Everand Logo

Welcome to Everand!

  • Discover millions of ebooks, audiobooks, and so much more with a free trial

    Only $11.99/month after trial. Cancel anytime.

    Faust I
    Faust I
    Faust I
    Ebook291 pages1 hour

    Faust I

    By Kaarlo Forsman and Johann Wolfgang von Goethe

    4/5

    ()

    Read preview
    LanguageSuomi
    PublisherArchive Classics
    Release dateJan 1, 1870
    Faust I

    Read more from Kaarlo Forsman

    Related to Faust I

    Related ebooks

    Reviews for Faust I

    4/5

    478 ratings13 reviews

    What did you think?

    Tap to rate

    Review must be at least 10 words

    • 1/5
      Found this very boring and couldn't make it further than about a quarter, but I think it may have just been an uninspiring translation. (George Madison Priest.)
    • 4/5
      This is an abridged version of the massive play. This was abridged, cut, and translated into English for a BBC radio adaption in the 1940s.

      The play itself is meant to be a closet drama - ie. its meant to be read and not exactly played and acted out on a stage in front of an audience.

      It is a tremendous play and a massive and tremendous piece of work/literature. I have trouble though deciding on **** or ***1/2, but I'll give it the benefit of the doubt and go with ****. It's a bit deep with the satire, going into Greek mythologies (esp. in Part II) and it draws from a number of sources, some German, some classical Greek/Roman, some Shakespearean, and English. It's a hard play to wra your head around as the verse isn't aptly descriptive of the events and a large amount of 'reading between the lines' needs to be done. Overall it is a highly recommended work that should be read for no other reason than to at least acknowledge how Goethe is a great writer and to feel some sort of semblance of culture emanating from the work.
    • 5/5
      Goethe is an amazing writer. Faust despairs and wants the death because he can not understand the truth.Dissatisfied with knowing all there is to know about everything, Faust sells his soul to the devil to learn, experience and understand more.It's classic, it's brilliant and full of wisdom and eternal truths.
    • 5/5
      Johann Wolfgang von Goethe’s Faust begins with a prologue set in Heaven. The scene is modeled on the opening of the Book of Job in the Old Testament. While the angels Raphael, Gabriel, and Michael praise the Lord, Mephistopheles mocks human beings as failed creations because reason makes them worse than brutes. God tells Mephistopheles that he will illuminate his servant Faust. Mephistopheles wagers with god that he can corrupt Faust instead. With the assent of god Mephistopheles goes into action.In the next scene, Faust appears in acute despair because his intellectual studies have left him ignorant and without worldly gain and fame. In order to discover the inner secrets and creative powers of nature, he turns to black magic. Thus, he conjures up the Earth Spirit, the embodiment of the forces of nature. However, the Earth Spirit mocks Faust’s futile attempts to understand him. As he despairs of understanding nature, he prepares to poison himself. At that moment, church bells and choral songs announcing that “Christ is arisen” distract Faust from killing himself. Celestial music charms Faust out of his dark and gloomy study for a walk in the countryside on a beautiful spring day in companionship with his fellow human beings. Observing the springtime renewal of life in nature, Faust experiences ecstasy. At this moment, Faust yearns for his soul to soar into celestial spheres.This Easter walk foreshadows Faust’s ultimate spiritual resurrection. However, he must first undergo a pilgrimage through the vicissitudes and depths of human life. In a famous moment he proclaims that "two souls are dwelling in my breast". It is in this battle within himself that he becomes emblematic of modern man. As he battles Mephistopheles offers him a wager for his everlasting soul that will provide him a fleeting moment of satisfaction in this world. Mephistopheles commands a witch to restore Faust’s youth so that he is vulnerable to sensuous temptations. When Faust sees the beautiful young girl Margaret, he falls into lust and commands Mephistopheles to procure her. Mephistopheles devises a deadly scheme for seduction. Faust convinces Margaret, who is only fourteen years old, to give her mother a sleeping potion, prepared by Mephistopheles, so that they can make love. Mephistopheles makes poison instead; the mother never awakens.Unwittingly, Margaret has murdered her mother. Furthermore, she is pregnant by Faust and alone. When Faust comes to visit Margaret, he finds her brother, Valentine, ready to kill him for violating his sister. Mephistopheles performs trickery so that Faust is able to stab Valentine in a duel. Dying, Valentine curses Margaret before the entire village as a harlot. Even at church, Margaret suffers extreme anguish as an evil spirit pursues her.In contrast, Faust escapes to a witches’ sabbath on Walpurgis Night. He indulges in orgiastic revelry and debauchery with satanic creatures and a beautiful witch until an apparition of Margaret haunts him. Faust goes looking for Margaret and finds her, in a dungeon, insane and babbling. At this moment, Faust realizes that he has sinned against innocence and love for a mere moment of sensual pleasure. Even though it is the very morning of her execution, Margaret refuses to escape with Faust and Mephistopheles. Instead, she throws herself into the hands of God. As Faust flees with Mephistopheles, a voice from above proclaims, “She is saved!”Goethe will continue his drama with a second part, but the narrative from this first section has become one of the markers for the beginning of the modern era of human culture. I have previously written about some of the ideas in this drama in my discussion of "Active vs. Reactive Man". Translated by many over the two centuries since its original publication it has become a touchstone for the study of the development of the human spirit. It has also inspired other artists to create operas and novels based on the characters from Goethe's drama.
    • 3/5
