Shannon: Thunin keikka

By Paula Merensuo

Shannon on parhaat päivänsä kauan sitten nähnyt rahtiristeilijä. Se on myös alus, joka toteuttaa Blazen toiveen päästä avaruuteen. Se ei ole hieno eikä uusi, mutta se lentää – ja poikkeilee paikoissa, joissa voi tapahtua mitä tahansa.

Eräällä matkallaan Shannon laskeutuu Thunin rahtikentälle, ja siellä Blaze joutuu sotketuksi tapahtumaan, joka on vähällä koitua kohtalokkaaksi sekä hänen uralleen että hengelleen.

• Language: Suomi
• Publisher: Paula Merensuo
• Release date: Apr 20, 2014
• ISBN: 9789526809311

Paula Merensuo

A teller of twisted stories.

Book preview

I luku

Hyvä on, myönnän: en ole mikään älyn ihmelapsi. Minut on rankattu tosi alas tässä systeemissä, enkä koskaan pääse mihinkään kunnon hommiin. Ne katsovat, että pystyn selviytymään yksinkertaisista töistä kunhan niissä vain ei tarvita ajatuskykyä. Olen kai jo jotenkin tottunut siihen, mutta ihan äkkiä se ei käynyt kun luokituskokeet olivat ohi ja kuulin tuloksen: D3. Se ei ollut sentään ihan huono luokka, huonompiakin on, mutta meikäläiseltä se vei kaiken toivon päästä leveämmälle leivälle kuin mitä oli tarjolla Paadissa, kotiplaneetallani, joka on karu kivikasa galaksin reunalla, kaivoskolonia.

Jokaisella on unelmansa nuorena, tulla joksikin, tehdä jotain ja silleen. Niin minullakin. Halusin päästä avaruuteen. Halusin lentäjäksi. Minulle lentäjät olivat jumalia. Heidän käsissään oli kaikki. He veivät aluksensa syvän avaruuden kautta planeetalta toiselle. Se oli kuin taikuutta. Muutamalla sormen liikahduksella he hyppäsivät aurinkokunnasta toiseen. Rakastin noita aluksia. Ne veivät ihmisen tähtiin ja kauemmaksi. Entä Avaruusjoukot sitten! Solakat hävittäjät, massiiviset risteilijät, valtavat, kömpelönnäköiset joukkojen-  ja tavarankuljetusalukset, ja kaikkein upeimmat, syvän avaruuden tutkimusalukset, jotka saattoivat viipyä matkoillaan vuosia. Niitä näki harvoin, ja jokainen oli varmasti lapsena haaveillut niistä. Minäkin halusin Akatemiaan, joka oli ainoa tie päästä avaruusjoukkoihin; omasta mielestäni olin syntynyt kurkottelemaan tähtiin, mutta deekolmosena minulla ei ollut mitään asiaa Akatemiaan.

Jos älyni olikin puutteellinen niin sisuni ei ainakaan. Halusin päästä avaruuteen, ja kun kerran tieni Akatemiaan oli niin surkeasti tukittu, päätin yrittää rahtipuolen aluksiin. Niihin pääsi tyhmempikin, ainakin vähäpätöisimpiin hommiin, ja niitähän taatusti on aina siellä missä ihmisiäkin.

Roikuskelin värväystoimistossa alituiseen kärkkymässä tilaisuutta. Luotin siihen, että sellainen joskus tulisi. Lopulta onni potkaisikin: rahtiristeilijä Shannoniin tarvittiin talouspuolen apumies. Nerokkaampia ei ollut juuri silloin paikalla, ja Shannonin piti päästä lähtemään. Tyypit olivat pakkoraossa ja joutuivat pestaamaan minut kun kerran olin siinä. Ja minähän olin heti valmis.

