Mieli Tajunta Tietoisuus: Tajunnan taikaa ja mielen metafysiikkaa

By Urho Sormunen

Tässä tutkielmassa purjehditaan maineikkaimpien mielentutkijoiden vanavedessä mielen syville vesille, sen mittaamattomille ulapoille ja kaukaisuudessa siintäville rannoille. Matkaamme tajunnan eri tasoille, syöksymme mielen sykliseen kierteeseen, josta nousemme etsimään aukkoa tietoisuuden aallonmurtajasta.
Tulemme saamaan matkallamme vastauksia moniin mieltä askarruttaviin kysymyksiin, mutta jotka samalla nostavat esille paljon uusia kysymyksiä. Eteemme ilmestyy kareja, joita emme tienneet olevan ja väyliä, jotka eivät näytä johtavan mihinkään. Viimekädessä joudumme luottamaan omaan suuntavaistoomme, joka lopulta vie meidät perille mielen, tajunnan ja tietoisuuden alkulähteille.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Oct 1, 2018
• ISBN: 9789528037132

Urho Sormunen

Kirjoittaja on Helsingin Yliopistosta valmistunut valtiotieteilijä ja vapaa tutkija. Pääaineena tuolloin oli käytännöllinen filosofia ja tärkeimpänä sivuaineena sosiaalipsykologia. Tutkimustyössäni olen keskittynyt lähinnä hyvinvoinnin filosofisiin kysymyksiin. Koska hyvinvointi koostuu sekä fysikaalisesta, että mentaalisesta hyvinvoinnista, ei mielen osuutta voida jättää huomiotta. Tällöin tarkastelun kohteeksi tulee erityisesti mielen kvalitatiivinen puoli, jota teoksessa "Mieli Tajunta Tietoisuus" paljon käsittelen.

Book preview

Varhainen aamu, utua

luotoja, majakoita.

Laiva taittaa aallonharjat

vaahtoviiruille.

Kolme haahkaa lentää ohi.

Taivas kohtaa meren.

Horisontin puhetta: hiljaisuus.

Brita Polttila

SISÄLLYS

HERÄÄMINEN

Lähtövalmisteluja

Ymmärryksen kategoriat

SUMUSSA

Kahden maailman kansalainen

Maailmoiden yhdistäminen

Fysikalistinen mieli

Idealistinen mieli

MYRSKY

Aivojen ja mielen identtisyys

Identtisyyden perusongelma

Myllyvertaus

Mielen funktio

Mieli ja tietokone

Mielen roolipelit

Tietokonemalli

Kiinalaisessa huoneessa

Muodosta merkitykseen

Tasohierarkiat

TUULEN ODOTTELUA

Tunne-elämysten luonne

Tunnekyvykkyys

PAIKAN JA SUUNNAN ETSINTÄÄ

Radikaalia tulkintaa

Puhekielen toimintafunktiot

Lauseen totuudesta päätöksen tekoon

Avustusperiaate

Propositionaaliset asenteet tulkintakehyksenä

Mielen intentionaalinen, design, ja fyysinen asennekuva

Mielen lisäkapasiteetti

Mielen hierarkia

Tietoisuuden perusongelma

KANGASTUKSIA

Mieli matrixissa

MAAILMA, OMINAISUUKSIEN KANTAJA

Substanssien moninaisuus

Ominaisuuksien ohituskaistalla

Kahden kerroksen väkeä

MIELEN METAFYSIIKKAA

Maailma koostuu objekteista

Yleiskäsitteiden maailma

Yksilölliset ominaisuudet

Ominaisuuksien kaksoisluonne

Dispositioiden aktuaalisuus ja potentiaalisuus

Dispositionaaliset syy- ja seuraussuhteet

Voimaverkosto

Emergenssin tanssiin kutsu

Sanan mahti

MIELI JA ELÄMISMAAILMA

Päämäärätietoisuus

Terminaalikausaliteettisia ehtoja

Tietoisuus arvoista

Arvot ja evolutionistinen luonnonjärjestys

SATAMA

Mielikuvat

Mielikuvituksen voima

Arviointia

Minne tuuli kuljettaa?

