillämme ollut, ovat hänelle turvallisia. Niihin ei sisälly kipua tai tuskaa. Katson parhaakseni olla koukkimatta sen enempää. Yleensä ihmiset kertovat asioitaan sitten, kun ovat siihen valmiita. Sitä paitsi, minusta itsestänikin tuntuu, ettei nyt ole niiden aika. Kysyn sitten jossain sopivassa välissä jotain. Täytyy myöntää, mielenkiintoinen ihminen.

Paikalle tulee entinen puolisoni vähän kuin katsomaan, mitä meille kuuluu. Samassa hetkessä paikalle tulee hänen nykyinen naapurin rouva kysyen käsipainoja. Hän, entinen puolisoni opastaa, mistä ne löytyvät.

Tapahtuma/uni päättyy. Herään.

Mietin, miten tämä liittyy viimeaikaisiin tapahtumiini tässä arjessa. Huomaan paljon yhtymäkohtia. Olisin nyt kuitenkin vähän sillä kannalla, että tämä on enemmänkin viesti, muistutus itselleni, jonka vain arjen tapahtumat noukkivat esiin, kun en sitä kerran muuten itse suostu itselleni tunnustamaan, myöntämään, nostamaan esille. Tarkoitan sitä, kuinka jokin suurehko asia elämässäni on tullut päätökseen. Ajankohta ja paikka viittaavat puolestaan uuteen alkuun, aikaan jolloin olin täyttänyt 18 ja minulla oli auto sekä ajokortti. Tuota voi ajatella eräänä suurena virstanpylväänä elämässä: tervetuloa maailma.

Toki on niin, että olen tavannut ihanan ihmisen tässä arjessa ja sanonut hänen olevan sellainen ominaisuuksiltaan, tarkoittaen niin sisäisiä kuin ulkoisia, että häneen voisin vaikka rakastua. Hän todella sai minut ajattelemaan pelkällä olemuksellaan ja muutamalla sanomisellaan paljon itsessäni olevia asioita. Näen tämän arjen tapahtuman kuin myös tässä kertomani unen - toisen todellisuuden tapahtuman - olevan samalla viesti itselleni, tiedon siitä, millainen voisi olla tämä mahdollinen kumppanini, johon voisin mieltyä, näin kauniisti sanottuna.

Huomaan tässä myös perspektiivin, jossa kaikki ne elämäntilanteet, joita olen kokenut yhdessä entisen puolisoni kanssa, kuljettavat minua eteenpäin elämässäni. Hänen kanssaan yhteisesti elämämme aika on kuljettanut minut tähän kyseiseen pisteeseen. Hän on ihminen, johon uskalsin rakastua ja jonka kanssa halusin jakaa omaa aikaani sekä olemustani, elää yhteistä elämää. Se, että hän vie minut autollani seuraavaan paikkaan, kuvaa elämänpolkua, seuraavaa mahdollisesti merkittävää askelta elämässäni. Toisin sanoen, suuri ympyrä sulkeutuu. Astrologia puhuu paljonkin erilaisista jaksoista ihmisen elämässä, jopa vuosilukujen muodossa. Samaa taitaa osaltaan tehdä psykologia.

Tiedän unikirjallisuuden kertovan siitä, kuinka tulee itse ohjata autoaan. Näen kuitenkin niin, että tässä on hyvä huomioida konteksti. Tämä tapahtuma, vuorovaikutteinen uni on osin sarjassa tiedoksiantoa, kertomusta tapahtuneesta. Tietenkin on hyvä osata olla itsenäinen. Itse näen kuitenkin tilanteesta riippuen etuna sen, että joku muu vetää välillä kurkiauraa.