Shannon oli vanha ja siltä näyttikin mutta lensi, ja se riitti minulle. Työnäni oli tehdä kaikki, mitä talouspuolen pomo sai päähänsä määrätä minut tekemään. Käytännössä olin kaikkein viheliäisimpien tehtävien suorittaja. Mutta minulla oli sisua. Tippaakaan en nurissut vaan tein kaiken niin hyvin kuin kykenin. Alku oli kyllä melkoista häslinkiä. Opin koko homman hierarkian ja nokkimisjärjestyksen ja sen, mitä itse kukin sieti toisiltaan ja minulta. Tiesin, että jos en pärjäisi hommassa, tieni eteenpäin katkeaisi siihen paikkaan. Tulevaisuudentoiveeni eivät yleensäkään olleet kummoiset. Silti pidin itseäni onnekkaana, minähän lensin. Näin sen lumoavan tyhjyyden, jossa Shannon risteili enimmäkseen melko rähjäisten rahtikenttien välillä. Siitä ilosta jaoin ilomielin hytin kahden muun kaltaiseni luuserin kanssa ja tein tylsää, usein raskasta ja enimmäkseen likaista työtä. Se oli sen arvoista.

Yleensä vain jotenkin epäkelvot tyypit joutuivat niihin hommiin, ja alussa minun täytyi näyttää, etten ollut aivan avuton. Muutaman satunnaisen, suuntaa-antavan nyrkkitappelun jälkeen sain olla rauhassa. Työkaverini olivat molemmat paljon vanhempia kuin minä, ja opin heiltä monenlaista. Darek Bow oli heistä vanhempi. Hänellä oli epäilemättä paksuluinen kallo mitä ajattelupuoleen tuli, mutta voimia hänellä riitti. Hän ei pelännyt mitään eikä ketään eikä epäröinyt rikkoa jokaista sääntöä, jonka katsoi hankaloittavan elämäänsä. Alussa minulla olikin aika tekeminen hänen kanssaan, mutta kun hän lopulta tajusi, etten ollut läheskään niin mitätön kuin miltä näytin, aloimme tulla juttuun. Tosin otti aikansa ennen kuin hän kykeni antamaan anteeksi ne kaksi kylkiluuta, jotka minun oli vähän pakko potkaista häneltä poikki työtoveruutemme alkuvaiheissa.

Many Dorania taas olisi voinut luulla tytöksi. Hän näytti söpöltä kuin mikä, mutta kukaan ei ollut vielä kyennyt nujertamaan häntä. Hänellä oli takataskussaan temppuja, joita saattoi vain kadehtia jos joutui elämään maailmankaikkeuden kurjimmissa loukoissa. Sitäpaitsi hänellä oli kiero huumorintaju ja roimasti käytännöllistä järkeä, minkä hän onnistui enimmäkseen salaamaan, ainakin esimiehiltään.

Muodostimme toimivan kolmikon. Saattaa olla, että päällystö ei aina tullut juttuun kanssamme, mutta me olimme mitä olimme. Emme välttämättä sen kummemmin ystäviäkään, kunhan pidimme puolemme ja sopeuduimme. Meillä oli varmasti kehnoin työ Shannonissa, mutta enpä usko että olimme sen onnettomimmat tyypit. Meille oli yhteistä käsittämätön autuus saada lentää; mitä sitten jos sen edellytyksenä olikin putsailla toisten jälkiä. Jonkunhan piti sekin tehdä, kaikesta teknologiasta huolimatta.

***

Vietettyäni reilut kaksi vuotta Shannonissa sattui juttu, joka oli vähällä lopettaa koko urani. Se oli Manyn syytä. Hänenkin huumorintajunsa saattoi joskus pettää.

Olimme Thunin rahtisatamassa. Paikka ei tosiaankaan ollut kummoinenkaan – Shannon jostain syystä kulki kurjimpien läpien kautta  – mutta se sijaitsi lähellä upeaa lomaplaneetta Gauriaa, johon monet Avaruusjoukkojen upseeritkin tulivat viettämään pitkiä mutta harvinaisia lomiaan. Lastaus kesti epätavallisen kauan, joten pomomme, Buller, myönsi meille kolmelle kahden päivän loman. Päätimme ottaa tästä kallisarvoisesta tapauksesta kaiken irti ja lähdimme kierrokselle kaupunkiin.