      Titanenwerk, maar niet helemaal samenhangend: diverse stijlen, diverse invalshoeken; eerder losse commentaren bij huidige en vroegere cultuur. Moza?ekachtige structuur, wirwar van symbolische taferelen en soms ronduit een spektakelstuk vol special effects. Uiteraard is er de impressionante en in essentie tragische figuur van Faust zelf, de mens die ten onder gaat aan zijn drang om meer te weten, meer te kunnen. Pareltjes zijn volgende fragmenten: de Walpurgisnacht (een waterval van beelden en sc?nes in de meest uiteenlopende versvormen), het Homunculus verhaal (sprankelend en aangrijpend), het Philemon en baucis-verhaal.Ronduit zwak: het Gretchenverhaal (Gretchen is te onbeduidend als figuur), het Helenaverhaal (ook zij is letterlijk niet van lijf en leden), Euphorion (te kort uitgewerkt), en ook het slot (iets te hemels, beklijft helemaal niet zoals bij Dante)
    • 4/5
      No denying the beauty of the language in this, the iconic "sell your soul to the devil" story, but it seemed lightweight for it's subject. This modern verse translation of Part I is the only verse translation to be perfomed in the modern theater--which speaks highly of it's readability.
    • 3/5
      Nederlandse vertaling van begin XXste eeuw, maar niet meer te genieten, zeer archaisch, vooral het eerste deel
    • 2/5
      The first half was excellent. The Gretchen tragedy was incredibly disturbing and dramatic. However, I was bored by the second halfs descent into what seemed like a series of unrelated scenes. By the end of the long digression into Greek myth, I was bored by the whole thing and no longer even cared what happened to Faust
    • 4/5
      While I do not care for Goethe, I do like MacDonald's rhyming translation. It makes it much better to get through it! Did this for Part II so that the Kindle could read the rhyming to me with the text to speech feature.
    • 3/5
      Although it's been staged, Goethe's Faust is described as a "dramatic poem" and at least in the translation I've read (Walter Kaufman for Part One) reads much more to me like Milton than Shakespeare. Indeed, there are to my ear echoes of Milton--and The Book of Job for that matter--in the Prologue where God and the devil Mephistopheles have a discussion that results in putting the soul of Faust into play. A lot of the of the plot and even some lines were familiar to me from classical music. Operas by Gounod and Boito, an oratorio by Berlioz and German lied by Schubert and Schumann among other works were adapted from from Goethe. I really got a kick out of recognizing the inspiration for Gounod's "Jewel Song" and Schubert's "Gretchen at her Spinning Wheel." Most of those adaptations only deal with Part One of the two part work, and for good reason. Part One was mostly a joy to read. The language is often striking and gorgeous and only one small segment made me go huh? (The Walpurgis Night's Dream with the Wedding of Oberon and Titania, which didn't seem to contribute to the plot or theme.) Mephistopheles first shows up by Faust's side as a poodle, and he helps a lot in cutting a lot of Faust's often high-flown language with his acid sarcasm, and I actually found a lot of humor in the first part of the poem--such as the scene where Martha flirted with Mephistopheles. If I were rating just Part One, I'd give Faust five stars for an amazing read. Part Two is a different matter altogether. In the book featuring the Kaufman translation, only the first scene and the last Act of Part Two is included. In the introduction Kaufman defends this saying it is his "hope that those who who would like to enjoy Goethe's Faust--as opposed to those who want to be able to say that they have read it, all of it" should find his edition to their liking. Well, I'm stubborn--and I did want to read all of it. Among the reasons Faust was listed in Good Reading's "100 Significant Books." Faust isn't just a classic--it's a formative, incredibly influential classic, and I've found in tackling those you aren't just entertained--you're educated. So, I read Part Two in another edition and translation. And found Kaufman is right. Part Two isn't enjoyable. It seems almost an entirely different work without the Gretchen element and with long static, weird set pieces that include Faust involving himself with Helen of Troy. Indeed, Faust disappears for long stretches in this part--so much of which seemed bizarre. I didn't like Part Two much at all. And not just as a reader wanting to be entertained. If there's one thing I've learned about myself reading the classics, it is that I like a sense of unity and structure, and have held it against works such as Moby Dick, War and Peace and Les Miserables when they seem to go off the rails in self-indulgent pedantry and digressions. I adore Dante, and Dante is erudite--and his philosophy very much opposed to mine. But I'm awed by the structure of The Divine Comedy. Nothing, but nothing is superfluous--down to the rhyming scheme and the number of Cantos. I can't say the same of Faust, particularly Part Two. For me Part Two is just one big huh?? and incredibly tedious. Maybe I'm missing something, but no, I can't say I got a lot out of Part Two, thus why this is winding up with a much lower rating than if I were reviewing Part One alone.
    • 4/5
      I read this in January 1952 and said on Jan 20: Decided to read Faust despite the unfavorable atmosphere for reading presented by barracks life. It is almost stiflng in its beauty, and I wish I had a dead silent room to simply surrender my mind to it. The translation I am reading is Bayard Taylor's, which is in verse form, and quite literal--so that verbs are often at the end of sentences. As an example of clear beauty, romantic and untouched by sarcasm and cynicism I give you this from Scene 2 of the first Part: "Then would I see Eternal Evening gild The silent world beneath me glowing,On fire each mountain-peak, with peace and valley filled,The silver brook to golden rivers flowing..." I finished the first part on Jan 21, and said the second part is allergorical and I am afraid I shall get nothing from it, because conditons for studying are not good--or maybe it's just that I am not good at divining deeper, subtle meanings of things. I finished the book on Jan 23 and said: Finished Faust--got little out of the second Part.
    • 5/5
      Goethe packs a lot of original truth into this very sensual work. In particular, his observations about society, learning, and, of course, religion, are thought provoking. The style and plot are also unique and impressive, especially in the interaction between Faust and Mepistopheles and Margaret.
    • 4/5
      Obviously a classic, but the second scene between the archangles, God and Mephistofoles is pure music.

