Amppari: Tankaa, lavarunoutta ja sanasotaa
()
About this ebook
Kotitarveviljelijänä tarkkailin kesäkaudella kasvien kehitystä ja kokeilin miten ne tankana taipuvat. Luontoa luonnollisesti osiossa katselen ja muistelen Kyllönjoen vehreyttä historian ja omien muistojen siivittämänä. Kodin lähellä retkeni Kissalammin rannoille kesällä runon syntymisen aikaan antoi aineksia lukijoilleni luonnon yltäkylläisyyttä. Eläimet ansaitsivat oman sanasotansa. Uutuutena Luovan kirjoittamisen opinnoissa lavarunous tuonut uusia tuulia.
Valkeakosken Opiston aikuisten satukurssilla Tuhkimosta löytyi tankaankin omat rivinsä. Lapsuuden maisemiin sijoittuu rakkaat muistot, miksikä nekin eivät japanilaislähtöisenä tankana Savoon sopisi, vaikka olen juurtunut rehelliseen syvällisesti pohtivaan hämäläisyyteen. En ole unohtanut matkalla väsähtänyttä autovanhusta suurella kunnioituksella. Itsekin vanhuus kolkuttelee silmissä kaihin muodossa. Halusin paikan kirjani sivuille myös äidin ikävästä kertovasta runosta, jonka sanoma on muuttanut muotoaan kaipaukseksi vuosikymmenien aikana.
31.10.2019 Laitikkalassa Anneli Kivelä
Anneli Kivelä
Pielavedellä tammikuun pakkasilla 1956 syntynyt, 1975 syksyllä pälkäneläistynyt. Pälkäneen Kansalaisopistosta Valkeakoski Opistoon sulautunut, kirjoittajan opinpolkua mukana taivaltanut ja opit omaksunut. Hämeen Setlementissä Hämeenlinnassa vapaaehtoisuuteen kouluttautunut. Käsitöitä tehnyt, kutonut, virkannut , vaatettanut. Kotipihalla pellossa kasveja kasvattanut, naapureille apua tarjonnut. Runoja en kirjoita, olin Opistossa uhonnut, kuitenkin runouteen kynäni mustetta olen tuhlannut. Anneli Kivelä, Laitikkalassa 12.10.2022
Read more from Anneli Kivelä
Kapsäkki Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsVastaisen varalle Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSamaa pataa Rating: 0 out of 5 stars0 ratings
Related to Amppari
Related ebooks
Pikkutassujen kasvikirja: Villiyrttejä etsimässä Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSatumainen satakieli III Varis vanha vaakku: lastenrunoja Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsYrttikoira ulkoilee: Nuuskimisia ja luontoaarteita Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKossi Taluksesta: Mauri-vaarin runoja murteella Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsRunoja Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKukkavarpaita: Runokokoelma Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsMetsätähdet tuikkivat: lastenrunoja Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSatumainen satakieli I Sinitiainen sirkuttaa: lastenrunoja Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKurkiaura Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsHarhama 3 Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsMetsänhaltijan mailla Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsOmenapuun suojassa: Runoja ja Novelleja Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsPuolivälin jälkeen: Runoja Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSudenkorennon tanssi: lastenrunoja Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsFörtjusande rosor, Ihastuttavat ruusut Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKuun sirppi Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsElämän värit Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsYugen - runoja hetkistä Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSyksy ja syvät tunteet: Syksyisiä tunnelmia Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSatumainen satakieli II Lapasorsa laatunokka: lastenrunoja Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSatumainen satakieli VII Hernekertun sävel: lastenrunoja Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsRitariperhosen retki: lastenrunoja Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsTässä on... 60 eläinlorua Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKalvaan kuun kehrä Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsMatkalla kotiin Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsRunoja valitettavasti Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsTuulien lomassa Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsLyhyttavaraa Rating: 0 out of 5 stars0 ratingssateenkaarilintu: lastenrunoja Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsViimeiset sanat: elämänkaarikirja Rating: 0 out of 5 stars0 ratings
Reviews for Amppari
0 ratings0 reviews
Book preview
Amppari - Anneli Kivelä
Amppari pitää sisällään:
Einoleinona tankailin
Pälkäneen lumme
Mansikka-aihe
Tanka taipuu
Katsastamaton
Kynät tankailee
Tanka-arvoitus
Kasvit tankailee
Aurinkokukka
Rukiinkukkanen
Päivänkakkara
Onnen apila
Kaalisalaatti
Nokkospestoa
Apilankukka
Kesäinen päivä
Tankasatua
Sadun Tuhkimot
Lapsuuteen matka
Mökkimatkalle
Aakkostellaan
Pankaa parastanne
Luontoa luonnollisesti
Kyllönjoen kauneudelle
Sunnuntaisella retkellä
Lavarunoutta
Hiertävä kivi
Mattopyykillä
Kaihipotilas
Pojan muistolle
Syksytankaa 2019
Einoleinona tankailin
Pälkäneen lumme
Lumpeen kukkanen,
oli Luopioisissa.
Kukko lensi pois
kuntien liitoksessa,
Pälkäneen vaakunasta.
Pälkäne nimi
on yhteenliittymässä.
Kukkiajärvi
Luopioisten helmenä.
Pälkäneellä aapinen.
Medelplan veisti
Isonvihan aikoihin
puulle kirjaimet.
Katekismusaapisen
tekijä Pälkäneeltä.
Aapisen kanteen
kukko siihen piirrettiin.
Tuuliviireissä
sekä Aapiskukossa
kukko kukkoilemassa.
Valkoinen kukka
veden pinnalla kelluu.
Iso ja pieni
lumme kukkansa avaa,
iltaisin menee suppuun.
Tumppukilpailun
voittaja suunnitteli
lumpeenkukkasen.
Kunnantalon seinällä
lumpeenkukkavaakuna.
Mansikka-aihe
Mansikkamaassa
taimet pienet ja isot
keväällä herää.
Rönsyt pellossa lojuu,
niistä taimia saadaan.
Valkoinen kukka,
keltaista keskustassa,
hallaa ei siedä.
Harsolla