Kirjallisuus

HERÄÄMINEN

Olen syvässä unessa, kun tunnen tarvetta irrottautua unen kahleista. Viimeisen muistikuvani mukaan olen ankkuroinut veneeni erääseen suojaiseen lahdenpoukamaan, jonka jälkeen painauduin pitkäkseni kajuutan sohvalle. Näin ollen tulisin kaiken järjen mukaan myös heräämään samassa paikassa. Tietenkin voisi olla mahdollista, että olisin lähtenyt kävelemään unissani, pudonnut mereen ja hukkunut. Mutta jos kaikki on kohdallaan, tuntisin pian viileän meri-ilman aiheuttamat vilunväreet ihollani. Mikäli tuuli on jatkanut puhaltamistaan, kuulisin kohta myös tuulen nostattamien aaltojen loiskeen veneen kyljissä. Pian nuo kyseiset aistimukset täyttivätkin tajuntani, liittäen minut jälleen takaisin valvemaailman piiriin.

Vihdoin avaan myös silmäni, jolloin yläpuolellani oleva kajuutan katto piirtyy näkyviin. Unentokkuraisena vääntäydyn ylös sohvalta, avaan kajuutan luukun ja vedän keuhkoni täyteen meriheinän ja planktonin tuoksuista meri-ilmaa. Kaukana idässä horisontti loimuaa syvyyksistä nousevan auringon kajossa. Veneen vieressä oleskelleet kaksi lumenvalkoista joutsenta uivat kauemmaksi. Tuon ulkoisen todellisuuden syöksyessä kohti omaa sisäistä minuuttani tunnen, kuinka mieleni yhdistää nuo kaksi olomuotoa yhdeksi huumaavaksi tuoksujen, värien ja äänien kokonaisuudeksi. Samalla tunnen olevani jollain tavoin yhtä tuon kaiken kanssa.

Tuona heräämisen hetkenä jään jälleen kerran miettimään, kuinka joukosta kemiallisia yhdisteitä, joka suunnasta kantautuvia ääniaaltoja ja valtoimenaan kimpoilevia säteitä voivat muodostua mielessäni tuollaiseksi loistokkaaksi spektaakkeliksi ja aisteja värisyttäväksi freskoksi, joka täyttää tajunnan, lävistää mielen ja piirtyy tiedostettujen elämysten panoraamaksi. Mikä on tuo tajunta, joka herää vastaanottamaan aistimusten mukanaan tuomat tuntemukset? Mikä on tuo mieli, joka loihtii nuo tuntemukset noin kiehtovaksi elämykseksi? Entä mitä tarkoitetaan tuolla kaiken kattavalla, kaiken lävistävällä tietoisuudella, joka sisäistää nuo mielen siivilöimät tuntemukset merkityksiltään ja tarkoituksiltaan moninaisiksi ja rajattomIksi oivalluksiksi? Entä mikä energia, tahto tai voima kuljettaa tuota mielen, tajunnan ja tietoisuuden virtaa ja miksi siihen on niin vaikea saada otetta? Kun yritän tarttua tuohon merkityksiä, tarkoituksia ja tuntemuksia vilisevään virtaan, niin virtaavan veden lailla valuu se sormieni välitse jatkaen loputtomalta vaikuttavaa kulkuaan

LÄHTÖVALMISTELUJA

Tajuntaa kutsutaan usein elämysten kokonaisuudeksi. Tajunta on kytkeytymistä kulloisenkin hetken todellisuuteen. Puolestaan tietoisuuden väitetään olevan tiedostettujen elämysten kokonaisuus. Lisäksi tietoisuus on tietoa itsestä. Siinä, missä tajunta on mielessä oleva aistimusten ja vaikutelmien havainnoija, siinä tietoisuus toimii noiden asioiden tiedostavana kokijana. Kun tajunta kytkee meidät ympäröivään maailmaan, niin mieli merkitysrakenteita sisältävänä kokijana suuntaa tarkoitukselliset toimintonsa tiedostettaviin kohteisiin omiakseen niiden sisältämän tiedon itselleen. (Eino Kaila)

Toisin sanoen, tiedostus syntyy, kun ymmärrys ja aistimellisuus yhdistyvät toisiinsa. Tässä yhdistymisessä puhtaiden ymmärryskäsitteiden tarjoama muoto liittyy aistihavainnossa annettuun sisältöön. Noista tajunnan ja tietoisuuden virroista syntyy mielen sisältö. Kun tuo tajunnan ja tietoisuuden virta kumpuaa omasta itsestä, puhutaan itsetietoisuudesta. Tieto omasta itsestä kulminoituu puolestaan tietoon siitä, että on (itse) tietoinen. Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että niin tajunta ja tajuaminen, samoin kuin tietoisuus ja tiedostaminenkin ovat kaksi eri asiaa. Mainittu ero selviää myöhemmin tarkasteltavassa ontologiassa.

