About this series
Titles in the series (4)
- Aamu
2
11-vuotias Jean-Christophe työskentelee pianistina kaupungin ylimystölle ja opiskelee ahkerasti musiikkia. Poika menettää läheisen isoisänsä ja joutuu elättämään koko perheen isänsä juopotellessa. Jean-Christophe ystävystyy runosieluisen Otto Dienerin kanssa ja ihastuu Minna-nimiseen aatelistyttöön. Vastoinkäymiset seuraavat kuitenkin toisiaan niin perhe- ja ystävyyssuhteissa kuin rakkauselämässä, mutta musiikki tuo nuorelle virtuoosille turvaa. Aamu on toinen teos Romain Rollandin vuosina 1902-1912 kirjoittamassa Jean-Christophe-sarjassa. Kehitysromaaneiden muodostama kokonaisuus kuvaa herkän saksalaismuusikon koko elämänkaaren kehdosta hautaan. -
- Sarastus
1
Jean-Christophe Krafft syntyy ankeisiin kotioloihin pienessä saksalaiskylässä Reinin varrella. Herkällä pojalla on jo hyvin varhaisella iällä ilmiömäiset musiikilliset taidot. Ailahteleva viulisti-isä ja kapellismestarina toiminut isoisä vievät Jean-Christophen soittotunneille ja oopperaan, mikä käynnistää nuoren musiikkivirtuoosin urahaaveet. Teos kuvaa Jean-Christophen varhaislapsuutta syntymästä aina seitsenvuotiaaksi asti. Sarastus on ensimmäinen osa Romain Rollandin vuosina 1902-1912 kirjoittamasta Jean-Christophe-sarjasta. Kehitysromaaneiden muodostama kokonaisuus kuvaa herkän saksalaismuusikon koko elämänkaaren kehdosta hautaan. -
- Nuorukainen
3
Nuori saksalaismuusikko Jean-Christophe ja hänen äitinsä muuttavat vuokralaisiksi Eulerin taloon perheen isän kuoltua. Jo nuorukaiseksi varttuneen Jean-Christophen elämän täyttävät romanssit niin naapurin salaperäisen Sabinen kuin Aadan kanssa. Kolmoisdraamaltakaan ei vältytä, kun Jean-Christophe elää tunteiden paloa ja etsii paikkaansa maailmassa. Nuorukainen on kolmas teos Romain Rollandin vuosina 1902-1912 kirjoittamassa Jean-Christophe-sarjassa. Kehitysromaaneiden muodostama kokonaisuus kuvaa herkän saksalaismuusikon koko elämänkaaren kehdosta hautaan. -
- Kapinoitsija
4
Aikuiseksi kasvanut Jean-Christophe on viimein vapaa ja yksin. Koko nuoruutta varjostaneet vastoinkäymiset ja epäonnistuneet romanssit ovat kuin muisto vain. Halu uudistaa saksalaista taidemaailmaa vie Jean-Christophen kriitikoksi mutta myös hänen omat musiikilliset teoksensa joutuvat tiukan arvostelun kohteeksi. Nuori muusikko kiinnostuu poliittisista ideologioista ja uppoutuu ranskalaiseen kirjallisuuteen. Teos on kasvukertomus nuoren taiteilijan ajatusmaailmasta. Kapinoitsija on neljäs teos Romain Rollandin vuosina 1902-1912 kirjoittamassa Jean-Christophe-sarjassa. Kehitysromaaneiden muodostama kokonaisuus kuvaa herkän saksalaismuusikon koko elämänkaaren kehdosta hautaan. -
Related to Jean-Christophe
Related categories
Reviews for Jean-Christophe
0 ratings0 reviews