Niin. Minulla on joskus nuoruudessani ollut tuollainen takamoottori Skoda, punainen. Tapasin pitää sitä hyvänä ja siistinä. Pelkkä ajatus siitä, että pitää kammeta itsensä siistissä illanviettoasussa omaan liikkuvaan törkykasaan, sai aikaan sisäistä puistatusta, vaikka muistan kyllä niitäkin tilanteita, jolloin oli havaittavissa pientä paikallista epäsiisteyttä. Ja kuten tarina kertoo, olin tosiaan hieman virittänyt sitä, vaikka tapasin sanoa vain pitäneeni siitä hyvää huolta. Se kiihtyi kakkosvaihteella yli sataan kilometriin tunnissa, usein riittävän ripeästi, joskus taas vähän turhan hitaasti. Kait tuossa oli sitä rakkautta rautaan ja hoivavietin esille tulemista. Suuren kansan hyljeksimä pieni, sievä, nätti, punainen pörriäinen oli minulle hyvin arvokas ja arvossaan, kaikesta sen ajoittaisesta temperamenttisuudesta huolimatta. Ostimme sen aikoinaan veljeni kanssa yhdessä, koska omat rahani eivät olisi siihen yksinään riittäneet. Ostin häneltä myöhemmin puolikkaan itselleni. Se oli minun ensimmäinen autoni. Rakkautta ensi silmäyksellä. Se oli minulla kaksi vuotta ja ajoin sillä mielestäni paljon, josta kyllä välillä kuulin mitä mielenkiintoisimpia kommentteja.

Harrastin tuolloin myös elektroniikkaa, josta tuli myöhemmin ammattini, ainakin vähäksi aikaa. Tässä mielessä on sangen luonnollista ne monet elektroniset laitteet, joita olin asentanut pörriäiseeni. Vain osa laitteista oli niin näkyviä, kuin merkkivaloja ja sen sellaisia. Suurin osa oli piilossa, vähän niin kuin itsekin olin tuolloin paljolti piilossa. Se, mitä koin itsestäni sisäisesti, sen pidin visusti sisälläni. Se oli minun asiani.

On mielenkiintoista, kuinka tuossa tapahtumassa tunnistan tuon vaalean naisihmisen, mutta nyt kirjoittaessani tätä ylös, ajatukseni jotenkin yksinkertaisesti karkaavat, kuin pilvet eräässä laulussa. Ehkä hän on arkkityyppi sellaisesta ihmisestä, jonka alitajuntani sekä tiedostamaton tunnistavat välittömästi. Jos ja kun näin on, silloin tämäkin kysymys ratkeaa, kun on sen aika. Kaikkiin kysymyksiin on olemassa jo vastaus, sanovat maailmankaikkeuden energiat, ja minä niiden yhtenä osana. Joskus on vain niin, että sen hyvän kysymyksen keksimiseen menee hieman aikaa. On hyvä muistaa kaikkien kysymyksien olevan hyviä.

Niin. Näen mahdollisuuden tarkastella hänen lapsiasiaa myös perspektiivistä, jossa lapsien määrä tarkoittaakin hänen elämänkokemuksiaan, tilanteita, joissa hän on eräällä tavalla syntynyt uudestaan tämän yhden ihmisen elämän jakson aikana, samoin kuin itse olen tehnyt ja kuvannut aiemmissa tarinoissani. Inkarnaatio, jota hän on nyt, on järjestyksessä neljäs. Tästä jatkaakseni, hänen on mahdollista olla feminiininen kuvaus myös minusta itsestäni, jolloin tämä voi mahdollisesti tarkoittaa omaa avautumistani, syvällä feminiinisessä itsessäni olevien erotunteiden esille nostamista ja käsittelyä. Se, että tämä nainen on viehättävä omin maskuliinisin silmin nähtynä, pitää paikkansa, sillä tunnistan tuon itsessäni. Samaa tosin viestii pitkälti myös minun feminiininen puoleni. Minä todella pidän suuresti omasta ulkoisesta olemuksestani, vaikka olenkin tummahiuksinen.

Ajatuksesta, että hän olisi neljäs inkarnaatio, saan mielleyhtymän omiin kirjoituksiini, joita on neljä. Tämä on viides ja ehkä siksi olen tuossa tilanteessa ulkopuolinen tarkkailija. Ehkä unen maskuliininen olemukseni juontaa juurensa eräänä aamuna kuulemaani lausahdukseen, joka kehottaa olemaan ylpeä ja hyvillään omasta miehisestä olemuspuolesta. Tässä valossa tämä toisen todellisuuden esittely on tiivistettynä se matka, jonka olen kasvanut aikuiseksi melkoisen tasapainoiseksi naiseksi ja mieheksi, jossa minua on auttanut suuresti entinen puolisoni, muiden ihmisten lisäksi. Näin tarkasteltuna tuo lausahdus ohjaa käyttämään itsessäni olevia energioita edukseni, rakentavalla ja positiivisella tavalla, valintojeni mukaan.