Mikäli edelliset väitteet pitävät paikkansa, niin siitä seuraa, että mieli kaikkine osatekijöineen ei ole suinkaan mikään substanssimainen tai esinemäinen oleva, vaan todellakin alati virtaava prosessimainen ilmenemistapahtuma. Siinä tajunta ja tietoisuus sitovat mielen ulkomaailman ja puolestaan itsetietoisuus siihen itseensä. Juuri prosessimaisuutensa takia siihen on myös vaikea tarttua.

Mikäli mieli haluaa tutkia ja tarkastella itseään, sen olisi noustava erilleen omasta prosessistaan, mikä vaikuttaa melko mahdottomalta tehtävältä. Näin ollen mieltä voikin tarkastella vain epäsuorasti peilaamalla sen prosessimaista luonnetta ja ominaisuuksia ulkomaailmaa vasten. Sitä kautta saadaan esille mielen sisältämät merkitys- ja tarkoitussuhteet. Mielen tutkiminen onkin pitkälti juuri noiden suhteiden analyysia ja arvioimista.

Mieli on siis mitä suurimmassa määrin aktiivinen toimija. Mieli jäsentää, järjestää ja yhdistää kokemuksen eri osat mielekkääksi ja yhtenäiseksi kokemukseksi. Toisaalta se myös erottelee, luokittelee ja normittaa kokemuksen erilleen muusta asiaan kuulumattomasta. Lähtökohtana on siis inhimillinen kokemus ja päättelyn lopputuloksena yhdistyvä inhimillinen järkeily. Kokemus näyttäisi kuitenkin edellyttävän tietoisuuden jatkuvaa läsnäoloa. Tietoisuus nimittäin toimii alustana ja yhteenliittymänä monille erillisille tapahtumille.

Mitä tulee havaitsemiseen yleensä, niin sen kohdalla puhutaan aistimellisesta tai empiirisestä ja toisaalta puhtaasta, eli ajatuksellisesta havainnoimisesta. Empiirinen havainnointi on muutoksellista ja sisällöllistä. Puolestaan puhdas havainnointi perustuu tajunnan kahteen muodolliseen aistimismuotoon, nimittäin aikaan ja avaruuteen. Nuo kaksi tapaa havainnoida muodostavat ne pääpurjeet, joiden avulla me voimme seilata mielen maisemiin. (Immanuel Kant)

Mutta eivätkö aika ja avaruus nimenomaan kuulu empiiriseen todellisuuteen? Toisin kuin voisi kuvitella, ne eivät ole empiirisiä vaan pelkkiä muodollisia aistimismuotoja. Tämä ilmenee sitä kautta, että aika voidaan kuvitella ilman tapahtumia ja puolestaan avaruus ilman sisältöä. Mutta pelkkinä ja puhtaina havainnoinnin muotoina ne tekevät empiirisen havainnoinnin ja sitä kautta kokemisen mahdolliseksi. Samalla tietoisuuteen muodostuu tapahtumasarja tai -sarjoja, jotka tavallaan edustavat aika-avaruutta. Muodollinen aika-avaruus on siis suhdejärjestelmä, jonka avulla mieli, tajuntaan virtaavien signaalien ja hermoärsykkeiden pohjalta, muodostaa erilaisia mielteitä ja mielikuvia.

Aika on siis mielellistä toimintaa ja vain mielen kautta ajalla on merkitys ja sisältö. Mieli konkretisoi nykyhetken aistihavaintona. Menneisyys ja tulevaisuus yhdistyvät puolestaan tuossa nykyhetken mielteessä muistina ja tulevaisuuden odotuksena. Missään muualla kuin mielessä niitä ei voida tavoittaa. Subjektiivisesti koettu aika kuuluu siis mielemme ja tietoisuutemme rakenteeseen.