Thun oli samantapainen kuin monet muut galaksin tämän osan pikkuplaneettojen rahtikenttien tienoille kasvaneet kaupungit. Keskusta oli kohtalaisen siisti ja laitaosista saattoi vaateliainkin tähtireittienkävijä löytää virkistystä. Pieniä paheenpesiä oli lukemattomia hämärien kujien varrella. Kaduilla näki lähes kaikkia mahdollisia – ja muutamia mahdottomia – muunnelmia ihmisenkaltaisista elämänmuodoista.

Lomamme lähestyessä loppuaan olimme jo aika hilpeitä. Takana oli runsas vuorokausi yhtämittaista juhlintaa. Olimme nauttineet eksoottisia herkkuja, juomista puhumattakaan, seurustelleet muutaman riittävän paljon ihmistä muistuttavan tytön kanssa ja osallistuneet pariin tuskin mainitsemisen arvoiseen tappeluun. Olomme oli siis hyvä ja vaati enää vain perinteisen hörpyn mekastetta ennen Shannoniin palaamista. Huolimattomasti tislattuna mekaste saattoi tappaa nauttijansa, mutta oikealla tavalla valmistettuna se oli juomaa, jonka kuvailemiseen ei sanavarastoni riitä.

Siispä työntäydyimme kaupunkikierroksemme lopuksi tiettyyn laitakaupungilla sijaitsevaan kapakkaan. Paikka oli todella pieni. Oviaukossa oli joskus ollut ovi. Muistona siitä karmissa näkyi vielä ruostuneita jäämiä kolhoista saranoista. Pölyisen kujan erotti hämäristä sisätiloista oven yläkarmiin naulattu huopa, ei ihan puhdas eikä ehjäkään. Ilma sisällä oli harmaata ja haisi, mutta Many ja Darek tiesivät, että mekaste oli siellä hyvää. Sellaiset asiat pitää tietää.

Tiskin takana hääräävä mies näytti siltä kuin olisi ollut useissa nyrkkitappeluissa ja vieläpä vastaanottavana osapuolena. Hän tervehti meitä leppoisasti ja valutti kyselemättä isot tuopit täyteen läpikuultavaa, keltaista juomaa. Nojailimme kolhuiseen tiskiin ja siemailimme hartaina. Porukkaa tuli ja meni ja meteli oli kova. Nurkkapöydässä istui joukko miehiä heittelemässä kuivasti kolisevia nappuloita pitkin pöytää pitäen kovaa mökää arvioidessaan heittoja. Nuhjuiset krediitit vaihtoivat omistajaa, ja porukka kiihtyi entistä enemmän. Äkkiä yksi miehistä tarttui toista kurkusta ja alkoi karjua. Toiset kiiruhtivat rauhoittelemaan toista ja pelastamaan toista kuristumasta.

Tilanne rauhoittui ja toinen miehistä, se, joka oli ollut vähällä päästää toisen päiviltä, nousi ja tuli tiskille. Ohimennessään hän tönäisi Manya ja mörähti jotain josta en saanut selvää.

Many, joka oli seisoskellut siinä uppoutuneena ilmeisen miellyttäviin ajatuksiin, havahtui, ja ennen kuin kukaan ehti sanoa tai tehdä mitään, hän oli sipaissut esiin puukkonsa ja sivaltanut sillä miestä kylkeen. Kiiltävä terä upposi likaiseen viittaan ja luiskahti samantien takaisin. Puukosta saanut karjaisi ja tarttui Manya kurkusta. Darek, joka sattui seisomaan miehen takana, tarttui vuorostaan häntä kurkusta. Se ei näyttänyt tekevään mieheen mitään vaikutusta, ja koska Manyn silmät alkoivat pullistua kuopistaan, päätin uhrata mekasteeni ja kajautin tuopillani miestä päähän. Neste roiskahti ja ukko tuupertui Manyn päälle Darek niskassaan.

Lättänenä kumartui hitaasti tiskinsä yli. Taisi kuolla, hän murahti. Parasta että suoritte tiehenne ennenkuin partio tulee.

Many, oletko kunnossa? Darek kieräytti tuntemattoman pois Manyn päältä ja auttoi hänet jaloilleen. Many hinkui vaikeasti koettaessaan saada ilmaa sisäänsä.