*

Luin hiljattain pikaisesti kirjan Naiseksi - joka olet. Se on paljolti tuttua tekstiä. Olen itse kirjoittanut samoista asioista. Ehkä nyt on aika lukea kirja Mieheksi - joka olet. Näin tasapaino minussa säilyy. Jokaisesta kirjasta löytyy aina jotain hiekan jyvää, tiedon jyvää. Joskus se voi olla puhtaasti keino jäsentää omaa ajattelumalliaan. Tulee tuosta mieleeni Raamatun lausahdus, joka on käsitetty avioliittolaiksi. Itse puhun paljon mieluummin Liiton laista, joka mielestäni kuvaa sitä, kuinka Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi, ja tämä erottaminen, eli ajatusmalli, jonka mukaan ihminen on kokonaisuutena vain joko mies tai nainen, on ihmisen keino rikkoa tämä Mies ja Nainen – Liitto, Taivaan Pojan ja Maan Tyttären Liitto. Tämän Liiton vaalimisen näen itsensä rakastamisen muotona.

Mietin tätä erotunneasiaa itsessäni. Löydän tällä hetkellä itsestäni tunteen, energian muodon itsestäni, joka kokee olevan kokonaisvaltaiselta olemukseltaan sellainen, jonka kanssa kukaan ei oikeasti halua olla syvällisemmässä suhteessa, sellaisessa syvällisessä suhteessa, jossa voi avata sydämensä, ja antaa toisen koskettaa omaa sydäntään. Ymmärrän tämän taustalla olevan osaltaan erään lapsuuden aikaisen kokemuksen, jonka olen mielestäni ruotinut moneen kertaan. Ehkä tarvitsen kokemusta pelkän ajatuksellisen ruotimisen sijaan. Kokemusta, niin sisäistä kuin ulkoista, joka osoittaa tämän asian olevan toisin. Tarkoitan tuolla kokemuksella tämän fyysisen maailman kokemusta, koska tämä energia on syntynyt täällä maan piirissä tässä lihallisessa muodossa, kehossa ja tämän kehon minä -tietoisuudessa silloisen havaintomaailmani kautta. Tuon vuoksi tämän asian avaaminen täällä maan piirissä omalla kohdallani on tärkeää. Ne muodot, jollaisina olen muissa todellisuuksissa ja energioissa, poikkeavat tästä fyysisestä ulkonäöstäni monissa tapauksissa melkoisesti. Noissa energioissa koen olevani rakastettu juuri sellaisena kuin kokonaisvaltaisesti olen, koen itseni. Tämä on tärkeä perspektiivi siksi, koska tämä lihallinen keho on maan energioihin kuuluva ja maan energiat tarvitsevat tämän kokemuksen. Aineellinen kokemus on eräs tapa tehdä energiatyöskentelyä. Toki on paljon tapoja tehdä, luoda asioita ja energioita, niiden ilmentymiä. Tämä on vain yksi tapa.

Kun yhdistän tähän erään kuoleman kokemukseni, jossa aion lopullisesti jättää tämän kaiken taakseni, tuolloin todellakin kaikki asiat ja niiden energiat jäävät tänne maan piiriin, täällä olevien ja tänne tulevien kannettavaksi. Tarkoitan tässä yhteydessä maan piirillä kaikkia niitä energioita, jotka omassa käsitemaailmassani luettelen päätasoilla 1–14 kuuluviksi, joista energiatila - energiataso - 12 kuvataan Kristus energiana.

On siis olemassa useita astraalienergiatasoja, joissa minulla on fyysisen kehon näköinen muoto. Kyseinen muoto kertoo sen, kuinka olen energisesti, energiapotentiaalisesti, lähellä maapalloa ja täällä olevia elämän muotoja, sillä edelleen pätee se, kuinka energioista tullessa alaspäin, valitaan sellainen muoto, joka on kokonaisuuden kannalta sopiva. Muoto itsessään on jo osa viestiä, tehtävää, olemusta, tapahtumaa. Kyseinen olemus, muoto kertoo sen, missä värähtelytilassa kyseinen asia tehdään, luodaan muutosta energioihin.

Luominen on tärkeää vain muutoksen maailmoissa, jota näen suhteellisuuden olevan toiselta nimitykseltä. Luomisen takana on se, joka on. Näin ollen minun transpersoonallinen fyysinen muoto on valittu, harkittu ja näen tämän olevan harmoniassa niissä energioissa, joista olen tietoinen ja tietoisesti läsnä.