Itse mielen toimintatavan voidaan sanoa olevan induktoivaa, eli yleistävää. Avaruusmielteen kautta mieli muodostaa käsitykset olioiden kiinteistä ja pysyvistä olomuodoista. Vastaavasti olioiden muuttuvat ja vaihtelevat, eli sisällölliset konfiguraatiot ilmenevät, kun ne asetetaan aikamielteen akselille. Muodon roolina on edesauttaa ymmärrystä tiedostamaan se, mitä kulloisetkin havainnoinnin kohteet edustavat. Puolestaan sisällön tehtävä on auttaa ymmärrystä selventämään kohteiden merkityksiä ja tarkoituksia.

Ymmärrys muodostaa näin aistimellisuuden kanssa inhimillisen tietoisuuden tukipilarit. Näistä ymmärrys on aktiivista toimintaa, kun taas aistimellisuus on passiivista havainnointia. Ymmärtämisen sanotaan olevan kykyä luoda ilmiöiden moninaisuuteen ykseyttä tiettyjen sääntöjen avulla. Näin ollen ymmärtäminen onkin kykyä nähdä ilmiöiden ja tapahtumien moninaisuudessa säännönmukaisuuksia.

Ymmärtäminen voidaan nähdä myös eräänlaisena kaiken aikaa tapahtuvana eläytymisenä. Sitä voidaan verrata myös valaistumisen kaltaiseen tilaan, missä perinne sulautuu asteittain nykyhetkeen. Kyseessä on siis perinteen assimiloituminen, jossa ymmärrys vertaa säännönmukaisesti uutta tilannetta johonkin tiettyyn menneisyydessä tapahtuneeseen asiaan.

Toisaalta ymmärtäminen voidaan nähdä myös välittymistapahtumana ymmärtäjän ja ymmärrettävän välillä. Ymmärtämisen seurauksena oppiminen samalla tehostuu ja näkökulma asioihin laajenee. Siitä ymmärrys johtaa edelleen käsitteisiin antaen tiedolle muodon. Vastaavasti aistimellisuus havaintoineen tuo tiedolle sisältöä.

YMMÄRRYKSEN KATEGORIAT

Ymmärtäminen nojaa joukkoon kategorioita. Aristoteleen mukaan kategoria on se, millä sanotaan jotain jostakin. Kategoriat ovat tavallaan yleisiä määreitä, joita annetaan aistimaailman kohteille. Kategoriat pitävät sisällään kvantitatiivisia, kvalitatiivisia, suhteellisuutta esittäviä ja modaliteettiin, eli tapaluokkiin liittyviä asioita. Ymmärryksen kategoriat koskevat aistihavainnossa ilmenevää maailmaa, eivät olioita tai olemuksia sinänsä. Hyvä on myös huomata se, että kategorioita ei johdeta niinkään kokemuksesta, vaan kokemus johdetaan niistä.

Havainnoinnin kautta mieleen muodostuu moninaisuutta koskevia mielteitä, joihin mieli kategorioidensa kautta luo järjellistä ykseyttä. Mielen ollessa prosessimainen, mielteitä syntyy tietenkin paljon ja ne ovat kaikki erilaisia. Mielteitä syntyy niin ihmisen sisältä kuin myös ihmisen ulkopuolelta tulevista vaikutelmista. Jotta maailmassa olisi jotain mieltä ja jotta maailmasta saataisiin irti edes kohtuullisen varmaa tietoa, on tuota mielteiden virtaa jotenkin saatava rajoitettua. Rajoittaminen taas tapahtuu ajattelun avulla yhdistämällä erilaisia mielteitä toisiinsa ja muodostamalla niistä ymmärrettäviä arvostelmia. Ajattelu on näin ollen tajunnassa tapahtuvaa havaintojen yhdistämistä ja niiden alistamista yhden persoonan mielen toiminnaksi.

Ajatusten perustan muodostavat kuitenkin mielen sisältämät ideat. Noiden ideoiden sisältö taas määräytyy ideoiden fenomenaalisten, eli kokemuksellisten ominaisuuksien, kuten muotojen, värien jne. kautta. Tällöin ideat muistuttavat havaintoomme tulevia vaikutelmia erilaisista objekteista. Tuollaiset sisällölliset ideat nostavat mieleen assosiaatioita, joiden seurauksena ajatuksista muodostuu merkityksellisiä, tarkoituksellisia ja johonkin viittaavia rakenteita.