    Book preview

    Faust I - Kaarlo Forsman

    The Project Gutenberg EBook of Faust I, by Johann Wolfgang von Goethe

    This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org

    Title: Faust I

    Author: Johann Wolfgang von Goethe

    Translator: Kaarlo Forsman

    Release Date: May 8, 2006 [EBook #18348] [Date last updated: July 28, 2006]

    Language: Finnish

    *** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK FAUST I ***

    Produced by Tapio Riikonen

    FAUST

    J. W. Göthen tekemä murhenäytelmä

    I osa.

    Kaarlo Forsman'in suomentama.

    G. L. Söderström, Porvoo, 1884.

    GÖTHEN ELÄMÄ JA TEOKSET.

    Johan Wolfgang Göthe syntyi Frankfurt am Main'in kaupungissa 28 p. elokuuta 1749. Hänen isänsä, keisarillinen neuvos Johan Caspar Göthe oli jäntevä, totinen mies, kodissaan täysi yksinvaltias, jonka sana oli perheen lakina. Äiti Katariina Elisabeth Textor oli aivan toista laatua: luonteva, hilpeä, sydämellinen nainen, jonka luonteessa hellä tunne, vilkas mielikuvitus ja selvä järki omituisesti yhtyivät. Nähtävästi Göthen henkinen äidinperintö oli runsaampi kuin mitä hän isältään sai periä. Itse hän lausuu: isältäni sain muhkean muotoni ja vakavan ryhtini; äiti-kullalta sain iloisuuteni ja pakinoimis-haluni. Iso-isäni suosi kaunottaria, ja enhän minäkään ole heille nurja.