On vähän arveluttavaa kertoa asiaa tavalla tullessa alaspäin energioissa. Jokainen, joka tietää, miten täällä voi liikkua, tietää myös sen, kuinka energioissa voi liikkua niin ylös kuin alaspäin, kaikissa niissä maailmoissa ja suunnissa – potentiaaleissa – joita tietää olevan olemassa. Täällä tarkoittaa energiamaailmoja ja potentiaaleja. Siksi sanat kasvu, korkeammalle kehittyminen jne. ovat hieman harhaanjohtavia, mutta maasta katsottuna tilanne on mahdollista nähdä noin, eli kuinka suunnat ovat enemmänkin tätä fyysistä käsitemaailmaa varten kuvaten käsitteiden maailmaa. Me valitsemme ne potentiaalit, joissa tahtotilamme on ilmaista itseämme ja olla siten havaittu, oman tahdonilmaisun mukaan. On myös selvää se, kuinka voimme luoda potentiaaleja, ajatuksella.

Olen kyllä tullut huomaamaan selkeästi sen, kuinka monet ihmiset ovat kiinnostuneet minusta, osa suurestikin, mutta oman tulkintani mukaan paljolti samaan tapaan kuin julkisuuden henkilöistä. Ymmärrän heidän kiinnostuksen aiheen ja tunteen olevan heidän todellisuutta ja tunneilmaisua. Toki olen valmis myöntämään itselleni sen, kuinka olen joidenkin ihmisten mukaan hyvinkin mielenkiintoinen persoona. Onhan minulla omia mielipiteitä, itsevarmuutta ja monia muita ominaisuuksia, jotka näkyvät siinä kuinka olen oma itseni. Viittaan tuolla kokonaisvaltaiseen itseilmaisuuni, minussa läsnä oleviin energioihin, jonka olen huomannut monen lähimmäisen aistivan, kokevan turvallisuuden tunteena. Siten näen joidenkin niiden hyvin syvällisten tunneilmaisujen olevan osin turvallisuuden kaipuuta ja tarvetta. On vain sellainen pieni mutta. Näen tuollaisen lähtökohdan olevan haastava ajatellen syvällisempää suhdetta, vaikka on tunnettu tosiasia myös se, kuinka paikkaamme toisiamme mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Sopiva repaleisuus, toisin ilmaistuna runsas kokemuksellisuus, antaa toisella tavalla tarttumapintaa kahden ihmisen kasvaa yhteen.

Onhan se niin, että maailma on pullollaan tapoja olla ihmissuhteessa. Ystävyys on ihmissuhde siinä kuin parisuhdekin, joissa molemmissa voi toteuttaa kahden ihmisen välistä rakkautta. Toisaalta. On mahdollista nähdä nuo edelliset asiat yhdessä kuvastavan minussa olevan sisäisen naisen turvallisuuden tarvetta ja sitä, kuinka minun tulisi toisen sisäisen olemukseni, sisäisen mieheni kautta antaa sitä sisäiselle naiselleni. Hyvä lukija, kuten huomaat, käytän sisäisistä lapsistani nyt aikuisen muotoa. Olen kuitenkin mielestäni sortumatta vanhemman rooliin tässä ajattelumallissa.

Niinikään mieleeni nousee lukuisia muiden todellisuuksien tapahtumia, joissa tapaan monia minusta kiinnostuneita persoonia. Noissa tilanteissa olen usein itsekin kiinnostunut heistä. Vaikka nämä tapaamiset, kohtaamiset tapahtuvat paljolti muissa todellisuuksissa, tiedän monien heistä olevan inkarnoituneita ihmiseksi aivan samaan tapaan kuin itsekin olen. Tästä havainnosta on nähdäkseni ainakin osin syntynyt lausahdus, niin ylhäällä kuin alhaalla. Tässä valossa tarkasteltuna on helppo nähdä se, mitä kutsun sanoilla energiajälki. Tämän saman energiajäljen ansiosta on mahdollista kohdata, tavata myös edesmenneitä ihmisiä. Tämä energia on itsestään tietoista energiaa. Moniin näihin energioihin sisältyy ego, siis minätietoisuus. Sitä paitsi, on selvää myös näkökulma, jonka mukaan he ovat auttamassa ja tukemassa minua jaksamiseni suhteen tällä valitsemallani polulla, jälleen aivan samalla tavalla kuin täällä maan pinnalla tapahtuu ihmisten keskuudessa. Teemme toistemme kanssa yhteistyötä, joka on sitä hedelmällisempää, mitä avoimempia ja rakkaudellisempia kykenemme olemaan itseämme kohtaan, eli mitä annamme itsellemme. Hedelmistään jälleen puu tunnetaan, vaikka voin myös sanoa tässä yhteydessä ihmisestä: Hedelmistään maa tunnetaan. Se voima, energia, joka auttaa meitä jokaista eteenpäin, on rakkaus.