Tuo rakenteellisuus konkretisoituu sitten kielessä. Siinä ajatus muotoutuu ilmaisuksi, joka mielekkäässä muodossaan kuvaa todellisuutta. Kielellä ja todellisuudella sanotaan olevan yhteinen looginen muoto. Tuo looginen muoto määrää, ovatko sanoin ja lausein esitetyt ilmaukset tosia vai epätosia. Näin ajattelun kautta syntyy tiettyä kategorisoitua tai luokiteltua tietoa. Mutta tuo tieto ei ole kuitenkaan lopullista tietoa, sillä mielen prosessi jatkuu kohti luokittelematonta ja edellytyksetöntä tiedon ykseyttä kohti edellyttäen, että mikään ei sitä pysäytä.

Yhteenvetona tiedostuksen voidaan sanoa olevan prosessi, jossa kaksi toisistaan erillistä runkoa, aistimellisuus ja ymmärrys kietoutuvat toisiinsa. Aistimellisuus nousee ulkomaailmasta, kun taas ymmärrys sijaitsee tiedostavassa olennossa itsessään. Ulkomaailma muodostaa objektiivisen todellisuuden, jonka taustat (oliot sinänsä), jäävät aina hämärän peittoon. Vastaavasti mielen sisältö muodostaa subjektiivisen minän, jonka tausta niin ikään jää kysymyksen alaiseksi ja monien arvailujen ja uskomusten varaan. Mielen liikkeen voidaan sanoa olevan lakkaamaton syklinen prosessi, joka imee vaikutteita ulkoisesta todellisuudesta lyöden siihen ymmärryksellisen leimansa. Kierros kierrokselta tuo prosessi kasvattaa tietoisuuttaan samalla lisäten ymmärryskykyään ja laajentaen omaa tajuntaansa.

Malliriippuvaisen realismin mukaan aivomme tulkitsevat ulkopuolelta tulevaa tietoa rakentamalla mallin maailmasta, jolloin syntyy mentaalisia käsityksiä maailman objekteista, kuten ihmisistä, metsistä, rakennuksista, jne. Mallirealismin mukaan nämä käsitykset ovat ainoa todellisuus, minkä voimme tuntea.

Mutta mikä tuota prosessia pyörittää tai mikä on sen liikkeelle paneva voima? Monet maailmankatsomukset tarjoavat kysymykseen omia vastauksiaan. Jotkut tarjoavat vastaukseksi liikkumatonta liikuttajaa, eli Jumalaa, toiset puolestaan puhtaita luonnonlakeja ja kolmannet Jumalan ja luonnonlakien yhdistelmää. Vastaukseksi on tarjottu myös ristiriidan lakia, jonka mukaan maailma on ristiriitojen ja vastakohtien temmellyskenttä. Kun vastakohdat eivät voi sietää toisiaan, tuloksena on ristiriita. Tuo ristiriita on elämää ja sitä kautta kehitystä ja tiedostusta ajava voima. Muutosvoimien paineessa elämä on yhtenä hetkenä sama, mutta jo seuraavassa hetkessä aivan toinen. Elämä on samoin olioissa ja tapahtumissa itse läsnä oleva, itsensä synnyttävä ristiriita. Mielen kohdalla se merkitsee sitä, että mieli on itse itselleen läsnä oleva, itseään luova ja ratkaisua etsivä ristiriita. Kun tuo ristiriita häviää, mieli lakkaa olemasta.

SUMUSSA

Perusteellisten lähtövalmistelujen jälkeen suuntaan veneen keulan kohti avomerta. Nouseva aurinko, mantereelta puhaltava tuuli ja korkealla kaartelevat lokit saattelevat matkaani. Kaikki näyttäisi olevan hyvin ja edessä mitä hienoin purjehduspäivä. Iloni oli kuitenkin ennenaikainen, sillä vastassa näytti olevan sankka sumurintama, joka pian kietoikin minut kosteaan, läpinäkymättömään vaippaansa. Näköaistimuksen sijaan minun oli nyt turvauduttava muihin aisteihin, aistimuksiin ja erilaisiin navigointia helpottaviin laitteisiin. Pian ympäristöstä alkoi kuulua muiden alusten äänimerkkejä, joiden sekaan lähetin myös oman ilmoitukseni olemassaolostani. Silloin tällöin jokin toinen alus ilmestyi vierelleni kuin haamu, kadoten pian taas sumun