Se solvasi minua! hän pihisi. Näytin sille.

Niinpä tosiaan, Darek myönsi.

Pistin siltä maksan halki.

Siltä se näytti.

Taisin murskata sen kallon, minä sanoin ja kyykistyin tutkimaan tilannetta. Rähjäinen huppu oli pudonnut ja paljastanut pään, joka oli kalju kuin sian pakara. Kolpakko oli vihlaissut särkyessään pitkän haavan päälakeen. Verentulo oli reipasta.

Elossa se vielä on, sanoin. Muuten se ei vuotaisi noin paljon. Mitä tehdään sille?

Kapakan muut asiakkaat olivat häipyneet. Partio saattaisi tulla koska tahansa ja viedä mukanaan niin syylliset kuin syyttömätkin. Thunin järjestystä valvovalla turvakaartilla oli maine, joka sai molemmat osapuolet pitämään kiireistä poistumista parempana kuin oikeassa olemista.

Anna joku rätti, Darek sanoi baarimikolle. Lättänenä kopeloi tiskin alta jotain liankankeaa ja risaista. Darek painoi sen haavalle. Litku putsasi sen tarpeeksi hyvin. Häivytään ja äkkiä. Jätetään heppu tänne, muuten joudutaan vielä vaikeuksiin.

Mies avasi silmänsä. Hän kohotti kätensä ja tarttui päähänsä. Samalla hänen viittansa aukeni. Musta puku, kuin toinen iho, paljastui virttyneen rääsyn alta. Kangas kimalsi heikosti. Darek päästi suustaan muutaman melko mehevän sanan, jotka viittasivat etupäässä eri humanoidilajien naaraitten lisääntymiselimiin. Hän vetäisi viittaa enemmän auki ja paljasti säikähtyneille silmillemme vasemman olkapään ja sillä kolme karmiininpunaista juovaa.

Olimme onnistuneet kolkkaamaan Avaruuslaivaston upseerin.

Häivytään! Many ja Darek karjaisivat yhteen ääneen, ryntäsivät oviaukolle ja kääntyivät samantien takaisin. Partio! Mistä pirusta ne ehtii joka paikkaan? Nyt kävi kehnosti. Onko täällä takaovea? Darek tarttui lättänenää rinnuksista, mikä operaatio sai tyypin huitaisemaan kädellään takanurkassa könöttävää kaappia kohti. Se kätki monen sukupolven tarpeet hyvin täyttäneen luukun, joka antoi takakujalle, joka puolestaan johti suoraan ulos kaupungista. Painuimme pakoon henkemme kaupalla – kirjaimellisesti. Hakatun tähtiupseerin lähettyviltä ei ollut viisasta jäädä nalkkiin. Heikäläiset olivat kertakaikkiaan koskemattomia. He puolustivat toisiaan viimeiseen saakka, ja laki ja oikeus olivat aina heidän puolellaan, varsinkin jos vastapuolena olivat meidänlaisemme tyypit.

 Taidettiin selvitä, Darek puuskahti kun hölkkäsimme tasaista vauhtia kohti rahtikenttää. Kukaan ei seurannut meitä, ja vahtimiehen tarkastettua kulkulupamme pujahdimme Shannoniin ilman enempiä hankaluuksia ja pääsimme taas omaan pieneen koppiimme.

Ei meillä ole hätää, totesin minä. Kukaan ei tiedä mistä tai keitä olimme. Upseeri ei kuollut vaikka saikin tällin. Hittoako se muuten oli tekemässä sellaisessa paikassa?

Jos se oli Gauriassa lomalla ja halusi välillä eksoottisempia huveja, Darek sanoi.

Ties mikä karkuri, Many sanoi. Haastoi riitaa. Näytin sille.

Taidettiin kaikki näyttää sille, Darek hirnui. Sitä ei joka heppu teekään tähtiupseerille!

Merkillinen puku sillä oli, mietti Many ääneen. Terä vain luiskahti siitä. Ollapa sellainen. Pahus sentään kun ei tajuttu siepata sitä pukua.