Ruodin tässä vielä tuota hänen ajoneuvoa ja taloaan. Niiden siisteys muistuttaa minua muutamasta asiasta elämässäni. Aikoinaan Raahessa asuessani monet ystäväni luulivat minun seurustelevan tai minulla olevan naisystävän, joka piti asuntoni siistinä. Kyllä minä ihan itse siivosin paikkoja ja pidin ne siistinä. Samoin tapasin pitää ajoneuvoni siistinä ja kunnossa.

Muistan sellaisenkin tapauksen, jolloin minulla ja puolisollani oli yhteinen kesäauto. Vein sen kerran huoltoon moottoritilassa olleen pienen öljyvuodon vuoksi. Hämmästyksekseni kyseinen yrittäjä kehui ajoneuvomme moottoritilaa harvinaisen siistiksi ja puhtaaksi, jopa niin siistiksi, ettei ollut sellaista nähnyt aikoihin. Ehkä tämä kertoo jotain luonteestani ja siitä, miten sisäinen feminiininen puoli pitää asioista huolta.

Minua askarruttaa unessa esiin noussut virranjakaja. Jenkkiautossa on yleensä V8, josta saan johtimien määräksi 9 (ihmisyys, väri: Kulta). Virranjakaja voi viitata tulevaan energiatyöskentelyyn, tiedon ja näkemyksen jakamiseen, sillä numerot 3200 on sama kuin 32 eli kommunikointi (sekä poliitikko), josta tulee edelleen 5 vapaus, valinta. Kehottaa pitämään tiukasti oman päänsä, mikäli mielii onnistua. Muistan kyllä, kuinka aikoinaan olin tuollainen. Jos sain jotain päähäni, toteutin sen, muiden mielipiteistä huolimatta, sillä näin kyseessä olevan omien asioitteni. Olen kuullut tuota asiaa joissain yhteyksissä kutsuttavan sanalla tuuri tai sattuma, joskus jopa itsepäisyys. Mielenkiintoista. Lukupari 00 kuvaa mielestäni valmiiksi saattamista, myös kahta rinnakkain olevaa täydellisyyttä, jumalallisuutta.

Olen joskus kuullut näkemyksiä, joiden mukaan rakkauden mentyä jää toivo. Voihan se olla ehkä noinkin, vaikka itse näen kyseiset tilanteet paljolti tavalla, jossa rakkaus muuttaa yksilöllisen vuorovaikutuksen kautta toteutettuna muotoaan sellaiseksi, jossa sen antamisen ja vastaanottamisen viitekehykset muuttuvat toisilleen sopimattomaksi, vähän samaan tapaan kuin elektroniikassa käytettävä termi epäsovitusta tuo esiin.

On terminologia yhteen tai erilleen kasvamisesta. Ehkä se on noin lyhyellä tähtäimellä, mutta itse näen tuossa jäykkyyttä, jota on selkeästi myös minussa. Kaikessa on siten rajansa. Kyseinen termi, epäsovitusta, viittaa siihen, miten signaalin on mahdollista kulkea siirtotiellä kahden laitteen välillä, tässä tapauksessa rakkauden ilmaisun toteutuminen kahden ihmisen välillä, kahden tietoisen energiaolennon välillä. Noin nähtynä rakkaus on edelleen olemassa. Se vain törmäilee enemmän seiniin, viitekehyksiin, saaden kolhuja osakseen. Signaali, viesti muuttuu välillä näin maallisesti ilmaistuna, vaikka enemmänkin käy niin, että kaksi osapuolta muokkaavat sitä, oman tahtonsa ja kykyjensä mukaan. Tulen vuorovaikutuksen ja dialogin alkulähteelle viestinnässä. Toivoa, niin kuin uskoakin, tarvitaan oman energiaolemuksen tietoiseen laajentumiseen, rakkauden laajempaan havaitsemiseen, hyväksymiseen ja ymmärtämiseen. Puutarhuri voisi sanoa tätä viitekehysten epäsovitusta pilaantuneeksi hedelmäksi tai kuivuneeksi oksaksi.