    Ensi kasvatuksensa Göthe sai kotona. Äiti osasi kehittää pojan aattelukykyä ja vilkasta mielikuvastinta kertomalla hänelle satuja ja taitavasti johtamalla häntä itseä muodostamaan satujen loppua. Isä taas toisin tavoin vartutti nuorta mieltä. Hän kertoi pojalle jonkun jutun elämästä tai historiasta ja antoi pojan sen johdosta kirjoittaa mietelmiänsä latinaksi ja saksaksi. Kahdeksanvuotiaana nuori Wolfgang jo joltisesti osasi ranskaa, italiaa, latinaa ja kreikkaa. Hänen lapsuutensa päiviltä on säilynyt monta jutelmaa, joista näkyy, että hän ei ollut mikään tavallinen lapsi. Itsenäisesti arvosteli hän jo silloin monta asiaa. Kun esim. Lissabonin kaupunki v. 1755 hirveän maanjäristyksen kautta kokonaan hävisi ja ihmisiä hukkui tuhansittain, niin tämä kuusivuotias filosofi rohkeni epäillä Jumalan hyvyyttä!

    Kotikoulun avuksi tuli pian elämän koulu kokemuksineen. Varsinkin vaikutti lapseen suuresti seitsenvuotinen sota, jonka syttyessä Göthe itse oli seitsenvuotias. Sota jakoi hänen sukunsa kahteen vastakkaisen leiriin. Iso-isä vihasi Preussia, isä suosi sitä. Wolfgang ei välittänyt Preussista; mutta sen uljas kuningas, joka voitokkaasti taisteli puolta Euroopaa vastaan, oli hänen lempisankarinsa. Eipä hän vanhanakaan osannut arvostella asioita historialliselta, vaan personalliselta, paljaasti inhimilliseltä kannalta. — Pojassa piileväiset runon ja taiteen siemenet saivat arvaamatta suopean tilaisuuden itääkseen, kun eräs ranskalainen sotajoukkio marssi Frankfurtiin v. 1759 ja majaili siellä v:een 1761. Sen päällikkö, kreivi Thorane, joka asui Göthen kodissa, oli suuri taiteenharrastaja. Nuori Wolfgang ihastui pian kiihkeästi tähän mieheen, joka opetti häntä rakastamaan maaluuta ja veistotaidetta. Sitä paitsi kaupungissa vieraileva ranskalainen teateriseura varhain tutustutti häntä näytelmätaiteen ja teaterielämän salaisuuksiin.

    Ranskalaisten mentyä opinnot jatkuivat isän johdolla; poika harjoitti esim. matematiikkaa, muusiikkia, piirustusta, englannin, jopa hepreankin kieltä. Pitääkseen muistissaan monet kielensä, sepitti hän romaanintapaisen keskustelun seitsemän sisaruksen välin, jotka puhuivat kukin omaa kieltänsä; niinpä vanhin veli puhuu saksaa, yksi veljistä on pappi ja puhuu latinaa ja kreikkaa, kolmas on kauppias ja haastelee englantia j.n.e. Hänen ensimmäisiä tuotteitaan oli myös pipliallinen laulu Joosepista ja hänen veljistään. Göthessä tuleva mies pääpiirteiltään jo kuvautuu lapsessa. Jo silloin ilmestyi hänen luonteensa pääomituisuudet, nimittäin: varsin monipuolinen, kekseliäs, ylpeä, vaikutuksille hellänherkkä, huikenteleva henki, joka kuitenkin aina osaa vaikutelmiansa hallita niihin hukkumatta; keskellä tunteiden kuohua selvä järki, itsensä hillitsevä ja sääntelevä mieli. Ja — tehdäksemme vertailun täydelliseksi — jo nuorukaisena tunsi hän sydämessään lemmen ilot ja surut. Suhde Gretcheniin — niin oli tytön nimi — sai sentään pian surullisen lopun, kun Gretchen ei voinut nuorelle ihastelijalleen antaa muuta kuin sisaren ystävyyttä. Katkeran surunsa unhotti Wolfgang pian kirjoissaan ja luonnon ihanassa helmassa, mutta tytöstä sai hän sittemmin esikuvan Faustinsa Gretchenille. —

    V. 1765 tuli Göthe Leipzigin yliopistoon, jossa hän kohta innolla alkoi harjotella erittäinkin filosofiaa ja lakitiedettä. Pian suuttui hän sentään sydämestään kumpaankin. Kuuluisa kohta Faustista luultavasti kuvailee hänen omaa silloista mielialaansa tässä kohden:

        Siis, veikkoni, ensi paikallen

        Collegium logicum pankaatten!

