Audiobook10 hours
Vielä kello tikittää
Written by Susanne Fellbrink
Narrated by Maria Jyrkäs
Rating: 0 out of 5 stars
()
About this audiobook
Viihdeteollisuuden kulisseissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää
Laulaja Cilla Fallanderilla on takanaan vaikea syksy. Kuuluisan levy-yhtiön johtajan houkuttelemana hän on ajautunut vastentahtoisesti osallistumaan Stärnfabrikeniin, erääseen maan suurimmista reality-ohjelmista, jossa nuoret ja lahjakkaat osallistujat kilpailevat paikastaan musiikkimaailman valokeilassa. Myös 16-vuotias Leyla Kolte haaveilee tähteydestä. Viihdeteollisuus näyttää kuitenkin sekä Cillalle että Leylalle raadolliset kasvonsa.
Uudenvuodenaattona Cilla show-ryhmineen valmistautuu illan esitykseen hotelli Södra bergetissä. Cillan tietämättä myös Stjärnfabrikenin tuotantoryhmä on kirjautunut samaan hotelliin, valmiina käynnistämään kuvaukset. Kun raju lumimyrsky pyyhkäisee yli Sundsvallin ja lumen saartamasta hotellista alkaa kadota vieraita, on Cillan jälleen selviydyttävä hengenvaarallisesta tilanteesta. Onko uudenvuoden juhlintaan soluttautunut murhaaja?
Vielä kello tikittää on kolmas osa musiikkiuraa tavoittelevasta Cilla Fallanderista kertovassa sarjassa. Ruotsalainen kirjailija ja laulaja-lauluntekijä Susanne Fellbrink yhdistelee taitavasti ihmissuhdedraamaa ja trilleriä ja ammentaa kirjoihinsa paljon omista henkilökohtaisista kokemuksistaan showbisneksessä.

Related to Vielä kello tikittää
Titles in the series (5)
Aún no canta ninguna canción Rating: 5 out of 5 stars5/5Vielä sydän lyö Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsAún late el corazón Rating: 5 out of 5 stars5/5Vielä kello tikittää Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsVielä liekki roihuaa Rating: 0 out of 5 stars0 ratings
Related audiobooks
Vielä sydän lyö Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsTalviverinen Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsManttelinperijä Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSiirtolapuutarhan varjoissa Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsM-ryhmä –Silmä silmästä, hammas hampaasta Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsJuha Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsAriel ja hämähäkkinainen Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSukeltaja Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsYllätyspukki Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKarhuvaaran uhri Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKun yö koittaa Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKuume Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsAallonmurtajat Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKohtalon tähti Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsMajakkamestari Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsFrau Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsJulma maa Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsLikainen työ Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsVielä liekki roihuaa Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKuoleman sinfonia Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsLauma Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsRakastan vain sinua Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsVeriaalto Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsPalaneet kirjeet Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsEhtoollinen Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsViides Mooseksenkirja Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsMenneisyyden taakka Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSinimusta kyyti Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsLaulu tulipunaisesta kukasta Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSeitsemän veljestä Rating: 0 out of 5 stars0 ratings
Reviews for Vielä kello tikittää
Rating: 0 out of 5 stars
0 ratings
0 ratings0 reviews