Ehkä näiden ajatusten saattelemana mieleeni tulee keskustelu usean itseni olemuspuolen kanssa siitä, miten on mahdollista toteuttaa ja miten maailmassa toteutuu se yhden ihmisen kokoinen rakkaus, joka on lyhyesti sitä, mitä minä olen ja yhtälailla sitä, miten olen läsnä vuorovaikutustilanteissa sekä energioissa, kaikissa niissä, joista olen tietoinen, ja miten toteutan itseäni kohtaan kokemaani rakkautta vuorovaikutustilanteissa. Tuohon on enemmän kuin tarpeellista lisätä jo mainitsemani näkökulma siitä, kuinka energiaolemuksemme viestii ympärilleen tarvettaan tulla kohdelluksi. Kuvastaisiko tämä nk. täydellistä vapaata tahtoa? Mahdollisesti.

Voi tämän tarinan, toisen todellisuuden tapahtuman - unen - ja tämän spekuloinnin nähdä niinkin, että nyt on aika laajentaa tätä itsessäni olevaa yhden ihmisen kokoista rakkautta kahden ihmisen väliseen rakkauteen niin itsessäni kuin itseni ulkopuolella. Miten tehdä kahdesta sisällään olevasta aikuisesta yksi? Tulen jälleen sanaan Liitto. On totta sekin, kuinka näitä yhdentymisiä yhdeksi kokonaisuudeksi on ollut minulla useampia. Noista jokainen yhdentyminen itseni kyseisen tason maskuliinisen tai feminiinisen energian kanssa, joka on riippunut omasta olemuspuolestani, päätyvät aina samalla tavalla, yhdentymisenä valoon. Tämä on kokemuksena tavattoman ihana.

Minua vähän huvittaa noiden käsipainojen ilmestyminen kuvioon mukaan. Näen sen oivana muistutuksena siitä, kuinka minun on hyvä pitää huolta omasta fyysisestä kehostani, vaikka lainatavaraa onkin. Olen huomaavinani pientä repsahdusta. Ehkä vähän löysästi pakattu.

Saadessani tämän ajatuksen juoksun kirjoitettua, huomaan kellon olevan aika paljon, tai siis oikeastaan melkoisen vähän, sillä monet ihmiset ovat vielä tähän aikaa bailaamassa ankarasti, osa nukkumassa.

Paikallisuus kutsuu. Havahdun tietokoneeni äärellä mielenkiintoisiin tuulenpuuskiin. Tarkoitan kuulemaani ajoittaista selkeää kohinaa asuntoni ulkopuolelta, joiden oletan olevan tuulenpuuskia.

Ensimmäinen tuulenpuuska on hyvin vaimea, jonka intensiteetin verhokäyrä on vähän kuin siniaallon puolikas. Intensiteetti tarkoittaa ilmiön voimakkuutta - kohinan voimakkuutta - ja verhokäyrä analogialtaan, kuvainnollisesti samaa kuin siluetti, eräänlainen varjo, varjokuva. Toisin sanoen, kohina on aluksi vaimea, voimistuen ja saavuttaen maksimin, jonka jälkeen se jälleen heikkenee tullen lopuksi hiljaista, aivan hiljaista. Tämä ilmiö, kohina, kestää ajallisesti useita sekunteja.

Hetken kuluttua kuulen saman äänen, kohinan, selkeämmin ja pidemmän aikaa. Intuitioni sanoo tässä vaiheessa tulkitsevan tämän ilmiön valtavien siipien liikkeiksi, kun ilma pakkaantuu siipien alle. Tässä vaiheessa kyseinen ilmiö energioineen saa selkeästi enemmän huomiotani osakseen. Minun ajatuksellinen matematiikkaprosessori laskee salamannopeasti estimaatin, arvion sille, kuinka suuret siivet saisivat aikaan noin pitkäkestoisen ilmiön. Sisäinen matematiikkaprosessorini osaa käyttää hahmoon perustuvaa laskentaa. Oikeastaan, mielestäni ihmisen aivot käsittelevät tietoa nimenomaan hahmoina, joten tämä on näin nähtynä jokaiselle ihmiselle luonteenomaista. Edelleen tämä vektorilaskin kertoo yhdessä intuition havaitsemien energioiden kanssa tämän jonkin tulevan suoraan minua kohti.