Hei, hei, jätkät, kai te tiedätte mitä ne tekee meille jos saa kiinni? Pistävät suolakaivoksiin. Ja lentäminen loppuu siihen. Jos kortissasi on merkintä kaivoskeikasta, et lennä enää ikinä paitsi ulos kapakoista saappaankuva persuksissa. Olin kiukkuinen kuin mikä. Te umpikallot! Parasta olla kiitollinen että se kaljupää jäi henkiin! Ja puku tiukasti päällään. Se sen pelasti ja meidät samalla. Minä haluan mieluummin lentää avaruudessa kuin kuokkia kaivoksessa, oli puku mikä hyvänsä.

 Okei, okei, ota rauhallisesti, Blaze, sanoi Many. Meni jakeluun. Äitimuorin mies kuoli kaivoksessa. Ei ole tainnut vieläkään mädäntyä. Oli niin hyvin suolaantunut. Mennään messiin heittämään jotain mahaan ennen töihin menoa.

II luku

Messi oli suhteellisen mukava paikka. Se oli yritetty tehdä niin kodikkaaksi kuin oli mahdollista niin vanhassa aluksessa kuin Shannon. Ja nutrimaatit oli ladattu vastikään tuoreella tavaralla, joten syöminenkin kävi nautinnosta. Ei eltaantuneita möykkyjä eikä jälkeäkään siitä kellertävästä rihmastosta, jota alkoi löytyä vähän joka sapuskasta pitkillä lennoilla.

Miehistö oli koossa, ja sarja onttoja kumahduksia kertoi ilmalukkoja suljettavan. Hissin ovi suhahti auki, ja kaksi miestä tuli messiin. Toinen oli kapteenimme, ja toisen näkeminen sai viimeisetkin haaveeni urasta Avaruuslaivastossa kokemaan surkean äkkilopun. Many ja Darek olivat myös tunteneet tyypin heti. Meitä ei huvittanut enää ollenkaan.

Ei jälkeäkään tähtijoukkojen mustasta ja karmiininpunaisesta sen enempää kuin ikäkulusta viitastakaan, mutta ilman kaljulla päälaella nököttävää pikasidettäkin olisimme tunteneet miehen erinomaisen hyvin.

Meille taitaa käydä kehnosti, kuiskasi Many.

Olisi sittenkin pitänyt kumauttaa se kunnolla, Darek sanoi synkästi. Blazen pehmoilusta saadaan kärsiä kaikki.

Mutta mies ei näyttänyt tuntevan meitä vaikka ohitti pöytämme aivan vierestä. Se kummastutti meitä, ja pähkäilimme sitä hyvän tovin. Sitten Buller tuli karjumaan meille jätekoneen hajoamisesta ja miksemme olleet jo tekemässä töitämme.

Hittoako se vikisee, mekö tässä ollaan jotain insinöörejä, minä mutisin kun lampsimme huoltopuolen ruumaan.

Buller katsoi parhaaksi olla niin kuin ei olisi kuullut mitään. Hän oli pikkutarkka ja tärkeilevä tyyppi, mutta ei mikään riidanhaastaja.

Jätekone oli antiikkinen hirviö, joka nieli kitaansa aivan kaiken ja hajoitti sen pikku tuprahduksiksi jotain harmahtavaa ja kosteaa. Nyt sille oli tullut yksi ei niin kovin harvinaisista nielemisvaikeuksistaan, minkä seurauksena jätesäkkejä oli jo kerääntynyt sen viereen. Oli mystillistä, mistä kaikki se roina oikein ilmestyi, mutta ilmeisesti ihmiskunnan lajityyppiin kuuluu roskan tuottamisen ominaisuus. Toisaalta siitä oli minulle vain hyötyä; ilman sitä en ehkä olisi koskaan päässyt irti kotiplaneettani karulta kamaralta.

Selvä juttu, sanoin. Plasmankierrättimeen on jämähtänyt taas jonkun neropatin viestin. Soita konehuoneeseen, Many, ja käske Mutterin tulla tonkeineen.