        Se hengen hyvin äkseeraa

        Ja Spanjan kenkiin pingottaa,

        Jott' aatos hiipis hiljaa vaan

        Ja varovasti radallaan,

        Eik' itsepäisenä hairahtais

        Ja ristin rastin reutoa sais.

        Nyt kauan teille neuvotaan,

        Mi kävi teilt' ennen kerrassaan,

        Niin hyvin kuin syönti, juominen,

        Ett' yks' kaks' kolm' on tarpehen j.n.e.

        Ja sitte saatte ahkeraa

        Myös Metafysiikkaa harrastaa,

        Kaikk' ymmärtää, niin mointakin,

        Mik' ei mahu ihmis-aivuihin.

        Jos käy tai ei käy — kaikillen

        Kyll' ilmestyy sana tenhoinen j.n.e.

    Ja lakitieteestä:

        Sen opin laidan tiedän kylläkin.

        Nuo lait ja asetukset vierii

        E'espäin kuin tauti saastainen,

        Paikasta paikkahan ne kierii

        Ja suku ne jättää suvullen.

        Typertyy järki, kiusaks' suoja muuttuu…

        Voi! miks' oot myöhän syntynyt!

        Vaan oikeudet myötä perityt —

        Ihanpa ne jo meiltä puuttuu! —

    Luentosalit siis Göthe jätti. Sen sijaan hän koko nuoruutensa kiihkolla syöksihe hurmaaviin huveihin ja elämän kuumimpiin kuohuihin, hyppäsipä usein senkin rajain yli, mitä katsottiin sopivaksi. Nautintojen pyörteestä haki hän tyydykettä sielulleen ehkä senkin vuoksi, että hän samaan aikaan oli alkanut epäillä runollista henkeänsä. Onnellinen sattuma johti hänet taas löytämään itsensä ja hengettärensä. Hän rakastui erääsen Anna Katariina Schönkopf (Käthchen) nimiseen nuoreen ihanaan neitoon, joka myös vastasi hänen tunteisinsa. Jonkun aikaa ylioppilas sitte leijui lempensä kultapilvissä, mutta rakkaus, jonka paras virike on toivo ja epätieto, menetti huikentelevalle mielelle paraan viehätysvoimansa, sitte kun hän tyynesti sai omistaa ikävöityänsä. Nyt hän kiusaili kunnon tyttökultaa jos joillakin epäluuloilla y.m., kunnes Käthchenin rakkaus sammui mielipahan kyyneliin ja nuorten väli auttamattomasti rikkui. Göthe katui kevytmielisyyttänsä katkerasti, ja sydänsuru herätti hänessä taas runonhengen. Hän sepitti näytelmän die Laune der Verliebten (rakastuneiden oikut), jossa hän tietysti muutetuin nimin, pääasiallisesti kuvaili omaa ja Käthchenin välistä lempisuhdetta. Seikka on omituinen ja ilmaisee selvästi Göthen koko tulevaista runoilu-suuntaa. Hänen runoelmansa lähtevät aina omasta kokemuksesta, kumpuilevat runoilijan sisimmästä sydämestä, kuvastellen ihanteellisesti mitä hän itse on elänyt, kärsinyt, tuntenut. Runoelmat ovat siis lähimmässä yhteydessä runoilijan elämän vaiheiden kanssa, ne ovat tavallaan runollisia synnintunnustuksia. Kun siis joku tapaus tai seikka syvästi oli liikuttanut hänen mieltään, muodostui se hänen sielussaan runolliseksi kuvaksi, jonka esiintuomalla hän samalla vapautui noista sydäntä sortavista tunteista ja saavutti entisen mielen-tyyneytensä. Muuten die Laune d. Verl. selvästi näyttää vasta-alkajan käsialaa; se on laadittu tuohon hempeään italialaiseen paimenlaulutapaan, jossa rakastuneet pitkissä puheissa surkein suin laulavat lempensä suruja ja iloja. Enemmin luomis-neroa osoittaa jo samaan aikaan sepitetty näytelmä Die Mitschuldigen, joka kuvaa yhteiskunnallisen elämän yö- ja varjopuolia, joihin Göthe oli Leipzigissä tutustunut. Mallina oli Molière.