Nuo kuulemani kohinat voimistuvat yksi toisensa perään. Niiden sykli on verkkainen. Kohinan kesto ajallisesti on pisimmillään luokkaa 10–15 sekuntia, hiljaisuusjakso tuona aikana hieman lyhyempi. Sitten, aivan yhtäkkiä, ne loppuvat. Ne vain yksinkertaisesti loppuvat.

On sanonta: Kotka on laskeutunut. Kyllä minulle käy myös Lohikäärme. Joka tapauksessa, jokin siivekäs on tullut luokseni, joka on äänen perusteella melkoisen kookas. Joissain kieliasuissa kotka on soturin symboli.

Nousen ikkunan viereen seisomaan avaten sälekaihtimet. Ulkona näkyy aivan tavallista. En näe mitään mielenkiintoisen näköistä pilvimuodostelmaa tai mitään muutakaan silmiin pistävää. Ehkä haen vastausta hieman liian kaukaa, sillä tämä energia ilmoittaa olevansa hyvin lähellä ja odottavansa minua, päätöstäni.

Jotenkin tunnen, kuinka on aika mennä yöpuulle ja tehdä perinteiset iltarituaalit, jonka aikana kerron ajatuksellisesti tälle odottavalle energialle, siivekkäälle, olevani valmis tapaamiseen. Itse asiassa, olen vähän innoissani, sillä tämä luonnon tapahtuma tuo mieleeni erään mielikuvamatkan tältä samaiselta syksyltä, jonka kerron seuraavaksi. Hyvää yötä ja kauniita unia.

Mielikuvamatkailua

On uusi päivä ja uudet kujeet, vaikka joskus tuntuu enemmänkin siltä, kuinka kujeet ovat paljolti samoja tai analogialtaan, perusolemukseltaan samanlaisia, mutta joita vain sovellan hieman uudella tavalla. Tämän kerran itseilmaisuhetken alustuksessa olen ajatellut yhdistää rauhoittavaa musiikkia ja tarinaa toisiinsa. Tämä on siksi alustus, koska tähän pakettiin kuuluu useampi toisiaan täydentävä osio. Pallomeri on pallojen summa.

Laitan musiikin soimaan sopivan hiljaiselle, sillä sen on mahdollista sangen helposti olla liian voimakkaalla, koska mielen avautuessa ja tyhjentyessä muista ajatuksista, sisäisistä prosesseista, herkkyys niin sisäisiin kuin ulkoisiin havaintoihin kasvaa, eli kuinka esimerkiksi kuulee ympäristöään herkemmin. Usein tapaan laittaa vielä silmäni kiinni.

Olemme juuri kuunnelleet rauhallista musiikkia, ikään kuin johdatteluna, laskeutumisena tähän kokonaisvaltaiseen tilanteeseen. Niin ikään olemme avanneet, pukeneet sanoiksi musiikin kautta persoonallisesti kokemaamme tunnemaailmaa tavalla, joka on jokaiselle luonteenomaista. Tämä luonteenomaisuus sisältää sisäisen tunteen turvallisuudesta ja tarpeellisuudesta.

Seuraavassa harjoituksessa luen rauhallisen musiikin säestyksellä sadunomaisen selviytymistarinan, jonka kerron neljännen kirjani lopussa kappaleessa Iltasatu. Näen suurena synergiaetuna rauhallisen musiikin, rauhoittumisen ja verkkaisen tarinan kerronnan. Tämä luo eräänlaisen energiatilan, jossa jokainen kuulija saa antaa oman mielen laukata juuri niin kuin kokee tarpeelliseksi, sillä vaikka kuuntelisi vain osin tarinaa musiikin säestyksellä, edelleen alitajunta havaitsee kaiken. Tarkoituksena on antaa tilaa päivätajunnassa alitajunnan täytettäväksi sopivilla asioilla, joita kutsun päivätajuisiksi havainnoiksi. Tarinan olen valinnut sellaiseksi, joka päättyy hyvissä