Mutteri oli koneoppilas, harjoittelujaksoaan käyvä insinööri, kaikkein alin konemiehistön arvoasteikolla ja siis oikein sopiva hoitelemaan jäteongelmia. Hän tuli heti, hiljainen, tukeva kaveri.

Mikä hätänä, pojat? Hän silmäili jätekonetta inhoten. Taas?

Nyökkäsin. Taas. Kun ei mene perille niin ei mene.

 Mutteri työntäytyi ilmeenkään värähtämättä koneen kitaan ja askaroi siellä tovin. Katselimme lumoutuneina sitä merkillisen kiehtovaa liikettä, jota hänen suurehko takapuolensa piti aukon paksujen kumihuulien puristuksessa. Kohta hän ojentautui ja näytti pientä esinettä.

Arvasit oikein. Viestin se on. Pirun huolimatonta. Kierrätin ei kestä sen kenttää.

Mutteri tarttui jätesäkkiin ja heitti sen koneeseen. Matala urahdus osoitti laitteen toimivan taas niin kuin pitikin.

Taitaa olla kunnossa. Sen kun jatkatte tuhotöitänne. Hän otti työkalupakkinsa ja poistui.

Darek katsoi huuli pitkällä hänen peräänsä. Mitä se meinasi? Tuhotöitä? Epäileekö se jotain?

Mitä tämä on muuta kuin tuhoamista? Many kippasi kärryllisen roskaa koneeseen.

Kaikki yrittää nykyään olla niin älyttömän vitsikkäitä, minä sanoin kyllästyneenä.

Panimme homman haisemaan eikä kestänyt kauan kun se oli tehty. Many hujautti juuri viimeistä säkkiä pesään kun ovesta astui sisään henkilö, joka ei varsinaisesti komeillut suosikkilistallamme.

 Navigaattori Bylla Thusek, joka oli juuri niin nilkki kuin miltä hänen nimensä kuulosti, survaisi katseensa vuorotellen jokaiseen meistä.

Mitä täällä on tekeillä? hän kysyi äänellä, jolla olisi kyennyt leikkaamaan – no, vaikka mitä.

Hävitämme jätteitä, sanoi Many hymyillen ällöttävästi.

Jätekoneella, sanoin minä.

Se oli rikki, lisäsi Darek pyyhkäisten hikeä otsaltaan nyrkillä, joka oli kuin jalkapallo mutta kuhmuisempi.

Sattuu kuulumaan toimenkuvaan, minä pistin vielä, mutta huomattavan hiljaa. Tummanruskeat silmät ampuivat minuun silmäyksen, joka olisi tuiskauttanut aremman miehen suoraan esi-isiensä seuraan.

Many, jonka luonteen käytännöllinen puoli ilmaantui esiin usein juuri tällaisissa tilanteissa, avarsi vaivihkaa haalareittensa kaula-aukkoa paljastaen tiuhan pöheikön kullanvärisiä rintakarvoja.

Bylla antoi katseensa vaeltaa niitten sekaan.

Mikä konetta vaivasi? hän kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen.

Ruuansulatushäiriö, sanoin minä läpsäyttäen turvaluukun syöttöaukon päälle. Se on ohi jo.

 Voimmeko olla jotenkin... avuksi? kysyi Many. Darek ja minä vaihdoimme kärsivän katseen. Kärpänen olisi voinut jäädä koivistaan kiinni Manyn ääneen.

Bylla oikaisi selkänsä vieläkin suoremmaksi. Ette. Minä vain – minä – jatkakaa. Jatkakaa! hän äyskäisi vielä uudestaan ennen kuin meni.

Melkoinen esitys, sanoi Darek. Pistä Many ne piiloon.

Many sulki haalarinsa ja virnisti lauhkeasti. Tepsii aina noihin lisääntymättömiin naisiin.

Mistä sinä tiedät, että Bylla on niitä? kysyin minä.

Sen näkee, väitti Many. Ne on jotenkin kireitä.

Miksikähän? ihmetteli Darek. En minuakaan huolita siihen hommaan, eikä silti pönttö leikkaa kiinni.

Kai se on naisilla eri juttu, arveli Many. "Jotenkin konkreettisempaa.