    Nyt oli siis Göthe astunut runon uralle. Ja millainen oli hänen runollinen suuntansa ja henkensä? Se oli kerrassaan realinen, objektiivinen. Sen hän jo osoitti sillä, että runoili itse elämiänsä vaiheita, omia kokemuksiaan. Mielikuvituksen siivillä lentäessään hän ei koskaan jättänyt silmistään luontoa, elämää, todellisuutta. Saksan runoilijat yleensä, niinpä esim. Schiller, ovat subjektiivejä, idealisteja. Sitä Göthe ei ollut. Hän ei tahtonut tyrkyttää luontoon niitä näitä omia abstraktisia aatteitaan, hän ei jyrkästi erottanut henkeä ja ainetta toisistaan, vaan juuri aineessa, luonnossa, elämässä näki hän hengen ja aatteen asuvan. Hänestä oli todellisuus ideaalin ulko-ilmestymä, jumala kaikkisuuden sielu. Sentähden pyrki hän aina tuntemaan luontoa sen todellisuudessa, rikkaudessa ja kauneudessa, näkemään sitä silmästä silmään eikä oman fantasiiansa usvien kautta, joka antaa vääristellyn kuvan luonnosta. Siitä voi selittää sen melkein intohimoisen rakkauden, jolla Göthe koko elämänsä tutki luonnontieteitä; tiedemies siinä raivasi alaa runoilijalle. Hän tahtoi nähdä olot ja ihmiset juuri niin kuin ne ovat. Sentähden hänen henkilönsä aina ovat tosi-ihmisiä hyveineen virheilleen, ne eivät ole sumusta ja auringon-paisteesta kudotuita puolijumalia eivätkä myöskään paholaisia, vaan ne ovat ihmisiä; kaikkea epämääräistä, haamuntapaista, pilventakaista hän suorastaan inhoo. Tämänpä objektivisuuden vuoksi usein sanotaan Göthen enemmin olleen kreikkalaisen kuin saksalaisen hengeltään. Sama suunta ilmestyy myös kielessä; se on vilkasta, elävää, sointuvaa, mutta vertauksia ja kuvallisia puheita vailla. Göthe ei sano, minkä näköinen asia on, vaan mikä se on. Toisin Shakespeare, tuo muuten suuri realisti, joka uhkuu mitä rohkeimpia kuvia ja vertuita.

    Innolla rupesi nyt Göthe harrastamaan runollista kasvatustaan. Ahmimalla luki hän runoilijoita, esim. Molière'ä, Corneille'a, Shakespeare'ä, sekä saadakseen runouden teorian selväksi, Winckelmanin ja Lessingin teoksia, erittäinkin tämän Laokoon'ia, jota hän nimitti valonsäteeksi pimeiden pilvien halki. Siitä oppi hän m.m., että runoja toimii mielikuvitusta varten, eikä, kuten kuvaileva taideniekka, ulkoaisteja varten, joten runojalle kelpaa rumatkin esineet eikä vaan puhdas kauneus, jota kuvaileva taideniekka suosii. Samaan aikaan hän piirusteli Öserin johdolla ja oppi käyttämään silmiänsä, kuten itse sanoo sekä löysi siten tien totuuteen ja kauneuteen. Olo Leipzigissä loppui kuitenkin äkkiarvaamatta kovan taudin kautta, jonka Göthe sai kaikellaisesta rasituksesta. Ruumiillisesti ja henkisesti riutuneena palasi hän v. 1768 isänsä luo, joka kylmäkiskoisesti otti poikaansa vastaan. Pitkä sairauden aika vaikutti hyvää runoilijan hengelliselle elämälle. Hän avasi koko sielunsa hurskaalle neiti von Klettenbergille ja tämän johdolla hän loi syvät silmäykset uskonnolliseen tunne-elämään. Uskonto sai toistaiseksi etusijan hänen elämässään, hän luki paljo uskonnollisia kirjoja ja miettipä muutella kristinuskoa uusplatoonisten aatteiden mukaan.

    Noudattaakseen isänsä tahtoa läksi Göthe v. 1770 Strassburgin yliopistoon jatkamaan lainopillisia lukemisiaan. Nyt onnistuikin hän paremmin, niin että jo vuoden päästä suoritti oikeudentohtori tutkinnon. Mutta muutoin olivat hänen harrastuksensa vielä hyvin hajannaiset. Hän luki rinnakkain lakitiedettä, luonnontieteitä, vanhoja ja uusia runoilijoita, uskontoa, mystiikkaa, filosofiaa, etenkin Giordano Brunoa.

    Enjoying the preview?
    Page 1 of 1